torstai 28. kesäkuuta 2012

Päivän huonot ideat

1 kommentti:
Huonojen ideoiden laatikko on taas avattu. Kas näin tehdään rotinat Valeäidin tyyliin:

Päätä valmistella seuraavaksi päiväksi rotinat hyvälle ystävälle, joka on juuri karistanut yhden ison riippakiven mahastaan. Keksi sekä tehdä ruokaa että leipoa. Aloita urakka kummankin lapsen ollessa hereillä. Muista ensin luvata taaperolle, että kohta lähdetään puistoon. Tarkista myös, että vauva on valmiiksi erittäin väsynyt eikä oikein saa unen päästä kiinni. Bonuspisteitä saat, jos taapero on myös nälkäinen.

Kun olet saanut koko keittiön sotkettua, ja valmistettua puolet ruoasta yhdellä kädellä taaperon roikkuessa toisessa ruoan ja huomion perään itkien, yritä tehdä pullataikina. Pullataikinan valmistuessa on parasta, jos huomaat että sinulla on kiire tanssitunnille. Jätä pullat kohoamaan tripla-ajaksi. Muista ottaa aiemmin valmistamasi mauton ja aivan liian makaroninen vuoka uunista.

Palatessasi tanssitunnilta, aloita liian kauan kohonneen pullan jatkokäsittely. Pyörittele pullia vauvan huutaessa nälkää lattialla, ja taaperon vaatissa huomiota, tai oikeastaan yöunille valmistautumista. Tässä vaiheessa on hyvä varmistaa, että ennakoit päivällä koko tilannetta niin, että sovit miehellesi harrasteillan. Tanssituntihan oli siitä hyvä lisä tähän soppaan, että saat jatkaa valmisteluita hikisenä ja likaisella tukalla.

Noniin, ne pullat. Valmista pullien täyte, lasten edelleen karjuessa. Huomaat että kiireessä ja stressissä jotain meni vikaan, ja täyte on koostumukseltaan jotain... ihan muuta. Laita pullat uuniin ja iske vauva tissille. Kun olet saanut henkeä vedettyä ja vauva syötyä, haistat pullat. Fuck, ne on siis jo palamassa. Revi pullat äkkiä uunista, polta itsesti samalla. Totea että niistä osa on niin rumia, että Insinööri ja Ykkönen saa kanssa maistiaiset. Samalla kun pakkaat sitä aiemmin valmistunutta vuokaa rasioihin, jolloin se leviää entisten vikojensa lisäksi rumannäköiseksi, maista juuri uunista tullutta pullaa.

Polta kielesi, huulesi ja sormesi jolle sitä vääränlaista täytettä valuu väärän koostumuksen takia, ja huomaa, että maku on sentään ihan suht hyvä. Jos jotain siltä palaneelta kieleltäsi maistat.

Totea, että ajatus se kai on tässäkin tärkein, ja että se imettävä nainen saa vaan luvan syödä tätä kun se niitä kaloreita kerran tarvitsee. Varoita ko. maitotehdasta Facebookissa ja kirjota blogiin onnettomuuden taustat, niin se ei kehtaa valittaa vaan syö tyytyväisenä vaivalla tekemääsi "herkkua".

Valeäidistä valenaiseksi

8 kommenttia:
Törmäsin eilen kaveriin Kampissa. Ei kai siinä mitään ihmeellistä. Mutta kun huomasin hänet siksi, että bongasin hänen lapsensa hissistä, ja huikkasin suoraan "ootteko menossa kolmanteen?", tajuan jotain peruuttamatonta tapahtuneen. Minä olen äitiytymässä (Oniako se oli, joka tätä termiä käytti, well said).

Jotenkin on käynyt niin, että nykyään on ihan luontevaa olla itse peseytymättä vaikka vuorokauteen kun sopivaa hetkeä ei löydy. Päälle etsiytyy verkkarit tai liian isot farkut jo kolmatta päivää, ja paita sopivin tahrankestoisin värein ja tissiluukuin varustettuna. Ulko-ovella heitän jalkaan tennarit ja olen ylpeä jos ehdin sinä päivänä laittaa oikein ripsiväriä. Puistossa kyselen tottuneesti imelällä hymyllä varustettuna ventovierailta "minkäs ikäinen hän on" ja kannustan tuntemattomia tahmatassuja kun ne niin hienosti otti niistä mun yli-isoista farkuista kiinni ja nousi pystyyn. Matkalla käyn ruokakaupassa ostamassa litroittain maitoa ja makaronilaatikkoainekset. Peilistä katselen ihaillen kun sieltä katseli niin laittautunut nainen (se ripsari) ja kotona leikkaan kynnet ettei ne taas raapisi lapsia. Mielessä kuplii ajatus timanttisormusten poistamisesta "vain hetkeksi" ettei ne olisi koko ajan likaiset, ja kun eihän mulla muitakaan koruja ikinä ole. Käsilaukun tilalle olen harkinnut vakavissani pelkkää hoitolaukkua. Illalla tehdessäni heräteostoksia lastenvaatteiden verkkokaupoissa huomaan, etten ole syönyt kauheasti koko päivänä, tai jos olenkin niin herkullisuus on ollut luokkaa Kalastajan Pata ala Piltti. Paitsi tietenkin ne lapselta salaa syödyt, päivällä kaupasta ostetut karkit. Yöllä saatan pyöriä unettomana, kun suunnittelen ensi viikon ruokalistoja, mietin lähialueen päiväkoteja ja pohdin olisiko sen välikausihaalarin sittenkin oltava koko 92.

Siis mitä helvettiä???

Missä on se korkojen päällä kipsuttava, pitkäkyntinen, aina korujen kerrostama, kiroileva, herkutteleva, liian kalliita vaatteita ostava, hedonistinen, naurava, vittuileva, ihana minä?

Missä on liian pitkäksi venyneet ravintolaillat, joissa aina otan jälkkäriä vaikka olen jo ihan täynnä, sosiaalisesta paineesta ja miellyttämisen halusta (uskokoon ken haluaa) juodut shotit ja skumpat, ne rakot jotka tulee kun tanssii aamuun asti, missä on liian kalliit käsilaukut ja vartin tuska vaatekaapin edessä vaikka oikeasti silloin oli vaikka mitä päällepantavaa? Missä on urheilumattomuuden huonot tekosyyt, ja toisaalta kaikenmaailman spinningit?


Kyllähän mä tiedän missä ne on.

Ne on tuolla tiskivuoren alla, pyykkikoneen uumenissa, legopalikoiden välissä ja mitä suurimissa määrin äidinmaidon peittämiä.

Huomisesta alkaen elän edes hetken sellaista toisenlaista elämää. Aion ryhtyä vallan anarkistiksi. Vedän päälle silkkipaidan ja minihameen, korkeat korot ja pinkit kynnet. Ripsiä ja kynsiä en ehdi tässä välissä laitattaa, mutta kyllä nekin vielä. Sitten menen leikkipuistoon ja kysyn muilta aikuisilta "moi, mitäs sä teet työksesi?" ja ignoraan niiden lapset, ellen huomauta että ethän viitsi tätä mun paitaa tahria. Sitten ajan autolla ilman lapsia Turkuun, kirjottaudun hotellihuoneeseen sisään ja vedän kamalat kännit. Ne korot heitän kattoon aamuun asti, skumppaa metsästän vielä viideltä ja aamulla on paha olo. Enkä muuten ajattele kertaakaan, että lapseni on jossain 3,5h ajomatkan päässä, eikä ole varmuutta saako se syödäkseen ilman minua.

Uskokoon ken haluaa.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Puhuva natsi

Ei kommentteja:
Voi miten ihanaa, talouteemme on saapunut upouusi nalkuttaja! Ykkönen on omaksunut niin hienosti äitinsä roolin, että ihan ylpeydestä pakahdun!

Insinööri on nyt tällä viikolla lähtenyt töihin aina ennen kuin me muut kotona "lomailevat" ollaan herätty. Kaksi aamua Ykkönen ihmetteli tätä ja kerroin että isi on mennyt töihin. Kun tänä aamuna isi ei ollutkaan vielä töissä ("ei jaksanut herätä", nukkui siis pommiin sanon minä), Ykkönen oli ihmetystä täynnä. Hetken pällisteltyään se meni takaisin omaan huoneeseensa, haki sieltä lipaston päältä kellon, toi sen takaisin meidän makkariin ja tokaisi tomerasti: "Nakke töihin!" (nimi muutettu). Tuli muuten Insinöörille kiire ja kyllä sai vekara monta kehua ja ylimääräistä pusua.

Sen lisäksi että Ykkönen on keksinyt meidän etunimet (Insinööri menee vielä vähän väärin ja ulos tulee tuo varsin hauska Nakke), puhetta saadaan kuulla jatkuvasti enemmän. Etenkin tiukan paikan tullen sanoja löytyy yllättävän paljon. Eilen oli opittava "saisko, kiitos", koska pullaa ei herunut pelkällä "anna anna anna" -mantralla. Tänään piti sanoa J-miehelle "Tämä on minun auto" (ei ollut) koska J meinasi sen röyhkeästi varastaa (ei meinannut). Lääkärissäkin tuli sujuvasti "äiti, auta, pois", mikä tietenkin lämmittää äidin sydäntä lapsen itkiessä raastavasti.

Lisääntyvä puhe tuottaa pieniä kasvatuksellisia ongelmia. Ensinnäkin siitä seuraa tilanteita, joissa kehun vuolaasti väärin tekevää lasta, kuten tänään sen auton omimisen kanssa. Toiseksi se antaa Ykköselle aivan uusia kinuamisen, mankumisen, kitisemisen, kiukkuamisen ja muuten vain ärsyttävänä olemisen välineitä. Miksi olla vain itkuinen kun voi sanallisesti vaatia iltamaitoa tai tuttia? Kohta se oppii sanomaan sen "sattuu" sopivasti silloin kun yritämme häntä ystävällisesti (fyysisesti) ohjata muuhun toimeen esim. lyömisen sijaan.

Tää on vaan niin tätä. Uudet kehitysvaiheet tuo aina mukanaan myös uudet karseudet.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Arki vei bloggarin

Ei kommentteja:
Ykkösen päiväkoti on kiinni. Ai miten niin huomasitte, enkö ihan pysy päivitystahdissa?

Tätä tekstiä kirjoitan juostessani tanssitunnille, tuolle joka äidin henkireiälle. Muu aika on mennyt kahden lapsen hoitamiseen, siihen juhannukseen ja sen aiheuttamaan 7 koneelliseen pyykkiä (kiitos mm erään neidin vatsataudin vedettömällä mökillä), leipomiseen, kavereihin, matkastressiin ja lukemattomiin muihin asioihin.

Häpäekseni on pakko myöntää, että kivaa on ollut. Ja arki ilman päiväkotia onkin oikeastaan ihan tosi pop.

Joten palaan kunnolla bloggaamiseen sitten kun aikaa on enemmän ja asiat ärsyttää pahemmin ;)

Nyt tanssimaan, pose!

P.s. Uutiset: Juhannus meni hyvin, mökillä riittää hommia ja Kakkonen osaa jo melkein kääntyä.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juuri nyt

Ei kommentteja:
Istun pihakeinussa ja imetän. Ympärillä on sata hyttystä, mutta ne ei jostain syystä saalista juuri nyt. Illalla iskee mäkäräiset, ja jos keli paranee, saadaan vielä paarmakaveritkin kylään.

Llinnunlaulun seassa kaikuu Ykkösen innokkaat hiekka- ja vesileikit, ruohonleikkuri, pihaa raivaava sähkösaha, jo kaadettujen risujen katkeaminen ja niiden repiminen kohti kokkoa. Illalla loimuaa taas jokirannassa muutoksen jäljet.

Pihalla tuoksuu ruoho, mätä puu, grillin hiillos, mäntysuopa, hyttysmyrkky, aurinkorasva ja hiki. Suussa maistuu juuri syöty lohi, silli, suklaa ja viini. Päässä pyörii sisustussuunnitelmat, remonttibudjetti ja "limpsin lompsin".

Nyt heti päikkäreille ja sitten jatkuu talkootyöt. Jos vaikka kaljankin ottaisi jo ennen illan saunaa.

<3 mökkielämä ja juhannus <3

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Epäilyttäviä lääkärileikkejä

Ei kommentteja:
Nyt alkaa se aika elämässä, kun lapsi paljastaa muille (usein tuntemattomille) ihmisille kodin likaisia salaisuuksia.

Jollen jo ole tätä jännittävää faktaa teille kertonut, olen ottanut tavakseni avustaa Kakkosta, no, kakkosessa. Se on kuulkaa kuumemittari pakaroiden väliin ja johan laulaa sinappitykki. Viimeksi tänään sain tästä palkinnoksi mukavan suihkun juhannusvaatteisiini. Tämä eritekertomus ei kuitenkaan ollut päivän asia, vaikka kakkajutut aina viihdyttäviä onkin.

Olimme toissapäivänä lääkärissä käymässä kun Ykkönen valitti aamulla korviaan. (Mitään muuta ei onneksi löytynyt kuin aimo annos vaikkua.)

Pikkujätti on siitä kiva, että odotushuoneessa on vaikka mitä kivoja leluja. Niinpä sitä tuhmaa lääkärisetää odotellessamme Ykkönen leikki innoissaan kaikilla leluilla värikynistä autoihin ja duploihin. Havahduin tilanteen kiusallisuuteen kun kuulin Insinöörin sanovan: "älä laita sitä sinne, vaikka ootkin nähnyt äidin niin tekevän".

Samalla kun nappasin Ykkösen kädestä sen värikynän, jota se oli tunkemassa nuken pissareikään, koin tarpeelliseksi selittää Ykköselle (eli oikeasti muille vanhemmille) "joo vauvalta ei tarvii nyt mitata kuumetta".

Mitähän ne muut vanhemmat ehti ajatella että Ykkönen on nähnyt "äidin tekevän"? Ilmeistä päätellen niillä oli muitakin ideoita kuin kuumeen mittaaminen.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Terveisiä täysjärkiseltä

6 kommenttia:
Kakkonen antoi viime yönä jo perinteeksi muodostuneen puolikuisen hyvän yön (4+4h) joten tänään täällä hengailee taas yksi melkein täysjärkinen vaimo. Aivan mahtavaa. Nukahtamisongelmakin ratkesi ihan perinteisesti kaljan voimin.

Jotenkin tämän hyvän yön jälkeen sitä on ihan lomafiiliksissä. Juhannus tulossa ja kaikkea. Paradoksaalisesti tänään se työ oikeastaan vasta alkaakin kun mökillä alkaa talkoorumba ja Ykkösen päiväkotikin menee kiinni*. Ensi viikolla ollaan sitten kolmistaan hela dagen, hui. Sopivasti ovat luvanneet sadetta koko viikoksi.

Tänään olisi siis edessä taas se pakkaushelvetti, mutta tässä mä vaan makoilen sohvalla tuttina ja kattelen 70's show:ta. Onpa paha.

*onko mielipidettä, pitääkö tarhatädeille viedä joku lahja? Ja mikä se voisi olla? Jotain voisi viedä, koska ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Ja tekisi mieli viedä viiniä, mutta jotenkin se kuulostaa väärältä. Ehkä vien niille korvatulppia. Ja Veikkauksen arpavihon.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Minä täällä hei

11 kommenttia:
Kello käy puoltayötä ja minä makaan valppaana sängyssä. Olen nukkunut viime öinä niin surkean huonosti (maksimissaan 1,5h pätkiä), että olen saavuttanut univelan ärsyttävimmän vaiheen: heräämisen pelon.

En uskalla nukahtaa, koska pelkään joutuvani heräämään. Toivon, että olisi jo aamu. Makaan siis tässä niska jäykkänä, keho hiljaa mutta mieli hälytystilassa. Jokainen Ykkösen yskäisy ja Kakkosen käännähdys saa sykkeen nousemaan ja hengityksen pysähtymään: "nytkö se herää?". Levosta ei tietoakaan. Uni on kaukainen haave ja vain se toisaalta korjaisi tilanteen. Kuinka kertakaikkisen vammaista.

Räpätäti riehuu (kohta)

8 kommenttia:
Sisälläni asuu räpätäti. Se on varmaan perinnöllistä, olenhan erään maailmanluokan valittajan ja toisen negatiiviön risteytys. Olen kohtuuteen asti saanut pidettyä tätä räpätätiä sisälläni hiljaa. Jos silloin tällöin ottaa asiakseen kertoa muille, miten asiat voisi tehdä paremmin, niin onpa paha. 

En tiedä johtuuko siitä yleisestä "pahan kytän" roolista, jota joudun arjessani nykyään vetämään, mutta nyt se räpätäti on alkanut rajusti herätä. Leikkipuistossa komennan muiden lapsia, ojennan ja kehotan käyttäytymään paremmin. Vieraille tarhatädeillekin huomautan, vaikka kautta rantain vielä, että voisivat vahtia holhokkejaan. Teineille tekisi mieli sanoa että lopettakaa se helvetin kirkuminen ja noi roskat roskiin nyt. Ja kyllähän te tiedätte, miten niitä autoilijoita koulin.

Erityisesti sitä räpätätiä houkuttaa päiväkodin pihalla piilotteleva "Mersumies". Pihalle ei saa ajaa autolla, mutta niin vain siellä eräs avomersu aina kököttää aivan oven vieressä. Kerran olen nähnyt herran huristelevan tyytyväisenä siitä itse keksimältään paikalta pois, joten tiedän minkänäköistä saalista vaanin. En ole miehen onneksi saanut sitä hetkeen kiinni itse teosta, ja sen väijyminen oven ulkopuolella on jo niin säälittävää räpätäti/kyttääjä -toimintaa, että olen vielä jättänyt tämän räpätyksen tekemättä. Seuraavan kerran kun saan sen kiinni, aion kertoa että me muut ollaan kuule ihan kiltisti mahat pystyssä roudattu vielä kaukaisemmalta ovelta rimpuilevia kakaroitamme parkkipaikalle, että koita kuule sinäkin jaksaa kävellä se ylimääräinen 50 metriä. Etenkin kun se mun ihana kakara tätä nykyään kävelee tällä samalla pihalla vailla itsesuojeluvaistoa.

Suureksi osin mersumiehen takia räpätäti alkaa käydä kärsimättömäksi. Olen enää parin ilkeän mulkaisun ja äänekkään suun maiskautuksen päässä lopullisesta räjähtämisestä. Pelkään pahoin että kun sen Pandoran lippaan kerran avaan, ei loppua näy. Sitten saavat kaikki röökaajat, roskaajat, etuilijat, ovea-avaamattomat, käytävät tukkivat juoruakat ja suojatien edessä pysähtymättömät pyöräilijät kuulla kunniansa.

Pelastaakseni itseni kaikkien räpätätien pahimmalta kohtalolta (asuvat yksin seitsemän kissan kanssa ja soittavat K-kauppaan valituksia vanhentuneista tuotteista. Apua, sen tein jo.), aion kanavoida pahimmat energiani Phil&Tedsille. Ostamamme vaunut kun näyttävät uhkaavasti tekevän kohta saman kuin kahden tuttavaperheen vaunut: renkaat kuluu puhki. On aivan käsittämätöntä ja epähyväksyttävää, että alle puoli vuotta käytössä olleet (pienen omaisuuden maksaneet) vaunut menee rikki. On todella syvältä jos kahden lapsen logistiikka hajoaa kesken matkanteon.

Nyt pitää vaan päättää lähetänkö järkevän valituksen jo nyt, vai odotanko renkaan räjähtämistä, eli sopivaa raivoa ja räpätädin lopullista nousemista. Innoissani olen tästä mahdollisuudesta kuitenkin.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Valinnanvapaus

Ei kommentteja:
Arvatteko, kuka sai ihan itse valita vaatteensa?

Aika päivittää CV

10 kommenttia:
Kun melkein kaksi vuotta sitten (apua) jäin äitiyslomalle, mieltäni painoi suuri huoli: en tule osaamaan mitään palatessani töihin. Ajattelin, että suunnittelemani noin vuoden poissaolo (hah) tyhjentäisi pääni kaikesta tiedosta, pätevyydestä ja järjestä. Osin uskon niin edelleen, ei tällä sumulla ainakaan kovin järkevää jälkeä varmaan tulisi.

Silloinen esimieheni rauhoitteli kuitenkin hormonimammaa herkkää mieltäni, ja totesi että osa asioista ehkä unohtuu, mutta ne tulee nopeasti takaisin. Sen lisäksi hän oli vahvasti sitä mieltä, että kotona vietetyt kuukaudet (kröhöm vuodet) ovat erittäin opettavaisia, ja että yleensä töihin palaavat tuovat tullessaan mukanaan nipullisen uusia taitoja. Nyökyttelin tyytyväisenä päätäni mutta pyörittelin sisäisesti vähän silmiäni. Vaipan vaihdosta varmaan onkin suurta hyötyä konsultin hommissa, kyllä on taas puheet.

Yllättäen on jälleen aika nöyrtyä ja todeta, että vanhemmat ja viisaammat tietää paremmin. Kotiäitiys- tai isyys opettaa nimittäin suuren joukon taitoja, joita voi hyödyntää lähes millä alalla tahansa:
  • Stressinsietokyky: Kun elät välillä tilanteissa, joissa ihmisen eritteitä on useissa eri paikoissa ja kaksi sinusta riippuvaista ihmistä itkee lohduttomasti, ja sinulla on jo kaikki kädet käytössä, opit huomaamaan että kaikesta selviää.
  • Ongelmanratkaisukyky: Luovuus alkaa kukoistaa kun on riittävän monta kertaa liikenteessä ilman asianmukaisia varusteita. Äkkiäkös yhdestä paidasta väliaikainen vaippa tehdään.
  • Empatia: Ymmärrät, että rikki mennyt lapio voi ihan oikeasti olla sillä hetkellä sille toiselle kynnyskysymys.
  • Sympatia: Osaat lohduttaa kollegaa hädän hetkellä, koska tiedät varsin hyvin miten paljon itsekin kaipaat ongelmiisi tukea.
  • Palautteen antaminen: Tiedät, miten paljon hyvin ajoitettu kehu nopeuttaa kehittymistä. Osaat palkita myös yrittämisen, et pelkästään onnistumista.
  • Jämäkkyys: Nukutusrumbat nähneenä ja itkupotkuraivarit kestäneenä tiedät, että joskus on vain pidettävä päätöksistä kiinni, vaikka luovuttaminen olisi siihen hetkeen paljon helpompaa.
  • Joustavuus: Edellisen kohdan ansiosta osaat myös valita taistelusi ja antaa välillä toisten tahdolle periksi.
  • Sinnikkyys: Nähtyäsi lapsesi nousevan 17. kerran pystyyn kävelyharjoitusten aikana, tajuat ettei aina kannata luovuttaa kahden tai vielä viidenkään yrityskerran jälkeen. 
  • Suunnitelmallisuus: Elämä vaan on helpompaa kun ne kassit on pakattu jo edellisenä iltana.
  • Muutoksensietokyky: Tiedät, ettei mikään mene niin kuin suunnittelit.
  • Avarakatseisuus: Et enää sano "ei koskaan" tai "minä en sitten ainakaan", koska tiedät että sanansa joutuu helposti syömään.  Otat vastaan erikoiseltakin kuulostavia mielipiteitä ja neuvoja, koska miksi ei.
  • Tehokkuus: Viidessä minuutissa ehtii helposti meikata, laittaa pyykit koneeseen, syödä välipalaa ja käydä vessassa. Jos on pakko.
  • Priorisointi: Kun tietää, että aikaa tehtävälistan suorittamiseen voi olla tunti mutta toednnäköisemmin kaksi minuuttia, oppii tekemään tärkeimmät asiat ensin. Esim. ensin vaatteet päälle, sitten vasta mahdollinen meikkaus.
  • Päätöksenteko ja riskienottokyky: Elämä on jatkuvaa päätöstilannetta: annanko nukkua vaunuissa vai yritänkö siirtää sänkyyn? Syötänkö nyt vai yritänkö päästä kotiin asti? Päätöksiä on pakko tehdä, vaikka usein meneekin väärin.
Ja olen muuten aivan tosissani. Ainakin omalla kohdalla huomaan selkeän muutoksen asenteissa ja toimintatavoissa. Niin paljon kuin sitä termiä inhoankin, olen tosiaan pehmentynyt*. Selllainen varmaankin ikäiselleni aika tyypillinen ehdottomuus on väistynyt "go with the flow" mentaliteetin tieltä.

Kaltaiselleni kontrollifriikille äitiys ja vieläpä kotiäitiys on varmaan paras mahdollinen koulu. Tässä ammattissa joutuu haluamattaan jatkuvasti epämukavuusalueelleen, eikä puolet ajasta ole mitään hajua mitä on tekemässä tai mitä pitäisi tehdä. Kun vastauksia ongelmiin ei löydykään googlettamalla, eikä edes muilta kysymällä, joutuu ensi kertaa sitten pyörällä ajon opettelemisen jälkeen oppimaan tekemällä, kantapään kautta. Opetellessa sattuu, tapahtuu, roiskuu ja v****aa, mutta tämän mankelin jälkeen on valmis melkein mihin tahansa.

Heitänpä kehiin vielä sen raskaus- ja synnytyskortinkin. Nimittäin siitä kun selviää, selviää aika monesta paikasta. Ainakin sitä voi käyttää pahan paikan tullen tsemppivälineenään; itse mietin kiipeilyseinällä paskahalvauksen partaalla että "mä oon selvinny kahdesta synnytyksestä, kyllä mä yhdestä seinästäkin selviän". Ja johan irtosi käsi turvallisen tuntuisesta paikasta ja nappasi seuraavasta otteesta kiinni.


P.s. Ei, en tiedä milloin palaan töihin. En uskalla vielä arvata kun näitä mukuloita tuntuu tulevan aina juuri silloin kun luulen palaavani. 


*Sain kuulla pehmentyneeni koko loppuraskauden ajan, etenkin esimiehiltäni. Sen lisäksi että se muistutti minua turvonneesta ulkomuodostani, se ärsytti muutenkin piinkovaa bisnesidentieettiäni. "En varmaan ole mikään lälly!". No, olihan ne taas oikeassa.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Suuri Kesäloma-ahdistus 2012

6 kommenttia:
Taas se tuli, jokavuotinen mitämetehdäänkesälläjokaonjokohtaohi -kesäloma-ahdistus. Tänä vuonna (suunnittelematon) loma ahdistaa ihan erityisen paljon, muutamasta syystä:
  • Päiväkoti menee juhannuksena kiinni kesäksi
  • Insinöörin loma alkaa siitä vasta neljän viikon päästä
  • Juhannus alkaa neljän päivän päästä
  • Me ei tiedetä vielä mitä tehdään silloin
Se hiton juhannus. Se on ihan kohta. Tarkoitus olisi mennä sille omalle uudelle mökille, mutta se pitäisi sitä ennen ostaa. Vain pari pientä muuttujaa siis vielä mutkina matkassa.

Ja satuitteko huomaamaan, että lähes koko heinäkuun, sen perinteisen kesälomakuun, olen yksin kahden lapsen kanssa? Kiitos Ameriikan reissun, joka syö kolme viikkoa lomasta ja pakottaa Insinöörin kesäloman alkamaan myöhään. Aivan, Ameriikan reissu. Edessä on siis myös paaaaaaljon matkustamista kahden pienen lapsen kanssa.

Jos unohdetaan Juhannustuska ja Reissuhelvetti, edessä on aika pitkä tee-se-itse-kesäloma, johon on keksittävä jotain kivaa tekemistä. Aiomme nimittäin teeskennellä että meillä on loma, vaikka Insinööri viettääkin siitä aina 8,5h päivässä työpaikallaan. Jotta tämä vaimo ei vaipuisi lohduttomaan masennukseen kesän aikana, olemme tehneet listan asioista, joilla huijaamme itsemme kesälomamoodiin pelkästään kauniiden kesäiltojen ja viikonloppujen avulla. Asiat, joita voimme ja aiomme tehdä, on isketty liitutaululle muistutukseksi. Sieltä löytyy todennäköisesti paljon risusavottaa, mutta myös Lintsiä, Korkeasaarta ja veneretkiä.


Onko vielä lisää loistoideoita lapsiperheen kesäaktiviteetiksi pääkaupunkiseudulla? Etenkin sadepäiviksi?

"Toivottavasti jotain edes nyysittiin"

Ei kommentteja:
Olen pahemman luokan itsekäs hedonisti. Sellainen maailmaa tuhoava kulutushirviö, joka heittää surutta lukuisat virheostoksensa Uffaffaahan, eli johonkin kierrätysboksiin, saadaakseen tilaa uusille virheostoksille. En todellakaan käy missään kirppiksillä, se vaiva on aivan liikaa tähän hedonistiseen luonteeseen. Jos jotain on saatava silmistä pois, se on tehtävä heti.

Olinkin melko yllättynyt kun lupasin kaiken tämän univelan keskellä lähteä elämäni ensimmäistä kertaa myymään kamaa kirpparille. Ajattelin, että mikäs siinä: hauska uusi kokemus kivojen naikkosten kera, aurinkoa ottaen ja kahvia siemaillen. Ehkäpä saisin jopa pari lanttia vaatteisiin ruokaan ja loput sitten sinne kierrätykseen. Valitsin vaatteeni huolella, pesin ne kaikki kohteliaasti vielä kerran ja jopa silitin (!) osan paremman hinnan toivossa.

Sitten saapui sunnununtai. Lepäsin hyvin (08 asti) että jaksaisin innolla myydä. Insinööri vähän huomautti ettei sääennuste ole ihan paras. Olkoot vain, kyllä me suomalaiset. Sisulla.

Hetki ennen sovittu treffejä lähdin nostamaan vaihtorahaa Ykkösen kanssa. Matkalla automaatille alkoi tulla ensimmäisiä pisaroita. "Ohhoh, katsos mikä kiva pieni kesäsade" lepertelin vielä innosta pinkeänä: kohta saan kamani myytyä trallallaa!

Tuntia myöhemmin pakkaamme läpimärkää myyntipistettämme ja sen tuotteita takaisin niihin saakelin kasseihin. Satoi siis aivan saatanasti näin suomeksi sanottuna. Vuokraamamme rekki ei pysynyt kasassa, kenkäni meni pilalle sateesta, osa tuotteista meni rikki ja tietenkin kaikki kastui puristettavan märäksi. Sain myytyä kolme (3) tavaraa, joista kaksi (2) toiselle kavereistani. Rahaa tein 8€. Jonka olin siis jo yhdestä vuokrapöydästä velkaa.
 
Tässä vaiheessa sade oli vielä
"hauska kokemus".
Kuvan naiset liittyvät tapaukseen.

Siinä vaiheessa tietää epäonnistuneensa kirpparimyyjänä, kun toivoo että edes osa kamasta olisi varastettu. Tämä eka kerta sai jäädä viimeiseksi. Laitan kirpparimyynnin takaisin Huonojen Ideoiden Laatikkoon. Sinne "yksin lasten kanssa ruokakauppaan kaikki väsyneinä ja nälkäisinä" -tempauksen viereen.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Nytkö se alkaa?

4 kommenttia:
Ei meinaa kelvata meitsin varustus, ei. Mennään kävellen, hyssytellen, maanitellen...ja lopulta antaa huudosta väsyneenä periksi hän. Onneksi kuitenkin edes niin.

Jos tästä alkaa tie niihin perkeleen rintaraivareihin, vaihdamme varsin äkkiä Nestle-junaan. Neljä kuukautta sitä taistoa riitti Ykkösen kanssa.

Ja se on muuten myös aika pian päärynää koneeseen tolle miehelle, jos vaikka kiinteät safkat saisi sen nukkumaan enemmän kuin kaksi tuntia kerralla.

Muuten meillä on ollut mahtipäivä, mutta edellämainituista syistä en kirjoita nyt siitä vaan käytän ajan paremmin (menen nukkumaan). Toivottakaapa hyvää yötä, sellaista tarvittaisiin.

Ja kiitos vielä maaseudun ihanalla emännälle <3

torstai 14. kesäkuuta 2012

Seinää parempi keskustelukumppani

4 kommenttia:
Ykkösellä on ollut tänään selkeästi verbaalipäivä. Varmasti johtuu siitä että saimme viettää peräti kuusi tuntia ihan keskenämme, ilman Insinööriä. Mulla on varmaan sellainen stimuloiva vaikutus.

Mutta on sitä hurjaa seurata. Kun lapsi katsoo sinua ihan hiljaa, ehkä huuliaan vähän liikuttaen, ja suorastaan näet miten siellä aivoissa vilisee: kirjaimet ja äänteet löytää toisensa, merkitykset kohteensa ja sanat lauseensa. Mutta ihan ei vielä ulos asti pääse.

Paljon tuli kuitenkin tänäänkin uusia juttuja, kuten jo vähän pidempiä sanoja; "ulkona" ja "hiekkakakku". Ylipäänsä voimme selkeästi nykyään kommunikoida. Vastaukset "joo" ja "ei" tulee ihan loogisiin kohtiin (kuten "ei en todellakaan tule juuri nyt syliin vaikka päähän sattuu lyötyäni sitä lattiaan kun takkia ei saatu heti päälle") ja se tekee ne asiat mitä siltä pyytää. Siis silloin kun huvittaa. Jännä fiilis kun puolentoista melko yksinäisen vuoden jälkeen täällä asuukin joku, josta on melkein jopa seuraa.

Päivän kohokohtana sieltä tapailevasta suusta tuli myös jotain joka kuulosti epäilyttävän paljon perisuomalaiselta sananlaskulta: "voi vittu". Päätin olla kuulematta sitä.

Itseaiheutetussa uutispimennossa

2 kommenttia:
Seuraa nolo tunnustus: en seuraa uutisia. Olen ollut jostain syystä aina vähän huono siinä, YO-kirjoitusten aikaan reaali ja ainekirjotus oli tästä syystä pahimmat pelkoni. En jaksa katsoa telkkarista niitä iltauutisia, enkä varsinkaan selailla paperilehteä. Netistä sentään luen aina edes otsikkotasolla kaikki jutut. Paitsi nykyään. Jokin lineaarinen yhtälö siinä on, että mitä enemmän lapsia, mitä vähemmän unta, sitä vähemmän uutista. Ensin tippui pois vähäinenkin TV- ja lehtiuutisten seuraaminen. Sitten alkoi tippua nettiuutiset, jäljelle jäi vain kännykkä. Sitten kännykästäkin jäi vain se Iltiksen viihdeosio, nyt ei enää sitäkään.

Osin tämä johtunee siitä ensimmäisen lapsen mukana tulevasta "en halua nähdä maailmassa hetkeen mitään pahaa eikä perhesurmia tehdä" - olotilasta, mutta ennen kaikkea ei vaan jaksa. Aivot ei jaksa. Sitäpaitsi nykyään riittävän isot ja minua koskettavat uutiset tulee kyllä Naamakirjojen kautta nopeasti minunkin tietooni. Samalla saa kätevästi tiedon siitä, mieltä mieltä pitäisi olla.

Viime päivinä aivoissani on kuitenkin taas alkanut tapahtua jotain, ja luin jopa Talouselämää tässä päivänä eräänä. Siis ihan oikeasti luin jotain juttua, en vain harjoittanut silmälihaksia. Ja olenpa taas avannut sen hs.fi:nkin. Tämän uuden virkistymisen ansiosta mulla on nyt pari mielipidettäkin, joihin ei liity ihmisen eritteet tai ruokailuajat:

  • Halla-aho on idiootti. Silti sillä on ollut jollain hullulla tavalla ymmärrettävä tarkoitusperä. 
  • Lämpimät maat alkaa olla aika kusessa taloutensa kanssa. En jaksa välittää vaan ostan mökin.
  • Nokian olisi hyvin pian käännettävä suuntansa teknologialähtöisestä asiakas- tai oikeastaan viihdelähtöiseksi. Kännykässä ei tarvitse olla kuningasluokan äänentoisto, jos sitä ei ole mukava hiplata. Jatkuvasti. 
  • Olen itse iPhone-addikti.
  • Myös Finskin olisi syytä miettiä tarkkaan, mitä asiakkaansa nykyään haluaa.
  • Päiväkotien ja (lasten)sairaaloiden huonokuntoisuudelle on äkkiä tehtävä jotain. 
  • Vanhusten kotihoitoon pitää laittaa saamaristi lisää rahaa. 
  • Futis on edelleen sitä, että katsotaan kun aikuiset hyvännäköiset miehet juoksee pallon perässä 90 minuuttia ja sitten Saksa voittaa.
  • BB-Minna veti aika kovan kuurin.
  • Jos Rihannan berberi ei ole riittävän hyvä mainokseen, me normaalit ollaan pulassa. 
  • Kakkonen osaa jo melkein kääntyä, miksei siitä ole kukaan uutisoinut?
Nyt olen siis valmis sosiaaliseen kanssakäymiseen, kun voin puhua muustakin kuin niistä.  Siis lapsista ja tisseistä (lähinnä julkkisten, välillä omistakin).

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Avoin kirje kikattajalle

3 kommenttia:
Rakas Ykkönen,

Sinussa on nykyään niin paljon iloista energiaa, että koen tarpeelliseksi kirjoittaa osan näistä asioista muistiin. Voidaan sitten aikuisena katsoa, vieläkö tulet näistä iloiseksi.

Rakastat ensinnäkin traktoreita, joita kutsut nimellä Trakke, eli akke. Ne kirvoittivat suustasi myös ensimmäisen kolmisanaisen lauseen: "iinä on akke".

Akkeja enemmän rakastat vain papiloa, jolla voit viskellä iekkaa joka paikkaan. Iekka on itseasiassa mielestäsi niin ihanaa, että saat sitä jotenkin vaipankin sisään ulkona leikkiessäsi. Papilo on toisaalta niin rakas että nukkuisitkin sen kanssa. Ja olet nukkunutkin.

Taidat olla aikamoinen rantabeibe, sillä hiekkaleikkien lisäksi rakastat uimista. Hyppäät veteen riemusta käkättäen ihan miten päin vain, välittämättä siitä ottaako joku kiinni.

Suurimman kiljaisun suustasi aiheuttaa ehkä ne kolme mummin luota löytyvää asiaa: kittat (2 kpl) ja eelu. Ne saavat sinut aina iloiseksi vaikka mikä harmi olisi takana.

Sinä olet parhaimmillasi hyvin käyttäytyvä pieni neito, joka osaa kiittää ja hyvästellä. Juokset, kiipeilet ja pyörit ympyrää, mutta jaksat myös keskittyä pitkäänkin haastaviin tehtäviin. Istut hienosti isoilla tuoleilla ja syöt näppärästi hyvällä ruokahalulla. Osaat myös huijata ja kujeilla, mennä piiloon ja painia, laulaa ja tanssia. Olet oikeastaan aika tosi hauskaa seuraa.

Lähimpänä sydäntäsi on lopulta me kolme muuta kämpässäsi asuvaa. Äiti, ishi ja vauva (nimi muutettu).

Ihan kiva niin, koska mekin tykätään susta tosi paljon.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kissat, koirat ja kersat - sama asia eri karvoilla

20 kommenttia:
Ystäväni hankki ihanan koiranpennun noin 1,5 vuotta sitten. Ykkönen ja tämä kyseinen taistelupallo ovat siis lähes samanikäisiä. Olemmekin viimeisen puolitoista vuotta keskustelleet sujuvasti keskenämme "holhouskieltä": Toi nukku taas viime yönä niiiiin huonosti, sen siitä saa kun oli liikaa virikkeitä. Se on taas tuhonnut kaikki mun meikit... jne. Koirat ja lapset on yllättävän samanlaisia hoidokkeja.

Olen havainnoinut asiaa pidemmälle, ja todennut saman pätevän kissoihin. Jos joku siis haluaa tietää, miltä tuntuu vauvan, taaperon tai ehkäpä murrosikäisen hoitaminen, kannattaa hankkia kissa tai koira. Tai oikeastaan kummatkin. Niiden summasta löytyy lapsiperheen totuudet. Tässä muutama esimerkki, voitte ihan itse huomata suoran yhtäläisyyden lapsielämään korvaamalla missä vain sanat "koiraihmiset" tai "kissaihmiset" sanalla "vanhemmat":

Päivärytmi: 
Koiraihmiset elävät tiukasti holhokkinsa aikataulun mukaan.
Kissaihmiset taipuvat siihen, ettei heidän asettamiaan aikatauluja kunnioiteta.

Koiraihmisillä on töistä kauhea kiire kotiin, ettei holhokki joudu olemaan liikaa yksin.
Kissaihmiset valvoo öisin ihmetellen missä se taas viipyy.

Tottelevaisuus:
Koiraihmiset osaa komentaa koiraansa lyhyillä, tiukoilla käskyillä.
Kissaihmiset tietää, ettei siitä ole mitään hyötyä.

Koiraihmiset tietää, että lahjonnalla pääsee pitkälle.
Kissaihmiset tietää, että huijaus on ainoa tapa.

Ruokailu:
Koiraihmiset saavat kaivella jos jonkinnäköistä esinettä holhokkinsa suusta kivistä kengänpohjiin.
Kissaihmiset kokkaavat suurella vaivalla ja sydämellä ruokaa, jota katsotaan inhoten.

Koiraihmiset eivät voi syödä herkkuja itse, elleivät halua kengilleen tippuvan kuolaa vieressä roikkuvan kerjurin suusta.
Kissaihmiset eivät voi syödä herkkuja itse, koska joku muu söi sen jo.


Sisäsiisteys: 
Koiraihmiset ymmärtää, miten oikeaan paikkaan tehtyä kakkaa tulee kehua vuolaasti.
Kissaihmiset tietää, että kakkaa tulee olemaan väistämättä myös väärissä paikoissa.

Koiraihmiset ostaa holhokilleen mitä tahansa söpöä, hinnasta viis.
Kissaihmiset menettää kaikki normaalit kodin esineet holhokeilleen.
 

Nukkuminen:
Koiraihmiset herää keskellä yötä siihen, että joku tunkee kainaloon.
Kissaihmiset herää yöllä siihen, että joku itkee ja vaatii.
 
Lisäksi kaikki kolme: pitää hirveetä meteliä, aiheuttaa helvetillisen sotkun, inhoaa hampaiden pesua, haisee pahalta, tappelee lajitoveriensa kanssa, menee hulluksi palloista, ymmärtää sanan "lääkäri" merkkinä lähteä pakoon ja piiloon, on parhaimmillaan nukkuvina, hallitsee elämääsi, vie kaiken aikasi ja rahasi....

...ja rakastaa sinua ehdoitta. Those bastards.

Käytä kaikki mahdollisuudet

Ei kommentteja:
- Ota kaikki apu mitä saat (siivooja to do listalla)

- Lapsi / lapset hoitoon aina kuin mahdollista

- Juo torikahvit vaikka yksin aina tilaisuuden tullen. Tänään @ Torikahvila Suksii, Fredatori

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Ensimmäinen kvartaalikatsaus

4 kommenttia:
Kakkonen täytti lauantaina kaiken kiireen keskellä kolme kuukautta. Vauvavuoden ensimmäinen kvartaali on ohi, pahin alku takana. Jotenkin kummasti tuntuu että jos käännän pään, räpäytän silmää ja sanon taas kerran "oota vähän", lapset ovatkin takaisin katsoessani yhtäkkiä jo menossa kouluun. Mutta ennen kuin katson noin pitkälle tulevaisuuteen, tuijotan hetken peruutuspeiliin.

Ennen Kakkosen mahdottoman pikaista syntymää (siis alle puolitoista vuotta ikäeroa! Apua!), kulutin aikaani murehtimalla miten vaikeaa elämä kahden lapsen kanssa tulisi olemaan. Ennakoin ja suunnittelin pahimpia ongelmatilanteita. Googlasin "Kantoliinassa imettäminen" ja suojasin kodin vaarapaikat Ykkösen varalta. Talletin mieleeni (ja kännykkääni) viihdykepankkia, josta voisin nykäistä Ykköselle tekemistä imettämisen ajaksi ja laskin tunteja iltapäivisin: näin kauan joudun olemaan sitten niiden kanssa yksin. Koko ajatukseni oli, että Ykkönen tulee olemaan supervaikea. Uhmainen, tylsistynyt, mustasukkainen, vaarallinen, tiellä, tarpeinen. Vauvan oli tarkoitus mennä siinä sivussa. Ajattelin että alku on ihan kamalaa ja sitten viimeistään kolmen kuukauden kohdalla helpottaa. Ja että sitten joskus ehkä vuoden kohdalla ne jo tykkää toistensa seurasta ja saan jotain synergiaetujakin.

Osa meni oikein. Alku oli aika kamalaa. Mutta ei lasten takia, vaan niiden ihanien juttujen takia, joita synnytys tuo mukanaan. Hormonit, verenvuoto, maitosuihkut ja sen sellaiset. Vauva tosin ei myöskään ollut ihan sellainen alati nukkuva käärö, mitä tilasin kuvittelin toivoin. Se ei vain nukkunutkaan, se huusi. Päivät meni vauvaa kanniskellen ja opetellen. Siis opetellen? Miten voi olla, ettei ihminen muista alle kahden vuoden takaisia otteita, hoitotoimenpiteitä ja huutoja? Ilmeisesti aika kultaa muistot ja taidot siinä sivussa. (Enää en ihmettele, ettei äitini muista vaivaisen 30 vuoden takaa vauvanhoidon kaikkia niksejä). Mutta tässä piili ensimmäinen uusi juttu moniäitinä: nyt se ei enää aiheuta akuuttia stressiä. Jos vauva huutaa syötettynä, kuivana ja juuri nukkuneena, tiedän jo mistä se johtuu: Vauvat huutaa. Piste. Eikä haittaa etten tiedä mitä tehdä, ei kukaan muukaan tietäisi ennen kuin tutustuu juuri tähän vauvaan muutaman kuukauden ajan. Nyt mulla on jo jotain kikkoja hihassa.

Vauvanhoidosta on selvitty siis taas ihan kunnialla, tossa se pötköttelee jo läskinä ihan terveenä ja elämäänsä suht tyytyväisenä. Entäs sitten se mustasukkainen, uhmainen ja vaikea isosisko? Ykkönen on ollut yllättäjistä suurin. Ykkösen sisällä asuikin Ihana Isosisko. Mustasukkainen se ei ainakaan ole ollut, välillä vain hieman isäänsä kohtaan. Mutta äiti on saanut ihan rauhassa hoidella vauvaa, jota Ykkönen rakastaa niiiiin paljon. Aamulla ensimmäisenä, illalla viimeisenä ja joskus keskellä yötäkin unenpöpperöisenä on kyseltävä missä veli on. Sitten sitä voi tökkäistä naamaan ja kaikki on taas hyvin. Kaiken lisäksi niistä on jo seuraa toisilleen. Kakkonen pötköttelee mielellään sylissä ja seuraa ympäri riehuvaa Ykköstä. Ykkönen leikkii tyytyväisenä yksinään legoilla ja antaa tasaisin väliajoin yhden palan veljellekin. Ja välillä käyttää veljeä vähän pomppulautana, mutta hei rakkaudesta se hevonenkin.
Hei me leikitään!

 Vaikeinta arjessa ei olekaan se kaksi yhtäaikaista sylilasta, vaipparumbasta puhumattakaan. Kyllä ne odottaa vuoroaan ja syliin mahtuu kaksi ihan hyvin kerralla. Vaipanvaihto menee ihan samalla rutiinilla kuin ennenkin. Logistiikassa auttaa rintareput ja tuplavaunut.Vaikeinta on (yllätys yllätys) uniajat, tai siis unenpuute. Se menee juuri niin, että toisen nukahtaessa toinen herää. Eikä omista lepohetkistä tarvitse pitää kirjaa, niitä ei ole. Mutta kunhan toi yksi oppisi nukkumaan edes vähän paremmin, luulisin oppivani elämään tämänkin tuskan kanssa. Toinen vaikeus on yllättäen parisuhdeaika. Jos ennen Kakkostakin oli helppo unohtaa mies ja paeta lapsenhoidon rutiineihin, nyt sen riski on kaksinkertainen. Kun Kakkonen on nukahtanut yöunilleen, ennen kuin minä vetäydyn omilleni, jää väliin noin kymmenen minuuttia kahdenkeskistä aikaa. Se ei yleensä ole kovin sosiaalista.

Välillä sitä ajattelee, miten helppoa elämä olisikaan yhden lapsen kanssa*. Mutta kumman? Ykkösen kanssa on periaatteessa tosi helppoa. Kun sen pitää viihdytettynä ja ruoassa, on se jopa kivaa seuraa. Ainoa rasite on ruoka- ja uniajat, joista on pidettävä kiinni omien suunnitelmien kustannuksella. Klo 20 alkaen ollaan kotona jumissa. Kakkonen kulkee näistä syistä helpommin mukana, mutta on toisaalta lähes aina sylissä hereillä ollessaan, on vaikea nukuttaa, heräilee yöllä ja haluaa mun paidan alle. Paras yhdistelmä olisi varmaan yksi lapsi kahden lapsen kokemuksella. Mutta eniten iloa tulee kahdesta yhtäaikaisesti; toinen oppii sanomaan jotain hauskaa samalla kuin toinen oppii nauramaan sille.

Uskaltaudunkin nyt sanomaan, ettei tämä ole ollut niin kamalaa kuin luulin. Ikäeroa en ajattele enää juuri ollenkaan, ellen mieti miten uhmaikäisten lasten äidit jaksaa vastasyntyneen rumbaa. Puolensa siis jokaisessa ikäerossa. Toisaalta alan tajuta, että olen ollut ihan pikkaisen väärässä. Ei se vauva olekaan automaattisesti maailman helpoin otus, joka tyytyy osaansa. Sehän voikin olla ihan yhtä ärsyttävän vaikea tulevissakin ikävaiheissaan hampaiden tekemisestä seisomaharjoitteluihin. Jostain alkaa hiipiä ajatus, ehkä pahin on vasta edessä...



* Tämä ei päde esikoisvauvoihin, niiden kanssa kaikki on niin hankalan tuntuista ja stressaavan uutta.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Viikonloppu ja minä olen loppu

Ei kommentteja:
Kyllä voikin ihminen aiheuttaa itse itselleen täyden viikonlopun. Se oli niin touhuntäyteinen, ettei minusta irtoa tänään mitään hassun hauskaa, terävän sarkastista tai osuvan oivaltavaa. Raportoin siis vain sitten tylsästi siitä viikonlopusta, mutta palkitsen teitä kuitenkin parilla kuvalla (vauvoja ja koiranpentuja!).

Hiki alkoi oikeastaan puskea jo loppuviikosta, kun pääsin torstaina pitkästä aikaa tyttöjen iltaan. Käytiin vähän kaupoilla (no jos pari mekkoa tarttuu mukaan niin onpa paha) ja sushilla (no jos pari lasia viiniä juo niin onpa paha) ja sitten jo tulikin Insinööriltä viesti että Kakkonen itkee itkemistään eikä syö pullosta. Kipikapi kotiin, josta löytyi flunssainen vauva ja surkeat yöunet.


Perjantaina sitten lähes unettoman yön jälkeen heti ensimmäiseksi leipomaan porkkanakakkua, jonka olin luvannut eräille ihanille kotiin palaajille sunnuntaiseksi brunssiherkuksi. Tehdäkseni elämäni vielä vaikeammaksi, sössin koko helvetin kakun (vanilliinisokeri ei ole kanelia, vanilliinisokeri ei ole kanelia, vanilliinisokeri ei ole kanelia) ja sain tehdä saman kakun vielä toisen kerran samana päivänä. Perjantaina oli lisäksi sovittu kahden mahtavan kaverin kanssa treffit, joten eliminoin omat lepomahdollisuuteni. Tietenkin samana päivänä Insinöörillä oli töissä virkistyspäivä, eli minä koko päivän ja illan yksinhuoltajana. Jossain vaiheessa iltapäivää tajusin että alan olla aika väsynyt, eikä ilta kahden lapsen kanssa, joista toinen potentiaalisesti huutaa koko illan ja yön, varsinaisesti houkuta. 

Perjantain treffit, aamuvuoro.
Kuvassa Kakkonen ja
3kk vanhempi kaveri,
joka painaa saman verran.
Haa, mummi hätiin! Ihana Lahden mummi kääntyi ympäri ajettuaan jo tunnin kohti kotiaan ja haki Ykkösen yökylään. Mikä vapauden tunne! Vain yksi lapsi! Bileeeeeet!!! Ja voitteko uskoa, mitä päässäni sekuntia myöhemmin liikkui? Nyt voin vihdoin siivota! Say what? Kun tajusin oman typeryyteni, kompromissasin ja hain kaupasta kaljaa, karkkia, sipsiä ja uusimman Olivian. Ja sen jälkeen imuroin. Dorka.


Lauantai ei kalvennut yhtään perjantaille tekemisen määrässä.  Lähdimme heti aamusta Ykkösen perässä kohti Järvi-Suomea mahdollista tulevaa kesämökkiämme katsastamaan (siitä lisää joskus myöhemmin). Kahdeksan tuntia myöhemmin olimme taas tien päällä, viipottamassa kovaa vauhtia kotiin ehtiäkseni erään ihanan leidin 30v kekkereihin. Mainittakoon että matkan varrella koettiin kliseisen ihana kahden lapsen vanhempien hetki: Takapenkin kaikki asukkaat huutavat niin kovaa kuin kurkuista lähtee, eikä etupenkkiläisillä ole mitään jakoa saada itkua loppumaan. Olisi pitänyt ehkä videoida se tilanne, jossa meillä kummallakin on käsi yhden huutavan lapsen poskella, Insinööri ajaa ja minä laulan huudon yli ankkalauluja. Korvaamatonta ehkäisykamaa! 

Kotona suoritin pikavalmistautumisen juhliin (tukka sai jäädä aamusuihkun jälkeiselle nutturalleen, hyttysine kaikkineen), syötin Kakkosen ja jätin Insinöörin oman onnensa nojaan kahden lapsen kanssa. Ajattelin että käväisen juhlissa nopeasti ja sitten äkkiä univelkoja makselemaan. Neljä tuntia myöhemmin löysin itseni tanssimasta nyrkki pystyssä, korot kopisten ja räppilyriikkaa huutaen (tyhjä) skumppalasi kädessä. Onnen keskellä mieleen alkoi hiipiä ajatus: Kohta se herää ehkä syömään ekan kerran. Siellä on kyllä maitoa, mutta syököhän se tänään pullosta? Ilmaisin huoleni kaverille, joka totesi että kyllä Insinööri varmaan ilmottaisi jos näin olisi. Seuraa välitön paskahalvaus; Fuck, missä mun kännykkä on? Kännykkä löytyi, samoin kuin kymmenen minuttia sitten tullut viesti Insinööriltä: olisi aika tulla kotiin, Kakkonen huutaa. Kellon lyödessä 00.40 hetkeni Tuhkimona oli ohi ja juoksin korot kirskuen baarista kotiin, muuntuakseni itse taas baariksi. 

Sunnuntaiaamu valkeni täplikkäänä.
Taisi pari hyttystä löytää Ykkösenkin
lauantaina. Laskin ainakin 20
puremaa raukan naamasta.
Ja sitten koitti sunnuntai, tuo levon päivä. No ei. Puolikrapulainen Vähän väsynyt päivä aloitettiin luonnollisesti leipomalla, koska edessä oli sen aiemmin mainitun brunssin lisäksi taas ihanan ystävän babyshower, johon olin tietenkin idioottina luvannut leipoa. Samaan syssyyn vetäisin myös aamukahvit erään toisen ihanan ystävän kanssa. Sitten mentiin brunssille niitä kotiin palaajia tapaamaan, ja sieltä suoraan hippulat vinkuen babyshowereihin. Kun pysäköin autoa kahdeksan aikaan sunnuntai-iltana, alkoi tämän viikonlopun taisteluväsymys olla jo melkoinen. Maha kaikista päivän herkuista todella kipeänä kömmin vielä hetkeksi hyttystensyömän Ykkösen kanssa sohvalle halimaan ja mietin: onpas meillä ihan älyttömän paljon näitä ihania ystäviä ja ihania viikonloppujuttuja. Mutta miksi me tungettiin ne kaikki samaan viikonloppuun?

Saldoksi jäi kymmeniä tavattuja ystäviä, useita kauan kaivattuja halauksia, lukemattomia hyviä nauruja, kaksi uutta mekkoa, muutamia tuhansia hyttysiä, usean vyötärömakkaran edestä herkkuja, riittävästi alkoholiannoksia, 350km ajoa ja kolme leivottua kakkua. Huh.


Sunnuntain babyshowereissa alkoi jo
Kakkoseltakin kisakunto loppua.
Samoin kuin pienen pieneltä karvakaverilta,
joka löysi Kakkosen vierestä hyvän lepopaikan.

Ensi viikonloppuna otan rennommin, lupaan pyhästi. Paitsi että olisi yhdet tuparit/babyshowerit. Ja olen muuten luvannut sunnuntaina mennä kirpparille myymään elämäni ensimmäisen kerran. Ja pitäisköhän leipoa jotain?

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Reipas aamuherätys

2 kommenttia:
Tänään on sellainen päivä, että voisi mennä paremminkin. Insinööri on ollut jo pari päivää kipeä, Ykkönen suunnilleen viimeiset kahdeksan viikkoa ja nyt Kakkonenkin sairastui kunnolla. Illalla ja yöllä kanniskelin huutavaa vauvaa muutamat tunnit, kunnes lopulta päätin totella maalaisjärkeäni ja hukuttaa hippini - annoin sille buranaa. Itku loppui muutamassa minuutissa, ja saatiin kolme tuntia unta. Sitten tietenkin aloitettiin konsertti taas tunniksi uudestaan ja sen jälkeen vielä kaksi armollista tuntia unta. Pikkumies on onneksi vielä melko tyytyväinen, vaikka olo on mitä ilmeisimmin varsin tukala. Ja mitä nyt äiti vähän meinasi aamulla tappaa.

Pidin Kakkosta olkapäälläni sylissä ja Ykkönen halusi myös syliin. Leikin tietenkin taas superäitiä ja nostin sen sillä yhdellä kädelläni, joka on rannevammainen ja siis hieman rajoitetusti liikkuu. Se onnistui silti ihan hyvin. Se mikä ei onnistunut, oli se toinen puoli kropasta. Univelan määrä alkaa olla niissä mitoissa etten aidosti tajunnut jättäneeni Kakkosta väärään otteeseen. Jätin sen otteeseen, johon kuuluu oleellisesti se toinen käsi niskan takana varmistamassa ettei kaveri vedä jollain harakiriukemilla itseään alas. Ja nythän se sen teki.

Se paniikin tunne, joka iski, oli jotain ihan järkyttävää. Katsoin vain kauhistuneena kun kolmikuinen vauva alkaa kaatua selkä edellä olkapäältäni alas. Jotenkin sain itseni kyykkyyn, Ykkösen laskettua alas ja samalla pidin vielä vasemmalla kädellä jotenkin Kakkosesta kiinni. Jaloista mä sitä taisin roikottaa ja osin jostain lantiolta. Vauva on edelleen hengissä, ja ilmeisesti ehjä. Entä äiti? Not so much.

Tästä yh-illasta on tulossa ihana. Tulisko joku lasten henkivartijaksi seuraksi?

torstai 7. kesäkuuta 2012

Hetki sitten sillä oli elämänsä ekat saparot

Ei kommentteja:

Vaatekriisistä toiseen

12 kommenttia:
Tässä taloudessa ei taida olla kenelläkään juuri nyt asiat kovin hyvin vaatepuolella.

Kävin ostamassa aurinkorasvaa pienille, kun kuulin että tuolla tämän kodin ulkopuolella on kesä, jolta lapsia tulisi varjella. Sivuhuomatuksena sanottakoon, että suomalaisille paras sää on selkeästi +15, silloin ei kukaan valita liian kuumasta / kylmästä. Kun mittari vetää yli kahdenkympin alkaa armoton "yök miten kuuma ja mun paperinvalkea iho palaa". Ymmärrän tämän osin nykyään kun tota paperinvalkeaa ihoa on monta neliötä minunkin hoidettavani.

Asiaan. Menin siis kuuliaisena äitinä apteekkiin, koska normaalit rasvathan tappaa lapsen ensin syöpään ja sitten tuhoaa luonnon. Harmi vain että apteekissakin kohdeltiin kuin olisin ollut kyselemässä aselupaa vastasyntyneelle. Hyllyillä oli kymmenkunta "kids" -purnukkaa, mutta kun olin niistä yhtä ostamassa, sain läksytyksen. Eihän tätä saa lapsille käyttää. Pyysin osoittamaan purkin jota saisi käyttää. Sain uuden läksytyksen; vaatteillahan lapset pitää suojata ja pitää ne pois auringosta. Nyt ymmärsin että apteekkari ajatteli minun läästivän rasvaa huviksi mukana olleen kaksikuisen vauvan iholle. En jaksanut korjata, vaan sanoin että rasvalle on tarve, voisitko jonkun myydä kiitos. Sain purkin mukaani muistutuksen kera: vaatteilla suojataan.

Ja siitä päästään ongelmista suurimpaan. Ne saakelin vaatteet. Sen puolentoista vuoden aikana, jota minulla on nyt lapsia ollut, en varmaan koskaan ole nähnyt päivää, jolloin lapsella olisi vaatteet hyvin. Tarkoitan: oikean lämpöiset, käyttötarkoitukseen sopivat, kulutusta kestävät, oikean kokoiset, laadukasta materiaalia, mukavan tuntuiset, luontoa suojelevat (pakollinen hippilisäys), ehjät, puhtaat, sileät ja vähemmän kuin henkilöauton verran maksaneet vaatteet. Ai niin ja kivan näköiset. Sitä päivää vain ei voi olla.

Tämä hakkaa tajuntaani lähes aina kun haen Ykköstä: 


Taas sillä on liikaa päällä. Sillä ei ole tarpeeksi päällä. Hitto toi takki on kyllä aivan liian isot, ja nilkat vilkkuu housuista. Onkohan toi spagettia vai oksennusta? Katos, kumppari on mennyt rikki. Ja tukka sojottaa taas kuin lokinpesä. Eikä edes katsota nenän seudulle,
siellä on vaan kuivunutta räkää ja mustikkajugurttia poskella.
 

Millä helvetillä tee muut äidit saatte lapsenne niin hyvin puettua? Ja vielä otettua niistä jotain päivän asu kuvia?? Lupaan pyhästi että jos joskus oma jälkikasvuni näyttää salonkikelpoiselta ja minä myös, laitan tänne perhepotrettien kuninkaan, jossa tietenkin luetellaan kaikkien vaatteiden ostopaikka.

Sitä ennen tyydyn kehittelemään maailmaa valloittavaa iPhone -sovellusta, johon syötetään lapsen kasvukäyrät, ruokatottumukset, vilukissa-aste, ja käytössä oleva vaatekaappi + budjetti. Sovellus hakee sitten päivän sään ja kertoo sinulle (tuuli huomioiden) mitä päälle pitää laittaa. Sehän vois vaikka samalla oikeastaan ilmoittaa mitä pyykkiä pitää pestä. Ja minkä kokoisia vaatteita ja millä sadekestävyydellä pitäisi alennusmyynneistä nyt ostaa. Ettei tarttisi taas ostaa sesonkiaikaan täydellä hinnalla väärän kokoisia.

Perun sanani. Onneksi se kesä on tulossa. Sitten saa nimittäin nämä kaksi vekaraa juosta alasti. Rasvattuina. Varjossa.

Potkut vaatekaapille

Ei kommentteja:
Kävin eilen taas näitä arjen kehityskeskusteluita, tällä kertaa vaatekaappini kanssa. Viime kerrasta oli varmaan liian pitkä aika, sillä keskustelu oli melko vaikea. Olimme kumpikin jokseenkin tyytymättömiä nykytilanteeseen.

Hyvänä työnantajana annoin ensin puheenvuoron kaapille. Kaappi oli selkeästi tuskissaan, ja avautui huolella. Se väitti, että olen jatkuvasti raskaana tai imettämässä ja lisäksi seilaan eri vaatekokojen välillä täysin vastuuttomasti. Kaapin mukaan on mahdotonta työskennellä tehokkaasti kun ei tiedä omaa rooliaan kunnolla ja työympäristöstä on tullut kaaottinen: sotkuinen ja äänekäs. Lisäksi se valitti budjettiongelmista.

Minä taas koen, että kaapilla on suuria motivaatio-ongelmia. Se tarjoaa jatkuvasti samoja, jo vanhentuneita tuotteita, tai käyttökelvottomia yksilöitä. Luovuus sillä on kuollut täysin, eikä tässä voi kyllä kapasiteettiongelmiinkaan vedota, niin vähäistä on kysyntä tänä päivänä. Puhumattakaan yksipuolisesta värimaailmasta ja suurista puutteista housu- ja mekko-osastoilla. Budjetti- ja tilaongelmat myönnän osin, ehkä myös työympäristön kaoottisuuden. Sillä rahalla, jota kaappiin on vuosikaudet syydetty, pitäisi mielestäni saada kyllä enemmän aikaan, etenkin ottaen huomioon kaapin monivuotisen kokemuksen.

Pitkänajan tavoite.
Kuva Googlattu, arvaatteko kenelle kuuluu?
Päädyimme siis yhteisymmärykseen oikeastaan vain siitä, että olemme eri mieltä. Raha-asiat saivat meidät lähes riitaantumaan, joten otimme siihen toistaiseksi aikalisän. Lyhyen tähtäimen tavoitteiksi asetimme parin uuden imetyspuolen varusteen hankkimista, jolloin vanhat tuotteetkin vapautuisivat taas useammin käyttöön. Lisäksi otin vanhoja, taakoiksi muodostuneita, tehtäviä kaapilta pois ja yritän saada niitä uudelleenallokoimalla lisärahaa uusiin investointeihin. Kaappi toivoi lisäksi että joko lihoisin tai laihtusin viisi kiloa, sitä en voinut luvata. Sen sijaan lupasin ostaa sille joka tapauksessa muutaman värikkään kesävaatteen ja tuoda vähän tuliaisia Kaliforniasta.

Todella toivon, että seuraava keskustelumme sujuu paremmin, muutoin pelkään pahoin että minun on annettava vaatekaapilleni potkut.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Miksi teen tälläista itselleni?

4 kommenttia:
Se on nimittäin aika saakelin monta tuntia lentoaikaa edessä kahden lapsen kanssa. Oh crap.


Resepti täydelliselle puistokeikalle

Ei kommentteja:
Kun lähdet lasten kanssa puistoon, muista seuraavat vinkit, jotta elämyksestä tulee täydellinen:
  • Hoida aikataulut niin, että aikaa puistossa on liian vähän
  • Juo itse litroittain vettä päivän aikana ja unohda käydä vessassa ennen lähtöä
  • Imetä vauva jo 1-2 tuntia ennen lähtöä, että sen on varmasti nälkä
  • Pidä huoli, että taapero nukkuu päivällä hieman huonosti ja syö tavallista vähemmän
  • Unohda lasten kivuttoman kantamisen mahdollistama rannetuki kotiin
  • Pue taaperolle jalkaan kengät, jotka ei pysy itsestään jalassa (=saappaat)
  • Pue kummallekin vähän liikaa päälle
  • Unohda räkäpaperit
  • Tähtää puistoon jossa on sata ärsyttävää esikoululaista
  • Nuku edellisenä yönä pätkissä muutama tunti
Ja tässä seuraa varsinainen yllätys: tämä resepti toimi oikeasti. Ei kiukun kiukkua, ei kovaa huutavaa vauvaa, ei onnettomuuksia ja iloinen kotiinpaluu. No sen kyllä myönnän että äidillä jalat oli pahemman kerran ristissä.  Siltikään en ehkä halua lähteä tällä reseptillä uudestaan.

Kaksi plussaa Kaksplussalle

9 kommenttia:
Sain postissa ilmaisen mainosnumeron Kaksplussaa. Aika samaa höttöä kuin Vauva, mutta muutama iloinen yllätys. Tai oikeastaan yksi; siellä sivuilla ei ehkä liiku ihan yhtä paljon täydellisiä Oikeita Äitejä kantoliinoineen, perhepeteineen ja loputtomine hermoineen. Sen sijaan siellä lyödään lasta.

Älkää käsittäkö väärin, en ihannoi lapsen lyömistä. Mutta koska tiedän, ettei se ole monellakaan äidillä kaukana, minua suoraan sanottuna vituttaa ettei sitä voi lehteen muka kirjoittaa. Vauva-lehdessähän oli nyt kesäkuussa se kauan odotettu "kun äidillä menee hermot" -juttu. Ja kuten pelkäsin, se oli ihan turha. Olihan siinä neuvoja miten pidentää hermoja ja paikkoja jonne soittaa kun hätä iskee. Mutta ne kaksi äitiä, jotka siinä kertoi omaa tarinaansa, eivät kumpikaan menneet Sen  Rajan yli.

Edelleenkään, en ihannoi väkivaltaa. Mutta uskon, että jollekin jolla on jo käsi lipsahtanut tai lipsahtamassa, olisi hyvä kuulla että sitä käy muillekin, eikä lasta heti olla ottamassa pois. Nyt pahimmat kriisit Vauvan jutussa oli "minulla oli kamalia ajatuksia lapsestani" ja "ajattelin että nyt tämä lapsi lentää seinään, mutta onneksi tämä jäi ajatuksen tasolle". Jokainen, joka on ajatellut joskus että tekisi mieli lyödä lasta, lukee nyt tota artikkelia ja tuntee epäonnistuneensa. "Ei niillä varmaan oikeasti niin kamalia ajatuksia ollut kuin mulla". Vauva-lehti, jotain munaa kiitos. Kirjoittakaa se auki: mitä ne kamalat ajatukset oli? Nyt tämä saattoi olla karhunpalvelus niille, joilla uupumus on viemässä järjestä voiton.

Toivottavasti ne äidit lukee Kaksplussaa, koska siellä sentään uskalletaan:  

"Kerran minäkin lyön Valtteria. Olen ottanut kymmeniä ellen satoja kertoja kopin sängystä jousen lailla singahtavasta pojasta, joka toistaa innoissaan samaa kaavaa. Sillä kerralla, joka katkaisee sietokykyni viimeisen säikeen, kumautan lasta nyrkillä reiteen. Yhtä hyvin olisin voinut lyödä sänkyä, jolla hän makaa vastaan haratessaan. Kadun loppuikäni, että en tehnyt niin."

Veikkaan että nuo muutamat rivit voi olla aika merkityksellisiä monellekin äidille. Ja kun kerran vertailemaan aloin, molemmissa lehdissä oli myös kätevästi juttu purjehduslomasta lasten kanssa. Katsotaanpas! Näyte (ulkomuistista, lehti on jo hävinnyt varmaan samaan jemmaan telkkarin kaukosäätimen kanssa) Vauva-lehdestä, artikkelisarjasta "Kellon ympäri", jonka fani tunnetusti olen: 

"3.30. Markus herää. Ville palauttaa pojan sänkyynsä ja unet jatkuu rauhallisena. 
6.40. Koko perhe herää hyväntuulisena."

Seriously? Kuka tätä uskoo? Kuka muka herää hyväntuulisena tohon aikaan, herättyään jo kerran, ja vielä kokonaine perhe? Veneestä?? 

Kaksplussa toisaalta sai minut taas puolelleen tutun ja aidon kuuloisella tarinalla: 

"Johannes keinuu kalpeana, kunnes oksentaa. Anna yrjöää kaaressa pillimehut ja rusinat. Vuoraan lattiaa talouspaperilla.
.....
"Väsymyksestä levotonta Johannesta uhataan venekarkkien takavarikoimisella, jos hän ei hiljenisi edes merisään ajaksi."

Siis raivostumista, uhkailua, väsyneitä äitejä? Taitaa mennä lehtitilaukset vaihtoon.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Mr. Muprhy esittää: Mökkidraama 2012

2 kommenttia:
Ilmeisesti jatkuva altistus +15 lämpötilalle on taitoja stimuloivaa. Ainakin sen avulla Kakkonen oppi nauramaan ja Ykkönen puhumaan kaksisanaisia lauseita ("kissa kaapissa"). Kyllä, olemme palanneet kesämökkireissultamme. Kuten alusta voitte päätellä, sää oli kuin Tuksu hääpäivänään koko viikonlopun - kunnes me lähdettiin pois.

Reissuun lähtö meni paljon odotettua paremmin, saatiin koko auto pakattua aamulla ja kävin nohevasti vielä kauppareissunkin tekemässä juuri ennen Ykkösen hakua tarhasta. Ihana isäntäväkemme kävi tosin koko hulppean köörimme (10 aikuista, 2 lasta, 2 kissaa ja 1 koira) puolesta ruokaostoksilla, joten kannoin kaupasta lähinnä mökkireissun oleellisimmat, Ykköselle välipaloja ja meille myös (kaljaa, karkkia ja sipsejä).  Varsinaisen ruokahuollon ajattelen Ykkösen osalta hoitaa aikuisten ruokien jämillä, joten en ostanut muuta kuin vähän karjalanpiirakoita, pari banaania ja muutaman Piltin "ihan varmuuden vuoksi". Vielä hetki ennen lähtöä katsoin uudestaan sääennustetta ja pakkasin vielä kuitenkin sen kassillisen leluja Ykköselle. Koska jos oikeesti meinaa sataa noin paljon, me hajotaan sen kanssa sisätiloissa ilman (sallittuja) leluja. Sitten vaan kantamaan: Ykkönen rintarepussa, olalla käsiveska, Kakkonen kantokopassaan ja toisessa kädessä se lelusäkki. Sain osakseni sääliviä / ihannoivia katseita kun roudasin revohkaamme autoon. Se mitä katsojat eivät nähneet, oli Kakkosen vieressä kantokassissa mukavasti pötköttelevä viinipullo, joka tuli mukaan samoista syistä kuin se lelukassi. Olin kuitenkin optimistinen lelukassinkaan tarpeen suhteen; kun kaikki on mennyt tähänkin asti näin hyvin, varmaan sääkin on parempi kuin ne luulekaan!

Hah! Hahah. Hah. Eiku ei, ei naurattanutkaan.

Perillä odotti pieni myrskynpoikanen. Kun selviydyimme jotenkin vaahtopäisen meren yli suoritetusta venematkasta (Kakkonen nukahti, Ykkönen oli melkein aloillaan puolihysteerisen äitinsä puristavassa otteessa), saavuimme vihdoin valoisalle mökille lämmittelemään. Paitsi että sieltä oli mennyt viisi päivää aiemmin sähköt. Eikä niitä oltu saamassa takaisin. Onneksi siellä oli varaava takka. Paitsi että sitä opittiin käyttämään vasta lähtöpäivänä. Ja entä ruokailu? Onneksi on grilli! Joka toimii kaasulla, jota ei ole paljon. 

Laske nämä kaikki yhteen ja saat jatkuvasti reilusti alle mukavuustasoisen lämpötilan sisällä (ja todellakin ulkona), sekä aika mielenkiintoisen ruokakulttuurin. Ykkönen ei syönyt oikeastaan mitään lämmintä koko viikonlopun aikana (hurraa niille banaaneille ja karjalanpiirakoille!), eikä Kakkosta juurikaan kantokopasta poistettu. Ekan vuorokauden saivat kumpikin olla yöppäreissään kaiken muun vaatekerroksen alla, en viitsinyt riisua raukkoja alasti siellä kylmässä. Itsellänihän oli se 1,5 vaatekertaa, eikä villasukkia, joten olin täysin jäässä koko viikonlopun. Ja vähän myös oksennuksessa, en omassani. Yöt vietettiin pakon sanelemana perhepedissä, lapset oli aamuyöstä jo ihan viileitä.  Auringosta ei nähty vilaustakaan. Paitsi kuvassa, jonka isäntäpari lähetti pari tuntia lähtömme jälkeen viestillä "Nyt on sähköä, lämpöä ja aurinkoa". Haistakaa home.

Ja kuitenkin kaikesta tästä huolimatta, meillä oli aivan älyttömän kivaa. Seura oli aivan super, läpät mahtavan huonoja ja mauttomia, kaljat ainakin takuuvarmasti kylmiä ja lapset kultaisia. Ykkönen sai vain kaksi kiukkukohtausta koko viikonloppuna ja nekin meni helpolla ohi. Kakkonen taas nukahti itsekseen (!!) ekana iltana ja heräsi vasta klo 05 ekan kerran. Tai sitten olin niin kännissä etten huomannut sen heräävän. Nyt muistan ensi keikkaa varten kaksi oleellista juttua: 1. Perillä on kivaa kaikesta huolimatta 2. Voin pakata etukäteen "mökkikasseja", joissa on esim. kaikki petivaatteet, pelastusliivit, ne villasukat, itkuhälyttimet ja matka-apteekki ja ta-daa! puolet pakkaamisesta häipyi.

Sitäpaitsi paljon huonommin meni sillä seurueemme jäsenellä, jolla alkoi mökillä menkat ja koko "beauty bag" odotti söpösti pakattuna kotona. Siellähän ei siis ollut edes juoksevaa vettä. Hihihihi. Ei kun tarkoitan: ota tästä pari vaippaa ensi alkuun, meillä riittää.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Se onnistui!

3 kommenttia:
Sain todistaa viime yönä melkein kaikki tunnit. Näin siis kellosta alkvat ajat 01, 02, 03 jne. Kyseessä siis taas kahvikuppiaamu. Siitä huolimatta ja erään robocop-käden (nk. mutsikäsi, joka helpottaa mun arkea ihan todella paljon. Not.) siivittämänä saatiin kuin ihmeen kaupalla auto pakattua ja kotonakin on melkein siistiä. Ja mulla meikkiä. Täyskymppi sanoisin!

Alla vielä kuvasarja nimeltä "syy ja seuraus":