Päästäkää minut pois kaupungista

sunnuntai 15. syyskuuta 2013 Valeäiti 20 Kommenttia


Nyt tuli koko seitsemänvuotisen cityasumisuran aikana ihan ensimmäistä kertaa se ajatus: olisikohan lasten kanssa sittenkin parempi asua jossain...muualla. Sattui nimittäin muutama yksittäinen, ärsyttävä, tapaus osumaan yhteen soppaan.

Tapahtumien alkupisteenä oli perjantai-ilta, tuo kaupunkielämän syntisin aika. Menimme Ykkösen kanssa mukavan kesäisen ilta-auringon siivittämänä vielä seitsemän aikaan vähän puistoilemaan.

Matkalla kaupalta puistolle yritin pitää keskustelua yllä hinnalla millä hyvänsä, ettei Ykkönen pysähtyisi huomaamaan puiston ylärinteessä tapahtuvaa perheriitaa. Ilmeisesti Kaitsu ei ole mikään saatanan idiootti vaan sä oot saatana sen akka, vittu vaimo! Tiedä häntä, ainakin Kaitsu ja kaverinsa sai Akalta päähän jostain pullosta tai muusta, paha sanoa. Vaikutus oli aika vähäinen, Kaitsu kaatui jo valmiiksi melko makaavasta asennosta, ja Akkakin tietysti kaatui kun eihän se tasapaino neljän(toista?) koffin jälkeen enää moisiin suorituksiin yllä.  Perheen muut viisi jäsentä eivät ilmeisesti huomanneet koko tilannetta, tai sitten olivat jo oppineet vanhan kunnon ole vaan hiljaa ja juo sitä kaljaasi -lähestymistavan. Äänistä päätellen Akka ja Kaitsu olivat muuten joskus ennenkin huutaneet.

Pääsimme menestyksekkäästi puistoon, näkemättä perheriidan kliimaksia. Muuten tyhjässä puistossa oli kolme söpöä pikkutyttöä, olisivatkohan olleet ehkä 8-10v. Istuivat siellä keinujen vieressä, puun alla. Lähempi tarkastelu tosin osoitti, ettei ne olleetkaan söpöjä pikkutyttöjä, vaan helvetin ärsyttäviä esiteinejä, tulevia taparikollisia. Pieni, vaalea ja vielä vähän babypyöreä tyttö juoksi kovaa vauhtia keinuille kun näki meidän lähestyvän, ja otti kummankin keinun ketjusta kiinni. Senkin hassuttelija, ajattelin, ja kysyin kepeän vitsikkäästi "ai meinaatko varata ne kummatkin vai?" Tympeää nyökyttelyä, mukaovelaa hymyä. "Höpö höpö, tämähän on kaikkien puisto, tämä pikkutyttö tulisi nyt tähän keinumaan", sanoin, ja nostin Ykkösen keinumaan.

Tuleva nuorisorikollinen pikkutyllerö meni takaisin kavereidensa luokse ja alkoi mumista jotain.

"Mitä sanoit?"

"..tammenterhoja."

"Anteeksi mitä?"

"niin että näiden tammenterhojen heittely ei ainakaan ole kiellettyä."

"Ei ole ei, tietty pitää varoa ettei muihin osu."

"Niin, nää on aika teräviä. Näätsä, näissä on tälläiset piikit? Ei olis kiva jos osuis vaikka suhun".

Pää löi hetken tyhjää. Siis oikeastiko?

"Yritätkö sä olla jotenkin pelottava?"

"Eeeeeen tietenkään."

"Jahas. No koitas nyt olla ihan kiltisti vaan"

"Ai kiltisti??" [halveksivaa naurua, johon vain tietyn ikäiset tytöt pystyvät]

"Niin. Ettei tarvi alkaa riehua".

"Ai riehutaanko me nyt vai? hei tytöt, me kuulemma riehutaan [lisää mukaitsevarmaa naurua]".

About tässä vaiheessa sisälläni taisteli se vanha teinityttö, joka olisi keksinyt sen sata samanlaista asetta yhtä ärsyttävää teinityttöä vastaan, kukkahattutäti, joka olisi alkanut kysellä vanhempien perään, aggressiivinen nakkikiskatappelija, joka jo laski että toi ei voi painaa edes 30kg:a jos pitää taklata ja huolestunut äiti, joka näki silmäkulmastaan aika hämmentyneen, keinuvan pienen tytön.

Voi helvetti että pisti vihaksi. Ei ne pikkupissikset sinänsä, tollanen itsekin varmaan olin. Mutta se, etten keksinyt mitään järkevää / aikuista / edes vähän auktoritääristä sanottavaa. Mitä siinä muka olisi pitänyt tehdä? En ainakaan anna tollaisen käytöksen mennä sormien läpi, en muiden enkä toivottavasti tulevaisuudessa omankaan tytön osalta. Tilanne päättyi raggareiden vähin äänin poistumiseen, taisivat huomata minun käyvän noita persoonallisuusvalintoja päässäni.

Seuraavana aamuna saatiin vielä piste ii:n päälle; Kaksi poliisiautoa suoraan makkarimme ikkunan edessä. Ja pari tuntia myöhemmin kolme lisää toisella puolen taloa. Eivät ne ainakaan pyöriä ole vahtimassa, sillä meiltä pöllittiin vastikaan neljäs pyörä sisäpihaltamme. Tästä(kin) syystä hätistelemme sieltä sisäpihalta viikottain epämääräisiä hiippareita, joka kuulemma etsivät omia, kadonneita pyöriään. Että kyllä tässä nyt aika kaukana sitten mistään lintukodosta ollaan. Jotenkin joinain päivinä se oma piha ja rauhallinen kotikatu olisivat aika bueno sittenkin.

Sisuunnuimme, ja lähdimme pyörillä Käpylän kautta Kumpulaan, Vanhankaupungin koskelle ja Kalasataman kautta takaisin kotiin. Pieni syysretkemme osoitti, että siellä päin on aika kivoja paikkoja, ja aika kivoja taloja. Se osoitti myös, että kolmivuotias jaksaa huutaa ainakin 25minuuttia suoraa huutoa, jos joutuukin pyörävaunuun lastenistuimen sijaan. Ja viimeistään kun pääsimme ensimmäiseen avoinna olevaan kahvilaan, Bulevardilla, se osoitti jotain masentavaa. Totesimme siinä hissuksiin tuoppiemme ääressä, että aika kaukana se Käpyläkin sitten kuitenkin on. Aika kaunis tuo Bulevardi.

Saisinko yhden järkevänhintaisen, juuri tässä sijaitsevan, kivan perheasunnon omalla pihalla ja kaupungin sykkeellä, kiitos?








Tuleva raggari, nykyinen Coolio.

Nyt tuli koko seitsemänvuotisen cityasumisuran aikana ihan ensimmäistä kertaa se ajatus: olisikohan lasten kanssa sittenkin parempi asua jo...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

20 kommenttia :

  1. No sen allekirjoitan että täällä Vanhassakaupungissa on ihanaa :D ihan meidän huudeilla ootte näköjään retkeilleet.

    eniveis, joskus aina välillä tulee itselle samoja fiilareita. Että olisiko sittenkin jossain muualla "parempi". Ja sitten kun niistä ajatuksista puhuu heidän kanssa, jotka juurikin siellä jossain muualla asuu, saa kuulla että ihan samanlaista siellä muuallakin on. Humalaisia huutajia, raggariteinejä ja muita häiriötekijöitä. Ei sitä lintukotoa taida olla olemassakaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan sekin totta, joka paikassa ne spuget on.

      Poista
  2. Ensimmäistä odottavana olen miettinyt myöskin paljon asuinpaikkaamme. Vaikka nytkään ei ihan keskustassa asuta, kotiaseman Alepassa vierailen mielelläni mahdollisimman harvoin (Alepan ovi kun on "näppärästi" sijoitettu kahden pubin väliin).

    Mutta tänä viikonloppuna sain juuri varmistuksen, että kyllä niitä lapsille kiroilevia herttaisia pultsarisetiä löytyy ihan 5000 asukkaan kunnistakin. Ei tarvi olla edes Alkoa paikkakunnalla, pultsarisetä kyllä keinot (tai keitot) keksii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä luulen että huonoa ja hyvää tuuria on paikkakunnasta riippumatta, nyt oli vaan sitä huonoa :)

      Poista
  3. Onhan noita missä tahansa taajamassa oli paikka pieni tai iso (pienessä paikassa vähemmän). Mutta kun asuu tarpeeksi syrjässä niin ei pelkoa siitä että niitä tarvitsisi nähdä... Itse taas en kaupunkiin muuttaisi vaan mielummin täällä maaseudun rauhassa, nykyteinit (esi tai oikeat) ovat ihan kamalia eivät kunnioita mitään ja roskaavat vaan (oikeasti joskus sitä vitsaa on säästetty liikaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "nykyteinit" on aina vaarallinen tapa aloittaa lause, mutta olen kyllä samaa mieltä :D ei vian meidän aikanamme! (eipä)

      Poista
  4. Mä joskus vannoin, etten ikinä muuta sellaiselle valmistalopellolle, jossa ei kasva puun puuta, jossa kaikki ovat keskiluokkaisia, skandinaavisen vaaleita heteroita, ajavat Audia tai Volvoa, lapsia on 1,8 ja kaikilla on kultainen noutaja.

    Nooooh, nyt me asutaan juuri sellaisella talopellolla, tosin paritalossa. On tässä niitä hyviä puoliakin; ei juuri liikennettä, naapurit on tuttuja ja aina valmiita auttamaan, lapset voi päästää aika huoletta leikkimään pihalle, aina löytyy kaveri. Nää on kaikki isoja juttuja, etenkin kun meillä ei juuri tukiverkkoja omasta takaa ole. Sen verran lähellä kuitenkin asutaan ison kaupungin keskustaa, että helposti sinne polkaisee pyörällä tai hurahtaa bussilla.

    Toisaalta, kuten aiemmin tässä on todettukin, Suomessa ei noilta elämän synkemmiltä sävyiltä voi oikein välttyä missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei välty, mutta kyllä noi mainitsemasi edut jää täällä saamatta. Ja siis lähinnä tässä meidän taloyhtiössä, tiedän montakin keskustakotia, joissa on yhteisöllisyyttä ja hyvää sisäpihaa. meidänkin täytyy etsiytyä sellaiseen :)

      Poista
  5. Juu, tervetuloa lähiöön! Meillä Jacarandan kuvaamaa, paitsi että ollaan osa historiallista kaupunkilähiökulttuuriympäristöä eli voi vähänniinku olla parempi kansalainen pakettitalojen rinnalla ja puolustella edes jollain sitä että elämä on jossain...keskustassa. Ympäriltä löytyy kyllä stadilaisittain monikulttuurisuutta kaljabaareineen. Et tänne vaan. Saatte hakee sit meidänkin lapset hoidosta. t. tiskari

    VastaaPoista
  6. Joku aika sitten kävin vähän vastaavan keskustelun kolmen noin kymmenvuotiaan pojan kanssa, kun olin lasten kanssa leikkipuistossa. Että mua ärsytti, kun ne ei yhtään varoneet kiipeilytelineellä vaan säntäili minne sattuu niin, että mun poika meinasi sieltä tippua. Ja tää tapahtui keskellä viikkoa alkuillasta, oisko viiden kuuden huitteilla ollut. Lähellä oli ettei ärräpäitä päässyt multa, pojilta niitä kyllä tuli. Aika napakasti sanoin kuitenkin ja lopulta yks niistä pojista tokas muille että lähtää menee. Ja niin ne sitten syljeskellen läks... Turvallinen perheasunto ja hyvä piha, oi kyllä kiitos meille myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä nolle miniraggareille oikein pitää sanoa? millä ne saa tottelemaan?

      Poista
  7. Ja pakko muuten huikata vielä yksi seikka mikä tuli mieleen; niistä omistakin pienistä kasvaa teinejä ja esiteinejä ;) ja aina ne ei käyttäydy kovin fiksusti tai niinkuin äiti toivoisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kasvaa mutta veikkaan kyllä että nykynuoret vs. oman ikäluokan nuoret on ihan eri maata. En muista että vanhemmille ihmisille olisi päin naamaa haistateltu vaan niitä kunnioitettiin edes vähän. Kumpa omista lapsista kasvaisi fiksuja nuoria....

      Poista
    2. Huonoa käytöstä ei tarvitse sietää tai sallia minkään ikäisiltä. Kuitenkin ihan yhtälailla kuin uhmaikäisen käyttäytymiseen on syynsä niin myös teini-ikäisen käyttäytymiseen on syynsä. Kun keho ja mieli kasvaa ja kehittyy sitä tahtia mitä teini-iässä niin yksinkertaisesti empatialle ei riitä aivokapasiteettia ihan joka hetki.
      Mun mielestä on ihan turha miettiä sitä että nykynuoret vs. oman ajan nuoret. Noin se on mennyt ihan jokaisen sukupolven aikana että ajat muuttuu. Ihan vastavuoroisesti nykynuorilta odotetaan ihan eri tavalla ja paineet on ihan toista kuin silloin kun me vanhemmat oltiin nuoria. Niitä vanhempia kunnioittavia nuoria on ja on ollut aina ja ihan yhtälailla niitä haistattelijoita on ja on ollut aina.
      Toki jos ei itsellä teini-ikäisiä ole niin ne jutut voi tuntua vielä aika kaukaisilta. Ei siltä nuorisolta tarvi kaikkea sietää mutta ihan yhtälailla aikuisen rooli on osata myös ymmärtää. Muitakin kuin vain niitä omia vesojaan.

      Poista
    3. Eeeeeiiii kasva, ei todellakaan. nämä säilyy ihanina, täydellisinä. Niin kuin nytkin ovat. niin kuin minäkin olin, ja olen.

      Poista
  8. Itse mietin tosissani täällä Keravan ghetossa asumista, kun mies meinasi päästä kotipihalla hengestään...

    http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya/jannittava-lahtopotku-aitienpaivaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai kauhea, mikä juttu :O :O tämä jäi nyt ihan päähän kummittelemaan, piti Insinöörillekin päivitellä, huh. Hirvee pelästys varmaan! Saatiinko niitä tyyppejä siis ikinä kiinni? ja oliko koirasta mitään hyötyä?

      Poista
    2. Mies oli pistänyt koiran sellaiseen ovenaukipitämisnuppiin kiinni ennen kuin meni jututtamaan pyörien parissa häärääjiä. Haukkunut se oli hurjana, mutta toisaalta hyvä ettei päässyt irti ja väliin, kun 7kg pikkukoiralla on ison miehen potkusta aika äkkiä henki pois... Koirakin sai vähän traumoja, sillä se vahti meitä erityisen tarkkaan useamman viikon tuon jälkeen.

      Ihme kyllä tyypeistä toinen tunnistettiin puolijuoksussa otetun tärähtäneen kännykkäkuvan perusteella ja yleisövihjeiden perusteella kaverukset saatiin kuulusteltaviksi. Pyörää ja avaimia ei saatu koskaan takaisin. Kuristaminen on aina sen verran vaarallinen temppu tehdä toiselle, että loppuvuodesta miestä kuullaan käräjäoikeudessa.

      Poista
    3. huh, juttuhan sen kuin hurjenee. Toivottavasti oikeudessa tapahtuu oikeus ja teidän perheen arkisankaruus oli tässä :)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.