Kuinka minusta tuli ällö äiti, osa 2

keskiviikko 29. toukokuuta 2013 Valeäiti 10 Kommenttia

Niin ja mites se loppuunmyyty tanssiesitys, mehän varmasti ostettiin ne liput silloin kun siitä täällä valittelin?

No kun ei, vaan me hoidettiin koko homma alusta loppuun ihan klassiseen Valeäiti tyyliin. Seuraa taas kerran kyyneliä, hikeä ja oksennusta, por favor:

Herään maanantaiaamuun järkyttävässä pöhnässä, pää kipeänä, silmät turvonneina, kroppa hajalla. Ai niin, juoksin eilen sen kymmenen kilometriä kipeänä. Lähden töihin ja vannotan Insinööriä hoitamaan liput Ykkösen tanssiesitykseen, joka on samana iltana. Ne oli kai jo melkein loppu pari päivää sitten.

Kymmenen aikoihin kännykkään pärähtää viesti: liput loppu.

Soitan hysteerisen puhelun kotiin, mitämitäootsätosissas ja täytyyhän meidän sinne päästä ja entäs ne mummitkin? Koska hysteria ei auttanut yhtään, eikä mies muuttunut lipuiksi linjan toisessa päässä, tein sen mitä tälläisessa tilanteessa tehdään: soitin Stokkalle. Kävi ilmi että koko kaupungissa on vain kolme lippua jäljellä, eikä niitä saa varata. Ennen kuin ehdin edes vetää koko epätoivon kirjoa (eka tanssiesitys, traumoja kaikille jos ei päästä) oli liput jo tulostettu meille odottamaan hakemista. Kiittelin vuolaasti ja muistin taas rakastavani tuota ydinkeskustan ihmettä.

Kaikki hyvin siis, sovitaan Insinöörin kanssa että tulevat hakemaan täältä töistä puoli neljältä viimeistään, jotta ehdimme 16.15 alkaviin kenraaliharjoituksiin tapiolaan. Paikalle kun pyydettiin neljäksi.

Kello 15.01 saan soiton kotijoukoilta. Olin kuulemma kaiuttimessa ja minulle kerrottiin tämän hetkisen ongelman olevan se, ettei Ykkönen suostu tekemään mitään. Istuu vain vaunuissa ja huutaa (tämän sain toki ilman kertomistakin selville kun taustalla raikasi ääääeäeeäeeiiiiiäääämähaluuuuuunmäenhaluuuu!!!) Siirryin hieman sivuummalle käymään astetta kiusallisempaa konferenssipuhelua, jonka aikana yritin muka selvittää mikä on vikana ("äääääeeeeäääeeeäää!!!") ja kerroin että nyt pitäisi kyllä syödä ja vaihtaa vaatteita ("äääääeeeeäääeeeäää!!!")  ja lopulta pyysin vain odottamaan siellä nätisti kunnes äiti tulee kotiin. Lähdin samantien kotiin ja mietin matkalla, että pienessä ikäerossa on puolensa: jos tähän uhmavaiheeseen yhdistettäisiin se mykkä raivopötkylä, miten niiden kanssa ikinä pääsisi mihinkään?

Yllättäen tilanne ei kotona ollut maagisesti parantunut tässä välissä, joten me vain siirsimme sen saman huutavan möykyn ilman ruokaa, niissä itsevalituissa vaatteissaan autoon. Kello 15.57 huuto oli loppunut, mutta ruuhka alkanut. Ykkönen oli viirunaamainen mutta tyytyväinen, Kakkonen leikki jo toista tuntia Insinöörin avaimilla hullun kiilto silmissä ja metallinmaku suussa.

Kello 16.08 kaarramme Tapiolaan, joka on hieman muuttunut sitten viime näkemän. Seuraa stressaantunutta "no aja tonne / ei sinne pääse / no tonne sitte / minne? / no en minä tiedä!" "keskustelua", ja löydämme jonkin ihme parkkihallin noin kaksi minuuttia ennen kenraaliharjoitusten alkua.

Kello 16.12, viitisentoista sekuntia ennen auton pysäköimistä, Kakkonen oksentaa. Opin kaksi asiaa: 1. Matkapahoinvointiin ei tarvita kännykkää, avaimetkin riittää, 2. Olivat syöneet lounaaksi nakkeja ja pastaa.

Heiteltyäni ilmaan pari tarpeellista syytöstä ("miksi sun täytyy olla noin negatiivinen!" vastauksena ilmoitukseen "mä en sitten tiedä mihin meidän pitää tulla") nappaan vihreään kukkamekkoon ja punalilaraidallisiin velourverkkareihin ihan itse pukeutuneen Ykkösen mukaani ja jätän Insinöörin ratkomaan takaperoista nakkisoppaa.

Kuin ihmeen kaupalla löydämme perille, ja ehdimme lavalle muiden pienten menninkäisten kanssa juuri ajoissa. Ykkönen ei edes pissaa niihin verkkareihinsa, vaikka ei tietenkään ole käynyt vessassa pitkään aikaan. Huokaisen vielä vieressä istuneelle toiselle äidille, että pikkuveli oksensi autossa ja saan takaisin sen äitien myötätunnoksi kooditetun vihaisen ettekaitevaan -kysymyksen "ai, onko teillä kotona vatsatautia?" ei ole, näemmä vain avainten syömisestä autossa voi tulla paha olo.

Kenraalin jälkeen palaamme aulaan, ilman mitään hajua siitä, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Joukkoomme liittyy takkiin puettu Kakkonen (muuta puhdasta ei ollut koska tiuskaisin lähdön hetkellä että ei se nyt mitään vaihtopaitaa tarvi, nyt mennään!), joka tuoksahtaa vielä vienosti mahahapoilta. Ovista työntyy vielä Mummua, Mummia, Serkkua ja Ugia, ja ostamme vielä muutaman lipun, vaikka emme osaa laskea montako tarvitaan.

Vien Ykkösen takaisin pukkariin, löydämme esiintymisvaatteet ja rikomme ensimmäisen esitysmekon. Saan toisen sille päälle ja vaipan varmuuden vuoksi myös, onnistuin! Jätän superreippaan tytön yksin pukuhuoneen hirveään hälyyn ja poistun paikalta opettajalle polleasti hymyillen. Ja potkaisen samalla jotain toista tyttöä päähän. Hups.

Pääsemme vihdoin kaikki katsomon puolelle, Kakkonenkin rauhoittuu niiden aika freesien avainten kanssa syliin. Ensimmäinen esitys saa sen hytkymään hulluna samban tahtiin. Sitten vihdoin lavalle ilmestyy ensin paikkamerkkejä, ja niiden perässä ihan mielettömän pienen näköisiä menninkäisiä. Niillä on kaikilla eriväriseksi värjätty tyyyliina päällään.

Kun aplodeista hetkeksi hämmentynyt Ykkönenkin löytää omalle paikalleen, saa pienten esitys alkaa. Naisääni laulaa "pyörin pyörin pyörin, ja katson maailmaa" ja pienet saparot alkavat pyöriä omilla paikoillaan. Jotkut heti ja jotkut vasta sitten kun olisi jo aika nousta seisomaan.

Askelmerkeistä viis, muu katsomo, maailma, oksennukset ja kiireen hiet pyyhkiytyvät mielestäni. Unohdan jopa marmatukseni kalliista lipuista ja koko harrastuksen järkevyydestä. "Tämä oli niin sen kaiken arvoista" mietin, kun pyyhin liikutuksen kyyneleitä ja nauran onnesta. Miten ihana tuo pieni voikaan olla.

Niin ja mites se loppuunmyyty tanssiesitys, mehän varmasti ostettiin ne liput silloin kun siitä täällä valittelin? No kun ei, vaan me hoid...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

  1. Sori, Tapiola on rakennustyömaa :/ Suosittelen palaamaan parin vuoden päästä (vaikka metrolla!).. Mutta mitä reittiä oot menny Esporttiin juoksutreeneihin, jos toi "muutos" on jääny huomaamatta :o
    Ja miten te ostitte lisää niitä lippuja, jos ne oli loppuunmyyty?
    -jäin vaan ihmettelemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan sä olit salapoliisina :D Esportiin ajan niittarin liittymästä, vanhasta tottumuksesta, ja toki Tapiolan myllerryskin oli tiedossa. Viimeksi sieltä vaan pääsi vielä luvattomasti menemään sampokujan läpi, nyt sekin oli estetty niin en enää tajunnu miten kulttuuritalolle pääsee. Ja lippuja olikin vielä jäljellä paikan päällä, vaikka puhelimessa sanoi ettei ehkä ole. Yhdet ostettiinkin muuten juuri omiaan perumaan tulleelta.

      Satisfied? :)

      Poista
  2. Ooh, kuulostaa siltä kuin meidän poppoo tiistaina menossa kerhon kevätjuhliin. Kivaa olla siellä oksentavan vauvan kanssa, itse pyöräilyverkkareissa ja reikäisessä teepparissa kun muut äidit freesseinä kesämekoissa, onneksi sentään iskä oli löytänyt tyttösille kauniit mekot (joista tosin toinen oli siinä pastakastikepuklussa) joissa edustaa. Pääsin pyyhkimään kyyneliä kerhon eteiseen vaihtamaan niitä pukluvaatteita ja iskä jäi seurailemaan muita esityksiä, muun muassa sitä meidän likan soolovetoa (tyttö joka omien sanojensa mukaan vihaa musiikkia esiintyi kerhovuoden päätteeksi soolona! wouw!). Ja juu, muutes meillä oli sitten vatsatauti kakkosella, onneks häivyttiin sieltä kerhosta pihalle. Siellä kun oli semmosia vastasyntyneitäkin ihanuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow ja auts! Toivottavasti selvisitte itse helpolla eikä muihin tarttunut, ja jos tarttuikin, toivottavasti ne ei aavista keneltä tuli ;)

      Poista
  3. Meidän kakkapeppu ei vielä tanssi näytöksissä, tai missään muuallakaan, mutta käyn pari kertaa vuodessa tsekkaa kaikki kummilapsiemme shöyt. Mä en kestä, koska heti kun ne ekat, just minust kävelemään oppineet, taapertavat sieltä joissain ihmeellisissä asuvirityksissä ilman mitään hajua, mitä lavalla kuuluis tehdä, niin alan välittömästiheti parkumaan. Sitten loppuesitys meneekin kyyneleitä pyyhkiessä, jotta näkisi vielä ne loputkin koreografiat. Mä oon aina koko mestan kreisein parkuja, vaikka yritänkin hillitä itseni. Mitäköhän sitten tapahtuu jos (kun), jos (kun), meidän vauvajäbä tanssii joskus ekan kerran jossain kevätshöyssä? Kuolen nestehukkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahah, kiva itkustalkkeri siellä tuntemattomia lapsia vollottamassa! Mun faija (Ugi) kuvasi hyvän tovin jotain ryhmää kun "ei ollut varma oliko se se oikea". no ei ollut kun myöhästyit siitä.

      Poista
  4. Hahah nauroin aivan vedet silmissä, vaikke ei ehkä olisi saanut. Itse tilanteessa tuskin naurattaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sai, tai ehkä jopa piti! Nykyään nää tilanteet on jopa helpompia kun samantien tajuaa että hei, tuleepa jotain kirjoitettavaa blogiin :D Ja huikeasti onnea sulle hei kidemenestyksestä, ihan meni oikeaan osoitteeseen kesäduuni! :)

      Poista
  5. Ipanan tanssiesitykset on parasta mitä tiedän. Kaikki uhratut veret, hiet ja kyyneleet, puhumattakaan euroista, ovat sen arvoisia kkun oma pirpana kipittää lavalle. Nyt on uhkana väärinkästyksen vuoksi, että Ipana jää ilman tanssiryhmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi voi ei, älä sano noin, nyt mä kadun meidän vailntaa kun jätettiin tämä syksyn tunnit pois! Ehkä ne pitää ottaa takaisin, oli se niin siistiä..

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.