Kakkonen 10kk

torstai 10. tammikuuta 2013 Valeäiti 7 Kommenttia

Päivän myöhässä, mutta väliäkös sillä. Kakkonen meni ja täytti 10kk, mikä on jotenkin aivan käsittämätöntä. Se tarkoittaa, että kuukauden päästä päässäni alkaa jo pyöriä 1v-kekkereiden stressi. Tai into, miten sen nyt ottaa. Kaksi hurjan lyhyttä kuukautta siis ihanan kamalaa vauvavuotta jäljellä.

Näin äkkiseltään tuntuu, ettei kuukauden aikana ole kovin suuria kehitysaskelia otettu, katsotaan mikä fiilis on listauksen jälkeen.

Kakkonen 10kk:

  • Konttaa vauhdilla, kävelee melkein mitä vain tukea vasten. Viime aikojen hittinä Ykkösen nukenvaunut. Kiipeää myös valitettavan hyvin ja nopeasti.
  • Ymmärtää hyvin puhetta. Tulee luo pyydettäessä ja pudistelee hymyillen päätään kiellettäessä toistaen samalla jotain e-kirjaimen tyyppistä. Ei puhu itse mutta päristelee, öristelee ja bäbättelee. Tekee itsensä kuitenkin varsin selväksi, etenkin kun kyseessä on banaanit tai mandariinit ("anna nyt heti").
  • Oppi laittamaan Brion "reikälaatikossa" pyöreän palikan paikoilleen. Aivan käsittämätön taito noin aivottomalta pieneltä ihmiseltä.
  • Uutena juttuna on omien taitojen kunnollinen harjoittaminen syödessä. Ottaa lusikan käteen, saa sen lautaselle ja hämmästyttävän usein myös ruokaa paluulastissa suuhun. Vielä useammin saa lautasesta otteen ja kaikki kamat lattialle. Perhana.
  • Syö tällä hetkellä huonolla ruokahalulla, mistä lienee syyttäminen taas sitä ihanaa noroa, joka aiheutti sekä ruokahalun puutetta että lisääntynyttä imetystä. Kaikki täysin epäsallitut herkut (lähinnä siis suola ja sokeri), joita lapsemme ei tietenkään ikinä saa, uppoaa kyllä oikein nopeasti ja häkellyttävän tarkalla tekniikalla.
  • Saa edelleen rintamaitoa aika usein, noin neljä kertaa päivässä. Olisikohan aika vähentää edelliseen kohtaan viitaten?
  • Nukkuu, no, kyllähän te tiedätte. (Laajempaa raporttia seuraa varmaan taas joskus, mutta lähtisin sanomaan että ei sillä mitään allergioita ole, eikä kahvi paina mahassa, vaan se on vaan tosi läheisriippuvainen. Perhepeti voisi olla ratkaisu, mutta tila ei riitä kaikkien mukavaan nukkumiseen. Päiväunia sillä on varmaankin aivan liikaa, kun useimpina päivinä se päätyy kolmeen. Pitäisi varmaan aloittaa pyrkimys kohti yksiä päiväunia, mutta miten se onnistuu kun eräs isosisko herättää aina liian aikaisin?
  • On melko huumorintajuinen jätkä. Top3 hauskinta asiaa: 1. Ihmisten maiskuttaminen, nuoleminen tai pureminen niiden pyristellessä pakoon, sekä sama vastavuoroisesti hänelle tehtynä 2. Kielen työntäminen ulos, jota isä sitten matkii. Hurrrrjan hauskaa, mutta vain isän tekemänä. Ja sillä on hyvä muuten yrittää pitkittää esim nukkumaan menoa. Kieli ulos, lähtisköhän ne mukaan tähän? 3. Kaikki mitä Ykkönen tekee. 
  • Rakastaa myös musiikkia kaikissa muodoissaa. Bailaa kuin mikäkin Pedro, suursuosikki on Late Lampaan tunnari, joka herättää Kakkosen vaikka tissiltä sheikkaamaan.
  • On aika itsenäinen, vaikka myös eroahdistus voimakkaasti juuri nyt painaa (kiitos muuten PeNa että muistutit mullekin tämän asian olemassa olosta, sehän se siis täälläkin rassaa!). Lähtee tutkimaan innoissaan kotia, etsii Ykköstä ja saa itsensä pinteeseen. 
  • Täyttää nykyään vähän turhankin solakan vauvan mitat. Oli lääkärikäynnillä 9,4kg, vaikka sama lukema oli jo 9kk neuvolassa ja olisiko ollut peräti sitä aiemminkin. Maanantaina tulossa ylimääräinen kasvukontrolli, voin sitten rapotoida onko Burritosta tullut leipätikku. 
  • On yhä edelleen aivan supersuperihana silloin kun ei huuda. Kakkonen on niin täynnä rakkautta, että se valloittaa sekä oman perheensä että kaikki muutkin tutuista tuntemattomiin kovin helposti. Niinä hetkinä, kun se ei huuda, Kakkonen pääseekin usein vahingossa lipsahtamaan mielessäni lempparilapseksi. Ainakin jos samaan aikaan vanhemmalla tuotannolla on menossa jokin spagetti-illallisen valmistus. No, näinhän ei saisi sanoa, eikä edes ajatella, mutta kyllä kuulkaa tälläista vauvaa on vaan helpompi rakastaa kuin ikuisesti "melko ok" fiiliksellä olevaa. (Ja sitten se pakollinen korjausliike että Ykkönenhän on nyttemin aivan superihana pikkutyttö, ja meillä on ihan omat jutut keskenämme, jolloin Kakkonen jää vuorostaan varjoon.)

Menossa taas tutkimaan.

Perussetti: äiti ja sisko yrittää tehdä asiaa X,
pikkuveli häärää ympärillä ja tutkii,
tässä peilin painovoimaisia ominaisuuksia.

Päivän myöhässä, mutta väliäkös sillä. Kakkonen meni ja täytti 10kk, mikä on jotenkin aivan käsittämätöntä. Se tarkoittaa, että kuukauden pä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

  1. Mietin kauan uskallanko avata tämän postauksen, koska tiesin että siellä on jotain sellaista, jota olen miettinyt aiempia tekstejä lukiessani.

    Minulle tuli vähän "pelästys" tätä tekstiäsi, kun kirjoitit tuosta lempilapsi -asiasta. Olen ollut varmaankin aina siinä uskossa, että jos perheessä on kaksi lasta, joista kuopus on poika, niin äiti pitää useimmin paljon enemmän tästä kuopuksesta. Näin on tapahtunut omassa suvussani tädeilläni ja sitten blogimaailmassakin.

    Ymmärrän kyllä sen, että jos toinen on avoin halipusulapsi ja toinen on sellainen etäinen, niin sukupuolesta riippumatta läheisyyttä on helpompi nauttia sen halipusun kanssa.

    Haluaisin kuitenkin kysyä sinulta erään itseäni vaivaavan ajatuksen tähän liittyen. Eli, kuinka paljon syyllisyyttä koet tästä, mitä kirjoitit? Pelkäätkö että joskus tiuskaiset esikoiselle ja asetut jatkossa aina alitajuisesti kuopuksen puolelle ja että tyttäresi huomaa tämän? Vai tiedätkö, että pystyt antamaan molemmille tasapuolisesti sitä, mitä he tarvitsevatkin?

    Anteeksi että kysyn näin suoraan mutta olin "laskenut" tämän blogin varaan aika paljon. Itselläni on esikoistyttö ja kuopuksemme, pojaksi veikattu, syntyy parin kuukauden päästä. Olen saanut hirveät paineet asiasta, koska en ole nähnyt kenenkään onnistuvan siinä, että esikoistytöstä pidetään yhtä paljon. Olen pelännyt että jotain tällaista tapahtuisi mitä teillä ja olen lukenut iltamyöhään kirjoituksiasi, kuten "Hulluna sinuun" ja mitä nyt oletkaan kirjoittanut esikoisestasi kuinka hän on tärkeä ja ihana. Olen saanut niistä voimaa.

    Tämä postaus hieman horjutti omaa uskoani siihen, pystynkö sittenkään olemaan hyvä äiti esikoiselle parin kuukauden päästä, kun "Valeäitikin lipsahti" siihen klassiseen kiveen.

    Oikaise ihmeessä omista epävarmuuksista johtuva ajatukseni, tai kerro ainakin (tämä olisi oikeastaan vielä parempi), kuinka sen kanssa päivittäin elät.

    Kiitos hyvästä blogista,

    -Vinha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos tästä kommentista! Tuli paljon ajateltavaa, taas. En ole koskaan ennen kuullut moisesta "ongelmasta", voi hyvin olla että niinkin on. Mutta erityisesti uskon tässä olevan kyse vain ikävaiheista. Tottakai Kakkosesta on helppo tykätä, kun sen reaktio kieltämiseenkin on käkätys, eikä verinen loukkaantumien ja puolen tunnin huutosetti niinkuin uhmaikäisellä siskollaan.

      Toisaalta Ykkösen tunnen paljon paremmin, se tuntuu usein enemmän "omalta lapselta" kuin vasta (muka) vähän aikaa kuvioissa mukana ollut kakkonen. Ja niinkuin juurikin noista jostain teksteistä näkee, se on myös aivan hullun ihana. Kakkosesta nyt sattuu olemaan tämä jokakuukautinen juttusarja menossa, yhtälailla ylitsevuotavasti kehun ja rakastan Ykköstäkin aina hänen omissa katsauksissaan.

      Uskon siis, että tässä puhutaan ennen kaikkia niistä hetkistä, niin kuin tossa kirjoitinkin. Lempilapsi on tutkitusti olemassa vanhemmilla, sitä ei varmaan voi välttää. Mutta ei se sitä tarkoita ettei toista lasta rakastettaisi silti ihan hurjasti. Ja että joinain hetkinä se toinen saa vuorostaan olla "lempilapsi", kun toisella on menossa hankala vaihe.

      Ja tiedän että aika pian koittaa vaihe, jossa Ykkönen on se lemmikki. Se vaihe, kun sen kanssa on helppo tehdä kivoja juttuja ja toinen vetää sitä yhden vuoden uhmaa. Onhan se nytkin niin, että vaikka Kakkonen saa ehkä osakseen lämpimämpiä tunteita (joskus), se jää paljon vähemmälle huomiolle ja sen toivotaan lähinnä "pärjäävän itsekseen".

      eli mitä voisin oikeastaan vastata? Varmaankin, että pelkosi on ihan aiheellinen, mutta tavallaan turha :) Siis kyllähän noin tietenkin käy, ja korostan, että hetkittäin. Jonain hetkenä toinen lapsi on lähempänä sydäntä kuin toinen. Mutta ei ne hetket kummaltakaan pois ole. Syyllisyyttä asiasta ei mun mielestä tarvitse kokea (enkä siis itse koe), se on luonnollinen osa äidinkin kehitystä, ja lasten kehitysvaiheiden eri mutkat varmistavat kyllä rakkauden tasaveroisen määrän.

      Mun mielessä tämä kysymys muodostuu aidosti vaikeaksi ja aiheelliseksi sitten kun lapset on vanhempia ja ikäerot ei enää näy, joskus esiteini-iässä.

      Olet ihan varmasti tosi hyvä äiti esikoisellesi, niin minäkin olen omalleni :)

      Tästä pitää kyllä kirjoittaa ihan oma postauksensa vielä joku päivä, sitä onkin jo toivottu....

      Poista
    2. Lisään vielä kun kysyit tosta päivittäisestä selviytymisestä: mulle on tullut sellainen tapa, että jos kehun ja halin kauheasti kakkosta, teen saman heti perään myös ykköselle ja vähän päälle. Aika paljon kyllä teen siis töitä sen eteen, ettei Ykkönen tuntisi itseään millään lailla "syrjäytetyksi", ehkä vähän liikaakin.

      Poista
    3. Kiitos Valeäiti!

      Annoit huippuvastauksen, onneksi onneksi uskalsin kysyä tuntematta itseäni nettihäiriköksi. :)

      Heikkoina hetkinä, jos niitä tulee, käyn jatkossakin tankkaamassa noita varhaisempia Ykköspostauksia :)


      -Vinha

      Poista
    4. No hyvä että helpotti :) Mä voisin kans käydä tankkaamassa noita postauksia "niinä" päivinä...;)

      Poista
  2. Kylläpäs Kakkonen on hämmentävän monessa asiassa meidän herra Kakkosen tapainen jätkä . Ensinnä tuo paino: 8kk 9.750g ja 13kk kontrolli 10.055g. Voihan kasvukäyrä! Itse vaan en ole huolissani, sillä ei kukaan lihoa porkkanasoseella tai edes karjalanpaistilla, vaan rasvalla. Imettäessä maidon rasvapitoisuus laskee itsestään puolen vuoden jälkeen ja jos samaan aikaan liikkuminen moninkertaistuu, niin ei kait siinä paino voi paljon nousta. Toisekseen tuo läheisriippuvuus. Unikoulu 1. Oli menestys, jonka enterorokko tuhosi. Seuraavan unikoulun alkaessa jo pinnasänkyyn laittaminen sai aikaan pyhää raivoa. Tissistä luopumisen jälkeenkin herra pitää edelleen nukuttaa syliin ja nimenomaan äidin syliin. Jos hän nukahtaa vaikka autoon, herää hän yöllä tiheämmin kuin silloin, jos nukahtaminen on tapahtunut äidin sylissä piehtaroimalla. Olen ajatellut, että hänen on vain tankattava tarpeeksi läheisyyttä pärjätäkseen yön yli ja luovuttanut unikouluilujen kanssa toistaiseksi. Kolmannekseen toisen lapsen ihana iloisuus, läheisyyden tarve ja aikaisin opitut taidot hurmaavat äidin helposti ja tottakai silloin ollaan lempilapsia. Mutta vain tietyissä tilanteissa. Siskolla on omat lempilapsi-tilanteensa, eikä toinen ole toista rakkaampi. -Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja miehiä molemmat :) mä oon viemässä otn kaverin maanantaina vihdoin niihin allergiatesteihin, jos heräilyihin löytyisi muukin syy kuin se että mä olen awesome. Mutta nyt se onkin nukuknut viikon taas hyvin, maidottoman aikana..

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.