Kenen vuoro kärsiä?

torstai 31. lokakuuta 2013 Valeäiti 23 Kommenttia

"Itseasiassa tää on kyllä ollut helpompaa kuin luulin", sanoin tänään kaverille. Niin se on, perheen, tarhan ja työn yhdistäminen on ollut oikeasti vähän helpompaa kuin luulin, ehkä jopa koko lapsiperhe-elämä on ollut kokonaisuutena kivuttomampaa kuin pelkäsin. (Pakolliset klausuulit: tietysti tällä hetkellä lapset ei sairasta, ja edessä on yhä vaikeutuvia uhma- ja kasvatushaasteita. Näin, hoidettu.) Mutta yksi asia on kyllä minunkin elämääni noussut aivan uudella tasolla ongelmaksi: ajankäytön priorisointi.

Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että kaksi iltaa viikossa voi olla kotoa poissa, olettaen että niinäkin iltoina ehtii vähän niitä moikata ja vaikka hakea tarhasta. Kaksi ohi mennyttä nukusta on vielä ihan ok. Kolmannesta saa jo kärsiä, sekä kiukun että yöunien muodossa. Neljättä ei oteta. Mitäs sitten tehdään, kun edessä on tilanne, jossa mikään meno ei oikein jousta? Mikä jätetään ensin pois; ihmissuhteet (muut kuin lapset), urheilu (aka mielenterveys ja selänterveys), työt (nk. ruoka pöydässä), blogi (sori) vai oma uni (silloin kuin mahdollista)? Joku aina kärsii.

Missähän se äiti taas huitelee? (Takana kuvaamassa)

Otetaan helppo käytännön esimerkki, jonka ratkaisu yhä edelleen odottaa löytymistään.

Muutaman viikon päästä saapuu kalenterista esiin sellainen viikko, joka alkaa normaalina työviikkona. Kesken maanantain lähden huippumielenkiintoiseen ja -tärkeään seminaarin Lontooseen (hurraa tähän!). Saavun kotiin myöhään keskiviikkoiltana. Jos lasten näkökulmasta lasketaan, ja se on ainoa mitä nykyään enää ikinä lasketaan, olen siis ma-to poissa. Toooosi monta päivää, enemmän kuin ikinä itseasiassa.

No ei hätää, otetaan vahinko takaisin viikonloppuna! Paitsi ei. Torstaina olisi koristreenit, niitä ei ihan kevyillä syillä jätetä väliin. Lisäksi perjantaina on korisjengin pikkujoulut, joista ei todellakaan olla kevyin syin pois. Eikä varsinkaan nyt, kun minun olisi tarkoitus hoitaa tilat näille pikkujouluille. But wait, there is more! Perjantaina muu perhe lähtenee mökille, ja mulla olisi la aamuna brunssi. Saapuisin siis mökille lasten luo lauantaipäivällä, melkein vuorokauden eron jälkeen. Taas.

Unohdetaan nyt yksinkertaisuuden nimissä se, että tämä kaikki aiheuttaa Insinöörille mielenkiintoisen viikon ja meille kummallekin kertyvää univelkaa + rästitöitä,  jää jäljelle silti tämännäköinen viikko, lasten silmin:

Ma.......... Missä äiti?
Ti............ Hylätty
Ke............Hylätty
To............Jee se on täällä! Hylätty?? Mitä vit..?
Pe............Hylätty
La............Hylätty
Su........... Ai että nyt me kelvataan vai?

....ja tietysti grande finale seuraavalla viikolla:

Ma-To.... Haista sinä mutsi pitkä paska.

Mikä kohta jätetään pois?




"Itseasiassa tää on kyllä ollut helpompaa kuin luulin", sanoin tänään kaverille. Niin se on, perheen, tarhan ja työn yhdistäminen ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

23 kommenttia :

  1. Treenit ja brunssi väliin. Ja pikkujouluissa vain kevyesti alkomaholia. Miettii näin ihan asiasta ulkopuolinen mutsi. :) Itse olen ehkä vähän katkeroitunut siitä, että ainokaiset pikkujouluni menevät miehen työpaikan pikkujoulujen kanssa päällekkäin. Eli miten käy (lähes) viimeisillään raskaanaolevan mutsin... No hän jää tietysti kotiin, koska miehen pikkujoulut ovat "tärkeämmät". Phuuh.

    VastaaPoista
  2. Enpä haluaisi olla sun housuissas... :-/ Mulla on kerran viikossa iltatyö ja toisena arki-iltana vien isosiskon harrastukseen, sekin tuntuu jo liialta, kun pienin ikävöi kotona. Päiväkotipäivien illat eivät houkuttele kotoalähtemiselle. Ja sitten ihmetellään, että kävisit joskus tuulettumassa. Mutta kun.

    VastaaPoista
  3. Vaikeat valinnat. Ja kun se "hylätyn" lapsen kiukkukin on ihan tuskaa sitten kun itse olisi jee nyt ollaan taas yhdessä -moodissa,,, vaikka oikeutettua toki :) Mulla tosin tällä kertaa tilanne toisinpäin, mies lähtee viikoksi duunireissuun ja minä&tytär kaksin vietetään mielenkiintoista viikkoa joka sisältänee paljon myöhästymisiä töistä/tarhasta. Ja sitten seuraavalla viikolla isi ei palattuaan tokikaan kelpaa, koska oli viikon muualla... ;)

    VastaaPoista
  4. Kyllä ne lapsetkin on totutettava siihen, että välillä pärjäävät keskenään ilman äitiä/isää. Yksi viikko sinne tänne, ei voi aina miellyttää kaikkia. Ei varmasti jää mitään traumoja kunhan asiasta kertoo ja tekee asiasta, noh, ei niin dramaattista. Seuraavalla viikolla sitten vähän enemmän kotia ja yhdessäoloa. Jos omalle mielenterveydelle käy hankalaksi, niin skippaat jonkun menoista. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Asiat tuppaavat kasaantumaan ja sitten vietetäänkiin Dinojuna-arkea, jossa kustannustekiöiden johdosta toinen vanhemmista on aina töissä tai hoitamassa muita velvotteita. Itse en jättäisi mitään noista väliin, jos vaan seuraava viikko on lähellä normaalirutiineja ja itsestä tuntuu hyvältä. Sellaista se elämä vaan välillä on, että pitää joustaa ja lapset nyt kuitenkin on isänsä kanssa eikä missään hylyn huostassa.

    VastaaPoista
  6. Yhdyn anonyymin ja Anun kommentteihin. Eihän lapsia nyt mihinkään hylätä, vaikka äidillä onkin yhden viikon ajan vähän enemmän menoja. Eikös isä ole ihan samalailla vanhempi kuin äitikin ja osaa varmasti pitää huolen jälkikasvustaan? Itselläni on viikon työreissu lähes kuukausittain ja tottakai tuon viikon aikana on ikävä niin lapsella kuin äidilläkin. Mutta välillä vain arki on sellaista, että äiti ei ole nukuttamassa joka ilta ja iskä kyllä osaa hoitaa homman siinä missä äitikin. Seuraavalla viikolla sitten vietetään enemmän laatuaikaa äidin kanssa. Meillä tosin tilannetta helpottaa tällä hetkellä huomattavasti se, että tenavalla on menossa "iskä on kaikki kaikessa ja äitiä ei tarvita mihinkään" - kausi, joten ei paljon äidin poissaolot tunnu haittaavan... Mieti myös asiaa omasta näkökulmastasi eli jos jätät jonkun sinulle tärkeistä menoista väliin, niin olet toki fyysisesti läsnä kotona lasten kanssa, mutta oletko silti ehkä poissaoleva ja harmittelet menetettyä aikaa ystävien kanssa? Yllättävän pienet lapset aistii myös äidin huonon tuulen. Mutta hei viikkoja tulee ja viikkoja menee, tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  7. Juuh ja puh. Mä oon kans sitä mieltä, että älä sie murehdi liikaa, lapsilla on ihan hyvä olla isän kanssa. Mieti kaikkia satoja tuhansia eroperheitä, ei ne lapset kuole isäviikoilla vaan saattavat jopa olla ihan onnellisia :) Ja tää on nyt vain 1 viikko. Äidin ikävä on tietty ihan eri asia.... Eli jos haluat jotain jättää pois, ni mieluummin treenit ku pikkujoulut! t. jj

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta joku säännöllinen vuoroviikkosysteemi on lapselle aika paljon selkeämpi kuin lähivanhempi, joka yhtäkkiä on tosi paljon pätkissä poissa mutta kuitenkin pistäytyy väleissä kotona. Ollaan ainakin omassa perheessä huomattu että pidemmät työmatkat ei aiheuta ollenkaan niin paljoa ikävöimistä kuin tuollainen postauksessa kuvattu kiireinen viikko kun työmatkasta voi puhua jo etukäteen lasten kanssa, mutta sirpalearki tulee lapsille yllätyksenä.

      Henkkoht skippaisin treenit ja brunssin. Ekan siksi että työmatkan jälkeen lapset mielestäni ansaitsee rauhallisen illan äidin kanssa (ja isä ehkä pienen oman hetken), vikan siksi että muuten viikonloppu jää tosi tyngäksi ja itsekin on tossa vaiheessa todennäköisesti niin sippi viikon ohjelmasta ettei välttämättä enää nauttisi menosta. Tottakai lapset selviää, mutta kuten joku alempana totesi niin itse alkaisi miettiä että onko kaikki sumpliminen sen arvoista.

      Poista
  8. Vaikuttaa hurjalta aikataululta mutta kyllä ne lapset selviävät. Mutta ymmärrän hyvin, että tuntuu pahalta. Itse painiskelen samanlaisten syyllisyydentunteiden kanssa mun iltaopiskelujeni kanssa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  9. Itse mietin, että miksi se (ainakin omaan korvaan) kuulostaa hyväksytymmältä, jos tuo miespuolinen on enemmän poissa.. Ei sillä ettäkö tuomitsisin (vaan kadehdin ;) ) sellaisia äitejä, jotka osaavat ottaa rennommin. Ihan kuin lapset olisi muka hoidossa, vaikka ovat isänsä kanssa kotona..? Itselle tulee omista menoista usein huono omatunto ja mietin kaikkia muita ennenkö itseäni.. Huoh.. Ja olen siis kotiäitinä (lue, ei pikkujouluja tiedossa!), enkä kahta päivää pidempään ole koskaan ollut poissa..mutta jostain se syyllisyyden tunne kumpuaa. Ja korostuu vaan kotiin palatessa kun vastassa on pelkkää "haluan syliin mutta huudan ja kiukuttelen silti".. Lapset kuitenkin sopeutuu yllättävän hyvin, ja unohtaa vielä nopeammin.. ;) Tsemppiä, ja muista nauttia!

    VastaaPoista
  10. No juu, mäkin jättäisin ne treenit heti kättelyssä pois ja sitten, jos johonkin tosi paljon haluaisin mennä, niin menisin sinne pikkujouluihin ja lähtisin sitten perheen kera mökille viikonlopun viettoon. Sen urheilukerranhan voisi ainakin teoriassa korvata juoksulenkillä, jonne sinkoaa sitten kun piltit vetelee sikeitä. Näin et menettäisi sitä itse liikuntaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja piti vielä mainita, että ajattelisin sitä kuviota myös miehen näkökulmasta. Mä nimittäin ainakin vetäisin herneen nenään, jos isäntä olisi eka työmatkalla ja sitten taas seuraavan illan poissa, kun pitää päästä harrastamaan. Mut mä nyt tietty oon vain mä. ;) Kun jotenkin piinallisinta ainakin meillä on jättää se toinen vanhempi yksin hoitamaan iltakuviot. Päivät vielä menee, mutta ai tsiisös sitä nukuttamista yhden vanhemman voimin. En ainakaan ite tykkää.

      Poista
  11. Minustakin tuntuu että juuri Sinun ei tarvitse olla kotona, koska isä jo on.
    Jos kuitenkin jotain haluaisit karsia niin:
    Minä jättäisin pikkujoulun ja brunssin välistä. Niissä ei ehkä ole sellaista tekemistä, vaan ehtii ikävöidäkin. Koristreeneihin saattaisin mennä, koska liikunta tekee hyvän mielen ja jaksaa paremmin. Itse kuvittelisin saavani jo alkuviikon reissusta tarpeeksi sosiaalista seuraa, eli siksi pe-la menot pois.

    Jos saisin tehdä ihan miten huvittaa niin ottaisin ennen muuta seuraavan viikon maanantain vapaaksi ja viettäisin sen lasten kanssa vkonlopun päälle.

    -Nuppu

    VastaaPoista
  12. Pakko kommentoida tähän! Jouduin olemaan syyskuussa su ip - to yömyöhä pois kotoa työmatkalla. Perjantaina pidin 1,5 v lapsen pois päiväkodista ja vietettiin kotona "laatuaikaa" joka koostui lähinnä lapsen itkupotkuraivareista, ja äidin vaivoin pidätetyistä kyynelistä. Mutta minkäs teet kun on töissä kv yrityksessä?? Lohduttaudun sillä, että lapsella on lyhyt muisti.

    VastaaPoista
  13. Jos mun pitäisi noista valita niin pikkujoulut jäisi. Ne ois todnäk mielenterveydelle aika iso buusti mutta joskus kun sattuu samalle viikolle liikaa niin jotain on jätettävä. Ja mä en ihan kevyin perustein luopuisi urheilusta, selkävammainen täälläkin. Brunssilla saattaisin käväistä pikaisesti mutta ehkämahd senkin tiputtaa. Nää on tosi hankalia joskus kun kaikki sattuu samaan saumaan mutta kaikkea ei voi saada. Mut kaikkia kivoja juttuja tulee kyllä vielä mihin pääsee :) Mää lupaan!

    Mä en nyt tiedä saanko tähän muotoiltua niinkuin ajattelen mutta.... Mun mielestä kyse ei välttämättä niinkään ole siitä ettäkö lapset ei pärjäisi isän kanssa. Ihan varmana pärjää ja rutiinit ja muut hoituu. Mutta jos muksut reagoi tyyliin seuraavan viikon ja ehkä vähän ylikin liikaan poissaoloon niin mulle itselleni ainakin tulee vähän sellainen olo että no oliko sen arvoista. Mä olen niin nössöäiti että kyllä mun tulisi huono omatunto ja paha mieli. Jos meen pitää hauskaa niin en koe että on kamalasti hauskaa jos sitten himassa on joku monen päivän jälkipeli sen jälkeen lasten osalta. Se, että isä osaa ei liity mitenkään siihen kuvioon. Uskon että hoksaat mun pointin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkavarvas puhuu taas viisaita. Samat sanat täältä.

      Poista
  14. Yksi viikko viidestäkymmenestäkahdesta. Jos mies ei tätä poikkeusta ymmärrä, niin ihmettelisin. Eihän tämä ole tapa. Ja lapset. Puhuu etukäteen pehmittäen ja olishan tuo hyvää aikaa vahvistaa ja kasvattaa isä-lapsi - suhteita. Joten.. Go for it!

    VastaaPoista
  15. JEEEE Lontoolle - Buuuu, että kaikkea muuta samaan syssyyn. Mutta älä karsi mistään, viikko erossa tekee hyvää. Näin mäkin välillä itselleni uskottelen. ;) :D

    VastaaPoista
  16. /kenen-vuoro-karsia? heh. Paha kysymys ja pohtisin sitä omallakin kohdalla tovin. Aikaisemmat kommentit ovat järjestäen kannattamisen arvoisia.

    Toisaalta mun mies tässä juuri lähtee kaverimatkalle (huhtikuussa mä: "joo, joo, mee vaan, kyl mä pärjään") ja heti perään työmatkalle yht. puolitoista viikkoa. Jos se sitten vielä seuraavana iltana sanoisi, että pitää mennä peliin/treeneihin/kaljalle/naapurin autotalliin, niin kyllä kilahtais.

    Minua ei siis niinkään huolettaisi lapset (tai en mä tuosta nuorimmaisesta vielä tiedä, olishan se surkeena) kuin ikuisesti uusiutuva sun aika/mun aika/yhteinen aika -periaatekeskustelu. Tuollainen menoputki voidaan katsos vuosienkin päästä kaivaa esiin... siis mä voin :D

    Niin että onko tämä sinun yksin päätettävä (omatuntokysymys), vai miehen kanssa (perhepoliittinen kysymys) vai äänestetäänkö me (yhteiskunnallinen kysymys)?

    VastaaPoista
  17. Tykkäsin tekstistä kovasti, mutta aihe on kyllä kimurantti. Mulla on itsellä napanuora vielä niin tiukalla, etten meinaa raskia yhtään olla pois kotoa, vaikka lapset yksittäiset illat handlaa ihan hyvin eikä välttämättä edes kiukuttele jälkeenpäin. Eli mulla prioriteetti on oikeastaan aina lapset ja koti, yhteen iltaharrastukseen mä olen sentään itseni taivutellut. Ja tämä tietysti on johtanut siihen, että meillä se olisikin ihan ennenkuulumaton ajatus, että olisin liesussa useamman illan peräkkäin, kun taas miehellä sellaisia työ- ja vapaaputkia tulee useinkin, ja on ihan itsestäänselvyys että mä selviän täällä itsekseni kolmesta lapsesta ja koirasta ja isänikävästä. Huoh.

    Eli ei mulla muuta kuin että älä tee niin kuin minä teen, mutta älä niinkään kuin minä sanon, koska en minä tiedä mitä tuohon sanoa. Paitsi ehkä että brunssin mä pudottaisin ekana.

    VastaaPoista
  18. Mun mies tekee juuri tuollaisia töitä, että on välillä pitkiä putkia pois. Eikä tulisi mieleenkään että se tekisi tuollaista taulukkoa ja pohtisi että keneltä nyt mikäkin on pois ja ai kauhee kun lapset varmaan kuolee ikävään sun muuta. Yritän tällä sanoa, että ehkäpä tässä vaiheessa kannattaa liiat analysoinnit jättää pois ja ottaa päivä kerrallaan. Jos perjantaina tekee hirmuisesti mieli mennä pikkujouluihin niin menet. Mutta jos silloin tuntuukin että ääh, liian ikävä lapsia, menet niiden luokse. Eli et yritä etukäteen päättää mitä tapahtuu, kyllä joku teiltä saa vähintään korvatulehduksen tms. ja kaikki menee uusiksi.

    VastaaPoista
  19. Ai miten paljon hyviä, ihania, kannustavia ja pohtivia kommentteja taas, KIITOS! En nyt vastaa jokaiseen, koska tänään en aio ottaa kärsiväksi (karsituksi, hih) osapuoleksi yöunia :) Mutta selvennän kyllä että tässä oli nimenomaan kyse _mun_ jaksamisesta ja fiiliksistä - en epäile hetkeäkään etteikö mies selviäisi (ja saa selvitä, puollin ja toisin vaikka useammin mun puolella nämä poissaolot) ja lapset nyt kasvaa varmaan ihan tavallisen kieroiksi kansalaisksi tässä anyway.

    Sen kyllä allekirjoitan, ettei joka mies miettisi näitä asioita ehkä ihan ekana. Ja senkin että brunssi ja koristreenit ehkä jää, ja taidan ottaa johonkin jonkun vapaapäivän :)

    VastaaPoista
  20. Mä olen sitä mieltä että sinä itse olet paras sanomaan teetkö nuo kaikki vai jätätkö jotain välistä. Jos siltä tuntuu että haluat mennä niin menet ja jos siltä tuntuu ettet halua mennä niin sitten et mene. Tosiaan joku jo kommentoikin että jos mun mieheni työreissun jälkeisenä päivänä heti korisharkkoihin niin voisi tästäkin suusta tulla ruma sana...

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.