Mä myyn vain marsipaania

torstai 31. tammikuuta 2013 Valeäiti 6 Kommenttia

Aaaa miten siistiä, ette uskokaan! Kakkonen simahti klo 20 ja inahti seuraavan kerran vasta 04.30. Hurraa hurraa mahtavaa!!

...paitsi että siinä vaiheessa olin pyörinyt kolme tuntia unettomana sängyssä. Mr. Murphy, your humor never ceases to amaze me.

Huvittavaa tässä oli eräs ajatus.

Vatvottuani siinä kolmen tunnin aikana asiaankuuluvasti omat ongelmani ja tulevaisuudensuunnitelmani, siirryin kavereihin. Mietin toisen unettomuutta, toisen huonoa työtilannetta. Yhtäkkiä huomaan päässäni kaikuvan lauseen "mä myyn vain marsipaania". Koska marsipaani, eikä edes myyntityöt, ei liippaa läheltäkään mainitun ystäväni uraa, uskalsin päätellä unen mahdollisesti lähestyvän. Tein nukahdustestini (TM): muistanko vielä juuri päättynyttä ajatusketjuani? En. En todella keksinyt marsipaanin yhteyttä mihinkään.

Käänsin päätäni onnellisena, tietäen unen tulevan ihan pian. Sitten Kakkonen heräsi.

Nähdään Lapinlahden sairaalassa.

Aaaa miten siistiä, ette uskokaan! Kakkonen simahti klo 20 ja inahti seuraavan kerran vasta 04.30. Hurraa hurraa mahtavaa!! ...paitsi että...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kolme pientä juttua

keskiviikko 30. tammikuuta 2013 Valeäiti 4 Kommenttia

1. Neljän päivän kuume
Kakkosen jatkumoflunssa alkaa olla jo vähän nähty. Maanantaina käytiin jo lääkärissä, huomenna uudestaan jos kuumetta on edelleen. Tosin saa nähdä olenko enää huomenna elävien, ajattelevien ja kulkevien kirjoissa, kun edellämainituista syistä tyyppi nukkuu sellaiset kolme tuntia yössä, päiväunia ei sitäkään. Ja normaalisti niin iloisen kaverin piuha on ollut viime päivinä niinkin pitkä, että suuret vastoinkäymiset kaukosäätimen tippumisesta sukan häviämiseen saavat aikaan viiden minuutin hätäkonsertin. Hieman raskasta seuraa, sanoisin.

2. Kamelin selkä
Se mun selkä, hitto. Se vaan pahenee. Maanantaina fyssari kysyy että säteileekö kipu jalkoihin, ja vastaan että ei ole tällä kertaa niin paha. Tänään se on säteillyt koko päivän nilkkaan asti ja jalka on välillä tunnoton. Täyskatastrofia odotellessa kanniskelen elämääkin kiukkuisempaa kuumepotilasta ne 21h kun se ei nuku.

3. Äiti pois
Tästä on pitänyt kirjoittaa jo hetken aikaa enemmänkin, mutta edellisten kohtien perusteella en tule ihan heti jaksamaan. Tässä siis pikakelaus: Eräs kaveri ennusti aikoinaan Facebookissa, että Ykkösen juuri oppima "äiti" muuttuu pian "äiti pois" muotoon. Olen hymistellyt tälle ties kuinka pitkään, että ei meillä kyllä tollaista. No, sainpas taas nenilleni. Ykkönen on nyt nimittäin todella vaiheessa "itsenäistyn, tahdon itse, vihaan siis äitiäni", joka kulminoituu juuri tuohon ihanaan sanaparteen, äiti pois.  Väärin ajoitettu (=milloin vain) halausyritys, keskusteluyritys heti heräämisen jälkeen, tai itseasiassa näköyhteys heti heräämisen jälkeen, avun tarjoaminen, pipin puhaltaminen, you name it - äiti pois. Ja yleensä aivan järkyttävän vihainen ulinaitku siihen päälle.

Välillä kestän sitä ihan hyvin ja tiedän tasan tarkkaan että se tarkoittaa "äiti haluan itsenäistyä ja irtaantua sinusta, mutta se aiheuttaa minullekin ristiriitaisia tunteita", välillä (kuten tänään sen kolmen tunnin yön jälkeen) lohduton itku minun saapuessa paikalle saa minutkin itkemään lohduttomasti. Ihan pahinta kastia on viime viikkoina öisin nähdyt unikauhukohtaukset (niistäkin on pitänyt kirjoittaa, menköön tähän samaan), joiden aikana pelkkä äidin näkeminen saa aivan silmittömän kauhun ja raivon päälle. Innolla odotan maaliskuussa koittavaa yksinhuoltajaviikkoani.

Niin että juuri tänään olen kipeä, väsynyt ja todella, todella väsynyt. Ai sanoinko sen kahteen kertaan? Henkinen ja fyysinen väsymys siis, laitetaan vielä kerran. Olen väsynyt.

Näihin tunnelmiin. Buranat äidille, loput lapsille.

P.s. Iloa elämään ovat kyllä tuoneet teidän mahtavan mahtavat valeäititarinat, tahtoo lisää! Lisää!! käy siis osallistumassa, jollet jo ole.


1. Neljän päivän kuume Kakkosen jatkumoflunssa alkaa olla jo vähän nähty. Maanantaina käytiin jo lääkärissä, huomenna uudestaan jos kuumett...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ihan on äitinsä näköinen

tiistai 29. tammikuuta 2013 Valeäiti 2 Kommenttia

Spongebob Squareface?


Spongebob Squareface?

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Päivän jymyuutinen

Valeäiti 12 Kommenttia

Ei, en ole raskaana.

Mutta valmistaudu tajuntasi räjäyttämiseen. Tiesitkö, että isojen lasten Legot (eli kooltaan pienet, jalkapohjaan kivuliaasti jäävät terävät penteleet) ja pienten vauvojen Duplot ovat yhteensopivia?

Isoja ja pieniä legoja voi pinota päällekkäin, sivuttain ja lomittain siinä missä Duplojakin keskenään. Näin tämän ihan itse livenä, mutta unohdin hämmästyksissäni ottaa teille siitä kuvan todisteeksi.   Musta tämä oli jotenkin aivan käsittämätön tieto, niin ihmeellinen, että se sivuutti täysin sen varsinaisen uutuustiedon, jota kävimme viime viikolla Legon aamiaisella kuulemassa. Ei sinänsä ihme, multa meni varmaan aika moni muukin asia ohi kun saavuimme paikalle vartin myöhässä läpi kaupungin juosseina, ja lapseni keskittyivät tekemään tälläista:








Se varsinainen uutinen taisi olla perästävedettävät Legot, joita on tulossa nyt myyntiin. Me saatiin yksi kappale mukaan, ja lapset lähettäisi nyt terveisiä Legolle että kiitti vaan, ihan hyvältä maistuu toi naru, mutta se on vähän turhan lyhyt.



 
Kamerasta löytyi vielä iltapäivältä kuvasaldoa, joka sopisi uutuusnäyttelyyn "Uhkailu, lahjonta ja kiristys - kuinka sattumalta samoihin väreihin puettuja lapsia ei saa yhteiskuvaan". En tiedä onnistuiko kuvat päivän seuralaisilla Mintulla tai Essillä, mutta söpöjä lapset silti oli ja meno kaakossa.





Tämä kuvapläjäys oli muuten powered by Late Lammas. On se ihmeellistä, miten paljon saa aikaan kun jättää kakkavaippaiset lapset telkkarin hellään hoitoon.

EDIT: Unohdin laittaa nämä suurimmat nostalgiapläjäykset tänne! Tässä on se kommenteissakin mainittu helistin, oli siisti :) 






Ei, en ole raskaana. Mutta valmistaudu tajuntasi räjäyttämiseen. Tiesitkö, että isojen lasten Legot (eli kooltaan pienet, jalkapohjaan kiv...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Piilo-onnellinen

lauantai 26. tammikuuta 2013 Valeäiti 8 Kommenttia

Pikkulapsiarki ja -aika ovat aika kuluttavia parisuhteelle ja omalle jaksamiselle. En voi todellakaan väittää, että meillä oltaisiin yhtä hymyä ja pusua joka päivä viikko, että muistettaisiin sanoa ne kolme pientä sanaa, tai aina edes muistettaisi toivottaa hyvää työpäivää. Se vaan on niin, että jos työkseen huolehtii 100% kahden pienen ihmisen terveydestä ja hyvinvoinnista, ei välttämättä illalla jaksa antaa yhtäkään prosenttia enää sille täysi-ikäiselle perheenjäsenelle. Pahimmillaan sitä joutuu miettimään mantrana tää nyt on vaan tätä, muutaman vuoden päästä helpottaa. Sen myötä oma onnellisuuden taso on välillä, noh, häilyvä. Joinain päivinä elämä on siedettävää ajankuluttamista seuraavaa päivää odotellen, toisina mentaalikävelen kotimatkalla kodin ohi ja jatkan juna-asemalle, ja hyvinä päivinä sitä jaksaa miettiä, mitä kivaa tänään tehtäisiin.

Enhän minä teistä tiedä, mutta itselleni on ainakin aika vaikeaa kytkeytyä sekunnissa siihen rakastavan vaimon ja onnellisen perheenäidin rooliin, kun vauva nukahtaa vihdoin klo 22.40 ja isomman koko yön jatkuvat kuumeiset unikauhukohtaukset alkaa 00.30. Useimmiten tuntuu, että tarvitsisin (työ)päiväni jälkeen ensin kolmisen tuntia purkautumisaikaa, jonka jälkeen voisin taas nähdä edessäni muutakin kuin velvotteita ja kitinöitä. Vaikkapa sen aviomiehen.

Mutta sitten on sellaisia hetkiä, tunteja tai päiviä, jotka yhtäkkiä vaan ilmestyvät jostain. Sellainen oli viimeksi tänään, aivan ihmeellisessä raossa. Kuumemittariin 39,2 kellottanut Ykkönen jutteli sohvalla pienelle haitarille (iPad mini, jos et heti ymmärtänyt), vaunuissa kuivasti yskivä Kakkonen oli vihdoin nukahtanut huudon päätteeksi ja minä tiskasin pari päivää vanhoja puuroja ylläni Insinöörin t-paita ja verkkarit. Siksi olikin vallan ihmeellistä, kun se hetki yhtäkkiä tulvahti jostain. Se vain tuli ja valtasi, verhoili koko sotkuisen huoneen lämmöllään. Kysymättä onko aika sopiva, tai tilanne sitä ruokkiva: Olenpas mä aika onnellinen just nyt. Yhtäkkiä askel oli hitaampi, hymy herkässä ja mieli täynnä rakkautta. Sellainen samanlainen keveä olo kuin pienessä nousuhumalassa, tai juuri työpaikan saatuasi. Ihana olo. 

Sen sijaan, että vain nauttisin tästä olotilasta, koin tietenkin tarpeelliseksi pohtia, mistä ihmeestä se oikein johtuu. Kun meillähän on taas tänään aika tyhmiäkin juttuja. On aikamoisen surkea yö takana, kaksi sairasta lasta ja peruuntuneita suunnitelmia. Mikä tässä nyt muka onnelliseksi sitten tekee? 

Olenhan minä tätä aiemminkin pohtinut ja päätynyt samaan tulokseen: meillä on nk. isot palikat tällä hetkellä todella hyvässä jamassa. On saatu pari ihanaa lasta ihan ok:n ja riittävän komean aviomiehen kanssa*, asutaan kivassa asunnossa, on auto, on hyvät työpaikat ja mahtavat harrastukset (siis tämä blogi) ja se kesämökkikin tuli hankittua. On mahdollista lähteä vaikka lomamatkalle, tai palata töihin miehen jäädessä kotiin lapsia hoitamaan. Toki ollaan myös kaikki hyvinkin perusterveitä. Elämä on siis varsin hyvällä mallilla, isossa kuvassa.  

Se, että arkisin vähän kiristää, saa luvan mennä univelan, hormonien ja yleisen epämukavuusalueen piikkiin. Pitäisi vaan muistaa, että aina välillä tämä olo saattaa taas löytää takaisin. Että siellä kaukana ytimessä asiat on very okay, ja niiden asioiden päällä on tilaa olla jonkin aikaa vaikka tosi kyrsiintynyt. Tai vaikka vähän pidemmänkin aikaa, kyllä se sit taas siitä.

Taidan siis olla piilo-onnellinen. Muistutus siitä pitäisi tatuoida johonkin ranteen sisäsyrjään, jotta se nalkuttava kiukkuakka näkisi sen aika ajoin ja voisi jäädä tyytyväisenä (tai siis tyytymättömänä) odottamaan taas sellaista hetkeä.

* Tässä oli vähän sarkasmia mukana, ja Insinööri itse oli määrittelemässä termiä.


Pikkulapsiarki ja -aika ovat aika kuluttavia parisuhteelle ja omalle jaksamiselle. En voi todellakaan väittää, että meillä oltaisiin yhtä hy...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Arvontaspektaakkeli!

Valeäiti 95 Kommenttia

Vuosi meni, 150 tilaajaa tuli, nyt arvontalaulu raikaa!

Synttäreiden kunniaksi arvotaan nyt megasiisti lakanapaketti uuden kotimaisen yrityksen, Oppas Lapland:in valikoimista.

Oppas Lapland Oy on Kittilän Levillä toimiva, syksyllä 2012 perustettu yritys. Yrityksen keskeisenä ajatuksena on toimivien, laadukkaiden tuotteiden sekä lappilaisen designin yhdistäminen. Yrityksen tuotteiden kuosit ja ideat kumpuavat Lapin viehättävästä, värientäyteisestä ja monimuotoisesta luonnosta. Luonnon eksoottisista ilmiöistä ja neljästä, erilaisesta vuodenajasta muodostuu Oppas Lapland-tuotteiden sielu. Yritys suunnittelee, tuottaa ja valmistuttaa erityisesti lapsille suunnattuja kodintekstiilituotteita sekä asusteita. 


Oppasin taustalla hääräävä Jenni lähetti meidän kauhukaksikolle lakanat muutama viikko sitten. Testattuamme lakanoita totesimme ne kaikin puolin niin mainioiksi, että teillekin sellaiset soisi! Lakanoissa on upeat värit ja hauskat kuosit, ja väri pysyi hienosti myös pesun ajan. Puhtaat lakanat piti heti saada Ykköselle käyttöön, sillä "tahtoo sininen lakana!". Hyvät on olleet, pehmoiset ja kauniit.

Meidän lakanoissa seikkailee naalit ja porot.

Sekä yksi innokas kuvausapuri.

Oppas Lappland:in valikoimassa on kolme eri kuosia ja useita eri kokovaihtoehtoja, voittaja saa valita mieleisensä. Ja jos lakanoita löytyy jo useat, muista oksennustaudit, uhmaiset vaipankaivajaiset ja kaatuneet mehumukit. Tarvetta löytyy aina.
Valikoimista löytyy ihania naaleja..

...kauniita kuusia..

...ja sympaattisia poroja.

Arvontaan osallistut jättämällä kommentin, jossa kerrot, mikä kolmesta lakanavaihtoehdosta olisi sinulle mieluisin. Ei mitään muuta kommervenkkiä tälläkään kertaa, yksi kommentti on yksi arpa.

Huijasin! Sellainen extratwist tässä nyt on, että jaossa on myös salainen lohdutuspalkinto. Palkinto on arvoltaan suunnilleen sama kuin lakanapaketti (n. 50€). Lohdutuspalkinto jaetaan parhaalle vastaukselle seuraavaan kysymykseen: Mikä on ollut sinun viime vuoden suurin Valeäitihetkesi? Lahjoitko lapsen suklaamuffinssilla raakaruokapäivillä? Esititkö nukkuvaa öisen itkuherätyksen aikana? Siirsitkö kelloja, ja huijasit sillä lapsen nukkumaan jo kuudelta? Tarinat jakoon, nauruhermot hytkymään ja voittamaan!

Arvontaspektaakkeli on voimassa viikon, viimeinen osallistumispäivä on lauantai 2.2.2013. Älä siis epäröi vaan jätä kommentti, jossa kerrot 1. Lakanatoiveesi ja 2. Valeäitihetkesi. Lakanavaihtoehdot löydät täältä, yksi setti arvotaan kaikkien kommentoijien kesken. Muistathan jättää jonkin nimimerkin kommenttisi perään, jotta osaan huudella oikeaa voittajaa viikon päästä.

Arvontaonnea, odottelen täällä jo innolla kakkatarinoita!

(Arvonta on toteutettu yhteistyönä Oppas Laplandin kanssa)

Vuosi meni, 150 tilaajaa tuli, nyt arvontalaulu raikaa! Synttäreiden kunniaksi arvotaan nyt megasiisti lakanapaketti uuden kotimaisen yrit...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

95 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Valeäidistä tuli taapero

perjantai 25. tammikuuta 2013 Valeäiti 18 Kommenttia

Joskus jatkuvasti tulee tehtyä pieniä aivopieruja valtavia idioottitemppuja. Tahattomasti päästellen, vaikka pidätelläkin voisi. Voisi esimerkiksi omasta blogistaan tarkistaa, milloin se ihan ensimmäinen kirjoitus tulikaan tehtyä, eikä keksiä päästään että se taisi olla noin 27. tammikuuta. No ei ollut.


Se olikin 21.1., kuten yllä näkyy ja koneen kalenterin mukaan se päivä tämän vuoden mallia oli ja meni. Joten hieman myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut itselleni, hurraa!

En oikein tiedä, miten tätä vuotta voisi muistella ja referoida ilman, että käyttää liian montaa ylisanaa tai hihkuu liian kovasti pikkulapsen omaisesti innosta. Siksipä en aio niitä edes välttää, vaan pompin täällä rehellisesti tasajalkaa ja hymyilen kuin juuri keksin saanut idiootti.

Siitä on siis jo (reilusti yli) vuosi, kun päivitin päivän viidennen statuksen Facebookiin ja mietin, että olisipa kiva kirjoittaa jonnekin vähän pidempiä tekstejä. Mietin ajatusta hetken, päivitin vielä kuudennen kerran ("harkitsee vakavissaan blogin aloittamista, somebody stop me!") ja ryhdyin toimeen. Pari tuntia myöhemmin valmiina oli blogipohja, nimi, taustakuva ja ensimmäiset kolme tekstiä. Täysin tapojeni vastaisesti nukuin päätöksen yli yhden levottoman yön, ja heti aamusta painoin julkaise-nappia. Aloitin tietämättäni elämäni rakkaimman harrastuksen.

Vuoden aikana olen harjoitellut kirjoittamista, tallentanut muistoja, vaihtanut mielipiteitä, saanut vertaistukea, tarjonnut muille lohtua, löytänyt uusia blogeja, saanut uusia ystäviä, ärsyttänyt monia ja välillä varmaan vähän itsekin hävennyt. Mutta enimmäkseen olen häkellyttävän tyytyväinen omiin juttuihini, jos ei muuten niin muistojen muodossa. Yllättävän usein löydän koneen ääreltä itseni tai Insinöörin, lukemassa vanhoja juttuja tippa silmässä tai naurua pidätellen. On tässä aikamoinen vuosi ollut, hyvässä ja pahassa.

Eilen sain vihdoin asennettua myös sen Google Analyticsin blogia mittaamaan. Ensimmäisen luvun nähtyäni iski hetkellinen paniikki. Olin nähkääs tulkinnut bloggerin tilastoja väärin, ja ajatellut että täällä on se 150 tilaajaa ja muutama muu satunnainen, yhteensä siis ehkä kolmisen sataa lukijaa. No niitä oli pelkästään eilen lähes kaksituhatta. Siis kaksituhatta eri ihmistä kävi täällä eilen. Se on ihan huikea luku, josta olen samanaikaisesti iloinen, ylpeä ja kauhuissani. Silti jokainen uusi naama tilaajajoukossa, jokainen uusi like-napin painallus ja jokainen uusi kommentti saa minut edelleen yhtä iloiseksi kuin se seitsemäs tilaaja tai ensimmäinen tuntemattoman ihmisen jättämä kommentti.

Ensimmäinen vuosi on nyt takana, toivon ja uskon että monta on vielä edessä. Tilaajamäärien lisääntyessä on selkeästi myös kaupallinen kiinnostus blogia kohtaan lisääntynyt, mikä ei mielestäni ole mitenkään väärin. Yritän käyttää sen mukana tuomat vastuut ja etuoikeudet oikein ja käyttää tervettä järkeä. Aion lisäksi pitää huolen siitä, että taattua Valeäitikamaa tulee joka tapauksessa. Paska lentäkööt ja kirosanat viliskööt, edelleen. Aion tänäkin vuonna kertoa teille hävyttömistä onnenhetkistä, sietämättömistä vihan tunteista, sekä puhtaasta laiskuudesta, jonka avulla kertakäyttövaipoistakin voi tehdä "kestoilua" (nimim. kaksi vaippaa päivässä). Yritän pitää juttuni edelleen henkilökohtaisina, provosoivina ja ärsyttävinä, vaikka tiedän, mikä vaara siinä piilee. Toivon, että osaan kunnioittaa omaa ääntäni ja teidän kiinnostustanne yli anonyymien pelon.

Tähän kaikkeen tarvitsen jatkuvaa inspiraation lähdettä (lapset hoitavat tämän aika mallikkaasti, vaikka FB:n puolella joku jo ehdotti että tarvitsen lisää lapsia oikean päivätyön sijasta), vähän aikaa (tai sen sanelimen) ja ennen kaikkea teidät. Tätä tekstiä ja näitä tärähtäneitä kuvia ei syntyisi tänne ilman rakkaita lukijoita, kärkkäitä kommentteja ja tsemppejä. Nääääääiiin iso kiitos teille kaikille, jatketaan samaa rataa, eikö?

Minä olen iloinen, olkaa tekin!
P.s. Sitä arvontapalkintoa en vielä ehtinyt keksiä, palaan siihen ihan tosi tosi pian!

Joskus jatkuvasti tulee tehtyä pieniä aivopieruja valtavia idioottitemppuja . Tahattomasti päästellen, vaikka pidätelläkin voisi. Voisi esi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

18 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Idearikas, rahaköyhä

Valeäiti 10 Kommenttia

Hei kaikki rikkaat sijoittajat, bisnesenkelit ja ideahautomot. Minulla olisi runsaasti pomminvarmoja äkkirikastumisideoita, joita saisitte valtavaa korvausta vastaan hyödyntää. Ennakoin, että rahaa tulisi ovista ja ikkunoista. Voin kertoa teille nyt tässä muutaman esimerkin (soittamalla 0800-MUTSI saa lisätietoja):
  • Drive-in ruokakauppa
  • Maidontuotantokone kotitalouskäyttöön (huom, ei karjaeläin, eikä äiti-ihminen)
  • Liedellä itsekseen pysyvä kattila (mahdollistaa aidosti yksikätisen ruoanlaiton) 
  • Piikkileikkuulauta, jolla pilkottavat ainekset pysyy paikallaan (mahdollistaa yksikätisen pilkkomisen) 
  • Hyvin toimiva tekosormi / sanelin, joka kirjoittaa puolestani kännykällä tekstiviestit ja blogipäivitykset
  • Pöydälle asetettava imukuppimöykky, joka pitää minkä tahansa päälleen asetetun astian paikallaan
  • Sähkölämmitteiset legginssit
  • Automaattinen rusinan annostelija: käynnistyy riittävän volyymin saavuttaneesta kitinästä
  • Automaattinen viinin annostelija: käynnistyy riittävän volyymin saavuttaneesta nalkutuksesta
  • Motoroitu tekokäsi. Käynnistyy pimeissä tiloissa vauvan äänestä. Paijaa, kunnes ääni loppuu. 
  • Tutinsyöttäjä. 
  • Oikeasti toimiva rahapuu
  • Lasten vakuumitoppakerros: puku asetetaan löysänä telttana suunnilleen lapsen ylle, nappia painaessa puku imaisee itsensä lapsen ylle sopiviksi vaatteiksi hanskoineen päivineen. Sama kuraversiona. 
  • Aurinko-/kosteusvoidekylpyamme
  • Lapsiin (ja vaimoihin) vaikuttava mute-nappi
  • Äänieristetyt, pehmustetuilla seinillä varustetut makuuhuoneet
  • Korvatulpat, jotka erittävät rauhoittavia lääkkeitä
  • Kotikäyttöiset silikonitissit, jotka voi pumpata haluttuun kokoon tarvittaessa, ja jotka voi myös antaa alle yksivuotiaan käyttöön.
  • Karkilta maistuvat kasvikset
  • Itsestäänpuhdistuvat syöttötuoli ja ruokapöytä
  • Tai itseasiassa lasta syöttävä robotti
Tämänkaltaisia rahasampoja minulta löytyy enemmänkin!
...Vain muutamia mainitakseni. Nämä kaikki ja enemmän saatte käyttöönne, kunhan hinnasta sovitaan! Olen myös valmis keskustelemaan nk. bodyleasing-sponsoroinnista, jossa yrityksenne rahoittama henkilö toteuttaa kaiken yllämainitun. Saatte banneripaikan.


Hei kaikki rikkaat sijoittajat, bisnesenkelit ja ideahautomot. Minulla olisi runsaasti pomminvarmoja äkkirikastumisideoita, joita saisitte v...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hormoneille vielä kerran lämmin kiitos!

torstai 24. tammikuuta 2013 Valeäiti 4 Kommenttia

Välineistön huolto jatkuu! Maanantaina selvitettiin tuotannon ongelmat, tänään kävin tarkistuttamassa öljyt toimitusjohtajan koneesta. Tuttu fysioterapeutti kolmen vuoden takaa oli itsekin kasvattanut hienot silmäpussit (=saanut lapsen) tässä välissä, ja ymmärsi aika hyvin tuskani. Aikansa ropellettuaan kalmanvalkeaa rankaani epäimartelevassa valossa, löysi myös tämän hetkisen ongelman: raskaus- ja imetyshormonien ansiosta (kiitos taas) lantion alueella on nivelet löystyneet ja koko vasemman puolen lonkka kääntynyt eteenpäin. Ei mikään ihme, että selän notkistaminen tuntuu vähän hankalalta, kun pienen pieni lantioluuni painaa vastaan.

Sain taas hyvät jumppaohjeet ja kunnon niksautuksen, jonka ansiosta selkä tuntuu taas normaalihkolta. Mutta vaikka tämä kyseinen tyyppi on tuttu ja tosi mukava, on se silti aika kiusallista kun joku mies makaa lähes koko painollaan päällää, samalla kun vasen jalkani on nostettu korviin asti, kirjaimellisesti.

Ehdin ajatella pari oleellista ajatusta ennen kuin jouduin loppuajan pidättelemään naurua:
1) Onneksi valitsin tänään hipsterihenkiset alkkari, enkä mitään yhtään pienempää. Olisi muuten ollut ihan toisenlainen tutkimus jo.
2) Harmi, että en valinnut niitä kaiken peittäviä imetysliivejä, vaan naurettavan suuriksi jääneet naisrintsikat, joista kovia kokeneet tuttiosat yritti aika ajoin poistua itsesäälinsä huipulla.

Sitä naurua jouduin pidättelemään, kun Herra Fyssari joutui tekemään lennossa korjauksen puheeseensa ilmiselvistä syistä. "Laitapa kädet tohon alavatsalihast...alavatsan päälle". Taisi nähdä jo päältäpäin, ettei siellä ole kyllä lihaksen tynkääkään.

Välineistön huolto jatkuu! Maanantaina selvitettiin tuotannon ongelmat, tänään kävin tarkistuttamassa öljyt toimitusjohtajan koneesta. Tutt...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

150 hymyä

Valeäiti 14 Kommenttia

Se on nyt 150 tilaajaa täynnä. Huh, vau ja jee, kaikkia yhtäaikaa. Tervetuloa joukkoon Miiu, ja kaikki te muutkin. Uskokaa pois, että jokainen naama tuolla sivussa, jokainen kommentti anonyymeistä sukulaisiin ja jokainen uusi silmänjälki tilastoissa tekee minut ihan hurjan iloiseksi.

Lupailin joskus arvontaa, kun blogi täyttää vuoden tai 150 tilaajaa tulee täyteen, kumpi sitten ensin sattuukaan. Synttärit on vasta kolmen päivän päästä, joten tilaajat voitti. Laitan arvonnan sitten synttäreiden kunniaksi pystyyn, joten nyt saa vielä vaikuttaa: Mitä te haluaisitte verisellä kommenttikilpailulla tavoitella? Edellinen huippuarvontahan sisälsi vaikka mitä uniikin loistavaa tavaraa. Joko ne kaksi kortonkia meni, tarvitsetteko lisää?

Niin ja kiitos kaikille allergiasympatioista ja kommenteista, kyllä tuli taas niistäkin hyvä mieli. Tänään yritän vastata niihinkin samalla kun mietin sitä arvontapalkintoa. Nyt kuitenkin kaupungin toiselle laidalle fysiotaerapiaan ja sieltä jotenkin teleporttaamalla viidessä minuutissa takaisin kotiin. 

Se on nyt 150 tilaajaa täynnä. Huh, vau ja jee, kaikkia yhtäaikaa. Tervetuloa joukkoon Miiu, ja kaikki te muutkin. Uskokaa pois, että jokain...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

14 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vaiennettu äidinvaisto

tiistai 22. tammikuuta 2013 Valeäiti 42 Kommenttia

2kk: Vielä vauva valkoposkinen

"No miksi sillä nyt yhtäkkiä maitoallergia olisi?" Niin se neuvolalääkäri minulta kysyi. Tunsin itseni vähän tyhmäksi, kun rempseä nainen selitti, että usein maitoallergisten lasten sisaruksista luullaan liian helposti, että niilläkin on allergiaa. "Just kävi samanlainen nelikuinen täällä, neuvoin syöttämään harvemmin päivällä niin johan rupesi yölläkin syöttövälit pitenemään. Ei silläkään mitään allergiaa ollut". Neuvolatätikin komppasi että kyllä se ihottuma on sitten ihan tosi pahaa, monilla on ihan kuule päästä varpaisiin. Mutisin hieman päässäni, että eihän Ykköselläkään ollut, etkä siitäkään uskonut, ja silti se oli allerginen, mutta nielaisin kuitenkin vastalauseeni ja nyökkäilin innoissani, niin se varmaan on! Olinpa hölmö, kun heti ajattelin allergiaa.

4kk: Posket ei ollu aina punaisina,
ehkä lääkäri olikin oikeassa?

Paitsi että en ollutkaan. Puoli vuotta myöhemmin kyllästyin punaisiin poskiin ja aloitin vihdoin kunnon maidottoman dieetin. En sellaisen pari-kolme päivää kestäneen kuin silloin neljän kuukauden kohdalla, vaan ihan oikean, kaksi viikkoa kestäneen täysmaidottoman. Kahden viikon päätteeksi vein valkoiseksi muuttuneen, yhtäkkiset unenlahjat löytäneen vauvani lääkäriin. Viisi ja puoli tuntia ja 80 korvikemilliä myöhemmin sillä lapsella oli punainen naama. Posket ja leuat lehoitti oikein kunnolla ja huusivat että kato nyt mutsi, on mulla ollut se maha kipeä.

5kk: Jos olisi osannut halunnut katsoa,
olisi jo tiennyt.

Helpottavaa? Toki. Kiva tietää, että voidaan helpottaa miehen oloa ja saada yöt paljon rauhallisemmiksi. Morkkis? No aivan varmasti. Ensimmäisen helpotuksen jälkeen päässä alkoi mennä pikakelauksella ne kymmenet yöt ja sadat päiväunet, joiden alussa, (keskellä) ja lopussa olen tuskastunut, suuttunut ja itkenyt. Melkein ravistellut vauvaa kun se ei vaan nuku. Huutanut sille neljältä aamulla että mikset nyt vaan voi nukkua?? Valittanut seuraavana päivänä, miten se selkä kaarella raivosi nukahtamista vastaan.

6kk: Aika selvä peli jo

Jos kelataan taakse sinne neljän kuukauden lääkärintarkastukseen, voidaan nähdä siellä huoneessa minun, Kakkosen ja lääkärin lisäksi yksi säälittävä hahmo. Äidinvaistohan se siellä. Jätin sen sinne yksinään ruikuttamaan ja annoin sen tomeran lääkäritädin hiljentää sen lopullisesti kertomalla minulle totuuksia lapsestani. Nyt kun toinen lääkäritäti kertoi sen toisen, testein todistetun totuuden, soperran anteeksipyyntöjä lapseni lisäksi sille äidinvaistolle. Tiedän, että yritit kyllä kertoa tästä. Kyllähän minä näin ne posket, kuulin sen itkun, ja tunsin miten se selkä meni mahakivusta kaarelle. Seurasin vierestä, kun rinnalla rimpuili levoton vauva, ja kuuntelin sitä öistä huutoa kun uni meinaa tulla mutta ei kuitenkaan. Minähän jopa rasvasin sitä kovin punaiseksi päässyttä peppua. Niin paljon, että Ykkönenkin tietää mitä butt paste on.

8kk: Apua, miten en nähnyt?
Viekää nyt toi poika jo lääkäriin!

Seuraavan kerran, kun yritän tehdä sosiaalisesta tilanteesta helpomman myötäilemällä minua muka viisaampien ihmisten mielipiteitä, mietin vielä kerran. Ja kuuntelen, että sanoisiko se mun ihan oma vaisto kuitenkin jotain muuta? Niinkuin silloin vuosi sitten, kun muistin vastustaa että tämä lapsi ei ole syönyt ja juonut 12 tuntiin, että pitäisikö vielä harkita sitä kotiinlähettämistä? (Sieltähän lähdettiin sitten heti viikon päästä kotiin keuhkokuumetoipilaan kanssa.) 

9kk: Laivalla posket punaisina

Siltä allergiselta lapseltani pyydän vielä pitkään anteeksi. Olen ihan tosi pahoillani, että sun äiti on pitänyt sua kipeänä ja samalla ollut sulle siitä vihainen. Syönyt vielä toisenkin pullan maitokahvinsa kanssa ja nurissut sulle, kun uni ei maistu. Hyvitän tekoni ainakin toistaiseksi jatkamalla maidotonta dieettiäni, ja antamalla sinulle vielä tätä tärkeää ja lohdullista äidinmaitoa. Sitten kun viimeinenkin puna hälvenee, poskesi ihon karheus taas poistuu, ja saat nukuttua levollista unta, voin harkita sitä imettämisen lopettamista oman kuihtumiseni estämiseksi.

10kk: lääkärissä 1,5h maidon (yht. 80ml) saamisen jälkeen.
Raukka leukaa myöten punaisena. Sai lääkettä ja diagnoosin.

Päivän opetus? Jos lapsesi on mielestäsi kipeä, allerginen, kävelee huonosti, puhuu liian vähän tai laulaa liikaa ja se vaivaa sinua, pyydä lisäselvityksiä. Älä usko ihmisiä, jotka näkevät "tosi pahoja tapauksia" ja vähättelevät sillä sinun lapsesi ongelmia. Niin ja jos lapsesi ei nuku, muista vanha kunnon unikoulujen ohje: ensin on syytä tarkistaa, ettei taustalla ole terveydellisiä ongelmia. Minä melkein muistin.

10kk: Onnellista eloa ilman maitoa. (ennen testejä).

2kk: Vielä vauva valkoposkinen "No miksi sillä nyt yhtäkkiä maitoallergia olisi?" Niin se neuvolalääkäri minulta kysyi. Tuns...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

42 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kantoreppuvertailu: Manduca vs. Tula

lauantai 19. tammikuuta 2013 Valeäiti 48 Kommenttia

Kilometri- ja yhteistyövaroitus: ota kaksi kuppia teetä valmiiksi. Jos et pidä romaaneista, skrollaa loppuarvosteluun. Niin ja alla ylistetty reppu on saatu blogin kautta.

"Manduca <3".
Niin luki erään kuvan alla, joskus kauan ennen Ykkösen syntymääkään. Kuvassa oli perhe matkalla, lapsi roikkui toisen vanhemman kyydissä jossain tekeleessä. En yhtään ymmärtänyt, kuka kuvassa olevista oli ystäväni fanittama italiaanomies/ravintola/kaupunki. Olin niin ihmeissäni tästä Italialta kalskahtavasta rakkaudenosoituksesta, että googlasin termin ja löysin kantoreppujen maailman. Maailman, jossa BabyBjörn on itse saatana, ja sitä käyttää vain lastaan vihaavat, turmiolliset vanhemmat. Sen maailman, jossa kantoliinailusta (toinen uusi sana tässä yhteydessä) seuraava paras on Manduca. Ja ei, se ei ole rintareppu, vaan kantoreppu. Päätin siltä istumalta, ennen niitä kahta viivakaan, että meille ostetaan sitten kanssa toi joskus jos lapsia saadaan, kun se on niiiiiin helppo ja ihana. Suorastaan <3.

Välillä onnistui melkein.
Tästäkin näkyy (ja muistan),
että olkaimet änkeää sivuille.
Sitten tuli Ykkönen ja sen myötä vakaa aikomus käyttää vasta hankittua reppua. Yritin muutaman kerran ihan pienenä, vastasyntyneen tuen kanssa. Itkua, huutoa ja hampaidenkiristystä (minulta). Jotenkin se saatiin kuitenkin kyytiin ja kannoin. Tosin reppu veti niskasta, painoi lantioon tai sitten vauva roikkui oudosti. Neljän kuukauden kohdalla otin kunnolla itseäni niskasta kiinni: nyt me opetellaan tämä. Pieni Ykkönen liukkaissa talvivaatteissaan luhistui kahden korttelin matkalla koppakuoriaiseksi repun sisällä. Ei taaskaan nappiin. Vuoden kohdalla reppu hävisi. Syytettyäni ensin yksivuotisjuhlien vieraita, sitten narkkareita ja lopulta uudestaan Insinööriä, oli tunnustettava että reppu oli pöllitty. Harmitti, mutta uusihan oli ostettava. Koska se oli Manduca <3.

Repun käyttö jäi vähemmälle ja vähemmälle, kunnes Kakkonen syntyi. Taas kohtasin repun uudella tarmolla, nyt tää tästä lähtee. Vaan ei. Edelleen kantaessa tuskassa oli joko äiti tai lapsi, tai kummatkin. Eniten alkoi tuskastuttaa tieto siitä, että koko muu maailma rakastaa tätä vempelettä ja minä en. Korviini kantautui matkan varrella eri blogeista mm. Kantokiertueen kautta tieto toisesta repusta, Tulasta, joka huhujen mukaan oli monelle Manducaa parempi.

Eräänkin erittäin karsean aamun jälkeen kävelin puistoa kohti Kakkonen rintarepussa, minulle mukavasti (kerrankin) mutta vauva raukka lähes ulkona roikkuen. Sisuunnuin ja otin puhelimen esiin. Etsin netistä pakkasen kohmeistamilla sormillani "Ipanainen puhelinnumero" ja soitin Annille. Pyysin Tulaa lainaan, jotta voisin kirjoittaa teille idiootin kokemattoman kantajan käyttökokemuksia näistä kahdesta lähes samanlaisesta repusta. Ja voih, Anni olikin ihana ihminen, jolla oli vieläpä hyvä maku: Anni tiesi (!) blogin entuudestaan ja lupasi siksi lähettää koko repun ihan omaksi. Ja siitä alkoi minun ja Tulan rakkaustarina.

Myönnän heti alkuun, että suhteeni Manducaan oli alkanut olla negatiivinen, ellei jopa vittuuntuneen katkeroitunut. Ja että Tula kaikessa pelastavassa ominaisuudessaan ja lahjamuodossaan sai minulta lämpimiä tunteita jo kuosia valittaessa. Mutta on se ero silti merkittävä. Seuraa kuvin ja sanoin syväluotaavaa vertailua, jonka lopputulos on selkeästi Tulan eduksi. Se on helpompi, mukavampi, kauniimpi ja kertoo parempia vitsejä. 

Vertailun taustatiedoksi: Minä olen pitkä (176cm), vinorankainen ja heikkolihaksinen, eli sitä kautta huonoselkäinen tyyppi. Ihan tavallisetkin "koulureput" ovat melkein aina mielestäni huonosti, ja yritän korjailla asentoa paremmaksi. Lisäksi jaan repun käytön varsin leveähartiaisen ja pitkäselkäisen tyypin kanssa. Nämä lähtökohdat tarkoittavat että joudun säätämään reppua lähes joka kantokerralla, ja että pienikin ongelma säädöissä tuottaa suurta epämukavuutta. Lisäksi olen helposti kädetön ja lyhytpinnainen. Jos ja kun en tajua, hermo menee ja se jää siihen. Arvaatkin varmaan jo, etten myöskään ikinä oppinut käyttämään kantoliinoja, vaan päädyin siihen kamalaan BabyBjörniin (joka ei siis ole yhtään kamala). Koska kannamme nykyään sattuneesta syystä hyvin vähän Ykköstä, en osaa ison lapsen kantamista oikein vertailla. Tämä vertailu onkin ennen kaikkea alle vuoden ikäisen lapsen kantamisesta lähtevä.

Valeäiti testaa: Manduca vs. Tula

Tula (taaperokoko) on selvästi isompi kuin Manduca (oikealla).

Koon lisäksi eroina on säädöt.
Manducassa on enemmän säätövaraa ja muotoiltu,
mutta kapeampi lantiovyö.

Käyttömukavuus -ja helppous (kantaja)
Manducassa ja Tulassa on sama perusajatus: leveä lantiovyö jakaa painon lantiolle hartioiden sijasta ja kantaminen helpottuu. Leveät, pehmustetut olkaimet vähentävät entuudestaan painetta.

Ongelmana Manducassa on se, että se on liian hieno: siinä on suorat olkaimet ja kaksi eri säätöä, joilla olkaimista saa just oikeat. Harmi vain, että se mahdollistaa myös just väärät säädöt niin että paneeli menee väärän muotoiseksi, hartiat kiristää tai olkaimet vetää liikaa eteen / sivuun. Lisäksi kummassakin "lantiovyö" tarkoittaa ainakin minulla vyötärövyötä. Ennen kuin tajusin tämän, Manduca oli aina liian alhaalla ja painoi lonkkaa kivuliaasti, verisuonet tukkivasti ja / tai housut tiputtavasti. Sangen mukavaa. Mutta vyön nostaminen ylemmäs ei auttanut: vauvalta loppui tila kesken. Repun selkäosa (paneeli) oli liian matala tai olkahihnojen säädöt väärin, joka tapauksessa repun yläreuna tuli aivan liian alas vauvan selkään, jolloin ko. vauva alkoi tunkea itseään kaaressa ulos. Paneeliltaan selkeästi isompi Tula hoiti homman mallikkaasti. Iskin vyön suoraan nk. tehdasasetuksilla kiinni ja se oli mukava. Vaikka ei ollut siis optimisäädöillä, se oli hyvän tuntuinen ja toimi. Tästä viiden sekunnin tuntemuksesta lähti ensimmäinen "wau miten paljon parempi tämä on" -fiilis. Toinen wau tuli olkaimista, jotka solahti heti oikein. Ne eivät tippuneet olan vierestä sivuun, tai vetäneet niskaani viulunkieleksi. Lähempi tarkastelu osoitti, että Tulan olkaimet on muotoillut ja toinen säädöistä on jätetty pois. Tästä seuraa se, että säädöt ovat keskimäärin helpommin oikein, toki se myös toisaalta vähentää säätämisen mahdollisuuksia.

Tula ensimmäistä kertaa Insinöörin
päällä, ja nappiin meni.

Käyttömukavuus -ja helppous (lapsi)
Kummassakin repussa lapsi asettuu ergonomiseen "M-asentoon" jalat polvista taitettuina, peppu alhaalla ja selkä kaarella. Kummassakin on myös hyvin tilaa käsille olkaimien ylä- ja alapuolella. Tulan (taaperomallin) paneeli on selkeästi Manducaa leveämpi ja pidempi, joka toisaalta "pakottaa" lapsen hyvin tiukan turvalliseen syliotteeseen, mutta toisaalta saattaa isommalla lapsella tuntua liaan kapaloivalta, en tiedä. Tulan leveämpi paneeli asettaa myös vauvan jalat sojottamaan sivuille (tehden koko paketista leveämmän ja lapsen liikkuvuudesta kankeamman, ongelma jota vauvamallissa ei varmasti ole), Manducassa jalat kasvaa nopeammin riittävin pitkiksi taittuakseen suoraan alas. Tulassa jalkojen aukot on tosin pehmustetut, mikä varmasti lisää lapsen mukavuutta. Paneelin pituus taas tukee mukavasti lapsen päätä, eikä houkuta rimpuilemaan pois otteesta. Kangas on kuitenkin riittävän pehmeää taipuakseen lapsen liikkeiden mukana.

Tulassa Kakkonen viihtyy hereilläkin,
tässä tyytyväisenä Matkamessuilla.
Hyvännäköinen paketti nämä kaksi.

Säädöt ja muut yksityiskohdat
Kuten sanottu, Manducassa on enemmän säätöjä. Mutta huono arpa on se, ettei niistä ehkä tärkeintä (olkaimien pituussäätö) voi juurikaan säätää enää lapsen ollessa jo kyydissä. Erittäin usein huomaan olkahihnojen olleen väärästä kohdasta kiristetyt niin etten saa niitä enää yhtään kireämmällä vauvan ollessa kyydissä. Käsi ei vain taivu sinne taakse riittävästi. Samoin on monen monta kirosanaa mutistu hiljaa huulien välistä, kun yritän renkslata lantiovyötä johonkin suuntaan, mutta sen sinänsä turvallinen ja hyvä lukitus estää yhdellä kädellä operoinnin ja kiristyskin on jo liian tiukassa. Tulassa kaikki releet on (yhdenkin) käden ulottuvilla myös kantaessa. Yksityiskohdatkin ovat leveämpiä ja osin parempia; olkaimet yhdistävä niskaremmi on leveämpi (= mukavampi) ja on helpommin säädettävissä ylös / alas. Tulassa on vielä yksi pienen pieni yksityiskohta, joka kuitenkin ilahduttaa minua suuresti: remmien päässä on kumpparit, joiden avulla remmien ylimääräiset löysät hännät saa kieritettyä piiloon. Näin et näytä koko ajan siltä, että sinusta roikkuu valtavia tamponinaruja takin alta.

Lantiovyöt. Siis vyötärövyöt.

Niskaremmit.
Ylempänä Tulan leveämpi
ja paremmin säätyvä.

Tiivistettynä:
Tulan plussat ja miinukset
+ Erittäin helppokäyttöinen, käyttömukavuus jatkuvasti hyvä
+ Helppo säätää myös menossa, lapsen ollessa jo kyydissä
+ Tasku lantiovyössä (kuosittomissa malleissa ilmeisesti myös selässä)
+ Paljon kivoja värejä ja kuoseja, joista valita
+ Niskatuki irroitettava (olen itse pitänyt sitä lähes turhana, kun vauvan pään saa vain käännettyäkin mukavasti. Auringolta ja tuiskulta suojaa kyllä kivasti. Mutta senhän voi tunkea sinne taskuun käyttöä odottamaan).
- Leveä paneeli tekee repusta kesäisin kuumemman
- Kaksi eri kokoa, teoriassa vauvamalli pitää vaihtaa taaperoon jossain vaiheessa. Tosin kuulemieni kokemusten perusteella isotkin, lähes kaksivuotiaat taaperotkin menevät vielä hyvin vauvamalliin, ja meidän nykyään siro yhdeksänkiloinen taas menee hyvin isompaan taaperomalliin.

Pikkutasku on kätevä.

Manducan plussat ja miinukset
+ Monikäyttöisempi, saa mm. lantiokantoon (ominaisuus, jota olen kokeillut kerran ja kaivannut nolla kertaa). Olkaimet saa myös ristiin, jos kantaja on kovin kapeaharteinen.
+ Paneelin pituus on säädettävissä vetoketjulla (ominaisuus, jota en ikinä osannut käyttää. Ylläri)
+ Tunnetumpi, parempi jälleenmyyntiarvo?
+ Yksi malli käy vastasyntyneestä n. 20kg lapseen
+ Monipuolisemmat säädöt
- Helposti superärsyttävän hankala epäergonominen. Monipuolisemmat säädöt voi vaikeuttaa oikean säädön löytymistä, henkilökohtaisesti lähes aina epämukava käyttää
- Vastasyntyneen tuki on vakituisesti kiinni, eli repusta roikkuu ekojen kuukausien jälkeen aina ylimääräinen härpäke.

Manducassa paneelin korkeutta voi säätää.

Loppuarvostelu:
Tula rocks. Nyt näyttää siltä, että Tula ja sen myötä kantaminen ovat tulleet jäädäkseen. Ensimmäistä kertaa ikinä kannan reppua oikeasti mukana koko ajan, ja myös käytän sitä. Ihan vaikka vaan hetken tai pidemmänkin reissun ajan, koska nyt se vihdoin helpottaa minun arkeani, eikä ainoastaan aiheuta kipuja ja stressiä. Olen jopa käyttänyt sitä kotona nukutustarkoituksessa, ja Kakkonen on kummallakin kerralla nukahtanut siihen. Ihan ennenkuulumatonta.

Onnellisesti poski rytyssä.

Siellä se nyt kulkee aina mukana. Kunnes varastetaan.

Kumpi sinulle sopii?
Jos olet kantoliinankin kanssa sujut ja tykkäät hienosäätää asioita, Manduca voi olla sinulle hyvä. Jos olet lyhytpinnainen idiootti, joka käyttää kamerassakin aina samaa asetusta, osta Tula.

Tekniset tiedot, ostopaikat (linkit) ja hinta
Manduca:
Hinta 125€, toimii vastasyntyneestä noin 20kg painavaan lapseen.

Tula
Vauvamalli: Hinta 112€, vastasyntyneestä noin 20kg lapseen.
Huom: saatavilla myös taaperojatkopalat, jolloin reppu käy myös 1,5v eteenpäin.
Taaperomalli: Hinta 125€, n. 12-20kg.
Meillä on tämä ja toimii hyvin 9+ kiloiselle, 10kk vauvalla ja myös n.12kg painoiselle 2v3kk isosiskolla.
Huom: Tulan saa edulliseen hintaan myös lainaksi Ipanaisesta. Kannattaa kokeilla.

Jos jaksoit lukea vain tämän:
Olen käyttänyt Manducaa kaksi vuotta, ehkä viisikymmentä kertaa. Kertaakaan ei ole sekä äidillä että lapselle täysin sopivat säädöt. Close, but no cigar. Olen käyttänyt Tulaa nyt viikon aikana kuusi kertaa. Joka kerta sekä äidillä että lapsella on ollut erittäin mukava olla. Jackpot.

Tula <3

Kilometri- ja yhteistyövaroitus: ota kaksi kuppia teetä valmiiksi. Jos et pidä romaaneista, skrollaa loppuarvosteluun. Niin ja alla ylistet ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

48 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Suuret unelmat

perjantai 18. tammikuuta 2013 Valeäiti 15 Kommenttia

(Sisältää yhteistyölinkin, merkitty *)
 
"Lähtee nyt talvea pakoon viideksi viikoksi lämpöön!". 
Onko sattunut osumaan sullakin silmään? Onko sullakin sata kaveria Facebookissa, joiden kanssa et enää kohta ole oikeasti kaveri kun ne kettuilee päin naamaa ihanilla rantalomillaan? Tammikuu on maailman pisin aikajänne, se kestää kauemmin kuin fudiksen MM:t, joiden et uskonut ikinä loppuvan (kunnes ne kohta taas tulee). Tänä vuonna tammikuu selätti minutkin, aion lähteä pois. Aion hyödyntää sen isäkuukauden niin kuin kaikki muut ilmeisesti tekee, ja käyttää siitä ensimmäiset x päivää härskisti perheen kesken lomailuun. Ja sen jälkeen solahdan mukavasti suoraan työelämään

Mene. Mr.Mallorca suosittelee.
Päivämäärät on päätetty, enää puuttuu kohde. Haaveilen Thaimaasta, Dubaista tai Egyptistä, virallisesti olemme kuitenkin päätyneet Portugaliin. Mutta todellisuudessa menemme huomenna Matkamessuille ja ostamme pakettimatkan Gran Canarialle. En vitsaile. Halpaa, helppoa, lämmintä ja nopeaa. Pikafiksi kylmyyteen, kypsyyteen ja vesileikkien puutteeseen. Siellä on lastenvahdit, lämmitetyt lastenaltaat ja kuitenkin ihan kaunis luonto. Portugalissa on helvetin kylmä vesi, mahdollisuus samaan ilman lämpötilan suhteen, ja lastenvahteja nolla. Mennään sinne sitten joskus kun saadaan mukaan vaikka pari muutakin perhettä. Tosin jos Rouva Niemelä sattuu nyt tätä lukemaan ja niiden ihana sukellusreissu Thaimaahan (sormeni käväisee juuri nyt puhelimen osoiteluettelossa sun nimen kohdalla ja pyyhkii sun tietoja pois, saakeli) ei onnistukaan, Portugali on back in the game. Lennot on jo tsekattu.

Jos sullakin kolottaa kylmyys varpaissa, toppahaalarit repii kuivia kämmeniä verille ja niitä kirveltää hiki, joka pysyy kuitenkin vaunujen lykkimisen ansiosta päällä, suosittelen tsekkaamaan nyt matkajärjestäjien tarjoukset. Sunnuntaina loppuvat Matkamessut takaavat sen, että hyviä tarjouksia on nyt saatavilla

Ainakin Aurinko-, Apollo- ja Finnmatkoilla sekä eBookersilla ja Hotels.com:illa* on nyt hyviä hintoja. Klik klik ja sitten huomenna UV50+ vaatteita ostamaan!

Mr.Mallorcan kuva Maikkarin omaisuutta, lainattu (eli pöllitty blogitermein) täältä.
 

(Si sältää yhteisty ölinkin, merk itty *)   "Lähtee nyt talvea pakoon viideksi viiko ksi lämpöön!".  Onko sattunut osumaan su...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

15 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kadonneen kikkareen metsästäjät

torstai 17. tammikuuta 2013 Valeäiti 42 Kommenttia

Tiedätkö sen hetken, kun lapsi ilmoittaa, että vaipassa on tavarat, mutta ei sitten olekaan?

Mutta tiedätkö sen, milä tuntuu huomata lapsen istuessa potalla, että sillä on sittenkin jotain jossain? Paidan selässä, selän iholla, ja hetkinen - missä se äsken kävi?

Entä sen selkärankaa pitkin hiipivän karmivan tunteen, kun tajuat että lapsi jäi ilman vaippaa olohuoneeseen yksin?

Tiedätkö sen tunteen, kun kävelet lapsen oletettua reittiä pitkin ja löydät tasaisin väliajoin kakkatahroja? Myös villamatolta? Ja näet lopulta pitkän kihnutusjäljen vaalealla sohvatyynyllä? Ja alkulammen tummalla tyynyllä?

Osaatko aavistaa, milät se tuntuu kun et kuitenkaan löydä itse kikkaretta?

Entäpä sen karmivan totuuden hetken, kun jo pesty lapsi palaa rikospaikalle ihmettelemään, konttaa sohvalla, ja löydät kadonneen kikkareen - sen jalkapohjasta?

Oletko koskaan joutunut katsomaan olohuonettasi sillä silmällä? Siis että onko siellä vielä kakkaa? Entä konttaavaa vauvaasi?

...tiedätkö sen hysteerisen epäluulon, kun et enää voi olla varma haiseeko täällä vieläkin kakka vai onko se vain nenässäsi?

Et vai? Lucky you.

Tiedätkö sen hetken, kun lapsi ilmoittaa, että vaipassa on tavarat, mutta ei sitten olekaan? Mutta tiedätkö sen, milä tuntuu huomata lapse...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

42 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

10 hyvää ehdokasta uudeksi Insinööriksi

Valeäiti 13 Kommenttia

Sain PeNalta aika mahtavan setin kysymyksiä haasteen muodossa, kiitos vain tästä! Tässä on joutunut hetken yökkäilemään ja nauramaan yhtäaikaisesti, ennen kuin on pystynyt edes harkitsemaan näihin vastaamista. Yritän kuitenkin parhaani, here goes nothing:


1. Matti Nykänen vai Tauski?
Masa lentää helposti pellolle tarvittaessa (ehe ehe). Lisäksi se on varmaan niin alkoholisoitunut, ettei enää edes kaihoa mitään kamaripuuhia, eli ollaan taas sillä turvallisella no sex (ynnä no baby) alueella. Sitäpaitsi se on tosi pikkuinen, voittaisin sen varmaan mökkikärhämissä. Vastaus on siis vastenmielisesti Nykänen.
 
2. Simo Salminen (eli Uunojen Sörsselssön) vai Napakympin Kari Salmelainen?
Karihan se on charmantti jos joku! Huumorismiehiä ja hienot viiksetkin. Simo Salminen on pieni ja hikinen, sitä ei voi ottaa. Valitsen herra B:n Karin, ja toivon että saamme lomamatkaksi vaikka Hawaiin sen Naantalin kylpylän sijaan.
 
3. Hunksien Jucci vai Mauno, tai ehkä joku muu Scandinavian Hunk?
Onnekseni Valitettavasti en tiedä näistä kumpaakaan, enkä kyllä ala googlettamaan. Mitähän se mieskin siitä sitte. Mutta eikö se Esko "Martina "nää-melat-lentää-ihan-just-vittuun" Aitolehden -ex" Eerikäinenkin ole jonkin sortin perän pyörittäjä ollut? Otan sen, koska se on harjoitellut kanssani elämistä Martinan kanssa. Ja se oli ihan symppiksen oloinen, Ed Hardy vaatteitaan lukuun ottamatta.
 
4. Mauno Koivisto vai Martti Ahtisaari (oman virkakautensa aikana)?
Ahtisaari on rikas ja paljon poissa, sekä varmsti Nykäsen osastoa kamariasioissa. Check.
 
5. Mikko Leppilampi vai Heikki Paasonen?
Leppilampi on sopivasti mulkku, Paasonen on rasittava. Sitäpaitsi Leppilammen ex-vaimo on mukava lääkäri, joka hoiti mun ranteen kuntoon. En tiedä kyllä miten se voisi vaikuttaa Leppilammen itsensä ominaisuuksiin puolisona, mutta menköön.
 
6. Marco Bjuström vai Jari Sillanpää?
 Hmm, tää on paha. Kummatkin on ollut ehdottomia yöks-tyyppejä ennen mutta löytäneet mun sydämne symppisosastolle omien telkkarisarjojensa (Dance ja Vain elämää) kautta. Mutta Jartsa on tehnyt maailman parhaan Euroviisubiisin, joten Jari it has to be.
 
7. Cheek vai Jonne Aaron?
No todellakin Cheek. Ks. edellinen sopivasti mulkku -kohta. Jonne Aaron on juuri sellainen päälleliimattu herkkistelijä, etten kestä. Yhyy kun mä oon niin tunteellinen, mitä siitä etten osaa ollenkaan laulaa, yhyy. Cheek sentään tietää ettei osaa laulaa. Ja näistä vain toisella on tosi rumat teiniviikset.
 
8. Paavo Lipponen vai Paavo Väyrynen? (Huomaatte nyt varmasti kuinka poliittinen olen!)
Auts. Oliko vaihtoehdoissa kuitenkin myös Paavo Pesusieni? Jos näistä on pakkopakko valita, niin Väyrysellä on ainakin aika sitkeä meno politiikassa. Väyrynen presidentiksi!
 
9. Tähän joku jalkapalloilija ja joku toinen jalkapalloilija. En tiedä kuin Beckhamin.
Vastaan, joku uimari.
 
10. Justin Bieber vai Zach Efron?
Äh, taas pitäisi googlata jälkimmäinen, kun en muista kuinka tissiposki sekin on. aargh, tämä on ehkä näistä pahin, pretty boys ei ole todella mun juttu, ja nää oikeasti 12veet ei ainakaan. Lähdetään siitä, että Bieber on jo nyt ehkä rikas, ja saattaa hyvällä tsägällä lähteä jonkun pari vuosikymmentä nuoremman matkaan, otetaan siis se.
 
11. Unelmiesi mies - ja nyt ei tosiaan saa vastata mitään "oma kultamussukka"-mömmöä!
Ai kauhea, olisko noin pitänyt vastata? No kuvitellaan että haluaisin vastata niin, mutta Insinöörikin tietää että Robbie Williams saa halutessaan hakea minut omaan kotiinsa. Toinen joka saisi hyvän vastaanoton, on Viggo Mortensen, mutta valitettavasti vain Aragonin alter egossaan. 

Ja samassa hengessä läväytän sitten ne omat 11 kysymystä. Tähän saisi vastata tällä kertaa omat klassikkosuosikit (vaikka tiedän niiden olevan kyllä niin kiireisiä / suosittuja ja harvoin kirjoittavia, että skippaavat tämän ilolla) Hups, Salamatkustajan Satu, Projektipäällikkö Katja ja Ommis. Ja hitto, on se PeNakin pakko haastaa vastavuoroisesti kun niin samoissa vesissä uidaan. En jaksa ilmoitella näistä kenellekään missään kommenttiboksissa, joten kukaan ei joudu vastaamaan kun eivät tätä kuitenkaan lue. Näpsää!
 
1. Synnytys vai 36 tunnin lento lapsi sylissä (kahdella vaihdolla)?
2. Oksu+ripsa vai korvatulehduskierre?
3. Yliväsyneen lapsen nukuttaminen vai väkisin syöttäminen?
4. Uhma vai eroahdistus?
5. Tahmascheissevaipan vaihto vai puurojen hinkkaaminen pöydästä?
6. Puisto vai mielikuvitusteekutsut?
7. Hammas vai flunssa?
8. Imetysliivit vai äitiyshousut?
9. Univelka vai päänsärky?
10. 8 tunnin yöunet vai (hyvästä) ravintolaillallisesta alkanut bileilta ilman krapulaa?
11. Blogit vai Ilta-Sanomien viihdeuutiset?
 
Jos sitten taas Tulaa testailemaan nukutusmielessä, halivilivoo!
 

Sain PeNalta aika mahtavan setin kysymyksiä haasteen muodossa, kiitos vain tästä! Tässä on joutunut hetken yökkäilemään ja nauramaan yhtäai...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.