Älä aika juokse

sunnuntai 3. elokuuta 2014 Valeäiti 5 Kommenttia


Ainahan sitä muut sanovat, että teidän lapset tuntuvat kasvaneen hurjasti sitten viime näkemän. Yleensä ihmettelen, onko näin? Tällä kertaa minäkin hieraisin silmiäni pari kertaa: ovatko nämä tosiaan ne samat lapset, jotka jätin kaksi päivää sitten hoitoon? Eihän tuolla tytöllä voinut olla noin pitkät sääret? Mihin mun pienen pojan vauvaposket on kadonneet?

Mummi vahvisti ihmetykseni. Hän oli uusinut lasten puolen vuoden takaiset ovenpielimitat, paljasten karun totuuden. Ykkönen on venyttänyt itselleen 6 senttiä lisää elämää, Kakkoselle oli ilmestynyt huikeat 8 uutta senttiä vauva-aikojen ja ison pojan elämän väliin. 

Tuijotin kahta pellavapäätä, joita ei tosiaan ihan hetkeen ole tarvinnut syöttää tai kantaa. Tajusin että toinen täyttää kahden kuukauden päästä neljä. Ja toinen puhuu itseasiassa aika selkeitä, pitkiä lauseita. Ne on lapsia, ei vauvoja. Missä välissä, kysyn vaan? 

Kai tämä liittyy loman päättymiseen, vuoden luonnolliseen arkikiertoon. Se on taas päiväkoti, työt, synttärit, joulujuhlat, vatsataudit, kevätjuhlat ja lopulta taas autuas kesäloma. Tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että jos nyt pidän silmiä vahingossa hetkenkin liian kauan kiinni, ne ovat jo koululaisia. Kaukana haleista ja aamuhymyistä, jotain kiukuttelevia murkkuja. 

Onneksi niiden mielestä oli edelleen tosi hauskaa hyökätä äidin kimppuun nakupelleinä ja upottaa sormet ja nenä minun hiuksiin kesken halin. Ja onneksi ne kumpikin nukahti hassuissa yöppäreissään autoon ihan heti, suu vähän raollaan ja vaalea tukka vielä pesusta kiharana. 

Tämä vuonna en ehkä toivo joulun tulevan kovin pian. Voisin ennemmin elää vaikka muutaman elokuun ja haistella rauhassa näiden pienten ihmisten niskaa. Ennen kuin ne alkaa haistatella minulle. 



Ainahan sitä muut sanovat, että teidän lapset tuntuvat kasvaneen hurjasti sitten viime näkemän. Yleensä ihmettelen, onko näin? Tällä kertaa ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

  1. Kääk, alkoi melkein itkettää. Nimimerkillä 1,5 -vuotiaan äiti, jonka vauvasta on hyvää vauhtia kasvamassa pieni tyttö. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1,5v onkin juuri ensimmäinen "paha" hetki, kun niistä alkaa tulla ihmisiä :) mutta myös yksi parhaista vaiheista! Kaksivuotiaana alkaa sitten muuta juttuja..;)

      Poista
  2. Varmaankin nuo ihmetyksen hetket johtuu myös siitä, että lapset kasvavat sykähdyksittäin. Oma pienokaiseni on tosin vasta alle 2 vuotta, mutta kyllä tässä vaiheessa jo huomaa, miten yhtäkkiä pieni vauva onkin muuttunut pieneksi tytöksi, joka työntää uhmapäissään äitiä pois. Huoh, vanhemmuus taitaa olla pelkkää loputonta luopumisen tuskaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet tuossa varmaankin ihan oikeassa. Ja samoin tuossa luopumisen tuskassa :) onneksi aina tilalle tulee jotain uutta kivaa.

      Poista
  3. Mä katselen esikoista, josta näkyy jo pienen koululaisen takaa häämöttävä esiteini, juuri niine pitkine jalkoineen, ja se on kyllä ihan kamalan ihanaa ja haikeaa samalla. Ja kun lapsia ei enää ihan joka hetki tarvitse pitää sylissä, niin siitäkin on tullut vähän erityisempää, että vielä saa ottaa syliin ja nuuhkia, ja vielä kaksoset mahtuu yhtä aikaa syliin.

    Pitäisi varmaan vaan laittaa lisää lapsia, niin ei tarvitsisi niin haikailla kun ei kerkeäisi.

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.