Julkimainontaa hyvään tarkoitukseen

maanantai 29. lokakuuta 2012 Valeäiti 8 Kommenttia

(Teksti sisältää yhteistyölinkkejä, merkitty *)

Etsiessäni eiliseen postaukseen linkkiä TradeDoublerin* mainosverkostosta, törmäsin yhteen vähän häiritsevään mainostajaryhmään: hyväntekeväisyysjärjestöt.

Älkää käsittäkö väärin, tosi hieno juttu, että hyväntekeväisyysjärjestöihin pyritään saamaan lisää lahjoittajia ja hyvää tekeviä. Samoin on hienoa, että siihen tarkoitukseen hyödynnetään kaikkia nykyaikaisia markkinointikeinoja ja -kanavia. You´ve got to spend money to make money, joten miksi ei maksaa komissiota sivustolle, joka välittää uusia lahjoituksia. 

Jotenkin silti tuntuisi hieman väärältä laittaa tänne linkki noihin järjestöihin ja sitten ottaa välistä se muutaman sentin komissio itselleni. Siispä ajattelin tehdä seuraavan ehdotuksen: laitan tähän nyt mainoskoodatut linkit WWF:lle* ja Unicef:lle*, ja tilitän kaikki teidän klikkaustenne tuomat roposet itsekin eteenpäin.

Palaan kertomaan teille vaikkapa parin viikon päästä, mikä lopullinen saldo oli, ja mihin rahat menivät. Laitan rahat varmaankin WWF:lle, sillä Unicefillä olen jo kuukausilahjoittajana (ja kas näin saatiin päivän sädekehäkiillotus ja siunaus kaikille muille epäkohdille elämäntavoissani!).

Näin pääsette samalla näkemään, kuinka huimista summista tässä blogimainonnassa on kyse.

Tämä ei todellakaan ole mikään Blogimutsit ruokkii:n veroinen kädenojennus, mutta ehkäpä me saamme yhdessä kuitenkin jotain hyvää aikaan. Eniten rahaa kerääntyy sillä, että klikkaatte linkkejä ja teette vielä sen jälkeen minkä tahansa suuruisen lahjoituksen netissä. Pelkällä klikkaamisellakin syntyy senttejä, joten nyt jos koskaan: ANNA PALAA!

Linkit vielä varmuudeksi uusintana:

KLIKKAA TÄSTÄ Unicef:lle*
JA TÄSTÄ WWF:lle*


(Teksti sisältää yhteistyölinkkejä, merkitty *) Etsiessäni eiliseen postaukseen linkkiä TradeDoublerin * mainosverkostosta, törmäsin yhtee...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

  1. Mielenkiintoinen teksti. Ja kun mä olin aiemmin vauhkoamassa (?) blogimainontaa vastaan, niin annettakoon tässä sitten kiitos, että olet kyllä toteuttanut sen aika hienosti ja (näyttäisi että) avoimesti. Kiitos siitä!

    (Sellaisen muuten huomasin nyt, että kun kursosia pitää linkin päällä, tuonne alapalkkiinhan ilmestyy linkin osoite - siitä näkee että meneekö klikkaus suoraan vai mutkan kautta (ainakin siis tää tradedoubler näkyy). Jos siis aiheesta on muissa blogeissa kiinnostunut.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva, kiitos tästä (näyttäisi positiiviselta) palautteesta! ;)

      Linkeistä tosiaan näkee aina, mihin ne johtaa, kun pitää hiirtä pääällä ja mainostagit kyllä huomaa. Harva vain tietää siitä, joten sitä kuuluisaa "piilomainontaa" on kyllä varsin mahdollista tehdä.

      Poista
  2. Blogipalautetta muuten lisää - tiedätkö se on harmillista, että sun bannerista ei pääse etusivulle (kuten yleensä), vaan etusivulle pääseminen on tosi hankalaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOO tiedän, se on aivan saakelin ärsyttävää. Johtuu ilmeisesti siitä, kun olen laittanut ton koko otsikon siihen vain kuvana, enkä osaa enää sitä korjata. Ideoita?

      Poista
    2. Laitat siihen sen otsikon erikseen, etkä kuvana ;) Tai sit laitat tohon sivupalkkiin sun kuvauksen alle linkin "Tästä etusivulle".

      Poista
    3. Tästä etusivulle hyväksytään, teen sen vaikka heti tänään :)

      Poista
  3. no EI. TD:n linkkiä kyllä oli klikattu :D hyvin toimii, siis..

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.