Salaisia ystäviä, uusia ystäviä

maanantai 29. huhtikuuta 2013 Valeäiti 4 Kommenttia

Anni järjesti taas tälle keväälle salainen blogiystävä - tapahtuman "Blogimutsit yllättää", johon innolla ilmoittauduin. Siis ennen kuin muistin, että palaan töihin ja aika kaikenlaisiin blogiprojekteihin voi olla vähän kortilla. Sain oman pakettini mysteerilähettäjältä viime viikolla, jonka ahdistamana innoittamana sain tänään myös vihdoin oman pakettini eteenpäin. Toivottavasti vastaanottaja tykkää, se selvinnee sitten kun kamat pääsee perille.

Meille tullut paketti oli ainakin Ykkösen mielestä ihan mielettömän jännä juttu, niin jännä että se otti sen mukaansa puistoon töiden jälkeen viime viikolla, kun oltiin sovittu sinne treffit. Paketti oli arvatenkin pakko siis avata jo siellä puistossa, niin kuin (huonosta känny-)kuvasta näkyy.

Ei minun lapanen.

Pääkalloja, pinkkiä, mustavalkoista, nice!

Itsetehty kortti, hirveät paineet!
Ja salmiakit jo melkein syötynä.

Sisältä löytyi pikku pokkari (jonka sisällä on muuten vielä aika kivoja mustavalkoisia postikortteja, hämmentävä konsepti!) ja aina yhtä rakasta salmiakkia. Tarkempisilmäinen voi huomata, että salmiakeille kävi vähän niin kuin koko paketille: avattiin väkivaltaisesti ja suurella innolla ja kauan ennen kotiin pääsyä.

Kiva setti tälläinen salainen ystävä juttu kyllä, kauhean paljon kivempaa vielä jos oma paketti ei olisi näin viime tipassa kyhätty kasaan. Postista oli silti superjännää odottaa omaa paketti, ja vielä toinen on tulossa, joten mennee sähläyksen arvoiseksi.

Postissa saattaa muuten tulla eräälle pienelle tytölle postia huomenna, mutta siitä myöhemmin lisää. (Hiemanko on muuten ärsyttävää kun joku sanoo noin blogissa? No, nyt sen kuitenkin teen, koska kuvatodisteet on tulossa vasta huomenna).

Ja niitä alussa mainittuja uusia ystäviä tapasin tänään kainalot märkinä, naama punaisena, hampaat irvessä ja sykkeet pauhaten. Kyseessä oli arvatenkin Mutsien Kympin toinen juoksukoulukerta, joka oli taas todella mielenkiintoista. Tällä kertaa puhuttiin vauhtikestävyyden harjoittelusta, ja itse kilpailupäivästä. Tiukalla minuutteja per kilometrejä -laskutalkoilla etsittiin kullekin sopivaa vauhtia, ja sain taas vähän lisäuskoa siihen tunnin tavoitteeseen. Ainakin se on hyvä tavoite: riittävän kunnianhimoinen mutta ei kuitenkaan mahdoton. Itse treenit menikin sitten kunnolla persiilleen, kun sain pitkästä aikaa rytmihäiriöt päälle, ja sykkeet huusi lepohetkinäkin yli 150. Siitä olikin sitten mukava lähteä juoksemaan lähes maksimivauhtia. Not. No mutta tein sen silti, tietenkin. Amatöörit kuuntelee omaa oloa.

Juoksemisesta voisi höpöttää taas vaikka kuinka paljon (yök, onko siitä tulossa harrastus?), samoin kuin uusista sponssatuista pulloista tai vaikkapa siitä karmeasta tosiseikasta, että meistä otettiin Yle:n Olotilaan kuvia ja haastattelut treenin jälkeen, mutta nyt on keskityttävä hetki siihen olennaiseen: niihin muihin mutseihin. Huomasin nimittäin tänään, että tämä kymmenen hengen porukka on jo jotenkin tosi tutun oloinen, ja meillä on ihan superhauskaa. Ja olemme siis tavanneet nyt kaksi kertaa. Aina yhtä sykähdyttävää löytää ihmisiä, joiden kanssa on heti samalla aaltopituudella, joiden kanssa voidaan räkättää hikisinä puskakakkosille, ja joille on täysin luonnollista selittää ihan mitä vaan vaihtuvista tissimitoista ja heiluvista pakaroista palkkaneuvotteluihin ja markkinointiin.

Niin että terveiseni teille, ihanat juoksevat mutsit: ei se toukokuun Kymppi mikään kova juttu ole, te juoksevat Kympit ootte paljon siistimpi juttu! Ps. Milloin alkaa yhteiset varjotreenit kympin reittiä seuraten?

Ja nyt nukkumaan, koska kiire, stressi, vappu ja autonsiirto.
 

Anni järjesti taas tälle keväälle salainen blogiystävä - tapahtuman "Blogimutsit yllättää", johon innolla ilmoittauduin. Siis enn...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Täydellinen kombo

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013 Valeäiti 17 Kommenttia

Apua, taas se on hurahtanut; viikko ja viikonloppukin kohta. Eikä täällä näy pihaustakaan. Pahoittelen! Koska asiaa on liikaa eikä kuitenkaan oikeastaan ollenkaan, kopioin tässä ihanan juoksukollegani Lydaksen mallin, jonka avulla saan edes jotain teille kirjoitettua.

Tässä siis epämääräinen joukko ajatuksia, tapahtumia ja kuvia:

***

Ykkösestä 
Luulin ennen, että uhmaikä tarkoittaa sellaista makaronia kaupan lattialla ja itkupotkuraivaria haalarin välittömässä läheisyydessä. Vaikka toki sitäkin tapahtuu, paljon yleisempää tuntuu olevan tämä kiusa se on pienikin kiusa - lähestymistapa, jossa äiti saatetaan raivon partaalle ihan vain säännönmukaisella kuuroudella. Saattaa johtaa tilanteisiin, jossa selkäkipuinen äiti menettää hermonsa ravintolassa ja kiskaisee seitsemättä pyyntöä "kuulemattoman" lapsen väkisin ylös lattialta. Ja lapsi saattaa tajuta, että se siinä hytäkässä isin polvea hipaissut pää saikin varmaan ihan kauhean tällin ja että ravintolassa on hyvä huutaa "au au au äiti satutti" maksimiefektin aikaansaamiseksi.

Toisaalta tämä sama lapsi osaa olla aivan kamalan ihana, hirvittävän valloittava. On ihan maailman parasta olla vihdoin se tyyppi, joka tulee kotiin ja saa kuunnella ensimmäiset viisi minuuttia kuluneen päivän yksityiskohtaista selostusta. "Me käytiin puistossa! Me öö, öö, öö, öö, kaupassa leipää! Oli kova ääni!". Mahtavaa.






Kakkosesta
Se oppi kaivamaan nenää. Istui syöttötuolissa ja sormi osui johonkin jännään. Heitti sen sinne uudestaan, ja uudestaan. Hymy muuttui leveämmäksi samaan tahtiin kun sormi upposi syvemmälle. Sitten se hävitti sen ja sormi alkoikin osua silmäkulmaan. Hämmennyksen saattoi nähdä kasvoilta: mihin se meni, tässä oli just jotain jännää? Etsittyään vielä hetken korvasta ja uudestaan silmästä, löysi sormi taas tiensä sinne juuri sopivan kokoiseen koloon.

On se oppinut muitakin tärkeitä taitoja, kuten kiiruhtamaan kikattaen karkuun, kun tekee jotain kiellettyä ja saa vihdoin äidin sen huomaamaankin. Sanapuolella alkaa erottua ainakin yritys sanoa "näin!", "näytä" ja "kato". Selkeä logiikka ainakin.

Meille on myös kerrottu, että tuonne pieneen suuhun on ilmestynyt poskihammas, toinenkin kuulemma jo tulossa. Hammashoitaja sen löysi, siinä pakollisessa vuoden "tarkistuksessa". No hyvä että joku huomasi.






Urheilusta (Rangasta) 
Nyt sen jo uskaltaa sanoa; minä harrastan liikkumista, säännöllisesti. Jopa näinä pahoina selkäviikkoina, kun aamuisin ei saa jalkaa ylös, liikuntakertoja tulee helposti mittariin kaksi tai jopa enemmän. Ja se juokseminen! Se peruskestävyys! Aivan mieletöntä. Käytiin eilen testaamassa, jaksaako kymppiä edes juosta. Jossain päälle tunnin kohdalla katsoin kelloa ja naureskelin kun meno oli niin älyttömän mukavaa. Askel oli kevyt, nauru herkässä ja polku kaunis. Niveltenkin kipu oli alkupuolen jälkeen helpottanut, joten oli vain pakko todeta, että tämä hyvä meno johtuu vain rauhallisesta alusta, ja niistä alhaisista sykkeistä. Ihan samaa mieltä olin lenkin viimeisellä kilometrillä, kun vedin melkein niin kovaa kun pystyin, ja se tuntui vain hyvältä. Sen kilometrin jälkeen mittarissa olikin 12km (!!!), ja voin ylpeänä merkata tämän pikkuhölköttelyn numero neljäksi listaan "yli tunnin kestäneet juoksulenkit". Siis koko elämäni aikana.

Huomenna on muuten Mutsien Kympin toinen juoksukoulu, maltan tuskin odottaa! Jo senkin takia, että sieltä tulee terveisiä sposorilta hienon Sigg-juomapullon muodossa.



Töistä 
Ne on kivoja. Mutta silti vähän reklamoin, että työt alkoi kahdella jo alkaneella projektilla, joissa kummassakin on sekä poikkeuksellinen työskentelytapa että aivan poikkeuksellisen lyhyt aikataulu. Tottakai niissä on myös samat deadlinet. Johtaa siihen, että soitin jo tänä perjantaina ensimmäisen "mä joudun olee tänään vähän pidempään" puhelun ja pääsin vasta kuudelta kotiin. Tätä pientä stressikerrointa lukuunottamatta olen aika liekeissä töiden tekemisestä. Se taksamittari tosin raksuttaa ihan liikaa, ja lasten luota poissavietetty aika ei oikein saa innostamaan esim. urheiluun vielä siihen päälle.

Kodista
Saatiin talvikamppeet vihdoin heitettyä vintille, ja täällä on aika ihanaa. Tämä viikonloppu on kulunut poissa koneelta ja tiukasti puuhissa, kuten leipomisessa ja silittämisessä jota teen ehkä kerran vuodessa. Voin lämpimästi suositella, olo on paljon virkeämpi kuin konetta nakutellen. Kun joku vielä ne ikkunat pesisi...



Hankinnoista
Ostettiin tosiaan kamalan kalliit lastenvaunut. Tai siis juoksurattaat, tai siis pyörän perävaunut. Tämä investointi
on jo nyt maksanut itsensä takaisin koko perheen yhteisenä lenkkeily- ja pyöräilyaikana. Hieman kivaa kun voi mennä lauantaipäivän auringonpaisteessa yhdessä lenkille. Halpaa parisuhdeterapiaa siis oikeastaan.

Samalle keväiselle osastolle kuuluu seuraava isompi hankinta, kun Ykköselle ja Kakkoselle pitäisi saada jotkut menopelit kesäksi. Okei, tuo vasta kävelemään oppinut kuolakone ei varmaan vielä mitään välineistöä kaipaa (tai kyllä se näköjään skeittilautaa kaipaa, mutta veikkaan ettei se ajatus oikein vielä kanna käytännössä), mutta Ykköselle olisi kiva saada potkupyörä. Harmi vaan se keksi haluta polkimet, eikä suostu edes kokeilemaan mitään vauvojen juttuja, koska "haluu polkimet". Mepä taas uskomme, ettei niiden polkimien kanssa menosta tule yhtään mitään. Ideoita?

Muut kevään hankinnat onkin jo melkein check, kun puuttuva vauvan pelastusliivi löydettiin kadulta. Ekologista vai ällöttävää? Syksyn hankintalistalle on muuten laitettava Reiman* tulevan syksymalliston "ulkoilulegginsit", joita pääsin ihastelemaan tällä viikolla. Ihan mahtavaa, kaupunkikelpoiset mutta vähän remuamista kestävät pökät!

Hyvä Reima!

Toiset nukkuu, toiset pyöräilee.



Blogista
Voi sinua, pieni blogini. Olet ajatuksissani usein, mutta harvoin päädyn sinua kuitenkaan huoltamaan. Kommentit on vastaamatta, arvontapalkinnot miettimättä ja salainen ystävä -hankekin junnaa. Kun kännykkä ei vieläkään päivitä kuvia blogiin, tuntuu että pitäisi kirjoittaa jotain syvällisempää koneella (herää kysymys miksi, kun sellaista täällä harvemmin muutenkaan on. Ainakaan mitään fiksua). Nyt tilauksessa on uusi upea Lumia, joten toivotaan että uutuudenviehätys saisi taas tämän hanskoistakin vapautuvan kiiretyypinkin näppäilemään juttuja kansalle.

***

Kaiken kaikkiaan tämä koko kombo tuntuu jotenkin ihan hirveän hyvältä: mielekästä tekemistä (melkein) sopivalla sykkeellä, iloiset lapset ja kotitöitä tekevä mies, virkistystä töissä ja niiden ulkopuolella, kevättä ja urheilua. Onko teilläkin jo kevättä rinnassa?

(Postaus sisältää tähdellä* merkityn yhteistyölinkin)

Apua, taas se on hurahtanut; viikko ja viikonloppukin kohta. Eikä täällä näy pihaustakaan. Pahoittelen! Koska asiaa on liikaa eikä kuitenkaa...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

17 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Miten asiat oikeasti menee

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013 Valeäiti 10 Kommenttia

Sanovat, että totuus tulee lasten suusta. Ilmeisesti siis:

  • Lapsella ei ole ikinä nälkä
  • Lapsella ei ole ikinä pissahätä
  • Lapsella ei ole kakka housussa
  • Vaikka lapsella kakka olisikin housussa, sitä ei ole syytä vaihtaa / pestä
  • Lapsi on "valmis" ruokapöydässä noin minuutti aloituksesta
  • Paitsi jos tarjolla onkin yllättäen jäätelöä
  • Evääksi pakataan karkkia
  • Lasta ei väsytä
  • Lasta väsyttää
  • Lapsi haluaa
  • Lapsi ei halua
  • Lapsi on pikkuinen tyttö (case tutti)
  • Lapsi on iso tyttö (case minä itse)
  • Isommalla lapsella oli lelu aina ensin
  • Pienempi lapsi ottaa aina kädestä
  • Pienempi lapsi lähtökohtaisesti häiritsee
  • Lapsen ei tarvitse mennä jäähylle
  • Lapsi ei rakasta äitiään
  • Lapsen nimi on Pesukone
Toisaalta, jos Kakkoselta kysytään, niin: 
  • Öööhh!
  • Äijä!
  • KSSS!!


Sanovat, että totuus tulee lasten suusta. Ilmeisesti siis: Lapsella ei ole ikinä nälkä Lapsella ei ole ikinä pissahätä Lapsella ei ol...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Imartelusta on hyvä lähteä

maanantai 22. huhtikuuta 2013 Valeäiti 8 Kommenttia

Oltiin eilen ravintolassa syömässä, sellaisessa ihanassa jossa oli leikkipaikka ihan meidän pöydän vieressä. Ei sillä ruoalla niin väliä, kun saa juoda osan viinistään rauhassa! Leikkipaikka oli lisäksi sillä tavalla hyvin sijoitettu, että me kuultiin Ykkösen touhut, mutta se ei nähnyt meitä. Päästiin siis ihan etulinjalle vaklaamaan, mitä pieni tyttösemme juttelee muille lapsille kun vanhemmat ei ole paikalla. Ja mitä sieltä kuului? Yksipuolista, hellyttävää tutustumisyritystä:

"Saisinko tulla?

Sulla on hieno perhonen pinni.

Mä oon aika iso tyttö.

Samanlaiset kengät.

Mä oon kaksi vuotta!"

Aika hieno yksilö. Vitsi että sitä osaakin ikävöidä yhden työpäivän aikana.


Oltiin eilen ravintolassa syömässä, sellaisessa ihanassa jossa oli leikkipaikka ihan meidän pöydän vieressä. Ei sillä ruoalla niin väliä, ku...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vapauta sisäinen suunnittelijasi!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013 Valeäiti 12 Kommenttia

On aika järjestää taas arvonta, sen huiman 200 tilaajan kunniaksi! Kuten aina, tämä tuli täytenä yllätyksenä (jotenkin kai odotan että ihmiset loppuu maailmasta kesken, tai että tämän blogin kohderyhmä nyt ainakin), eikä mitään palkinnonhajuakaan ollut valmiina sen 200. naaman ilmestyessä. Joten heitin FB:n puolella ilmaan kysymyksen, mitä saisi olla?

Ja vastaus oli aivan mahtava: Valeäiti t-paita! Loistoidea! Nyt sattuu nimittäin olemaan niin, että meidän talomme kivijalassa toimii painattamo, joka mainostaa fruit of the loom:ia kovasti t-paitoja omilla painatuksilla, varsin halvalla. Sivumennen sanoen olen lähes varma että lafka on vähintään rahapesula, jollei huumelabra, koska oikeasti, paitakauppa? Nykypäivänä? Ilman yhtäkään asiakasta i k i n ä?

Anyway, paita sen on oltava. Helppo ratkaisu olisi ottaa masentuneen musta t-paita jossa lukee isolla "Valeäiti", mutta kokeillaan nyt ensin jos jotain muutakin löytyisi. Lisätään vielä vettä myllyyn: Jos joku heittää minua jollain aivan valtavan hienolla idealla, heitän koko blogin tunnukset uusiksi. Seuraa siis kilpailun ja arvonnan yhdistelmä, näin:

Ihan vinkkinä: tälläiset ei ehkä voita.
1. Keksi logo ja / tai slogan "valeäiti" -paitaan. Voit myös ehdottaa väriä, mallia tms, jos haluat.

Laita ehdotuksesi joko kommentttina tähän postaukseen, tai mikä parempaa, valmiina tiedostona osoitteeseen valeaidin (at) gmail . com . Vielä onnellisempi olen, jos se mahtava paras ehdotus taipuisi myös blogin otsikoksi nykyisen Powerpointilla väännetyn kuvan tilalle.

2. Kun paras ehdotus on valittu (tai todettu ettei yhtäkään tule ja palataan takaisin ekaan vaihtoehtoon), pistetään pystyyn arvonta, jossa joku onnellinen voittaa itselleen tuon paidan. Toki parhaan ehdotuksen tuottanut lahjakkuus saa paidan myös itselleen! Ja kunniaa!

Laita ehdotuksesi ennen vappua niin päästään arpomaan pian.

Ja eräs Kottarainen voisi osallistua, kiitos ;)



On aika järjestää taas arvonta, sen huiman 200 tilaajan kunniaksi! Kuten aina, tämä tuli täytenä yllätyksenä (jotenkin kai odotan että ihmis...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Projekti Ranka: lesoilua

Valeäiti 4 Kommenttia

Viikkonumerointi sikseen, en minä niitä enää muista. Mutta tsiigatkaapas tätä:

Siis viisi urheilukertaa viikossa, melkein viiden tunnin ajan! Unböleböle!

Tälläista hulluutta voi saada aikaan ainoastaan
1. Yhdeksän muun idiootin kanssa sovittun joukkoitsemurha
2. Etukäteen ostettu PT ja sen palvelun alihyödyntämisen pelko
3. Sairaan kalliit pyöräily- ja juoksurattaat, joita on sitten pakko käyttää hintansa edestä. Eli noin joka päivä seuraavat kuusi vuotta.

Nyt on muuten pohkeet kipeänä. Ja keuhkot kans, mutta siellä taitaa sattua räkä, ei urheilu. Niin joo, ja selkä pamahti tolla yhdellä salikeikalla. Että taidetaan taas sanoa hyvästit sille varsinaiselle Projekti Rangalle.

Mutta karkkia sentään kehtaa syödä, kun on kerran kaikki arkipäivätkin ollut syömättä. Kelatkaa sitäkin! En kestä miten täydellinen ihminen olen, oksettaa oikein!

Eikö suakin vähän?


Viikkonumerointi sikseen, en minä niitä enää muista. Mutta tsiigatkaapas tätä: Siis viisi urheilukertaa viikossa, melkein viiden tunnin ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kuvia kulissista

Valeäiti 2 Kommenttia

Aie: joo tulkaa meille, tehdään brunssi! 
Toteutus: Ai te olette jo tulossa? no me ollaan täällä ilman vaatteita, ei ole ruokaa ja koti on sotkussa. Tulkaa vain! 
Ratkaisu: Tai sit mentäiskö kaikki vaikka Mokoon?

Aie: Testataanko uutta pyörävaunua? 
Toteutus: joo, ajetaan 15km suuntaansa vastatuuleen!
Ratkaisu: Mennään huomennakin lenkille. 

Tänä viikonloppuna on tehty muutama huono päätös ja paljon hyviä. Meno on ollut juuri sopivan vauhdikasta, ja suorastaan ällöttävän idyllistä. On tämä vaan rankkaa. Elää sitä elämää, josta on aina haaveillut.


















Aie: joo tulkaa meille, tehdään brunssi!  Toteutus: Ai te olette jo tulossa? no me ollaan täällä ilman vaatteita, ei ole ruokaa ja koti o...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Saat äidin kyyneliin

lauantai 20. huhtikuuta 2013 Valeäiti 2 Kommenttia

Koko viikon olen haistellut tunnelmaa: ahdistaako sitä, kiukutteleekohan se ylimääräistä? Kai se tajuaa, etten ole hylännyt? 

Olen antanut ekstrahuomiota, muistanut kertoa jokaisen työpäivän jälkeen ikävöineeni, sanonut illalla vielä ne kolme pientä sanaa. Saanut takaisin pään pudistelua ja mukahauskaa kieltämistä kun olen kysynyt, että tykkäätkö sinäkin minusta. 

Olen päättänyt silti kertoa sen joka ilta, pakottaa sen kuuntelemaan että vieläkin välitän, vaikka en enää päivällä ole kotona (komentamassa ja kai sitten välillä halimassakin). 

Tänään sain sitten koko viikon edestä. Käskytin kurakenkää menemään ensin eteiseen ottamaan kengät pois. Hienosti se ne saikin, aika pitkän yrittämisen jälkeen. Selkeän innostuneena omasta onnistumisestaan pomppii pieni liehutukka sieltä sitten suoraan syliin, ja hihkaisee: 

"No nyt mä pääsin tänne! 
Mulla oli ikävä sua."

Voi rakas. 




Koko viikon olen haistellut tunnelmaa: ahdistaako sitä, kiukutteleekohan se ylimääräistä? Kai se tajuaa, etten ole hylännyt?  Olen anta...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hei hei haasteet

Valeäiti 6 Kommenttia

"Haasteen tarkoituksena on tuoda huomiota pienille, alle 200 lukijan blogeille". 

No, tämä ei nyt sitten enää ole pieni blogi. HULLUA. 

Kiitos te kaikki 200 (sehän on perhana juhlasalillinen ihmisiä, vai enemmänkinkö (siisti sana!)??), olette ihania. Arvontapalkintomietintämyssy (siisti sana vol.2!) on nyt heitetty päähän!

"Haasteen tarkoituksena on tuoda huomiota pienille, alle 200 lukijan blogeille".  No, tämä ei nyt sitten enää ole pieni blogi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Strategiapapereista räkätahroihin alle vartissa

perjantai 19. huhtikuuta 2013 Valeäiti 4 Kommenttia

Voi pojat, mikä viikko. Tämä on jotain niin outoa, etenkin sen takia ettei tässä ole mitään outoa. Tätähän mä olen aina tehnyt, näitä samoja termejä ja dokumentteja pyöritellyt, puhunut samojen ihmisten kanssa ja juonut samaa kahvia. Hitto, mun vanha muistikirjakin löytyi ihan sieltä mihin sen jätin.

Sitten tulee iltapäivä ja huomaan lähteväni kotiin. Yhtäkkiä mieleen palaa pari todella pientä vaaleaa päätä, eikä alle puolen kilometrin matka kotiin voisi tuntua pidemmältä. Nyt HETI sinne. Samalla askelta kuitenkin vähän hidastaa jokin, jokin pelko siitä kotona odottavasta lapsiperhe-elämästä. Tuntuu tosi vaikealta luopua siitä päivän aikana nautitusta vapaudesta; juuri siitä kliseisestä "saan syödä rauhassa ja käydä milloin haluan vessassa" -kuplasta. Tismalleen sama ilmiö siis kuin lasten ollessa hoidossa: tavallaan on kauhea ikävä, tavallaan ei millään haluaisi taas päästä irti siitä vapaasta elämästä.

Yhtäkkiä onkin jotenkin tosi vaikea asennoitua siihen, että ruokailusi aikana joku saattaa ihan oikeasti pissata housuunsa. Ja toinen vieruskaveri ehkä lyö sinua ämpärillä päähän. Samaan aikaan sitä helposti jättää kaiken lastenhoidollisen tehtävän sille, joka on sitä koko päivän jo tehnyt, ja ehkä jopa huomaa ajattelevansa että kuinkas pian nämä menee nukkumaan. Eihän tässä ole mitään järkeä; ikävöidä jotain niin hirveästi, eikä silti oikeastaan halua viettää sen kanssa aikaa.

Pitkän linjan kokemukseni keittiöpsykologina auttaa toki keksimään tähän syynkin; siellä toimistollahan olen se minä, jolla ei ole ikinä ollut lapsia. Sinne kun palaan, olen taas se elämäni kukkulalla paistatteleva, lapsista haaveileva pikkulikka. Miten sieltä voisikaan palata minuuteissa takaisin tähän jäähyjä jakelevaan aikuiseen? Vähän sama kuin että palaisi yhtäkkiä tunniksi opiskeluaikoihin sitseineen päivineen, ja sitten pitäisi taas mennä lasten kanssa lounaalle.

Uskon, että tilanne tasaantuu ja pian olen jo rakentanut sen uuden identiteetin työssäkäyvästä äidistä, jolla on lasten kuvat työpöydällä (terveisiä äitienpäiväosastolle). Sitä odotellessa tilanne on kuitenkin varsin positiivisesti ongelmallinen: töissä on kivaa, saan kaikenlaisia pieniä onnistumisen tunteita ja jotain älyksi tunnistettavaakin alkaa palautua päähän. Insinööri pärjää lasten kanssa loistavasti, kuten arvata saattoi, ja lapset ovat (vielä) olleet vain iloisia minut nähdessään. Ainoa ongelma taitaa olla ne viisitoista minuuttia, kun kävelen kotiin, heitän takin tuolille ja yritän taas asennoitua elämääni banaanit sukanpohjassa. Katsotaan siis tilannetta vaikka sitten uudestaan, kun perjantaipöhnä afterworkviineineen helpottaa enkä enää nuku hereillä. Uf.

Lopppun vielä pari kuvatodistetta, että meillä on oikeastaan ollut iltaisin tosi kivaa, ja mitä ilmeisemmin niillä on ollut myös päivisin kivaa (kuvat Insinöörin puhelimesta).







Voi pojat, mikä viikko. Tämä on jotain niin outoa, etenkin sen takia ettei tässä ole mitään outoa. Tätähän mä olen aina tehnyt, näitä samoja...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tavoite hyvä kymmenen

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013 Valeäiti 16 Kommenttia

Mutsien Kympin toinen juoksukoulukerta lähestyy uhkaavasti. Aiheena on kuulemma suunnilleen vauhti ja kilpailu. Tämä on innoittanut muut mutsit ihan järjettömään tsemppiin. Ne juoksee minkä pomppivilta tisseiltään pääsee (tämä puhtaasti kateutta) ja hihkuu blogeissaan sekä Mutsien Kympin FB-ryhmässä toinen toistaan parempia suorituksia: Juoksin kolme lenkkiä viikossa! Juoksin kymmenen kilsaa! Juoksin sairaan kovaa! Juoksin portaita! Juoksin maratonin, tein päälle kuntopiirin ja paransin epilepsian!

Alkoi kyrsiä. Niinpä minäkin lähdin viikottaiselle lenkilleni. En maanantaina, jolloin vedettyämme jo juoksukamppeet päälleemme jäimme sittenkin olkkarin matolle makaamaan, sillä ulkona tuli rakeita. Vaan tiistaina, jolloin tanssitunnille pukeuduttuani huomasin hävittäneeni tanssikoulun kortin. Alkoi kyrsiä, taas. Niinpä vedin uudestaan urheiluvaatteet päälle, enkä antanut edes rikki menneen juoksutakin häiritä. Insinöörin valtava juoksutakki päälle, suoritusta mittaava RunKeeper pyörimään ja mars. Ajattelin että nyt juoksen vähintään tunnin tai sitten sen kymmenen kilsaa, sykkeistä viis. Tähän päätökseen ehkä myös vaikutti se, että sykemittarista loppui patterit. Heikompiuskoinen ajattelisi nyt, että universumi yritti estää minua juoksemasta.

Mutta kyllä kuulkaa kannatti! Todistin taas kerran oikeaksi omakeksimäni, uuden mantran: jos sitä ei tee mieli tehdä, se todennäköisesti kannattaa tehdä. Tämä pätee niin aviomiehen kanssa vietettyyn aikaan (jos se ei kiinnosta, on aika mennä treffeille), ikävän työtehtävän suorittamiseen kuin sinne lenkille lähtemiseenkin. Minähän nimittäin juoksin. Juoksin pitkään, kauas ja kovaa. Meno oli mukavaa ja vasta seuraavana päivänä sattui. Itseasiassa, olin ihan elämäni huipulla. Etenkin siinä kohdassa kun juoksin jo 45 minuutin paremmalla puolella, alle 5min/km vauhtia ja syke oli alle 160. Kuulokkeista pauhasi Pink ja minä olisin voinut vetää Eye of the tiger liikkeitä, niin voittaja olin. Lenkki oli niin suuri suksee, että näpsin matkan varrelta screenshotteja menosta.







Kotiin tultuani huomasin shokikseni, että olen jo aika lähellä sitä salaista tavoitettani. Kahdeksan kilsaa 56 minuutissa, eli tiukkaa mutta vielä tehtävissä olevaa 4min/km tahtia ylläpitäen olisi kymppi mennyt suunnilleen ajassa 1:04. Tällä lenkille 7min/km oli keskiarvo, 6min/km mukava, 5min/km aika tiukka ja 4min/km ehkä maksimi. Jos siis juoksen suuren osan aikaan 6-7min/km ja sitten kiristän hulluna lopussa, luulen, että pystyn ihan oikeasti juoksemaan sen kymmenen kilsaa alle tunnissa. Se olkoon siis ihan aito tavoite!

Lenkin ainoa huono puoli oli sääolosuhteet ja maisemat, jos edelliseen lenkkiin vertaa...







Mutsien Kympin toinen juoksukoulukerta lähestyy uhkaavasti. Aiheena on kuulemma suunnilleen vauhti ja kilpailu. Tämä on innoittanut muut mut...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

16 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Anna(n) vähän anteeksi

tiistai 16. huhtikuuta 2013 Valeäiti 14 Kommenttia

Kaksi päivää takana. Ja jo nyt huomaan olleeni aika monessa asiassa aika väärässä. Seuraa julkinen myönnytys (huomaa, että Valeäidin kommentit ovat kärjistettyjä, en tietenkään ole oikeasti (ollut) näin kamala):

***

"Etkö sä yhtään taas tajua mitä kello on, onko sieltä töistä niin vaikea lähteä ajoissa?"
On. Mulla ei ole vielä edes mitään oikeaa tekemistä, ja silti huomaan että fuck, kello on jo neljä, kohta pitää lähteä että ehtii tanssitunnille ja vitsi, miten pääsen tästä palaverista nyt sitten hienotunteisesti pois.

"Voisitko nyt vaikka hoitaa näitä lapsia niiden postien availun sijaan?"
No mut vitsi, kyllä niin kiinnostaisi mitä tossa kirjeessä lukee! Haluan avata sen, mitä siellä on?? Ja lastenhoitoon en nyt heti viitsi puuttua, se kun tuntuu niin sujuvasti tossa jo sulta menevän.

"Huomaatko edes että täällä on siivottu? Ihan hulluna, koko päivän!"
Katos, koneessa on pyykit. On muuten aika vähän pyykkejä koreissa. Hmm, täällä on kai siivottu. Ihan riittävän siistiä täällä mun mielestä on, ketä nyt kiinnostaa joku palapeli ympäri lattiaa. Mähän häippäsen täältä heti taas aamulla.

"No on kuule ruokaa, siellä sitä taas on kotimartta vääntänyt jääkaapin täyteen". 
En minä voi muistaa tai tietää mitä ruokaa täällä on päivällä tehty, syön mitä eteen kannetaan. Ai mitä, pitäisikö sitä itsekin sitten vielä tehdä?

"Kai sä nyt kysymättä tiedät, mitä kaupasta pitää tuoda, ei tää voi olla aina pelkästään mun homma"
Sanonpahan vaan, että jääkaapistamme löytyy tällä hetkellä kaksi identtistä tomaattipussia, kaksi identtistä juustoa ja nolla grammaa raejuustoa. Hups.

***

Että sori vain, tässä nyt kesti kaksi ja puoli vuotta, mutta nyt voin sanoa että okei, kyllä mä vähän ymmärrän. Onhan se työssäkäyntikin työtä.

Mutta toimii tämä juna vähän jo toiseenkin suuntaan. Olen aina ihmetellyt Insinöörin lehmänhermoja Ykkösen kanssa, suhteessa omaan pendolinomaiseen kiihtyvyyyteni, että olenko mä vain oikeasti noin huono kestämään uhmaikää? No, tänään kuulin ensimmäistä kertaa Insinöörin korottavan ääntään Ykköselle. Samalla kuin itse totesin rauhallisesti, että kohta täytyy mennä jäähylle jos ei lopu.

Niin se vain lasi rikkoutuu jos siihen hakkaa sillä pienellä kivellä koko päivän.


Kaksi päivää takana. Ja jo nyt huomaan olleeni aika monessa asiassa aika väärässä. Seuraa julkinen myönnytys (huomaa, että Valeäidin komment...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

14 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

PAM kika kika

Valeäiti 4 Kommenttia

Hetkeen en ole nauranut näin paljon.

Kakkosen uusin leikki on nimeltään "tempaisee faijaa paistinpannulla päähän". Siis leikkipannulla, mutta sairaan hauskaa silti.

Se ottaa pannun, kävelee maassa tunnelia esittävän Insinöörin luo (Ykköselläkin oli leikit kesken), mittaa vasemmalla kädellä kohdan "joo suunnilleen tohon noin, tohon mä vetäsen", nostaa pannun korkealle ja PAM! Sitten seuraa isin hurja parahdus ja kaksi holtitonta kikatusta.

Mitä sinä siellä höpsit, tietenkään en tee elettäkään estääkseni! Come on, ei tälläistä viihdettä saa rahallakaan.

Hetkeen en ole nauranut näin paljon. Kakkosen uusin leikki on nimeltään "tempaisee faijaa paistinpannulla päähän". Siis leikkipa...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kliseisiä ajatuksia työpisteen ääreltä

maanantai 15. huhtikuuta 2013 Valeäiti 7 Kommenttia

Hitto mä näytän tänään hyvältä.

Vau, kukaan ei ihan oikeasti huutanut vessan oven takana

Moi, anteeksi mut me ei olla tavattu, kuka sä oot?

Hyi tää kahvi on pahaa.

Tsiisus mitä kapulakieltä, onko nää ihan tosissaan?

Ja kukas sä oot?

Siis anteeksi montako eri järjestelmää, johon piti kirjautua?

Niin mikä meidän firman nimi muuten nykyään on?

Koska mennään lounaalle? Jee ravintolaan!
Herranjumala miten hyvää. Missä jälkkärikeksit?

Joo tää mun kone on vuodelta 2009, vaihtoon menee vai?

Vitsi miten hiljaista täällä on.

Siis eikö kukaan oikeasti laula? Tai edes puhu?

Huomaiskohan kukaan jos vetäisen pienet unet?

Monelta pääsee kotiin?

Onko ruoka jo valmista, tuonko jotain kaupasta?

***

Huomenna taas uudestaan, en malta odottaa. Oikeasti.

Hitto mä näytän tänään hyvältä. Vau, kukaan ei ihan oikeasti huutanut vessan oven takana Moi, anteeksi mut me ei olla tavattu, kuka sä oot?...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Junassa on (ahdistunutta) tunnelmaa

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013 Valeäiti 5 Kommenttia

Vaunussa on yllättävän paljon ihmisiä näin sunnuntaiaamupäiväksi. On rapsakan näköisiä italialaisia nuorukaisia, nuokkumassa ja välillä ehkä vähän nukkumassakin. Taisi olla Joensuussa kosteaa. Sitten on tuo suloinen eläkeläispariskunta, joka tekstaavat vaimon ystävättärelle yhdessä: mies kirjoittaa vaimon pyynnöstä ja lukee vastauksen ääneen "viesti tuli perille, kiitos!". Sama mies on käynyt kuulemma täälläkin armeijassa.

Takana on nainen, joka istuu jonkun toisen istumapaikalla. Hänellä ei kuulemma ollut varaa ostaa istumapaikkaa, mutta kohtelias nuorimies antaa hänen jäädä paikalleen kuitenkin.

Ja sitten on vielä tämä yksi, ennen niin tutusta junamatkaamisesta täysin vieraantunut yksilö. Se osti itselleen automaatista vahingossa istumapaikallisen lipun, kun ei tajunnut että ilmankin voisi ostaa. Sen puolustukseksi sanottakoon, että sillä oli kova kiire ostaa lippu miehensä kortilla juuri ennen junan lähtöä. Niin, lompakkohan sillä jäi kotiin ja kotiavaimet myös.

Taskussaan sillä onkin nyt sen miehensä kotiavaimet, jotta se pääsee kotiin ajoissa huomiseen työpäivään valmistautumaan. Stressaamaan, siivoamaan ja vaatteita valitsemaan.

Sitä jännittää ihan hirveästi: mitä laittaisi päälle, mihinköhän pääsen istumaan? Mitähän ne muut sanoo ja keitähän siellä edes nykyään on töissä? Heräänkö ajoissa ja saako tämän jumalattoman päänsäryn jotenkin aisoihin vielä tämän päivän aikana? Homehtuuko aivot kahdessa ja puolessa vuodessa vai onko se vain pölyä siinä päällä? Miten lapsetkin tähän reagoi? Ehdinkö enää ikinä blogata?

Huomenna aukeaa ovi oravanpyörään, samat puolat ne siellä odottaa juoksuttajaansa. Kesälomaa odotellessa.


Vaunussa on yllättävän paljon ihmisiä näin sunnuntaiaamupäiväksi. On rapsakan näköisiä italialaisia nuorukaisia, nuokkumassa ja välillä ehkä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Noin viisi vinkkiä aurinkolomaan

lauantai 13. huhtikuuta 2013 Valeäiti 2 Kommenttia

Aurinko on ehkä enää vain hiljaa hilseilevä muisto valkealla olkapäällä, mutta tässä kuvia katsellessa tuli taas mieleen pari knoppia lapsiperhematkailuun. Valeäidin vinkit, osa "Kanaria", olkaa hyvä!

1. Anna Kanarialle mahdollisuus.

Kanaria oli kohteena juuri niin hyvä, kuin mitä sinne matkustavien lapsiperheiden määräkin kertoo: helppoa ja tuttua, pieni aikaero, kohtuullinen lentomatka ja juuri sopivan lämmin ilman pelkoa liiasta kuumuudesta. Kohteessa jaksaa tehdäkin jotain, kun kuumuus ei läkähdytä lapsia, ja rintarepun käyttökin on mukavampaa kun lämpöpatteri ei aiheuta molemminpuolista kuivumista. Ennen matkaa haikailin Aasiaan, mutta jo heti perillä olin tyytyväinen tähän "lasten Thaimaahan". On se vaan helpompaa, tälläiselle mukavuudenhaluiselle kermaperseelle ainakin. Meidän valintamme oli suositusten perusteella Costa Meloneras, hotelli Lopesan Baobab. (Mutta jos olet minua reippaampi ja Thaikut kiinnostaa kohteena, kannattaa katsastaa Lähiömutsin erittäin onnistunut turnee ja siitä kertovat erinomaisen informatiiviset matkakertomukset)



2. Panosta pakettiin.
"Ja sitten lähempänä lentokenttää kerron vielä, miten siellä lentokentällä piti toimia"
. Okei, bussimatkoilla on syytä pitää korvat kiinni ja kuvitella olevansa jossain muualla kuin Turre Tours:in lomakuljetuksessa. On vähän karmaisevaa, kun bussin muilla matkustajilla on jo valmiiksi Gran Canaria t-paidat ja ne toteaa kaikkitietävästi että "tossa on se hyvä ravintola, jossa oltiin kerran", ja vielä kamalampaa, kun opas kehoittaa tulemaan seuraavana päivänä klo 11 Ravintola Apilaniittyyn infotilaisuuteen.

Kun nämä kaikki unohtaa, voi nauttia pakettimatkan eduista: valmiiksi varatuista lentokenttäkuljetuksista, jonkun muun vastuulle jäävästä lentoyhteydestä ja koko matkan peruutusoikeudesta. Kun on tottunut varaamaan kaikki omien reissujensa matkustusvälineet ja yöpymispaikat, opetellut väistämään huijareita ja kulkemaan reppu selässä vielä pari korttelia halvemman hinnan toivossa, on aika järkyttävää helpottavaa huomata, että matkustamisen järkkääminenhän on itseasiassa vielä jonkun työtä. Lasten kanssa matkustaessa koko saakelin elämä on minun työtäni, joten oli aika siistiä antaa jonkun muun hoitaa se matkailuosuus. Sen kuin tuijotat ikkunasta ulos ja mietit GT:tä, etkä sitä, missä kohtaa pitää huutaa kuskille jotain ja toivoa, että pysähtyy kilometrin säteellä hotellistaan. (Meidän matka varattiin Tjäreborgilta, ei moitteen sanaa).



3. Satsaa hotelliin.
Jos ajatuksissa on tonnin lennot thaikkuihin ja kohtuullinen majoitus ötököiden keskellä, suosittelen miettimään vaihtoehtoa halvempi lento lähemmäksi ja sikahyvä hotelli. Me mentiin ehkä vähän överiksi tossa omassa valinnassamme, mutta kertaakaan en kyllä katunut. Vähemmälläkin pärjäisi, se on varmaa. Mutta ihan suunnatonta iloa siitä sai, että omasta hotellista löytyi kokonainen allasalue lapsiperheille sisäleikkitiloineen, vesiliukumäkineen, ohjattuine toimintoineen jne. jne. Ja että tämän alueen lisäksi oli vielä monen monta muutakin lapsille sopivaa allasaluetta, joissa oli loiva "hiekkaranta" ja aurinkotuolit heti vieressä. Eipä tullut rantaa ikävä, vaikka olisikin ollut meduusoista vapaa.



4. Mieti, tarvitsetko rattaita.
Niin, mehän siis unohdettiin omamme kotiin. Klassikko. Mutta hyvä niin! Matkatessa niistä olisi ollut vain haittaa roudausteknisesti, kentillä pärjättiin oikein hyvin kombolla rintareppu + valjasreppu (joka on hyvä lähinnä henkisenä vakuutuksena, ei me sitä koirana kyllä yhtään talutettu). Lisäksi lapset matkusti satunnaisesti kenttien lainarattailla (Helsinki) ja laukkukärryjen päällä (turvallista, yes sir.) Vaikka meidänkin rattaat on älyhelpot kasata ja koota, olisi niiden kanssa sumpliminen ollut aina se ylimääräinen "äh" kaiken muun tavararoudauksen keskellä. Kohteessa vuokrattiin hotellista 35€:lla rattaat viikoksi ja niillä olikin hyvä rymytä ja kuljettaa kamoja, sekä satunnaisesti lapsia, huoneesta altaalle. Monessa kohteessa rattaat ei edes ole paras kuljetusmetodi hiekkarantojen tai vaikeiden jalankulkuolosuhteiden vuoksi. Niinpä rintareput menee suosittelulistan kärkeen, ota oma mukaan ja lainaa kaverilta yksi ylimääräinen hiki-, pissa- tai pukluvahinkojen varalta. Ja tarkista saisiko hotellista vuokrattua rattaita. Muutenkin olen edelleen sitä mieltä, että jokaisen perheen ei ehkä tarvitsi ostaa omia matkarattaita kun niiden tarve on niin harvoin. Lainaaminen kunniaan! Omamme ovat olleet tosin tiuhassa käytössä ihan normirattainakin, joten annan itselleni niiden ostamisen anteeksi. Olen muuten hirveän hyvä antamaan itselleni kaikkea anteeksi, suosittelen sitäkin!



5. Pakkaa mukaan pesuaineet: tiski- ja pyykinpesuainetta pienissä pulloissa, sappisaippua ja pieni pesusieni.
Kun mukana on itsenäisesti "syövä" vähän yli yksivuotias ja vaipoista kuivaksi opetteleva kaksivuotias, ei ole toivoakaan pakata riittävästi vaihtovaatteita mukaan. Niinpä matkallakin kannattaa nyrkkipyykätä ahkerasti, ja tuttipulloja, nokkamukeja ja ruokalappujakin on varmaan syytä välillä tiskata.

+1. Pakkaa mukaan myös oleelliset lelut

1. Jotain ruokapöytään pahinta nälkää taittamaan (kirja kummallekin), 2. jotain lennoille (rauhoittavia no se iPad) ja 3. jotain altaalle (puhallettavia uimaleluja, ehkä yksi lapio). Koska niillä kaikilla muillla lapsilla kuitenkin jotain on, ja on tosi harmillista ostaa lisää krääsää ulkomailta kun kotonakin löytyy riittävästi kaatopaikan täytettä.

+2. Puolihoito oli kiva - ja edullinen!

Yksi tai kaksi päivän aterioista on kiva olla tiedossa jo etukäteen. Onhan ravintolan etsimisessä ja ruoan odottamisessa nälkäisenä toki hohtonsa, mutta kyllä valmis pöytävaraus ja nopeasti naaman eteen toimitettu murkina puolustaa aina paikkaansa. Meillä oli lounaat omatoimiset ja muut valmiina hotellin buffasta, toimi oikein hyvin. Näin voitiin miettiä omia aikatauluja joustavasti, mutta silti säilyttää vähän sitä lapsille tärkeää rutiiniakin. Lisäksi rahaa tuli ehkä jopa säästettyä: puolihoito (aamiainen ja illallinen ilman juomia) koko viikolta maksoi 94€/hlö, eli noin 8€ per ruokailu (Kakkonen oli aina ilmainen), lounailla rahaa paloi usein reilusti yli kympin nassua kohti.

Ei muuta kuin matkaa varailemaan ja UV-vaatteita shoppailemaan!







Aurinko on ehkä enää vain hiljaa hilseilevä muisto valkealla olkapäällä, mutta tässä kuvia katsellessa tuli taas mieleen pari knoppia lapsip...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Aurinkoa, hiekkaa, hotellia ja täyttä rentoutta

Valeäiti 13 Kommenttia

Sitten siitä matkasta. Se oli ihana. 

Vaikka viikko onkin näennäisesti lyhyt aika, tuntuu että osasimme kerrankin käyttää sen tehokkaasti hyödyksemme - emme tehneet nimittäin mitään. Me vain oltiin. Syötiin, nukuttiin hyvin, hengailtiin uima-altaalla ja omassa huoneessa. Ja kerrankin en ottanut tästä löysäilystä mitään stressiä. Tämä matka meneekin historiassa ekaa kertaa kategoriaan "rentoa oleskelua", jossa en vedä itseäni kierroksille kun ei olla jo menossa rannalle / tekemässä aktiviteettia B / ottamassa aurinkoa / suorittamassa matkailua. Monenakin päivänä jumitettiin vain huoneessa pitkäksi venyneiden päikkäreiden jälkeen, kunnes raahauduttiin syömään. Ja nekin päivät oli aivan mahtavia. Yhtenä pilvisenä päivänä käytiin seikkailulla dyyneillä, sekin oli kivaa.

Äidin ja isän yllättävästä rentoudesta otti mallia lapsetkin, jotka oli aivan mielettömän ihania ilopillereitä koko viikon ajan. Kertaakaan ei tainnut tulla mitään raivareita ja jäähy-sanaakin käytin tasan kerran, ihan vain kyselläkseni että tarviseeko mennä rauhoittumaan. Ei tarvinnut. Ykkönen ja Kakkonen saivat poikkeuksetta muutkin ihmiset ympärillään nauramaan ja hymyilemään, eikä ihme: toinen juoksee (uimalasit päässä) innoissaan ympäri hotellia ja huutaa "Kato, krokotiili! Hei hei krokotiili!" ja toinen etsii uteliaalla katseellaan kasvoja, joille hymyillä. Eihän siitä voi tulla itsekään kuin onnelliseksi, rinnassa läikehtivän ylpeyden lisäksi.

Matka olikin kokonaisuudessaan huikea onnistuminen. Voi olla, että avainsanana oli alhaiset odotukset. Insinööri ja minä oletimme kumpikin, että menemme vähän plaah-kohteeseen ihan kivaan hotelliin ja johonkin keväiseen lämpötilaan. Siksi yllätys oli superpositiivinen, kun saavuimme aivan superhienoon hotelliimme, hellekeleihin ja varsin siistiin ja mukavaan ympäristöön. Tosin sitä ympäristöä ei olisi tarvinnut käydä edes vilkaisemassa, niin hyvä oli hotellimme useine uima-altaineen ja niiden ympäristöön ripoteltuine Afrikan eläimineen.

Kotiin lähdettiin kevyen päivetyksen ja keskiraskaan turvotuksen saattelemana, ihan niin kuin pitäisikin. Lisäksi kotiin lähdettiin uusilla rooleilla: Insinööristä tulee Tosi-Isi, ja Valeäidistä taitaa tulla Valekonsultti. Roolit on nollattu, vastuut vaihdettu ja rutiinit hajotettu Insinöörin uudelleen rakennettaviksi. Enkä voisi olla siitä onnellisempi.






















Koska näin paljon hehkutusta saattaa aiheuttaa matkakuumetta muissakin, vinkkaan että kohde oli Gran Canarian saarella sijaitseva Costa Meloneras ja hotelli oli (kallis, mutta) hieno Lopesan Baobab. Palaan vielä toisessa postauksessa muihin matkavinkkeihin. Kuten siihen, että rattaiden mukaan raahaamista kannattaa harkita kahteen kertaan.

Sitten siitä matkasta. Se oli ihana.  Vaikka viikko onkin näennäisesti lyhyt aika, tuntuu että osasimme kerrankin käyttää sen tehokkaasti ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.