Tylsyyden lineaarinen ketjureaktio

perjantai 1. helmikuuta 2013 Valeäiti 4 Kommenttia

Lasten sairastaessa sitä astuu ihmeelliseen maailmaan. Sellaiseen, jossa sinä olet terve ja jokseenkin virkeä, mutta et saa tehdä mitään. Lapset ovat liian kipeitä mihinkään järkevään, joten sisällä kökitään aivan tarpeettoman kauan, tarpeettoman samanlaisissa olosuhteissa. Muutaman päivän päästä lapsetkin alkavat olla virkeämpiä, mutta edelleen kodin vankeina ja tylsyys astuu kuvaan. Pienemmissä tylsyys tuntuu aiheuttavan mielenkiintoisia leikkivariaatioita. Tällä kierroksella kotiimme on ilmestynyt näkymättömät hämähäkki, virtahepo (pieni) ja sammakko. Viime flunssan aikaan Ykkönen keksi maata sängyllä ja leikkiä jaloillaan seinää vasten. Asianmukaisesti totesi hän "kato äiti mä kiipeen seinälle!". Niinhän me kaikki.

Itsessäni tylsyys aiheuttaa lähinnä känsiä peukalonsyrjiin liiasta kännykän räpläämisestä, mutta paikoitellen myös mielenkiintoisia kodinhoidollisia ketjureaktiota. Ne päätyy joskus onnellisesti siisteihin siivouskomeroihin, ja joskus mielettömään sekasortoon, jota katsellessa en enää muista mistä aloitin.

Tänään kodissa on tapahtunut ainakin seuraavaa:
Etsin kadonneita rintsikoita, löydän vauvamahavaatteet.
Siirrän vauvamahavaatteet yhteen laatikkoon, etsin sinne seuraksi vaatekaapista imetysvaatteita.
Laatikoista laskeutuu pöly sängylle, josta spottaan myös aika vanhat lakanat. Menen etsimään uusia lakanoita.
Siivoan lakanakaapin.
Soitan Insinöörille "milloin sä tuut, täällä on tylsää" -puhelun.
FB / blogitauko.
Päätän vaihtaa lakanat, joten kasaan kaikille puhtaat lakanat.
En jaksakaan, joten siirrän kasan takaisin kaappiin ja siirryn keittiöön karkkeja napsimaan juomaan lasin vettä.
Laitan matkalla pyykkikoneen päälle.
Enkä laitakaan, vaan vien lapsille kylppäristä löytyneet lelut.
Löydän itseni leipomasta vaivaamatonta leipää.
Kuolaan vähän lisää vaatteiden perään netissä.
Löydän Kakkosen istumasta Ykkösen sängyn päältä (WTF, miten??) ja Ykkösen penkomasta rintsikkalaatikkoani.
FB / Blogitauko.
Leikkaan lapsille vielä toisen omenan, jonka tarjoilen siistiltä ruokapöydältä sohvalle ja lattialle.
Katson kelloa ja mietin, monelta Insinööri tulee.

En tiedä mistä aloitin.


Lasten sairastaessa sitä astuu ihmeelliseen maailmaan. Sellaiseen, jossa sinä olet terve ja jokseenkin virkeä, mutta et saa tehdä mitään. La...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

  1. Ihana postaus, tuli niin hyvä mieli! Toi on mun perustila. :D En voi edes aloittaa mitään pidempää keskustelua ilman, että minuutin päästä totean, että "mistä mä aloin puhua".

    (Pakko sanoa vielä, että ilo lukea blogia, jossa on niin sujuva kieli - ja hauskat jututkin vielä. ;P )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sonja! :) tässä on tosiaan sama ilmiö kuin "äitikeskustelussa", jossa jutut poukkoilee keskeneräisinä, mutta se ei haittaa kun kukaan ei kuitenkaan kuuntele :D

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.