Hyvin se vetää

sunnuntai 10. marraskuuta 2013 Valeäiti 0 Kommenttia

Minun mielestäni parasta on se jonkinlainen elämyksellisyys: se miettii aina, että tästä se Ykkönen tykkäisi niin paljon ja milloinkohan Kakkosen voisi viedä kunnolla pyöräilemään. Lisäksi se on tosi tosi kärsivällinen, mutta toisaalta superjohdonmukainen ja jämäkkä. Se jaksaa kanniskella huutavaa lasta vahvoilla hartioillaan vaikka tunnin tai kaksi, ja se jaksaa käydä vaikka joka yö hyssyttelemässä lasten huoneessa sillä aikaa kun vaimo teeskentelee nukkuvaa.

Kakkosen mielestä sitä on ihana halata, ja se on hurjan hauska kun se jaksaa nostella ja heitellä. Pepunkin se pesee kovin huolellisesti.

Ykkösen mielestä siinä on parasta se kun se "tekee juttuja" ja "suihkuttelee" hänen kanssaan. Vaikka vähän hitaasti se kyllä kuulemma juoksee. Ulkonäkö sillä on kuitenkin selkeästi ihan kohdillaan:

Nikon toivottaa hyvää isänpäivää!

Kaikkien mielestä se osaa korjata ihan mitä vaan, ja sen hoiviin kannattaa luovuttaa kaikki vähän repsottava. Laulettiin sille tänään onnittelulauluksi Ykkösen toiveesta autolaulu, ja se olikin sen mielestä ihan kiva laulu.

Se on Insinööri, meidän perheen ihan paras isi.


Minun mielestäni parasta on se jonkinlainen elämyksellisyys: se miettii aina, että tästä se Ykkönen tykkäisi niin paljon ja milloinkohan Kak...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.