Onnellisesti töissä

sunnuntai 5. tammikuuta 2014 Valeäiti 12 Kommenttia

Terveisiä huikean pitkältä lomalta (mitä ilmeisemmin myös blogista). Töihin paluu koittaa tiistaina, yli kahden viikon loman jälkeen. Tai itseasiassa, jos tarkkoja ollaan, teen nytkin töitä. Ja olen ollut kuudessa palaverissa. Ja lähettänyt sata meiliä. Työtunteja on tainnut kertyä parin, kolmen päivän edestä. No ainakin ollaan vietetty paljon aikaa perheen kanssa yhdessä. Tai itseasiassa, jos tarkkoja ollaan, Insinööri on ollut kaikki mahdolliset välipäivät töissä.

Jotenkin tässä kävi niin että ajattelemani pitkä perheloma (joka olisi voitu viettää jossain lämpimässä, toim. huom.) muuttui minun kiirekaudekseni, jonka aikana hoidin kotia, joulua, lapsia ja töitä. Enhän minä katkera ole, en, mutta kyllä se välillä vähän nyppäisi kun kiikutin lapsia hoitoon mummilleen tai lahjoin niitä popcornilla, että sain kirjoitettua "sen yhden meilin".

Tässäkin multitaskaamisessa oli kuitenkin jotain hyvää. Meillä oli ensinnäkin todella kivaa lasten kanssa. Oli huippua viettää pitkästä aikaa paljon aikaa yhdessä, käydä retkellä SeaLifessa ja leipoa pipareita. Me kaikki kolme oltiin pääsääntöisesti oikein aurinkoisia, hyväkäytöksisiä, terveitä ja iloisia. Ja nukuttiin paljon. Samalla kuitenkin odotan tiistaista töihin paluuta innolla, ja olin onnellinen jokaisesta loman aikana käydystä palaverista. Ne toivat todella kaivattua toimintaa korvien väliin. Niinä päivinä kun töitä ei ollut ja elämä pyöri taas hiekkalaatikkorallia, huomasin ajattelevani "mä en voisi ikinä olla kotiäiti".

Kaksi ja puoli vuotta sitä kuitenkin tein. Ja sen kotiäitiuran jälkeen on jotenkin helpottavaa huomata, että tämä työmoodi sopii minulle ihan tosi hyvin. Niin ihania kuin nuo kaksi ovatkin, minä kaipaan elämääni hurjasti aivotyötä, aikuisia ihmisiä ja Tärkeitä Tehtäviä. Jokainen puhelinkonferenssi, hankala asiakasmeili ja konseptidokumentti saa aivoni hyrräämään tavalla, jota kakkavaipat eivät vaan ikinä voi tehdä. Onnistuminen näissä tehtävissä tuottaa valtavasti tyydytystä, ja pelkkä niiden tekeminen (vaikka huonomminkin) lohduttaa sisäistä suorittajaani, jolle kotiarjen murmelipäivät eivät oikein ikinä...riittääneet. Ei sillä, toki se lapsen ensimmäinen onnistunut itse kirjoitettu kirjainkin tuottaa onnea. Mutta alan uskoa, ettei se pelkästään toisi elämään ihan riittävästi sisältöä, ainakaan minulle.

Nyt töissä käydessä on hyvä, fiksu, hyödyllinen ja arvostettu olo. Eikä se olenkaan pahitteeksi, että lasten kanssa on virkistävän mukava olla illalla, vs. kotiäitiarjen vähän liian usein tapahtunut "kato sä näitä nyt hetki, mä lähden lenkille".

Siis kiitos 2013, toit mukanasi hyvän elämänmuutoksen. Mitähän tällä nykyisellä vuodella on takataskussaan?


Terveisiä huikean pitkältä lomalta (mitä ilmeisemmin myös blogista). Töihin paluu koittaa tiistaina, yli kahden viikon loman jälkeen. Tai it...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

  1. Mä oon mielenkiinnolla kuunnellut ja lukenut töihin palanneiden äitien kertomuksia arjestaan. Järjestään ne ovat samanlaisia kuin sinulla, silloinkin, kun kotiäitivuodet sujuivat ihan kivasti. Luulen, että mulla on samanlaiset tuntemukset sitten kun töihin palaan. Mutta niin kauan kuin kotona olen, yritän muistaa, että teen niin omasta halustani, yritän olla vertaamatta ja koitan löytää positiivista kaikkialta, mistä löydettävissä on. Sillä kotona on kivaa, ja tätä kestää aikansa. Töissäkin on varmasti kivaa, kun sen aika koittaa. Tärkeintä on, että voi olla hyvillä mielin omista valinnoistaan - kuten sinä selvästi olet omastasi!
    Hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä filosofia, kannattaakin olla onnellinen siitä mitä on ja miettiä vasta myöhemmin muuta :)

      Poista
  2. Tuli elävästi mieleen viime vuoden tammikuussa, vanhempainvapaalla kirjoittamani postaus, jossa pohdin sitä, miten töissä/koulussa sai arvostusta ja palautetta, kun kotona vain koetti tulkita lapsen käsittämättömiä ölinöitä johonkin suuntaan. Luulin että se olisi ollut muj juttuni, ei ollut.

    "Minä olen suorittaja. -- On vaikea olla (suorittajana) lapsen kanssa kotona, koska suorittaminen vaatii tietoa siitä, onko suoritus onnistunut vai täytyykö suoritusta hioa kohti parempaa lopputulosta. -- Olen saanut joitain isoja epäonnistumisia lukuun ottamatta positiivista palautetta töistäni ja opiskeluistani. -- Ja kaipaan juuri sitä - palautetta. (Rakentava palautekin kelpaisi, en kerjää mitään kehuja.)"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Great minds think alike :) Tää niin on yksi blogin isoimmista bonuksista; saa omille ajatuksilleen mukavasti kaikua. Kiitos!

      Poista
  3. Myös mä olen varsin samoilla linjoilla. Palaan töihinkin tiistaina - tosin 1,5 vuoden tauon jälkeen. ;) Ah, aika aikaa kutakin, kotona oli kivaa, mutta nyt suunta kohti älyllisiä haasteita. Vietin kyllä syksyn opintovapaalla ja jo silloin koin suuren ahaa-elämyksen: loistavilla kursseilla keskustellessani tajusin, että just sitä olin kaivannut: älyllistä keskustelua, jossa fokus on hyvin kaukana kurahaalareiden väristä ja kuosista. Mulle(kaan) elämänsisältö ei oikein siitä pelkästä äitiydestä löydy. Voi tosin olla, että kunnon lapsiperhehärdellin alettua haikeana mietin sitä suht kiireetöntä ja stressitöntä elämänvaihetta. Eniten pelkään olevani jatkossa aina väsynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LUpaan ettet tule olemaan aina väsynyt, ja hyvistä älyllisistä keskusteluista jaksaa nauttia kyllä väsyneenäkin vs. legolinnat! Miten töihin paluu on mennyt? :)

      Poista
  4. Tuttuja tuntemuksia :)
    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin senkin ärsyttävä maailmanmatkaaja / kirjailija ;)

      Poista
  5. Hyvä jos koet tuollaisia fiiliksiä, onnea uuteen vuoteen :)

    Itsellä reilu vuoden äitiysloman jlk paluu töihin oli aikamoinen pannukakku. Niin innakkaana kuin sinne palasinkin, muutoksia oli tullut ja mennyt ja arvostus allekirjoittaneeseen oli ylempää ilmeisesti lässähtänyt uusien tuulien myötä jne. Täytyy sanoa, että koko syksy tässä on nyt kamppailtu kummallisten fiilisten kanssa ja päällimmäisenä on ajatus - miksi palasin töihin niin nopeasti ja pitäisikö vielä jäädä hoitovapaalle. Tieto siitä, että lapset todella ovat vain hetken pieniä, on näiden huonojen työfiilisten kautta lyönyt silmille niin kovasti, että olen suorastaan pettynyt itseeni mm. siinä, miksi mammalomalla kaipasin takaisin töihin ja odotin innolla työhön paluuta. En olisi ikinä, en ikinä voinut kuvitella sanovani ja pyörtäneeni puheeni siitä, miten joku viihtyy lapsen/lasten kanssa kotona. Jos vain perheen talous antaisi myöden, tämä mamma jäisi suorilta ainakin kahdeksi vuodeksi pois töistä. Oma työ ei muutamassa vuodessa miksimään muutu, joten kärryiltäkään ei jäisi mistään eikä näissä valtion hommissa voi sanoa olevansa uraputkessa. Raha on se mikä tällä hetkellä ratkaisee, valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toi on todella kurja käänne :/ Ehkä sulle tauko oli sitten se tarvittava sysäys sille, että joutuu etsimään uuden työn ja löytää jotain paljon parempaa? Tsemppiä!

      Poista
  6. Ikävään paikkaan ei ole kiva palata. Samoja tuntemuksia kuin yllä olevalla eli arvostus oli kyllä mennyt sen siliän tein. Vieläkään en ole palannut ns.kokoaikaisesti eikä mikään kiire todellakaan ole. Tämä sopii minulle tällä hetkellä. Käyn töissä vain kääntymässä ja muuten olen kotimamma. Tämä ainakainen lapsemme varmaan jääkin ainokaiseksi joten senkin takia nautin vielä tämän viimeisen vuoden. Töihin joutuu/pääsee sitten myöhemminkin.

    Jakomieli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin olet kotona niin pitkään kuin vaan rahat antaa periksi, enjoy!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.