Huuda, huuda ilosta

maanantai 8. huhtikuuta 2013 Valeäiti 18 Kommenttia

Täällä niitä näkee tosi paljon. Lievästi lihavia, punaiseksi palaneita, ranskanperunoita heitteleviä, kiljuvia, karjuvia, huutavia ja juoksevia. Ulkomaalaisia, tai sanotaan Keski-eurooppalaisia, lapsia. Samaan aikaan skandinaavit kollegansa istuvat päästä varpaisiin Po.p:in UV-asuihin verhottuna hiljaa ja kiltisti. Ja me kalpeat vanhemmat maiskutellaan suutamme (salaa) paheksuvasti vieressä, vaihdetaan katseita jotka sanoo "kyllä nämä suomalaiset lapset on sitten kilttejä".

Nyt kun olet huudahtanut mielessäsi "rasisti!" ja ärsyyntynyt tarpeeksi jatkaakseen vielä lukemista, kumitan heti vähän. Enhän minä oikeasti näin voi enkä halua yleistää, mutta jotain yhteistä on tuntunut täällä lomailevilla englantilaisilla, saksalaisilla ja ranskalaisilla lapsiperheillä olevan. Ei ne kaikki ole onneksi lihavia tai auringossa kärähtäneitä, ja isäänsäkin heitti ranskiksella vain yksi ranskis. Mutta jokainen niistä tulee kyllä kuulluksi. Otetaanpa yksi raskauttava esimerkki. Yläkerran naapurissamme asuu 3v ja 11kk saksalaislapset vanhempineen, oikein mukavia tyyppejä koko porukka. Ykkösellä ja heidän pojallaan oli mm. "superhauska" leikki, jossa kumpikin oli nakupellenä ja nauroi toiselle (klassikkomateriaalia rippijuhlia ajatellen). Sitten tuli päiväuniaika, ja kaikki meni nukkumaan omilla tahoillaan. Paitsi se yläkerran poika, joka ei varmaan nuku enää päikkäreitä, mutta tykkää riehua. Ja sehän veteli. Lauleskeli, huuteli, karjui, kaikkea sellaista mikä noissa pienissä on suloista ja heti kohta sairaan ärsyttävää. Eikä vanhemmat sanoneet mitään, ei kertaakaan pyytäneet olemaan hiljaa, vaikka varmaan niitäkin rasitti se loputon kiekuminen (tai jos ei rasittanut niin saksalaisessa viihteessä olisi paljon petrattavaa). Eivät silloinkaan sanoneet mitään kun pikkusisko yllättäen heräsi siihen yhden miehen show:hun.

Mikäs siinä, kukin tyylillään. Show:ta seuratessamme aloimme kuitenkin miettiä, että taitaa tosiaan olla hieman kulttuurieroja tuossa lasten äänimaailman sietämisessä. Kun me suomalaisethan emme sitä lähtökohtaisesti siedä, ainakaan suurina määrinä, ainakaan julkisilla paikoilla.

Nyt kun olen muutaman päivän ajan siedättynyt tähän lapsikaaokseen, joka hotellissamme vallitsee, on mieleeni hiipimässä kamala ajatus: mitä jos "ne" onkin oikeassa? Entä jos lasten kuuluukin olla meluisia? Teemmekö lapsillemme valtavan karhunpalveluksen kun opetamme heidät pitämään itsensä mahdollisimman näkymättöminä, kuulumattomina ja toivottavasti hajuttomina muiden edessä?

Tästäkö se johtuu, että toisista tulee jalkapallon maailmanmestareita, maailmanluokan poliitikoita ja isoimpien firmojen johtajia ja toisista työnsä tarkan nöyrästi tekeviä, hiljaisia mukautujia?

Ehkä pitäisi ottaa edes vähän oppia. En aio edelleenkään antaa Ykkösen heittää minua ruoalla ja olla komentamatta, mutta ehkä minäkin varaan huomenna parhaat aurinkotuolit kahdeksalta aamulla, jotta saan aitiopaikan (tai edes jonkin paikan) saapuessani altaalle yhdeltä iltapäivällä. Ja ehkä minäkin yritän opettaa lapsilleni että heidänkin äänensä on tärkeä ja mahtuu tähän maailmaan siinä missä meidän aikuistenkin. (Kotona. Kun en ole itse siellä).

Todennäköisimmin palaan kuitenkin kotiin syvään huokaisten, hiljaisuudesta nauttien, ja kehun lapsiani ja niiden hyviä kasvattajia vielä kerran: "kyllä te sitten käyttäydyitte hyvin siellä reissussa, äiti oli tosi ylpeä (itsestään)".

Täällä niitä näkee tosi paljon. Lievästi lihavia, punaiseksi palaneita, ranskanperunoita heitteleviä, kiljuvia, karjuvia, huutavia ja juokse...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

18 kommenttia :

  1. Pakko myontaa etta taalla rapakon takana on myos ihan eri suhtautuminen lapsiin. Varsinkin kun taalla meidan huudeilla sattuu olemaan paljon meksikolaistaustaisia perheita, joilla on vilkkaita ja aanekkaita lapsia, ja paljon. Eika niita paljon hyssytella, ellei satuta oleen kirjastossa. On jotenkin ihanaa kun ei sita omankaan lapsen kiljuntaa sitten tarvii aina haveta tai selitella, onhan silla viela aikaa oppia tahan aikuisten normimaailmaan. Olkoon viela vahan aikaa ihan suosiolla kolmivuotias poika :)

    Ihanaa loman jatkoa, meillakin kauhee matkakuume johonkin, ei vaan oikeen viela tiia mihin!

    -Henkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, jenkeistä en oikeastaan osaa sanoakaan kun ne omat verrokitkin on oikeasti suomalaisia :) mutta ainakin ne tuntuu olevan melko tietoisia omista lahjoistaan, on tainnu mommyt kehua tarpeeksi :D

      Poista
  2. Hmmm, mun kokemus ranskalaislapsista ja niiden vanhemmista on, että lapsia hyssytellään (ja läpsäytetään) olemaan hiljaa aika paljon. Tosin lomalla ne varmaan ottaa iisimmin, ranskalaiset leirintäalueet joissa olen yöpynyt ei esim. ole olleet mitään rauhan tyyssijoja. Voisikohan yksi syy äänekkyyteen olla, että kun aikuisilla on aina vola kaakossa, niin lastenkin äänet suhteutetaan sitten siihen? Ja sama Suomessa, paitsi että täällä hiljaiset vanhemmat hyssyttelee hiljaisia lapsiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ehkä ne tosiaan tulee sitten ulkomaille riehumaan! :D kulttuurit periytyy ihan selvästi tosiaan, sen takia mietinkin onkohan tämä meidän kärjistetysti sanottu "hiljaiset alistujat" -kulttuuri vähän huono strategia nykypäivän globaalissa maailmassa?

      Poista
  3. Asun tällä hetkellä Itävallassa ja minulla on italialainen kämppis. Vuosi sitten kävi ystävä noin kolmivuotiaan tenavansa kanssa kylässä ja kämppikseni kävi välillä erikseen tarkastamassa jotta ollaanko hengissä, kun mitään ääntä ei kuulunut. Nyt hän kuulemma ehdottomasti haluaa suomalaisen lapsen, kun tämä yksi oli niin "ihanan hiljainen". Luulen kyllä että se metelin ja äänen sietokyvyttömyys on jotain suomalaista.

    Toisaalta olen kyllä täälläkin kuullut paikallisten vanhempien pyytävän lapsiaan esittävän asiansa hiljaisemmin: Laula vain, mutta ole ystävällinen ja laula, älä huuda. :)

    Näin pikaotoksella sanottuna suomessa ollaan kyllä hiljaisempia kuin muualla. Kai se on suomalaista, että puhutaan yksi kerrallaan, matalalla ja hiljaisella äänellä ja vähän...

    Terveisiä maailmalta,
    A

    VastaaPoista
  4. Suomalaista tai ei, kyllä käytöstapoja tulee mielestäni opettaa ihan pienestä pitäen. En tarkoita, että lapset pitää vaientaa (voiko sitä tehdä muuten kuin teippaamalla suun?), mutta mielestäni on vanhempien tehtävä kertoa lapsille, kuinka eri tilanteissa tulee käyttäytyä ja huomioida muut ihmiset. Kun lapsi riehuu, huutaa, pomppii ja mölyää, kuuluu vanhempien mielestäni kertoa asiallisesti, että nyt pikkusisarus nukkuu, ollaan hetki hiljempaa, jotta kaikilla on sitten taas kivempaa kun pieni on saanut levätä kunnolla. Ei tietenkään voi olettaa, että joku kolme vee istuu 2h hiljaa piirtämässä, mutta häntä voi kuitenkin yrittää ohjata tekemään jotain rauhallisempaa kuin sohvazumba. JA Suomessahan katsotaan pahalla, jos menet lapsen kanssa ravintolaan! Tuleehan siitä toki melua kun pitää 20 min odotella annosta, mutta lapselle voi ottaa pientä puuhasteltavaa mukaan ja naapuripöydän Seppo voi mulkoilun sijaan vaikka näyttää, miten kuitista taitellaan lennokki. Ei ne lapset opi sitä asiallista ravintolakäytöstä, jos niille ei sitä opeta.

    Hiljaa paikoillaan istuminen ja muiden huomioon ottaminen on kaksi aivan eri asiaa. Ihan konkreettisena esimerkkinä olen pari kertaa jollain tallinnanlautalla kauhistellut venäläisten lasten ja vanhempien välinpitämättömyyttä. Pallomeressä kouluikäiset hyppii seiniltä ja heittää palloja todella kovaa (selkeä tarkoitus satuttaa esim. pienempää sisarustaan). Vanhempia ei ole näköpiirissä vahtimassa. Kun sitten kyseiset lapset poistuvat paikalta, huomaa kuinka muut lapset ja vanhemmat huokaisevat ja jäljelle jääneet saavat leikkiä rauhassa pelkäämättä. Joo, on niitä suomalaisiakin huonotapaisia, mutta joissain kulttuureissa on vaan niin erilaiset käytössäännöt..

    Lapset saavat näkyä ja kulua, mutta kyllä heille täytyy myös kertoa, mikä on oikein ja väärin. Ei mielestäni voi olettaa, että "kyllä ne sitten isompana oppii tavoille", jos niille ei ole niitä tapoja opetettu ja esimerkkiä näytetty. Tilannetaju kehittyy lapsille kuin huomaamatta; on hetkiä kun saa hyppiä kuralätäköissä ja juostaa huutaen peräkkäin ympäri hiekkalaatikkoa, mutta sitten on taas hetkiä, jolloin istutaan omalla tuolilla rauhallisesti ja koitetaan saada haarukka osumaan omaan suuhun. Esimerkin voimalla eteenpäin. Kaikki päivät eivät ole aurinkoisia, mutta myrskyn jälkeen saattaa näkyä sateenkarri :)

    -tintti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä olen, mutta sitä vaan tässä meinasin että eri kulttuureissa on eri käsitys siitä, mikä on hyvää käytöstä. Esim. toisen puheen keskeyttäminen on Suomen ulkopuolella jopa toivottua toimintaa :)

      Poista
  5. Mä en ole koskaan ymmärtänyt että miksi esim. bussissa ääneen höpötteleviä lapsia hyssytellään olemaan hiljaa. En nyt puhu mistään karjumisesta tai huonosta käytöksestä, vaan ihan vaikka kyselemistä meitä meidän 3-vuotias harrastaa hyvinkin innokkaasti. Olenkohan mä itsekäs, kun en halua vaientaa lastani siksi että joku voisi ärsyyntyä sen papatuksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No em mäkään kyllä tajua, ellei ne jutut ole sitten jotain ihan dorkaa :D

      Poista
    2. No sit sietääkin olla ihan hiljaa :D

      Poista
  6. Äänellä ja ÄÄNELLÄ on eroja. Kyllä minä anna lasteni pitää ääntä julkisilla paikoilla mutta riehuminen, karjuminen ja kiljuminen ei ole kivaa ääntä. Sen sijaan nauru, kikattelu, kyseleminen, normaalisti puhuminen on "positiivista" ääntä. Onhan se hyvä opettaa lapsille keskustelemisen taitokin ja eihän ne sitä opi jos aina ollaan hyssyttelemässä! :) Samaa mieltä siis -tintin kanssa: pienestä pitäen näitä taitoja pitää oppia!

    VastaaPoista
  7. Tuo on kyllä ihme juttu, itsekin olen huomannut saman. Etenkin etelänlomilla keski-eurooppalaiset tuntuvat unohtavan lastensa komentamisen tyystin... Kokemukseni mukaan Saksassa ravintolassa asioivat saksalaisperheet kyllä pitävät penskansa pöydässä ja vaativat käytöstapoja, mutta Kanarialla samat sakemannit antavat lasten konttailla vieraiden pöytien alla ja läträtä ketsuppia tuolin selkänojaan.

    Ehkä etelänmatkoilla käyvät vain huonosti käyttäytyvät ja välinpitämättömät saksalaiset ja ranskalaiset perheet?

    Me asumme Virossa, ja meidän ihan normaalisti jutteleva ja laulava lapsosemme tuntuu aika kovaääniseltä paikallisiin verrattuna esimerkiksi bussilla matkustaessa. Virolaislapset opetetaan ilmeisesti pienestä saakka olemaan hyvin hiljaa julkisilla paikoilla. Niille huonosti käyttäytyville Tallinnan-lautalla olen kyllä käynyt karjumassa, mä olen se horror-äiti joka komentaa muidenkin lapsia... Onneksi omani ei vielä tajua hävetä ;) Yleensä ne päälle hyppivät ja palloja heittelevät ovat tosiaan venäläisiä (ymmärtävät kyllä äänensävyn, vaikka eivät kieltä tajuaisikaan), viimeksi tosin jouduin komentamaan suomalaispoikaa, joka ei omaa äitiään uskonut mutta mua kyllä. Menkää vaan rohkeasti sanomaan, jos jonkun kauhukakaran käytös häiritsee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä kyllä kanssa komennan muiden lapsia :D Ja toivon toisaalta myös, että mun poikaa ojennetaan, jos hölmöilee kun selkäni käännän. Eikös siihen lapsen kasvatukseen tarvittu koko kylä.. Harmittaa vaan tosiaan kun kaikki vanhemmat eivät hoida velvollisuuksiaan (tästäpä hyvä aasinsilta siihen opettajan erottamiseen, jota nyt lehdissä kohistaan). Ja ainakin täällä pääkaupunkiseudulla tuntuu olevan valloillaan käsitys, että muiden asioihin ei saa puuttua. Isännöitsijälle voi valittaa, jos jonkun lapsi sotkee pihaa, mutta suoraan ei kyllä voi mennä sanomaan. Selän takana kyräily onkin paljon fiksumpi vaihtoehto.. Tai on se kai silloin, jos vaihtoehtona on vanhempien "hoida sinä lapseton vaan ne omat asias, äläkä tuu kertoo, mitä meidän lapsi saa tehdä" mesoominen. Ja tollasestahan ne lapsetkin sitten kivasti oppii, ettei muita(kaan) aikuisia tarvii kuunnella. Huaaah :(
      -tintti

      Poista
    2. Mä oon kans alkanu komentaa ja se on kyllä tavallaan musta silti tosi ärsyttävää räpätätiä :D tai ainakin itseäni kyrsii jos joku muu komentaa min lapsia, kyllä mä itsekin osaan kiitos vain :)

      Poista
  8. Mielestani Suomessa on vahan liikaa "lapset saavat nakya, mutta ei kuulua asenne". Kaytostavat toki pitaa ehdottomasti olla, mutta miten lapset esim. oppivat kayttaytymaan ravintolassa jne. jos heita ei sinne vieda silta varalta, etta eivat osaa kayttaytya kuten aikuiset heidan olettavat kayttaytyvan. Itse asun ulkomailla ja esim. lapset eivat olleet tervetulleita Suomi-yhteison jarjestamaan itsenaisyyspaivan juhlaan, koska oletus oli, etta lapset eivat osaa kayttaytya juhlan arvon mukaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, toi on vähän paha. Voi olla ettei olisikaan osannu, jos tarkoitus oli pönöttää tylsästi. Tässä mä oon vähän sitä mieltä, ettei lasten esim kuulu tulla häihin jollei hääpari sit itse erityisesti toivo. Mun nyrkkisääntö on se, että jos lapsilla on tylsää (ilman mua häiritsevää käytöstä), niitä ei kannata ottaa mukaan. Tai siis jos hyvien käytöstapojen vaatiminen tarkoittaa lasten pakottamista tylsään tilaisuuteen, ei niitä pitäisi ehkä ottaa mukaan vain "opettaakseen". Äh tästä on näköjään niin huono mielipide että pitäisi kirjoittaa aiheesta oma postaus.

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.