Kun äitiys on vaikeaa

torstai 4. syyskuuta 2014 Valeäiti 22 Kommenttia

Joskus on tosi vaikeaa olla äiti. 

Tänään meillä oli järkyttävä kiire päiväkodin jälkeen, kiire joka oli jo etukäteen tiedossa. Oltiin menossa Ykkösen kanssa PR-toimiston kutsumaan leffailtaan, tilaisuus jota oli odotettu aivan h.u.r.j.a.n pitkään. Siis prinsessoja! Herkkuja! Tyttöjen retki!!

Harmi vain, että tilaisuus alkoi klo 16.30. 

Aikataulupaine oli ilmeinen: palaveri loppuu 16.00. Lapset haetaan päiväkodista 16.15. Paikalla pitäisi olla 16.30. Teimme Insinöörin kanssa game planin, joka kulminoitui siihen että hän hakee lapset ja minä haen valmiiksi pissatetun ja Barbeja repussaan kantavan Ykkösen kotoa pyörälläni klo 16.25. Mahtavaa, suunnitelma, homma hoituu! Tässä kohtaa ei ole vaikeaa olla äiti. 

16.26 käydään puhelu, jonka taustalla kuuluu raivoisa huuto. Ilmeisesti Kakkonen on havainnut että kyseessä on kiiretilanne, ja heittäytynyt kaksivuotiaaksi. Ihan kaikki ongelmat eivät selvinneet, mutta se tiedetään, ettei hänen pyöräänsä olisi Insinööri saanut taluttaa. Ja se tiedetään, että tilanne päättyi täysstoppiin korttelia ennen kotia, naama seinää vasten huutaen, karavaani paikalleen pysähtyen. Insinööri oli liikkeellä omalla pyörällään eikä siten saanut yhtä kiukuttelevaa ja yhtä iloisesti alamäkeä pitkin rullaavaa lasta tuotua yksinään kotiin. 

Niinpä poikkeamme suunnitelmasta. Kiiruhdan paikalle ja teen sen mitä täytyy: unohdan hetkeksi kiireen. Kyykistyn Kakkosen viereen ja kuuntelen, ymmärrän, olen läsnä. Kerron, että joudumme valitettavasti Ykkösen kanssa lähtemään, mutta tulkaa te isin kanssa rauhassa ihan omaan tahtiin perässä. Katso, tässäkään kohtaa ei ole vaikeaa olla äiti, uhma happens. Sen kuin hengittää muutaman kerran. 

Mutta sitten meni vaikeaksi. Kulman takaa ilmestyy nainen joka kertoo minulle Miten Tämä Pitäisi Tehdä: 

"Nyt ei mitään neuvotteluja siinä, vaan kakara kainaloon kantoon ja menoksi!". 

Silloin oli aivan helvetin vaikeaa olla äiti. 

Koska jos en olisi, minun ei olisi tarvinnut esittää sitä tyyntä roolimallia, joka lausui hymy huulillaan "kiitos mielipiteestä" vaan olisin voinut sanoa sen mitä ajattelin: 

"Kuule voit viedä itsesi ja 70-luvun kasvatusmetodisi nyt helvettiin siitä, tässä vituttaa kaikkia jo ihan tarpeeksi. Minä tässä tuen lastani niin ettei siitä tarvitsee kasvaa sinun kaltaistasi katkeraa aikuista. Ja Ps. Olet väärässä - en neuvottele. Ja sulla on törkeän ruma takki. Mukavaa päivänjatkoa!"

Joskus on tosi vaikeaa olla äiti.  Tänään meillä oli järkyttävä kiire päiväkodin jälkeen, kiire joka oli jo etukäteen tiedossa. Oltiin menos...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

22 kommenttia :

  1. Voi harmi että piti esittää tyyntä roolimallia (silti, hyvä että esitit).

    Mua niin korpeaa neuvojaan pyytämättä jakelevat kanssaihmiset. Etenkin silloin kun kaikkia jo vituttaa.

    Hyvä teksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä. Minua ei kiitos tarvitse neuvoa. Ja kiitos :)

      Poista
  2. Haha, eniten vituttaa neuvojat, etenkin jos ne antaa paskoja neuvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan. Viimeksi mulle on neuvottu että lapselle pitäisi antaa maitoa kun se itkee. En sitten viitsinyt alkaa kertoa että ko. lasta vitutti juurikin se että sille oli yritetty tunkea tissi suuhun.

      Poista
  3. Huh hei mikä kommentti. Minulle joku ihana ihminen kommentoi, kun kävelin tuplarattaiden kanssa tienreunassa, että "jos noita lapsia haluaa pitää niin tarviiko niitä tuoda ihmisten haitaksi ulos, kotona sitä ennenkin oltiin!" Muistan erilaisten vastausten tulvineen mieleeni---

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi herranjumala. Mä rupeen hei nyt keksii teidän puolesta vastauksia, olisko: "hei jos haluaa olla säälittävä ja surkea niin pakkoko sitä on ulos tulla, kotona se on ennenkin hoidettu!"

      Poista
  4. Kyllä kans välillä käy mielessä toivottaa neuvojat sinne, minne aurinko ei paista.

    Sattuipa kerran kassajonossa (olin kerrankin yksin!) taakse vanhempi pariskunta päivittelemään mulle kaupassa huutavia lapsia (joku vauva itki aika sydäntäsärkevästi). Tulipa hiljennettyä niitten päivittelyt sillä, että mua ei haittaa, olen vain kiitollinen siitä, että tällä kertaa se huutava ei ole mun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mahtava vastaus :D Seuraavaa kertaa varten: "hyvänen aika, en olekaan koskaan ennen tavannut ihmistä joka ei itse itkenyt vauvana! Onko sua jo haastateltu Tiede-lehteen?"

      Poista
  5. No huh huh. En tiedä, olisinko osannut tuossa tilanteessa näyttää sitä mallia. Olisin saattanut laukoa aika pahasti takaisin. Tai itseni tuntien jopa olla vain ihan hiljaa, kun olisin ollut niin ällistynyt. En ole vielä yhtään tällaista outoa neuvojaa kohdannut, mutta ihan tarpeeksi hyviä neuvoja sataa joskus puolitutuiltakin (lapsettomat yllättäen aika innokkaita neuvojia). Näitä kuitenkin tuntuu vähän joka toiselle satavan, että pitää varmaan valmiiksi yrittää miettiä joku tuollainen nätti roolimallivastaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei voit käyttää sitä kaikkien perheellisten ilmeisesti rakastamaan ilmaisua: "oota vaan".

      Poista
  6. Ah, i feel you. Mulle tuli tuossa kesällä yks täti avautumaan, että "tapat ton pentus, kun roikotat sitä noin pää alaspäin!!!". Tilanne oli siis se, että olin vetämässä vaunuja ylämäkeen lapsi kyydissä. Lapsi istui vaunuissa ja vedin (en työntänyt) ettei aurinko paistaisi suoraan pikkujäbän silmiin. Huippuhämmentävä tilanne. Miten se vauvan asento olisi ollu erilainen jos olisin esim. menny vaunuillen alaspäin? Wtf??? Vaikeneminen on joskus joo kultaa, varsinkin jos on paskat mielipiteet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahahah tää oli niin mahtava etten keksi edes mitään come backia :D :D Jos ei fysiikan lakeja ymmärrä niin menee kyllä sarkasmikin hukkaan.

      Poista
  7. Ai kamala. Pahinta kyllä on, että mä näen itseni sellaisena tulevaisuudessa neuvoja jakelevana tätinä. Jos vaan pystyis muistamaan, että "tsemppiä" ja "hienosti pärjäät" on suurin piirtein ainoat neuvot joista on mitään iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama. Mä oon niin se mummo joka anelee että saisinko hetkeksi sylkkyyn kun kyllä mä varmaan osaan. Kato kaks lasta. Mä yritän aina antaa sellasen "tsemppiä, ymmärrän" - hymyn mutta pelkään että sekin voidaan tulkita sadalla eri tavalla väärin. Ehkä olis parempi vaan ottaa sellainen "täh, tapahtuuko tässä muka jotain" asenne, joka lastenkin kanssa pitää ottaa. Eihän se nyt niin ihmeellistä ole. Joskus vituttaa.

      Poista
  8. Komppaan rimpuilevaa mammaa :D Esikoisen kanssa olin reissussa tämän ollessa parivuotias ja oih autuus sitä hetkeä, kun se sai raivarin (kaukomatkan) bussissa.. iäkkäämmät naishenkilöt tulivat siihen lepertelemään ja kieltämään kiukuttelun jajajaj.. Kaksivuotias karjaisi suureen ääneen: "MUMMOT TURPA KIINNI!" .. ai että oli "ylpeä ja hyvämutsifiilis". Tosin myönnän, sille lepertelylle ja neuvoille teki jo mieli itsekin karjaista samalla tavalla. Loppumatkan oli mummot hiljaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EN KESTÄ, sun lapsesta tuli just mun idoli :D :D Ihan parasta!!

      Poista
    2. "Mummot turpa kiinni!" Hahahahahaaa, kuolen! :D Tässä kohtaa pätee ainakin se totuus tulee lasten suusta -juttu!

      Poista
  9. No ekaks tuli kyllä pisto sydämeen, kun tajusin että mä varmaan olisin napannut sen lapsen kantoon. Mulla ei kyllä noissa uhmahetkissä todellakaan aina riitä kärsivällisyys asioiden puhumalla käsittelemiseen. Jos homma on selitetty ja parku jatkuu, niin sit mennään.

    Mut en mä silti näitä kyseenalaisia kasvatusmetodejani muille kaduilla jakele. ;)

    Mä todistin eilen, miten yksi rullaluistelija rupesi urputtamaan koiran ulkoiluttajalle, kun sen koira haukkui sitä ohi kiitävää rullaluistelijaa. Kerrottakoon, että koira oli hihnassa eikä edes tehnyt elettä käydäkseen rullaluistelijaan kiinni. Mun teki niin mieli mennä avautumaan sille rullaluistelijalle, että mitä se nyt siinä urpoilee jos itse suihkii sauvojen kanssa sentin päästä koirasta.

    Mut ihme urpoja sitä on. Ehkä niillä on vaan huono päivä tai huono elämä. Who knows.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai, se olikin yksi vastaus mikä mun teki sille naiselle mieli antaa! Että kuule yleensä mä vaan nappaankin ja kannan. Mutta tämä oli vähän eri keissi, se oli oikeesti poikkeuksellisen tolaltaan. Sellainen maanisen hysteerinen raivokohtaus joka selkeästi pelotti sitäkin. Oli pakko antaa sen vaan hengitellä. Eniten tossa tilanteessa vitutti se että Kakkonenkin tietysti meni vähän hämilleen siitä, se nainen oli kuitenkin tavallan aika vihaisen oloinen. Että ei tollasta käytöstä saisi suvaita.

      Sanoinkin Kakkoselle ja paikalle tulleelle Ykköselle heti sen jälkeen että toi täti oli nyt kyllä vähän tuhma, saahan sitä ihmistä harmittaa.

      Tää oli nyt tää mun Vuoden Äiti teko jonka laitan virtuaaliselle takanreunukselle ja jota ihailen ne 364 muuta päivää vuodessa kun samassa tilanteessa alan itse huutaa ja repimään :)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.