PR: Viikko 7 - kun taivaat aukeni

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013 Valeäiti 0 Kommenttia

Painokoneet seis, etusivut uusiksi. Olen alkanut tykätä tästä. Ehkä kyseessä on alkuhuuma, tai sitten jotain hyvää on oikeasti tapahtumassa. Mutta juuri nyt tunnen olevani elämäni kunnossa, ainakin hyvää vauhtia matkalla siihen. Okei, ei nyt lasketa tähän sitä torstaina itseaiheuttamaani pientä kuolemaa, sillä sitä lukuunottamatta tämä viikko oli aivan ässä neljän (!) urheilukertansa kanssa. Juoksu kulkee, puntti nousee, ruoka maistuu ja olo on aivan sairaan hyvä. Virkeä ja iloinen, energinen ja itseeni tyytyväinen. Uni on syvempää, ruoka parempaa, aurinko kirkkaampi ja Euroopan talouskriisit ratkeamassa. Elän sitä hetkeä, kun tekisi mieli julistaa kaikille että vitsi urheilu on kivaa ja huomaan kaipaavani juoksupolulle tai salille vapaapäivinä. Yäk, tälläiset ihmiset ovat todella ärsyttäviä. Onneksi voidaan ennustaa, että tämä on vain ohimenevä vaihe ja kohta alkaa välttelyiden, tekosyiden ja lannistumisen aikakausi, eikö?


Seitsemäs taivas viikko meni näin:

Treenit:
Maanantai:
Treenit Emman kanssa. Kun PT sanoo "mä ajattelin että tehdään tänään vähän jalkoja", se tarkoittaa, että kolmannen sarjan jälkeen ei ole mahdollista juosta vessaan niistämään ennen neljättä. Koska et pysty juoksemaan. En ole i k i n ä saanut näin paljon itsestäni irti yhdessä treenissä, en olisi koskaan uskonut pystyväni tähän. Iltapäivällä vuorossa oli (onneksi) pakollinen pitkä kävely, kun pakoiltiin siivoojaa ja yritin nukuttaa lapsia. Se venyi naurettavuuksiin asti, mutta näköjään 2,5h laiskahkoa kävelyä pelasti jalkaparkani, sillä paljon pelättyä superjumia ei ikinä tullutkaan.

Tiistai: 
Tanssitunti (hip hop), koska teki vaan mieli. Tietenkin siellä tehtiin juuri tällä viikolla pelkästään break dancen alkeita, eli käytännössä käveltiin kyykyssä, siirryttiin punnerrusasennossa ja muutenkin kaikin puolin kiusattiin vain niitä lihaksia joita rankaistiin vasta eilen rajusti. Luonnollisesti näytettiin myös superdorkalta ja tuotettiin paljon mustelmia. Oli siis sairaan hauskaa!

Keskiviikko:
Mutsien Kympin ekat juoksutreenit. Kivaa, positiivisesti yllättävää ja lopullisesti palauttavaa maanantain jalkatreeneihin.


Sykettä merkkamassa, kuva Kimmo Kourunen / Esport Areena

Torstai:
Tiukka hauistreeni lasin nostelun muodossa.

Perjantai:
Tiukka hengitysharjoitus, tavoitteena leposyke alle kahdensadan.

Lauantai:
Valmennus, vuorossa yläkroppa. Ei yhtään iisimpi keikka kuin maanantaina, eikä ainakaan oman kunnon ansioista. Niin vaan ne painot kuitenkin taas nousi ja ylsin itseäni ihmetyttäviin suorituksiin. Aika voittajaolo!

Sunnuntai:
Lepo. Kirjaimellisesti. Pieni kahden tunnin torkahdus taisi kertoa jotain univelasta.

Ruokavalio: 
Jos nyt ei puututa siihen torstain ja perjantain katastrofiin, on ruokavalio muuten ollut parempi. Proteiinin määrä on ollut ihan varmasti parempi kuin edellisillä viikoilla, ja ainakin urheilupäivinä on ollut sopivan hyvin tankannut olo. Tottakai mummin padat olivat suklaiset ja vettä todellakin juotu taas liian vähän, mutta suunta on parempi. Ainakin muistan nyt jatkuvasti mitä teen väärin.


Painokoneet seis, etusivut uusiksi. Olen alkanut tykätä tästä. Ehkä kyseessä on alkuhuuma, tai sitten jotain hyvää on oikeasti tapahtumassa....

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Yllätysmunia ja -juhlakaluja

Valeäiti 2 Kommenttia

Nenän kautta sisään, suun kautta ulos. Voimakohdassa pihahdus, "tsih". Hengitä mahaan asti. Hengitä edes jotenkin.


Voin kertoa, että siirtyminen kohti keski-ikää, loikkaaminen sinne neljännellekymmenennelle, on rankkaa touhua. Juhlat oli, krapula tuli, henki lähti. Nyt kolme päivää siitä toivuttuani, alan taas saada happea keuhkoihin. Onneksi pahin laskeuma tapahtui itse synttäripäivänä lasten ollessa mummin ja ukin luona hyvässä hoidossa. Saatiin rauhassa koomata, käydä brunssilla (Crustum, iiiihana silloin kun ruoka uppoaa), katsella ruumiita (Heureka) ja viihtyä ruumiiden syntymisen parissa (Tarantino).

Lauantaina olo olikin jo melkein normaali, joten oli hirvittävän ihanaa käydä valmennettavana salilla, harjoittelemassa sitä alussa mainittua pihinää. Ei muuten ollut. Hyissaatana sanon minä. Kun happea ei ole muutenkaan tarpeeksi elimistössä ja nestehukka huutelee joka solussa, on todella mahtavaa hengailla leuanvetotangossa ja "yrittää tulla niin hitaasti alas kuin mahdollista". Tai nostaa päänsä yläpuolelle yhdellä kädellä raskaita painoja, ja toivoa ettei horjahda tai voimat lopu kesken. Melkein tekisi mieli veikata, että tämä oli joko PT:n tai karman raju kosto, mutta taisi olla ihan omaa syytä kuitenkin.



Loput pääsiäisestä meni kuitenkin onneksi vallan mahtavasti, kun pääsi taas niiden kahden rääpäleen luo, joita kumma kyllä ehti tulla ikävä kahdessa yössä. Vähän olen tähän havaintoon pettynyt, mutta niin vain minustakin on tullut niitä äitejä. Minkäs teet kun ne on välillä aika siistejä tyyppejä. Onneksi ne on myös nykyään sillä tavalla kivoja, että niidenkin mielestä on kiva nähdä pienen eron jälkeen. Ykkösen harjoittama mene pois, olet pilannut elämäni -vastaanotto kun oli vähän turhan raju aikoinaan hurjan kolmen yön eron jälkeen.


Siellä mummin ja ukin luona ehdittiin käydä myös retkellä järven jäällä, jossa Ykkönen oli aivan järjettömän innostunut tutkimaan "kalareikiä". Myöhemmin selvisi, että valtaosasta niistä löytyi kuin ihmeen kautta suklaamunia. Kumma juttu, että kiinnosti. Pelikuntoni riitti muuten juuri ja juuri pulkan kiskomiseen, joten ette saa tästä sinänsä huikean valokuvauksellisesta tapahtumasta kuvia, vaan olen korvannut ne tässä edellisen viikonlopun retkikuvilla. Ja tästä pääsen seuraavaan outoon havaintoon; eikö se riitä, että olen alkanut ikävöimään lapsiani, onko minusta myös tulossa ulkoilmaihminen? Hyissaatana, sanon minä taas.




Tiedättekö muuten, miten kovat jätkät hoitaa yllätysbileet? Sillä tavalla, että pyytää vieraat kotiinsa klo 18 ja menee itse kampaajalle tekemään kaiken klo 15. Kun kello lyö kuusi, voi havaita olevansa edelleen siellä kampaajalla, tukka märkänä. Kun kello on puoli seitsemän, voi vilkuilla hermostuneesti kelloaan, kampaajan leikatessa tukkaa, ja miettiä että eihän kukaan kuitenkaan nyt näin aikaisin...Kun sitten kiiruhtaa kotiin tuskanhikisessä paidassaan ja likaisissa farkuissaan klo 18.45, voi itse huutaa "Yllätys!" niille kymmennelle vieraalle, jotka oli jo paikalla. Loppuillan voikin näyttää sitten näin fiksulta, yllättyneeltä - ja ryppyiseltä:


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Ensi viikolla tiedossa ihania vieraita ja ensikohtaamisia, pääsiäislounasta kera toisien isovanhempien, pientä pakkauskriisiä ja sitten hups - lentomatkailua kohti lapsiperheen unelmaa




Nenän kautta sisään, suun kautta ulos. Voimakohdassa pihahdus, "tsih". Hengitä mahaan asti. Hengitä edes jotenkin. Voin kerto...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Siirryn uusiin haasteisiin

torstai 28. maaliskuuta 2013 Valeäiti 20 Kommenttia

Arvon kollegat, rakkaat asiakkaani,

tämä päivä merkkaa yhden aikakauden loppua. Kahden ja puolen vuoden antoisa työjaksoni päättyy ja siirryn loman kautta uusiin tehtäviin.

Aloitin tehtävässäni elokuussa 2010. Varsinaiset työtehtäväni alkoivat kuitenkin sovittua myöhemmin, vasta reilusti lokakuun puolella. Ensimmäisen vuoden, puolitoista, totuttelin vielä uusiin haasteisiini. Hain paikkaani vaihtuvassa työyhteisössämme ja löysin muutamia hyviä kollegoita tuekseni. Freelancerin elämä ei kuitenkaan ole aina helppoa ja huomasikin kaipaavani toimistotyöläisen elämää. Aiottu paluuni kuitenkin jäi, sillä sain yllättäen vastuulleni toisenkin suuren asiakkuuden. Tarjous, josta ei voinut kieltäytyä.

Toisen asiakkuuteni myötä aloin löytää ääneni ammattimaisena. Osasin jo vaatia itseltäni ja sidorsyhmiltäni oikeita asioita, rasittamatta itseäni kuitenkaan loppuun. Hallitsin työvälineistön ja osasin alan termit. Pystyin jopa neuvomaan muita, sekä löytämään ratkaisuja silloinkin, kun maito oli jo lattialla ja itkut itketty. Silti en voi käsi sydämellä sanoa nauttineeni joka hetkestä. On montakin päivää, jotka vaihtaisin pois. Tyytymättömät asiakkaat, huono työsuunnittelu tai sairaana työskentely eivät varmasti ole kenenkään mieleen.

Tänään katson kuitenkin menneitä vuosia kaihoten, tunnen ajan jo kuultavan muistoja. Tuntuu kuin olisi aina ollut kevät. Kaiholle ei kuitenkaan ole syytä antaa liikaa tilaa, on katsottava innolla tulevaan. Tiedän oven olevan aina auki takaisinkin, mutta toivon että löydän tulevistakin haasteista riittävästi mielekkyyttä. Niin paljon, etteivät vanhat kuolat janottaisi.

Tehtäviäni hoitaa jatkossa Insinööri (tavoitettavissa hiekkalaatikolta 15.4. alkaen). Insinööri on tutustunut työtehtäviin jo vuosien ajan o.t.o., ja on myös osallistunut työhön osa-aikaisesti, esimerkiksi lomakausilla. Olen vakuuttunut, että hän on kaikin puolin pätevä jatkamaan tehtävissäni, ja että tulette olemaan häneenkin erittäin tyytyväisiä!

Minä puolestani kiitän teitä kaikkia kuluneista vuosista. Ystävistä, olkapäistä, neuvoista ja lukemattomista onnen hetkistä olen teille kaikille ikuisesti velkaa. Tänään nostan maljan meille yhteisesti.

Toivon, että palaamme yhteistyön merkeissä vielä jatkossakin, vaikka alani onkin varsin eri!

Lämpimin kevätterveisin,
Valeäiti

Arvon kollegat, rakkaat asiakkaani, tämä päivä merkkaa yhden aikakauden loppua. Kahden ja puolen vuoden antoisa työjaksoni päättyy ja siir...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

20 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Sykähdyttävän mukava eka treeni

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013 Valeäiti 2 Kommenttia

Ohoh, sanoisin. Kävi ilmi, että osaan sittenkin vähän juosta. Käytiin muiden mutsien (jotka sivumennen sanoen oli ihania ja just sellaisia tai ei ollenkaan sellaisia kuin olisi kuvitellut) kanssa ensimmäisessä juoksukoulussa Esport Centerissä. Ensin "kuunneltiin" (=huudeltiin rivouksia ja tyhmiä vitsejä väliin aiheuttaen yhtäaikaisesti sekä ärsyyntymistä että kiusaantumista miespuolisessa valmentajassamme) teoriaa puolisen tuntia, sitten testattiin käytäntöä 34 pitkää minuuttia. Päivän teemana oli PK, joka tarkoitti näemmä peruskestävyyttä. Sellaista olisi ilmeisen hyvä harjoittaa.

Peruskestävyyttä harjoitetaan tekemällä jotain, jolla syke pysyy aerobisen alueen alapuolella. Siis juuri se saakelin ärsyttävä alue, jossa vähän tulee hiki, mutta endorfiinia ei vapaudu. Että tekisi mieli olla tekemättä mitään tai mennä täysiä. Niin, sillä alueella pitäisi kuulemma pysyä 4-5h viikossa, jos mielii ottaa niitä sydämenlyöntejä paljon vielä siellä elämän ehtoommallakin puolella. Yhden treenikerran olisi hyvä kestää 45-180 minuuttia (!) ja oikean tason sykkeen tietääkin kuulemma jo siitäkin että sillä jaksaisi vaikka kaksi tuntia, eikä lopettaessa tunnu siltä että jaksaminen loppui.

Oman peruskestävyysalueesi ylärajan voit laskea näin: 
220 - oma ikäsi
tästä miinustetaan leposyke 60 (oletus)
äskeisen tulos kerrottuna 0.65:llä
tähän lisätään 60
= sykeraja, jonka alapuolella 
kannattaa kävellä/juosta/hiihtää/temppuilla 
jos haluaa hyvän kunnon. 

Minulla tämä raja oli 144, jonka alla sain pysyttyä ihan ihmeellisen kovalla vauhdilla. Itseasiassa huomasin, että normaali lenkkivauhtini onkin PK-vauhtia. Aivan käsittämätöntä. Jossain välissä tätä arkea olen siis salakavalasti hankkinut ihan ok:n juoksukunnon. 

Harmi ettei se riitä. 

Ongelmat alkoi nimittäin (taas) siinä 12 minuutin kohdalla. Rupesi kyrsimään. Juoksu tuntui niin tylsältä ja monotoniselta, että ajattelin etten jaksa. Niinhän sitä aina ajattelee, mutta ilmeisesti mulla onkin jaksaminen lähes täysin henkistä. Fyysisiäkin ongelmia kyllä oli, nivelissä. Jos juoksee asennossa konttorirotta, ei saa jalkaa kokonaan suoraksi missään vaiheessa ja polveakin alkaa kyrsiä. Niinpä viimeiset kierrokset meni alkavassa nilkka-, polvi- ja selkäsäryissä. Että on siihen kymmeneen kilometriin vielä ihan tekemistä minullaki, vaikka vauhti näennäisesti on jo hyvä. Ja ihan viimeinen kierros meni muuten valmentajilta karkaamalla täyttä vauhtia paahtaen, Katjan kuritonta esimerkkiä seuraten. 

Muita oleellisia jakamisen arvoisia oppeja oli ainakin se, että liian kova treeni nostaa stressihormoneita. Jos siis sinullakin on tapana mennä höyrymään alkavaa ketutustasi juoksupolulle tai spinningtunnille tai whatever, ja koet vasta punaisen naaman, märän selän ja särkevien silmien riittävän, olet epäonnistunut. Olet saanut kroppaasi lisää stressihormoneita, vaikka sitä endorfiiniakin vähän hetkeksi pukkasi. 

Paras yhdistelmä olisi tehdä vaikka kolmen vartin PK-kävely, jonka päätteeksi vaikka vartin verran kovemman vauhdin juoksua. Silloin sydän kiittää, nivelistö kiittää ja sinä kiität, sillä sait sittenkin sen endorfiinipiikkisi mutta et lisää unettomia öitä. 

Viimeiset hyvät pointit, jotka jaan ennen rättiväsyneenä sänkyyn kaatumistani, viimeistä kotiäitipäivää odotellen, ovat nämä: 
  • Naisten kroppa adaptoituu (eli kehittyy sopivasti ja on aika siirtyä seuraavaan treenimuotoon) 4-6 viikossa. Nopeammin kuin miehillä, hähää!
  • Tyhjällä mahalla urheilu polttaa hyvin rasvoja - ekat 20-30 minuuttia. Sitten vaikutus kääntyy toisinpäin ja sinusta tulee läski. Puhumattakaan siitä, miten paljon rupee korpeemaan kun kropasta loppuu puhti ja alkaa oksettaa. Kandee siis syödäkin.
Ja minähän muuten söin. Pahimpaan nälkään jo kotimatkalla pari siivua sponsorin terveisiä, Pågenin Oivallusta (oli hyvää) ja illalla väänsin vielä Insinöörin viimeistä työpäivää varten toimistolle vietäväksi the porkkanakakun (on ihan sairaan hyvää, miksi se ei jää meille kotiin??).


Ohoh, sanoisin. Kävi ilmi, että osaan sittenkin vähän juosta. Käytiin muiden mutsien (jotka sivumennen sanoen oli ihania ja just sellaisia t...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Onnea Minä!

Valeäiti 4 Kommenttia

Minua ei nyt sinänsä tarvitse vielä onnitella, synttäritkin on vasta ylihuomenna (jaiks).

Mutta voitte onnitella erästä toista, sillä Foodie-arvonta on nyt suoritettu ja voittaja on:


Minä! 




Onneksi olkoon, lahjakortti odottaa! Laita mulle meiliä osoitteeseen valeaidin (at) gmail . com niin hoidetaan homma :)

Minä jatkan sillä aikaa toiseksi viimeistä kotiäitipäivää, voi haikeus sentään. Onneksi sen suunnitelmissa on puistoilua, leipomista, siivoamista - siis kaikkea varsin perinteistä. Emmeköhän saa siihen mahdutettua pari itkupotkuraivaria ja räkäisiä nokkiakin. Ilta kruunautuu Mutsien Kympin ensimmäiseen juoksutreeniin, siitä lisää sitten huomenna!

Minua ei nyt sinänsä tarvitse vielä onnitella, synttäritkin on vasta ylihuomenna (jaiks). Mutta voitte onnitella erästä toista, sillä  Foo...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ammattilaisen jälkeä

maanantai 25. maaliskuuta 2013 Valeäiti 14 Kommenttia

Jjjaaaaaaa näin se vauvauintiura lopetetaan, Valeäidin tyyliin:

  • Saavutaan paikalle kolmisen minuuttia ennen uinnin alkua.
  • Otetaan pukuhuoneessa lapselta vaippa pois, pyyhitään tästä seuranneet tuoreet pissat paperipyyhkeellä.
  • Annetaan itkevälle lapselle kaapin avain käteen, palautetaan pian pulaan jääneelle (vieraalle) äidille. Annetaan itkevälle lapselle omat uikkarit syötäviksi. 
  • Etuillaan suihkujonossa, em. lapsi kiipeää toisten lasten kylpyammeeseen.
  • Itse uinnissa heitellään lapsia vähän huolimattomasti, vettä nenään ja jalkaa naamaan.
  • Jahdataan pukuhuoneesta pakoon juokseva ja iloisesti kikattava alaston taapero takaisin pukuhuoneen puolelle. Harmitellaan, että oltiin itsekin alasti ja se pako-ovi käytävälle oli auki.
  • Sanotaan vitsillä että "et nyt sitten vielä pissaa", kun lapsi on kumartuneena vieraiden turvakaukaloiden äärelle (2kpl)
  • Asetetaan käsi välittömästi alkaneen virtsasuihkun eteen, sen päätyttyä pyyhitään turvakaukalo ja lattia lapsen pyyhkeellä.
  • Syötetään lapsille iltapuurot eteisessä lusikalla jahdaten. Kun purkit on tyhjät, nostetaan marjan väriseksi muuttunut lapsi patterin päältä ja poistutaan vähin äänin hirveällä kakofonialla kotiin.

Mikä harrastus pilattaisiin seuraavaksi?

Jjjaaaaaaa näin se vauvauintiura lopetetaan, Valeäidin tyyliin: Saavutaan paikalle kolmisen minuuttia ennen uinnin alkua. Otetaan pukuhu...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

14 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

PR: Viikko 6

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013 Valeäiti 1 Kommenttia

Onpas ollut kummallinen urheiluviikko. Olin muka jotenkin kipeä, ja silti kerrytin oikein hyvän urheiluviikon: kaksi tehokasta salitreeniä ja yksi pitkä lenkki (viisi kilsaa on pitkä).

Treenit: 
Maanantai: Treenit Emman kanssa. Tehtiin "vähän yläkroppaa", mikä tarkoittaa ilmeisesti PT-kielellä "nostat kunnes sammut". Kun tunti oli loppumassa, näin tähtiä ja tunsin velliä siellä missä ennen oli makaronia, eli ojentajissa. Huikean aikainen aamu, huonot yöunet ja alkava flunssa eivät helpottaneet treeniä.

Tiistai: Oma tanssitunti korvaantui Ykkösen tanssitunnin seuraamisella. Ja se oli ihan joka minuutin arvoista, eläissäni en ole nähnyt mitään niin suloista kuin noi pienet keijutytöt tyllihameissaan. Tai se pieni palleropoikani joka yritti innosta hihkuen koko ajan päästä tyttöjen mukaan. Ykkönen antoi sille pusun ja jatkoi tanssejaan. No niin, mutta takaisin asiaan: minä en urheillut.

Keskiviikko: Luulen olevani kipeä, nenä on ultratukossa. Makaan kotona ja syön irtokarkkeja, jotka Insinööri hakee Ykkösen kanssa iltakävelyn muodossa. Varsin terveellistä elintapakasvatusta lapselle, eikö?

Torstai: Nenä on edelleen tukossa, mutta koska missään muualla ei tunnu yhtään mitään, päätän että kyseessä on allergia (kodille? lapsille? miehelle?) ja että "kaulasta alaspäin" -sääntö* saa päteä ja urheileminen on ok. Syön siis karkkia.

Perjantai: Niskasta kiinni, vaunut kirittäjiksi ja lenkille. Tuskaa, tuskaa mutta tulipahan juostua se (melkein) viitonen. Mutsien Kympin eka treenikerta lähestyy ja mulla alkaa olla löysät housussa. Mitä jos ne muut osaa juosta, mitä jos ne on nopeita, mitä jos lyyhistyn kesken sen kympin?



Launtai: Salitreeni koko päivän välttelyn jälkeen. Tunnistin ensimmäistä kertaa itsessäni sen tutun tekosyiden kierteen: No en mä nyt ehtinytkään vielä, menen sitten päivällä. Oho unohdin mennä, menen illalla. No nyt kello on jo niin paljon, kannattaako enää, voisin mä mennä huomennakin... Tunnistin oireet, ja suutuin itselleni. Et nyt perkele jo aloita tätä. Joten menin, jo senkin takia että kohta tulee taas treenit Emman kanssa, ja sinne ei kehtaa mennä sanomaan etten tälläkään viikolla käynyt itsekseni. Menin siis, ähkin ja voitin. Tästä tuli nimittäin ehkä historian paras itseohjattu salikerta: Latasin kunnolla painoja liikkeisiin, tein ne ajatuksella, kellotin tauot ja muistin jopa tehdä räjähtävät nousut ja pitkät palautukset. Lopputuloksena hiki virtasi, veri roiskui (kuivat kädet ja karheat käsipainto = äijämeininki) ja kurkku tuli kipeäksi siitä ähkimisestä.

*Kuulemma (Facebookissa kertoivat) urheileminen kipeänä on ok, jos oireita ei ole kaulasta alaspäin. Kurkkukipu ja nuha eivät siis haittaa, mutta kuume tai korkea syke kyllä.


Ruokavalio: 
Ihan surkea. Palautusjuoman olen kiltisti juonut joka treenin päälle, mutta veden määrä ei ole lisääntynyt, se magnesium on vieläkin ostamatta, eikä proteiinia näy tippaakaan lautasella. Tuntuu jotenkin niin vaikealta lisätä ruokia niinä päivinä kun ei urheile. Että jotain kananmunaa aamulla, kun meinaa lötkötellä koko päivän? Urheilupäivinä taas on helppo lisätä ruokaa, hyvä saada vhään polttoainetta kroppaan! Idiootti, niin pitää tehdä joka päivä jos haluaa peban. Lisäksi sokerin määrä on taas ollut aivan tajuton, Insinöörin kotiinpaluu kun tarkoitti leipomista ja tuliaisia. Ei ole mennyt päivääkään ilman suuria karkki- tai kakkuannoksia. Tätä voisi tsempata ensi viikolla, mutta jos nyt ensin yrittäisi vähän sitä proteiiniakin.

Mikä fiilis?: 
Siinä rangassa on ollut aika hyvä olo tällä viikolla. Lisäksi tunnistin saliliikkeistä nyt pari uutta selkäkipuja tuottavaa pahista, jotka täytyy varmaankin vaihtaa toiseen. Lihaksissa tuntuu mukava tekemisen kireys ja Insinööri väittää näkevänsä muutosta. (En usko, psyykkistä se vain on kun vaimo kerrankin liikkuu). Mutta aika mukava virkeys tässä on, ja hyvä fiilis kun on saanut itsensä liikkumaan. Perjantain lenkki tosin veti hartiat jumiin (Liina, kohtalontoveri!) ja päänsäryn päälle. Seuraavalla kerralla vaunut jää siis todellakin kotiin. Lonkankoukistajatkin kertoo, että lenkillä on käyty töpsyttämässä liian lyhyttä askelta. Aivan, mitäs se oli mitä ne amatöörit tekee? Venyttelee vai? Voisi kai sitäkin joskus kokeilla. 

Positiivisin yllätys on se, että näinkin usein (kolme kertaa viikossa on usein) toteutettu urheilu ei tunnu vielä arjen aikatauluissa. Aamu-urheilu jeesaa siinä paljon, samoin juokseminen, joka on ajallisesti hyvin tehokasta urheilua. Tämän meiningin kun saisi vielä pysymään tuossa kohta töihin paluun koittaessakin...


Onpas ollut kummallinen urheiluviikko. Olin muka jotenkin kipeä, ja silti kerrytin oikein hyvän urheiluviikon: kaksi tehokasta salitreeniä j...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

1 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Uutiset ennen hömppää

Valeäiti 15 Kommenttia

Olen kyllä ihan todella suomalainen. Minussa istuu hyvin vahvasti näkemys "työ ennen huvia". Oikein sillä tavalla kliseisesti.

Kun lapset nukkuvat, siivoan ensin vaatteet lattialta, poimin lelut laatikkoon, tyhjennän ja täytän tiskarin, tiskaan loput käsin ja laitan pesukoneen pyörimään. Vasta kun pöytä kiiltelee puhtauttaan, voin nauttia vapaastani vaikka teekupin äärellä. Tottakai lapset heräävät tässä vaiheessa.

Insinööri on tässä aivan toista maata. Hän noudattaa periaatetta levot ensin ja työt sitten jos muistaa. Siispä ensin nukutaan, sohvaillaan tai syödään, sitten ehkä siivotaan keittiötä vähän jos on pakko.

Minä en vain pysty irroittamaan katsettani niistä sotkuista, ne on pakko saada ensin siivottua, jotta siitä levostakaan voisi nauttia. Aika normaalia ehkä, ainakin meille naisille. Joskus tämäkin piirre menee hieman naurettavaksi, siitä muistuttaa vaikka väkisin syöty voileipä ennen irtokarkkeja.

Tänään kuitenkin tsemppasin ja tein jotain ihan hurjaa:
Annoin itselleni luvan lukea Hesarin Sunnuntai-osion ennen niitä pakollisia A-B- ja C-osia.
Jos ihan rehellisiä ollaan, olin oikeastaan ihan tosi kapinallinen ja jätin ne muut osat kokonaan lukematta. Hyvä minä!

Olen kyllä ihan todella suomalainen. Minussa istuu hyvin vahvasti näkemys "työ ennen huvia". Oikein sillä tavalla kliseisesti. Kun...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

15 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Elloksella -40%

Valeäiti 8 Kommenttia

(Teksti sisältää yhteistyölinkin, merkitty *)

Nyt pitäisi olla jo matkalla puistoon ja sitten leipoa, mutta pakko vinkata nyt heti tämä: Elloksella*
on voimassa 4.4. asti  -40% alekoodi 271801. Siis kalleimmasta tuotteesta -40%.

Nyt sai Ykkönen vihdoinkin kerralla kaikki kevät- ja kesäkengät itselleen, Conut ne olla pitää!
EDIT: Ei saanutkaan, perhana. Yllättäen kaikki mun ostoskoriin valitsemat tuotteet oli "ei-alennus"-tuotteita..no, on siellä kaikkea muutakin uimapaidoista lähtien.

Tarjousehdot: Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja ja se vähennetään tilauksen kalleimmasta tuotteesta. Alennus on voimassa 4.4.2013 asti ja sen voi käyttää vain kerran. Pienin toimitettava tilaus on 25 euroa, toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan.
Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, alehintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin eikä Guest Designer -tuotteisiin.

Tarjousnumero: 271801

(Teksti sisältää yhteistyölinkin, merkitty *) Nyt pitäisi olla jo matkalla puistoon ja sitten leipoa, mutta pakko vinkata nyt heti tämä: E...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Rakastuneena ruokakaupassa käyntikin on kivaa

lauantai 23. maaliskuuta 2013 Valeäiti 114 Kommenttia

Apua, olen rakastunut. Viettelevään, ihanaan, nopeaan, helppoon ja palvelualttiiseen rakastajaan. Se käy niin helposti, ihan vahingossa tapasin sen jo toisen kerran. Nyt pelkään että syrjähyppyni syvenee jokaviikkoiseksi, ehkä jopa syrjäyttää nykyiset kumppanini.

Se tietää kaikki tarpeeni, se aavistaa haaveeni. Se ehdottelee, juuri sopivasti.

Se tuo kaikki ruoat kotiovelle.




Ja jos sinä et ole jo sitä kokeillut, voin kertoa, että ruokakauppaostosten tekeminen verkossa on aivan saakelin koukuttavaa. Joka kerta kun tajuan jonkin painavan jutun menevän ostoslistalle, huokaan ensin tuskaisena ja sitten kikatankin innoissani kuin pikkulikka Robinin keikalla: mä laitan tänkin tonne Kauppakassiin, hihihi! Ei tarvi ite kantaa! Hekumoin jo etukäteen toimituksen hetkeä, kun ovelleni raahataan ne kaikki saakelin vaipat, vessapaperit, öljyt, tomaattimurskat, purkkiruoat, säilykkeet, hunajat, kahvit sekä tietenkin tuhannet litrat maitoa.

Vain jokaviikkoisia kauppakasseja raahannut, loskapuskissa tuplarattaita työnnellyt äiti-ihminen voi aavistaa, mitä autuutta on se, että joku muu roudaa ne kamat kotiin. Lisätään tähän vielä se, että nämä ostokset teen sohvalla saunan jälkeen, kalja kädessä, enkä tavalliseen tapaani nälkäisenä, hikisenä ja selkäkipuisena kahta väsynyttä apinaa käskien / maanitellen / uhkaillen / lohduttaen.

On tässä muitakin etuja. Verkossa ostoksia tehdessä on käytännössä mahdotonta tehdä niitä tarvitsen varmaan juuri nyt suklaapatukan -herätostoksia. Lisäksi tuotteiden hintaa on naurettavan helppo verrata. Kun nakuttaa hakuboksiin vaikka "jauheliha", on laiskankin kuluttajan mahdoton väittää, ettei jaksanut verrata hintoja. Ne kun näkyy kaikki siinä samalla silmäyksellä.

Miinuspuolena on valikoiman rajallisuus, näissä kaupoissa ei välttämättä ole juuri sitä luomu-kuitu-antioksidanttipastaa, jota olet tottunut ostamaan. Ja kun tuotteita ei näe silmien edessä, voi välillä olla hankala hahmottaa mitä on ostamassa. Pitääkin olla tarkkana, onko koriin päätymässä viipale, suikale vai klöntti. Samoin heräteostosten vaikeus kostautuu myös muistissa. Fyysisessä kaupassa on niin helppo kävellä ja huomata että hei, meiltä onkin muuten ketsuppi loppu. Mutta väliäkö sillä toisaalta, voit hakea sen sitten seuraavana päiväänä lähikaupastasi rallatellen, kun ostoskorisi on muuten niin ihanan kevyt, kerrankin.

Kauppakassi-palvelu toimii osoitteessa Foodie.fm, ja samalla Foodie-nimellä löytyy myös loistava älypuhelinsovellus. Foodie muistaa ostoksesi, suosittelee tarjouksia ja muita sinulle sopivia juttuja, ja lisäksi kertoo vastauksen siihen ikuiseen mitä tänään syötäisiin -ongelmaan reseptipalveluidensa ansioista.

Me ollaan tilattu Kauppakassi nyt kaksi kertaa. Kummallakin kerralla tavarat on tulleet 99% niin kuin piti, molemmilla kerroilla on kuitenkin jokin tuote ollut loppu. Palvelussa voi myös valita "puuttuvat tuotteet saa korvata vastaavalla", joten nyt meillä on litran pönikkä auringonkukkaöljyä rypsiöljyn sijaan. Oh well. Suurin skeptisyyteni, HeVi-ostasto, on toistaiseksi ollut iso positiivinen yllätys. Kummallakin kerralla hedelmät ovat olleet ensiluokkaisia avokadoista lähtien.

Tiesittekö muuten, että tällä tavalla kaupassakäynti on ekologisempaa kuin omalla autolla haettu, sillä se jakeluauto tuolla kuitenkin suhaa? Ja että isoin ympäristövaikutus ruokakauppakäynnissä ei olekaan se ruoan tuotantopaikka (lähiruoka), vaan nimenomaan se, miten ruoka haetaan kaupasta kotiin?

Joten seuraavalla kerralla kun mietit autolla marketiin lähteä, mieti uudestaan. Ota lasi viiniä käteen, kone eteen ja ala kliksuttaa. Seitsemän euron hinta (asiakasomistajille, muuten kympin) on mun mielestä kohtuullinen vaivaan nähden, varsinkin kun vähentää heräteostokset ja ottaa huomioon helpon hintavertailun. Tavarat tulee kotiin valitussa kolmen tunnin aikaikkunassa jopa saman päivän aikana. 

Ainoa oikea miinus, jonka olen toistaiseksi havainnut, on tavaroiden keräilijöiden järkyttävä pussiaddiktio. Viime tilaus tuli kahdessatoista muovipussissa. Kaikki, siis ihan kaikki talouspaperipaketista lähtien, oli pakattu omaan pussiinsa. Lisäksi yksittäiset tuotteet, kuten vaikka kolme maitorahkapurkkia, oli niputettu pussilla. Kyllä sydäntä kylmäsi toi muovin määrä, tästä laitoinkin heti palautetta.




Jos jaksoit lukea tänne asti, hyvä sinä! Sillä nyt voit voittaa itsellesikin tilaisuuden kokeilla Kauppakassia. Tähän postaukseen viimeistään tiistain 26.3. aikana kommentoineiden kesken arvotaan 50€:n lahjakortti. Lahjakortti on voimassa heinäkuun loppuun ja käy kaikissa S-ryhmä palveluissa. Arvonta on toteutettu yhteistyössä Foodien kanssa. Arvonta-onnea kaikille!

EDIT: arvonta on siis vielä tänään tiistaina voimassa, hop hop!

Apua, olen rakastunut. Viettelevään, ihanaan, nopeaan, helppoon ja palvelualttiiseen rakastajaan. Se käy niin helposti, ihan vahingossa tapa...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

114 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Jos näitä juoksee kaksi, riittäisikö?

perjantai 22. maaliskuuta 2013 Valeäiti 10 Kommenttia

Olen tainnut yliarvioida itseni. Aika pahasti. Pakko se on rehellisesti myöntää, että ajattelin sen kympin olevan aika läpihuutojuttu. Olenhan sen ennenkin juossut, hitto, oon kahdesti juossu sen yli tuplasti! Ja kyllähän mä olen välillä nytkin juossut, ja ihan hyvin se on menny. Kai? Jossain epäflunssani (mystinen nenätukkeuma, joka ei selkeästi olekaan flunssaa. Eikä kyllä hernekään.) huuruissa keksin kokeilla tänään edes puolikkaan kympin juoksemista. Muut haasteen mammat on jo ostanu uusia kenkiä, kellottanu lenkkejään ja tehnyt itselleen juoksutreeniohjelman. Kiesus sentään, pakkohan sitä on sitten edes kokeilla! Siispä Kakkonen vaunuihin, Ykkönen ja Insinööri uimahalliin ja menoksi. Mitä siitä, että pakkasta on liikaa, varusteet on antiikkiset ja kesäiset, ja että se nenä. Nyt menoksi.

Suoritettu (melkein) viiden kilsan ja 39 minuutin lenkki fiiliksineen ja ajatuksineen eteni suunnilleen näin kilometreittäin:
  • 0-1: Tämähän on ihan mukavaa
  • 1-2: Tästä tulee muuten varmaan vahingossa yli viisi kilsaa, täytyykin tarkistaa paljonko nyt on. Siis mitä ****, PUOLITOISTA???
  • 2-3: Voi saatana. Mihin mä olen oikein lupautunut?
  • 3-4: Täytyykin muistaa kysyä saatiinko me se Tena sponssiksi
  • 3-4: No nyt alkaa vauhti löytyä! Toi äsken ohi vilahtanut 72v röökaaja nyt vaan oli varmaan joku entinen maratoonari.
  • 3-4: Aika pitkä tää Disco Ensemblen uusi levy, mähän olen juossut jo varmaan tunnin.
  • 4-4,5: Jos ottaa polvi- ja selkäleikkauksen, saiskohan tissit kaupan päälle?
  • 4,5-4,8:    Kyllä nyt varmaan tarvii käydä muuten kaupassa, johan tässä melkein tuli se viisi täyteen. Kuka nyt jotain kahtasataa metriä huomioi.
Niin siinä taas kävi, että juokseminen on ihan perseestä. Ekat viisi minuuttia on ihan elämänsä kunnossa, kepeäaskelinen voittaja. Sitten 12-13 minuutin kohdalla toivoo nopeaa kuolemaa tai edes kohtuullista matkaa. Loppumatkassa syketaso ja hengitys alkaa tuntua mukavilta, vauhti on kohtuullinen (ainakin henkisesti), mutta nivelet alkaa rutista. Juuri ennen maalia sitä suunnittelee päässään lukuisia tulevia aamulenkkejä ja viikonloppumaratoneja, onhan tämä lenkkeily sentään varsin hyvä ja kätevä harrastus. Jälkikäteen on hikinen voittaja ja luulee tekevänsä tämän vielä usein. Seuraavana päivänä kävelee kumarassa rakkojensa yli ja ostaa kolme suklaalevyä.

Näiden vanhojen viisauksien lisäksi opin, että talvijuoksukengissäkin olisi varmaan puolensa, tuplarattaiden kera on kohtuullisen rasittavaa juosta, ja että surkeakuntoisen juoksijan näköjään spottaa kaupassa helposti. Ilmeistä päätellen olin saavuttanut sen tavoitellun violetin sävyn. Ja niitä suklaalveyjä en edes saanut mukaani kun tililtä oli rahat loppu. Hups.


Olen tainnut yliarvioida itseni. Aika pahasti. Pakko se on rehellisesti myöntää, että ajattelin sen kympin olevan aika läpihuutojuttu. Olenh...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kirahvi hampaankolossa

torstai 21. maaliskuuta 2013 Valeäiti 10 Kommenttia

Kaikkeen mekin ollaan taas päädytty. Ilta- ja aamupuhteena bongataan nimittäin nykyään Ykkösen suusta kaikkea jääkaapista Helsingin Sanomiin. Tänään sieltä löytyi torstain numero.

Kyseessä on tietenkin hampaidenpesu, ja toistaiseksi ainoa toimivaksi osoittautunut tapa saada se tehtyä ilman jokaisen osallistujan huutoa ja...no, hampaiden kiristelyä.

Se alkoi Pienen pienestä veturista. Hampaita sai harjata surullisen nyyhkytyksen säestämänä (melkein) niin kauan kuin kyseistä laulua lauloi. Sitten siitä tempusta loppui puhti. Insinööri siirtyi kovempaan sarjaan ja alkoi suurelkeisesti "huomata" ruskeaa väriä, jopa mustaa Ykkösen hampaissa. Ne piti muuttaa kaikki valkoisiksi. Tämä toimi värirakkaaseen lapseen aika pitkään. Sitten sekin kyllästytti.

Sitten minä keksin bongata sieltä hampaistosta päivän ruokia. Aina löytyi puuroa, leipää ja muuten aika usein ihan oikeasti sitä pullaakin. Tämäkin toimi aika pitkään, ja toimii kai edelleen. Mutta Insinööri tuotekehitti tämän niin korkeisiin sfääreihin, että hammaspyykki ei ole enää pelkästään helppoa, se on toivottua. Nyt pitää lähes estellä liian usein toistuvaa hampaiden pesua, sillä Ykkönen tulee koko ajan kertomaan että suussa on kirahvi.

Niin. Sieltä suusta löytyy nykyään kirahvia, bussia, kirjaa, mekkoa, autoa, kalaa...ihan mitä vaan mieleen sattuu juolahtamaan. Ja kaikilla on superhauskaa kun yhdessä ihmetellään, miten ihmeessä se kerhotalokin sinne hampaankoloon joutui. No, tyhmillä on yleisestikin hauskempaa. Tälläistä tämä meidän jutun taso vaan on.



Kaikkeen mekin ollaan taas päädytty. Ilta- ja aamupuhteena bongataan nimittäin nykyään Ykkösen suusta kaikkea jääkaapista Helsingin Sanomiin...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tarkoitus ennen tyyliä

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013 Valeäiti 6 Kommenttia

Ihana ihana ystäväni kävi tänään puoliyllätysvisiitillä. Mikä sivumennen mainittuna johti siihen, että häntä odotti pari keskeneräistä kakkajuttua, kaksi pientä nakupelleä sekä niiden meikitön äiti ja suorastaan räävitön keittiö. Tilanteen tasaamiseksi tämä tosiystävä hoiti itselleen nenäverenvuodon ja liittyi vanutupot nenässään oudon näköisten ihmisten koplaamme.

Anyway. Ystäväni tehdessä lähtöä kysyin, onko siellä vielä lämmin. Mietin siinä mielessäni riittääkö Kakkoselle yhdet housut ja laitanko itselleni karvaiset vai karvattomat saappaat villatakin ja toppiksen kaveriksi.

Ymmärsin puhuvani hieman eri kieltä, eläväni aivan eri planeetalla (tai ainakin elämää) villakangastakkisen (!) ystäväni kanssa, kun hän vastasi:

"On siellä hirveen kylmä, melkein tarvii pipon."

Tosiaan, toiset eivät välttämättä tarvitse pipoa. Toiset eivät hengaa ulkona työkseen.

Huhtikuussa minäkin aion liittyä heihin. Kauniissa vaatteissa ja korkeissa koroissa kulkeviin. Paleleviin, mutta tyylikkäisiin.

Ihana ihana ystäväni kävi tänään puoliyllätysvisiitillä. Mikä sivumennen mainittuna johti siihen, että häntä odotti pari keskeneräistä kakka...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hulavanteita ja sähköistä tukkaa

Valeäiti 7 Kommenttia

Kävimme sunnuntai-iltana Insinöörin kotiutumisesta huumaantuneena (Kaksi aikuista, neljä kättä!) vähän ex-tempore tutustumassa vasta avattuun SnadiStadiin, tuohon ydinkeskustan HopLopiin. Ja kivaa oli!



Suuri syy koko perheen riemuun oli varmasti ajankohta, oltiin niin myöhään illalla ettei tungosta ollut. Mutta oli siellä muutenkin mukavaa. Verrattuna siihen HopLopiin ihan pienten alueita oli enemmän ja ne oli antoisampia, muutenkin koko paikassa oli vähän muutakin kuin vain niitä isoja kiipeilyalueita liukumäkineen ja pomppulinnoineen. (Pomppulinnojakin tosin oli erillisinä varmaan kymmenen, joten aina löytyy varmaankin tilaa).

Lisäksi oli liukumäkiä, Plasto-mopoja, konsolipelejä, pillimehuja ja ne kaikki muutkin "pakolliset". Erityisesti kuitenkin ilahdutti se kaikki muu, mitä en ainakaan itse ole HopLopissa nähnyt. Suuren suosion meidän perheessämme saavutti ainakin jättimäinen hiekkalaatikko, jossa meidän sandlovers vuosimallia -10 ja -12 vetivät hiekkaa kaksin käsin ja vähän ämpäreihinkin. Into oli kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa. Lisäksi sieltä löytyi valtavia palikoita, autorataa, jumppanurkkaus hulavanteineen, air hockey, skeittipuisto ja koriskenttä (!), jaloilla pelattavat kosketusnäyttöpelit, tapahtumalava, golf-simulaattori (isille aikuisille), pikink-alue viltteineen...














Hienosti suunniteltu väritys pomppulinnassa,
ottaen huomioon asiakaskunnan.




Miinusta uskonnollisesta nimityksestä.
En tosin ymmärrä missä tässä oli se Nooa
kun ei ollut arkkia, vettä eikä eläimiä.

SnadiStadi oli aika vahvasti tuotteistettu Muksun, Hevisaurusten ym. voimin, mutta mua se ei kyllä haittaa (ylläri). Kivaahan se on kun saa eväät paikan päältä ilmaiseksi. Maksulliset eväätkin oli aika ok, listoilta löytyi vähän normaalempiakin ruokia niiden iänikuisten ranujen ja hodarien kylkeen. Ekstrabonuspisteitä tilojen siisteydestä vessoista lähtien ja mukavasta henkilökunnasta, joiden mielestä Ykkösen lähtöraivarit oli ainoastaan sympaattista. SnadiStadi järjestää myös kerhoja, leirejä ja jokapäiväistä Muksu-klubia. Aika kivaa, sanoisin.

Ihan kohtuullisen hinnan lisäksi (8€ yli 1v) paras puoli on ehkä sijainti. Insinööri sen keksikin; jatkossa meidän perheen viikottaiset ruokaostokset tehdään niin, että toinen suhaa kaupassa ja toinen hiekkalaatikolla, auton odottaessa kiltisti parkkihallissa. Enää pitää päättää, kumpi saa tehdä ja mitä. Apus hulavanne!




Kävimme sunnuntai-iltana Insinöörin kotiutumisesta huumaantuneena ( Kaksi aiku ista, neljä kättä! ) vähän ex-tempore tutustumassa vasta ava...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Varsin yksipuolista rakkautta

tiistai 19. maaliskuuta 2013 Valeäiti 7 Kommenttia

Mikähän vuosi se oli, kun Suomessa alkoi iki-ihana Muodin Huipulle sarja? Olin ollut jo sitä ennen sarjan jenkkiversion fani, ja onneksi Suomenkin versio oli oikein toimiva. Vaikka en tajua muodista enkä ompelemisesta yhtään mitään, on jotenkin ilo katsoa luovan ihmisen prosessia ajatuksesta tuskan ja kyynelten läpi riemuvoitttoon tai murskatappioon. Istua itse verkkareissa sohvalla miettien "ihan kauhea" ja sitten kuulla tuomareiden hehkutus samasta rytkystä. (Juurihan sanoin, etten ymmärrä muodista mitään.)

Mutta sen kyllä ymmärsin ihan heti, että Katri Niskanen on päättänyt lähteä muodin ammattilaiseksi tehdäkseen minulle mekkoja. Ihan mielettömiä mekkoja. En ole varmaan ikinä nähnyt Katrin mekkoa, johon en olisi välittömästi rakastunut. Siksi en ole voinut astua jalallanikaan ihan naapurissa sijaitsevaan Katri/n liikkeeseenkään, perikatohan siitä tulisi.

Kunnes kaveri vinkkasi, että siellä on alennuksessa mekko joka voisi olla sulle hyvä. Jos nyt unohdetaan se, että kaikki tuon jumalaisen muotisuunnittelijan mekot olisi mulle just hyviä, kuulosti vinkki aika hyvältä ja päätin käydä katsastamassa tämän yhden alehintaisen yksilön. Siispä limpsin lompsin Ykkösen kerhon aikana mutsivaatteissani, Kakkonen vaunuissa nukkuen, sinne hienoon liikkeeseen sovittelemaan. Ja olihan se ihana. Niin ihana, että päätin ostaa sen itselleni (ensimmäiseksi) 30v lahjaksi. Paitsi että se ainoa kappale oli liian iso (koska luusäkki), joten pitää tehdä korjauksia.

"Odota, soitan Katrille niin hän tulee tuolta
ateljeen puolelta merkitsemään tarvittavat korjaukset" 

Siis Katrille?? Minun rakas jumalattareni, tänne? Nyt? Minulle mittailemaan? Jee-apua!

Ja mitä tapahtuu niiden kolmen minuutin aikana, kun suunnittelen kaikkea mitä Katrille pitää sanoa ("olet ihana"? "sun mekot on ihania"? "diggasin susta jo telkkarissa"?)? No tottakai se Kakkonen herää.

Joten kaiken suunnittelemani sijaan könyän pois korkokengistä, heitän jalkaan valtavan kokoiset karvasaappaani, mutisen "sori mun pitää hakea toi vauva tuolta sisään", menen ulos se ihana mekko päällä, laitan jumalattaren pitämään ovea auki ja vetäessäni koko Etelä-helsingin kurat vaunujen renkaiden mukana sisään puhtaanvalkeaan liikkeeseen tönäisen niiillä ohimennen myös idoliani, joka melkein jää oven ja vaunujen väliin puristuksiin.

Jätin kohteliaisuudet sanomatta, jotta huoneeseen mahtui ne sata häpeilevää anteeksipyyntöä. Sitten olin niin paikallani kuin ihminen vaan olla voi, ettei hieman äkämystynyt taitelija päätä tönäistä ohimennen nuppineulalla.


Mikähän vuosi se oli, kun Suomessa alkoi iki-ihana Muodin Huipulle sarja? Olin ollut jo sitä ennen sarjan jenkkiversion fani, ja onneksi Suo...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mummot 2050 edition

lauantai 16. maaliskuuta 2013 Valeäiti 17 Kommenttia

Lilahtavan vaaleat kiharat, villapeitto jaloissa ja kädet virkkaa patalappua? Vai pitkä tukka heiluen zumbaava, farkkujalkainen twiittaaja?

Veikkaan, että meillä kaikilla on jokseenkin samanlainen kuva mummoista: Mummot on hirveen rauhallisia, vähän hitaita, hymyilee paljon ja tuoksuu pullalta. Ne meidän omat mummot siis. Ne mummot, joita näkee bussissa on laihoja ja kiukkuisia ja aina tiellä nahkakenkineen. Suorat housut niillä kaikilla kuitenkin on, tai sitten joku villasekoitteinen hame.

Paitsi että eihän ne tollasia ole. Tai oli ne meidän lapsuudessa, 80-90-luvulla. Sitä ennen mummon käsite oli varmaan jotain ihan muuta ja siitä pari sukupolvea taaksepäin koko kysymys on vähän turha kun mummot ei ehtineet elää riittävän kauan ollakseen oikeasti vanhuksia. Muistan kun kuulin muutama vuosi sitten erään viisaan kansantaloudellisen totuuden: mummot ovat aina sukupolvensa määrittämiä, ei ikänsä. Ikääntyminen ei siis tarkoita samaa vuosikymmenestä toiseen (no shit sherlock, mutta eihän tota ole tullut ajatelleeksi). Mummot eivät tule koskaan olemaan samanlaisia minulle, minun vanhemmilleni tai minun lapsilleni. Nelliinakin tätä hämmästeli nähdessään farkkuhousuisen mummon. Ei kai mummeleilla nyt farkkuja..? Kyllä niillä vain on, ja varmaan niittejäkin joillain. Sen todistaa viimeistään se Advanced style -blogi.

Sitten seuraava ongelma; minkä ikäisiä mummot on? Mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä kauemmaksi siirtyy mummon käsite. Lapsena mummoja oli kaikki yli nelikymppiset, sitten 60 ja nyt sitä ei enää kehtaa ajatella niin kun omat vanhemmat juhlii kuusikymppisiään. Ne omat vanhemmat on, no, toki mummoja ja ukkeja näille tuottamilleni lapsenlapsille, mutta ei ne muuten mummoista mene. Ovat vielä töissäkin. Onko mummo siis lähempänä seitsemääkymppiä huiteleva, jo eläkkeelle jäänyt, vai riittääkö pelkkä jälkikasvun lisääntyminen? Entä sitten kun me kaikki eletään satavuotiaksi ja ylikin, onko 70 silloin uusi 50? 50 ainakin tuntuu olevan jo uusi 40, katsokaa vaikka Michael Monroeta.

Kaikki tämä johtaa hämmentävään johtopäätökseen ja pohdintaan: minustakin tulee joskus mummo. Lapsenlapsia tai ei, vielä jonain päivänä minullakin tukka harmaantuu ja suusta pulppuaa vanhojen sanontojen lisäksi typeriä lauseita kuten "syöpäs vielä vähän puuroa niin kasvat oikein isoksi tytöksi." Vai?

Jos väite sukupolvimummoista pitää paikkansa, minä taidankin sitten siinä eläkeiän rattoisammalla puolella olla sellainen kiroileva, englantia puheessaan viljelevä, sarkastisen ärsyttävä leopardilegginseissä kirmaileva mustatukka. Vedän kilokaupalla karkkia ja hankin jatkuvasti uusia koneita, joiden avulla voin vaikka blogata sormien nivelten jo väsyttyä. Pullaa leivon kyllä ihan varmasti, mutta en kyllä saletisti silloinkaan ompele. Samoin virkkaamisen, kutomisen ja sen pitsin jätän taitavammille. Mielelläni kuitenkin teen parit onnittelukortit PowerPointilla ja vetäisen neonoranssit teipit päälle.

Tähän lauantai-iltapäivään suosittelen samaa ajatusleikkiä sinne muillekin, meistä on tulossa melko rock sukupolvi mummoja (ja vaareja)!


Lilahtavan vaaleat kiharat, villapeitto jaloissa ja kädet virkkaa patalappua? Vai pitkä tukka heiluen zumbaava, farkkujalkainen twiittaaja? ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

17 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

PR: Viikot 1-5

torstai 14. maaliskuuta 2013 Valeäiti 0 Kommenttia

Ensimmäisten viikkojen superpikakelaus, olkaa hyvät:

Viikko 1: 
Ensimmäinen valmennuskerta: Alkutapaaminen, saliohjelman luonti ja läpikäynti. Lievää paniikkia, vielä isompaa innostusta, jee!

Omat treenit:
Eka itsenäinen treeni heti ohjelman saamisen jälkeen ja sitten - flunssa. Perhana.

Viikko 2: no sitä flunssaa.

Viikko 3:
Ei valmennuksia.

Omat treenit: Tiistaina varovainen tanssitunti, jonka innoittamana vielä lauantaina salille. Kumpikin meni olosuhteisiin nähden hyvin. Lauantain salikeikka vielä aikamoista hakemista ja liikkeiden tekniikoiden muisteloa.

Viikko 4: 
Ei valmennuksia.
Omat treenit: Kahdet omat salitreenit. Selkä kipeytyy maastavedoista (ylläri), kun oli pakko taas kuitenkin tehdä vaikka kipu alkoi jo tulla. Nyt sitten kuljetaan taas portaittaisella säädöllä ja irvistellään pelkästä seisomisesta.

Viikko 5:
No nyt lähti rullaamaan! Vaikka kyseessä oli vieläpä se viikko, kun Insinööri on poissa, pääsin peräti kaksi kertaa salille ja myös sille tanssitunnille.

Omat treenit:
Salilla ohjelmat tuntuu jo tutummilta, painoja sai lisättyä kivasti ja niitä perinteisiä saliähkäisyjäkin alkoi kuula. Toisella treenikerralla päivä ruoat oli surkeat ja sen kyllä huomasi. Jalat veti jo lämmittelyissä hapoille ja vasen puoli oli selkäkivun takia täysin tukossa. Kuitenkin varovaisesti tehty treeni auttoi ja selkä oli illalla parempi kuin moneen päivään. Viikolla oli myös toinen tapaaminen Emman kanssa.

2. valmennuskerta: Sanoinko, että sain painoja hienosti lisättyä? Unohtakaa se, ne tuplattiin just. Auts. Lisäksi treenattiin paria sellaista liikettä, että ihan pian minut tunnetaan salilla nimellä "kaatuu taljaa päin" ja "levittää jalkojaan pallon päällä".

Ruokavalio: 
Hello Ehrmann, my dear friend. Kanamunien menekki alkaa saavuttaa kummallisia mittoja.

Ensimmäisten viikkojen superpikakelaus, olkaa hyvät: Viikko 1:   Ensimmäinen valmennuskerta:  Alkutapaaminen, saliohjelman luonti ja läpi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Projekti Ranka!

Valeäiti 15 Kommenttia

No nyt sitä treeniasiaa, vihdoinkin. Lupaamaani kirjoitustulvaan on tullut merkittävä hidaste, kun ensimmäisen treenikerran jälkeen sain heti flunssan, joka pakotti saman tien treenitaukoon. Ennen kuin edes aloitinkaan. Mutta nyt on flunssat selätetty ja treenipäiväkirjassakin on jo neljä merkintää, joten on oiva aika aloittaa tämän projektin dokumentointi. Tulossa on varmasti pitkä teksti, joten hae jokin hyvä (proteiinipitoinen) välipala ja ota mukava asento.

Mikä ihmeen Projekti Ranka (tunnetaan jatkossa nimellä PR)
Minä olen entinen pakotettu urheilija, myöhempien aikojen väkisinlaihduttaja ja lopulta mukavuudenhaluinen, tyhjiin imetty, lihakseton tikku. Olen pelannut tosissani korista, ratsastanut hevosia, vähän tanssinut, käynyt jopa pesismatsissa pelipaita päällä, kickboxannut, juossut pari puolimaratonia ja vetänyt salilla niitä saakelin kyykkyjä. Vihannut lähes joka hetkeä. Peilissä on näkynyt lihava ja laiha, mutta lähes aina lihakseton ja selkävammainen sohvaperuna. Urheileminen on aina ollut suoritus muiden joukossa, ei oma nautintonsa sinänsä (toki yleensä se on sitten lopulta ihan kivaa, mutta lähteminenhän on tuskaa ja ponnistelu on vähän tylsää). Olen tehnyt sitä koska on pakko. Tähän en usko tulevan ihan nopeasti muutosta, urheilu on musta kivaa silloin kun se on jotain kivaa (kuten katukoris) tai tavoitteellista (kuten jokin ihan uusi laji jossa oppii hurjasti). Nykyiseen elämäntilanteeseeni, muotooni ja rankaani sopisi kuitenkin parhaiten sali, joten annetaan sille vielä uusi mahdollisuus.

Niin ja se lenkkeily, sitäkin inhoan. Joten hieman itsekin ihmettelen, miksi oikein anelemalla anelin ja siten pääsin siihen hulluun kymmenen mutsibloggaajan ryhmään, joka tulevana toukokuuna muuttuu porukalla liilaksi Naisten Kympin reitin mukaisesti. En tiedä mistä tämä aivopieru ilmestyi, mutta sen muuttumista hieksi, tuskaksi ja rakoiksi voitte seurata sekä täällä Valeäidin puolella Mutsien Kymppi -tunnisteiden alla, että siellä Vuoden Mutsin puolella. Tämä tulee vielä päättymään julmetun kiusallisesti, kiusallisen julkisesti, veikkaan.

Ulkonäöllisestikin olisi vähän korjattavaa ja etenkin ihan fysiikan puolella. Koska imetykset ovat vetäneet koko kroppani about tyhjäksi, ensimmäistä kertaa elämässäni paino ei ole ongelma. Tai on se vähän, sillä sitä on liian vähän. Olen tyhjä luusäkki, ihan oikeasti. Nyt siis sitä lihasta, muotoa, voimaa! Suurin ongelmani on kuitenkin tuo selkä, kaiken pahan alku ja juuri. Se elää ihan omaa elämäänsä, niksahtaa välillä ollakseen hetken tai viikon aivan saatanan kipeä (pardon), kunnes yhtäkkiä taas onkin ok. Selässä ei ole rakennevikaa sinänsä, ongelmana on yliliikkuvat nivelet joita ystävälliset mammahormonimme ovat pahentaneet. Ratkaisu tähän olisi luonnollisesti hyvä lihaksisto ja liikunnalliset elämäntavat. Pah. Otetaan siis lähtökohtaisesti tämän projektin tavoitteeksi ranka, ja sen saattaminen sellaiseen kuntoon, ettei töihinpaluu tarkoitakaan automaattisesti myös migreenin paluuta.

Miten ja kuka:
Perusteellisen googlettamisen ja suositusten kysymisten jälkeen on Insinöörin lahjaraha roudattu Optimal Performance -nimiseen lafkaan. Sieltä sain natsikseni ja avukseni mukavan Emman, PT:n, jonka kanssa olemme nyt kerran treffanneet ruokavalion / kehonkoostumuksen merkeissä, kerran Emman tekemät ohjelmat läpikäyden ja nyt tänään ensimmäistä kertaa yhdessä treenaten. Tämän päivän perusteella en tosin ehkä tykkääkään Emmasta niin paljon, veikkaan että huomenna vielä vähemmän.

Emman kanssa nyt kuitenkin treenataan ainakin kymmenen yhteisen treenikerran verran, siinä välissä vaihdetaan pari kertaa ehkä saliohjelmaa ja mietitään muutenkin miten homma toimisi hyvin. Kaiken lähtkohtana olisi kuulemma hyvät yöunet, vähintään seitsemän ja puoli tuntia yössä. Motherfuc...unohdetaan tämä. Emma neuvoo kuitenkin myös sekä ruokavalion että treenien suhteen, joten niiden ympärille tämä homma sitten rakentuukin.

Ruokavalio: 
Okei, olen huono asiakas tässä. Olen sokerisyöppö, syön liian vähän ja tiedän aivan liikaa. Laihdutushistoriani ansiosta (-16 todella tarpeetonta kiloa joskus kauan ennen lapsia, pakko saada edes vähän sillä pröystäillä) osaan ulkoa kalori-, hiilari- ja proteiinimääriä eri ruoka-aineista, mutta en silti syö riittävästi kuituja, kasviksia, proteiinia enkä varmaan edes rasvoja. Tämän kaiken tiesinkin jo lähtiessäni. Yhden päivän raadollisen rehellisen ruokapäiväkirjan perusteella sain kuitenkin vain kaksi neuvoa: Lisää proteiinia, lisää vettä. Jes, tähän mä ehkä pystyn! Isot propsit siitä, että OP:lla ymmärretään pienten askelien merkitys. Koko elämää on turha yrittää samalla istunnolla muuttaa, lähdetään pienistä (positiivisista) muutoksista, joista tehdään vähitellen tapa. Niinpä minä saan vielä syödä karkkini ja pullani (sitäpaitsi kuulemma olen todennäköisesti sellainen, jolle hiilarit sopii hyvin! hur-rraaaaa!!!),  kunhan saisin sitä ruoan määrää etenkin protskupuolella lisättyä. Ruokavalion suhteen tuli monta muutakin tärkeää pientä juttua, kuten vinkki siitä että magnesium voi parantaa unen laatua. Se kuulemma diibadaabaduuba ja sitten nönnönnöö, jonka ansiosta lyhyetkin unen pätkät voi olla parempia. Kelatkaa! Kyllä mä tohon uskon, noin hyvin perusteltuna! En ole tietenkään vielä saanut sitä ostettua, mutta aion.

Muita vinkkejä tai pieniä muutoksia oli palautusjuoma treenien jälkeen, joka on kyllä hiukan musta vielä kiusallista kun näytän siltä, että kaadun vaan sen törtsän voimasta. Mutta ehkä musta vielä bodari tehdään, joten juon kiltisti tuon typerästi nimetyn, ruman ja pahanmakuisen juomani.






Treenit:



Emma on tehnyt ihan vain minun kiusakseni kaksi saliohjelmaa, jotka olen nyt ehtinyt itsenäisesti treenata kahdesti. Kysyin aluksi heti, kuinka usein salilla pitäisi käydä. Vastaus oli raadollinen: "no jos nyt lähdetään siitä, että se on nyt nolla kertaa viikossa, niin tähdättäiskö vaikka edes yhteen." Kiitti! No mutta, oikeasti tähdätään 2-3 salikertaan viikossa, ja lisäksi käyn tiistaisin samaan aikaan Ykkösen kanssa tanssitunnilla. Ai niin, sitä saakelin juoksuakin piti johonkin väliin tuupata...Hyvin pian huomataankin, että tämä yhtälö, etenkin töihinpaluuseen yhdistettynä, tarkoittaa kalenterinäkymänä tätä: 

Y-Ö-K.

Edistyminen: 
Tätä pitäisi tulla. Ja sitten siitä voisi tänne raportoida. En aio laittaa teille mitään lähtökuvia tai varsinkaan -mittoja, koska niistä ei vaan seuraa mitään hyvää. En halua, että yksikään valmiiksi kehonkuvansa kanssa kamppaileva vertailee minun mittoja omiinsa ja tekee niistä jotain johtopäätöksiä. Aion kuitenkin ottaa itsestäni jotkut mitat nyt ihan lähipäivinä lähtötasoksi, ja jatkossa voin kirjata tänne (toivottavasti) ilmaantuneet muutokset. Lisäksi tietenkin treenifiiliksiä, viikottaista seurantaa ja ne kaikki sadat repsahdukset olisi syytä kirjata. 

Hetkessä räpsäisty after workout glow kotipuntin kera.
Huomattaisin, että käsivarteni ei valitettavasti
oikeasti ole  edes noin paksu.
Vielä on aika monta taljavetoa tehtävänä.
Teen kokeeksi heti tämän postauksen perään yhden "normaalin viikkopostauksen", jotta saan tuntumaa siihen, mitä kaikkea haluan tänne kirjoittaa. Ja tietenkin siihen, mitä te haluatte lukea, joten antakaahan kuulua. Tästä se lähtee!

No nyt sitä treeniasiaa, vihdoinkin. Lupaamaani kirjoitustulvaan on tullut merkittävä hidaste, kun ensimmäisen treenikerran jälkeen sain het...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

15 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Siivousmartta tässä hei

Valeäiti 40 Kommenttia

Mitä tekee aito ja oikea kotiäiti lasten nukkuessa yhtä aika päikkäreitä? Siivoaa, tietenkin.

Vaihtoehtoina olisi toki ollut myös nukkuminen, keksit, blogi tai kaikkien näiden yhdistelmä. Sen sijaan se saakelin kevätaurinko vilautti jo sadatta kertaa noita synttärijuhlien jälkeisiä tahroja lattiassa, joten tartuin mopinvarteen.

Onneksi siivoaminen on nykyään astetta mukavampaa, muutaman oleellisen parannuksen myötä. Nykyään on ensinnäkin kivilattiat siellä, mihin pahimmat loat lentää. Niiden puhdistaminen on hieman eri asia kuin vanhojen isorakoisten puulattioiden. Hups vaan ja puurot on pois. Toinen helpotus on nuo kaksi pientä apuria. Tai lähinnä se, että siivoamisesta on tullut jo ohjelmanumero, jolla saa Ykkösenkin pois pahanteosta ja iPadista hetkeksi. Kolmas helpotus on tietenkin oikea välineistö. Ja koska teitä nyt varmaan ihan hirveästi kiinnostaa, esittelen teille minun eli laiskan siivoojan parhaat ystävät:



1. Fairy pumppupullossa. Hyvästi limainen pullonsuu vaikeasti avattavine korkkeinesi, tämä on rakkautta.



2. Myrkyttömät pesuaineet. Nyt voi pestä kaikki paikat puhtaaksi, vaikka perässä kulkee neljällä raajalla etenevä nuolija, tuo maistelun maisteri. Puhdasta tulee silti (jopa helposti), ja tuoksukin on muuten parempi kuin "perinteisissä". Methodin pesuaine tuli meille testiin ihanasta Siivouskaupasta, joka saa paatuneimmankin pölypalleroiden kasvattajan innostumaan siivouksesta. Method on entuudestaankin tuttu ja tykätty, mutta tämä kyllä räjäytti potin ja syrjäytti oikeastaan kaikki muut talouden pesuaineet. Paitsi ton Ecoverin lattiakaman, joka sekin on ollut oikein hyvä. Saman merkin pyykinpesuainetta en ostanut uudestaan.


3. Hyvä imuri, joka ei ärsytä silmää. Ihannetilassa tämä voisi asua esillä koko ajan, jolloin sen käyttöaste nousisi huomattavasti. Nyt se kyllä asuu kaapissa leikkikeittiön ja muiden tärkeiden asioiden tieltä pois.


4. Rikkalapio, joka myöskään ei ärsytä silmää. Koska kaapissa asuvaa ei käytetä.

5. Valmiit pyykinpesuainetabletit. Eivät todellakaan pelasta maailmaa, haisevat hirveän voimakkaasti ja ovat varmaan aika vaarallisia lapsiperheessä. Mutta nämäkin kolme sekuntia, jonka voitan ajassa, ja etenkin se pullon kanssa lotraamisen puuttuminen ovat ihania.


6. Värinkerääjäliina. Mikä valko- ja kirjopyykki? Nyt saan luvalla tehdä minulle niin rakkaita melkein valkoinen ja suunnilleen punainen -koneellisia. Tämä ihana pieni pyyhe pelastaa kaiken. Se oli ensin valkoinen, nyt se on kymmenien pesujen jäljiltä luotettavan monivärinen. Vaatteet ei.


7. Kuivausrumpu. Tämäkään ei pelasta maailmaa, mutta pelastaa kyllä minut ja parisuhteeni. Love you!

Ja vesilinnulla heitän tätä häälahjaksi saatua rikkaimuria.

Kyhjötä sinä siellä nurkassa vaan.

Se on kaunis ja kätevä ja kaikkea - paitsi ettei se ikinä toimi. Kärsii varmasti huollon puutteesta, mutta on se perkele kun ei ikinä vedä vaikka kuinka tyhjää ja pesee. Ja samaa kuulen muiltakin ko. laitteen omistajilta. Vanha kunnon kihveli toimii paremmin.

Sitten on niitä kaikenmaailman mikroliinoja ja robotti-imureita, mutta mä en ole jotenkin niiden käytöstä ikinä saanut suuria kiksejä. Kertokaahan omat parhaat vinkit siivouksen helpottamiseen tai vähentämiseen! Yksi hyvä vastaus on mies pois kotoa: yksi aikuinen tuottaa huomattavasti vähemmän sotkua ja pyykkiä, huomaan.





P.s. myydään halvalla hyvä rikkaimuri! Kiinnostuneita?

P.p.s. äkilliseen siivousintoumaan saattaa vaikuttaa tänään hoitajaksi saapuva äitini. Pakkohan se on edes esittää, että tytär on oppinut jotain. Sillä aikaa kun äiti koluaa nurkkia, minä menen treenaamaan, ja siitä kirjoitan ihan heti seuraavaksi, tai itseasiassa parhaillaan!


Mitä tekee aito ja oikea kotiäiti lasten nukkuessa yhtä aika päikkäreitä? Siivoaa, tietenkin. Vaihtoehtoina olisi toki ollut myös nukkumin...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

40 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.