"Kannustakaa, saakeli!"

maanantai 27. toukokuuta 2013 Valeäiti 22 Kommenttia

1. Ensikertalaisen höykytyssynnytys
2. Toinen synnytys oksennustaudissa
3. Mutsien Kymppi 2013
4. Puolimaraton 2009
5. Puolimaraton 2011.

Elämäni rankimmat, ja samalla palkitsivimmat suoritukset, järjestyksessä. Tätä kirjottaessani alan pikkuhiljaa olemaan taas tolkuissani sunnuntain jälkeen, sillä HERRANJESTAS mikä päivä! Jännitystä alkoi pukata jo aamulla ja viimeistään puolisen tuntia ennen kisapaikalle lähtöä oli sykkeet pilvissä, jatkuva pissahätä ja tärinä. Stressiä, jännitystä, innostusta ja ärähtelyä ("pois tieltä, mähän sanoin että mun tarvii taas käydä vessassa!") - ilmassa todella oli urheilujuhlan tuntua.

"Tulkaa nyt vielä kuvaan!" huudettiin parille hikipinkolle tässä kohtaa.

"Siis tajusithan sä, kymmenen kilsaa??" 

Vielä ennen lähtöä kikateltiin, vertailtiin taktiikoita ja värjöteltiin sadekuurossa. Pikkuhiljaa asetuimme aloillemme. Minä, Paula ja Nilkkavamma (ks. alempaa) asetuimme ihan ekan ryhmän melkein kärkeen, seuraava porukka ekan ryhmän loppupäähän jne. Tanssimme tuhansien muiden kanssa dorkia tanssiliikkeitä, yksi sormi sportstrackerilla ja toinen sykemittarilla.

Lähdön hetki koitti viimein. Odotin viimeiseen asti sykemittarin kanssa, napsautin sen vasta ihan just sillä sekunnilla kun menin lähtöviivan yli. Katsokaas ettei vain sekuntiakaan liikaa! Ensimmäinen kilometrin meni aropupun lailla omaa kohtaa etsiessä, hieman jo hitaampia ohitellen. Kirmasin ihastuneena pitkin sporakiskoja Mannerheimintiellä ja totesin, ettei Paulan perään kannata yrittää sykkeen noustessa huimiin lukemiin. Nilkkavamman (tässä vaiheessa vielä Nonariina) kanssa tasaannuttiin yhdessä mukavaan vauhtiin ja huomasin ilokseni ensimmäisen kilometrin kuluneen ajassa 6:17. Täydellistä!

...ja tästä noin minuutin päästä kuului vierestä "AI! V****U!!!" ja Nilkkavamma oli syntynyt. Ja mitä minä tein kunnon urheiluhengessä? Käännyin katsomaan, sanoin "voi" - ja jatkoin matkaa. Morkkis olisi ollut kovempi, jos ei oltaisi taas tavattu toisiamme kolmen kilsan kohdalla todetakseni että hengissä se vielä on.

Siinä saman kolmen kilometrin kohdalla yhytin ilmaisten take-away-suokakurkkujen (wtf?) lisäksi yhden todella hämmentyneen näköisen pikkutytön, joka ei millään nähnyt äitiään vaikka Insinööri kuinka yritti auttaa. Niinpä koukkasin sivuun, sanoin kovaan ääneen "moiiii!" ja muiskautin ison pusun sen poskelle. Se riemuilme, joka seurasi, oli ihan varmasti niiden menetettyjen sekuntien arvoinen, tai enemmäkin. (Tosin jälkikäteen kuulin, ettei se ollut edes tajunnut kuka kävi lääppimässä. Höh.)

Sen pienen ihmisen onnenilmeen voimalla jatkoin samaa, hyvin alkanutta vauhtia. Kellotin kilometri toisensa jälkeen kuusi minuuttia, tai jopa alle. Jossain vaiheessa tajusin, että tunnin tavoite on oikeasti melko mahdollinen, vaikka sykkeet huiteli aina 180 väärällä puolen ylämäissä, ja alamäissäkin vielä 170 tienoilla. Sinnittelin silti (jos joku vetää nyrjähtäneellä nilkalla niin kai sitä jaksaa vähän rajummillakin sykkeillä!), puuskutin NRJ:n teltan ohi puoliksi tanssien, ihailin ääneen kaunista hevosta puuskutuksen lomassa ja purin hammasta sen saakelin Auroran sillan kohdalla. Viimeisen kilometrin alkaessa aloin kiristää ihan kunnolla, ajattelin että nyt kisahenki, kannustus ja finaali kyllä vie hurjaan vauhtiin! No ei. Paskat kukaan mitään kannusti.

Kun vastikään maailman pisimmäksi maalisuoraksi julistettu 9,5-10km alkoi, aloin luonnollisesti sättiä kannustajia. Taputin itse itselleni ja huusin ärtyneenä "kannustakaa nyt!" (edelleen, mulla on se paras urheilijahenki). Käännyin kiittääkseni sitä yhtä ainoaa kannustajaa, jonka kuulin ja näin - ja löysin taas ne hämmentyneet nappisilmät, jotka etsi äitiään. Tällä kertaa en käynyt nuolaisemassa, oli saatava se aika nähkääs. Viimeiset sata metriä (oksettaa!), viiskyt metriä (nyt jos koskaan!), kymmenen metriä (miksi nää ei kannusta, miksei muut juokse kaikkea mitä irtoaa?) ja maalissa pysäytin sykemittarin sokkona samalla kun yritin kaartaa pyörtymättä pois muiden tieltä.

Kello oli pysähtynyt aikaan 59:17 ja fiilis oli M A H T A V A! I fucking did it! Itsensä ylittäminen oli täällä taas, mielessä vilkkui kaksi lapsen syntymää ja kaksi 21km kohdalle viritettyä maaliviivaa. Miten mä pystyin tohon? 

Hyvä minä.

Loppupäivä juhlittiin vielä muiden mutsien kanssa, kohotettiin maljaa vähän liian hyvän Llagrima d'or:in tahtiin, ja syötiin sponsoripullaa. Mikä älyttömintä, nautittiin sponsorihieronnasta, jonka ihanan Organic Spirit:in ihanat naiset tarjosi. Vaihdettiin kilometrikuulumisia, vertailtiin aikoja ja naaman punaa, tavattiin uudestaan kannustusjoukkoja ja nautittiin siitä omasta keskinäisestä superfiiliksestä, jonka saimme aikaan. Jotenkin tuntuu, etten ole ainoa, joka ei olisi oikein halunnut lähteä kotiin lainkaan. Eikä siihen välttämättä liity ne 12 pulloa Cavaa. Sanon siis vielä kerran; Kiitos Katja ja Satu, kiitos että valitsitte minut mukaan tähän hulluun ryhmään, ja kiitos se hullu ryhmä, joka vielä tapaa ihan varmasti jouksun merkeissä. Seuraavaa odotellessa..



Cava ja sen ystävä Satu.

Kuva kuvan sisällä.
Toiset ne ottaa lapsensa ihan kaikkialle mukaan!
Jakoivat kaikille juoksijoille ruusuja,
 mutta minäpä vaihdoin sen sata kertaa hienompaan palkintokukkaan. Voisilmäkukkaan.

"Saisinko yhden mussinssin vielä?"

Sitten seuraa arvoitus, tai ehkä äänestys:

Valeäiti oli sunnuntaina totaalisen töttöröö, kipeä, kuollut, voimaton, rikki ja bloggaamaan kykenemätön, koska:
a. Se juoksi kymmenen kilsaa täysiiii pienessä flunssassa
b. Se juoksi kymmenen kilsaa keskisykkeenä 170 ja maksimina 196
c. Se ei syönyt lämmintä lounasta tätä ennen
d. Se söi palautusruokana Pågenin pullaa ja muffinsseja
e. Se joi palautusjuomana viisi kaksi lasia cavaa
f. Se otti niskahieronnan, jonka antaja sanoi "oho" jumit huomatessaan vai
g. All of the above?

Never again, sittenkin.




Ja loppuilta menikin sitten näin.


Ekat viisi kuvaa (c) Katja Lahti.


1. Ensikertalaisen höykytyssynnytys 2. Toinen synnytys oksennustaudissa 3. Mutsien Kymppi 2013 4. Puolimaraton 2009 5. Puolimaraton 201...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

22 kommenttia :

  1. Aika loisto suoritus :) Ja just alle tunnin. Mahtavaa! Nostan hattua (vai pitäisikö ennemminkin nostaa skumppalasia?) suoritukselle :) !

    VastaaPoista
  2. Tässä sitä puuttuvaa kannustusta: Upeeta! Mahtavaa! Sä pysty(i)t siihen!!!

    Mä en pystyis. Ja ihana voisilmäkukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyisithän, ja kiitti kannustuksesta! Lämmittää näin jälkikäteenkin :)

      Poista
  3. Voihan video, nää jälkihehkutukset saa kyllä hyvän kateuden pintaan. Oi jospa oisin saanut olla muu kana... Hiihdä sitten tuolla yksinäsi vaunujen kanssa ilman skumppapiknikkiä. Hmph.

    Mutta hyvä te! Ja hyvä sinä, kova aika! Ens kerralla lieroilen messiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmph. No, kohta on taas sun vuoro, elämässä :)

      Poista
    2. Ja todellakin lieroilet mukaan ,tiesitkö että NK:n saa juosta ihan maksamattakin?? Ei vaan saa paitaa (no voi buu) eikä tuotekassai (no voi buu buu, banaanejahan ei saa kaupasta)

      Poista
  4. Wau! Hienoa! Mähän innostuin joskus tammikuussa, että musta tulee nyt juoksija. Mies totesi, että ei se käy, kun hän lähtee Naisten kympille. Häh? Juu, sitä ollaan duunin työhyvinvointivastaava ja pitää mennä kirittämään ja jakamaan skumppaa. En voinut uskoa, mutta hyväksyin, koska ajattelin, että juoksu ei siis tosiaan ole mun juttu. Pari päivää ennen Kymppiä, Mies totesi, että ei lähdekään, kun sen työnhyvinvointiparilta oli katkennut nilkka. Vähänkö eräs antoi palautetta, johon Mies totesi loukkaantuneena, että mun täytyy olla tosi outo tyyppi, kun olen vihainen, että toisen jalka on mennyt poikki. Just. I rest my case.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha :D Mä oon ihan samanlainen outo tyyppi kyllä! :)

      Poista
  5. Ihan huikea suoritus! Ensi vuonna uudestaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Ja kiitos vielä seurasta, olipa mukava todeta "hei sä oot siis jenniJEE!" :D

      Poista
  6. Mahtavaa! Mä yritin moikkailla sulle ennen koitosta siwan nurkilla, mut ilmeisen jännittyneenä viipotit ohi kovaa vauhtia jo siihen aikaan päivästä. Mä hölkötin alle 1,5 h, olen ihan ihmeissäni vanhana koululiikunnan vihaajana ja cooperin testin kävelijänä. Terkkui vaan täältä yksiltä, joilla se hienoin (ja vähän rikki mennyt) haalari pakattu pikkuveljeä odottamaan sitten viime näkemän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh noes! Olis niin pitänyt törmätä ja juosta tämäkin koitos yhdessä! :) Ootko muuten törmänny meidän uuteen poppooseen puistossa? KÄy moikkaa jos näät :)

      Poista
    2. Ei olla viel osuttu samaan puistoon samaan aikaan, kerran nähtiin puistosta poistuva seurue, yksi heistä superhienolla potkupyörällään! Oli tyttären mielestä samanlainen pyöräilykypärä, vaik tällä kertaa ei olla onnistuttu valitsemaan ihan samanlaista :)

      Poista
  7. Mahtavaa! (teki mieli kirjoittaa mahtavuutta, mutta olen kuullut, että se on monen mielestä ärsyttävä käsite)
    Pieni kateus iski tänne myös. Tai ei ehkä kateus vaan enemmän huono mutsi-fiilis kun en itse varmaan saisi aikaiseksi :D
    Lisäksi noista kuvista ei viestity ollenkaan se rankkuus, että jos niitä katselee, eikä lue tekstejä niin koko hommahan oli ihan piece of cake :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa ettet kirjoittanut, koska se ja "Parhautta" on mun inhokkilistan kärjessä :) Kiva että näytetään freeseiltlä :)

      Poista
  8. Mahtavaa!!! Mä odottelen että joskus juoksen se 5km putkeen ( ei se kaukana ole), sitten haaveilen vasta siitä 10km etapista ja jos joskus juoksen sen alle tuntiin niin olen kyllä todella hurja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nopeasti se kunto siitä nousee kun vaan alkaa harjoitella sitkeästi alhaisilla sykkeillä. Meidänkin porukasta eräs on siirtynyt pelkästä kävelijästä osajuoksijaksi ja parantanut aikaansa 11min/km 8min/kilsaan. Aikamoista!

      Poista
  9. Vau! Onnittelut! :) Tässähän alkaa itseäkin himottaa joku juoksutapahtuma... T: nimim. Synnytyksen jälkeen kahdesti juoksemassa (= mummohölkkäämässä) käyty

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.