Uskalla tylsistyä

tiistai 3. kesäkuuta 2014 Valeäiti 16 Kommenttia


Milloin olet viimeksi tylsistynyt? Oikeasti? Ei niin, että sormesi vetää epätoivoisesti iPhonen ruutua alaspäin päivitysten ja uusien juttujen toivossa, vaan "onpas tämä minun sormukseni likainen" -tylsistynyt. Milloin?

Inspiroidu tästä vaihteeksi.

Lähde ulos, mieluiten illalla. Valitse tuttu polku, jonka olet kävellyt sata iltaa aiemminkin. Anna tossujesi löytää ne samat kivet, vakituiset mutkat. Älä haahuile uutta ja jännittävää reittiä. Älä pyydä kaveria mukaan.

Uskalla tylsistyä.

Se on alussa vaikeaa, ehkä jopa inhottavaa.

Mieli miettii ehkä taskussa pomppivaa kännykkää. Kenelle soittaisin? Kuuntelisinko musiikkia? Vastasikohan se kaveri siihen kysymykseeni? Taistele vastaan, älä kuuntele välittömän palkinnon maireaa ääntä. Sinä pystyt tähän.

Jo muutaman sadan metrin jälkeen se alkaa löytyä. Ajatuksenvirta. Vähän niin kuin nukahtaessa, paitsi järkevämpää, paremmin etenevää. Alat päästä siihen kuplaan, jossa asuu vain sinä ja ajatuksesi, juuri ne aluksi typeriltä tuntuvat. Tossujesi tasaisen tylsä rahina tietä vasten, lähes muuttumaton maisema, linnun siritys, satunnaiset ohikulkijat, auto siellä ja toinen tuolla. Pään syövereissä salaa muodostuvat helmet.

Ideat. Haaveet. Kesälomasuunnitelmat. Ratkaisut työongelmiin. Hauska muisto viime kesältä. Tämä teksti. Näkyjä kuvista joita voisit maisemistasi kuvata.

Kaikki nämä ilman juttuseuraa, ilman Facebookia, Pinterestiä, Instagramia tai tusinaa muuta turhuutta, joista muka "inspiroidut". Inspiraatio ei ole (pelkästään) sitä, että jokin toisen tekemä asia saa sinut sanomaan "Vau". Inspiraatio on jotain, joka syntyy sisältä. Sinun pitää vain antaa oman alitajuntasi työstää niitä asioita, joita olet päivän tai viikon aikana kokenut. Voit olla oman itsesi inspiraatio. Mutta tarvitset siihen aikaa. Tyhjää aikaa.

Tässä sinulle varsinainen arkihaaste. Seuraavalla apteekkikäynnillä, kaupan jonossa, bussimatkalla, punaisissa valoissa, kahvihetkellä, kävelyllä ja työmatkalla: pidä kännykkä piilossa. Älä selaa lehteä, älä kuuntele musiikkia. Ole hiljaa, pidä silmät auki. Katsele maailmaa ympärilläsi ja heittäydy virtaan.

Uskalla tylsistyä. 


Milloin olet viimeksi tylsistynyt? Oikeasti? Ei niin, että sormesi vetää epätoivoisesti iPhonen ruutua alaspäin päivitysten ja uusien juttuj...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

16 kommenttia :

  1. Olen niin samoilla linjoilla! Nykyään jätän monesti kännykän kotiin, kun lähden koiran kanssa lenkille, silläkin uhalla että "no kuitenkin se sit just tällä aikaa soittaa". Ja on vapauttavaa huomata, ettei sitä instagramia, facebookia, sähköpostia tai blogia tarvitse olla koko ajan päivittämässä.

    Olen viimeisen reilun vuoden aikana viettänyt yhteensä 7kk tansaniassa. Siellä ei tullut paljon soiteltua, kun tavoiteltavien ihmisten määrä oli hyvin rajallinen. Netti toimi joskus, silloinkin hitaasti. Ja kummasti "oleellisten klikkailujen listalta" karsiutui kaikki muu, paitsi yhteydenpito ystäviin ja perheeseen sekä maailman tapahtumien edes jonkunasteinen seuraaminen. Huomasin olevani nettiriippuvainen, huomasin osaavani päästää siitä irti. Ja sitten tulin suomeen, ja palasin vanhaan malliin. Niitä koiranulkoilutuksia lukuunottamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjaa että tohon palautuukin heti takaisin! Niin turhaa koukuttumista kyllä, mutta ainakin mulle todella vaikea pyristellä irti.

      Poista
  2. Tämä on tätä aikaa! Oikeastaan elämämme on pääasiallisesti aika tylsää: pyykkiä, toistuvia töitä ym. Mutta täytämme sen Jollakin Tärkeällä. Miksi emme enää kestä tylsyyttä? Asia josta voisin jauhaa hetken ja toisen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki muuttuu :) mä olin ennen tosi hyvä tylsistyjä, saatoin hyvin istua puoli tuntia jonottamassa. Toisaalta en myöskään ennen _ikinä_ torkuttanut ja nyt se on osa aamurutiinia. Prkl.

      Poista
  3. Tämä oli niin hyvä! Inspiroiva suorastaan :) Tunnistan itsessäni sen tarpeen jatkuvasti tehdä jotain. Kun olisi sitä, tätä ja tuota. Ja jos niitä ei ole, sitten on se puhelin. Plääh. Tosin huomasin hetki sitten että liikenteessä (siis siellä kaupoissa, jonossa, autossa jne.) ollessani, en enää vilkuilekaan puhelimeen. Minusta ihmiset ovat kiinnostavampia, heitä on mukava seurailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenhän mäkin saisin ton päälle? Miten saisin itse itseäni inspiroitua? :)

      Poista
  4. Aamen! Nykyinen ruutukulttuuri ottaa usein aivoon, mutta silti itsekin siihen lankean. Todellisesta tylsyydestä kumpuavat kuitenkin aina joka kerta ne parhaat ideat, todellisimmat tunnot ja herkimmät haaveet. Lisää tylsyyttä, sitä minäkin tähän arkeen kyllä vähän kaipaan. Otanpa heti huomenna asiakseni vähän tylsistyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tylsistyitkö? Mitä loistoideoita syntyi? :)

      Poista
  5. Hyvä teksti! Bussit on mulle parhaita tuohon, en ees pysty lukemaan kun tulee huono olo. Sitä tuijottaa vaan ikkunasta ja järjestää elämäänsä. Harmi, ettei enää ole pääsyä nuoruuden reppureissujen kahdenkymmenen tunnin bussimaratoneille - silloin sai tosiaankin asiat pohdittua puhki.

    Mutta juuri tuosta syystä en myöskään lenkillä nykyään kuuntele edes musiikkia. Edes pieni hetki viikossa yksin itseni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle oli kans bussit tohon hyviä, mutta nyt ei ole enää työmatkaa. Lenkeiltä on mullakin jäänyt musiikki pois, varmaan kaiken äänikakofonian ansioista. Edes hetki hiljaa.

      Poista
  6. Koirahan tämän(kin) ongelmaan tosiaan ratkaisee. Pari kertaa päivässä kun käy kävelemässä pitkin kyliä niin aivot lepää ja ajatus kulkee. Ongelma on enää se, että koira siirtyi autuaammille haukuntamaille. Huomaan kyllä 45 minuutin työmatkapyöräilyn ajavan saman asian. Se pyöräily ei vain ole päivittäistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta jotenkin tuntuu että koiran aiheuttamat vaivat ei korvaisi tätä hyötyä :)

      Poista
  7. Tiedän ihmisiä, jotka peittävät omat ajatuksensa "hälyllä", koska eivät uskalla kohdata niitä. Ja sitten tiedän meitä, jotka turhautuvat siihen jatkuvaan "hälyyn" (olipa se sitten musiikki tai jatkuva puhelimen räpellys) ja tahtoisivat olla joskus hiljaisuudessa hetkelle. Ensimmäisiä käy sääliksi. Jälkimmäisiä käy sääliksi, kun sattuvat elämään ensimmäiseen ryhmään kuuluvan tai addiktin kanssa, konfliktit on sillä taattu. Ratkaisuksi mulle on tarjottu *rumpujen pärinää* älypuhelimen ja tabletin hommaamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollenkaan kaukaa haettua, samantapaista minäkin itsessäni haistan. Sen sijaan että tutkisi inhottavia ajatuksia, voi aina päivittää Instagramin. aaargh.

      Poista
  8. Mä kanssa mietin kun olin juuti neljän päivän reissussa, että miten onkin niin rentouttavaa... no lähinnä tietysti siksi että lapset ei ollu mukana, mutta heti seuraava syy oli netittömys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmanlaajuinen nettilakko kerran vuodessa olis just hyvä.

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.