L niin kuin lakko, N niin kuin never again

tiistai 17. syyskuuta 2013 Valeäiti 14 Kommenttia

Se alkoi niin älyttömän hyvin: vain me kaksi, tyttöjen lenkillä. Toinen pyörällä ja toinen kävellen.Vähän juoksemiseksikin se jopa välillä meni kun se toinen innostui niin kovin potkimaan. Ihasteltiin kaunista iltaa, kivaa Helsinkiä ja etsittiin uusia paikkoja. Päädyttiin Baanalle opettelemaan aakkosia. Löytyi L niin kuin Linnanmäki ja N niin kuin Nenä. Success!


Kyllähän minä tiesin, että kello oli jo puoli kahdeksan, ja että oltiin aika kaukana kotoa.

Kyllähän se silti kyrsi, kun tismalleen puolivälissä, mahdollisimman kaukana kotoa, meistä pienempi pisti päälle italialaisen lakon. Tanssittin tahtiin askel, askel, hidastus. Askel, askel, pysähdys.

Pääsin taas kyytiläiseksi siihen äitiyden ihanaan vuoristorataan, jossa hyvät, pahat ja rumat tunteet taistelee: v***tti kun yksi pysähtyy metrin välein ja sitä saa vaivoin kiukkunsa hilliten kauniisti houkutella ja maanitella. Turhautti, kun asialle ei voinut yhtään mitään. Harmitti, että se oli täysin omaa syytä - mitäs mentiin niin pitkälle näin myöhään. Hävetti, että olin vähän lyhytpinnainen. Kun se nyt vain oli jo tosi väsynyt, ei kai noin pieni jaksakaan. Silti olin pikkasen ylpeäkin, kun en taantunut (ihan) täysin riivatulle "Nyt tulet sieltä vaikka itkien" tasolle. Ei ollut muuten kaukana. Kävelin vain edellä ja kuiskailin hiljaista v-sanaa, samalla kun taakseni juttelin kevyellä äänellä että nyt vielä vähän kultaseni.

Tietysti se päättyi siihen, että minä kannoin yhtä 14 -kiloista, sen pyörää, ja sen kypärää. Ja sen minulle lahjaksi poimimaa kukkaa. Tietysti kävi myös niin, että jossain vaiheessa perässäni kulki dramaattisesti uliseva uhmaikäinen, ja sain paheksuvia katseita kanssakulkijoilta. Etenkin silloin kun se pieni draamakuningatar kaatui (siinä muuten kaatuu helposti jos keskittää kaiken huomionsa krokotiilinkyynelten puristamiseen silmät kiinni). Tilanne, joka toki päätyi siihen, että kannoin taas koko settiä. Jos nyt jätetään huomioimatta, että tämä kaikki saattoi kiristää hermoja ja survoa välilevyä, olihan tässä taas puolensa:

  • Minä sain hikiliikuntaa
  • Ykkönen oppi kirjaimet L ja N 
  • ...
  • ...
  • tota, no oli ihan kaunista...
  • ...en huutanut lapselleni, kiroilin vain sen kuulematta...
  • Minä opin etten enää lähde lenkille kaverin kanssa, joka ei niin välitä lenkkeilystä. 
  • Se on ohi. 
Enää yksi ongelma ratkaistavana: miten tämä kirjataan HeiaHeiaan? Ehdottamani urheilumuoto ei mennyt läpi. 




Se alkoi niin älyttömän hyvin: vain me kaksi, tyttöjen lenkillä. Toinen pyörällä ja toinen kävellen.Vähän juoksemiseksikin se jopa välillä m...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

14 kommenttia :

  1. Jep jep. Samaistun näihin tunnelmiin. Meni vahingossa vähän myöhäiseksi tuo lapsen nukkumaanmeno ja tuolla sängyssä se on nyt huutanut 45 minuuttia putkeen yliväsymystään. Mies on siellä parhaillaan rauhoittelemassa vuorollaan. Ja meidän alakerrassa remontoidaan, joten poraaminen alkaa huomenna aamulla klo 7 aikoihin, jolloin yöunet jää taas liian lyhyiksi, mikä taas vaikuttaa päikkäreihin... Voi v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää onneks meni kyllä sitten nukkumaan hienosti, ja selitti vielä kotona kiltisti, miten hän oli vähän tuhma ja äiti hermostui. äiti sai morkkikset.

      Poista
  2. Been there, done that.. valitettavasti meidänkin potkupyöräreissut on olleet usein juuri tasan tuolla kaavalla meneviä. Mutta tosiaan hyvää reissuissa on, että ne kuitenkin aina on josssain vaiheessa ohi. :D Ja voi tuntea vähän onnistumisen iloa, että on antanut lapselle mahdollisuuden käydä katselemassa maailmaa itse pyöräillen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! nyt pitää muutenkin vähän varoa, kun se alkaa muistaa asioita :D

      Poista
  3. Tässä urheilulajissa sykemittari olisi varmaan ollut mielenkiintoista katsottavaa.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. hyvä haba näissä keisseissä ainakin kasvaa!

      Poista
  5. Hih, sähän voisit tehdä tästä uudesta urheilulajista rekisteröidyn tavaramerkin. :D

    Taas kyllä yksi hyvä puoli siinä että on saanut vähän alamittaisia lapsia, niitä on niin paljon helpompi kantaa - tosin kun niitä on pukannut kaksi kerralla, niin ei se tietysti paljon auta. Vaikka täytyy myöntää, että edelleen pätee se, että ne ei saa uhmakohtausta yhtäaikaa mutta kyllä mä olen hetken joutunut miettimään, miten kuljettaa kotiin yksi uhmailija, yksi pyörä ja yksi koira, vaikka ne kaksi muuta pyöräilijää polkisikin vielä ihan reippaasti itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kevyet lapset on tässä mielessä kivoja! :) Ja hei, mä olen huomannut saman, mutta en ole uskaltanut sanoa ääneen: nää hyvin harvoin vetää manaajakiukkuja yhtä aikaa. Toinen odottaa aina kohteliaasti omaa vuoroaan huutaa.

      Poista
  6. Homma perustuu siihen, että on se koira. :D Meidän lapsi ainakin menee koiran perässä pitkin hankia ja pöpelikköjä vaikka kuinka pitkään. Mutta ootas kun pitäisi kävellä äidin kanssa suoraa tasaista tietä. Ei millään pysty kykenemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, eka plussapiste koiralle. ei vielä riitä.

      Poista
  7. Huvittavintahan näissä reissuissa on se, että kohta sitä taas innokkaana houkuttelee tenavaa lähtemään uudestaan. Lähetäänkö vähän pyöräilemään, eiks ois kivaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, "mennäänkö taas retkelle?" parantumattomia optimisteja.

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.