Kuin normaali ihminen

lauantai 13. lokakuuta 2012 Valeäiti 13 Kommenttia

Tuntuu jo aika kaukaiselta ne ajat, kun kotioven sulkeutuessa alkoi ajastin tikittää: kaksi tuntia ja olet kotona, riisut takkia jo porttikongilla, jonne vauvan hysteerinen huuto raikaa.

Vastahan se oli, kun ilta-aikaan liekani oli niin lyhyt, ettei kotoa oikeastaan kannattanut poistuakaan. Kun vain minä ja ulokkeeni kelpasivat. Pulloa ei todella kunnioitettu, korviketta ei nielty. Tanssitunnille pääsin imettämällä urheiluvaatteet päällä, juoksemalla tunnille ja sieltä heti sen päättyttyä pois, ja silti vastassa oli karjuva vauva ja kyspynyt mies. Aina.

Olen aika kovapintainen ja pystyn kyllä lähtemään kotoa, vaikka vauva itkisikin. Ymmärrän, ettei se sitä oikeasti traumatisoi, ja että oma aika on kriittistä minulle kotona jaksamisen kannalta. Eikä se kotiinpaluuitkukaan niin kamalaa ollut, että sen vuoksi olisi tanssitunti kannattanut skipata. Mutta kyllä se silti alkoi vähän ketuttaa. Aina viimeinen tunti kaupungilla ennen kotiinpaluuta oli kännykän tuijottelua, Sen Puhelun odottelua ja huutoon valmistautumista. Rentoudu siinä sitten ystävien kanssa vaatteista puhuen.

Ja sitten menimme neuvolaan. Puhuttiin tädin kanssa, joka ymmärsi ja sympatiseerasi, tajusi ettei kahden lapsen kanssa unikoulutus, pottakoulutus ja rytmien hakeminen välttämättä suju noin vain. Ainakaan näillä yöunilla. Kuitenkin yhdessä todettiin, että olisihan se hyvä jos saataisiin imetystä vähennettyä, kiinteiden määrää siten lisättyä ja ehkä yöunia parannettua vähän kanniskelemalla. Sovittiin että Insinööri auttaa öisin. Näinhän me oltiinkin jo tehty, ja saatu ihan valtava muutos aikaan jo parissa päivässä. Kakkonen oli juuri edellisenä yönä nukkunut koko elämänsä pisimmän yhtäjaksoisen unipätkän, ja heräsi vasta puoli kuudelta aamulla ensimmäisen kerran. Neuvolasta saatiin ehkä se viimeinen itsevarmuus, nyt me kyllä hoidetaan tämä homma kotiin.

Kahden hyvän yön jälkeen tuli sitten eilinen päivä ja ilta. Ensin päivä, jonka aikana Kakkonen ei syönyt juuri ollenkaan maitoa, jouduin suorastaan väkisin tarjoamaan seitsemän tunnin jälkeen. Ja kiinteät tietenkin upposi. Päiväunia se veti kahdet, joista toiset taas kerran 2,5h. Sitten ilta, ja tämä on se suurin voitto: lähdin kotoa kello kuusi illalla, takki auki, mutta en vauvan takia. Se oli syönyt "joku pari tuntia sitten" eikä "takki päällä ovensuussa istuen", enkä tiennyt milloin se haluaisi syödä seuraavan kerran. Lähdin silti kiireessä ja totesin että pärjätkööt. Ei ollut maitoja pumpattu, ei vauvaa juuri imetetty, ei kelloa tuijoteltu. Palasin kotiin puoli yhdeksältä illalla, eli liian myöhään. Olin varma että ovella on vastassa aivan superväsynyt vauva hirveän nälän kanssa ja sen mukainen huuto.

Vastassa oli hiljainen koti, keittiötä siivoava mies ja nukkuvat lapset. Puurolautaset oli kaluttu tyhjiksi, lisäruokaa oli hoidettu vielä marjoista ja leivistä. Montakohan lasta sillä oikein oli ollut syömässä, eiväthän nyt minun lapseni noin paljon syö...?

"Noooo, mites täällä meni?"

"Oikein hyvin!" (näyttää videon, jossa
kaikki kolme syö iltapalaa ja kikattaa)

"...Mut mä en saanu pidettyä tota vauvaa millään hereillä,
se vaan sammui syliin". 

Just, sellainenhan se mun vauva onkin aina ollut. Not.

Jotenkin tuntuu, että asiat on nyt pienestä kiinni ja jokin muutos on tulossa. Joka tapauksessa olen mahtavan iloinen jo näistä muutoksista. Tässähän tuntee itsensä vallan täysiarvoiseksi ihmiseksi, joka saakin taas mennä ja tulla miten huvittaa. I H A N A A.
                                                                                                                         

Tuntuu jo aika kaukaiselta ne ajat, kun kotioven sulkeutuessa alkoi ajastin tikittää: kaksi tuntia ja olet kotona, riisut takkia jo porttiko...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

  1. Ooh! Onhan se nyt mairittelevaa olla se ainoa, joka kelpaa, mutta muuttuu kyllä raskaaksi pitemmän päälle. Täällä vielä odotetaan niitä aikoja kun voisi olla jossain muualla illalla kuin laittamassa vauvaa nukkumaan... Lähetä meillekin insinööri käymään jos tulokset ovat noin hyviä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ps. huomasin että vauvamme ovat melkein samanikäisiä, joten toivottavasti tännekin suuntaan laskeutuu lempee iltamoodi.

      Poista
    2. Toivotaan että teilläkin helpottaisi maagisesti itsekseen, en mä ainakaan olisi jaksanut mitenkään erityisesti tätä asiaa edistää. Kiinteät varmaan on ollu se avainsana, jonka jälkeen muukin ruoka on alkanut maistua kuin minä.

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta! Tuota tilannetta odotellessa.... Oma vauva kohta 7 kk ja heräilee öisin tällä hetkellä tunnin-kahden tunnin välein roikkumaan tissille. Ihan kamalaa.. Kiinteän ruoan määrää pitäisi juurikin saada lisättyä, mutta miten kun vauva huonompina päivinä ottaa vain sen yhden lusikallisen.. Unikoulu ei oikein nappaisi mutta kai tässä pitää alkaa sitäkin harkitsemaan. Tännekkin insinööri! :D
    - Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän menee sillai veemäisesti että kun ne saa paljon tissiä, ei kiinteätkään maistu :/ suosittelen että otatte parin päivän natsituksen eli pidemmät syötöt + unikoulu, ja aina ensin kiinteä ja vasta sitten rinta. Nopeasti ne muuttaa toimintaansa kun vähän avittaa! Meidän pitää vielä toin unikoulu tehdä mutta kun ei viittis ykkösen takia huudattaa...

      Poista
  3. IHANAA! Se on niin vapauttavaa. Nyt kun kymmenkuinen poikani vihdoin syö reippaasti kiinteitä, se tuntuu ihmeelliseltä. Olin myös niin tottunut siihen, että viisi tuntia on maksimit ja illalla Se Puhelu tulee viimeistään kymmeneltä. Viime viikolla olin lempibändini keikalla ja päätin, että huutakoot vaan säälien enemmän mammaa ja isosiskoa kuin vauvaa. Ja sitten tulinkin pikkutunneilla takaisin hiljaiseen kämppään. Freedom! -Emäntä

    VastaaPoista
  4. Terkkuja perheestä, joka myöskin täällä Punavuoressa unikouluttaa seitsenkuista! Meillä vaan ei omasta insinööristä juuri ole apua, kun lapselle itkun hetkellä kelpaa vain äidin syli (ja mieluiten myös tissi). Ja ne kiinteät, argh! En ole vielä keksinyt, miten lasta syötetään väkisin. No, yhteensä kolme yötä on viime aikoina nukuttu kohtuullisesti (aina herkkäuniseksi itseään väittänyt isä hyvin, kun ei herää itkuun), joten toivoa on. Ja sitten kun vapaus koittaa, niin lähden yksin viikoksi etelään! No ehkä en, mutta en ainakaan soita jumpan jälkeen kotiin kysyäkseni, ehdinkö vielä saunoa, vaan saunon ihan omasta päätöksestäni, pitkään ja hartaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiiin totta toi saunominen, aion tehdä saman tänään kun kerran voin! Ja hei tsemppiä unikouluub, tuu huomenna sinne Betaniaan niin vertaillaan muistiinpanoja :)

      Poista
  5. Mahtavaa! Meillä aloitettiin tänään kiinteät, ikää vauvalla 4kk, kokoa puolivuotiaan verran (70cm, 8,3kg). Eikä vauvan naama mennyt miksikään. Maiskutteli vain ja hymyili välillä. Eli jos tällä kertaa menis kuin strömsössä. Esikoisen kanssa aloitettiin kiinteät puolivuotiaana ja puolentoista kuukauden jälkeen se alkoi sujua. Oli pinna aika kireellä sen tahimisen kanssa. Eli pian mäkin pääsen kauemmas kuin lähikauppaan tai postiin. Freedom.

    VastaaPoista
  6. <3 Tuo on niin ihana tunne! Meidän tyttö on kohta 2-vuotias ja ihan suoraan sanottuna ei huvittais olla tossa alussa toista kertaa. Mutta katsellaan sitten joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, ei muakaan huvittaisi mutta tässä ollaan :D

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.