Blogiterapiaa

keskiviikko 4. syyskuuta 2013 Valeäiti 28 Kommenttia

Rakas blogini,
onko sinulla hetki? Meidän on puhuttava.

Viime ajat ovat olleet jotenkin vaikeita välillämme, en tiedä oletko itse huomannut. Minusta tuntuu ainakin, että on vaikea puhua. Tuntuu vaikealta keksiä sinulle mitään kerrottavaa. Useinkin olen jo aloittanut jonkin tarinan mielessäni, mutta sitten lopettanut kuitenkin ennen kuin mitään on ehtinyt alkaakaan - ihan kuin sinä et olisikaan valmis asialle. Jotkin asiat tuntuvat liian tylsiltä, toiset liian vakavilta. En ymmärrä, ennen saatoin kertoa sinulle ihan mitä vain? Vain haaveissani enää syntyy niitä hetkiä, jolloin keksin kokonaisia pitkiä tarinoita, joita haluaisin sinulle kertoa. Silloin alussa, kun olimme ihan ihastuneita, jaksoin kertoa niistä samoista tyngistä aiheista vaikka pakkasessa, sormet älypuhelinta vasten jäätyen. Olit niin tärkeä.

Ja yhtäkkiä et olekaan enää se, jota ajattelen aina asioiden tapahtuessa. En enää kerro sinulle, kun Ykkönen toteaa pikkuvanhasti "kyllä mä selviin", tai näytä sinulle kuvaa Kakkosesta hassussa telkkariasennossaan. Aina ennen sinulle saattoi kertoa kaiken pienimmästä hassuttelusta isoimpaan murheeseen. Silti huomaan nyt jotenkin törmääväni yhä useammin johonkin näkymättömään esteeseen. Hukut muka jonnekin arjen väliin, vaikka sinä et edes vaatisi minulta paljoa. Vain hetken aikaani. Silti täytän sitä aikaani työllä, tiskeillä, urheilulla ja - pakko se on myöntää - jopa televisiolla. Huomaan, että jokin on vialla, sillä koen sinusta huonoa omaatuntoa jatkuvasti. Eihän sen niin pitäisi mennä, meidän pitäisi tuottaa toisillemme iloa!

Rakas blogi, kun nyt tässä kerran ihan rehellisesti puhutaan, on minun paljastettava se pelottavin totuus. Löysin itseni hahmottelemasta erästä tekstiä päässäni, pitkästä aikaa. Mutta se teksti, voi. Se kertoi sinun ja minun suhteeni loppumisesta. Tiedän, pelästyin tätä itsekin! Mutta blogi-rakas, minä en ole vielä luovuttamassa. En halua päättää sitä hienoa suhdetta, joka meillä on. Eikä sinun pidä hetkeäkään ajatella, että minulla olisi joku toinen. Tällä hetkellä en jaksa edes lukea muita, saati kirjoittaa toista.

Halusin vain kertoa sinulle tämän kaiken, koska olet minulle erityisen tärkeä. Ensimmäiseni. Yritetäänhän yhdessä vielä? Minä haluan uskoa, että löydän sinuun vielä uuden palon, uskothan sinäkin?

Rakkaudella,
Valeäitisi

Rakas blogini, onko sinulla hetki? Meidän on puhuttava. Viime ajat ovat olleet jotenkin vaikeita välillämme, en tiedä oletko itse huomann...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

28 kommenttia :

  1. Ei älä lopeta!!! Ymmärrän että töihin mentyä sitä aikaa ei ole, mutta kirjoita vaikka siitä ruuhkavuosista omalla tavallasi. Itse menen takaisin töihin taas marraskuussa, joten samassa jamassa ollaan... aika aika aika mistä sitä saisi vuorokauteen lisää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti rohkaisusta, kai tämä on taas näitä iänikuisia vaiheita :) aikaa on kuulemma öisin paljon, minähän en siitä mitään tiedä kun nukun täysin taju kankaalla.

      Poista
  2. Perus. Noita vaiheita tulee ja menee. Pidä tauko, äläkä todellakaan tunne siitä huonoa omatuntoa. Ja jos tauon aikana ei tule blogia lainkaan ikävä, lopettaminen ei ehkä ole huono päätös lainkaan. Todennäköisesti into palaa kuitenkin, heti kun päätät pitää tauon :) Elämässä on - ylläri ylläri - kaikkea muutakin siistiä. Kuten korisjoukkue!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NÄin on joo, mut nyt lähiaikoina on tuntunut lähinnä tulevan näitä vaiheita. Kaipa se taas tästä, ja kohta interkneppi täyttyy vielä tyhmemmistä jutuista :D Ja huomenna korista, kuinka siistiä! Mun pallo oli löytynut porukoiden kotoa (jee), mutta nilkka on kyllä aivan susi (Buu).

      Poista
  3. Sama vika täälläkin, nyt kykenen sentään johonkin joka toinen päivä-tahtiin. Sentään blogin kanssa :D.
    Voimia etelään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka toinen päivä on ihan kreisi tahti. Kaikessa ;)

      Poista
  4. Voi älä lopeta pliis. Olet suosikkilistan ehdotonta kärkikastia. Tänne on aina kiva tulla lukemaan kuulumisia. Toivottavasti et hylkää blogiasi. Hanna

    VastaaPoista
  5. I so feel you. Samoja fiiliksiä on ollut itsellä ja huomaan, että useammilla muillakin työelämään palanneilla. Saapa nähdä mihin ratkaisuun itse kukin päätyy. Mutta niin se vain on, että elämä väistämättä muuttuu ja uusia juttuja tulee vanhojen tilalle. Sulle joka tapauksessa kaikkea hyvää! Ehkäpä päätät vielä jatkaa..? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enköhän, yleensä nämä on vaan tälläisiä hetkellisiä tyhjyyksiä :) Työelämä kyllä pirullisesti täyttää tätä akateemista tyhjiötä johon blogin ehkä alunperin perustin. Tai siis onhan tästä nyt akateemisuus kaukana.

      Poista
  6. Jos me lukijat luvataan pariterapoida teidän suhdetta niin, että muistaisitte taas mihin toisissanne ihastuitte ihan aluksi? Mekin luvataan tehdä töitä tämän suhteen eteen ja tukea teitä, koska mehän tässä hävitään jos te ajaudutte lopullisesti eri teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh, kiitos, te lukijathan tässä se isompi osapuoli oikeastaan olettekin :) Tyhjille seinille en jaksaisi viikkoakaan huudella! :)

      Poista
  7. Musta on ihan luonnollista, että blogeilla on elinkaari. Niin kauan kannattaa jatkaa, kun se tuntuu itsestä hyvältä. Väkisin ei kannata, vaikka surettaisi kaipaamaan jäävät lukijat.

    Pidä tauko. Makustele, miltä elämä tuntuu ilman blogia. Jos tulee ikävä, palaat takaisin. Jos ei, niin se oli varmaan tarkoitettu.

    Mun kovasti tekisi mieli kannustaa sua jatkamaan, puhtaasti itsekkäistä syistä. Mutta tämä on semmoinen homma, että ei sitä pidä lukijoiden mieliksi tehdä, vaan omaksi iloksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kuin Saara.
      Valeäidin blogi on todella hauska blogi mutta epäilen, että jos inspis uupuu, se välittyy meillekin :)!
      Teet just niin kuin itsestä hyvälle tuntuu, tämä on vaan harrastus!

      Poista
    2. Juuri näin. Sekä siis se että joskus tulee loppu vastaan (ja rehellisesti sitä mietin jo ennen töihin paluuta, pitääkö lasten kasvaessa muuttua jokskikin lifestyle -blogiksi? Siihen musta ei ole), ja se että inspiraation puute aiheuttaa vain huonoa postailua. Siksi just onkin kynnys nykyään, kun ei enää tunnu että syntyisi hyvää tekstiä itsestään ja pakottamalla tulee vain passssskaaa :D

      Poista
  8. No hitsit. Mä oon niin tykännyt sun jutuista. Ja erityisesti siitä, kun oot päivittänyt niin usein - ja vastannut kommentteihin. :) Mut ymmärrän kyllä, että kun ei oo enää kotona, niin varmaan niitä henkireikiäkin on löytynyt elämään enemmän. Tai ainakin mulla on tälleen kotiäitimoodissa vähän eri intressit kuin sitten töissä ollessa. En mäkään ehdi sit kohta enää kommentoimaan ja lukemaan blogeja samaan malliin kuin nyt täältä lattemukin ääreltä. ;) Sellasta se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmmmie mihkään katoa, kunhan tuskailen. Kai :)

      Poista
  9. Tämä taitaa olla hyvä tilaisuus kiittää mahtavasta blogista. Juttujasi on (ollut) kiva lukea, ja monesti blogisi on ollut todellinen päivän piristäjä. Kuten yllä kommentoineet ovat jo sanoneet, olisi huippua jos jaksat jatkaa, mutta väkisin ei kannata ja kaikki hyvä loppuu aikanaan.
    Terveisin: anonyymi aktiivilukija anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anu, kyllä minä varmasti jaksan kun siellä ruudun takana on noin monta ihanaa tyyppiä :) Pitää ruveta tekemään jotain sellaisia paineen nollaus -postauksia, joihin tulee vain jotain randomia viikon varrelta :D

      Poista
  10. Arvaa mitä. Ei se mitään. Tällast tää on. Mä oon niin tyytyväinen, että ehdin edes joskus _lukemaan_ joitakin blogeja nykyään. Pää tyhjänä lukeminenkin on ikäänkuin pakomatka siitä arjesta. Omaa blogini (oops) olen päivittänyt vuonna 2010 viimeksi. Se oli silloin, kun kakkonen oli ehkä reilun yks-vee. Että... Niin se vaan menee.

    Eikä sun mitään tarvi dramaattisesti ja suuresti lopettaa. Jutut muuttuu, kypsyy kenties pidempään ja sitten oivalluksen iskiessä mahtavia sivalluksia. Kyllähän niitä äitiyden tähtihetkiä tähän rumbaankin mahtuu.

    Ja vaikka loppuis, ni se oli todella hauskaa niin kauan kuin sitä kesti (and i got the t-shirt!!!).

    Mush-pus-pus, ja aivan loistavaa viikonloppua, toivottelee Tiskari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, loistavasti kiteytetty, tack :) Kai muuten hengaat se paita päälle suunnilleen koko ajan ja joka paikassa? ;)

      Poista
    2. Emmää tietenkään voi ku joku vielä alkaa kyseleen että mikä se on ja/tai vieläpä tajuaa että mää oon tiskikoneentyhjentäjä! :D Ehkä viiden vuoden kuluttua.

      Poista
  11. Blogi heijastelee tietenkin aina sitä omaa meininkiä ja jos se alkaa maistua puulta niin toki se näkyy. Minulla oli myös jonkinlainen aallonpohja tässä hiljan kun tuntui, että elämää tuli muutenkin korvista ulos ilman sen nettivatvomistakin. Siitä se sitten hiljalleen kipusi taas uuteen nousuun.

    Minä ainakin luen täällä usein, paljon ja mielelläni mutta kehotan kuuntelemaan omaa fiilistä todella vahvasti vaikka hitonmoinen ikävä tulisi jos päättäisit pillit laittaa pussiin. Oma tunne on kuitenkin se tärkein (vaikka tietysti minun mielestäni myös se MINUN tunteeni siitä, etten halua että lopetat on tärkeä!). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla nyt oli kuule ihan painavat syyt; mulla ei ole edes mitään järkevää syytä tähän lakkoiluun :) Mutta kiitän taas näistä ihanista sanoista :)

      Poista
  12. Mulla on sulle loistava idea. Et koitakaan kirjoittaa kaikkea, mitä sisältyy päiviinne. Kirjoitat tekstin tänään, toisen viikon päästä. Lukijamäärät ehkä vähenevät, mutta mitäs väliä sellaisella on? Kuitenkin varmaan kirjoitat myös itsellesi, vähän niinkuin virtuaalipäiväkirjaa? Ja mitäs sitten, jos välissä on tapahtunut paljon kirjoittamisen arvoisia asioita, eihän kaikkea tarvitsekaan jakaa.

    Älä ota paineita. Muutama teksti edes kuukaudessa, joookos? On ollut niin kiva lukea sun juttuja ;) CU!
    -me täältä landelta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos, ihanaa kun te haluatte mun kirjoittavan :) Siitähän se juuri aina kiikastaa, jos yrittää kertoa kuulumisia eikä keskity niihin hauskoihin pieniin havaintoihin. ihan sama ongelma kavereidenkin kanssa, pitäisi aina siirtyä pois small talkista siihen vitsiin missä viimeksi oltiin! Jatketaan harjoituksia :)

      Poista
  13. Mä oon yrittänyt miettiä jotain nasevaa vastausta sulle. Mutta en vaan saa kirjoitettua mitään muuta kuin tämän: <3

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.