"Vieläkö sä sitä blogia olet kirjoitellut"?

perjantai 18. lokakuuta 2013 Valeäiti 24 Kommenttia

Tämän tekstin voisi jakaa kahteen vaihtoehtoiseen versioon. Yksi ennen tätä kulunutta viikkoa ja yksi tämän viikon keskeltä*. Aikasempi menisi näin:

Ruuhkavuodet. Joko olette siihen sanaan kyllästyneet? Syksyn tullessa ja flunssakausien alettua tuntuu ruuhkavuosisyndrooma nostavan rajusti päätään. Töihin palanneet äidit huokaavat yhteen ääneen: nyt me niitä sitten elämme, ruuhkavuosia. Hyvä kun ehtii tukkaansa pestä. Antakaas kun olen hetken vähän eri mieltä. Painotan kyllä heti alkuun, että me elämme lähes parhaassa mahdollisessa tilanteessa. Etäisyys meiltä päiväkotiin: 5min. Etäisyys meiltä minun töihin: 3min. Etäisyys minun töistäni päiväkodille 4min. Etäisyys Insinöörin työpaikasta näihin kaikkiin 20-40min, kulkuvälineestä riippuen. Etäisyys mihin vain palveluun, harrastukseen tai ruokakauppaan: halutessa alle 10min. Lastenvahtien saatavuus: runsaudenpula. Tappelevat vuoroistaan. 

Näin. Jos Insinöörin työ olisi päiväkodin rakennuksessa, oltaisiin ehkä kaikista lähimpänä täydellistä tilannetta. Näillä lähtökohdilla olemme päätyneet siihen ihastuttavaan tilanteeseen, että ne kuuluisat ruuhkavuodet ovat pysyneet toistaiseksi kaukana. Teen töitä noin kahdeksan tuntia päivässä, tulen kotiin ja ehdin leikkiä lasten kanssa, nähdä vaikka kavereita ja ehkä urheilla. Ruokaa tehdään välillä isompi satsi ja jos ei ole tehty, istutan kaksikon omput suussa telkkarin ääreen siksi aikaa kun hoidan jotain lämmintä pöytään. Mitä ruuhkaa tässä nyt oli?

Ongelmia tulee vasta sitten, jos saman päivän tai viikon aikana yrittää tehdä kaikkea. Jos kumpikin haluaa urheilla kolme kertaa viikossa, kavereiden kanssa on buukattu iltoja, haalarit pitäisi hankkia ja päälle osuu viikonloppumeno (jolloin lapsia ei näe yhtä paljon ja yksi ylimääräinen ilta on pyhitettävä niille), tulee pieniä kalenterikeikauksia. Mutta nekin on kestettävissä. Kaiken kaikkiaan aikaa tuntuu riittävän ihan ok, vaikka toki jatkuvasti on tehtävä päätöksiä sen suhteen nukkuuko (joo), urheileeko (ei), kirjoittaako blogia (ei), siivoaako (ei) vai onko riittävästi lasten kanssa (yleensä joo). Pelkäänkin enemmän tästä viisi vuotta eteenpäin tapahtuvaa: mites sitten suu pannaan, kun yhdellä on koristreenit munkassa, toisella lätkätreenit tapanilassa ja kolmannella lauluharkat mankkaalla? Pitääkö jokin pyhä kolminaisuus meidän arjen silloinkin näin hyvin kasassa?

Kertokaa kokeneemmat, onko meille vain jaettu niin hyvät kortit, ettei ruuhkavuodet löydä meitä? Vai eletäänkö itseasiassa vielä jotain hyvää aikaa ennen niitä kuuluisia tuskanviikkoja?

****

Ja kelataanpas sitten eteenpäin tähän viikkoon, jolloin samaan hetkeen heitettiin yhteensä kuudet juhlat kahdessa viikonlopussa, työtäyteisin työviikko naismuistiin (eikä helpotusta näy), maratonkoulun aloittanut (!) mies, vaihtuva keli (talvikamat, apua!), flunssan aiheuttama urheilukielto ja stressin hävittämät yöunet.

Sanallisesti voin kertoa, että eilen klo 23.37 tapahtui lopulta nk. piporomahdus. Piporomahdus on lievämuotoinen paniikkihäiriö, joka seuraa kun juuri päivän työt lopettanut nainen löytää vielä yhden laatikollisen pipoja, jotka pitää lajitella pinoihin / kaappiin / ullakolle kesää odottamaan / ullakolle liian pienet säilöön / ullakolle liian pienet eteenpäin / kierrätykseen. Häiriöstä seuraa kontrolloimatonta ulinaa, mä en pysty nyt tähänkin -parkaisuja ja kaiken kaikkiaan aivan suhteettoman suurta tunnelatausta yhteen helvetin kypäräpipoon. Vaikka se olikin kokoa liian pieni.

Ja loput 6000+ sanaa kertoo, että tällä viikolla on vähän toi kodinhoito jäänyt.






Se hetki, kun tajuat töissä, että lapsella lienee vähän kylmä.

Mites, onko teidän muiden viikot ollu...siedettäviä? Piporomahduksia? Sukkasähähdyksiä? Kenkäkriisejä?

*tässä kohtaa pieni paradoksi, enhän mä oikein tätä tekstiä olisi jaksanut tämän viikon keskellä kirjoittaa. Nytkin se onnistuu vain valkoviinin vahvasti tukemana. 

Tämän tekstin voisi jakaa kahteen vaihtoehtoiseen versioon. Yksi ennen tätä kulunutta viikkoa ja yksi tämän viikon keskeltä*. Aikasempi meni...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

24 kommenttia :

  1. Jes! Jollain muullakin näyttää tiskipöytä Iittalan (huonosti asetellulta) esittelytiskiltä!

    Mä luulen, että tulevaisuudessa meillä lasten harrastusvalinnat suoritetaan raa'asti sen perusteella, voiko lapsi kulkea niihin itse kävellen/pyörällä/julkisilla. Toki jonkinlaiseen kuskaukseen on pakko varautua poikkeuksien/kimppakyytien tai pelireissujen suhteen, mutta mä tiedän, että musta ja miehestä ei olisi jokailtaiseen tai edes joka toisena iltana tapahtuvaan edes takaisin autolla suhaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mitä, eikö mun "tiskipöytäkattaus" olekaan silleen "rumasti nätti"?

      Poista
  2. Tänään iski paniikki kun lapsella ei ollut kaulaliinaa tai kauluria. Ostettiin heti kaupasta. Samalla tuli ostettua liian pieni kypärämyssy josta revin jo laput irti. Jes. Meillä ei edes ruuhkavuosista puhuta; lapsi reilu vuoden, minä työtön. Mitä tästä tulee kunhan aloitan koulun taas..

    VastaaPoista
  3. Me olemme joka viikonloppu olleet jos jonkinlaisissa juhlissa, yrittäneet selvitä ties mistä ruoka-altistuksista ja työpaikkojen minuuttiaikatauluista. Eilen vapaapäivänäni kun pääsin pitkästä aikaa äitikahveille ja vaatekutsuille, sain kotiin tullessa romahduksen. Toinen lapsi ei nukkunut sekuntiakaan, toinen nukkui tasan sen matkan mitä kävelin tuiskussa ja tuulessa kaupungista kotiin. Kun pesukone vielä piippasi kaksi tuntia vikaääntä miehen vaihtaessa ulkona talvirenkaita (että pääsemme tänään taas juhliin), voin sanoa että päässä hieman kilahti.

    Onneksi pienimmäinen sai yöllä flunssan, joten tämän viikonlopun juhlinta voi suosiolla jäädä vain yksipäiväiseksi ja mukaan pääsee vain yksi lapsi. Kerrankin olen onnellinen lapsen yllättävästä flunssasta.

    Ja hei. Meillä ei ole kummallekaan lapselle talvikenkiä. Mies lohdutti näyttämällä ensi viikon sääennustetta, jossa luvattiin jopa +11 asteen lämpötiloja. Ei siis mitään hätää hitaalla hämäläisellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, tiedän tonkin tunteen. Kun toivoo että joku sairastuu, jotta saisi lepoa. Huomasin itsestäni saman hetkeä ennen piporomahdusta...:/

      Poista
  4. Juuri eilen avauduin omassa blogissani samasta aiheesta - tosin huomattavasti lyhytsanaisemmin, koska väsytti työviikon jälkeen niin kamalasti, että kuvittelin olevani kipeä. Nyt, yhdeksän tunnin yöunien jälkeen kaikki näyttää valoisammalta :-)

    Mutta joo, meillä on vähän sama tilanne, että kaikki on periaatteessa niin hyvin kuin olla ja voi: yksi omatoiminen lapsi, jonka koulu on tuossa ihan vieressä ja jota ei tarvitse kuskata harrastuksiin. Suht. inhimilliset työajat ja siistit sisätyöt, ei liikaa iltamenoja. Silti aina välillän (lue: yllättävän usein) iskee pipokriisi tai hanskapaniikki (kun löydät eri laatikoista vain parittomia tai megapaksuja toppahanskoja, vaikka mielestäsi ostit juuri viime keväänä useammat erilaiset välikausihanskat kranttua lasta miellyttääksesi...). Vedän tästä johtopäätöksen, että meillä jokaisella on omat sisäiset ruuhkavuotemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mäkin usein luulen olevani kipeä kun olen superväsynyt, ihmeellistä miten sitä kroppa reagoikin.

      Poista
  5. Mulla ei todellakaan ole vielä kokemusta ruuhkavuosista, mutta sano sä mulle kokemuksen syvällä rintaäänellä että olen tekemässä oikeaa ratkaisua kun olen laittamassa lapseni yksityiseen päiväkotiin meidän taloon? Se lohkaisee palkasta ikävämmän osan kuin kaupungin versio tekisi, mikä hieman huolettaa, mutta se on meidän talossa! Eli mulla on ns. mahdollisuus ostaa rahalla aikaa, suositteletko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kysyit oikealta ihmiseltä, mä olen NIIIIIN sitä mieltä että AIKA voittaa RAHAN, aina!! siis tee se, tee se, tee se!! Mä kannustan!!

      Poista
  6. Syys"loma" - näin kiireviikkoa ei ole ollutkaan aikaan... (minä hoitovapaalla, mutta muilla ollut syyslomaa) Pian alkavat sellaiset kiireet, että häviän blogistaniasta, pakko varmaan mennä takaisin feisbuukkiin, että saa pidettyjä jotain kontakteja yllä. Mies 24/7 töissä, minä herään töihin ennen viittä, kaadun sänkyyn kun saan lapset nukkumaan. Kerran koettu jo (kiirettä ja väsymystä riitti), toistakertaa odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää että blogi vie aika paljon aikaa, etenkin jos haluaa tehdä sitä yhtään kunnolla...harmi kun on niin kiva harrastus!

      Poista
  7. Kiitos tosta tiskipöytä- ja jääkaappikuvasta! Oikeesti! Oon niin helpottunut. Jotenkin oon ajatellut, että me ollaa ihan paatuneita ja ainutlaatuisen kamalia ruoka- ja tiskihuollossa. Niin ja pipolaatikon huollossa. Just yksi meillä kyläillyt kolmen lapsen äiti kysyi, että miksi NOI on tuolla, kun pipolaatikossa oli kesän jäljiltä sellaiset uv-uimahousut. Onneksi oon jo sen verran paatunut, etten jaksanut syyllistyä kuin vähän. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valeäidille: ihan mahtava postaus, erityisesti tiskipöytä-, jääkaappi- ja näppiskuvat on niin koettu. Ja ahdistus lämpimässä toimistossa, kun tosiaankin ne lapsen lämpimät varusteet, jotka oli tarkoitettu päiväkotiin jätettäviksi, tulevat ensimmäisenä vastaan, kun avaa töissä laukun.
      Tosin saat erityismaininnan tosi siististä jääkaapista, ei mitään kaksi kuukautta sitten kaatunutta mehua/maitoa tmv. näy hyllyillä. Kun meillä on jääkaappi noin tyhjänä, niin hyllyt eivät tosiaan kiiltele puhtaudesta.
      Kiitos muutenkin mahtavasta blogista, ei postaustahdilla väliä, sulla on tosi mainiot jutut!

      Vihreä Lintu: toosi ankee kolmen lapsen äiti sulla ollut kylässä, jos jaksaa puuttua tollasiin. Älä tollasesta syyllisty, uikkarit oli (tietty) sitä varten siinä, että oot just lähdössä uimahalliin.
      t. Kaisa

      Poista
    2. VL: mahtavaa ettet jaksa syyllistyä, en mäkään oikein enää edes itsellenI :)

      Kaisa: kiitos kivoista sanoista! Ja psst. se jääkaappi oli siksi niin tyhä ja siisti kun erään piti tulla tekemään hääkakkuja sinne. Älä kerro muille.

      Poista
  8. 37- vuotias, yksinhuoltaja, eskarilainen ja ekaluokkalainen, vuorotyö, jokaisella kaksi harrastusta per turpa, koira, vanha omakotitalo. Joo... nää taitaa olla ne elämäni ruuhkavuodet. Niin kiirettä ettei ole edes ehtinyt "miestä etsimään" (niinkuin muut minulta kyselevät) Onneksi on laaja verkosto ympärillä ja hyvät välit lasten isän kanssa, muuten ei tämä toimisi. Niin ja ne lyhyet välimatkat, kaikki vartin kävelymatkan päässä. Ja tärkeintä; Me ollaan onnellisia ja meillä on hyvä sekä turvallinen olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhee, nyt tuli mulle tuli (taas) huono omatunto että valitan näin hyvillä korteilla. kun teillä monella on niin hurjat kiireet!

      Poista
    2. Älä suotta. Samat murheet ja kiireet ne meillä kaikilla lapsiperheillä on huolimatta siitä montako aikuista niitä on järkkäilemässä. Elämä on valintoja ja niiden kanssa elämistä.

      Poista
    3. Oletpa harvinaisen oikeassa :)

      Poista
  9. Kesällä pukkas vähän kiirettä kun lähdin viiden kotiäitivuoden jälkeen töihin.Omat vuorot 09 ja 22 välillä,miehellä 8-24h vuoroja mihin vaan vuorokaudenaikaan,ei vuoropäivähoitomahdollisuutta (tai olis jos ostettais toinen auto ja vietäis lapset 20km päähän hoitoon)..Miehen ja mummojen kesälomat pelasti etenkin heinäkuun jolloin pvk ei tietty ollu auki ja varahoito oli järjestetty sinne 20 km päähän.Pomo tarjoili elokuun lopussa jatkoa määräaikaiseen työsopimukseen ja sanoin nou tänks.Kesän aikana (fyysinen työ,kärjistetysti toisten hoitamista oman hyvinvoinnin kustannuksella) hain pariin kertaan lihasrelaksantteja ja grammasta panodolia kun pää ei kääntyny ja sillon mietin ettei mitään järkeä repiä itseään kipeeks jotta saisi sen paskapalkan,lapset koko ajan hoidossa,ketään ei ehdi eikä edes jaksa nähdä ja jääkaappi ammottaa aina vaativana ja tyhjänä,pyykkivuori alkaa ulko-ovelta.Aloitin yksityisenä vastaavan työn,työnantaja hetken nikoteltuaan tarjosi uutta sopimusta ja teen nyt 3 tai 4 pv viikossa töitä,vuorot 4-7h kerralla ja aikataulut menee perheen mukaan,teen töitä kun mies on kotona.Ja miestäkin ehdin nähdä,24h vuoronsa jälkeen kun on pari 'ylimääräistä' vapaata aina.Lapset on kokopäivähoidossa 1x viikossa,isompi puolipäiväisenä eskarissa.Ihan koko totuus tuskin on vielä valjennu,lähinnä tolta taloudelliselta kannalta mut laskennallisesti käteen pitäis jäädä sama kuin kesällä (eli ei hulppeesti tosiaan mut taalantakomisen aika on sit joskus kun lapset on isompia,ehkä,jos sittenkään) ja työtunteja on noin kolmannes siitä mitä kesällä tein.Vielä ei oo tarvinnu lääkärisedän pistää relaksanttia kankkuun kun suun kautta otettavat ei kestä sisällä.Pääsi kesäl pien räkänauru kun työterveyslääkäri tuikkas pari piikkiä perslihaksiin ja sano et autoa ei sit saa ajaa ku voi huipata noi lääkkeet.Kysyin et mites se sairasloma niin totesi et kyllä sä töihin voit mennä,ei nää sitä estä.No,onneks työpaikka oli niin lähellä et pääsinkin pyörällä..Välillä on ihan huono omatunto et voiko arki rullata näin vaivattomasti ja omien arvojen mukaisesti!Ostettiin alkuvuodesta talo,neliöitä neljälle hengelle n. 85,rakennusvuosi 1953,lämmityskulut kohtuulliset.Remonttia tehdään pikkuhiljaa.Spa-osastoa ei näihin neliöihin mahdu ja saunakin on ulkosauna mutta tällainen back to basics sopii meille.Sijainti just kivasti mummoloiden välissä,sopivat 1-2km kuitenkin hengitystilaa ja päiväkodit,kauppa,oma työ samalla säteellä.Ja vaikkei suurituloisia olla (mies kunnalla,sos.puolella) ja tuskin meistä sellaisia koskaan tuleekaan niin silti päästään kerran vuoteen matkustelemaan eikä tarvii jännenugetteja ja hernekeittoa syödä.Elämä on sellaista miksi sen itse tekee,näköjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta tämä kaikkihan kuulostaa ihan tosi hyvältä :)

      Poista
  10. Anteeksi nyt, mutta eikö kukaan aio puuttua tuohon "kolmannella lauluharkat mankkaalla"?? Onko tässä siis piilovihje? Oln odotellu jos joku olis jo kysyny vaan ei, niimpä itse tartuin härkää sarvista. :)

    Terkuin, pitkäaikainen blogin lukija ja suuri fani itäisestä Suomesta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, mäkin odotin että joku tarttuisi siihen!! Mutta viittasin siinä kyllä itseeni, sori vaan :)

      Poista
    2. Okei, oli vaan niin herkullisesti jätetty tulkinnalle varaa ja jäi vaivaamaan ni pakko oli kysyy. :)

      Terkuin, sama fani idemmästä.

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.