Todella pieniä iloja

keskiviikko 28. elokuuta 2013 Valeäiti 8 Kommenttia

Johtuu se sitten villaisesta mekosta kesähelteellä, tai hieman levottomasta yöstä yllättävän juusto&viini-illan jälkeen, tänään on ollut Niitä Päiviä. Mikään ei kiinnosta, kaikki lähinnä ketuttaa ja mieli on noin niin kuin yleisestikin marraskuinen.

Vaan minähän en luovuta. Ulkona on ihana aurinko, lapset söpöjä(kin) ja edessä on kaikkea kivaa häistä koristreeneihin. Koska jotain on kuitenkin tehtävä tämän sinisen mielialan voittamiseksi, aion nyt keskittyä tämän päivän hyviin puoliin, iloisiin asioihin:

  • Insinööri tuli juuri kotiin
  • Huomenna on jo torstai
  • Sain Möllerin pikkukalan kokonaisena irti foliopakkauksestaan
  • Tänään on teoreettinen mahdollisuus mennä ajoissa nukkumaan
  • Kohta on paljon puhtaita vaatteita kaapissa (tämä, jos jokin on merkki positiivisesta ajattelusta, sillä en keskittynyt tässä siihen viikkaamispuoleen lainkaan) 
  • Valokuvaaminen on kivaa, innostuin siihen lauantain polttareissa uudestaan
  • Vielä kivempaa oli eilinen laite-pilates kokeilu, jos se selkä nyt tästä? 
  • Puistossa jonkun lapsi käyttäytyi paljon huonommin kuin omani
  • Ykkösellä on tarhassa bestis. Niitä pitää kuulemma välillä huomautella, kun "menee humputteluksi"
  • Kakkonen on melkein puoltoistavee, siis mies parhaassa iässä
  • Ykkönen ei ole laulanut ollenkaan tomaateista, joten se ei soi...perhana.
  • Huomenna on töissä käsien heiluttelua ja asiakastapaamista - ydinosaamistani
  • Kohta on perjantai


Onko teidän listanne yhtä säälittävä?

Johtuu se sitten villaisesta mekosta kesähelteellä, tai hieman levottomasta yöstä yllättävän juusto&viini-illan jälkeen, tänään on ollut...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

  1. 1) sain jo viikko sitten super t-paidan josta unohdin kiittää
    2) kun muistin eilen, etten ole kiittänyt, ajattelin onnellisena, että huomenna ehdin sitten kun olen yksin hotellissa
    3) olen taas yksin hotellissa ja saan syödä karkkia iltapalaksi!
    4) mun perhe kuulosti onnelliselta kun soittelin, eivät ehtineet jutella kun olivat trampalla ja kavereilla ja söivät omppuja puusta
    5)mun ei tarvi ajatella huomisia vaatteita, kun en ottanut vaihtoalaosaa. Saan mennä samalla tahraisella hameella heiluttamaan käsiäni huomennakin
    6) voisin (kerrankin) iltapalaksi tehdä myös ihan-hetken-vaan-vielä töitä, vaikka tänään on mahdollisuus mennä ajoissa nukkumaan
    7) mun ei tarvi maanitella, juonitella eikä lukea unisatuja tänään
    8) huomenna omassa kotona
    9) viikonloppuna odotettavissa juhlat!
    10) en oikeasti ole ihan niin säälittävä kuin tässä annan ymmärtää, vaan aika tyytyväinen siihen, että jalat on peiton alla kasin jälkeen illalla...

    t. tiskikoneentyhjentäjä, jonka decolté ei kyllä kiittänyt siitä avarasta kaula-aukosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo munkaan "decolté" ei ihan yltänyt sen paidan standardeihin ;) Sori vaan! Mutta muuten hieno lista! :)

      Poista
  2. Kiitos tästä. Eilinen päivä tyrmäsi minut, mutta tänään päätin aloittaa näillä pienillä iloilla. https://erasperhe.wordpress.com/2013/08/29/pienia-iloja/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni jes, samanlaisia synkistelijöitä kaikki :)

      Poista
  3. Nämähän ovat ihan loistavia iloja! :) Muutenkin ihastuttava blogi lapsiperheen arjesta - kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tästä tuli yksi ilo lisää tähän päivään :)

      Poista
  4. 1) kakkonen nukkui tänään neljän (!) tunnin päiväunet, joista puolet (!) muualla kuin mun sylissä
    2) aurinko paistaa
    3) mies tuli juuri kotiin
    4) mä mahdun taas omiin housuihini ja voin luopua raskaus-sellaisista
    5) tissitakiaisella on ilmeisesti viimeisin tiheän imun kausi väistymässä, ja oon tehnyt muutakin tänään kuin imettänyt

    Joo, mun lista on kenties vielä säälittävämpi :) Mutta ei se mitään, tänään on hyvä päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härregud sun listahan on ihan lottovoitto kamaa! Hyvä sinä!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.