Rakastuneena ruokakaupassa käyntikin on kivaa

lauantai 23. maaliskuuta 2013 Valeäiti 114 Kommenttia

Apua, olen rakastunut. Viettelevään, ihanaan, nopeaan, helppoon ja palvelualttiiseen rakastajaan. Se käy niin helposti, ihan vahingossa tapasin sen jo toisen kerran. Nyt pelkään että syrjähyppyni syvenee jokaviikkoiseksi, ehkä jopa syrjäyttää nykyiset kumppanini.

Se tietää kaikki tarpeeni, se aavistaa haaveeni. Se ehdottelee, juuri sopivasti.

Se tuo kaikki ruoat kotiovelle.




Ja jos sinä et ole jo sitä kokeillut, voin kertoa, että ruokakauppaostosten tekeminen verkossa on aivan saakelin koukuttavaa. Joka kerta kun tajuan jonkin painavan jutun menevän ostoslistalle, huokaan ensin tuskaisena ja sitten kikatankin innoissani kuin pikkulikka Robinin keikalla: mä laitan tänkin tonne Kauppakassiin, hihihi! Ei tarvi ite kantaa! Hekumoin jo etukäteen toimituksen hetkeä, kun ovelleni raahataan ne kaikki saakelin vaipat, vessapaperit, öljyt, tomaattimurskat, purkkiruoat, säilykkeet, hunajat, kahvit sekä tietenkin tuhannet litrat maitoa.

Vain jokaviikkoisia kauppakasseja raahannut, loskapuskissa tuplarattaita työnnellyt äiti-ihminen voi aavistaa, mitä autuutta on se, että joku muu roudaa ne kamat kotiin. Lisätään tähän vielä se, että nämä ostokset teen sohvalla saunan jälkeen, kalja kädessä, enkä tavalliseen tapaani nälkäisenä, hikisenä ja selkäkipuisena kahta väsynyttä apinaa käskien / maanitellen / uhkaillen / lohduttaen.

On tässä muitakin etuja. Verkossa ostoksia tehdessä on käytännössä mahdotonta tehdä niitä tarvitsen varmaan juuri nyt suklaapatukan -herätostoksia. Lisäksi tuotteiden hintaa on naurettavan helppo verrata. Kun nakuttaa hakuboksiin vaikka "jauheliha", on laiskankin kuluttajan mahdoton väittää, ettei jaksanut verrata hintoja. Ne kun näkyy kaikki siinä samalla silmäyksellä.

Miinuspuolena on valikoiman rajallisuus, näissä kaupoissa ei välttämättä ole juuri sitä luomu-kuitu-antioksidanttipastaa, jota olet tottunut ostamaan. Ja kun tuotteita ei näe silmien edessä, voi välillä olla hankala hahmottaa mitä on ostamassa. Pitääkin olla tarkkana, onko koriin päätymässä viipale, suikale vai klöntti. Samoin heräteostosten vaikeus kostautuu myös muistissa. Fyysisessä kaupassa on niin helppo kävellä ja huomata että hei, meiltä onkin muuten ketsuppi loppu. Mutta väliäkö sillä toisaalta, voit hakea sen sitten seuraavana päiväänä lähikaupastasi rallatellen, kun ostoskorisi on muuten niin ihanan kevyt, kerrankin.

Kauppakassi-palvelu toimii osoitteessa Foodie.fm, ja samalla Foodie-nimellä löytyy myös loistava älypuhelinsovellus. Foodie muistaa ostoksesi, suosittelee tarjouksia ja muita sinulle sopivia juttuja, ja lisäksi kertoo vastauksen siihen ikuiseen mitä tänään syötäisiin -ongelmaan reseptipalveluidensa ansioista.

Me ollaan tilattu Kauppakassi nyt kaksi kertaa. Kummallakin kerralla tavarat on tulleet 99% niin kuin piti, molemmilla kerroilla on kuitenkin jokin tuote ollut loppu. Palvelussa voi myös valita "puuttuvat tuotteet saa korvata vastaavalla", joten nyt meillä on litran pönikkä auringonkukkaöljyä rypsiöljyn sijaan. Oh well. Suurin skeptisyyteni, HeVi-ostasto, on toistaiseksi ollut iso positiivinen yllätys. Kummallakin kerralla hedelmät ovat olleet ensiluokkaisia avokadoista lähtien.

Tiesittekö muuten, että tällä tavalla kaupassakäynti on ekologisempaa kuin omalla autolla haettu, sillä se jakeluauto tuolla kuitenkin suhaa? Ja että isoin ympäristövaikutus ruokakauppakäynnissä ei olekaan se ruoan tuotantopaikka (lähiruoka), vaan nimenomaan se, miten ruoka haetaan kaupasta kotiin?

Joten seuraavalla kerralla kun mietit autolla marketiin lähteä, mieti uudestaan. Ota lasi viiniä käteen, kone eteen ja ala kliksuttaa. Seitsemän euron hinta (asiakasomistajille, muuten kympin) on mun mielestä kohtuullinen vaivaan nähden, varsinkin kun vähentää heräteostokset ja ottaa huomioon helpon hintavertailun. Tavarat tulee kotiin valitussa kolmen tunnin aikaikkunassa jopa saman päivän aikana. 

Ainoa oikea miinus, jonka olen toistaiseksi havainnut, on tavaroiden keräilijöiden järkyttävä pussiaddiktio. Viime tilaus tuli kahdessatoista muovipussissa. Kaikki, siis ihan kaikki talouspaperipaketista lähtien, oli pakattu omaan pussiinsa. Lisäksi yksittäiset tuotteet, kuten vaikka kolme maitorahkapurkkia, oli niputettu pussilla. Kyllä sydäntä kylmäsi toi muovin määrä, tästä laitoinkin heti palautetta.




Jos jaksoit lukea tänne asti, hyvä sinä! Sillä nyt voit voittaa itsellesikin tilaisuuden kokeilla Kauppakassia. Tähän postaukseen viimeistään tiistain 26.3. aikana kommentoineiden kesken arvotaan 50€:n lahjakortti. Lahjakortti on voimassa heinäkuun loppuun ja käy kaikissa S-ryhmä palveluissa. Arvonta on toteutettu yhteistyössä Foodien kanssa. Arvonta-onnea kaikille!

EDIT: arvonta on siis vielä tänään tiistaina voimassa, hop hop!

Apua, olen rakastunut. Viettelevään, ihanaan, nopeaan, helppoon ja palvelualttiiseen rakastajaan. Se käy niin helposti, ihan vahingossa tapa...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

114 kommenttia :

  1. Mukana arvonnassa!
    Oi mahtavaa! Ehdottomasti kokeilun arvoinen palvelu!
    Itseänikin mietityttänyt tuo hevi-osasto.. kiva kuulla että sulle ei tuotu "mustia banaaneja" ;)

    -nimimerkki m.a-

    VastaaPoista
  2. Arvontaan! Itse tilaan kissanruokasäkit ja hiekat kotiovelle, ah autuutta.

    VastaaPoista
  3. Mukana :) Nina L
    Täytyypä kokeilla...

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa!
    Muutamia kertoja oon kokeillut (raskauden aikana ihan näppärää..), mutta nyt en pidempään aikaan. HeVit oli hyviä, pakasteet pakasteita jne. Täytyykin ladata tuo mobiilisovellus.. ;)

    VastaaPoista
  5. Mun on pitänyt kokeilla tota vaikka kuinka monta kertaa, sillä oon kuullut vaan kehuja. Eli mukana arvonnassa. Taas.

    Kaisa

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa kieltämättä melkoisen houkuttelevalta palvelulta. Tuotahan voisi tosiaan käyttää just silloin, kun on paljon painavaa ostettavaa ja muutenkin kaikki perustarvikkeet lopussa.

    VastaaPoista
  7. Kiva arvonta! :)
    Tosi hyvä idea tää ruokien ovelle tilaaminen, täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
  8. Jös, tää on pakko nähdä itsekin! :D

    VastaaPoista
  9. Mä oon kuullu vaan huhua tästä, mutta että joku jo käyttääkin sitä! :D

    VastaaPoista
  10. Toi korvaava tuote ei ihan aina toimi. Meillä oli tonnikalapalat vedessä korvattu tonnikalahiutaleella öljyssä. Se hiutalehan on sitä rouhittua kalajätettä ja siis aivan eri tavaraa kuin tonnikalapalat. Muuten kyllä oikein jees..

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa! Olen käyttänyt kys. palvelua pari kertaa, ja se on ihan mahtava! Olen tilannut kaiken maailman vaipat, jauhot ja muut painavat ja isot jutut, kyllä siitä ilosta maksaa keräily- ja kuljetusmaksun ihan mielellään.

    VastaaPoista
  12. Spot on!

    Skulaa myös Double Income, No Kids-oireyhtymästä kärsiville puumavuorelaisuraohjuksille. Pitäähän sitä pakastepizzaa ja kolaa olla laatikot täynnä :)

    Ainoo miinus Alepassa on tosin toi valikoiman suppeus, mut kuhan kilpailu tiivistyy niin eiköhän tota valikoimaakin aleta laajentaa ja tehdä palvelua ruokanörteille.

    Sitä odotellessa ja muutenkin kandee tsekkaa nää:
    www.makumaku.fi
    www.neljanruoka.fi
    ja ehkä myös ruoka.net

    Briteissä ruoan verkko-ostaminen on valovuoden Suomea edellä (ylläri) ja valikoimaa Tescossa on enemmän ku niiden lentokonehangaarien kokoisissa jättihalleissa (!). Lähestymistapa on siis eri ku 'Lllepassa. Ruotsissa on mathem.se, joka on aivan ÄLYTÖN.

    Mut ainahan löytyy parempia. Tärkeintä on koklata ja hiffata et ruoan verkko-ostaminen on ehkä siisteintä ikinä.

    VastaaPoista
  13. Hei, tää palvelu tulee niin tarpeeseen! Arvonnassa siis mukana :)

    VastaaPoista
  14. Tää palvelu sopis väsyneelle äiti-ihmiselle paremmin kun hyvin ja piristäis tän ikitalven keskellä.
    Ritu

    VastaaPoista
  15. No voishan tuota kokeilla... :)

    Sarae

    VastaaPoista
  16. harmi, että paskensivat niitä ehtoja. meillä näkyy prisma ikkunasta, joten ei viiti maksaa viittätoista euroa saman päivän toimituksesta. alepan hinnathan ovat snadisti korkeampia kuin prisman.

    Pääkaupunkiseudun Kauppakassin toimitusehdot muuttuvat

    Pääkaupunkiseudun Kauppakassin toimitusehdot muuttuvat maanantaina 11.3.2013.

    Saat toimituksen edelleen tuttuun S-etuhintaan, kun teet tilauksen edellisenä päivänä klo 24 mennessä. S-etukortilla kotiinkuljetus maksaa Alepa Kauppakassissa 6,90€ ja Prisma Kauppakassissa 9,90€.

    Jos haluat tilata toimituksen samalle päivälle, tilaus on tehtävä klo 12 mennessä. Saman päivän tilauksiin tulee 5 € lisämaksu.

    Uutena mahdollisuutena sinulla on myös tilauksen muokkaus jälkikäteen. Voit muokata jo tehtyä tilaustasi kunnes se on otettu keräilyyn.

    Tilausikkunoille on asetettu maksimimäärät ja tilausikkunat sulkeutuvat automaattisesti, jos tilausmäärä ylittää varatun kapasiteetin. Tilausta tehdessä sinulle näkyvät vain vapaana olevat tilausikkunat. Eri aikaikkunoille määriteltyjen maksimitilausmäärien tavoitteena on taata riittävä keräily- ja toimituskapasiteetti pääkaupunkiseudulla nopeasti kasvaneiden tilausmäärien johdosta.

    Jos toimituksesi myöhästyy, saat seuraavan toimituksen ilman toimitusmaksua!

    Voit lukea blogista lisää uusista toimitusehdoista. Löydät blogista myös lisäinfoa siitä, kuinka muokkaat tilaustasi vielä jälkikäteen.

    Jos sinulla tulee kysyttävää uusista hinnoista tai toimitusehdoista, voit olla yhteydessä Alepa Kauppakassin asiakaspalveluun p. 010 766 0214 tai alepa.kauppakassi@sok.fi. Prisma Kauppakassin asiakaspalvelun saat kiinni numerosta 010 766 0216 tai sähköpostilla prisma.kauppakassi@sok.fi.

    VastaaPoista
  17. Tämä olisi kokeilun arvoista.

    VastaaPoista
  18. Kätsää. Missähän pimennossa oon taas ollu ku en oo kuullu aikasemmi tästä?

    VastaaPoista
  19. Minäkin haluan tehdä ruokaostokset sohvalla viinilasillisen kera!

    VastaaPoista
  20. Me on tätä mietitty ja vaikka mä aina nillitän kaupassakäynnin vaivalloisuutta niin en ole ihan varma kuinka isosti olisin valmis siirtymään tähän. Tosin huvittaisi kyllä kokeilla eli mukana arvonnassa :P

    VastaaPoista
  21. Hear hear! Tosin meillä on kyllä aika monta kertaa tullu myöhästymisiä, mutta silloin kun olen niistä reklamoinut, niin olen saanut varmaan kympin arvoisen lahjakortin (eli käytännössä toimituksen ilmaiseksi). Nyt kun hoitovapaalla aika ei todellakaan ole rahaa, olen joutunut tästäkin säästämään, mutta töihin palatessa sitten taas...

    VastaaPoista
  22. Toi kotiinkuljetus on kyllä aika houkutteleva :)
    -Elina

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa! Voi miks en oo tajunnut, 3. krs, ei hissiä ja samanlainen (ja se samanvärinen) lasti kuin sulla...

    t. Erään puiston laidalta se tyylikäs

    VastaaPoista
  24. Oi, tätähän voisi kokeilla.. Vaan toimiikohan täällä perukassa, reilusti susirajan pohjoispuolella, juuri ja juuri poronhoitoalueen eteläpuolella..? :)

    VastaaPoista
  25. Me ollaan tilattu Foodien Prisma-toimituksesta neljä kertaa ja kolmasti ovat mokanneet. Kaksi kertaa toimitus on mättänyt pahasti (emme pysty toimittamaan tänään, sopiiko huomenna?) ja kerran laskuttivat väärän perheen ostokset (kallimmat) meiltä. Mutta jos voitto napsahtaa, olen valmis kokeilemaan vielä kerran.

    VastaaPoista
  26. Jei! Mukana arvonassa! Mä en ole tällastä kokeillut koskaan, mutta kokeilin sellasta raaka-aineet kotiin ja reseptit messiin-palvelua. Ja oli hyvät ruoat, tosi sellaista "arkista", mutta ne vihannekset oli tosiaan erinomaisessa kunnossa.

    VastaaPoista
  27. Wautsi wau! Mukana arvonnassa! Kuulostaa helpolta ja kivalta, vaikka tosiaan leuka loksahti muovipussien suhteen: itse käytän aina kangaskassia (sellainen on AINA käsveskassa mukana).

    VastaaPoista
  28. Hyvin jaksoi lukea loppuun, oli kiinnostava aihe. Osallistun arvontaan!
    neppulijee (at) suomi24.fi

    VastaaPoista
  29. Mukana arvonnassa! Ei ole vielä tullut itse kokeiltua, mutta olisi kyllä kiva kokeilla :)

    VastaaPoista
  30. Mukana arvonnassa, ihan mahtava palvelu!

    VastaaPoista
  31. Kahden kokeilukerran jälkeen kutakuinkin samat huomiot kuin sinulla. Muovipussien määrä on naurettava ja kun vielä laskuun on pitänyt lisätä YHDEN kassin hinta. :D
    Valikoiman suppeus harmittaa minua niin, että Kauppakassista ei tule säännöllistä rakastajaa tälle emännälle. Olisi mukavaa jos voisi jossain määrin valita toimittavaa myymälää. Esim hieman Alepaa kauempana olevasta Prismasta voisi tilata hieman Alepaa kalliimmalla toimitusmaksulla. Tai jotain.
    Toimitusaikojen muuttuminen viimeistään sai kyllä innostukseni lopahtamaan. Juuri se muutaman tunnin varoitusaika sai minut innostumaan. Olen niin lyhytjännitteinen etten osaa miettiä mitä haluaisin huomenna toimitettavan. Heti pitäisi kaikki saada. ;-)
    Mutta se tilaaminen itsessään on kyllä tosi mukavaa. Tosin olen jotenkin kummasti osannut kummallakin kerralla lisätä tilaukseeni tuotteen, jota en ole tarkoittanut. Käsi mikä käsi.

    VastaaPoista
  32. Ainoa huonopuoli minkä tosta kekkasin on se että, siinä katoaa se autuas tunne kun mies ja lapsi on kaupassa. Ja itse kotona. Kuten juuri nyt. :) Mukana kuitenkin.

    VastaaPoista
  33. meillä Alepa ihan vieressä. Tai siis 1km päässä mutta sais viikon lounas ja päivällisruuat kerralla ostettua. Ei tartte joka päivä käydä. Kokeilen heti huomenna. Mukana arvonnassa. T. Heidi

    VastaaPoista
  34. Mukana arvonnassa! :) Mielelläni joku muu saa puolestani roudata nannit, maidot ja kaiken muun painavan ja siinä samassa ne kevyemmätkin tuotteet..

    VastaaPoista
  35. Tuo on ra-kas-tet-ta-va palvelu! Ensihuuman jälkeen meillä tuo rakkaus on kyllä hieman hiipunut ehkä kerran kuukaudessa tehtävään jättitilaukseen, mutta silloin se onkin helposti ennakkoon tilattavissa ja tuo korottunut saman päivän tilaushinta ei haittaa...

    t. tiskikoneentyhjentäjä

    VastaaPoista
  36. Mukana arvonnassa!! :)

    Nimimerkillä Minna Oo

    VastaaPoista
  37. Hmm, olis hauska kokeilla ko. palvelua. Hyvä huomio tuo muovipussien käyttö! Siis mukana arvonnassa :)
    http://papulandiassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  38. Mä kokeilisin palvelua, jos saisin prisman valikoimat alepan valikoimien sijasta. Mut so far ei, kun ollaan just hintsun verran liian kaukana prismasta kotiinkuljetuksen saadaksemme. Mut jos voittaisin, niin kyl mä sit voisin alepa-valikoimaakin kokeilla ;)

    VastaaPoista
  39. Voi kökkö, miksei tätä oo meilläpäin?! Nimim. "kade"

    VastaaPoista
  40. Toimiikohan tämä maalla vai onko vain kaupunkilaisten juttu?
    Mut mä kyllä tykkään käydä kaupas. Se on se oma pieni hetki ilman lapsia tai vaikka ne lapset olis mukana niin yleensä nekin viihtyy. :)

    VastaaPoista
  41. Melko kätevän tuntuinen juttu. Mutta mulla on kyllä oma kotiinkuljetuspalvelu: mies. :D Kuvitelkaa, sille ei edes tarvitse maksaa ylimääräistä. Tosin melkein joka kerta jokin tuote on väärin tai korvattu toisella (halvemmalla) tuotteella. Tämä kompensoituu, kun toisinaan kauppakassista löytyy yllätys, suklaata tms. Mutta mukana arvonnassa kuitenkin. :)

    VastaaPoista
  42. Toi on varmasti kätevää, itse olen epäillyt juuri tuota valikoiman rajallisuutta, sekä tietty niitä heräteostojen puutetta. :D Oon liittynyt ruokapiirin, missä on myös mukavaa koneella klikkailla tilattavat, ne tosin pitää sitten hakea itse tiettynä päivänä, tiettyyn aikaan.. Mukana arvonnassa siis olen! :)

    VastaaPoista
  43. Voisihan tuota kerran kokeilla, jos vaikka innostuisi. :)

    VastaaPoista
  44. Mukana myös!
    Peikkoäiti

    VastaaPoista
  45. Kiinnostaa:) terv. Marle

    VastaaPoista
  46. Tiedän mistä puhut, olen hurahtanut itsekin tuohon kauppakassiin..
    t: Filippa

    VastaaPoista
  47. Kokeilemani pitää! Ainakin arvontaonnea, siis.

    VastaaPoista
  48. Aivan varmasti mukana kokeilemassa palvelua ja tietty arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  49. Arvontaan mukaan, ilman muuta.

    VastaaPoista
  50. Kokeillaan nyt sitten arpaonnea ;)

    VastaaPoista
  51. Mukana arvonnassa! Tämä oli kyllä silmiä avaava postaus - joskus ehkä kokeilun arvoinenkin (esim. sairastellessa).

    heidipsal @ wippies.fi

    VastaaPoista
  52. Mukana arvonnassa!

    Olisi kiva kyllä kokeilla tuotakin, mutta ei taida toimia tuo palvelu täälläpäin...

    VastaaPoista
  53. Kokeilen mielelläni, joten mukana ollaan.

    VastaaPoista
  54. Kokeiltiin pari kertaa influenssaputkessa - loistava palvelu! Tosin muakin ärsytti toi amerikkalaistyylinen turha muovipussittaminen...

    VastaaPoista

  55. Mä en enää voi elää ilman keltaisten kassien kiikuttajaa. Kuski jopa muistaa koiramme nimen ulkoa, sen verran säästelemättä käytetään sitä. I love it!

    http://kahdenviivankansalainen.blogspot.fi/2013/01/kotiapu.html

    Jenni

    VastaaPoista
  56. No tottahan toki mukaan arvontaan! :)

    |Riia|

    VastaaPoista
  57. Jei,mukana!Tilaisin kotiovelle tomaattimurskaa,jauhoja,munia,MAITOA ainakin.Käsivarret venyy gorillamittoihin joka kauppareissulla vaikka useamman kerran viikkoon kävis.

    VastaaPoista
  58. What? 50e verotonta karkkirahaa ohi budjetin?

    terv. herkkuperse

    VastaaPoista
  59. Ehdottomasti mukana! Tää lahjakortti tulisi tarpeeseen :P Tällaista palvelua olen kaivannut usein :)

    VastaaPoista
  60. Kah, vielä ehtii! Palvelua on ollut tarkoitus kokeilla, mutta olin taas unohtanut sen. Ehkä muistan viimeistään sitten jos 50 euron lahjus on kassan pohjalla :)

    VastaaPoista
  61. Tämä olisi kokeilun arvoinen juttu! Asumme vähän pöpelikössä ja kauppaan mentäessä pitää aina olla auto alla.

    VastaaPoista
  62. Vielä vuosi sitten hihittelin mokomalle palvelulle...mutta kyllä kieltämättä lapsen saaminen on kääntänyt kelkkani tässä(kin) asiassa... :)

    Emmi Elise

    VastaaPoista
  63. Vielä vuosi sitten hihittelin mokomalle palvelulle...mutta kyllä kieltämättä lapsen saaminen on kääntänyt kelkkani tässä(kin) asiassa... :)

    Emmi Elise

    VastaaPoista
  64. Mahtia mahtia mahtia!!!!! Mukana ehdottomasti, voi kun mä voittaisin :D

    VastaaPoista
  65. Mukana myös! T.Niiskuneiti

    VastaaPoista
  66. Ooh, mukana arvonnassa! Tessa A. palespring@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Ooh, mukana arvonnassa! Tessa A. palespring@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Osallistun arvontaan! :)

    -Bizou

    VastaaPoista
  69. Tämä mamma myös mukana arvonnassa!!! Ihan mahtava liikeidea tommonen kauppakassijuttu, toimiikohan vaan täällä landella..? Terkut!

    VastaaPoista
  70. Mukana arvonnassa:)

    Päivi P

    VastaaPoista
  71. Kiitos blogista, jonkin aikaa olen ollut lukija, mutta en ole aikaisemmin kommentoinut. Nyt on hyvä syy, nimim. kolmas kerros, ei hissiä, kaksi kissaa (mieti sitä kissanhiekan rahtauksen määrää).

    VastaaPoista
  72. Oishan tuo kätevä, kun ei ole taloudessa autoa, ja 15 kg:n säkissä koiranruoka on halvempaa kuin 2 kg:n... mutta ei taida toimittaa Tampereella tuo Alepa ;)

    VastaaPoista
  73. Mahdankohan keretä arvontaan? Toivottavasti. Olen siis mukana, mikäli mut hyväksytään vielä. T. Venla

    VastaaPoista
  74. toivottavasti ehdin vielä minäkin! Vähänkö olisi huippu palvelu, mutta ei taida tuo tosiaan toimittaa tänne savon perukoillekaan... :P

    VastaaPoista
  75. Haha. Oonkin miettinyt, et pitää testaa himaan tota. Toimistolla jo todettu käteväksi. :)

    VastaaPoista
  76. No pitäähän tuota arpaonneaan testata eli mukana minäkin. Kuulostaa hyvältä palvelulta, varsinkin jos sillä tosiaan saisi karsittua niitä heräteostosuklaita ja -sipsejä....

    VastaaPoista
  77. OSallistun arvontaan. Kerran oon kokeillut, mutta silloin hinta oli halvempi - lasten yllättävänä sairauspäivänä oli ihanaa, kun kotiin sai samalle päivälle ruokaa. Nyt on saman päivän toimituskulut sen verran suolaset, ettei tilauskynnys ylity ihan helposti, mutta seuraavalle päivälle vois kyllä mielellään ne painavimmat tuotteet kannatuttaa kotiin!

    VastaaPoista
  78. Ihastuneena, kauhistuneena, riemastuneena ja ääneen nauraen olen lukenut tulevasta omasta elämästäni blogistasi! Meillä kämppää tuhoaa kaikesta kiinnostunut ja kaiken tuhoava vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen termiitti ja kuukausi sitten termiitille syntyi pikkusisko. Näin pieni ikäero vielä täysin suunnitellusti, huh hulluutta;)

    Kiitos siis mahtavasta blogistasi! Ja mielelläni osallistuisin tämän salarakkaan testaamiseenkin!

    Nimim. Mamandeeros

    VastaaPoista
  79. Kiva kuulla kokemuksia tästä palvelusta. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Ja tietty tuu tänne koittamaan onneani myös arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  80. Tätä pitää kokeilla ehdottomasti, ja mukana arvonnassa tietty :)

    VastaaPoista
  81. Yritetään voittaa :D meillekin vois tosiaan tänne e-karjalaan tulla tommone jokaäidinsalarakas -palvelu, melkei itken verta ettei sellasta ole täällä!

    VastaaPoista
  82. Mukana :-) tosin tänne korpeen ne ei mulle ostoksia toisi kotiin asti.... käskyllä olen erimieltä tuosta suklaasta, mä nimen omaan varmaan tilaisin sitä suklaata ihan varmuuden vuoksi (mutta mulla onkin tuo vauva, hyvä tekosyy yhdessä unettomien öiden kanssa), esikoinen vaan vaikeuttaa sen syöntiä kun pitää miettiä miten sen saisi salaa syötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aivan samaa mieltä Maria :) Salasyöntiä tekosyynä vauva täälläkin on harjoitettu.

      Poista
  83. Monesti olen miettinyt testaamista, mutta vielä se on jäänyt. Ehkäpä arpaonni voisi auttaa testaamisessa :) Mukana arvonnassa siis :)

    VastaaPoista
  84. Hiphei! Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  85. Mukana arvonnassa. mikä olisikaan ihanampaa kuin kotiovelle kannettu ruoka!

    VastaaPoista
  86. Osallistun arvontaan :)

    VastaaPoista
  87. Arvonnassa mukana. :) Ollaan useampia kertoja käytetty tuota palvelua. Ensimmäisen kerran juuri lapsen yllärisairastumisen yhteydessä, mies oli työmatkalla ja jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Meillä toimittava kauppa vielä Prisma, että valikoimakin melko ok, saisi kyllä olla laajempikin. Tuo toimitushinnan korotus saman päivän tilauksiin ärsyttää minuakin, mutta kyllä me silti varmaan uudestaan käytetään palvelua.
    -Hanna

    VastaaPoista
  88. Muovipusseilla on tarkoitus suojata eri ostoksia kosteudelta ja siltä että jotkut tuotepakkaukset tuppaavat vuotamaan. Seuraavana ne jotka valittavat muovipussien määrästä valittavat siitä että ostokset ovat pilalla. Tilauksessa veloitetaan vain yhdestä pussista riippumatta pussien määrästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan nyt tähän koska arvonta on jo ohi: en allekirjoita tota. Ymmärrän ton logiikan noiden pikkupussien kohdalla, vaikka sekin musta vähän liioteltua on. mutta se että niitä isoja keltaisia muovipusseja on niin monta, on selkeästi keräilylogistiikkaa: niissä on aina omassa pussissaan eri osastojen kamat kuten HeVi, kylmät ja kuivat. Suurin osa kasseista oli korkeintaan puolillaan. Talouspaperirulla oli esim omassa pussissaan, niin kuin kuvasta näkyy. Sitä ei perustele mikään muu kuin logistinen helppous, jossa asiakkaan ostokset saadaan niputettua yhteen muovipussiröykkiöön.

      Poista
    2. Vähän myöhässä luen näitä juttuja mutta periaatteet on samat vieläkin :) eli yhdestä kassista veloitetaan aina ja tarkoitus pikku pussukoilla tosiaan estää tiettyjen tuotteiden mahdollinen hajoaminen ja leviäminen (laatu), myös kaikki tuotteet kuuluu laittaa keltaisiin isoon pusseihin, jos esimerkiksi joutuu laskemaan kasseja maahan ovia avatessa niin ei ole talouspaperi paketti aivan likainen kun sen tuo perille ja kun kaikki tuotteet ovat pusseissa niin se helpottaa kuljettajan työtä huomattavasti :) tuo noiden pakkaaminenkin on kuin tetristä pelaisi :D aina ei löydy sopivia paloja.

      Poista
  89. Olispa hieno palvelu. Toivottavasti joskus leviää tänne susirajan tuntumaankin. Tai ainakin niin yks rannikkoseudun ystävä luonnehti tätä paikkaa =P

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.