"I have a ...routine"

keskiviikko 27. marraskuuta 2013 Valeäiti 16 Kommenttia

Minulla on rutiini. Itseasiassa niitä on varmaan sata, niin monta että joku saattaisi kutsua neurooottiseksi. Itse pitäydyn sanoissa "järkevä", "käytännöllinen" ja "järjestelmällinen". Lapsiarjessa osa rutiineista on kuitenkin kohtuu pakollisia, ainakin jos päivästään haluaa suoriutua ilman keskivakavaa fyysistä tai henkistä väkivaltaa, ja ennen kaikkea hikeä. On vaan helpompaa tehdä jotkut asiat helpommin. Anyway.

Minulla on rutiini. Saavun tarhalle noin klo 16.08. Harpon kaikki portaat ylös neljänteen, pyyhin kengät tarmokkaasti matkalla ja teeskentelen unohtaneeni pitkävartiset saappaani taas jalkaan sisään mennessä. Tsekkaan uudet valokuvat hymyssä suin ja uudet kihomatovaroitukset sormet välittömästi raapima-asentoon etsitytyen, pamautan nimikointiuhkailuista harhautumatta Ykkösen kaapille, nappaan mahdolliset pissaiset vaatteet mukaani ja palaan salamana takaisin rappukäytävään.

Yksi rappu alas, sama stoori kolmannessa. Jos siivooja tulee vastaan häpeän ja otan kengät pois jalastani. Muuten suikautan taas kaapille, tsekkaan varoitukset vesirokosta ja märkäruvesta ja poistun ruokavaatekassi kainalossa taas käytävään, paitsi tällä kertaa yritän jo välttää jokaista kosketuspintaa. Lopulta kipitän alas kuraeteiseen, silmäilen sekunnissa lasten kamat läpi (onko jalassa saappaat, missä on kurakamat?) ja klo 16.14 syöksyn jo kohti vaunuvarastoa.

Napsautan vaunut auki yhden käden ammattiliikkeellä, työntäydyn melkein jo hikeä pukkaavana raikkaaseen ulkoilmaan ja kellonlyömällä 16.15 saavun portille iloisesti heiluttaen, uhkaavasti lähestyvä hikiperspiraatio loppuen. Samalla sekunnilla (ei yhtään ennen, olen vakoillut!) lasteni katse alkaa hakeutua portille. Kohta se tulee.

Minulla on rutiini. Lapsilla on rutiini. Kaikki hymyilee, kenellekään ei tule hiki, kaikki on hyvin.

Tänään kävi toisin.

Siellä kuraeteisessä silmäni pysähtyivät ihan väärään näkyyn: Ykkönenhän se siinä, vasta menossa ulos. Se on ehkä jo seissyt siinä hetken, posket on vähän punaiset lämmöstä. Siinä ajassa kun ihmettelin asiaa ja muistin moikata iloisesti, huomasin että alkaa tässä itselläkin tulla vähän lämmin, olen ollut minuutin normaalia kauemmin sisällä.

En tiedä kumpi meistä lopulta oli hämmästyneempi äkillisestä ohjelmanmuutoksesta, mutta lopputuloksen voitte arvata.

Aloitimme shown koko tarharyhmän edessä, lasioven väärällä puolella. Siis väärällä reitillä Ykkösen rutiineja ajatellen. Kuutisen lasta seurasi kauhulla kun minun kupeitteni hedelmä raapi lasista ovea ja huusi "haluan takaisin tarhaan". Niitä pakahduttavan ylpeitä äitiyden hetkiä, tiedättehän? Jatkoimme vaunuvarastosta portille, reitillä jonka aikana osin kannoin potkivaa megafonia, ja välillä odotin hänen ylhäisyyttään itse saapuvaksi. Ongelmahan oli että hän halusi hanskat / ei halunnut hanskoja / ei halunnut syliin, vaunuun tai jaloilleen / häntä ei odoteta / älä.

Toki otimme oopperaamme mukaan toisenkin solistin. Arvaatteko mitä Kakkosen rutiinintajulle kävi, kun se näki tämän "iloisen kaksikon" "saapuvan" vaunuvarastosta? Vinkki: hoitaja nauroi "sun lapset rakastaa sua todella kovasti".

Näistä rakkautta pursuavista hennoista elämän korsista sentään toinen saatiin taltutettua vaunuihin. Se toinen, raskaampi ja vahvempi, kulki koko hurjan 500m matkan kotiin raivoisasti huutaen, reilusti potkien, ja siksi välillä kainalostani alas valuen. Jollain käsittämättömällä tyyneydellä ja voimalla kannoin sitä kuitenkin kuin psykedeelistä räsymattoa, pysähtyen välillä vain poimimaan sen heittämiä hanskoja ja jalasta irronneita (!) kenkiä.

Vasta juuri ennen kotiovea jouduin hetkeksi lepäämään, asetin huutavan spagetin maahan ilman kenkiään ja totesin vieressä seisseen nuoren naisen ilmeen nähtyäni että "olet muuten nyt kävelevä ehkäisymainos. Paitsi ai niin, ethän sä kävele".

Jossain määrin tragikoomiseksi tilanne muuttui kotona kun yksi heitti läpihikoillun villamekkonsa epätoivoisena vielä toimivalla kädellä pyykkiin ja toinen jäi oviverhon taakse uikuttamaan "Mä haluun päästä ulos! Mulla ei ollut ikävä! Älä kurki! En aio leikkiä! En ole väsynyt! Ei mua harmita!".

Tästä ei tule rutiini.


Minulla on rutiini. Itseasiassa niitä on varmaan sata, niin monta että joku saattaisi kutsua neurooottiseksi. Itse pitäydyn sanoissa "j...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

16 kommenttia :

  1. Mä saatan olla se äiti joka tulee kerhosta hakemaan mukulaansa viimeisenä. Hyvä puoli tässä on se että se on nykyään jo valmiiksi puettu. Ooooops. :D

    VastaaPoista
  2. Rutiinit on ystäviä <3

    Mulle todettiin eilen seuraavaa: "Liittyisit jo meidän fiksujen joukkoon. Laitat lapsen tarhaan ja menet itse päivätöihin."
    Olen punninnut tätä vaihtoehtoa ja sun tekstin innoittamana EN laita lasta hoitoon, koska senhän joutuisi viemään sinne ja hakemaan sieltä!
    Sitä paitsi jos lapsi olisi päivisin hoidossa, en pääsisi odottamaan iltaa, kun vihdoin PÄÄSEE töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se pahinta siinä on, kun ne joutuu viemään sinne! Ota siis yksityinen hoitaja? :)

      Poista
  3. Rutiinit <3

    Ja onneksi muillakin. Jouduin nimittäin eilen muksun kanssa kauppaan tarhapäivän jälkeen,..

    VastaaPoista
  4. "Psykedeelinen räsymatto" on ehkä paras lukemani kyseistä olotilaa kuvaava nimitys. En ole muuten vielä yhtään sellaista joutunut tuomaan hoidosta kotiin - kop kop, sepä vasta olisikin hupaa raahata sitä pyskedeelistä räsymattoa puoli tuntia kahdessa eri ratikassa. Ei kyllä Helsingin väkiluku kasvaisi seuraavana vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooh ratikkakyyti olisikin tähän aika mehukas setti :D :D

      Poista
  5. Repesin psykedeeliselle räsymatolle! :D

    Mä vein esikoisen maanantaina neuvolaan. Päästiin sieltä vasta klo 11 maissa päiväkodille, jolloin kuopuksen ryhmä oli ulkoilemassa. Oli varmaan jokseenkin koomisen näköistä, kun yritin piiloutua milloin kuraeteiseen kurahousutelineen taakse, milloin portin pieleen, jotta kuopus ei näkisi minua, ja saisi megalomaanistä "ÄITIIII!!!"-kohtausta ja muuttuisi psykedeeliseksi räsymatoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaa mä oon tehny tota samaa piilottelua, kerran jopa jätin omat hanskat hakematta vaunuista koska olisin joutunun näkemäään sen vielä :D

      Poista
  6. Joo mä tavallan tästä kuulinkin jo eilen. Kysyin meidän Likalta:"No leikitkös tänään päiväkodissa Ykkösen kanssa?". Mikä sinänsä oli ihan turha kysymys , koska joka päivähän ne yhdessä leikkii , mut kysyin nyt vaan jotain keskustellakseni. Sain vastauksen hyvin närkästyneellä äänen painolla:"No en , koska sen ÄITI (huom. vika oli äidissä eikä päiväkodin muuttuneessa aikataulussa) haki sen jo sisältä". Taatusti olivat sisällä leikkineet yhdessä , mutta Likan mielestä ei , koska eivät rutiinin mukaan leikkineet Ykkösen kanssa ulkona. Jos haen Likan tavallista aikaisemmin, se kieltäytyy lähtemästä päiväkodin pihalta , kun "sillä on nyt ulkoilua" tai (tää on mun suosikki ):"äiti mulla on hommat kesken". Jos taas menen 10 min totuttua myöhemmin , niin johan on Likka portilla itkemässä. Ne rutiinit , jostain syystä lapset niitä rakastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää siis naurattaa mua edellleen :D :D mahtava!

      Poista
  7. Sori, mutta repesin =D Rutiinit <3
    Sinulle on haaste blogissani =)

    VastaaPoista
  8. hmm, tuota ei ole nähty aikoihin :D
    meillä on puolipäiväisen eskarin ainut haave päästä kokopäiväläiseksi, ja äiti on ihan tyhmä, kun ei viitsi sitä toteuttaa kun ei hoitopaikkaa tarvita iltapäivälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidit on aika usein kyllä vähän tyhmiä :)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.