Joulupuu-keräys

sunnuntai 18. marraskuuta 2012 Valeäiti 28 Kommenttia

Kommenttilaatikossa tuli esille aivan mahtava hyväntekeväisyystapahtuma, josta en ollut itse koskaan kuullutkaan. Kiitos Helin ja Ellin, olen minäkin saanut nyt tietooni helpon tavan ilahduttaa isosti jotain itseä huono-osaisempaa. Nyt saat sinäkin tästä tiedon!

Joulupuu-keräys on nuorkauppakamareiden järjestämä keräys, jonka ideana on antaa joululahjoja sellaisille lapsille, jotka eivät muuten lahjoja saisi. Joulupuu on siis joulukuusi, jossa on lappuja lahjoja tarvitsevien lapsien mukaan, kuten "Tyttö 3v". Sinä voit ottaa lapun mukaasi, marssia kauppaan, ostaa ja paketoida sopivaksi katsomasi lahjan ja palauttaa lapun lahjoineen puun juurelle. Lahja löytää tiensä sen pienen ihmisen luo, ja sinä voit jouluaattona juoda glögiäsi asteen iloisempana kun tiedät pienen tyllerön olevan vähän normaalipäiväänsä onnellisempi.

Joulupuu asetetaan aina johonkin keskeiseen paikkaan, Helsingissä ainakin kauppakeskus Forumista löytyy. Oman kaupunkisi keräyspisteen löydät varmasti googlettamalla omalla kaupungillasi, vaikkapa "joulupuu turku".

Luonnollisesti näillä lapsilla on elämässä aika moni muukin asia pielessä, mutta kyllä se varmasti silti tuntuu pahalta, ettei edes jouluna saa elää normaalia lapsen elämää. Joten pikkuhippi sisälläni kehottaa taas levittämään rakkautta ja hyviä viboja, menkäähän ja ostakaa vaikka yksi värikynät + paperia setti jollekin pienelle apua ja hyvää mieltä tarvitsevalle.

EDIT: Täältä löytyy (PDF) varsin sukupuoliväritetty listaus vielä lahjaideoita tarvitseville.

Tässä vielä Helsingin Jouluu-keräyksen omilta sivuilta lisätietoja:

Joulupuu-keräys

Keräyspiste on Kauppakeskus Forumin toisessa kerroksessa Fazer-kahvilaa vastapäätä, jonne lahjat voi tuoda valmiiksi paketoituina. Keräysaika on 8.-19.12. Päviystämme keräyspisteellä ma-pe klo 17-20, la 10-18 ja su 12-18. Päivystysajan ulkopuolella paketteja voi toimittaa Forumin infopisteeseen.

Keskuspuiston nuorkauppakamari  toteuttaa keräyksen yhdessä kauppakeskus Forumin , Itellan sekä Helsingin kaupungin sosiaalitoimen kanssa. Helsingin sosiaalitoimisto varmistaa lahjojen jakelun niin kodinulkopuolelle sijoitetuille lapsille ja nuorille kuin avohuollon piirissä oleville lapsiperheillekin. Tiedustelut voi osoittaa Keskuspuiston nuorkauppakamarille.

Seuraa projektiamme myös Facebookissa.

Kommenttilaatikossa tuli esille aivan mahtava hyväntekeväisyystapahtuma, josta en ollut itse koskaan kuullutkaan. Kiitos Helin ja Ellin, ole...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

28 kommenttia :

  1. Muuten oikein, mutta Elli on nimeni, eikä Eevi... :) Mutta on se Eevikin kiva nimi! :D

    VastaaPoista
  2. Mä kanssa bongasin tän jostain blogista ja tämä täytyy kyllä ottaa jouluperinteeksi, vaikka omien lasten kanssa miettiä joku kiva lahja jollekin pienelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ehdottomasti mukaan, jos vaan ovat niin vanhoja että tajuavat hyvän tarkoituksen :D

      Poista
    2. Isompi on jo neljä vuotta ja varmasti jo ymmärtää, ainakin jonkin verran, pienempi vasta alle kaksi, se tajuaa sitten vuoden tai parin päästä enemmän :)

      Poista
  3. Olen usein ollut vapaaehtoisena tuolla Forumin ständillä vastaanottamassa lahjoja. Jos näin etukäteen saa jo antaa vinkkiä, niin keräyksessä pienille lapsille tulee aivan merkittävästi enemmän lahjoja kuin teineille. Eli jos haluaa antaa lahjan sellaiselle lapselle, jolle todennäköisesti annetaan vähemmän lahjoja, valitkaa teini! Ja teinipojat saavat vielä vähemmän lahjoja kuin tytöt. Hyviä lahjoja on esim. urheiluvälineet, pelit yms.

    Erittäin hyvä jouluperinne tämä on jokatapauksessa riippumatta siitä minkälaiselle lapselle lahjan hankkii. Kaikki mukaan vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urheiluvälineitä on vaikea ostaa jokaisen mieleen, joten ehdottaisin lahjakortteja liikkeisiin mistä niitä urheilivälineitä ym. voi itse ostaa. Intersport ym. Anttila tai Citymarket ovat liikkeitä mistä saa kaikkea joka lähtöön, niin isoille kuin pienille.
      Lahjakorteille on laajempi mahdollisuus tavoittaa mieleisen lahjan saanti.
      Siis vaikka pieni suklaarasia ja lahjakortti yhdessä. Lahjan saaja saattaa saada sillä juuri sen oman toivelahjansa.

      Poista
  4. Hei jee, kiva että olin hyödyllinen :D

    VastaaPoista
  5. Mä olen siitä lähtien, kun sain esikoiseni, lahjoittanut keräykseen oman lapsen ikäiselle lapselle suunnatun lahjan. Nyt, kun esikoinen on kolmevuotias, saa hän itse valita annettavan lahjan tietystä joukosta. Ajatuksena on, että opetan lapsilleni antamista, ja toivon että tästä tulee heillekin perinne, jota vaalia. Tänä vuonna meiltä siis lähtevät lahjat n. 3-vuotiaalle pojalle ja n. 6-12 kk vanhalle pojalle. Pakettiin olen aina lelun lisäksi laittanut itse ompelemani pipon tms. Kiitos, kun kirjoitit tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana että laitat itse tehtyjäkin mukaan, mahtavaa!

      Poista
  6. Itsetehdyt on kyllä ihan parhaita! Yksi mummeli tuo joka joulu paritkymmenet villasukat (erikokoisia) ja toinen puolestaan erilaisia saippuoita, juurikin teineille, joissa on ommeltu pussukka, joihin on kirjailtu humoristisia elämänohjeita nuorille... :)

    VastaaPoista
  7. Täällä raskaushormonimyrskyssä marssin heti postauksen luettuani ja ostin lahjat 6 lapselle. Vielä vois koettaa noita teinejä muistaa. Ihana idea!!

    P.s 22€ kului, joten ei paljoa vaadi kun on kekseliäs

    VastaaPoista
  8. Meidän työpaikalla osallistuttiin tohon keräykseen sen sijasta, että laitettaisiin kumppaneille lahjoja postissa. Tänä vuonna varmaan uudestaan. Sydäntä lämmittävä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toi on kyllä kans erittäi jees! Vielä kyllä parempi voisi olla ihan rahan antaminen, koska firmat käyttää aika paljon rahaa noihin lahjoihin vuosittain, tulis paljon apua hyvään.

      Poista
  9. Just tätä mietin yks päivä, et mikä ihme tän keräysen nimi oli, hyvä ku muistutit! :) Kävin tän postauksen jälkeen ostamassa lahjan teini-ikäislle tytölle: siihen tuli 2x pörrösukat, ripsari, huulikiilto, pieni hiuslakka, hoitoaine, käsivoide, 3 kpl pakkaus kertakäyttö hoitavia naamioita (tiettätehän mitä tarkotan?) ja suklaalevy. Kuullostaa paljolta, mut melkein kaikki oli tarjouksessa (ei siis menossa vanhaks tai mitää sellasta) vaan siis esim. plussakortilla sai alennusta. Rahaa meni n. 25e. Tiesin just tän jo etukäteen että pikkulapset saa aina eniten ja isommat lapset jää aina vähä huomaamatta, joten sen takii ostin tällasen lahjan.

    VastaaPoista
  10. Hei oliskos blogin lukijoilla ihan konkreettisia vinkkejä teinipojan lahjaan? Olisi mukava ostaa, jos kerran heille vähiten pakettaja toimitetaan, mutta oma pää lyö ihan tyhjää, eikä lähipiirissä ole yhtäkään 12-20 -vuotiasta kaksilahkeista. Ylempänä oli jo vinkki, että peli tai urheiluväline, mutta eikö ainakin urheiluväline ole aika paljon kiinni siitä mitä harrastaa (jos harrastaa :/). Olisko esim. toilettilaukku sisältöineen ihan tyhmä idea? Levykaupan lahjakortti? Ostaako ne enää oikeita levyjä? Vaikeeta on, auttakaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hmmm...mitä muistan omilta teiniajoilta niin ton ikäinen pojatsu haluaa ehkä olla jo mies? olisko mitään siihen suuntaan, joku nahkainen lompakko tai korttipidike?

      Poista
    2. Toilettilaukku on kyllä tosi jees, mutta tässä ihan Joulupuun ohjekirjasesta, mitä voi antaa:

      Ikä 14 - 16 vuotta POIKA

      • Kempparituotteita (esim. shampoo & hoitoainesetti) • Nuorisokoru (Ibero, Glitter tms.) • Nuorisotuoksut • CD-levyt

      Lisäksi meidän kamarissa suositellaan, että voi ostaa pyyhkeitä tai lakanoita, sillä monesti ne ovat vähävaraisissa perheissä todella huonoissa kantimissa (niitä ei ole tai ne ovat todella rikkinäisiä...) Tämä vinkki on tullut ihan sosiaalitoimesta parina viime vuonna, joten tarvetta on!

      Lisäksi kaikille pojille ikään katsomatta menevät Aku Ankan taskukirjat! :)

      Poista
    3. Ja tämä ohjelirjahan löytyy siis netistä myöskin, siinä on eri-ikäisille lahjavinkkejä (:

      Poista
    4. Hyvä kun mainitsit, lisäsin sen tonne tekstiin :)

      Poista
    5. Teinipojille lahjakortti esim. Stadiumiin olis kovasti mieleen. leffaliput ym. suihkugeeli + dödö,

      Poista
    6. Ja tytöillehän itseasiassa olisi hyvä vaikka HenkkaMaukkaan? Sieltä saa ainakin pienelläkin rahalla jotain, ettei jää kortit käyttämättä sen takia ettei saa ilman välirahaa.

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.