Mummot 2050 edition

lauantai 16. maaliskuuta 2013 Valeäiti 17 Kommenttia

Lilahtavan vaaleat kiharat, villapeitto jaloissa ja kädet virkkaa patalappua? Vai pitkä tukka heiluen zumbaava, farkkujalkainen twiittaaja?

Veikkaan, että meillä kaikilla on jokseenkin samanlainen kuva mummoista: Mummot on hirveen rauhallisia, vähän hitaita, hymyilee paljon ja tuoksuu pullalta. Ne meidän omat mummot siis. Ne mummot, joita näkee bussissa on laihoja ja kiukkuisia ja aina tiellä nahkakenkineen. Suorat housut niillä kaikilla kuitenkin on, tai sitten joku villasekoitteinen hame.

Paitsi että eihän ne tollasia ole. Tai oli ne meidän lapsuudessa, 80-90-luvulla. Sitä ennen mummon käsite oli varmaan jotain ihan muuta ja siitä pari sukupolvea taaksepäin koko kysymys on vähän turha kun mummot ei ehtineet elää riittävän kauan ollakseen oikeasti vanhuksia. Muistan kun kuulin muutama vuosi sitten erään viisaan kansantaloudellisen totuuden: mummot ovat aina sukupolvensa määrittämiä, ei ikänsä. Ikääntyminen ei siis tarkoita samaa vuosikymmenestä toiseen (no shit sherlock, mutta eihän tota ole tullut ajatelleeksi). Mummot eivät tule koskaan olemaan samanlaisia minulle, minun vanhemmilleni tai minun lapsilleni. Nelliinakin tätä hämmästeli nähdessään farkkuhousuisen mummon. Ei kai mummeleilla nyt farkkuja..? Kyllä niillä vain on, ja varmaan niittejäkin joillain. Sen todistaa viimeistään se Advanced style -blogi.

Sitten seuraava ongelma; minkä ikäisiä mummot on? Mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä kauemmaksi siirtyy mummon käsite. Lapsena mummoja oli kaikki yli nelikymppiset, sitten 60 ja nyt sitä ei enää kehtaa ajatella niin kun omat vanhemmat juhlii kuusikymppisiään. Ne omat vanhemmat on, no, toki mummoja ja ukkeja näille tuottamilleni lapsenlapsille, mutta ei ne muuten mummoista mene. Ovat vielä töissäkin. Onko mummo siis lähempänä seitsemääkymppiä huiteleva, jo eläkkeelle jäänyt, vai riittääkö pelkkä jälkikasvun lisääntyminen? Entä sitten kun me kaikki eletään satavuotiaksi ja ylikin, onko 70 silloin uusi 50? 50 ainakin tuntuu olevan jo uusi 40, katsokaa vaikka Michael Monroeta.

Kaikki tämä johtaa hämmentävään johtopäätökseen ja pohdintaan: minustakin tulee joskus mummo. Lapsenlapsia tai ei, vielä jonain päivänä minullakin tukka harmaantuu ja suusta pulppuaa vanhojen sanontojen lisäksi typeriä lauseita kuten "syöpäs vielä vähän puuroa niin kasvat oikein isoksi tytöksi." Vai?

Jos väite sukupolvimummoista pitää paikkansa, minä taidankin sitten siinä eläkeiän rattoisammalla puolella olla sellainen kiroileva, englantia puheessaan viljelevä, sarkastisen ärsyttävä leopardilegginseissä kirmaileva mustatukka. Vedän kilokaupalla karkkia ja hankin jatkuvasti uusia koneita, joiden avulla voin vaikka blogata sormien nivelten jo väsyttyä. Pullaa leivon kyllä ihan varmasti, mutta en kyllä saletisti silloinkaan ompele. Samoin virkkaamisen, kutomisen ja sen pitsin jätän taitavammille. Mielelläni kuitenkin teen parit onnittelukortit PowerPointilla ja vetäisen neonoranssit teipit päälle.

Tähän lauantai-iltapäivään suosittelen samaa ajatusleikkiä sinne muillekin, meistä on tulossa melko rock sukupolvi mummoja (ja vaareja)!


Lilahtavan vaaleat kiharat, villapeitto jaloissa ja kädet virkkaa patalappua? Vai pitkä tukka heiluen zumbaava, farkkujalkainen twiittaaja? ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

17 kommenttia :

  1. Mä oon kanssa miettinyt tätä. Mun äiti tuli mummoksi 19-vuotta sitten ollessaan 40-vuotias. Nyt keväällä se täyttää 60. Parin vuoden päästä mä olen samanikäinen kuin se mummoutuessaan, mutta en koe olevani todellakaan mummoiluiässä. Äitikin on vielä töissä muutaman vuoden...

    Kaupassa on noloa, kun ei tiedä mitä "mummot" tykkää, jos sanoo lapselle, että annetaan mummon mennä ensin. Niillä kun ei ole kävelykeppejä eikä rollaattoreita tunnistamista auttamassa, vaikka olemuksesta voi päätellä ikää olevan reilusti yli 60.

    Mutta kyllä se mummoikä taitaa alkaa siinä 50-60 ikävuoden paikkeilla, silloin kun olisi biologisesti keskimäärin mahdollista olla mummo.

    Mummoikää odotellen -K-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Francis on aivan ihana!! Vitsi mikä blogi ja idea! -K-

      Poista
    2. Luin ensin että äitisi tuli mummoksi 19v ja olin että mil helveel...:D hyvin toimii pää. Mummoksi tulemimen on ehkä vähän eri asia vielä kun mummoutuminen, siis aidosta vanheneminen.

      Mä en ikinä uskaltaisi sanoa että annetaan mummon mennä vaan :D :D Rouva, kutsu niitä rouviksi! Tai leideiksi!

      Poista
    3. Toi leidi on hyvä. Täytyy opetella käyttämään sitä. Täällä maalla mummot voi olla mielissään leidittelystä. -K-

      Poista
    4. Mä luulen että kaupunkilaismummotkin on siitä hyvillään :)

      Poista
  2. Mietin eilen ihan samaa aihetta! :) Mutta myös sitä, millainen äiti olen sitten kun tuo Kimuli (nyt vajaa 5kk) on parikymppinen. Ja milloin musta tulee mummo, ja olisko edes mahdollista että olisin joku päivä myös ISOmummo? (en jaksanut laskea, loppu matikkapää ja joku muu ajatus sotki laskutoimituksen)
    Mä en tod näk myöskään virkkaa, neulo tai keinu kiikkutuolissa, mutta en myöskään värjää hiuksiani violetiksi. Saas nähdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten kans toinen (kamala) ajatuksen paikka, että miten sitä osaa olla vanhempi vaikka viisveelle tai kakskymppiselle. Jotenkin haistan että musta tulee se karjuva akka...

      Poista
  3. Joo, jos katsoo vaikka mun isoäidin valokuvia, niin sehän näytti mummolta jo nelikymppisenä. Eli käykö niin, että johonkin tyyliin jymähtää ja siitä tulee sen sukupolven mummotyyli? 2050-luvulla meidän lapsenlapset toteaa, että "et kai sä nyt tollasia mummoleggareita aio laittaa!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LOL, todellakiN! :D ja "hei haloo mikä mummotunika, voitko nyt käyttää t-paitoja niin kuin normaalit ihmiset" :D

      Ja miten niin jämähtää sitten joskus? Pitikö tässä jotain meikkistylejä varioidakin vai?

      Poista
  4. Future mummoilla on mustetta ihossa,vanhoja (tai nykyisiä) lävistyksiä,ne kuuntelee rokkia ja jankkaa että ennen EU:ta oli kaikki paremmin ^^
    Jos tytöt tekee musta joskus mummon niin toivottavasti en ole kalkkeuttunut vaan jaksan kysellä kuulumisia,toppuutella nuorten angstaamisia ja olla välituomarina sukupolvien välissä (ainakin tulevaa pappaa pitää kaikella rakkaudella rauhoitella kun jälkikasvu on ottanut lävistyksen/lähtenyt festareille)
    Olisipa vaan hyvässä kunnossa vielä korkealla iällä,niin jaksaa paimentaa myös niitä lastenlapsia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OMG tää kuvaus oli niin osuva, noin se salettii menee!! :)

      Poista
  5. meidän mummo on alle 50v ;) sillä on kapeita farkkuja, lyhyet blondatut hiukset ja 2 korvista aina. se ei osaa virkata ja neulookin vaan sukkia, eikä pidä ikinä mitään hameita.
    mummo oli 41v mummoksi tullessaan.

    VastaaPoista
  6. Minä olen mummo, pääsin tähän kunnioitettavaan kategoriaan 47-vuotiaana, liki 14 vuotta sitten. Käyn työssä,nukkekodit pitävät minut järjissäni, käytän farkkuja, olen kutonut viimeiset 6 kuukautta niin, että sattuu, ranteesta. En kudo enää. Yhdestä asiasta en tykkää - nämä uudet puhelimet tekevät minut hulluksi. Aion käyttää vanhaa perusnokiaa niin kauan kun niitä valtakunnasta saa. Pidän omaa blogia, kaksi viikkoa sitten liityin face bookiin (sitä en ihan ymmärrä, liikaa vauhtia). Että ihan aikakauteni edustaja. Ja mitään niin ihanaa en tiedä, kuin 1,5 vuotiaan sanomana "mummo".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi, olet idoli! Eduksesi laskettakoon myös se, että luet tätä blogia :)

      Poista
  7. Mulle kävi sellanen pikku moka tossa ikäjutussa. Sitä kun jotenkin ei nää vuosien kertymistä ja juttelin äitini kanssa minun ja naapurini edellisellä viikolla käydystä sanaharkasta, joka koski sitä, että ko. naapuri oli parkkeerannu autonsa suoraan sanottuna päin helvettiä ja en saanut autoani parkkipaikalle. No mutsi sitten kysyi, että minkä ikäi tää naapuri on ja mä sen kummemmin ajattelematta vielä varsin tuohduksissa vastasin, että "en mä tiiä. Sellanen vanha kurppa, varmaan joku viiskymmentä.". Mutsi oli sit jotenki vaivaantuneen oloi ja sit mä tajusin et sehän täyttää samana kesänä viiskymmentä. Ja minä yritin paikkailla "En mä tarkoittanu sitä niin..." Tästä on nyt tullu iha sisäpiirivitsi, että kaikki yli viiskymppiset on vanhoi kurppia. Mut mä arvioin sitä n iin, ettei se näyttäny yhtä vanhalta kun mun mummo kuuskymppisenä ja koska tukka oli jo harmahtanu niin veikkasin ettei se neljääkymmentä voi olla. Ja vanha kurppa se oli siksi, että mä olin vihanen sille siitä parkkipaikasta.

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.