Ilmapallot ovat vaarallisia

maanantai 28. huhtikuuta 2014 Valeäiti 14 Kommenttia

Tämä tavallinen maanantai. 

Kaksi hiekkaista lasta on haettu, kuulusteltu ja pussattu. Siirrymme portin toiselle puolelle ja aloitan Naama Puhtaaksi Ennen Nahkatakkiani -operaation. Sillä aikaa Ykkönen vetää pyöräilykypärää päähän. 

Miten tätä räkää voi riittää näin paljon? Hinkkaan hinkkaamistani ja taittelen nessua yhä pienemmäksi rullaksi, kunnes olen varma ettei siitä löydy enää valkoista pintaa. Ojennan tupon Kakkoselle, sehän pitää tietysti laittaa taskuun. Näin, yksi hoidettu...

Hetkinen. Niitähän oli kaksi. 

Se puolikas sekunti on niin pitkä. Se, kun se kivi jumahtaa mahaan, kun tajuat. "Olen mokannut". Jo ennen kuin käännyn ympäri tajuan, että takana on liian hiljaista. Ettei lapsi ole siinä. 

Tyhjä piha, nurkka jonka takana odottaa aivan liian pian vilkas autotie. Ei merkkiäkään lapsesta, joka on viime aikoina oppinut aivan liian taitavaksi potkupyörällään. 

Ensimmäisenä taidan huutaa sen nimeä. Sillä tavalla muka huolettomasti, etteivät kaikki heti tajuaisi miten huono, tai ainakin ajattelematon, äiti olen. Jalkani ovat jo juoksumoodissa. 

Viimeisellä portilla ennen autotietä näkyy hieman epäröivä pieni takarengas. Hiekkakerroksen alla keltainen kantapää on juuri valmistelemassa vauhtia antavaa työntöä. 

Ryntään luokse, yritän hillitä paniikin aiheuttamaa kiukkua. En saa suuttua, en saa suuttua, en saa suuttua. Pelkoahan tämä oli, ja vain minun syytäni. Yritän silti tehdä selväksi, ettei ilman äidin lupaa saa ikinä lähteä, samalla kun palaamme toisen yksinjätetyn lapsen luo. Apua, sekin jäi ihan yksin! Mikä mua oikein vaivaa? Paniikki taisi yliajaa järjen, luonto pelasti pahimmassa hädässä olevan. 

Hengitän ulos, kaikki on kunnossa. Tarkistan vielä, tulihan tämä sääntö nyt selväksi? 

"Mut äiti mä näin ilmapallon"

Aivan niin. 

Tänään muistutan taas itselleni, että maailmassa on paljon tärkeämpiä asioita kuin rään tahrima nahkatakki. Kuten ilmapallot. 

Ja metrin mittainen tyttö.  

Tämä tavallinen maanantai.  Kaksi hiekkaista lasta on haettu, kuulusteltu ja pussattu. Siirrymme portin toiselle puolelle ja aloitan Naama P...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

14 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Huumaava kevät

maanantai 21. huhtikuuta 2014 Valeäiti 0 Kommenttia


Jos jotain, tämä miniloma on ollut ainakin kaikkea sopivassa määrin. On ollut äidin vapaailtaa, isän vapaailtaa, korista ja salia, juoksulenkkejä ja saunaa, yhteisiä retkiä, töitä ja blogia. Kalsarikännejä, päiväviinejä ja paljon karkkeja.



Tämän päivän aikana lisättiin joukkoon piparia tennarilla, juoksuskabat Bulevardilla ja Rendez-vous seinänaapureiden kanssa pizzeriassa (niin on pieni kylä ettei voi ravintolassakaan käydä kun tuntee kaikki!)




Joukkoon on valitettavasti kuulunut myös korvatulehdusta ja lääkärikäyntiä, mutta emme ole antaneet sen haitata menoa. Olisi ehkä pitänyt, koska nyt tuo yksi yskii lämpimänä tuolla taas...




Kuten päätellä voi, on ollut myös poikkeuksellista kameranmukanakantoa, ja aurinko on saanut Instagramin laulamaan - sieltä löytyy ehkä vielä lisää keväisiä hetkiä (@valeaiti). Talvikamatkin löysi muuten tiensä vintille tänään, nyt se on siis virallisesti kevät!



Aika mahtavan kesäinen pääsiäinen lokkeineen kaikkineen, tästä on hyvä lähteä lyhyen työviikon kautta vapun viettoon!


P.s. Kuinka siistiä että tein kirjoitusvirheen kuvia ladatessa ja nyt jokainen kuva on nimeltään "pääsisäinen". Ehkä tämä oli joku pään sisäinen ajatus :D

Jos jotain, tämä miniloma on ollut ainakin kaikkea sopivassa määrin. On ollut äidin vapaailtaa, isän vapaailtaa, korista ja salia, juoksu...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Laiskan Martan vinkkisarja jatkuu

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014 Valeäiti 1 Kommenttia

Eiliseen tekstiin liittyen, pääsiäisen kevätsiivousteemaan Valeäidin siivousvinkki: 

Jos haluat raikkaan tuoksun asuntoosi, halkaise lime ja anna sen puolikkaat kahdelle lapselle. Tuoksu etsiytyy kuin itsestään kaikkialle ruokapöydästä sohvatyynyihin ja tuulettuviin vaatteisiin. 

Sitäpaitsi niiden ilmeitä on huippuhauska seurata. 

Suosittelemme!


Eiliseen tekstiin liittyen, pääsiäisen kevätsiivousteemaan Valeäidin siivousvinkki:  Jos haluat raikkaan tuoksun asuntoosi, halkaise lime ja...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

1 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tunnustuksia

lauantai 19. huhtikuuta 2014 Valeäiti 19 Kommenttia

Pitkästä aikaa, ihan aitoja tunnustuksia, minulta teille. Tarjolla hyvää omaatuntoa, ylemmyydentunnetta ja sallittua paheksuntaa. Olkaa hyvät!
  • Pyörällä saa ajaa olohuoneessa
  • Olkkarin matolla saa kävellä kengät jalassa
  • Hampaita ei ole pakko pestä joka aamu
  • Nenää saa kaivaa ruokapöydässä
  • Sen jälkeen sormi voi mennä suuhun
  • Ruokaa saa syödä käsin
  • Käsiä ei tarvitse pestä sisään tullessa, ennen ruokailua, ruoan jälkeen
  • Pöydästä saa poistua ilman lupaa
  • Sohvalla saa pomppia
  • Kirjojen päällä saa seistä
  • Leluja ei tarvitse siivota paikoilleen
  • Karkkipäivä on myös lauantaina
  • Kännyköillä, tableteilla, kameroilla ja tietokoneilla saa leikkiä
  • D-vitamiinia ja ksylitolipastillia ei ole pakko ottaa joka päivä
  • Päälle saa pukea ihan mitä haluaa
  • Autossa saa syödä ja juoda (ei tosin kannattaisi)
  • Aikuisten keskustelut saa keskeyttää


Helpottiko? Hyvä, nyt alan sitten vähän perua. Nämä eivät tietenkään ole yleislinjauksia, vaan näkökulma jonka anna lapsilleni tasaisin väliajoin, jättämällä kieltämättä tai nalkuttamatta. Joskus selkä kääntyy kriitisellä hetkellä ja johdonmukaisuus on mennyttä.  

Kyse ei ole pelkästä boheemista asenteesta, että näitä juttuja erityisesti arvostaisin, tai aina antaisin mennä läpi sormien. Suurimmaksi osan aikaa yritän jaksaa tsempata ja karsia näitä pois. Kyllä ne joka kerta kyrsii.

Mutta pohjimmiltaan kyse on "choose your battles" mentaliteetistä. Jos annan sen sormen kulkea sieraimen ja suun väliä, en nappaa niitä kenkiä heti pois matolta, ja annan lapsellekin karkin kun en kerran itsekään osaa olla ilman, jätän jotain jaksamista vielä niihin tärkeisiin juttuihin. Ajoittaisella (päivittäisellä) lepsuilulla varmistan että jaksan puuttua ihan jokaiseen tönäisyyn ja lyömiseen, minulle epäkunnioittavasti puhumiseen tai toisen tyhmäksi kutsumiseen. 

Jotkut asiat on ärsyttäviä ikuisuusnalkutuksia, toiset vedenjakajia, ehdottomia sääntöjä. Syököön vaikka pelkkää pullaa mutta suojatielle ei mennä yksin, äitiä totellaan kadulla ja muita ei vahingoiteta. Kaiken kaikkiaan huomaan että käytöstavat, yleinen siisteys ja sivistys eivät ole minulle läheskään niin tärkeitä kuin toisten kunnioittaminen ja turvallisuus. Ja varmaankin mulla on aika paljon alhaisempi vaatimustaso sääntöjen noudattamiseen ylipäänsä, muutama oleellinen näköjään riittää. 

Ja vaikka aina välillä toki toivon että lapseni ei söisi omaa räkäänsä kiinteistövälittäjän kysyessä nimeä, tiedän että tosipaikan tullen nämä pullamössölapsukaiset osaavat olla toisille ihmisille ihmisiksi. Siitä haluaisin olla jatkossakin ylpeä.

Mitkä säännöt ovat teillä ehdottomia? 



Pitkästä aikaa, ihan aitoja tunnustuksia, minulta teille. Tarjolla hyvää omaatuntoa, ylemmyydentunnetta ja sallittua paheksuntaa. Olkaa hyvä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

19 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Pakollisen epäreilua vertailua

tiistai 15. huhtikuuta 2014 Valeäiti 10 Kommenttia


90,5cm / 14,4kg. 
"Aurinkoinen reipas poika. Yhteistyö sujuvaa.
Taitava poika! Puhuu pitkiä lauseita. 
Kasvaa hyvin"


88,5cm / 11,7kg.
"Puhuu selviä lauseita. Hyvät motoriset taidot. 
Kasvu tasaista. 
Taitava 2-vuotias"

Oikeastaan, ei sitä painoeroa niin paljon ole. Ykkösen neuvolakortissa lukee 14,1kg, Kakkosen 14,4kg. 

Noissa luvuissa vain sattuu olemaan vuoden ero. Pituus meni aika samoissa. No entä muut mitat? Vaatekoossa on kaksi pykälää välissä, saappaat jouduttiin ostamaan samassa koossa. Ihmeteltiin eri saapasvalmistajien kokoeroja, kunnes tänään mitattiin niiden jalat. Sentin ero. 

Ei takerruta yksityiskohtiin, sovitaan että ovat suunnilleen samankokoiset, vähän eri...lihaskerroksella vain. Entä muuten?

Toinen puhua pälpätti kaksivuotiaana menemään kuin siinä ei olisi mitään ihmeellistä. Pälpättäähän tämä toinenkin, mutta siltä puuttuu vielä valtaosa konsonanteista. Ensimmäinen kertoi pitkiä tarinoita ärrää päräyttäen, toinen kertoo pingviinitarinaa kalapainotteisesti:

Olivat näyttäneet tarhassa kuvia ja pyytäneet kertomaan tarinan.
Toisessa tarinassa luki myös "Harm! (haukkaamisen ääni)"
Ilmeisesti (omasta blogista bongattua, tietenkin, koska mitään en muista) ensimmäinen osasi hyppiä tasajalkaa, siihen tämä toinen ei vielä pysty. Mutta sepä osaakin stage diven! 

Ensimmäistä kehutaan rauhalliseksi, kiltiksi, älykkääksi, herkäksi ja taitavaksi. Toinen sulattaa koko huoneen räväkällä charmillaan. Saa jähmeän neuvolatädin nauramaan ja tarhatyttöjen sukat pyörimään jaloissa. 

Temperamentit niille on jaeltu eri saavista. Toinen murjottaa pitkään ja hartaasti, syytäkään kertomatta, toinen saa krokotiilinkyyneleet jotenkin maagisesti alta sekunnin valumaan, laittaa huulen mutrulle ja kajauttaa ilmoille seiniärepivän huudon. Sitten se hakee pipityynyn itsee ja alkaa taas kikattaa. 

Kumpikin sairastaa keuhkoillaan, rakastaa potkupyöräilyä, lääkkeitä (!) ja saunomista (toinen siirtyy minuutissa alalauteelle kun toinen heittää lisää löylyä), mutta inhoaa veden menemistä silmiin. 

Yksi syö enemmän kuin moni koululainen, mitä vaan, milloin vaan ja kuinka kauan tahansa. Toista ei niin moiset maalliset kiinnosta kun aikansa voi käyttää myös haaveiluun.

Toinen nukkuu (vihdoin) läpi yöt kuin pehmeä tukki, toinen heräilee välillä kauhukohtauksiin. Kumpikin oksentaa autossa ja on kiltisti lentokoneessa. Toisen tukka menee juoksemisesta hikikikkaroilla, toiselle yö tekee pitkät, suorat rastat. 

Toinen meinaa olla jo yökuiva, toinen olisi varmaan vieläkin vaipoissa jos saisi. Toinen ei ole tuttia koskaan syönytkään, toinen veteli tässä vaiheessa sitä kuin henki olisi siitä riippunut. 

Kumpikin on aivan uskomattoman, äärettömän, omalaatuisen ja ainutkertaisen ihana. Rakastettu ja ihailtu. 

...Kai niiden ainoa ero loppujen lopuksi on se, ettei toisesta ole jaksettu kirjoittaa vauvakirjaan mitään.




90,5cm / 14,4kg.  "Aurinkoinen reipas poika. Yhteistyö sujuvaa. Taitava poika! Puhuu pitkiä lauseita.  Kasvaa hyvin" ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Poskia punottavan ylistävää - totuus mamabloggaajista!

lauantai 12. huhtikuuta 2014 Valeäiti 18 Kommenttia

Minulla on menossa jonkinlainen positiivisen ajattelun valtakausi. Huomaan ajattelevani usein, että ympäröiville ihmisille pitäisi kertoa enemmän hyviä asioita heistä itsestään. Muistaa kehua ääneen, jos päässään ajattelee toisella olevan kiva vaate, kiittää hyvästä työstä, onnitella pienistäkin saavutuksista. Jotenkin ne vain usein jämähtää sinne kurkun perälle, ei kai muka ole oikea hetki. No nyt on!

Nelliinalta bongasin "totuus bloggaajista" -ilmiön (kai se jo on?), joka on niin mainio, että haluan kantaa korteni kekoon äitibloggaajien osalta. Nythän on siis niin että keskustelupalstoilta opimme bloggaajien olevan ärsyttäviä, itsetietoisia materialisteja tai vaihtoehtoisesti lihavia, rumia, huonosti pukeutuvia. Salee ne on myös raskaana, näitkö ton pömpön? Itse taisin olla ainakin rikas. Jos ei muuta niin ainakin ne kaikki nykyään vaan mainostaa kokoajan. 

Vaikka seuraavien naisten osalta en sinänsä tiedä, mitä Anonyymit Alistajat ajattelevat, vai ajattelevatko mitään (ei niin kiinnosta), niin kehunpa silti tässä julkisesti joitain kohtaamiani blogikollegoja. Niitä, jotka ovat tavalla tai toisella jättäneet suuren vaikutuksen. Lista on epäloogisesa järjestyksessä ja aivan liian lyhyt, eikä siten tee millään oikeutta kaikille kohtaamilleni ihanille ihmisille. Pahoittelen! Sen tiedän, että lista on aloitettava siitä yhdestä, joka saa ehkä eniten lokaa niskaansa, ja jonka eilinen postaus antoi viimeisen sysäyksen tämän tekstin kirjoittamiselle: 


Mami Go Go:n Minttu: Yksi valovoimaisimmista, lämpimmistä ihmistä, joita olen koskaan tavannut. Sellainen, että ehti ensimmäisellä tapaamisella oli kotoisa olo (sovitaan ettei alkoholilla ollut osuutta asiaan) ja jonka kasvoilta näkyy aina aito ilo toisen ihmisen kohtaamisesta. Sympaattinen, suloinen ja sähäkkä. Paljon pidempi pinna lastensa kanssa kuin mitä antaa ymmärtää :) Jotenkin sellainen hahmo, että toivon koko ajan vain hyviä asioita Mintulle. Sitäpaitsi huh mikä kuumis! Luonnossa vielä kauniimpi, uskokaa kun sanon!

Tirsat / Kahden Suora Laura (RIP blogeille, nyyh): Ihana Nelonen, joka on aina rehellisesti oma itsensä. Täysin. Älykäs, ahkera, tunnollinen herkkis, jolla on erittäin vahva oikeudenmukaisuudentaju. Ja vaikka oma kokemukseni rajoittuu pääsäntöisesti sortseissa tapahtuneisiin kohtaamisiin, uskaltaisin arvioida, että kyseessä on äärimmäisen lojaali ystävä. Varmuudella tiedän, että erinomainen kuuntelija. Aina ruskettunut urheilija, joka kehittyy tai itkee ja kehittyy ;) Tänä päivänä törkeän kova kuljettamaan palloa, pivot-käännökset ja kaikki. 


Periaatteen nainen (RIP ? blogille): Hämmentävän paljon niin kuin minä. Heti sama aaltopituus, heti samat jutut, ja yhteinen avautuminen alkaa luontevasti kadunkulmassa - ensimmäisellä tapaamisella. Näyttää erehdyttävän paljon Charlize Theronilta ja jaksaa valvoa äärettömän kauan. Sietää siis univelkaa valtaväestöä paremmin tai peittää sen hyvin, silmienalusia myöden. Näennäisen sarkasmin taakse piiloutuu erittäin lämminsydäminen, empaattinen ja kärsivällinen hahmo, jolla on terve jano oluelle.



Dorit / Paikka Auringossa: Voi hyvänen aika mikä pikku pakkaus. Ensimmäinen kohtaaminen kadunkulmassa, josta siirtyminen autoon ja heti se alkoi - iloinen kikatus ja japatus, yhteinen hihittely ja hyvä meno. Puolentoista tunnin päästä syötiin jo leipää suoraan paketista ja naurettiin lisää. Ihana, ihana, typy. Kohtaa elämän, ihmiset ja asiat hymyssä suin ja valoisaa puolta etsien. Ja näyttää ihan Jodie Fosterilta! Hollywood tähtiä nämä kaikki!



Lähiömutsi: Kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti yksi suoraselkäisimmistä ihmisistä, joita olen kohdannut. Rehellinen itselleen ja muille, etsii väsymättä oikeudenmukaisuutta ja reilua meininkiä. Kysyy aina ne kysymykset mitä muut ei hoksaa / uskalla / jaksa. Suhtautuu bloggaamiseen ihailtavan ammattimaisesti. Ja nyt kun tämä kaikki kuulostaa hirveän tiukan tunnollisesta, se tärkein piirre: Niiiiiin valoisa, iloinen ja nauravainen että huh. Jokainen kohtaaminen (ja niitä tulee onneksi yllättävän paljon kun on samoilla kulmilla töissä) on aidon lämmin ja ilahtunut, kasvoilla on aina hymy ja puheen sekana tulee täytesanoina naurua. Mahtavaa seuraa kaiken kaikkiaan! (psst. se keskiviikkokalja?!?)


Pudonneiden Omenoiden Liina: Ensinnäkin, aivan erinäköinen kuin mitä profiilikuva antaa ymmärtää. Vaikka pureekin sitä alahuultaan trademarkin tavoin paljon, päässä ei keiku hämmentävän rap pipo ja tukka sen alla on tumma. Tiedoksi vain! Pieni iloinen pakkaus, jossa yhdistyy suoraselkäisyys, aitous ja empaattisuus. Eli ihan just niin ihana kuin mitä blogista voisi ymmärtää, ja miten moni lukija selkeästi näkeekin. Liina on juuri sellainen lämmin, lojaali ystävä, joka kuuntelee ihan varmasti kaikki murheet teekuppi kädessä. Ja neuloo sulle sitten villapaidan. Nauraa paljon ja puhuu enemmän kuin väittää ;)


Project Maman Katja: Rehti ja rempseä, hauska ja seurallinen. Aikaa tuntuu riittävän enemmän kuin keskivertopulliaisilla. Sellainen ihminen, josta heti näkee että elää omaa elämäänsä, onnellisena omassa nahassaan. Erittäin kunnioitettava piirre ihmisessä. Ja mikä eniten pistää silmään: huh, mikä muutosvoima. Haluaa muutosta, vaatii muutosta, tekee muutosta. Tulee saamaan aikaan Isoja Asioista. Saadaan olla onnellisia että on astunut politiikkaan - kuinka moni muu poliitiikko kritisoi julkisesti ja perustellusti omaa pesää?


Salamatkustajan Satu: Ehkä vähän ujompi kuin uskoisi, lämmin ja ystävällinen ja mahtavaa seuraa. Aito ja rehellinen, suoraselkäinen touhuttaja, jolle hyvä meininki ja vielä parempi Cava on tärkeämpää kuin niuho suorittaminen. Ihana piirre ihmisessä. Yksi niitä ihmisiä, joiden seurassa olo on rauhallinen ja rento. Että tässä sitä ollaan ja jutellaan. 

Kaikkia näitä ihania bloggaavia naisia (ja niitä kaikkia muitakin, joita en erikseen nostanut valoon: Aino, Sara, Kata, Tessa, Jenni, Lotta, Veera...kyl te kaikki tiiätte :)) tuntuu yhdistävän muutama seikka: Aitous, suoraselkäisyys ja iloinen ote elämään. Aika hyviä piirteitä ihmisissä, jotka kirjoittavat taitavasti ja jakavat sitä lahjaa muillekin.

Niin, lahjaa. Ilmaiseksi jaettu, lukijaa viihdyttävä ja koskettava sisältö on lahja. Jos olet eri mieltä, älä lue. Blogin kirjoittaminen on mahtava harrastus, toisille vaativa työ, joka vaatii aika paljon. Se vaatii perslihaksia, paksua nahkaa, terävää kynää ja huomiointikykyä ja ihan hullun paljon aikaa. (Tähän pikapostaukseen meni yli tunti). Se vaatii heittäytymistä ja itsensä avaamista silloinkin kun ei ole varma pitäisikö. Se on jopa vähän tyhmää tässä identiteettivarkausmaailmassa. Se pakottaa luottamaan tuntemattomiin ihmisiin ja hyvään tahtoon. Ja vaikka se onkin useimmiten ihan itse valittu ratkaisu, vastuu jonka takana on seistävä, väitän että bloggaaminen on aina myös muille kuin itselle tehtyä. Te lukijat olette aina mielessä, tottakai. Olkaa siis kilttejä meillekin, niin kommenttiboksissa kuin keskustelupalstoillakin. 

...vaikka voihan se olla että nämä kaikenmaailman bloggaajat on sittenkin oikeasti rahanahneita mainostykkejä, jotka on oikeasti inhottavia lapsilleen, laiskoja töissä ja haisevat pahalle. Who knows!

Kaikki postauksen kuvat ylläkehuttujen taitavien naisten blogeista. Tjeu.



Minulla on menossa jonkinlainen positiivisen ajattelun valtakausi. Huomaan ajattelevani usein, että ympäröiville ihmisille pitäisi kertoa en...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

18 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Monimutkaiset kolme tuntia

lauantai 5. huhtikuuta 2014 Valeäiti 9 Kommenttia

Perjantain farssista oppineena ollaan mietitty aika tarkkaan kotiinpaluuta. Siis toooosi tarkkaan. Pelkästään tänään on käytetty ehkä kaksi tuntia aktiiviseen pähkäilemiseen monelta, miten ja kuka lähtee huomenna täältä kotiin. 

Ei ole helppoa logistiikkaa kuulkaa: on kolme autoa, neljä lasta ja viisi aikuista; kolme päätepistettä, kaksi unirytmiä, ainakin kolme eri aikataulumäkemystä (janalla mäkeen / aikaisin kotiin) ja kaksi eri ongelmalasta. On potentiaalisesti huutava ja potentiaalisesti oksentava. Sitten pitää vielä miettiä kuka haluaa kenenkin seuraan, kaksi isointa serkusta nyt ainakin haluaa olla vierekkäin. Ja Mummi ei halua olla kenenkään kanssa. Ja missä välissä me kaikki syödään?

Tämän hetken kompromissina on kello 14 lähtö, todennäköisesti pitkällä pit stopilla ehkä puolivälissä. Ja isolla kasalla vaihtovaatteita.

Wish us luck. 

Perjantain farssista oppineena ollaan mietitty aika tarkkaan kotiinpaluuta. Siis toooosi tarkkaan. Pelkästään tänään on käytetty ehkä kaksi ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

9 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Navigaattori 2.0

perjantai 4. huhtikuuta 2014 Valeäiti 4 Kommenttia

Lapsiperheille pitäisi suunnitella ihan omat navigointisoftat. Nykyisethän on aivan pihalla, luulevat raukat että 250km:n matka kestää 2,5h autolla. 



Voin kertoa rakas TomTom / iPhone / kartturi, että unohdit pari muuttujaa: 
- Yksi pakollinen pissapysähdys 50km kohdalla (join sitten ehkä kuitenkin liikaa)
- Yksi pakollinen turvakaukalon säätöyritys 75km kohdalla 
- Kilometrien 75-150 ajan navigaattori on täysin tarpeeton, sillä se aika käytetään kahden taaperon epätoivoiseen uudelleennukuttamiseen ja / tai oksennuksen todennäköisyyden laskemiseen 
- Kohdassa 151km on hyvä osata neuvoa pikaisesti lähin ravintola, sillä todennäköisyydet nukahtamiselle ovat laskeneet nolliin ja vastaavasti todennäköisyys oksulle noussut taivaisiin
- Yksi pakollinen ABC pysähdys a 1h on laskettava matka-aikaan aina. Matkan pituudesta riippumatta.

Loppumatkasta navigaattorin volyymi kannattaa asettaa täysille, sillä autossa kaikuu yhtäaikaa nukahtamisitku, yhden äidin tuutulaulu ja toisen äidin maaninen "katso kulta eteenpäin, onko siellä rekka?" - oksennuksenestomantra. Samasta syystä ohjeiden noudattaminen voi olla tässä kohtaa haastavaa, joten ole valmis muokkaamaan reittiä lennossa. 

Lisäksi toivoisin, että navigaattori osaisi ottaa kokonaisvaltaisesti palvelukokemuksen haltuunsa. Muista, sinä et myy reittiä, sinä myyt perillepääsemistä. Muista siis kannustaa matkalaisia riittävän tiuhalla laskennalla "enää vartti, you can do it!".

...Ja matkan vihdoin päättyessä olisi tosi hyvä opastaa, mistä lähin baari löytyy. Ehkä tilata se drinkki jo valmiiksi. 

Lapsiperheille pitäisi suunnitella ihan omat navigointisoftat. Nykyisethän on aivan pihalla, luulevat raukat että 250km:n matka kestää 2,5h ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.