22 päivää

keskiviikko 27. helmikuuta 2013 Valeäiti 10 Kommenttia

Todella pitkien tuntien, päivien, viikkojen ja kuukausien elämä alkaa olla ohi. Joskus Ykkösen ensimmäisen synttäripäivän korvilla alkoi tuntua siltä, että elämä oli hidastunut neljäsosaan normaalitahdistaan. Ei mitään tekemistä, ei ketään juttuseurana, ei ainuttakaan järkevää aktiviteettia lapsen kanssa, joka ei vielä oikein osaa mitään mutta haluaisi jo paljon. Aloitin blogin, se auttoi vähän.

Maalissa häämötti kuitenkin pelastus: paluu töihin. Vuoden ja kolme kuukautta kestänyt kotona olo loppuisi, arki alkaisi ja aivoille taas töitä. Vaan hups, kohtuun siirtyi taas uusi elämä ja kotiaresti jatkui määrättömän pitkäksi ajaksi.  

Tuli vauva, tuli kahden alle puolitoistavuotiaan helvetti työntäyteinen elämä, tuli kesä. Tuli pitkä pitkä talvi monine puistokäynteineen, ja vähitellen tasaantuva olo kotiäitinä. Sitten tuli jokin ihmeellinen seesteytyminen ja tottuminen: tämähän on oikeastaan aika mukavaa. 

Ja tänään sitten menin ja katsoin kalenteria: 22 päivää. Kaksikymmentäkaksi aamiaista, puistoilua, lounasta, nukuttamista ja välipalaa myöhemmin loppuu tämä kerran niin pitkältä tuntunut elämänvaihe. Insinööri tulee kotiin, lomaillaan vähän ja sitten töihin. Yhtäkkiä kaksi ja puoli vuotta kuulostaakin ihan mitättömän lyhyeltä hetkeltä.

Nyt tuntuu todella kaukaiselta aajtukselta, että vielä ihan vähän aikaa sitten päiväni kuluivat tunteja laskien. Vielä tunti ja sit voi syödä, sitte päikkärit ja kohta taas välipala. Kyllä tämä tästä.  Kyllähän minä nytkin lasken, mutta vähän eri juttuja. Yksi, kaksi, kolme, neljä, VIISI!! HYVÄ!!! Viisi askelta, hyvähyvähyvä pikkumies!! Hetkinen, onko tuolla jo yhdeksäs hammas? Tänään ei olla käytetty kuin yksi vaippa, kaikki on tullut pottaan. 

Ihan hirveän hurja haikeus leimaa tätä kevättä. Kohta se on ohi, tämä kuuluisa aika, jota ei saa koskaan takaisin. Aika, jota lähes kaikki muistelevat elämänsä parhaana. Joka ikinen naamaan osuva keväinen auringonsäde saa aikaan tuskan; miksi ihmeessä olen menossa töihin juuri kun alkaa tämä, maailman paras vuodenaika? Uudet taidot, ilmeet, sanat ja jekut saavat heti miettimään, kuinka monta uutta taitoa jää näkemättä. 

Kaksikymmentäkaksi päivää. Sitten Insinööri saa kokea elämänsä parhaat kuukaudet. Sen ajatuksen iskiessä muistankin olla valintaani tyytväinen; onpa hienoa että Insinöörikin pääsee tästä osaksi, kyllä se on sen arvoista. 


Todella pitkien tuntien, päivien, viikkojen ja kuukausien elämä alkaa olla ohi. Joskus Ykkösen ensimmäisen synttäripäivän korvilla alkoi tun...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

  1. Mä ilmoitin eilen töihin että olen hoitovapaalla 8.1.2014 asti. Sitten kotiin jää isä. Vitkutettiin tuonne asti koska kesäksi isä jää kymmeneksi viikoksi kotiin. Ihanaa mutta itku varmaan tulee kun sen aika koittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut ihanaa, sulla on vielä koko kevät ja kesä edessä ja vielä senkin jälkeen paljon :) Mutta haikeaa se on aina kun asioille tulee joku deadline!

      Poista
  2. Meillä on ollut alusta asti mahdollista, että molemmat vanhemmat on ollu lapsen kanssa kotona ja on ollut kiva, että näin molemmat ovat tasavertaisesti päässyt näkemään, kokemaan ja osallistumaan. Vaikka toisaalta onhan se välillä myös aika raskasta, että kaikki kolme on jatkuvasti kotona...mutta aina sen arvoista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vau, aika mieletön tilanne vaikka varmaan välillä aika raskasta onkin! Mulla menis kyllä niin hermot jos oltais aina kaikki täällä :D

      Poista
  3. Ihana kirjoitus, tavoitat varmasti monien saman kokeneiden tunnelmat. Olen lukenut sun blogia jo jonkin aikaa ja tykännyt hurjasti sun tavasta kirjoittaa, kiitos tosi paljon päivien piristyksestä! Tunnistan niin tuon haikeuden, mä palasin töihin heti kun äitiysloma loppui ja mies jäi kotiin puoleksi vuodeksi. Alku tuntui itsestä ihan kamalalta, mutta kyllä se sitten alkoi helpottaa, kun näki, miten isä ja poika viihtyivät keskenään. Uudet haasteet koitti kun molemmat lähti töihin, mutta älä sitä vielä mieti. Tsemppiä, ikimuistoiset 22 päivää ja aurinkoista kevättä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoista ja lohdutuksesta! Kyllä varmasti on kiva mennä töihinkin, ihmisen mieli tuppaa toimimaan sillä tavalla fiksusti että se näkee muutoksen keskellä parhaat puolet...ainakin mun :)

      Poista
  4. Haikeata se töihinpaluu on. Ja ainakin itsellä, kun ajatus on, että tämä toinen lapsi on myös se viimeinen, on asian lopullisuus jotenkin aika iso juttu. Esikoisen jälkeen töihinpaluu oli ajatuksena vain välivaihe ennen toista äitiyslomaa.

    On hienoa, että isä jää kotiin lapsen kanssa. Uskon myös, että se on paras sijoitus tasa-arvoiseen tulevaisuuteen. Jos vaan äiti on kotona, jää tämä rooli helposti päälle myös äidin palattua töihin. Ja se johtaa siihen, että äiti vastaa edelleen töissä käydessäänkin perheen ruokahuollosta, vaatetuksesta jne. "pikkuasioista", joista isä ei ole tottunut ottamaan vastuuta eikä välttämättä edes huomannut, että niiden järjestämiseen meneekin oikeistaan aika paljon aikaa ja energiaa.

    Ja kiitos vielä ihanasta blogista. Musta on tullut ihan riippuvainen :) -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, kiitos addiktille! :) Toi on niin totta että tokan lapsen kanssa kaikesta tulee isompi haikeus, kun tiedostaa että saattaa olla viimeistä kertaa..imetyksen lopettaminenkin tuntui vaativan pitkä pohdinnan kun mietti että se on vika kerta. Ehkä :)

      Poista
  5. Uuusi lukija täällä hei! Kyllä tuli utopinen olo tästä tekstistä, olen kolmatta kertaa äitiyslomalla ja ensimmäistä kertaa aijon jäädä hoitovapaalle ja mua pelottaa ihan hirveesti. Vissiin sanon itseni irti töistä (koska ollaan muutettu 500km päähän)ja se vasta pelottaa ihan sikana! Minä kotiäitinä?! No mutta, jos saisin taottua sen kallooni että, tämä on tosiaan todella arvokasta aikaa niin ehkä nauttisin tästä enemmän!
    Kiitti kivasta blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivaa tämä on :) Mutta hui, on sulla vähän isommat päätökset edessä kuin mulla! Tsemppiä siihen ja tervetuloa tänne mukaan :)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.