Valeäitejä oomme kaikki (sis. arvonnan voittajan!)

sunnuntai 3. helmikuuta 2013 Valeäiti 14 Kommenttia

(Sisältää yhteistyölinkin, merkitty *) 

Tittidi-diiiii!!! Talvisen lenkin päätteeksi löysin itsestäni riittävästi energiaa yöllä päättyneen arvonnan suorittamiseen. Hirveän monta teitä osallistui, kiitos kaikille!

Ja tässä se tieto tulee: Ihanat Oppas:in lakanat on (random.org:in avustuksella) voittanut Laura, onnea! Laura jätti 27.1. klo 12.57. kommentin:

"1. Porolakanat vauva tai junnu koossa :)
2. Varmaan liittyy oman ajan saamiseen nämä... useammin kuin monta kertaa meillä istutetaan likka tietokoneen tai telkkarin ääreen katsomaan Pikku Kakkosta, Muumia tai varsinkin Titi Nallea. Äiti kerkiää tällä aikaa sitten siivoamaan, laittamaan ruokaa tai kuten yleensä jatkamaan dataamista, joka jäi kesken, kun lapsi heräsi päikyiltä..."


Laitathan Laura mulle sähköpostia (valeaidin @ gmail . com) niin yhdistän sinut ja Oppas Laplandin toisiinne. Suloiset porot jo sinua siellä Levi-tunturin juurella odottaapi!

Mutta eihän tässä vielä kaikki. Lisäksi lupailin yllätyksellistä lohdutuspalkintoa parhaan Valeäititarinan jakajalle. Ensinnäkin kiitos ihan jokaisesta tarinasta, olen täällä lukenut kommenttejanne ääneen Insinöörille, nauranut räkäisesti, yökkäillyt ällötyksestä ja välillä liikuttunut teidän puolesta, kun luulette olevanne jollain tasolla huonoja äitejä. Ette te ole, väsyneitä me vaan pahimmillaan ollaan.

Se suuri salainen lohdutuspalkinto on sellainen, joka menee ihan suoraan äidin itsensä käyttöön, tai ainakin niin toivoisin. Vähän paremmat rintsikat niiden harmaiksi muuttuneiden imetysliivien tilalle, kaunis uusi kello tai vaikka lompakko? Tai miksei kengätkin, jos omasta lompakosta löytyy lisuketta tähän. Palkinnon voittaja voi siis kipaista nyt heti tästä Fashionstore:n verkkokauppaan*, ja miettiä mitä ihanaa sieltä itselleen löytäisi 50€ lahjakortilla. Sen lähetän postissa, heti kun tarinan kirjoittaja, Lusy, antaa minulle yhteystietonsa:

"Valeäitihetkeni on klassinen tapaus. Olin kukkakaupassa tilaamassa ristiäiskukkia ja otin kaupasta mukaani vain esikoisen. Viisiviikkoinen kuopus (jonka juhliin olin niitä kukkia tilaamassa) unohtui turvakaukalossaan kukkakauppaan. Hups. P.s.Huomasin jo parkkipaikalla, että vauva unohtui."

Ei tätä voi olla palkitsematta. Lusy, sinä teit sen, mitä meistä moni on ainakin meinannut :D Mua naurattaa niin paljon ajatus siitä, mitä se kukkakaupan täti on ajatellut kun kaupassa on ruvennut leijailemaan vieno puklun haju ja yhtäkkiä sen katse kohtaa yhden täysin ilmeettömän maitoleuan. Ehtiköhän se miettiä että soittaako poliisit vai lastenhuollon?

Näitä hyviä tarinoita oli oikeasti niin paljon, että toivoisin tuolta kaapista löytyvän enemmäkin lahjakortteja, tai edes suklaata. Mutta ei valitettavasti löydy, kun oli toi maidotonkin päällä. Mutta kunnioittavasti referoin tähän vielä mua eniten naurattaneet tapaukset, jotta kaikki muutkin saatte nauraa mun kanssa näille ihanien naisten sattumuksille. Enjoy!

***

Oma valeäitihetkeni on nyt Uudelta Vuodelta. Kerrottiin esikoiselle (3v), että Uuden Vuoden "ukkoset" ovat ilotulituksia, "ihmiset heittää rahaa taivaalle". Lapsi samana päivänä siivotessa löysi lattialta kolikon ja siinä hän sitten heitteli lattialta löytämäänsä kolikkoa ympäriinsä ja huusi täysillä * PAM *!!! Ainakin sai koko perheen iloiseksi, että jonkin sortin köyhän miehen ILOtulitus siis oli tämäkin... 

jostain syysä mun o kauheen vaikea muistaa et toi isompi lapsi tarvii varsinki talvella kengät ku lähtee pihalle.useempaan krt oon heittäny sen sukkasillaan kuistille,oota sielä..sit kuuluu äiti pitäskö mul olla kengät:D tosi kiva ku lapsi muistaa myös puistossa kertoa et äiti unohti multa kengät

Kun esikoinen oli sellainen vuosikas eikä viihtynyt kauheen hyvin bussissa, matkustin päättäriltä päättärille bussilla nro 16 (joka vuosi sitten kulki täältä meiltä sinne teille päin). Mitään muuta lahjontavaluuttaa ei ollut kuin purkillinen xylitol-pastilleja, joita sit matkan aikana kului 22 matkustusrauhan nimissä. Sit paluumatkalla iski ne laksatiiviset vaikutukset. Onneksi lapsi osas sillon tasan yhden sanan; kakka - koska silloin se osui tosi hyvin oikeaan.

Olin tietokoneella ja palatessani olohuoneeseen löysin lapseni syömästä omaa paskaansa. Namskista vaan.

Ensimmäinen valeäitikokemus oli lokakuussa, kun menimme 5 päivän ikäisen vauva kanssa lastenpäivystykseen, eikä ollut vaippoja tai vaihtovaatteita mukana ja tietenkin tyttö tekee nilkkakakat. "Ai, tätä varten mä ostin sen hoitolaukun". Ei sitten auttanut kuin kysyä hoitajalta, että saisiko vaipan, kun enhän mä tajunnut, että niitä voi joutua vauvalle vaihtamaan. Vaatteista selvittiin sillä, että tytöllä muutenkin oli ihan liikaa kerroksia, ettei vain tule kylmä. Uloimmat kerrokset oli valmiiksi riisuttu lääkäriin menoa varten ja pärjäsi sitten ihan hyvin ilman niitä alimmaisia sukkahousuja.

Meidän kakkonen vajaa kaksi viikkoa, tavallinen arkinen aamu, isi jo töissä. Esikoinen 2wee ja minä sitä mieltä, että päiväkotia ei tarvita, hoidan molemmat. Kaunis maaliskuinen aamu ja päätän, että tänään on se päivä kun me ulkoillaan eka kertaa kolmin. Onnistuneen puistoilun päätteeksi sanon esikoiselle: "lähdetääs kotiin syömään", johon esikoinen: "jooo! Puuroo!"
Johon äiti...hmmm...puuroo? AINII! Se aamupala! Ups. 



Ensimmäinen valeäitihetki oli kun lapsi oli n 3kk. Nautiskeltiin mökillä brunssista kun tyyppi kerrankin nukkui yli 40min kerrallaan. Paitsi että oli se koettanut kertoa että on hereillä, mä vaan olin laittanut itkuhälyttimen väärän pään vaunuihin...sen jälkeen olen tuntenut itseni valeäidiksi vähintään joka toinen päivä.

Kovana pakkaspäivänä hain lapsia päiväkodista ja oltiin menossa suoraan mummolaan. Pikkuinen oli jo ihan pukeissa ja mäkin hikoilin monen vaatekerrokseni alla ja maanittelin isompaa pukemaan. Nuorempi ilmoitti yhtäkkiä, että kakka on tullut. No eipä tehnyt siinä mieli siirtyä uudelleen pienten puolelle, riisua kaikilta kaikkia ulkovaatekerroksia ja lapselta muutkin vaatteet yms. (ja juuttua kaiken kukkuraksi mummolamatkalla myöhäisemmän lähtöajankohdan takia entistä pahempaan ruuhkaan Kehä ykkösellä) joten menin sitten vain vessaan, nappasin vessapaperiin käärityllä kädellä vaipan sisällön pönttöön ja päätin, että vaihdetaan vaippa vasta perillä. Just silloin käveli päiväkodin johtaja ohi ja isoveli kertoi sille, että "mun pikkuveljeltä tuli just kakka!" Johtaja tietty sano, että voittehan te mennä takas sinne pienten puolelle vaippaa vaihtamaan, ja meikäläinen epätoivoisesti selittelee, miksi aion istuttaa lasta autossa vielä ainakin puoli tuntia kakkapyllyisenä...


Miten saat pienen hetken omaa aikaa? No lastenohjelmilla tietty. Mutta olisihan se nyt aivan järkyttävää itse ehdottaa lapselle, että katsoisitko sä vaikka lastenohjemia. Mutta: oikealla hetkellä laulettu tai hyräilty lastenohjelman tunnusmusiikki (Puuha-Pete, Palomies Sami ja mitä näitä nyt on) saa kummasti lapsen toivomaan lastenohjemia. Ja sitten voi silleen vähän empien suostua ja sanoa, että ihan pari(kymmentä) jaksoa vain.

2v. heräsi tässä taanoin poikkeuksellisesti puoliltaöin muutamaan kertaan itkeskelemään ja pyytää äitiä ja tämä äitihän tietysti menee. Hyvä äiti tässä vaiheessa ehkä tajuais, että kaikki ei oo ok, (ja muistais että muksu valitti jo päiväunien jälkeen mahaansa), mutta nyt sattu osumaan se valeäitikohtaus tähän saumaan ja siispä vaan hyssyttelin muksun takasin unille joka kerta ja sanoin, että kaikki on ihan hyvin. Ja sitten nukuin loppuyön tyytyväisenä. Kun muksukin oli hiljaa. Ja aamulla saan herätä huomaamaan, että se reppana on oksentanu sänkyynsä vatsan täydeltä ja parit unikaverit joutu pyykkikoneeseen kans. 

Tuossa kun käytiin yhden lapsen migreeni-kontrollissa niin neuro kysyi että onko lapsella todettu toinen jalka pidemmäksi kuin toinen, johon minä vastaamaan että ei ole ja lapsi itse korjaamaan että no onhan. Oli mennyt mammalla ohi moinen...


Selkä alkaa (taas) hajota 14 kg:n nostelemiseen. Viime perjantaina tilanne kärjistyi, kun kipupäissäni rähjäsin miehelle. Mies "kehotti" välittömästi ottamaan särkylääkettä, jota tietysti menin tottelevaisena vaimoihmisenä heti ottamaan. Sohvan ja lääkekaapin välisellä matkalla tulin kuitenkin tyhjentäneeksi jääkaappiin jouluna jääneen kuoharipullon.

Pyysin tässä jokin aika sitten josko äitini voisi mitenkään tulla vahtimaan taaperoamme, kun minun täytyisi käydä hammaslääkärissä. Äitini suostui, koska oli tärkeä meno kyseessä. Noh, enpä minä minnekään lääkäriin ollut menossa, vaan vietin muutaman tunnin lokoisasti kirjaston kahvilassa lehtiä lueskellen.


Alkuaikojen suosikki oli leikkiä imettämistä vaikka poika nukkui oikeasti tissillä, katselin telkusta Espanjalaista sekopäistä kerrostaloa ja mies siivosi koska "imetin".

Raskausaikana en olisi saanut herkutella kovin paljoa iso kokoisen vauvanpelossa ja mieheni oli herkuttelusta tosi tarkka. Joulunalla herkuttelua ei kuitenkaan voinut vastustaa, joten pyysin poikaani (1v9kk) aina hakemaan pöydällä olevasta piparipurkista äidille pipareita. Usein piparit pääsi perille asti, mutta välillä kävi niin, että isimies huomasi piparivarkaan ja vihaiset huomautukset meni tietenkin lapselle. Itse en tietenkään puolustanut lasta vaan harmittelin vain mielessäni puuttuvia pipareita.

Ekana tulee ehkä mieleen kun eräänä sunnuntaiaamuna viihteeltä juuri kotiuduttuani heräsin meikit pitkin naamaa ja lapsi tulee viereen ja kysyy, että joko äiti on ehtinyt käymään jossain maalaamassa. Hänkin kuulemma haluaa.
Maalaamassapa hyvinkin :D



Siirryin älyaikaan ja hankin älypuhelimen. Imettäessä on kivaa lueskella blogeja. Ei niin kivaa, kun luuri tipahtelee vauvan päähän...ja mitäköhän ne säteetkin saa aikaan?


***

Siinäpä teille kanssakollegat, muutama myötätuntoa ja vertaistukea tuova tarina. Kyllä ootte mahtavia siellä ruudun toisella puolella!

Ja vielä sinulle (eilen viestin jättäneelle) Anonyymille iso rutistus: kyllä se sun esikoinenkin ymmärtää, että äitiä väsyttää pikkusisaren takia kovasti. Ehdit vielä monta kertaa paikata nyt mahdollisesti jääneet kahdenkeskiset hetket ja tiuskaisut. Tsemppiä!

Kiitän taas kaikkia arvonnasta, ensi vuoteen sitten taas.

(Sisältää yhteistyölinkin, merkitty *)  Tittidi-diiiii!!! Talvisen lenkin päätteeksi löysin itsestäni riittävästi energiaa yöllä päättynee...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

14 kommenttia :

  1. Ihan parhaita! :D Tämä piristi taas ja palautti maan pinnalle. Oon sittenkin ihan normaali...tai, että mun valeäitiys ei olekaan niin ainutlaatuista sorttia. Ehanaa!
    Oli pakko linkittää tää sun postaus omaan blogiin, kun sopi mun tän päivän teemaan niin hyvin: http://sonjasly.blogspot.fi/2013/02/vastuullisuus-nakyy-ja-kuuluu.html

    VastaaPoista
  2. On tosiaan hyviä! Lusya voi lohduttaa sillä, että sattuu sitä muillekin! Tämä siis tapahtui 80-luvulla jolloin tapana oli, että kaupassa käydessä jätettiin vauva nukkumaan vaunuihin kaupan ulkopuolelle. Tuttu sitten kaupassa esikoisen kanssa ja eikun kävelemään kotiin päin. Hississä sitten tuli mieleen, että niin onhan mulla se vauvakin! Joka siis nukkui rauhassa kaupan ulkopuolella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :O Kauheeta :O Mun vanhemmat on jättäny siskon hissin ala-asemalla lasketellessaan, eivät sentään unohtaneet sinne laskuja pidemmiksi ajoiksi :)

      Poista
    2. No, onneksi kauppaan oli vaan muutama sata metriä kotoa :) Ei sentään mitään kilometrejä :)

      Poista
    3. Anoppikin jutteli, että joskus jätti nuorimmaisensa istumaan kaupan ostoskärryihin. Olivat jo muun perheen kesken kurvaamassa kaupan parkkikselta pois, kun joku huomasi että yksi puuttuu... :D

      Poista
  3. Vaikka arvonta tuli ja meni (vakaa aikomus oli osallistua, vaan kappas, oma flunssa sekä 1 vee tytön kurkunpään-, korva- ja keuhkoputkentulehdus sai unohtamaan..), niin ehkä pakko jakaa tämä ultimatiivinen valeäiti-hetki.. Istun vessanpöntön kannella, tuijottaen vuorotellen numero ykköstä ja tikkua, joka kummasti näyttää kahta viivaa.. Apua... Ikäeroa olisi siis sen vuosi ja 8 kk.. Ja eka mikä tuli mieleen, oli että apua, valeäidin Ykkösellä ja Kakkosella on eroa vain 2 kk vähemmän. Toisaalta lohdullista, siitä voi siis mitä ilmeisemmin selvitä.. :) Kai. Argh.. En mä ole edes oikea äiti vielä tälle ekallekaan. Kiitos ja anteeksi vuodatus. Huh..
    Nim. Uskollinen lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D Onnea, mahtava juttuhan toi on!! Ja sitäpaitsi, lohdutuksenä näillä on 1v5kk ikäeroa eli kolme kuukautta vähemmän - sä niin pärjäät :)

      Onnea vielä, vauvat on aika kivoja kuitenkin <3

      Poista
  4. Superia! Mä koskaan mitään missään voita, mut niin vaan tein!! Huippua! Laitan sulle postia tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO jee, kiva laittaa palkinto jollekin joka "ei koskaan voita mitään"! :)

      Poista
  5. Mäkin oon niin fiiliksissä, en koskaan voita mitään. Paitsi nyt. Kiitos siis! Ihan mielettömiä juttuja kaikilla. Erityisesti tuo vauvan unohtaminen kaupan ulkopuolelle.. sattuu sitä tosiaan muillekin. ;)

    Laitoin jo sulle Valeäiti meiliä, kävin jo vähän siellä verkkokaupassakin ihastelemassa.

    Lusy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle vielä kollektiivisesti meidän kaikkien puolesta :) Toivottavasti kuopus pysyy nykyään menossa mukana!

      Poista
  6. Ha haa, ihan parhaita! Pakko vielä jakaa ystävän valeäitihetki muutaman vuoden takaa, kun yhtäkkiä se pälkähti päähän ja tirskututtaa mua vieläkin.

    Ystäväperheessä sattui niin somasti, että samoihin aikoihin perheen isä täytti 30v., äiti 29v. ja ensimmäinen lapsi vuoden. Pariskunta päätti mennä lisäksi naimisiin ja pitää hyvät kemut läheisilleen näiden kaikkien asioiden kunniaksi. Hauskaa olikin. Aamulla, kun äiti heräsi "vähän väsyneenä" ja päätti ensi töikseen syleillä pönttöä, yksivuotias tuli äidin seuraksi pöntön viereen kalauttelemaan mammaansa pöntönkannella päähän ja imitoimaan ykäilyä. Huh.

    Venni

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.