Anna(n) vähän anteeksi

tiistai 16. huhtikuuta 2013 Valeäiti 14 Kommenttia

Kaksi päivää takana. Ja jo nyt huomaan olleeni aika monessa asiassa aika väärässä. Seuraa julkinen myönnytys (huomaa, että Valeäidin kommentit ovat kärjistettyjä, en tietenkään ole oikeasti (ollut) näin kamala):

***

"Etkö sä yhtään taas tajua mitä kello on, onko sieltä töistä niin vaikea lähteä ajoissa?"
On. Mulla ei ole vielä edes mitään oikeaa tekemistä, ja silti huomaan että fuck, kello on jo neljä, kohta pitää lähteä että ehtii tanssitunnille ja vitsi, miten pääsen tästä palaverista nyt sitten hienotunteisesti pois.

"Voisitko nyt vaikka hoitaa näitä lapsia niiden postien availun sijaan?"
No mut vitsi, kyllä niin kiinnostaisi mitä tossa kirjeessä lukee! Haluan avata sen, mitä siellä on?? Ja lastenhoitoon en nyt heti viitsi puuttua, se kun tuntuu niin sujuvasti tossa jo sulta menevän.

"Huomaatko edes että täällä on siivottu? Ihan hulluna, koko päivän!"
Katos, koneessa on pyykit. On muuten aika vähän pyykkejä koreissa. Hmm, täällä on kai siivottu. Ihan riittävän siistiä täällä mun mielestä on, ketä nyt kiinnostaa joku palapeli ympäri lattiaa. Mähän häippäsen täältä heti taas aamulla.

"No on kuule ruokaa, siellä sitä taas on kotimartta vääntänyt jääkaapin täyteen". 
En minä voi muistaa tai tietää mitä ruokaa täällä on päivällä tehty, syön mitä eteen kannetaan. Ai mitä, pitäisikö sitä itsekin sitten vielä tehdä?

"Kai sä nyt kysymättä tiedät, mitä kaupasta pitää tuoda, ei tää voi olla aina pelkästään mun homma"
Sanonpahan vaan, että jääkaapistamme löytyy tällä hetkellä kaksi identtistä tomaattipussia, kaksi identtistä juustoa ja nolla grammaa raejuustoa. Hups.

***

Että sori vain, tässä nyt kesti kaksi ja puoli vuotta, mutta nyt voin sanoa että okei, kyllä mä vähän ymmärrän. Onhan se työssäkäyntikin työtä.

Mutta toimii tämä juna vähän jo toiseenkin suuntaan. Olen aina ihmetellyt Insinöörin lehmänhermoja Ykkösen kanssa, suhteessa omaan pendolinomaiseen kiihtyvyyyteni, että olenko mä vain oikeasti noin huono kestämään uhmaikää? No, tänään kuulin ensimmäistä kertaa Insinöörin korottavan ääntään Ykköselle. Samalla kuin itse totesin rauhallisesti, että kohta täytyy mennä jäähylle jos ei lopu.

Niin se vain lasi rikkoutuu jos siihen hakkaa sillä pienellä kivellä koko päivän.


Kaksi päivää takana. Ja jo nyt huomaan olleeni aika monessa asiassa aika väärässä. Seuraa julkinen myönnytys (huomaa, että Valeäidin komment...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

14 kommenttia :

  1. Viimeinen lause oli kyllä tosi hyvin sanottu! Pitää kertoa tuo miehelle, joka aina valittaa, kun mä räjähdän niin nopiaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit myös kokeilla sellaista että tönäiset sitä vaikka kolmen minuutin välein olkapäähän sormella ja sitten ihmettelet illalla että miksi se näin pienestä ärähtää ;)

      Poista
    2. Jännä juttu mutta meillä se on toisinpäin, mä jotenkin kaikesta huolimatta jaksan hyvin tuota uhmaikäistä (kyllä ne hermot mullakin napsahtaa aina välillä), mutta miehellä ei aina hermot kestä sitä kolmatta kieltämistä edes ;-)

      Poista
    3. Höh, mäkin haluaisin olla toi lehmänhermo :)

      Poista
  2. Hah mainio! :) Ja vika lause on niin totta! Oon itekin miettinyt miksi mulla menee hermo välillä turhan nopeesti, mutta kun koko ajan on jotain kitinää ja vikinää niin jossain vaiheessa napsahtaa. Niin se vaan on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ei se meidän vika ole ollenkaan! :)

      Poista
  3. ai että minäkin odotan saavani kokea saman. Torstaina haastatteluun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uijui! lupaan pitää sulle peukkuja! :)

      Poista
  4. Toi viimeinen pätee meillä kyllä täysin. Ja mä olen kyllä kade, jos saiskin aloittaa työelämän niin, ettei ole saman tien myös hoitorumba päällä. Mutta omapa on vikani kun en ole neuvotellut paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli ihan mahtava kombo, en tiedä olisinko ihan näin fiiliksissä jos lapset olisi vielä tarhassa samaan aikaan. Nyt se menee sitten omana uutena muutoksenaan.

      Poista
  5. Hei, sinulle on haaste blogissani :)

    VastaaPoista
  6. Viimeinen lause "toteutui" meilläkin. Varmaan se vaan menee niin, että jos lapsi vänkää ja vänkää niin on ihan inhimillistä ärähtää. Huomasin saman jutun kun aloitin työt. Kun tulen kotiin, puoliso on useampaankin kertaan ärähtänyt lapsille siinä ennen pikkukakkosta että olisivat nyt hiljempaa että hän saisi kerrankin puhua rauhassa / kuunnella vaimonsa kuulumiset / jutella jostain rauhassa kanssani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se näyttää aika ikävän paljon niin menevän, että nämä roolit otetaan ihan sellaisenaan vastaan: nyt mä tulen kotiin ja sotken, enkä tee ruokaa :D

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.