Kaksivuotias ihanneihminen

perjantai 30. elokuuta 2013 Valeäiti 26 Kommenttia

Ykkönen haukotteli eilen ruokapöydässä sixpack venyen. Siis oikeasti, sixpack. Aletaan selkeästi lähestyä sitä ikää, jossa lapset näyttää kaikkien urheilijoiden esikuvalta, kreikkalaisilta adoniksilta. Niillä on olematon rasvaprosentti ja siellä missä sitä rasvaa on, sitä on oikein sopivasti. Ne ovat sellaisia solakoita gepardeja, notkeita ja nopeita. Tiedättehän? (koska jos te ette tiedä, kuulostan hieman rikolliselta friikiltä. Tiedättehän).

Siinä siis katselin tuota rypytöntä, silmäpussitonta ja kaikin puolin superelinvoimaisen näköistä ihmisenalkua, joka on heti heräämisen jälkeen täynnä virtaa. Tungin vähän lisää kofeiinia, valkoista jauhoa ja kovaa rasvaa suuhuni, ja mietin, missä vaiheessa me muutumme. Milloin meistä tulee terveyden perikuvan sijaan väsyneitä rasvasäkkejä? Missä vaiheessa selkärankamme alkaa lyhistyä välilevyongelmiinsa ja nilkat naksumaan joka askeleella?

Keksin ainakin yhden kriittisen käännepisteen: ongelmia alkaa tulla, kun kasvamme tuolikokoisiksi. Siis sellaisen kokoisiksi, että tuolille pääsee alas rojahtamalla, eikä ylös kiipeämällä.

Miettikääpä oikeasti, mikä ero on vaikkapa kolmivuotiaan ja kolmekymmentävuotiaan päivittäisellä, huomaamatta tulevalla aktiivisuustasolla. Kolmevuotias, ja vielä enemmän sen puolitoistavuotias pikkusisar, joutuu päivän aikana aika monta kertaa kiipeämään, kurottamaan, mönkimään, juoksemaan, hyppäämään ja ojentelemaan siinä missä 30-vuotias vanhus pudottautuu, kumartuu, rojahtaa ja tassuttaa. Tein ajatusleikin siinä aamiaispöydässä: jos liikkuisin niin kuin kaksivuotias, minun pitäisi tuolille istumisen sijaan kiivetä tuolin kautta pöydälle ja ehkä vielä nostaa se tuoli perässäni sinne pöydän päälle. Sohvalle en voisi rojahtaa, vaan joutuisin menemään selkänojan kautta, käsilläni kiiveten ja loppumatkan selkälihaksilla punnertaen, koko alaruumista ylös keräten.

Töihin tietenkin juoksisin, välillä hypellen ja viiden metrin välein alas kumartuen. Täytyyhän niitä kiviä vähän lisäpainoksi ottaa. Tuntikausien päätetyön sijaan minä kiipeilisin työtasojen päälle, ryömisin pöytäryhmien läpi, ali ja ympäri, hyppisin ja kiljuisin. Tasaisin väliajoin nostelisin jalkoja vaikkapa rinnalle, välillä ehkä ihmettelisin varpaitani heti tuossa leuan kohdilla. Ainakin kerran päivässä yrittäisin kurottaa kattoon asti, siellä on tosi mielenkiintoisia putkia. Ja jos hetken istuisinkin aloillani, silloin näpräisin pienen pieniä helmiä, yrittäisin ehkä pujottaa niitä ohuen langan ympärille. Pysähtyisin vain pakotettuna, juomaan pikaisen hörpyn vettä ja syömään pienehkön annoksen kotiruokaa. Välissä saattaisin nukkua parin tunnin levot ja sitten taas jatkuu! Yöllä nukkuisin sikeät 11 tunnin unet.

Onpa ihme, että Ykkönen näyttää terveeltä ja minä Homer Simpsonilta.

Ykkönen haukotteli eilen ruokapöydässä sixpack venyen. Siis oikeasti, sixpack. Aletaan selkeästi lähestyä sitä ikää, jossa lapset näyttää ka...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

26 kommenttia :

  1. Muistan kuulleeni, että asiaa olisi tutkittu. Kaksivuotiaiden tahdissa jaksoivat vain huippu-urheilijat.

    En ole varma, onko juttu totta, mutta hyvä juttu se on. Ja niin oli tämäkin. Päätin seistä välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella että on, mäkin hämärästä ehkä muistan joskus lukeneeni jotain vastaavaa. Nilkkavammoissani kun testasin pelkkää konttaamista yhden illan ajan ja totesin senkin olevan aikamoinen lankkutreeni. Minäkin päätin muuten tämän kirjoitettuani vähän seistä ja kävellä. Nyt jatkan sitä.

      Poista
  2. Loistava juttu! Mut valitettavasti toi lapsen luonnollinen aktiivisuus himmuu jo tossa kouluiän alussa. Aletaan pelata eri härveleillä, lukea ja räplätä tavaroita paikallaan istuen. Ei tarvi enää kiipeillä minnekään, ja askelkin vaihtuu hyppelystä "cooliksi" laahustamiseksi. Toki on yksilöllisiä eroja ja esim. minun tokaluokkalaiseni on edelleen "sixpäkkkinen hyppelijä". ;)

    Mutta kyllä se päivittäinen liikunta lopahtaa koulun aloituksen myötä ja pitää oikein laskea että muksulle tulee tarpeeksi liikuntatunteja päivässä (välkkäpelit, ip-kerho, harrastukset, pyörälenkit jne).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kato toi tuolikohta ylitetty :)

      Poista
    2. Tämä kuulostaa huolestuttavan todenmukaiselta. Pakko kai sitä on "pakottaa" lapset niin usean liikuntaharrastuksen pariin, että joka päivälle tulee pakkoliikuntaa. Tai sitten yhden sellaisen lajin pariin, jossa treenejä on usein.

      Poista
    3. ...tai etsii niille sellaisen lajin, ettei ne malta nukkuakaan kun haluaa vaan treeanata. Terveisiä valkonaamaiselta korishullulta.

      Poista
  3. Osaa tästä sun tekstistä voisi käyttää Elixian uutuden 3d Strengt- tunnin markkinointiin. Siinä kun yhtenä pääideana on liikkuvuuden parantaminen. Ja tunnilla venytetään ja kierretään rankaa niin, että päätä särkee kolme päivää ekan tunnin jälkeen. Seuraavien kertojen jälkeen on taivaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. En ole töissä Elixian markkinointiosastolla ;)

      Poista
    2. Joo tai sen laite-pilateksen, se oli kans just tälläista. Siitä meinaan kirjoittaa vielä erikseen kunhan pääsen uudelle tunnille, se oli NIIIIN mahtavaa!

      Poista
  4. Kuulemma kaikki ihmiset kävelevät samalla tavalla kunnes pääsevät kouluikään ja alkavat istua tuntikausia päivittäin.

    (Btw, sisar = sisko, sisarus = sisko tai veli, terveisin kielipoliisikälykkeesi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kah, oikeassa olet! Saakeli, vääränkielinen saa moisesta kiinni. Eikä edes mikään oikea käly ;)

      Poista
    2. Ei kai vääränkielinen sentään, sama äidinkieli meillä on. Mulla vaan on bonuksena toinenkin :)

      Poista
  5. Ai saakeli, nyt tuli paha. Makaan sängyssä, läppäri sylissä ja söin suklaata. Pakko lähtee lenkille! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita tikku käteen ja siihen suklaapatukka killumaan :)

      Poista
  6. Olen miettiny ihan samaa, että miten sitä jaksaisi jos koko päivän etenis kotona vaan ryömien, välillä istahtaen ja jatkuvasti hilluen ja pyörien. Olis varmaan lihakset aika velliä. Paitsi hauikset, jotka on jo nyt kovilla kun pikkumiestä joutuu ajoittain vielä(kin) kantamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tuo nimenomaan, hauiksethan on ihan mielettömässä kunnossa kotiaikana! Että kyllä toi sama aktiivisuus pätee myös akselilla toimistolla/kotona lasten kanssa. Olen ollut neljä kuukautta nyt töissä, ja allit on tullu takaisin. Perkele.

      Poista
  7. Loistava kirjoitus! Meillä kanssa yksi sixpakkinen, eikä todellakaan kumpikaan vanhemmista.

    VastaaPoista
  8. Mainio teksti. :) Onkohan tää tapahtunut ihmislajille aina, vai vasta sitten kun tuolit keksittiin? Mun on jotenkin vaikea kuvitella luolaihmisiä lööbailemassa huonoryhtisinä. Tosin niistä ei varmaan niin monet eläneet kolmikymppisiksi, joten kai sen parikymmentä vuotta jaksoi riehuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, luolaihmiset tuskin oli pahimpia istujoita :)

      Poista
  9. Mun ainut aktiivisuus oli nauraa höröttäää kun tätä luin. Nyt taidan kävellä suoraa päätä nukkumaan. Noi alle tuolinmittaiset on saanu mut iha veteläks. Kiitos tästä & kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Onhan tuosta tehty (masentavia) tutkimuksia; istuminen tappaa. Siis ihan konkreettisesti mitä enempi päivittäin istut, sitä lyhyempi elinkaari. Ilmeisesti jo seisominen auttaa.

    (Periaatteessa pidän viittauksia tutkimuksiin ilman lähdeviitettä inhottavana, mutta tästä asiasta olen katsonut mm Prisma-dokkarin. Pidän Prisma-dokkareita suht tieteellisinä, joten siksi uskon näin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näinhän se oli, siitäkin kirjoitin joskus (muistaakseni) :) Onneksi kotona tulee harvemmin röhnöteltyä mutta ei tää mitään huippuaktiivista tämä elämä kyllä ole :D

      Poista
  11. Luolaihmiset varmaankin kykkivät kuten kiinalaiset tekevät vielä nykyäänkin. En ole itse käynyt Kiinassa, mutta kuulemma siellä aikuiset ihmiset viettävät aikaa kyykyssä, esim. bussia odottaessaan tai muutenkin, koska ei ole penkkejä. Lisäksi kun käy kyykkyvessassa päivittäin, pysyvät ainakin reisilihakset kunnossa. Kuka onkaan mennyt keksimään vessanpöntön...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kykkiminen, sehän se ratkaisu varmaan on! sehän on ihan mahtava idea! Älkää siis ihmetelkö jos näette naisihmisen kadulla kyykkimässä...

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.