Makuasioita, kuriasioita, ihansamamulleasioita

tiistai 8. lokakuuta 2013 Valeäiti 25 Kommenttia

Caprimittaiset valkoiset legginsit, moniväripilkullinen paita. 

Turkoosi pilkkumekko, pinkit kukkalegginsit ja kissasukat. 

Sama pilkkumekko ja pikkarit. 

Se hiton pilkkumekko, pikkarit ja kirkkaanpunaiset sukat.

Crocsit sain sentään piiloon joku viikko sitten.

Kukallinen, harmaa röyhelöhame, pinkit kuvioidut leggarit ja lilapunainen kissapaita. 

Pinkki heppapaita, tummansininen kukkamekko ja ruskeat sukkahousut. Tietysti myös pikkarit. 

Näistä minkä tahansa päälle, joka kerta: Piirroshirviöillä koristeltu, karvahupullinen huppari. 

Ja luonnollisesti samat vaatteet seuraavana päivänä. Ne viikataan likaisina takaisin kaappiin ja pengotaan sieltä heti aamulla heräämisen jälkeen päälle. Peppua ei kuulemma tarvitse pestä. 

Mekko syö muikkuja.

Mekko tekee terassia.

Mekko hyppää.

"Anna lapselle kaksi valmista asukokonaisuutta ja hän saa valita niistä mieleisensä". Niin, tai sitten annat vaatekokonaisuuksia, se sanoo "ei, kun mä laitan tän" ja kaivaa sen saakelin jumalattoman tahraisen pilkkumekon pyykkikorista.






Ihan on kuulkaa kuin äitinsä. Sekä tyylitajunsa että kompromissikykynsä suhteen.




Caprimittaiset valkoiset legginsit, moniväripilkullinen paita.  Turkoosi pilkkumekko, pinkit kukkalegginsit ja kissasukat.  Sama pi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

25 kommenttia :

  1. I feel you.

    Ärsyttää sikana, kun useammankin vaatekappaleen kohdalla olen ostovaiheessa kysynyt, että "Onko hyvä ja nätti?" Se "Joojoo" ei paljon paina, kun myöhemmin yrittää saada kys. vaatteita päälle.

    "Ei ole väriä."
    "Hame ei pyörähdä."
    "Se ei ole vaaleanpunainen."

    Huoh. Mahtava toi aurinkolasikuva! :D

    VastaaPoista
  2. Mä suosiolla haen heti useamman kappaleen, kun jostain tulee ns lemppari. Saa edes välillä pestyä ;D Ja komppaan Jennijeetä.

    Kerran kiukuspäissäni tokaisin et saat sit tulevaisuudessa käydä itse ostamassa vaatteesi, minä en enää jaksa. No, isän saapuessa kotiin, 3v ryntäsi isäänsä vastaan itkien "mä en haluu mennä yksin kauppaan ostamaan vaatteita".

    Taustaksi tarkennettakoon, että sitä ennen paidoissa ei saanut olla nappeja, sitten eivät kelvanneet nepparitkaan ja tämä viimeinen "ei saa olla" oli housuissa naruja (ja kyseessä laiha lapsi!). Olin siis jo vaihtanut kaikki paidat mieleiseksi, kun tuli tämä housuepisodi.

    Itselleni annan pisteitä siitä, että tuo toteamus tuli ihan rauhallisella äänellä, en edes huutanut. Enkä tosiaan maininnut, että saa mennä yksin vaan et annan rahat ja saa itse valita. Oli kuitenkin ilmeisesti lapselle turhan traumatisoivaa, kun parin tunnin päästä tosiaan juostiin isälle asiasta itkien. Elä näiden kanssa ;D

    Toisaalta pitänee olla onnellinen, että suostuu pitämään jotain vaatetta. On se alastomana kirmaamisen aikakin eletty... onneksi oli lyhyt.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhee, mä en ole edes ajatellut että voisi ostaa useamman samaa, lapset vetelee sitten vaan niissä likasissa luovutushetkellä :D

      Poista
    2. Meillä alkoi jo ns unilelusta. Määrätty peitto on ihan must nukkumaan mennessä, joten jos en halua lapsen käpertyvän bakteeripesäkkeeseen, on pakko huiputtaa ;) Peittoja on siis useampi ja pesen & vaihdan salaa. Jossain vaiheessa poika tokaisi "tämä tuoksuu erilaiselta", kun illalla käpertyi peittonsa kanssa sänkyyn. Mutta kun tuoksui paremmalta kuin eilen, meni läpi ;D

      Jossain vaiheessa sitten osasi bongata peiton narulta kuivumassa ja siinä oli selittelemistä. Nyt se "toinen" on aina varapeitto ja käytössä on se aito oikea peitto. Saa nähdä kauanako menee läpi...

      Poista
    3. no sitte se keksii vielä jonkun toisen jutun :)

      Poista
  3. Jep, jep... 3 vee tenavan ois pitänyt saada pukeutua isopappansa hautajaisiinkin haalistuneeseen ja kaikin puolin jo muotonsa menettäneeseen Salama McQueen - paitaan. Ei muuten onnistunut - tällä kertaa.

    VastaaPoista
  4. Mä olen luovuttanut. Harmillista tässä on se, että ilmeisesti ranskalaisten äitien geeneissä on jokin tekijä, joka saa ne voittamaan nämä pukeutumistaistelut, koska kaikki pienet koulukaverit on tietysti värikoodattuja päästä varpaisiin, eikä niillä ole mekkoa ja hametta päällekkäin. Täytyy toivoa, että tää geeni on sitten periytynyt sieltä isän puolelta meidänkin tytöille, niin mä voin lohduttautua ajatuksella ikityylikkäistä lapsenlapsista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sepä se, kaikista pahinta on ollu jonkun tyylitietoisen mamman seurassa, jolla ON sitä kuria ja lapset on niiiiin söpösti puettu. Ja sitten toi meidän kaveri tulee serkkunsa turkoosesissa apinakalsareissa ja jossain kissapaidassa.

      Poista
  5. Esikoista ei ole vähääkään kiinnostanut vaatteet tai pukeutuminen ylipäätään. Mielenkiinnolla siis odotan, mitä kuopuksen kanssa käy. Ei käy kyllä kateeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, kun saisikin pukea kuin nukkea...;)

      Poista
  6. No tää juttuhan tuli kuin tilauksesta! :D Vaatteista on taisteltu jo vuoden suunnilleen, neiti haluaa itse valita ja just nimenomaan hakea sen likasimman/pieneksi jääneen/väärän sesongin vaatteen sieltä hyväksi luulemastasi piilosta. Nyt on ollut kotona pelkät-pikkarit vaihe, sama toistui mökillä viime viikonloppuna vaikka sisälämpötila oli tullessa noin 18 astetta ja aikuiset ihan jäässä... Ja se huudon määrä kun eilen kuvittelin voivani aikuisena päättää mitkä vaatteet laitetaan. Kestin puoli tuntia suoraa huutoa ja vaatteiden väkisin pukemista ja salamannopeaa riisumista kunnes luovutin ja annoin vaihtaa paidan. Olkoon sitten hemmoteltu kakara joka saa tahtonsa aina läpi, mä en jaksa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei ole pakko jaksaa on mun uusi motto äitiyteen ;)

      Poista
  7. Heheh, onkohan toi enemmän joku tyttöjen juttu, kun meillä mä saan pääasiassa päättää miten nuori herra puetaan. Paitsi silloin, kun tulee vieraita ja pitäisi vaihtaa jotkut siistimmät vaatteet. Ei tsiisös, siinäpä huomataan välittömästi oman tahdon ja vallan näyttämisen paikka. Kaivetaan se yksi ja sama paita laatikosta, josta se tietää, että äiti inhoaa sitä. Voishan siitä paidasta tietty tehdä vaikka rättejä... ;)

    Mä muistan omasta lapsuudesta miten mahtavinta oli pitää sellaista pinkkiä collegepukua ja jos vielä oli laastari sormessa, niin paremmin ei olisi voinut olla. Muistan joskus purreeni omaan sormeen, jotta saatoin sanoa siihen sattuvan ja vain laastarin auttavan. Ihan pikkasen outoa näin vanhemmalla iällä mietittynä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee siitä rättejä tee!! Hullu laastarinainen :D

      Poista
  8. Tää tuli kuin tilauksesta. Tänään aamulla nukutti(olin 23 asti töissä ja lapsi heräsi kuudelta... ugh!) ja jotain mutisin neidille vaatteiden etsimisestä. Ennen kuin ehdin sängystä ylös, naamalleni heitettiin naruolkaiminen shortsipuku ja keltainen hame, nämä kiitos! Ööö, otetaanpa uusiksi. Onneksi tänä aamuna ei tarvinnut tapella _tästä_ aiheesta sen enempää... Ulkovaatteita pukiessa itkettiin taas takkia.(Tätä mä en tajuu,koska on pientenryhmässä päikyssä eikä edes bff:llä siellä oo kaksiosaistapukua.) Ärsyttävintä on, kun kirpparikasasta käydään hakemassa koon 62 vaatteita ja halutaan ehdottomasti pukeutua niihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noi on pahoja noi "tajuutsä ettei toi mahdo sulle". Ei tajua.

      Poista
  9. Meillä tämä ei kyllä ollut, edel. kommentoijaan viitaten, lapsuudenkodissa tyttöjen juttu vaan painekin 6. luokalle asti serkkupoikien rytkyissä, mutta pikkuveli itki ennen 3. luokan kouludiskoa että kauluspaidan kaveriksi ei ole värimätsääviä sukkia. Nykyään pukeudun mielestäni oudosti, mutta pääpiirteissään hyvin. Veli taas on taantunut perusvaatteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taantunut perusvaatteisiin, mahtavaa :) niin kai ne on ihmiset jo tälleen tuolin kokoisina erilaisia.

      Poista
  10. Meillä käytettiin punaista teikäistä Fröbelin palikka paitaa koko hiton kevät. Monta kuukautta. Pari vuotta aikaisemmin sama rupeama esikoisen käytössä. Välillä onnistui pestä ja talvella sen alle sai sentään laittaa oitkähihaisen. Tarhassa sijaiset yrittivät laittaa palikkapaitaa pitkähihaisen alle. Moukat, lapsen mielestä! Onneksi se vaihe on ohi ja käytämme taas tarhassa niitä paitoja mitä äiti sattuu aamulla kaapista kaivamaan, esikoinen tosin valkkaa itse, on terkempi vaikka ovatkin poikia molemmat. Mutta kun tarhasta tullaan kotiin, niin päälle on saatava hämähäkkimiespuku. Tottakai. Vielä olen kuitenkin saanut uhmaikäisen tarhaan ilman sitä.

    VastaaPoista
  11. Meillä on Ellellä sama pilkkumekko po.pilta ja samat ongelmat on täällä :)

    -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, se on siis vaan ton mekon vikaa :)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.