Rehellisesti

perjantai 27. syyskuuta 2013 Valeäiti 37 Kommenttia

Hiton Lähiömutsi! Tänään tapahtunutta, jo viidennen kerran: se menee ja julkaisee tekstin, jonka olen itsekin jo aloittanut, mutta tekee sen niin hiton hyvin, etten ehkä enää haluakaan jatkaa omaani. Nyt kun kerrankin ajatus juoksee, on kuitenkin kirjoitettava tämä teksti loppuun.

...siitä Kolmosesta.

Viime kuukausina on eletty muutamia mielenkiintoisia hetkiä, kun meidän taloudessa on laskettu seuraavan jessen syntymäpäivää. Kuuden raskaustestin jälkeen olen jopa löytänyt itseni lääkäristä sanomassa että "kun on niin selkeät raskausoireet kuitenkin, vaikka ei pitäisi edes olla mahdollista". Tästä olen oppinut, että on yllättävän kiusallista näin kolmekympin paremmalla puolella kuulla diagnoosina "PMS".

Vahistettuna, lääkärin validoimana lopputuloksena on siis ettemme ole käynnistäneet vauvatehtaamme linjastoa, eikä sellainen ole lähiaikoina suunnitteillakaan. Kai.

Se kumpu tuossa rintakehäni alla on ihan rehellistä turvotusta; karkkia, kaljaa ja niin hyviä syviä lihaksia, että saattaa vaikka vähän lirahtaa housuun salitreenin vikoissa minuuteissa, tai korispelin ylimitoitetussa levypallokiimassa.

Mutta joskus, kun maha on turboahdettu PMS mallin mukaan, huomaan silittäväni katsovani sitä ihan raskausmahan muotoista mahaa ja miettiväni, mitä jos. Että olisihan se tosi mukavaa.

Ja ihan yhtä usein katselen alle vuoden ikäisiä vauvoja ja väsyn pelkästä muistelemista: kiesus noissa oli paljon hommaa.

Me olemme kumpikin Insinöörin kanssa kolmilapsisesta perheestä. Meille kolme on aina ollut uusi kaksi. Kakkosta odottaessani muistan miettineeni lähes päivittäin "onneksi tämä ei ole viimeinen raskaus". En millään pystynyt ajattelemaan, että se voisikin olla (tähän en nyt lue mukaan mahdollista lapsen saamisen vaikeutta, se on täysin tiedostettu riski, jota en unohda). Samoin imetyksen lopettaminen oli mahdollista vain ajattelemalla, että vielä kerran sen saisi jollekin pienelle tehdä. Jokainen raskausuutinen saa minut suorastaan kihelmöimään, isot mahat tuottavat haamupotkuja omaan vyötäröön. Jokakuinen yberturvotus outoine ajankohtineen saa vähän ajattelemaan mitä jos. 

Mutta. Onhan tämä elo juuri nyt aika helvetin helppoa. Oikeasti. Kolmevuotiaan ja puolitoistavuotiaan yhdistelmä tuntuu paikoitellen täydelliseltä: kaikki nukkuu pääsääntöisesti läpi yön, eikä kukaan toisaalta vaadi juuri käpyä ihmeellisempää viihtyäkseen. Rytmejä on, mutta ne eivät ole ehdottomia, apua tarvitsee antaa vain osin pukeutumiseen ja ruokakin niille maistuu tosi hyvin. Miksi ihmeessä tähän jamaan jonkun säälittävän liikaihoisen kiukkukääryleen vielä ottaisi? En kaipaa yhtään sitä kanniskelun tuomaa selkä/hartia/niska/ranne/aivokipua, enkä ainakaan niitä satoja selvittämättömiä huutoja. Sano suomeksi mikä sua vaivaa! Serkkutytön yhden illan nukuttaminen riitti ainakin muistuttamaan siitä, miten tuskaista on kun lapsen ainoa viestintäkeino on (kova) itku.

Sitäpaitsi töissä on edessä sellaisia aikoja, etten halua niistä olla pois. Ensin henkisesti fyysisen väsymyksen takia ja sitten taas ties kuinka kauan sen vauvan kanniskelun takia. Nyt olisi tulossa hyvä sauma oppia, kasvaa ja ponnistaa. Lisäksi tässäkin asiassa olen Lähiömutsin jäljillä, alallani vuodenkin poisjäänti tarkoittaa aika paljon uutta oppimista, ja olen vihdoin pääsemässä kärryille edellisen tauon jäljiltä. Eikä kysymyksistä pienin ole parisuhde. Vieläkö se kestää yhtä kiukkumonsteria ja toista mykkää sen ensimmäisen vuoden rutiinien, univelkojen ja syöttövuorojen ajan?

Jotenkin viime viikkoina päässä on yhä enemmän kaikunut ajatus siitä, että ehkä se olikin jo tässä. Ehkä noi raskausvaatteet voisi oikeasti vaikka myydä eteenpäin, lahjoittaa pinnasänky seuraavaksi johonkin perheeseen vinttikomeron sijaan.

Ja äh, silti, jokainen tuhiseva pikkumonsteri saa mielen palaamaan sinne synnytyssalin taistelun jälkeisiin tunnelmiin: tossa se nyt vihdoin on. Tervetuloa, oikein hauska tavata, minä olen sinun äitisi. Saanko nyt nukkua?

Niin että en tiedä. Fiilistä, ajatuksia ja suunnitelmia sekä niiden puutetta kuvastaa hyvin tuossa männä viikkona inventoimani laukkuni sisältö: Kondomeja, e-pillereitä, kuukautiskuppi, raskaustesti, pikkuauto ja vaippa. Ota tosta sitten selvää.

Hiton Lähiömutsi! Tänään tapahtunutta, jo viidennen kerran: se menee ja julkaisee tekstin, jonka olen itsekin jo aloittanut, mutta tekee se...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

37 kommenttia :

  1. No haloo hani! Unohdit todella tärkeän syyn olla tulematta raskaaksi nyt: korisjengi! Et sä nyt voi alkaa oksentelemaan ja kasvattamaan kumpua, kun sun pitää pelata. Me tarvitaan sua!

    VastaaPoista
  2. Mä olen myynyt äitiys- ja imetysvaatteet, sitterin, rintapumpun, turvakaukalon, kaikki pieneksi jääneet kestovaipat ja vauvanvaatteita ison pinon. Halusin siivota kokonaan sen "entä jos"-vaihtoehdon pois mielestäni.

    Mutta silti. Olin hiukan pettynyt, kun Sokoksen vessasa tekemäni raskaustesti näytti negatiivista. Kierukka on siitä hämäävä, että kuukautisia ei oikeastaan tunnista muusta kuin mainitsemistasi PMS-oireista, ja nekin kun niin helposti voi laittaa sen toisen vaihtoehdon piikkiin. FB on täynnä vastasyntyneiden valokuvia, mistä voi vaan päätellä, että ikäluokkani on lopultakin siirtynyt aktiivisesti lisääntyvien porukkaan. Jotenkin tuntuu, että olen jollain lailla väärässä vaiheessa, kun nuorinkin on jo 2-vuotias, eikä sitä voi mitenkään pitää enää vauvana, paitsi ehkä hiustenkasvun osalta.

    Ihan samat fiilikset on kuin sullakin. Jos raskaus- ja vauva-ajasta saisi vaan ne vaaleanpunaiset höttöfiilikset ja onnentunteet, nippaisisin kierukan saman tien pois. Mutta kun muistaa ne vaivat, valvotut yöt, loputtomilta tuntuneet imetysmaratonit ja pyllyjen pesut, ja vertaa niitä tähän, niin voi todeta, ei kiitos. Vielä ainakaan.

    VastaaPoista
  3. Mä ajattelin myös pari vuotta sitten ettei ikinä enää , kolme ja kaks-veissä on ihan tarpeeksi ja tää on hyvä just näin mutta mutta.. Mies sai ylipuhuttua ja jotenkin nyt kun mulla on toi ihana 7 kuukautinen höpsö tossa pyörimässä ja tuoksumassa niin en voi kyllä sanoa että olisin vielä ihan oikeasti ikinä ollut näin onnellinen. Ja nyt tiedän että se lapsiluku on ihan oikeasti tässä. Jotenkin kun isommat on niin isoja vaikkakin pieniä niin tota kolmosesta vaan nauttii niin hirveästi. Eikä kyllä kaduta tippaakaan vaikka vähän sellasia tunteita pyörikin päässä että nytkö oon ihanlopullisestihullu.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiei älä sano tollasia, heilauttelee vaakaa mulle ja työnantajalle epäedulliseen suuntaan :D

      Poista
  4. Meillä kävi sillai hyvin että toka olikin ylläri, eli ei tarvinnut kummemmin miettiä yrittääkö vai ei, ja jos, niin milloin. Nyt kun ekan vauvavuosi alkaa olla voiton puolella, oon salaa ja itsellenikin järkytyksenä alkanut haaveilemaan kolmannesta. Pakko koittaa laittaa jäitä hattuun, sillä rehellisesti sanottuna epäilen kestäisikö mielenterveys, talous saatikka parisuhde...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieltämättä Kakkonenkin tuli sillä tavalla äkkitoimituksella, ettei paljno ehtinyt miettiä kannattaako vai ei :D Katotaan käykö tässä pohdinnassa samalla tavalla ;) ja hei toi talousaspektin mä unohdin myös kokonaan, kolmashan heittäisi autot ja kaikki uusiksi!

      Poista
  5. Meillä kävi sillai hyvin että toka olikin ylläri, eli ei tarvinnut kummemmin miettiä yrittääkö vai ei, ja jos, niin milloin. Nyt kun ekan vauvavuosi alkaa olla voiton puolella, oon salaa ja itsellenikin järkytyksenä alkanut haaveilemaan kolmannesta. Pakko koittaa laittaa jäitä hattuun, sillä rehellisesti sanottuna epäilen kestäisikö mielenterveys, talous saatikka parisuhde...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on niin tätä, miten voi sydän (kohtu) haluta jotain sellaista, mitä vastaan kaikki muut elimet ovat?

      Poista
  6. Meille on tulossa yllärikolmonen tasan kahden vuoden ikäerolla toiseen ja vajaan neljän vuoden ikäerolla esikoiseen. Alkujärkytyksen jälkeen tämä on tuntunut tosi hyvältä jutulta, vaikka ehdittiinkin juuri pari viikkoa ennen plussatestiä miehen kanssa päättää, että meille taitaa riittää kaksi lasta. :D

    Mutta nyt reilun kolmanneksen verran syvällä kokemuksen rintaäänellä voin todeta, että jos oli raskasta olla raskaana, kun jaloissa pyöri n. vuoden ikäinen taapero, niin ei se paljon häävimpää ole, kun huomiosta taistelevat vuosikas ja kolmevuotias...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onnea! :) tämähän kuulostaa oikein hyvältä setiltä :) toi raskausaika ei ole ollenkaan pienin huolistani, yhdenkin lapsen kanssa se oli jo aikamoinen setti...

      Poista
  7. Mäkin oon pitkään haaveillu kolmesta lapsesta ja jaksaisin olla raskaana, kestäisin synnytyksenkin ja varmaankin selviäisin kanniskelusta, rintaraivareista, nukkumattomuudesta ja mitä näitä nyt on, mutta mutta... Kahden lapsen perusteella voisin veikata, että olisin kolmannessakin kiinni koko ekan vuoden - ainakin aiemmat kaksi ovat olleet melkoisen riippuvaisia äidistä fyysisesti ja henkisesti. Tämä yhdistettynä puolen tunnin päiväuniin, niin eipä tarvi paljon miettiä kuka leikittäisi isommat lapset, veisi ne uimaan/luistelemaan/hiihtämään/mihinvaan. Haluan touhuta itsekin lasten kanssa enkä ulkoistaa hommaa kokonaan miehelle ja isovanhemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sekin! Hitto, tämä ketju ei auta yhtään kun tulee niin hyviä kannan ottoja suuntaan ja toiseenkin :)

      Poista
  8. Tässä ollaan asian ytimessä. Tosin meillä vasta numero kakkosen suhteen, mut voi pojat, samoja fiiliksiä. Yksi aspekti mikä mulla on tullut päähän on se että jos lapsi ei olisikaan terve.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sekään mikään ihan turha huoli..

      Poista
  9. Meinasin eilen yhyttää sut baarista (koska tägäsit itses, kauheen helppo stalkata) mutta jäinkin sit siihen sun kotikulmille pyörimään, ois voitu keskustella nääs asiasta livenä! Kyllä sut vielä ylipuhutaan, aattele miten kiva jos oltais äitiyslomalla samaan aikaan? Voitais juoda kaikki päivät lattee ja sillee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän se olisi ollut mahtavaa! Hyvänen aika, oltais varmasti keksitty ratkaisu!

      Poista
  10. Itsehän sä oot huomannut että kolme menee samassa kuin kaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahah, todella :D yhden voi aina ulkoistaa vaikka iPadin hoidettavaksi!

      Poista
  11. Mua kiinnostaa, koetko että kaksi sisarusta on auttanut sua ymmärtämään enemmän itsestäsi kuin jos olisi vain veli tai vain sisko? Kolme on kuvitelmissani siitä kiinnostava luku, että kuvittelen että jos olisi yhden siskoni lisäksi vielä yksi sisarus, niin näkisi onko hän enemmän minä vai enemmän siskoni kaltainen, vai meidän sekoitus... Eli se kolmas avaisi enemmän tajuamaan mitkä ne ainekset on joista mut on tehty. Tajuatko mitä haen takaa? :)

    -annikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm mielenkiintoinen kysmys, ehkä peräti postauksen arvoinen! Olet kyllä ehkä oikeassa, onhan toki kahdessa sisaressa enemmän "peilauspintaa". Samoin ehkä sitten omissa lapsissa olisi jännä katsella, mitä kaikkea se kolmas olisikaan: jompikumpi meistä vai yhdistelmä :) Hitto, todennäköisyyksien mukaan siitä tulisi sitten ihan sairaan ärsyttävä rämäpää, papupata ja rasavilli (=minä) kun nämä kaksi on ollut niin rauhallisia (=Insinööri)

      Poista
  12. Tuli melkein syyllinen olo tästä tekstistä :O mä möin kaiken kakkosen jälkeen. Olen vielä nuori, mutta ajattelen (vai ajattelin?), että en jaksa, eikä hermo kestä. Vauvat on ihan ookoo, mutta taaperot uhmineen on sitten toinen juttu. Miten ihmeessä se ajatus silti KOKO AJAN poukkoilee sinne kolmoseen? Millon olisi hyvä, haluunko enää (kyllä haluan), oliskohan mahdollista unohtaa koko juttu, millä pääsis eroon tästä fiiliksestä, mites se mies? Kait siltäkin pitäs kysyä. Voi jestas! Nyt näyttäis siltä, että kyllä så haluat. Onneksi sun ei vielä tarvi kertoo työnantajalle maksavasi hänelle TAAS parikymppiä extraa. ;) jäädään siis odotteleen vauva-uutisia. Sieltä. Mä mietin vielä.

    VastaaPoista
  13. lapset toivoo meille nelosta, viimeksi tänään. vaikka selitin että sitten äidiltä räjähtäisi pää kun te kaikki neljä itkisitte, huutaisitte ja haukkuisitte äitiä yhtä aikaa,
    mutta on se täällä, se Neloskuume. huuuhhei..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no WAy, toi on paha! Mitä jos tää ei ikinä lopu ja huomaa kohta olevansa seitsemän äiti??

      Poista
    2. Jos tehtäisi nelonen nyt niin oltaisi (#&$&/ taas) tilanteessa jossa vauvan syntymähetkellä mies on ruotsissa töissä. Hirveän mukavaa varmaan olla laivassa tulossa suomeen kun kotoa tulee viesti että se vauva muuten syntyy tänään.
      Okei edellisellä kerralla mulla oli 1v taapero mutta nyt olisi 3v, eka ja tokaluokkalaiset. Että hei, ei kiitos nyt :D

      Poista
  14. Kippurallan kanssa samoilla linjoilla :D Muakin, jotenkin kaikista mahdollisista vannomisista huolimatta vaivaa neloskuume. Mies on (onneksi??) torpannut mun haaveen täysin, kun se lähentelee jo viittäkymmentä (ikäeroo...) Mutta mulla on pyörinyt mielessä ajatus: Tässäkö se nyt oli, eikö mulle enää koskaan ikinä tuu yhtään vauvaa *nyyh*

    Voin ihan täydellisen rehellisesti sanoo, etten oo koskaan tuntenut itseäni niin suurenmoisesti äidiksi, kuin kolmosen syntymän jälkeen: euforia ja hyrinä pään sisällä oli ihan mielettömiä. Eka meni harjoitellessa ja ihmetellessä, tokan kohdalla en tiennyt uskaltaako nauttia, vioitanko ykköstä vauvahurinalla... Kolmannen kanssa antauduin täysillä syntymän mukanaan tuomaan onneen: en ole koskaan ikinä eläissäni ollut yhtä vankkumattoman onnellinen kuin kolmosen synnytyksessä ja sen jälkeen.

    Tosiaan: synnytys oli mahtava kokemus! Menin sinne kahden aiemman synnytyksen mukanaantuomalla varmuudella ja se oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti itse tunsin sen käsittämättömän voiman, mikä meissä naisissa piilee. Olin todellakin tilanteen herra, jos siinä nyt ikinä voi olla täysin :D (Jälkikäteen tietysti osansa synnytyksen mahtavuuteen voi olla sillä, että tämä oli eka käynnistetty synnytys: Kalvot puhki, 10 kovaa supistusta (joissa muuten oli tauot välillä) siirtyminen synnytystuoliin, 6 min. ponnistus ja se oli siinä: 1 h 1 min )

    Suosittelen sitä kolmosta. Rankkaa se on ( meillä ikäerot 2 v 2 kk ja 2 v 6 kk) ja kolmonen valvotti yli vuoden, ei oppinut syömään pullosta ikinä, tutti ei koskaan kelvannut... Oikeastaan äiti oli ainoa mikä kelpasi... Mutta mä nautin silti.

    Jos nyt jotain negatiivista hakemalla hakee, se on se, että nyt nuo mukulat ovat jatkuvasti jossain uhmassa/murroskaudella vuorotellen, tappelevat kuin ***keleet ja muutaman hassun vuoden sisällä mulla on täällä kolme murrosikäistä samaan aikaan :( -eka aloittelee jo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tämä nyt yhtään helpottanut, tuli monta argumenttia puolesta ja vastaan :) Mä jollain kierolla tavalla haluaisin myöskin kokea vielä kolmannen synnytyksen, jos se vaikka olisi sitten oikein isosti voimaannuttava?

      Poista
  15. On tämä naisten elämä vaan ihmeellistä... mä olen ollut aina avoin kolmoselle. Tämä kakkosen vuosi on ollut rankempi kuin mitä ykkösen ja ajatuksissa on että olisiko tämä tässä. Katsotaan mihin elämä kuljettaa, toisaalta puheissa aina välillä vilahtelee se että seuraava lapsi saa syntyä välillä touko-elokuu (koska aluksi vauvathan nukkuu -> mä voin nauttia kesästä ja seuraavana kesänä ne kävelee itse)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin nopeasti sitä sitten kuitenkin unohtaa ne vauvauoden kauhut :)

      Poista
  16. Ei tätä postausta ja kommentteja olisi saanut lukea. Vaikka on mulla ollut kyllä koko ajan takaraivossa, että tänä syksynä aloitetun koulun jälkeen sitten vielä kolmas. Vauvantarvikkeista oon pistänyt jo osan menemään, mutta osa on jemmassa "kaveria varten" (joka vauvakuumeilee nyt). Taitaa kolme olla uusi kaksi, sen verran monelta kuulee samaa kolmospohdintaa.

    VastaaPoista
  17. Valeäiti valeraskaana, selvä tapaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei oo, kauheen epäselvä tapaus! :)

      Poista
  18. :D Emmä nyt osaa sanoa tähän muuta kuin, että mun mielestä meidän pitäisi mennä pian kasvattamaan kumpua kaljalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen taas kerran kanssasi tismalleen samoille (pyöristyvillä) linjoilla.

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.