Puolen tunnin jäähy

perjantai 2. toukokuuta 2014 Valeäiti 11 Kommenttia

Oletan, että te kaikki muutkin olette katsoneet Super Nannya sillä tavalla.  Siis sillä "herranjumala miten jotkut ovatkin kasvattaneet huonosti ja päätyneet noihin hirviölapsiin" -tavalla. Että eihän se nyt vaadi muuta kuin johdomukaisuutta; jäähylle jos ei totella ja pois pääsee vasta kun tuomio on lusittu ja anteeksi pyydetty.

Kyllä se on vaan niin helppo sanoa, varsinkin silloin jos oma lapsi sattuu olemaan kilttiä helppoa sorttia. Sellaista, joka lyö vain todella harvoin ja senkin jälkeen kävelee suunnilleen itse jäähylle. Siis sellainen Ykkönen.

Sitten on tälläisia Kakkosia. Voi jumal...huh. Minähän tuossa juuri eräänä päivänä väitin, että puutun jokaiseen lyöntiin ja tönimiseen. Se saattoi olla aika iso valhe. Kakkonen nimittäin ärjyy, tönii, puskee, änkee, punkee, lyö ja hipaisee ohimennen niin usein, ettei sitä yksinkertaisesti voi laittaa jäähylle joka kerta, koska sen selkäranka kehittyisi väärään muotoon*. Varsinkin kun se on niin pieni (muka) kuitenkin että ne on lähinnä huvittavia ne sen pikku töytäisyt. Sitten eräänä päivänä katselin tuota pientä riiviötä ja tajusin että kohta se on todella iso lyövä nassikka. Ei houkuta.

Siis jäähykulttuuri kuntoon, takaisin linjaan ja ruotuun. Tänään tehtiinkin samantien ennätys, sekä ajassa että tahdonlujuudessa, kaikilta osapuolilta. Picture this: Ykkönen ja satatuhatta märkivää vesirokkonäppylää, Kakkonen ja lelupora, jonka terä pyörii. Käytävä, jossa ne kohtaa ja toinen saa hyvän idean.

Hirveän huudon saattelemana päätyi lievästi porattu Ykkönen syliin lohduteltavaksi ja Kakkonen jäähylle. Siitähän laukeaa samantien hullu huuto ja tajuan: tämä oli tulkinnanvaraista. Crap. Teknisesti ottaen se ei tehnyt niitä klassisia tekoja, joista tietää joutuvan välittömästi vilttiketjuun. Varoitusta ei kuitenkaan tullut. Periaatteessa jäähy oli ohisektoria.

Jäähylle kuitenkin mentiin, koska minä sanoin niin. Se istui sen kohtuullisen kiltisti, toki samalla huutaen. Sitten alkoi se anteeksipyynnön osuus. "Noin, sitten pyydät anteeksi ja halataan". Kakkosen vastaus oli vapaasti tulkittuna jotain suuntaan "ja paskat".

Siihen meni lopulta puoli tuntia. Sen aikana nähtiin kaikki keinot; se pyysi syliin, tunki sormia kurkkuun kunnes melkein oksensi, huusi EI, huusi muuten vaan, itki, aneli ja riehui. Raivosi itsensä takaisin penkille kun se otettiin syliin anteeksipyyntöä varten.  Ja aina se joutui takaisin sinne penkille.

Usko oli pahasti koetuksella; tehdäänkö me nyt tätä oikein? Olihan se vähän epäselvä tilanne? Tuleeko trauma (myönnän, tuntui aika hiton pahalta kun se hetkeksi lopetti koko huudon ja tuijotti silmät tyhjinä seinää. Liikkumatta)? Huuto alkoi muistuttaa karmivan paljon vauva-aikaista maha/nukutushuutoa. Ei ihme että silloin(kin) kyrsi, ihan kamalaa.

Tilanne on siis se, että meillä on yksi vähän liian kiltti lapsi, yksi nerokas lapsi, ja kaksi vähän lupsua vanhempaa joita se osaa käyttää hyödykseen.

Niin että mitäs nyt tehdään Super Nänni?

*..tai sitten se lopettaisi sen lyömisen. Tiedän. 

Oletan, että te kaikki muutkin olette katsoneet Super Nannya sillä tavalla.   Siis sillä "herranjumala miten jotkut ovatkin kasvattane...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

11 kommenttia :

  1. Jos ja kun, uskon siis syvästi suhun, keksit ratkaisun tähän nerokkaan lapsen ja liian lepsujen vanhempien dilemmaan, niin pliiiiis raportoi siitä...! :) I feel you..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kun tän piti mennä niin että teltä fiksummilta tulee ne neuvot! :)

      Poista
  2. Nykytutkimuksen valossa jäähypenkki ei todellakaan auta lasta oppimaan taitavammaksi sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kannatan mieluummin jämäkkää Eitä ja lapsen pysäyttämistä. Kun tilanne on rauhoittunut, selitetään, että noin ei saa tehdä ja kerrotaan, miltä se toisesta tuntuu. Autetaan siis lasta käsittelemään tilanne oikein. Kaksivuotias ei vielä ymmärrä tuon jäähypenkki funktiota eikä opi tuosta episodista mitään rakentavaa. Kaksivuotias ei myöskään kykene vielä täysin ymmärtämään tekojensa seurauksia, joten anteeksipyynnön vaatiminenkaan ei liene kovin perusteltua. Anteeksipyyntöä voi tietysti harjoitella, selittää, että toisella on nyt paha mieli ja yhdessä lapsen kanssa vaikka silittää kärsinyttä osapuolta, jos lapsi ei halua pyytää anteeksi. Unohda siis se jäähypenkki. :) Ps. Jos haluat asiasta lukea enemmän, googlaa vaikka Jukka Mäkelän ajatuksia jäähypenkistä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, hmm, tämä on vähän vaikea asia. Meillä jäähypenkki on aina ollut rauhoittumisen paikka ja hetki sekä aikuiselle että vanhemmalle, joten en ole hevin siitä luopumassa :) Siis nimeomaan toimii tuona mainitsemanasi pysäyttämisenä. Se ei ole häpeän paikka, eikä eristyspaikka, eikä rangaistus. Oikeastaan kaikissa muissa tapauksissa kuin tänään se on toiminut hyvin. Tota selitystä tässä toki paljon tehdäänkin ja kaksivuotiaan jäähypenkki on varsin lievä: 1-2min paikallaan istumista niin että vanhempi on samassa huoneessa tai peräti siinä vieressä selittämässä mikä meni väärin. Pelkkä EI, vaikka kuinka jämäkkä, ei ole koskaan vielä riittänyt. Se johtaa nopeasti vain jämäkämpään (= äänen korottamiseen, lopulta fyysisempään poistamiseen) käskemiseen ja menee tahtojen taisteluksi. Jäähy on vaan niin paljon tehokkaampi, ja selkeä. Paitsi tänään :I

      Mutta luen ehdottomasti noi ja olen valmis muuttamaan kantaani, mitä tahansa kunhan lapsi ei opi siihen että toista saa lyödä!

      Poista
  3. Joo, kyllä lapsen voi viedä tilanteesta pois nimenomaan rauhoittumaan kunhan ei jätetä yksin ja oleteta, että se siellä sitten maagisesti rauhoittuu. Lapsi tarvitsee apua siihen rauhoittumisen oppimiseen (kuten varmaan moni meistä aikuisistakin vielä...) Se supernannyn tekniikka, "siellä pysyt tai itket ja pysyt" ei vain ole lapsen kehitykselle hyväksi. Jos se rauhoittuminen parissa minuutissa jäähypenkillä yhdessä vanhemman kanssa toimii niin hyvä. Mutta jos tilanne menee sellaiseksi kuin kuvailit, puhaltaisin pelin poikki, ottaisin lapsen syliin ja kokeilisin muuta taktiikkaa. Ja sanotaan nyt vielä se, että kyllä olen omien lasten kanssa monta kertaa sormi suussa, vaikka koulutuksen ja työkokemuksen kautta nämä jutut ovat perin tuttuja. :D Ja sellainen juttu vielä, että lapsi on kaksivuotiaana aggressiivisempi kuin koskaan elämässään. Tulee siis paljon tilanteita, joissa voi opetella olemaan lyömättä. Kahden (toisiaan alati mäiskivän) pojan äitinä voin kertoa, että muutama tilanne on tullut hoideltua. Välillä hyvin, välillä huonosti. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas tenava juurikin pitää jättää jäähylle eteiseen yksin, sillä aikuisen jäädessä paikalle koko homma menee totaaliseksi pelleilyksi: raivoaminen, huutaminen ja riehuminen vaan jatkuu ja jatkuu, eikä sanallinen rauhoittelu johda mihinkään. Ja tilanne vain pahenee, jos koitat ottaa lasta syliin rauhoittumaan, ei toimi sitten yhtään. Parhaiten tuntuu toimivan, kun lasta jäähylle viedessäni selitän hänelle, mitä hän teki väärin ja miksi hän jäähylle joutui ja kerron myös miten jäähyltä pääsee pois (rauhoittuminen muutaman minuutin ajan + anteeksipyytäminen), ja sitten poistun itse omiin touhuihini niin, että tenava joko kuulee tai näkee minut, mutta en ota häneen katsekontaktia. Tenava ei oikeastaan edes karkaile jäähyltä, vaan rauhoittuu yleensä muutamassa minuutissa ja tahtoo itse pyytää anteeksi tekemisiään. Menen tuolloin aina takaisin hänen luokseen ja juttelemme vielä yhdessä läpi, mikä meni vikaan ennen jäähypenkille joutumista. Yleensä tenava (4 v.) osaa jo itse kertoa, mitä teki väärin ja ymmärtää, miksi välillä joutuu jäähypenkille rauhoittumaan. Ehkä tuo jäähypenkki toimii eri ikäisillä lapsilla vähän eri tavalla.

      Poista
  4. Sinähän kirjoitit sen: Rajat ja rakkautta. Et jättänyt lasta, mutta jos ymmärsin oikein niin puolen tunnin show oli se anteeksipyytäminen. Asia mikä oli yksinkertainen, selkeä ja tärkeä. Välillä se vaikein asia opettaa on juuri se anteeksipyyntö. Ja pieni voi tarvita siinä välillä apua, mutta jos molemmat lapset ei sovi näppärästi syliin niin ei sitä loukattua osapuoltakaan voi lattialla laskea odottelemaan anteeksipyyntöä. Meillä näitä on neljä ja kilteimmällekin, mutta myös ujoimmalle anteeksipyytäminen on ollut kaikista vaikein pala. Eikös se tunteiden näyttäminen ole merkki turvallisuudesta.

    VastaaPoista
  5. Hear you. Meillä esikoinen oli jotain 2,5 vuotias kun jäähy alkoi konseptina toimia ja sitten kun siihen tuli sitä uhmaa päälle niin ennätys tässä taloudessa on 45 minuuttia. Yhden prkln 2 minuutin paikoillaan istumiselle. Ensin se oli 15 minuuttia hyvä vitsi, seuraavat 15 minuuttia silmitöntä raivoa ja seuraavat 13 minuuttia meni siihen että melkein pysyi jäähypenkillä, lopulta rauhoittui istumaan rangaistuksensa. Aika monta kertaa on tullut chattailtua miehelle töihin, että "muullttaaaaa läähteeeee jäääärrkiiiiiii".

    Mut nyt se on 4-v ja varsin kelpo lapsi. Helppoa on ollut jo pitkään, en ees muista kuinka pitkään eli vissiin tosi kauan. Kyl se siitä sen kakkosenkin kanssa. :)

    Meillä kuopus on myös tosi -no öh- väkivaltainen. Se räiskii ja paiskoo menemään minkä ehtii. Just todistin ikkunasta katsoessani miten se käveli naapurin lapsen taakse ja löi sitä päähän hiekkalapiolla. Ilman mitään syytä. Mä oon tulkinnut tän homman siten, että sen kuopuksen pitää huomiota saadakseen ja esikoiselle pärjätäkseen käyttää kovempia otteita. Minkä lisäksi meillä ainakin esikoinen varsin tyylikkäästi motkii pikkuveljeäänkin eli siinähän sitä on opittu mitä on veljesten välinen kanssakäyminen. Tämä ei tarkoita etteikö meillä puututtaisi kakkosen lyömisiin, mutta mä jotenkin näen, että osa sitä käytöstä on ihan opittua. Sitä on pienestä pitäen ohimennen tönäisty, lyöty, purtu, tökitty jne. Ei esikoinen sellaista ole joutunut kokemaan.

    Mut meillä noi lapset silti myös kestää tosi paljon. Ne painii menemään ihan tosi paljon eikä hyvällä hetkellä ole moksiskaan vaikka toinen vetäisi avarilla poskelle. Tällaista meillä. Vuoden päästä meillä on varmaan 24/7 painimatsi käynnissä.

    Ja multa tosiaan jäähylle konseptina ääni. Siinä on tositosi hyvä pointti sekin, että ainakin tämä äiti rauhoittuu samalla myös itse eikä tule vedettyä jotain huutokilareita sille lapselle. Ihan rehellisesti odotan, että tämä nuoremppi tuholainen kasvaisi siihen ikään, että se jäähypenkki alkaisi toimia. On vähän kädetön olo, kun ei ole mitään rankaisukeinoa tällä hetkellä - joku EI nyt on ihan vitsi. Mut meillä lapset ei mitenkään erityisen herkkiä. Voin hyvin uskoa, että on lapsia joille vanhemman äänen korottaminen ja tiukka katse silmiin ja ei:n sanominen toimii. Meillä todellakaan ei toimi. Muistan esikoisen ajoilta tän saman dilemma: jos heitti leluja, meni ne takavarikkoon (brion juna tekee aika hienon reiän seinään, btw.). Mut kun sekään ei ollut enää mikään rangaistus: lapsi ojenteli niitä lelujaan ihan oma-aloitteisesti ja hymyillen: "takavarikkoon". Sellasta tässä osoitteessa.

    VastaaPoista
  6. http://m.iltalehti.fi/perhe/2014022618077027_pr.shtml

    VastaaPoista
  7. Suosittelen Janna Rantalan Äiti älä usko -kirjaa. Siinä on tästä jäähypenkistäkin asiaa, ja hyvä kirja muutenkin. Rantala ei usko sen tehoon. Lapset ylipäätään eivät hirveästi tee kuten aikuiset tahtovat, paitsi jos niitä itseään huvittaa. Jäähypenkillä istuminen ei lopeta tyhmyyksiä, mutta lapsi oppii pakon edessä rauhoittumaan yksin. Sen sijaan lapsi ei opi säätelemään omia tunnekuohujaan, siihen tarvittaisiin se aikuinen siihen viereen. Kuten näissäkin kommenteissa on todettu, jäähypenkki palvelee usein aikuista enemmän kuin lasta, koska aikunen saa silloin sen hetken hengähdystauon tilanteesta. Mutta eikö aikuinen voi itse mennä jäähylle jos tarvitsee etäisyyttä? Miksi se lapsi pitää laittaa sinne?

    Toinen hyvä kirja on Raisa Cacciatoren Kiukkukirja, jossa on sekä aikuisen että lapsen kiukusta ja aggressiosta hyvää asiaa. Siinä taas korostettiin sitä, että raivostuneelle on turha yrittää selittää mitään. Ei mene jakeluun. Selitysten aika on vasta kun tilanne on ohi.

    Itse ajattelen niin, että vaikka sillä EI:llä ei olekaan välttämättä suoraa vaikutusta (ts. lapsi ei ala maagisesti yhtäkkiä toimia kuten vanhempi haluaa), vanhemman tehtävä on silti sanoa ja selittää ne samat jutut sata ja tuhat kertaa, joka kerran yhtä vakavalla naamalla. Etenkin näin on pari-kolme -vuotiaiden kanssa, koska ne eivät muutenkaan vielä ymmärrä tekojensa seurauksia. Mutta mun filosofiani on, että selittämisestä on isompi hyöty kuin rankaisusta tai pakottamisesta.

    VastaaPoista
  8. Ben Furmanin muksuoppi kuulostaa myös kokeilemisen arvoiselta. Siinä hyödynnetään lapsen luontaista halua oppia uusia asioita eli muunnetaan ongelmat oppimisen arvoisiksi taidoiksi. Jossain lehdessä oli joskus Furmanin haastattelu, jossa hän(kin) kritisoi Super Nännin (hehheh) jäähypenkkisysteemiä. Siitä tämän sivuston bongasin. Onko jollakulla kenties kokemuksia? http://www.muksuoppi.fi/

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.