Hankalia päätöksiä

keskiviikko 11. syyskuuta 2013 Valeäiti 4 Kommenttia

No näinhän tässä taas kävi, valitan etten jaksa kirjoittaa ja hups: juttuja satelee niin, että on pakko ajastaa pahimman ryöpyn tasaamiseksi. Mutta enhän minä voi olla kertomatta teille tästäkin Valeäiti -hetkestä, jonka maanantaina koin. Oikeastaan se oli sarja vääriä päätöksiä, joten käydään tämäkin tapaus niiden kautta läpi. Jos vaikka oppisimme jotain.

Päätös 1: Emme käy kaupassa sunnuntai-iltana, enkä lounastauolla, enkä ennen lasten hakemista. Jääkaapissa kaiku törmää voipurkkeihin ja suklaaseen. Ei kovin ravitsemuksellista.

Päätös 2: Tarhan pihalla halaan ja lohdutan itkuista Ykköstä, mutta en paina mieleen syytä itkuisuuteen. Kai se menee ohi.

Päätös 3: Mennään kotimatkalla yhdessä lasten kanssa kauppaan. Ostamaan muiden äitien tekemää ruokaa, tietysti.

Päätös 4: Ykkönen saa omat kärryt, Kakkonen saa tulla minun kärryjen kyytiin. Miniatyyrikaupassamme vaunut jäävät melkein kaikkien tukkeeksi, ei ihan sentään.

Päätös 5: Ykkösen itkiessä uudestaan sitä vartti sitten kerrottua pissahätäänsä, en päätä etsiä kaupasta vessaa. Tuskin siellä on. Yritän päättää jätämmmekö tavarat paikalleen ja pujottelemme jotenkin minuutti sitten nähtyy asetelmaamme, vaunujen luo ovelle, vai yritämmekö ehtiä kuitenkin ostaa nuo kaksi säälittävää folioruokaa.

Päätös 6: Kuuntelen lapseni toivetta ja menemme kassan kautta. Siellä on kymmenen ihmisen jono, punnitsematta jääneitä kasviksia ja ahdasta.

Päätös 7: Jätän plussakortin käyttämättä, säästän sekunnin. Ensimmäinen ja ainoa hyvä päätös.

Päätös 8: En pissata lastani keskellä katua, vaan otan sen syliin ja alan juosta kotiin toinen lapsi rattaissa hytkyen.

Päätös 9: Jätän itkevän lapsen keskelle sisäpihaa makaamaan ja kiukuttelemaan. Sitä harmittaa, että pissa tuli jo housuun eikä se suostu kävelemään askeltakaan. Minua harmittaa, että hauikseni on jo leikannut kiinni sen pissaisen tytön kantamisesta, enkä saa ovea avattua märällä kädelläni ilman, että lasken lapsen maahan. Joten itkeköön nyt sitten siinä hetken.

Päätös 10: Vessassa revin lapsen vaatteet niin nopeasti kuin ehdin pois. Se tarkoittaa, että vedän märkää sukkahousua tuoreesti ruvelle menneen polven päältä. Se ei ilmeisesti tuntunut hyvältä.

Ja nyt päätän, että tänään kysyn siltä lapselta vielä kerran, mikä harmitti ja oliko sulla se pissahätä, ennen kuin haaveilen mistään kauppaan menosta.

No näinhän tässä taas kävi, valitan etten jaksa kirjoittaa ja hups: juttuja satelee niin, että on pakko ajastaa pahimman ryöpyn tasaamiseksi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

  1. En osaa kirjoittaa koukuttavan sarkastisesti tai vauhdikkaasti, mutta kiitos Sulle valeäiti näistä viimeaikaisista teksteistä. Vaikka jutut on kirjoitettu taidolla ja lennokkaasti, löydän sIeltä paljon asiaa ihan arkipulmista, jotka koen jakavani.

    Tuo mitä yllä kirjoitit on hyvin tuttua. Onpa lohdullista lukea että niin käy muillekin. Että arki menee joskus niin pieleen.

    Lasten kanssa olisi hyvä osata ennakoida, luoda rutiineja ja esimerkiksi olla malttia rajoittaa omia "kokeiluja". Mutta se on kovin hankalaa jos ei ole enne joutunut tekemään niin. Olen itse tosi huono huomaamaan esim. että tarvitsisin lepotaukoa tai että ranne rasittuu jos nostelen taaperoa isomman lapsen mieliksi lappsetin kiipeilytelineisiin seuraksi. Ym ym. Huomaan usein tilanteiden lipsuvan äärirajoille, ja tarvitsisin jotain pakkolepuuttajamonitoria "stop. Et kiipeä taaperosi kanssa mäntyyn ihastelemaan maisemia. Stop".

    Olet varmasti hyvin sympaattinen ihminen tosielämässä, kiva lukea arjestasi vertaistuellisesti!

    -nupsu (typot kännykän syy)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nupsu, olipas kivasti sanottu :) :)

      ja maailman ihaninta että ajattelet mun olevan symppis, oon mä, ooon oon! :)

      Poista
  2. Kiitos tästä kirjoituksesta, oma iltapäiväni tuntui heti paljon paljon onnistuneemmalta ja siedettävämmältä! Tiedän kyllä tunteen, kun kaikki menee tuolla tavalla pieleen, eikä voi syyttää edes muita kuin... noh... itseään. Ihailen, miten olet osannut etäännyttää itsesi tapahtumista ja kirjoittaa noin tyynen lakonisesti. Vau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni, hyvä jos toisilla meni paremmin :) Ihan niin kuin lähiömutsi hetki sitten totesi; bloggaamisen hyvä puoli on se, että kun seisot keskellä karmeinta tilannetta, voit aina ajatella että ainakin tästä tulee hyvä postaus :D heti helpottaa!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.