Reisille meni

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014 Valeäiti 16 Kommenttia

Ihailin tuossa torstaisena korisiltana mahtavan joukkuetoverini salskeita ja kauniin ruskettuneita sääriä. Kysyin toiveikkaan kateellisena, olisiko niihin kenties sivelty jotain purkkiaurinkoa. “Ei, ihan rusketusta, tullut aika nopeasti.” Hetkeä myöhemmin näin sattumalta omat jalkani ikkunan heijastuksesta. Apua. Korissortsit eivät jätä mitään armon varaan. Valkoiset, näköjään muutaman kilon lihoneet, löysät, sellulliittiset, kuivat, ällöttävät jalat.

Ja kas näin, yhden suonikohjuja etsivän minuutin aikana olin palannut siihen: tilaan, jossa ei muka kehtaa pitää jalkojaan esillä ilman tarvittavaa helmanmittaa tai vähintään erittäin hyviä sukkahousuja. Yritin kyllä, kovasti ja tietoisesti. Seuraavanakin päivänä oli nähkääs lämmin kesäpäivä, joten kaivoin kaapista mekon töihin. Tuijotin sukkahousuja hetken ja päätin kypsästi, etteivät ne kalkkunat ikinä rusketukaan, jos ei niille näytä aurinkoa. Vakuuttelin itselleni että joka kevät on tämä tuskan päivä, kerran (tai neljä) se vain kirpaisee.

Vedin mekon päälle ja korkkarit jalkaan, hymyilin peilikuvalle ja kannoin itseni ylpeydellä lounaalle.

Lounaan jälkeen kannoin itseni ihan yhtä ylpeän näköisesti takaisin kotiin ja vaihdoin päälle löysät kesähousut. En pystynyt. Lounaalla oli ihan kamalaa. Tuntui, että kaikki tuijottivat valkoisia koipiani. Tuntui, että jokainen askel sai selluliittikuplat hölskymään. Tuntui, että auringossa minulle paisui yhtäkkiä rantakäärmeen kokoinen suonikohju. Hitto, tuntui suunnilleen siltä että kuiva ihoni hilseili maahan.

Jo työmatkalla alkoi vituttaa. Mistä tämä oikein tuli? Okei, jalkani ovat ehkä kaksi senttiä leveämmät kuin puoli vuotta sitten. Tai vaikka viisi, mutta mitä väliä? Jos vain mallijaloilla on ok olla ulkona, on aika isolla osaa naisia tulossa tosi kuuma kesä. Miksi hitossa en voi olla ihan tyytyväinen näihin koipiini? Eivät ne nyt millään mitalla täydelliset ole, mutta mitä sitten?

"Great legs" kuvahaku. En kyllä löydä omaa sarjaani, löydätkö sinä omat koipesi tuolta?

Ei ne sortseissa kulkevat miehetkään aina mitään Brad Pittejä ole (ja silläkin oli kuulemma pohjestuntti elokuvassa 300, koska omat olivat liian ruikut). Vaan eipä niitä näytä haittavaan.

On ihan kamalaa, että muutaman kilon lihominen saa minut (meidät?) sellaiseksi, etten edes yksin saunassa pysty rentoutumaan. Vedän mahaa sisään ja etsin asennon, jossa reidet näyttävät edes vähän paremmilta. Tämän oman surkeuteni vielä kestäisin, mutta sitten on olemassa se tässä kohtaa ikävä fakta, että minulla on tytär. Millä ihmeellä saan sille ikinä opetettua että elämä on muutakin kuin ulkonäköä? Ja ettei hyvää ulkonäköä ole pelkästään se koon 34 mallikuva?

Tämä teksti on itseäni ärsyttävä, liian tuttuja ajatuksia täynnä ja ylipäänsä yksi iso klisee. Haluaisin voida edes päättää sen johonkin ylvääseen “naiset, olkaa itsestänne ylpeitä, niin minäkin aion olla”, ja lanseerata jonkun My Tremendous Thunder Thighs haasteen. Sen sijaan aion hakea lisää suklaata, pukea ensi viikolla taas sukkahousut, ostaa pidempiä helmoja ja jatkaa hyvin alkanutta teeskentelyä tyttäreni edessä. Korjatkoon se seuraava sukupolvi tämän.


Ihailin tuossa torstaisena korisiltana mahtavan joukkuetoverini salskeita ja kauniin ruskettuneita sääriä. Kysyin toiveikkaan kateellisena,...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

16 kommenttia :

  1. Takerrun äärettömän olennaiseen yksityiskohtaan ja huomautan, että Brad Pitt ei ollut siinä 300-leffassa vaan Troijassa. Kolmesatasessa oli Gerard Butler (nam!).

    Mä säästyn näiltä reisivaivoilta, koska en käytä hameita tai housuja, jotka eivät peitä arpisia klonttipolviani. :D Tuskailen kyllä sitten säärien kanssa senkin edestä. Ja käsivarsien. Mutta minkäs teet, kun on siitepölyallergiaa ja aurinkoihottumaa pukkaa suojakertoimista huolimatta ja muita tekosyitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, hyvä korjaus, todella olennainen! :) käsivarret on toinen hyvä tuskan kohde, vielä ei ole lihominen kerennyt ihan sinne asti. Tissit tulee sitten vikana (miksi ne tulee aina vikana???)

      Poista
    2. Ja miksi toisinpäin mentäessä ne tulee aina ekana???

      Poista
  2. Kevyesti itseruskettava kosteusvoide on ihan näppärä keksintö, kalkkunakoivet ei ole ihan niin kalkkunat parin viikon käytön jälkeen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota täytyisi kyllä muistaa käyttää, hyvä muistutus näin kesän kynnyksellä...

      Poista
  3. Se mitä kuvien perusteella voi päätellä olet upea kaunis ja hyvä kroppanen nainen. Entä minä jolla on se +10 ylimääräistä kiloa ja olen lyhyt 160cm, noh ei siitä sen enempää. Lapset rakastaa mun pumppu masua (kuten sitä kutsuvat). Harvemmin kukaan niitä jalkoja noin arvostellen katselee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olenhan minä kai sellainen (kiitos vain!), mutta muutokset on aina pahasta. Se muutama kilo ylimääräistä kuorrutetta yhtäkkiä tekee inhaa pääkopalle. Täytyy saada samanlainen asenne kuin sulla selkeästi :)

      Poista
  4. En ole ainoa ryhdikäs yksin saunassa! Ihanaa! Tätä blogia on kiva lukea.

    VastaaPoista
  5. Mulla on kanssa loistovinkki ruskettavasta kosteusvoiteesta. Samassa veneessä ollaan, paitsi että mun jalat on reippaasti sua paksummat, mutta ruskeammat ;) olkoon kuinka muotia vaan, minä en lyhyitä farkkushortseja jalkaani pistä. Yök.T : sisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on tietenkin myös yhdet farkkusortsit. Juuri sanoin insinöörille että tänä vuonna en taida laittaa. Se oli eri mieltä.

      Poista
  6. Voi kuule, mulle tuli raskauksien myötä suonikohjut toiseen jalkaan ja ne on ihan aidosti tosi rumat. Sitten helteillä, kun ylipäätään näyttelee niitä jalkoja kylillä, suonikohjut oikein pullistuvat näkyviin. Alan ehkä kulkea pakkasella shortseissa...

    Mä voin lähettää sulle kuvan mun sääristä, niin voit sitten ylpeänä kulkea paljassäärisenä kesällä kaupungilla eikä hävetä yhtään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaha, tää onkin hyvä uusi trendi: lähetä kuva sääristäsi kaverille! :) :)

      Poista
  7. Voi kun kuulostaa ikävän tutulta tuo sinun pohdintasi... Tosin itselläni pahin kritiikki ei kohdistu jalkoihini, vaan vatsaani, joka on aivan täynnä paksuja vaaleanpunertavia raskausarpia ja vararenkaaseen vyötärölläni... Joskus minäkin käytin kokoa 34 (okei, teininä, mutta kuitenkin), nyt koko on jo 38 tai 40 vaattesta riippuen. Vaikka se vastaakin ehkä naisten keskikokoa, niin aiempaan (ael) verrattuna tuntuu ihan mahdottomilta kaavuilta mun vaatteet! Enää en oikein uskalla käyttääkään mitään tyköistuvia vaatteita, ettei vaan 'läskimakkarat' korostu. Ostan sitten niitä vatsan seudulle armollisia tunikoita, jotka oikeasti saavat mut näyttämään vaan tanakammalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kokoasia on niin ärsyttävä. KUn yleensä sitä näyttää ja tuntuu parhaimmalta silloin, kun vaate on sopiva. Eikä silloin kun numero on oikea. Mutta millähän sen oppisi..

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.