Ja autiolle saarelle ottaisin...?

keskiviikko 31. lokakuuta 2012 Valeäiti 12 Kommenttia

Sain JenniJee:ltä tuskaisen hauskan haasteen, kiitos tästä! Haasteen ideana oli nimetä omia luottokamoja vanhaan City-lehden tyyliin, muistatteko vielä? Siellä ne luovan alan ihmiset aina hehkutti omia MacBookejaan, Moleskin-muistikirjojaan ja punaisia huulipuniaan. (Tai vielä niihin aikoihin kuumia Mp3-soittimia, tunnetaan nykyään nimellä kännykkä.)
Itselleni tämä haaste tuotti aivan valtavaa tuskaa. Koska jos tarkoituksena on miettiä, mitä kamoja käyttää eniten arkipäivässä, vastaukseksi olisi varmaan tullut tiskirätti, talouspaperi ja leipä. Tai jos ajattelee, mitä ilman ei haluaisi vaikka viikkoa olla, voisi tohon kolmikkoon lisätä tiskarin, pesutornin ja liivinsuojat. Ylellistä, eikö?

Yritin siis miettiä nykyisen elämäntilanteeni yli (onko jotain muutakin olemassa?) ja keksiä tavaroita, jotka ovat kulkeneet mukanani pisimpään. Ihan ensimmäinen havainto on todella surullinen; hyvin harva tuote, tavara tai vaate pysyy enää nykyään mukana yli kolmea vuotta. Päivän kulttuuri ja hehkulamppuhuijaukset takaavat sen, ettei kovin moni asia pysy elämässä edes kahta vuotta, vaikka kuinka monta sataa maksaisi. Perintötavarat ovat asia erikseen, mutta sellaisia en onneksi juuri omista. Ne yhdet hullut kun on vielä elossa (tui tui!).

Joitain kaavoihin kangistumisia, tai siis iättömiä klassikoita, on kuitenkin selkesti jo ehtinyt kertyä. Toinen surullinen havainto onkin sitten se, että nämä kaikki liittyi ulkonäköön. Narsisti mikä narsisti. Tässä ne nyt tulee kuitenkin, halusitte tahi ette:

"Farkkutakki"

En mä sanonut että se
olisi aina kiinni mennyt.
Elettiin ehkä vuotta 2005 kun ostin erään takin Vero Modasta, tuosta jokaisen arvonsa tuntevan naisen tyylimekasta. Takissa miellytti leikkaus, mutta arvelutti ihmeelliset isot napit ja sulkemismetodi, tai oikeastaan sen puute. Ostin kuitenkin kun halvalla sain, näinhän se menee. Vuodessa roskiin jne. Toisin kävi kuitenkin, ja takkiparka on roikkunut mukana joka kevät, syksy ja kesä, vaikka niistä napeistakin on jo yksi tippunut. Mikä lie kuttaperkkamateriaali on kauhtunut löytänyt muotonsa minun yltäni ja tuntuu joka kerta yhtä mukavalta, vaikka takin lämpötekniset ominaisuudet ovat edelleenkin vähintään arveluuttavat. Lähes kesätakki siis, vaikka huivilla paljon aikaan saakin. Erityistä tässä takissa on se, että se ylläni kuulen lähes poikkeuksetta onpa sulla kiva takki -kehun. Jokin siinä on siis kivaa. Lisäeduksi laskettakoon se, että se on ollut sopiva (?) minulle 30 kilon vaihteluvälillä, sisältäen kaksi raskautta.

Kuva todisteena, Ykkönen mahassa viikoilla 40+0.





Pandasilmät ja roikkutukka
Pakko oli niputtaa kolme ulkonäköasiaa yhteen, ne tekevät kuitenkin tän mun todella innovatiivisen signature lookin. Ensinnäkin, ilman hiuspampulaa en poistu kotoa (tai nouse sängystä), piste. Etenkään nyt kun on kaksi kiemurtelevaa kakkakonetta. Tukka on pitkä, tumma ja paksu eli aina tiellä ja suussa. Pampulakaan ei siis saa olla mikä vain retku, sen pitää olla voimakas, lujatahtoinen ja sitkeä. Sitä Oikeaa etsin edelleen, ja joka aamu etsin edes jotain. Ykkönenkin osaa antaa pampulan ennen housuja mulle aamulla kun haluaa leikkikaverin.

Pampulan kanssa ykköspaikasta meikkipussissa taistelee silmien alle levitettävä peitevoide, tällä hetkellä merkkiä MAC. Mulle on jostain esiteiniajoista lähtien huomauteltu, että "näytät aika väsyneeltä, sulla on ihan mustat silmänaluset" (toim. huom. ei alukset. Siellä mitään veneitä hengaile). Kiitos, tiedän. Näin vaan on. Ohut iho ja jotain muuta tekee tämän meidän perheessä ihan luonnostaan, voitte kuvitella mikä tilanne on nyt pienellä väsymyksellä. Ilman näitä tököttejä tunnen itseni todella alastomaksi, tunne on oikeasti pahempi kuin unohtunut hampaiden harjaus. En uskalla katsoa silmiin ja pakenen varjoihin.

Kolmas päähän liittyvä asia on myös hiustekninen, nimittäin väri. Ainakin viimeiset 15 vuotta olen värjännyt omaa maantienharmaata hiustani tummaksi, mieluiten melkein mustaksi. Koska kampaamokäynti kaikella hoidolla maksaa tällä päällä 170€ nykyään ja aina ennenkin ihan liikaa, se väri on todella usein tullut purkista. Ja voisin väittää että 90% kerroista ihan samasta purkista, Garnier Nutrissen* sävy 4. Se toimii aina, kampaajat ei.

Luottokoru
Tähän listaan löytyikin näköjään enemmänkin kamaa kuin olisin uskonut. Tähän viimeiseenkin kohtaan olisi voinut tulla helppo, mutta todella luottokama iPhone, tai meidän ihana sohva, tai yksi puhkikulutettu neuletakki...mutta pakko oli päätyä koruun, jonka kohtalo on roikkua mun kaulassa ja vauvojen suussa lähes joka päivä. Tämä Edblad:in kaulakoru yhteensopivine korvakoruineen tuli eräältä ihanalta pariskunnalta kaasolahjaksi kylmänä helmikuun päivänä vuonna 2011. Se päätyi siltä istumalta kaulaan, ja on aina se koru, joka mielestäni sopii päällä oleviin vaatteisiin. Kyllä tuolla kaapissa aika monta muutakin kaulakorua roikkuu, mutta tämä se vaan aina päätyy lasten kuolattavaksi. Se on mitä ilmeisemmin mukava suussa ja niin sopivalla korkeudella, että sylissä istuva lapsi (vielä kaksivuotiaatkin) päätyy sitä aina räpläämään. Se on I H A N A, kiitos taas ja vielä kerran!

Edblad, Kuva Googlen hausta

Ykkönen 4kk ja korun lumo on alkanut.

 Huh, olipas vaikeaa, ajatuksellista, tuskaista ja nostalgista! Haastan tähän samaan rumbaan:

  1. Mahdollisimman epämaterialistisen blogin, tai ainakin sellaisen, joka ei mielestään ikinä halua kertoa mitään mistään ostoksistaaan: Suuperheen äiti Wandabe
  2. Esteetikon, jolla on niin paljon kaikkea ihanaa että haluan tietää, mitkä on ne oikeesti luottokamat (pitäsikö sulkea Donkeyt pois? ;)): Go Go Minttu
  3. Samassa suossa rämpivän, (peri)aatteellisen mutta silti hauskan: PeNa
P.s. meilläpä oli tänään ylläri treffi-ilta, kun mummi halusi tulla lapsia leikittämään. Mentiin sushille ja Coronaan, näytin miten biljardia pelataan (huonosti). Nice.

(teksti sisältää yhteistyölinkin, merkitty*) 

Sain JenniJee :ltä tuskaisen hauskan haasteen, kiitos tästä! Haasteen ideana oli nimetä omia luottokamoja vanhaan City-lehden tyyliin, muis...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Illan ennusteena hunajaa ja oksennuskuuroja

tiistai 30. lokakuuta 2012 Valeäiti 8 Kommenttia

Arvatkaa kuka kuulostaa San Franciscon satama-alueen elukalta? Kumisee kuin hylje tuo pari päivää kiukutellut tyyppi. Sinänsä positiivista, jos tolle äkilliselle luonnevialle löytyy nyt syykin flunssan muodossa.

Vanhoja oppeja noudatellen Ykkösen sänkyyn on pedattu kosteussuoja ja matto on otettu valmiiksi pois alta. Saa nähdä osuuko sisäinen kyynikkoni tänään oikeaan.

Ps. Silti aika kova saavutus: jos nyt flunssa tuleekin, se on oikeastaan syksyn ensimmäinen. Tarhan lopettamisen etuja?

Arvatkaa kuka kuulostaa San Franciscon satama-alueen elukalta? Kumisee kuin hylje tuo pari päivää kiukutellut tyyppi. Sinänsä positiivista, ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Nälkä- ja väsyihmiset päiväretkellä

Valeäiti 14 Kommenttia

Olen oppinut jakamaan ihmiset kolmeen kategoriaan. On niitä jotka eivät kestä nälkää. Niistä tulee järkyttäviä kiukkupusseja verensokerin laskiessa. Sitten on niitä, jotka eivät kestä väsymystä. Niistä tulee veepäitä hunosti nukutun yön jälkeen, ja kaikki saavat siitä kuulla. Sitten on niitä, jotka eivät kestä kumpaakaan. Ne on demoneja.

Ensimmäisen luokan ihmisten kanssaelämiseen löytyy helppo ratkaisu, sen kun pitää snacksit valmiina (eräänkin Frankfurtin lomamatkan ajan pidin visusti huolta että, taskustani löytyi hyvä varasto suklaakeksejä ja matkan varrelta riittävästi ruokakojuja ;)). Väsyraivottaret on vähän ruokakiukkuilijoita vaikeampia hoitaa ad hoc, mutta kyllä nekin aina sokerista vähän piristyy. Ne viimeiset demonit, jotka ei kestä kumpaakaan, on vaan liian vaikeita ihmisiä, ei sellaisten kanssa kannata hengata.

Itse olen aivan selkeästi sietämätön väsymystä sietämätön. Musta tulee univelkaisena ihan kamala, mutta senhän te jo tiesitte. Lyhyen tarkastelujakson jälkeen sanoisin, että Ykkönen putoaa sinne snacks-luokkaan, kun taas pikkuveljensä on samaa sarjaa mun kanssa: ruokailuja voi vaikka jäädä välistä, mutta unen kanssa tapellaan. Tänään meidän päivä alkoi niin, että ne kaksi unikiukkuista oli väsyneitä, ja että se yksi ruokakiukkuinen oli nälkäinen. Hyvä kombo.

Jo ystäväni kyläillessä meillä aamulla Ykkönen haki huomiota kaikilla väärillä tavoilla. Se oli ilkeä pikkuveljelleen ja piirsi tahallaan pöytään. Uloslähtiessä se halusi ensin kävellä ja sitten mennä "vaunurattaisiin" ja kumpikin lopputulos johti välittömään ulinaan. Puistossa oli vartin verran seesteistä, sitten sielläkin hiekka hakeutui pikkuhousuihin kun muut lainasi / ei lainannut leluja. Keinuun piti päästä mutta siellä olikin elo ihan perseestä.

Puistosta se halusi kävellä kotiin, mikä tietenkin tarkoitti autojen alle sinkoilua, ja johti siten välittömästi vaunuihin palauttamiseen. Sieltä se slumbaili itsensä spagettina alakautta pois. Tässä kohtaa taisin sanoa päivän ensimmäisen "äiti alkaa ihan just hermostua suhun". Lause, joka kuuluu kategoriaan en sitten sano omalle lapselleni niin. Kun vihdoin päästiin kauppaan parin vastaavan episodin jälkeen, se painoi sormella reikiä vesimeloneihin, banaaneihin, avokadoihin ja kaikkeen muuhunkin jota en ehtinyt torpata (hei vaan muut täällä asioivat). Lopulta en tiennyt häpeäisinkö enemmän huonosti käyttäytyvää lastani, vai sen vielä huonommin käyttäytyvää raivomutsia. Lauseet oli jo muuttuneet tässä vaiheessa vaikeasti ymmärrettäviin "sä oot nyt tosi ärsyttävä, nyt käyttäydyt kiltisti" -kiukkulausekkeisiin ja "me lähdetään kotiin jos et osaa olla" ym. tyhjiin uhkauksiin. Olin aika valmis myymään sen. Teki mieli sanoa kassalinjalla lässyttävälle sedälle että saat sen halvalle jos se on sun mielestä noin ihana. En sitten ehdottanut kuitenkaan, lööppien pelossa. Kakkonen oli tietenkin herännyt tämän kaiken aikana ja oli sekä väsynyt että varsin nälkäinen.

Kotiin palasi siis taas kerran karavaani, jossa yksi väsyihminen huusi täyttä kurkkua, yksi nälkäihminen keksi sata eri ulistavaa asiaa samalla kun asetti itsensä jatkuvasti tahallaan vaaratilanteisiin ja yksi väsymutsi hikoili niiden kahden keskellä edelleen toppavaatteissaan. Vahvasti harkitsin poistuvani olohuoneeseen omaa napaa kaivamaan, ja jättäväni ne sinne hetkeksi omin avuin kauppakasseineen kaikkineen.

Noin seitsemän uhmavamman rajojen hakemisen ja viiden minuutin täyshuudon jälkeen ne istui vihdoinkin kumpikin pöydän ääressä tyytyväisinä syömässä ja muistin taas hengittää. Ja muistin jotain muutakin: Aivan niin, sillähän oli nälkä. Kun lautaset oli tyhjinä, jostain palautui taas se normaali lapsi joka pyysi kauniisti "saisinko maitoa".

No saisithan sinä, vaikka kuun taivaalta. 

Olen oppinut jakamaan ihmiset kolmeen kategoriaan. On niitä jotka eivät kestä nälkää. Niistä tulee järkyttäviä kiukkupusseja verensokerin la...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

14 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Julkimainontaa hyvään tarkoitukseen

maanantai 29. lokakuuta 2012 Valeäiti 8 Kommenttia

(Teksti sisältää yhteistyölinkkejä, merkitty *)

Etsiessäni eiliseen postaukseen linkkiä TradeDoublerin* mainosverkostosta, törmäsin yhteen vähän häiritsevään mainostajaryhmään: hyväntekeväisyysjärjestöt.

Älkää käsittäkö väärin, tosi hieno juttu, että hyväntekeväisyysjärjestöihin pyritään saamaan lisää lahjoittajia ja hyvää tekeviä. Samoin on hienoa, että siihen tarkoitukseen hyödynnetään kaikkia nykyaikaisia markkinointikeinoja ja -kanavia. You´ve got to spend money to make money, joten miksi ei maksaa komissiota sivustolle, joka välittää uusia lahjoituksia. 

Jotenkin silti tuntuisi hieman väärältä laittaa tänne linkki noihin järjestöihin ja sitten ottaa välistä se muutaman sentin komissio itselleni. Siispä ajattelin tehdä seuraavan ehdotuksen: laitan tähän nyt mainoskoodatut linkit WWF:lle* ja Unicef:lle*, ja tilitän kaikki teidän klikkaustenne tuomat roposet itsekin eteenpäin.

Palaan kertomaan teille vaikkapa parin viikon päästä, mikä lopullinen saldo oli, ja mihin rahat menivät. Laitan rahat varmaankin WWF:lle, sillä Unicefillä olen jo kuukausilahjoittajana (ja kas näin saatiin päivän sädekehäkiillotus ja siunaus kaikille muille epäkohdille elämäntavoissani!).

Näin pääsette samalla näkemään, kuinka huimista summista tässä blogimainonnassa on kyse.

Tämä ei todellakaan ole mikään Blogimutsit ruokkii:n veroinen kädenojennus, mutta ehkäpä me saamme yhdessä kuitenkin jotain hyvää aikaan. Eniten rahaa kerääntyy sillä, että klikkaatte linkkejä ja teette vielä sen jälkeen minkä tahansa suuruisen lahjoituksen netissä. Pelkällä klikkaamisellakin syntyy senttejä, joten nyt jos koskaan: ANNA PALAA!

Linkit vielä varmuudeksi uusintana:

KLIKKAA TÄSTÄ Unicef:lle*
JA TÄSTÄ WWF:lle*


(Teksti sisältää yhteistyölinkkejä, merkitty *) Etsiessäni eiliseen postaukseen linkkiä TradeDoublerin * mainosverkostosta, törmäsin yhtee...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Iso päivä pienelle miehelle

Valeäiti 0 Kommenttia

Kakkosella oli eilen kohtuu hyvä päivä pedagogisesti. Sen seurauksena oli tietenkin kohtuu paska yö (karma luki eilisen kirjoituksen ja puraisi mua persiiseen), mutta ei nyt mennä siihen. Ilta oli kuitenkin pienen miehen mittakaavassa mitä mainioin, täynnä onnistumisia.

Vai mitä sanotte seuraavista saavutuksista:
  • Ensimmäinen ylähammas puskettu ikenen läpi
  • Ensimmäistä kertaa noustu seisomaan ihan ite
  • Sen seurauksena tajuttu, että kun ei istu joka toisella askeleella, syntyy menetelmä nimeltä "konttaaminen"
  • Ja isin avustamana myös tajuttu, että vastaavasti pystyasennossa jalkojen liikuttaminen johtaa kävelyyn. Toki se näyttää vielä siltä kuin roikottaisi humalaista spagettia kiskoilta, mutta kyllä se tukea vasten kävelyksi lasketaan. 
Mutta oltiin me muutkin tosi hyviä! TJEU:
  • Ykkönen oppi heittämään leipää. Yhden (eli kiven veteen). Se lasketaan. 
  • Insinööri oppi, että liian pienestä lompakosta väkisin nyhdetty ajokortti halkeaa. 
  • Minä opin, että "kato äiti!" intohihkahdus tarkoittaa poikkeuksetta pissaa / kakkaa / väriliitua / ruokaa niille kuulumattomissa paikoissa. Aina.
  • Ykkönen oppi vastaamaan tähän tilanteeseen "ei haittaa!". 
Jotain meni sentään väärin.


Äänestyspaikalla
opittiin aakkostamista.
Siirryin oikeaan jonoon
laskettuani ihan itse että
koo tulee kyllä ennen ämmää.
Opin myös melkein
tekemään Crumble Pie:n.
Huomenna julkinen betatesti.
Tästä lähtee!

Kakkosella oli eilen kohtuu hyvä päivä pedagogisesti. Sen seurauksena oli tietenkin kohtuu paska yö (karma luki eilisen kirjoituksen ja pura...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

UNIKOULUOHJEET

sunnuntai 28. lokakuuta 2012 Valeäiti 38 Kommenttia

(Teksti sisältää yhteistyölinkin, merkitty *)

Hei sinä yöstä toiseen kyljelläsi "nukkuva" maitolaitos, tämä teksti on sinulle! Herääkö vauvasi syömään tunnin tai kahden välein? Onko sinusta tullut lämmin tutin korvike, joka nukkuu kyljellään hievahtamatta? Vauvasi on jo iso, mutta kiinteät eivät silti oikein maistu? Varmaan mietitkin, että pitäisi vieroittaa yösyömisestä, mutta et saa sitä aikaan. Suosittelen sitä kuitenkin lämpimästi, vaiva on pienempi kuin luulet, tuska helpommin kestettävissä ja palkinto paljon lähempänä kuin voisit uskoakaan. Älä siis tuskaile vielä viikkoa, kuukautta ja hups, puolta vuotta, vaan kokeilkaa nyt.

En lähde sanomaan, että me ollaan tässä mitään mestareita. Mutta ainakin tutiton vauvamme on nyt virallisesti vieroitettu yösyömisestä, unirytmi on muuttunut merkittävästi, ja kiinteä ruoka maistuu aivan eri tavalla kuin ennen. Aloitimme unikoulun viime torstaina tilanteesta, jossa vauva heräili 1-2 tunnin välein, tuli rinnalle ja nukahti siihen. Oli niin selkeää, ettei sillä ole nälkä (kiemurteli rinnalla) ja että äidiltä pamahtaa kohta hermot, että aloitimme unikoulun. Nyt Kakkonen herää noin neljän tunnin välein, tai sitten ei ollenkaan. Pidän siis unikoulua onnistuneena, ja uskallan jakaa täällä vähän tätä meidän taktiikkaamme. Toivottavasti tästä on teistä jollekin hyötyä, meille ainakin oli!


TASSUTTELU UNIKOULU / Yöimetyksestä vieroittaminen (yli 6kk ikäiselle vauvalle):

Valmistelut ja taktiikat:
Valitkaa ajankohta, jolloin kaikki perheessä ovat terveenä. Se on ainoa rajoitteenne. Muuten ei kannata sumplia "parasta aikaa" unikouluttamiseen, ei sellaista ole. Paras aika on nyt eikä huomenna, koska jokainen huonosti nukuttu yö on syvältä. 
 
Siirtäkää vauva ensimmäisiksi öiksi mahdollisimman kauas äidistä nukkumaan, mielellään niin että isä hoitaa heräilyt ja äiti nukkuu jossain muualla (sohva, vierashuone, hotelli, jne). Päättäkää 7h aikaväli, joka lasketaan "yöksi" (usein käytetään 23-06). Sinä aikana maitoa ei anneta, ja sen jälkeen vauvan herättyä noustaan suoraan aamupuurolle. Vaihtoehtoisesti voitte aloittaa vain harventamalla syöttövälejä esimerkiksi neljään tuntiin.

Tehkää normaalit iltarutiinit, pyri pitämään vauva vähintään neljä, mielellään viisi tuntia hereillä ennen yöunia. Syötä vauva kylläiseksi, pidä huoli ettei nukahda. Jos vauva nukahtaa kuitenkin rinnalle / pullolle, lopeta syöttäminen ja nosta röyhtäisemään tai muuten vain ylös että herää. Jos ja kun tulee huuto, rauhoita vauva ensin millä tahansa teille tutulla tavalla (paitsi sillä tissillä).

Laske vauva rauhallisena, unisena, mutta hereillä sänkyyn. Nyt alkaa varsinainen "tassuttelu", jonka ohjeet alla (MLL:n sivuilta):
  1. Kun lapsi itkeskelee ennen nukahtamistaan tai yöllä herätessään, arvioi itkun sävystä, onko se kutsuvaa vai väsymyksestä kertovaa ja itsekseen vaimenevaa.
  2. Jos lapsen itku jatkuu tai voimistuu, mene lapsen luo ja laita kätesi tukevasti mutta lempeästi lapsen päälle. Pidä kättä paikoillaan, kunnes lapsi rauhoittuu, mutta ei niin kauan, että lapsi nukahtaa.
  3. Jos lapsen itku kiihtyy, sivele lasta tuntuvin, säännöllisin, rytmisin liikkein. Hartiat, selkä ja pakarat sopivat tähän hyvin.
  4. Jos lapsi ei edelleenkään rauhoitu, nosta hänet syliin ja pitele tukevasti pystyssä rintaasi vasten selkäpuolelta silittäen. Kun lapsi tyyntyy, laske hänet takaisin omaan sänkyyn, mutta pidä ”tassukontakti” vielä hetken.
Eli: Aina, kun lapsi rauhoittuu, palataan kevyempään rauhoitteluun tai lopetetaan rauhoittelu kokonaan. Tätä toistetaan, kunnes vauva nukahtaa itsekseen. Tässä se koko tekniikka. Tätä käytetään niin illalla nukuttaessa kuin yölläkin vauvan herätessä.

Kun kotiunikoulua noudatetaan johdonmukaisesti, terveen lapsen nukkumisessa voi tapahtua muutoksia jopa kolmessa neljässä yössä (MLL).

Hyvin onnistuneen unikoulun perusta:
  • Päättäväisyys. Päätä, miten toimitte, ja toimikaa niin. Yöllä ei kannata lähteä arpomaan pitäiskö sittenkin.
  • Selkeät roolit. Sopikaa tarkasti, kuka hoitaa milloinkin heräämisen. Yöllä ei nimittäin myöskään kannata lähteä arpomaan kumman vuoro on.
  • Sitkeys. Hyvän alun jälkeen tulee lähes aina takapakki, 3. tai 4. yön kohdalla. Jatkakaa silti. Asennoidu samoin kuin laihduttaessa: tämä ei ole hetken dieetti, vaan pysyvä elämäntapamuutos. Siihen on vain kaikkien totuttava.
  • Kello: Katso, monelta vauva heräsi, jotta tiedät kauanko olet tassuttanut. On tosi helppo luovuttaa, jos luulee että on ollut hereillä jo "ainakin tunnin", mutta vielä helpompaa on olla sitkeä jos tietää että on jo vartin jaksanut ja kohta varmasti taas nukutaan.
  • Yötä edeltävä päivä: Hyvät rutiinit ja tarkat rytmit, paljon syliä ja yhdessäooloa. 
  • Hermot: Pidä tämä mielessä: lastasi ei pelota, sinä olet vieressä ja se kyllä tietää sen. Sitä ketuttaa koska se ei saa unta, that´s it.
Me teimme niin, että tassuttelun ajan istumme vieressä, mutta emme ota kontaktia muuten kuin silittelemällä. Ei siis puhuta, hyssytellä tai katsota silmiin. Itse yritin samalla lukea kirjaa parhaani mukaan. Olin siis lähellä, mutta en saatavissa. Lisäksi me aloitimme yhden syötön taktiikalla, päätimme että neljä tuntia edellisestä syötöstä saa maitoa. Hyvin nopeasti huomattiin kuitenkin, että kaveri ei todella yöllä tarvitse maitoa. Eräänäkin iltana söi yhdeksältä, oksensi kaiken ulos tuntia myöhemmin ja seuraavan kerran söi vasta aamuyhdeksältä.

Nyt, reilu viikko unikoulun aloittamisen jälkeen, Kakkonen herää edelleen öisin, lähinnä silloin jos ja kun olen imettänyt sen illalla uneen (olen laiskistunut, mutta älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan..). Silloin saadaan tassutella noin aamuneljältä ja aamukuudelta. Yleensä vauva nukahtaa suhteellisen nopeasti kuitenkin uudestaan. Mutta jos Insinööri on yksin illan ja syöttää korviketta viimeiseksi maidoksi, vauva nukkuu aamun asti heräämättä ollenkaan. Ihan kiva.

Apuja ja hyviä tietolähteitä aiheesta:
Tärkein neuvoni on tämä: Kannattaa kokeilla.
Useimmilla unikoulu auttaa jo 1-2 yön jälkeen jo jonkin verran, ja se jos jokin on riittävä palkinto yrittämiseen. Laitatte ne miehet tekemään sen ja menette itse siksi aikaa vaikka oman äidin hoitoon. Kaikki voittaa! Ja huom: kokeilkaa näitä juttuja ennen kuin olette jo aivan yliväsyneitä. Siihen pisteeseen ei kannata mennä, kun parin yön treenaamisella voisi jo ehkä helpottaa. Ja tosi väsyneet vanhemmat on tosi huonoja unikouluttajia.

Psst: Meidän viikon mittaisen rupeamamme tarkemmat raportit löydät tagin "unikoulu" alta.

(Teksti sisältää yhteistyölinkin, merkitty *) Hei sinä yöstä toiseen kyljelläsi "nukkuva" maitolaitos, tämä teksti on sinulle! H...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

38 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tarvitseeko TV:si viritystä?

lauantai 27. lokakuuta 2012 Valeäiti 10 Kommenttia

...Valeäiti kumppaneineen to the rescue!

...Valeäiti kumppaneineen to the rescue!

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Nyt se on alkanut

perjantai 26. lokakuuta 2012 Valeäiti 5 Kommenttia

Kaksi toppahaalaria, yksi hiiltyvä äiti

Yksi haalariinsa uppoava ja siihen lähes saman tien nukahtava kitisijä

Yksi toppahanskainen, jonka fiilistely "hieno hanskat" muuttuu 
alle kymmenessä minuutissa "Hanska pois!" huudoksi

Yksi todella kylmissään seisova leopardihousuinen mama

Yksi tuulen mukana karkaava sateenvarjo, yhdet karkaavat vaunut, 
neljä lipsuvaa jalkaa vailla talvikumeja

Kaksi punaposkista talven vastaaonttajaa, yksi kalmankalpea

Yksi after afterwork -naama, kaksi ihan tavallisilla enrgioilla varustettua. 

Nolla astetta lämpöä ja sata metriä sekunnissa tuulta. 

ynh.

Kaksi toppahaalaria, yksi hiiltyvä äiti Yksi haalariinsa uppoava ja siihen lähes saman tien nukahtava kitisijä Yksi toppahanskainen...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Unikoulu: Yö 7

torstai 25. lokakuuta 2012 Valeäiti 6 Kommenttia

Aamu alkaa rouheasti sillä, että kuulen Ykkösen huutavan "äitiiii" tosi monta kertaa. Kun vihdoin vaivaudun ylös, katsoakseni miksi se ei kävele itse huoneestaan minun luo, tajuan että se on mennyt parvelle. Siis sinne kolmen metrin korkeuteen. Tähän väliin voin myös kertoa, että parvella on kokolattiamatto. Vauva kainaloon ja paniikissa parvelle: jokohan se on tulossa sieltä pää edellä alas? Ei ollut, mutta ripulilta se haisi. Kamaa oli nilkoissa asti, juuri tulossa matolle päin. Tulipahan herättyä.

Näin meni yö:
klo 21.00: Imetys, nukahtaa rinnalle. Herätän väkisin laskiessani, alkaa kamala huuto. Tassuttelu toimii jotenkin, mutta on liian hidasta ja mulla menee hermo. Pyydän Insinöörin jatkamaan.
Klo 21.02: vauva on tuotu "rauhoittumaan" keittiöön. Ilmaisen rauhallisen rakentavasti mielipiteeni tämän toimintatavan järkevyydestä.
Klo 21.30: melkoisen huudatuksen jälkeen luovutan ja annan äitiään pahasti kaipaavalle vauvalle vielä viimeisen imetyksen. Nukahtaa alta minuutin ja lasken sen nukkuvana sänkyyn.
Klo 22 & 24: Vauva itkee hetken, rauhoittuu ilman sen luokse menemistä.
Klo 03.30: Herään itkuun. Tsemppaan ja tassutan uneen, vaikka se hetken kestääkin (melkein puoli tuntia)
Klo 04.20: itkua. Perhana. Insinööri tassuttaa uneen suhteellisen nopeasti.
Klo 04.50: Sama kuin yllä.
Klo 05.40: Sama kuin yllä. Aaargh.
Klo 06.00: Aaaaaaaaaaaaargh!!!
Klo 08.45: Herään alussa kuvailtuun tilanteeseen. Kakkonen herää myös, iloisena.

Iso kiitos Insinöörille tahdonvoimasta; pitkästä aikaan saatiin koko yö ilman ilmetyksia. Tulipahan taas itselle todistettua, että Kakkonen jaksaa vallan mainiosti nukkua ilman maitoa, ilman korvikettakin tällä kertaa. Nyt jos vain jaksetaan toi aamuyö tassutella, ehkä se oppisi nukkumaan hyvin koko yön läpi, vaikka tissille nukahtaisikin? Ainakin alku on aika lupaava.

Lopetan unikouluraportoinnin tällä erää, koska tuntuu että nyt kyseessä on pitkäjänteisempi treenailu, eikä enää akuutti opetteleminen. Laitan myöhemmin, ehkä jo tänään, jonkinnäköisen "how to" ohjeistuksen tähän meidän tyyliin, vaikka ei vielä tyylipuhtaasti ollakaan onnistuttu. Uskoisin silti, että tästä on tietoa etsivälle väsyneelle mamalle hyötyä, joten laitan sellaisen tulemaan.

Aamu alkaa rouheasti sillä, että kuulen Ykkösen huutavan "äitiiii" tosi monta kertaa. Kun vihdoin vaivaudun ylös, katsoakseni miks...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hyvät kenkulat pikku pallojaloille

Valeäiti 4 Kommenttia

Nyt kun olen jo kolmannen kerran mainostanut näitä leikkipuistossa jollekin kollegalle, ajattelin kertoa teillekin tämän vinkin. Kun sinulla on vauva, joka on hereillä leikkipuistossa (eli toinen tai kolmas lapsi, esikoisethan nukutetaan ulkona ja leikitetään sisällä), ja joka haluaisi vähän möyriä maassa mutta ei vielä ole kenkäiässä, osta sille Stonzit. Nämä mahtavat töppöset bongasin alunperin eräästä blogista ja tilasin samantien heikkona ihmisenä ne meillekin. Kerrankin ostosmaniani oli oikeutettu, koska nämä on ihan mahtavat! Pohja pitää kosteutta ja on vähän kovempaa materiaalia, joten näiden päällä voi myös seistä ja kävellä aikanaan. Muodoltaan töppönen on mallia "laita mitä vaan sisään ja kiristä", eli sopii kaikille pallojaloille, vaikka niissä olisi jo joku kenkäkin jalassa. Luonnollisesti tärkeintä tässäkin hankinnassa on kuitenkin se, että ne on sikamakeet.

Kauhean lämpimät ne ei ole (vaikka tuulta ja kosteutta pitävätkin), kannattaa ostaa niihin se Linerz sisävuori tai investoida moniin hyviin villasukkiin. Stonzit on meillä nykyään aina mukana puistossa, ja Kakkonenkin pääsee hiekkikselle. Hiekkaa syömään.

Tänään Kakkonen nukkui koko puistoilun, joten otettiin nopea ja huono valokuvaussessio vasta kotona. Mainitaan töppösten eduksi nyt sitten vielä se, että vauvat rakastaa syödä niiden solmuja, joten voitat itsellesi kaksi minuuttia lisää rauhallista esikoisenpukemisaikaa. Kaikkiruokainen Burritoni tässä yrittää demonstroida sekä rakkauttaan töppösiinsä että niiden avulla seisomista. Jälkimmäinen ei onnistunut montaa sekuntia, joten kuvaaja on joutunut nappaamaan kaatuvan vauvan syliin kuvan tärähtämisen hinnalla.


Stonzeja saa ainakin täältä tilattua, meillä on toi koko Large ja se vaikuttaa hyvältä koolta. Jos arvelet eri kokojen välillä, ota isompi.

HUOM: Teksti EI valitettavasti sisällä mainoslinkkejä, kun ei löytynyt sellaista mainostajaa verkostosta. Tässä olisi taas ollut hyvä tilaisuus tienata pari ropoa, mutta nyt ihan ilman mainosankkureita tuli tämä linkki.

Nyt kun olen jo kolmannen kerran mainostanut näitä leikkipuistossa jollekin kollegalle, ajattelin kertoa teillekin tämän vinkin. Kun sinull...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Unikoulu: Yö 6

keskiviikko 24. lokakuuta 2012 Valeäiti 8 Kommenttia

Meitä testataan, ja epäonnistumme pahasti.

Hitto, niin ajattelin että tämä on kerrasta selvä, mutta ilmeisesti tässä pitääkin jatkaa johdonmukaisesti vielä tästä ikuisuuteen (Äitiyden taakka, jos jokin, tuo johdonmukaisuus ja sitkeys).

Eilinen yö:
Klo 21.00: Viimeinen imetys. Unohdun katsomaan telkkaria ja vauva ehtii nukahtaa syvään uneen rinnalle. Yritän laskea herättäen sänkyyn, mutta vaikutus on sama kuin herättelisi teinipoikaa kahdeksalta aamulla juoksulenkille. joten:
Klo 21.30: Hän herää raivoisasti huutaen. Insinöörin mielestä maha on tyhjä, joten se tuuppaisee täyden tetran korviketta sisään. Laskee hereillä sänkyyn, kunhan ilmakupla ja äidinikävä -raivot on saatu laannutettua.
Klo 21.45: Vauva nukahtaa itse sänkyyn.
Klo 04.00: Vauva herää. Insinööri tassuttaa kuitenkin onnistuneesti takaisin uneen nopeasti.
Klo 05.50: Vauva herää, äiti sängyn viereen. Minuutin tassutteluyritys, mutta kun vauvalla on leluja käden ulottuvilla, sekä hassu asento, jota pitäisi kuitenkin kohta muuttaa, ja se nousee välillä virkeänä istumaan ja hymyilemään, luovutan. Vien vauvan sänkyymme ja kuiskaan sille samalla että nyt äiti tekee ihan tosi tyhmästi. Imetän siis sängyssä ja siirrän rinnalle nukahtaneen vauvan takaisin pinnasänkyyn.
Klo 08.00: Vauva herää iloisena.

Näettekö saman kuin minä? Se testaa meitä tasaisin kellonajoin: klo 24 (jota nyt ei tullut) ja klo 04. Ja nyt kahtena yönä peräkkäin olemme antaneet periksi ja syötetty vauva lopulta. Tuntuu että nyt kannattaisi kyllä vetää ihan kokonaan yösyötöt pois, ja huudattaa vaan. Kyllä se Ykkönenkin kiittää jatkossa jos viikon huudatuksella saataiisin vakituinen yörauha. Ykkönen on sitä paitsi todella kiltisti muutenkin jaksanut tätä, ei enää itke ollenkaan vaikka varmasti herää korvan juuressa tapahtuvaan huutoon. Odottaa vain kiltisti, että rauha laskeutuu ja uni saa jatkua.

Mutta kun minä en jaksa odottaa kiltisti että rauha laskeutuu. Yön väsymyksessä tuntuisi helpommalta vain luovuttaa ja palata tuttikoneeksi, koska tassuttelu on perkeleestä keskellä yötä kipeällä selällä. Kai se kuitenkin olisi pakko. Kertokaahan mulle joku hyvä mielikuvaharjoittelu, jonka avulla jaksan vielä öisin nukuttaa uneen ilman (maidon)luovutusta?

P.s. Kiitos Täti-ihmisen, olen paitsi löytänyt hyvän ehdokkaan, myös uuden blogin! Rakkauteni Maria Nordin pitää Kaksplussa.fi:ssä blogia ja on ehdolla kunnallisvaaleissa. Voi olla, että pitää äänestää ihmistä, joka on muutaman kuukauden erolla tismalleen samassa elämäntilanteessa kanssani, jakaa ausuinalueen (se oli käynyt myös Betaniassa, omg!) ja on minua parempi ihminen, ainakin asenteeltaan positiivisempi. We will see, sainhan myös Arajärveltä itseltään ruusun viime lauantaina...;)

Meitä testataan, ja epäonnistumme pahasti. Hitto, niin ajattelin että tämä on kerrasta selvä, mutta ilmeisesti tässä pitääkin jatkaa johdo...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Piiri pieni pyörii

Valeäiti 34 Kommenttia

Eräs kohtuullisen ärsyttävä ilmiö on osunut silmiini tässä viimeisen vuoden aikana. Se kuuluisa solidaarisuus, jossa me naiset muka olemme niin hyviä, loistaa poissolollaan äitipiireissä. Ensimmäisen (lapsen) vauvavuoden aikana sitä verkostoidutaan niin kovasti, käydään ne perhevalmennukset ja tavataan jopa niitä pahamaineisia internettituttuja. Tavataan vanhoja ja jo unohtuneita ystäviä kahvilla "nyt kun sinäkin olet mammalomalla" ja löydetään keskusteltavaa vaikka keiden ventovieraiden kanssa puistossa, valuuhan niillä lapsilla samanvärinen räkä.

Sitten kun näistä kuherruskuukauden ensitapaamisista ja ujoista puhelinnumeroiden pyytämisistä on saatu synnytettyä se oma piiri, jää solidaarisuus, tutustumistoiveet ja ystävällisyys nurkkaan. Enhän minä, mulla on nämä mun kaverit. Ei siinä mitään, ei uusiin ihmisiin ole pakko enää tutustua, jos tuntuu että se oma verkosto on riittävä. Mutta kun tässä yhteydessä jää ne käytöstavatkin. Sosiaalisissa taidoissa taannutaan sinne oman lapsen ikäluokkaan. Ei jaeta omia leluja, ei kutsuta toisia mukaan leikkiin, eikä ainakaan auteta ei-ystävää hädässä. Minulla kun on nämä minun omat ystäväni, katsos.

Paatos on niin suurta, että voisi kuvitella minun itseni kohdanneen nyt lähipäivinä jotain suurta epävääryyttä. Ei se niinkään ole. Mutta palattuani sinne ihanaan Betaniaan, olen alkanut tunnistaa muutaman hapannaaman, maitokuppikuntalaisen. Ne samat tympeät naamat ajoivat minut pois eräästä toisesta perhekahvilasta, kun kolmen yrityskerran jälkeen totesin ettei sinne kannata mennä. Kun siellä ei kukaan suostu puhumaan minun kanssani, ellei lapseni tee jotain väärää. Nämä mammat juttelee keskenään, vilkaisee ohimennen "uutta tulokasta", eivätkä tee elettäkään tutustuakseen. Tai edelleen, ollakseen edes kohteliaita. Kun yritän virittää edes hiekkalaatikkotason keskusteluja (vitsi kun on jo kylmä, hohhoh näitä haalareita, on flunssakausi vissiin tulossa), saan vaivautuneen hymyn ja selkä kääntyy sattumalta vähän minuun päin oman lapsen touhuja seuratessa.

Ja niillä minun mammoilla on ollut samanlaisia kokemuksia. Uusissa asuinalueissa on ollut vaikeaa tai mahdotonta tutustua paikalliseen äitiposseen, kun niillä on jo omat kuppikuntansa eikä niihin ole sisääntulemista. Ei edes tervehditä, kun tullaan ekaa kertaa perhekahvilaan. Ja vaikka kävisi käsipäivää sanomassa, vain yksi kysyy säälistä että "minkä ikäinen lapsesi on" (jos olisimme koiria, tämä vastaisi pepun haistelua. Niin me tutustuaan).

Ne harvat miehet, joita sentään onneksi näen silloin tällöin, ovat poikkeus. Jannet (sain nimen tietooni heti, ilman kidutusmenetelmiä!) ja Markut kyllä juttelee, ja heittää läppää. Ne myös puhuu muutakin kuin mammaa, ne saattaa kysyä mitä teet työksesi. Siis oikeasti työksesi, ei vain juuri nyt. Mutta ne naiset, aargh. 

En minä vaadi että otatte minut mukaan leikkiinne, tai edes keskusteluunne. Olenhan minäkin joskus käymässä henkilökohtaista keskustelua, johon ei jokaisen Mirjan tarvitse osallistua. Mutta jotain käytöstapaa ja empatiaa pöytään kiitos. Jos joku tulee syksyn tuiskusta sisään yhden tai kahden niskuroivan ja räkänokkaisen lapsen kanssa ja huikkaa nopeasti ujon "hei":n, voit vaikka sanoa takaisin "hei". Kokeile myös pientä hymyä. Sitten voit katseellasi kysyä "voinko auttaa" ja suullasi vaikka "kamala keli siellä". Ei siitä mammasta sinulle vältämättä stalkeria muodostu silti, mutta saatat pelastaa yhden kotiäidin surkean päivän tarjoamalla edes näennäisesti juttuseuraa.Voit sitten ehkä nauttia samasta luksuksesta, kun itse joudut samaan tilanteeseen puolen vuoden päästä, omien mammojesi palattua töihin.

Ja oikeasti, onko teistä joillain muka jo liikaa ystäviä? Niin monta, ettei satunnaisen kulkijan kanssa kannata vaihtaa paria sanaa? Jos on, pyydä ne ystävät kylään. Sitten ei tarvitse tulla näyttämään sitä hapanta naamaa yleiseen tilaan.  

P.s. Tänään tuijottelin Betaniassa niitä happamia naamoja, jotka tällä kertaa lisäksi katsoi minua paheksuen (ja jos se ei paheksuen, mistä voisin tietää kun ette mitään puhu, ettekä hymyile?), kun Ykkönen laittoi vaihteeksi "ULOS!" -huutoshow:n päälle kaikkien muiden laulaessa. Mikähän siinä on, että ison porukan yhtäkkinen hiljentyminen ja yhtäaikainen laulaminen saa sen ihan paniikkiin? Pelkääkö se epävireistä esitystä? 

Eräs kohtuullisen ärsyttävä ilmiö on osunut silmiini tässä viimeisen vuoden aikana. Se kuuluisa solidaarisuus, jossa me naiset muka olemme n...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

34 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Unikoulu: Yöt 4 & 5

tiistai 23. lokakuuta 2012 Valeäiti 5 Kommenttia

Terveisiä höyhensaarilta, tai ainakin niiden satama-alueilta. Hyvin menee siis edelleen unikoulussa, vaikka ehkä pientä takapakkia / syyseuraussuhdetta on aavisteltavissa.

Neljäs yö meni yhdellä syötöllä, samoin viides. Selkeää on kuitenkin, ettei syöttöjä tarvittaisi ollenkaan, joten tässä meni jotain muuta vikaan. Se jotain taitaa olla minä, tai minun ruumiinosani.

Neljäs yö meni suunnilleen näin: 
klo 21.00: Viimeinen imetys. Yhden puolen jälkeen vauva on hereillä, mutta uninen. Olisi oiva aika laskea sänkyyn unta etsimään, mutta Ykkönen on vielä hereillä, joten siitä tuskin tulisi mitään. Syötän vielä toiselta puolelta ja puoliksi herätän siihen simahtaneen vauvan ennen kuin lasken sänkyyn.
Klo 21.15-21.30: Huutoa, tassuttelua ja paijausta. Äidiltä epätoivoista naamaa: "miksei se tänään toimikaan, voi toista kun se vaan huutaa". Isä astuu remmiin ja vielä jonkin aikaa huudettuaan vauva nukahtaa.
Klo 04.00: Vauva herää. Väsyneenä, ja vieläkin lannistuneena "huonosta" nukutuksesta, menen ja syötän vauvan. Samalla marttyyrimäisesti mietin että miksi se Insinööri ei voinut tassutella sitä takaisin uneen. Varmaan siksi, että ehdin jo herätä ja iskeä sen rinnalle.  Tästä on hyvä riidellä seuraavana yönä klo 04.00 ja olla sitä mieltä että Insinööri toi vauvan minulle syötettäväksi (anteeksi, taas).
klo 08.00: Vauva herää iloisesti pinnasängystään.

Ja kuten arvata saattaa, viides yö jatkoi huonoon suuntaan kulkemista: 
klo 21.00: Illan viimeinen imetys. Vauvauinnissa väsytetty sankari ei pysy mistään maailman "ravisteluista" huolimatta hereillä, joten lasken sen suosiolla sänkyyn suoraan rinnalta. Se jää kuitenkin nukkumaan ilman keskiyön herätystä, joten ei se täysi häviö ole. 
Klo 03.00: Se herää. Perhana. Tuntia aiemmin kuin viimeksi, joten nyt olen päättäväinen: tänään sinut tassutetaan takaisin uneen. 
Klo 04.00: Seisomme kumpikin olohuoneessa Insinöörin kanssa, minulla on täysin virkeä ja tunnin huutanut vauva sylissä. Käymme "rakentavaa keskustelua" siitä kuka (Insinööri) teki mitäkin (kaiken) väärin.
Klo 04.30: Olemme luovuttaneet tassuttelun, ja vauvalle syötetään pullosta korviketta. Se imaisee koko tetran, siirtyy sänkyyn puolihereillä ja simahtaa.
Klo 04.45: Ykkönen itkee. Se haluaa hetkeksi syliin kuunneltuaan tunnin ajan jatkunutta konserttia.
Klo 05.00: Pyydän anteeksi huonoa käytöstäni ja kaivaudun Insinöörin kainaloon jatkamaan unia.
08.00: Vauva herää iloisena sängystään.

Tarinan opetus? Ensinnäkään, yöaikaan ei ole hyvä keskustella siitä, miten asiat tulisi hoitaa. Olisi kiva varmistaa jo illalla, että kaikilla on sama näkemys yön strategiasta ja nukutusmetodeista. Toisekseen, Kakkosella ei kyllä edelläänkään mun mielestä ollut nälkä, se oli vain raivoissaan kuin ei saanut unta.

Viidessä yössä on nähty kaksi superhyvää yötä ja kolme erittäin hyvää yötä. Ne kaksi superyötä olivat ne, joina Insinööri nukutti Kakkosen pullon kanssa. Sanoisin, että tästedes jatkamme samalla linjalla, ja illan viimeinen maito tulee kaupan hyllyltä. Pakko myöntää, että se tekee minut vähän haikeaksi. Rinnalle nukahtava vauva on kuitenkin kaikessa rauhassaan melko ihana, eikä sitä milloinkaan muuten saa samalla tavalla lähelle. Mutta kyllä se on silti kuulkaa todella paljon ihanampaa herätä kahdeksan tunnin yöunien jälkeen levänneenä, joten valitsen sen.

Taistelu jatkuu, koulu jatkuu, raportit jatkuu. Kohta nähdään myös, miten kaksi puhkeavaa yläetuhammasta vaikuttaa tähän kuvioon. Jännä nähä.


Terveisiä höyhensaarilta, tai ainakin niiden satama-alueilta. Hyvin menee siis edelleen unikoulussa, vaikka ehkä pientä takapakkia / syyseur...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hulluna sinuun

Valeäiti 0 Kommenttia

Tiedättekö, mikä kaksivuotiaassa on ihanaa? Sitä voi tuijotella palavasti rakastuneena ihan iäisyyden, eikä se vaivaannu siitä ollenkaan. Jatkaa vain omaa pientä mutinaansa, kuiskuttelee "vauva pakalo", samalla kun yrittää kääriä nukkea harsoon. Välillä se irroittelee tarroja, ja jos ei ihan onnistu, pyytää apua "anna irti pois". Eikä sitä vieläkään haittaa että hullu äiti vaam pyörittelee sen tukasta kiehkuraa ja tuijottaa silmät kuivina, hölmö hymy naamalla.

Ja kun sille kuiskaa että mentäiskö yhdessä nukkumaan, se kuiskaa takaisin "joo" ja nukahtaa tyytyväisenä aikuisten sänkyyn.

Joskus meilläkin on tälläistä, Vauva-lehti -kelpoista.

P.s. Pieni Burrito nukkuu samaan aikaan vaunuissa, joihin se itse nukahti. Menestyksekkäästi alkanut unikoulu toimii siis edelleen, pienillä töyssyillä. Niistä lisää toisessa postauksessa.

Tiedättekö, mikä kaksivuotiaassa on ihanaa? Sitä voi tuijotella palavasti rakastuneena ihan iäisyyden, eikä se vaivaannu siitä ollenkaan. Ja...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Unikoulu: Yö 3

sunnuntai 21. lokakuuta 2012 Valeäiti 20 Kommenttia

Okei, voikohan tätä enää miksikään kouluksi kutsua. Tai jos tämä on koulu niin jätkä on maisteri.

Viime yö, olkaa hyvät:
Klo 18.30: Vika imetys tyttöjen illassa.
Klo 20.00: Vauva haetaan kotiin, nukkuu matkalla autossa vähän.
Klo 20.30: Iso satsi puuroa, ei kylpyä.
Klo 21.00: 150ml korviketta.
Klo 21.15: Sänkyyn hereillä.
Klo 21.20: Nukahtaa itse.
...
...
...
Klo 07.50: Iloista jokeltelua pinnasängssä, leikkii itsekseen. Puurolle ja banaanille.
Klo 09.00: Ensimmäinen imetys.

En. Voi. Uskoa. Tätä.

Okei, voikohan tätä enää miksikään kouluksi kutsua. Tai jos tämä on koulu niin jätkä on maisteri. Viime yö, olkaa hyvät: Klo 18.30: Vika ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

20 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Unikoulu: Yö 2

lauantai 20. lokakuuta 2012 Valeäiti 17 Kommenttia

OMG, en olisi ikinä uskonut että meillä voi mennä tämä näin, mutta kyllä: eilen ei tarvinnut imettää ollenkaan koko yönä. Aivan kreisiä. Heräsin viiden aikaan siihen älyttömään fiilikseen, kun tiedät heti että olet nukkunut pitkään, paljon pidempään kuin kolme tuntia. Kaksi tuntia myöhemmin heräsin vieläkin epäuskoisempana, kun paita ja peitto olivat maidosta märät. Minua ei ollut kukaan yöllä tyhjentänyt, kuinka maagista.

Näin helpolla se eilenkin meni: 
klo 18: Äiti lähtee illanviettoon kavereiden kanssa. (Oleellinen osa rentoa unikoulua ;))
klo 20.30: Insinööri syötti 160ml korviketta pullosta, vauva ei ihan nukahda syöttöön (kyllä, lapseni juo pullosta! ja korviketta!)
klo 20.45: Puolitajuton vauva lasketaan sänkyyn
klo 20.48: Taju kankaalla, pieni mies unessa
klo 00.15: "Wääää! Missä mun maito on!!". Et saa, tässä lämmintä kättä by Insinööri.
klo 00.16: Se nukkuu taas.  

...
...
...
...

klo 07.00: Hiljaista, tyytyväistä heräilyä pinnasängyssä, noustaan aamupuurolle. 

Wooooooot??!?!?! Todella, todella siisti juttu. En voi sanoin kuvailla.

Nyt vaan odotetaan sitä kuuluisaa 3. tai 4. yön takapakkia. Stay tuned.

OMG, en olisi i kinä uskonut että meillä voi mennä tämä näin, mutta kyllä: eilen ei tarvinnut imettää ollenkaan koko yönä. Aivan kreisiä. He...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

17 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Todiste

perjantai 19. lokakuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Sinne se nukahti, taas. Taivaat aukenee ja kellot soi, tässähän voisi vaikka nukkua. Vaan ei väsytä.

Sinne se nukahti, taas. Taivaat aukenee ja kellot soi, tässähän voisi vaikka nukkua. Vaan ei väsytä.

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Unikoulu: eka yö

Valeäiti 6 Kommenttia

Voi herranjestas ja huh hah hei, miksi tätä ei tehty aiemmin? Takana siis aivan erinomainen yö, helppo nukutus ja päiväunetkin hienosti takana. Kakkonen heräsi ekan kerran vasta kolmelta yöllä, ja nukkui siitä aamuun asti. I H A N A A. Tiedostan, että tämä oli vasta eka yö ja takapakkeja on odotettavissa, mutta ihan hurja onnistumisen fiilis tuli jo tästä yhdestä hyvästä hetkestä!

Jos tämä homma onnistuu, kirjoitan pidemmän "Valeäidin unikoulun" sitten vastaisuuden varalle. Jos joku muukin kaipaa tarkempia ohjeita. Sitä silmällä pitäen kirjoitin eilisestä aika tarkat muistiinpanot, tässä ne:

Unikoulu, YÖ 1
  • Illalla syötettiin puuro, käytiin suihkussa. Normaalit iltarutiinit siis.
  • 21.15 imetys, jäi hereille
  • n. 21.30 siirto pinnasänkyyn (joka siirrettynä keittiöön unikoulun ajaksi)
  • 21.45 alkaa itkeä enemmän, aloitan laittamalla ensin käden selän päälle vähän painaen ja sitten selän silittelyn piktillä vedoillaVauva möyrii käden alla, nousee välillä istumaan, kääntyilee...annan liikkua mutta nostan aina takaisin kyljelle jos on esim pää kiinni päädyssä.
  • Lopulta rauhoittuu mahalleen ja alkaa etsiä unta. Autan aina hetken rauhoittumaan pitämällä kättä selällä. Noin 3-5 kertaa nukahtaa itse, mutta alkaa taas itkeä kun havahtuu kosketuksen puutteeseen
  • 22.05 nukahtaa itse, ilman kosketusta (mahalleen). Itkahtaa vielä muutaman kerran, mutta ei enää herää kunnolla.
  • Ykkönen tietenkin herättää tässä seuraavan tunnin aikana sen kerran, ja minä itse kerran ovea narauttamalla. Nukahtaa kuitenkin ihan hetkessä uudestaan kun Insinööri pitää hetken kättä selällä. 
  • 02.50. Herään hiljaisuuteen, hölmön onnellisena. Se ei ole herännyt vielä kertaakaan.
  • 3.15 Herään pieneen kitinään, menen keittiöön, jossa Insinööri tassuttelee. Syötän onnellisesti.
  • 6.20. Kakkonen herää iloisena, ei tarvitse maitoa
  • 7.00 herään mölinään, laitan viestin "puuroa naamaan vaan!" saan vastauksen "huolehdi sä vaan siitä nukkumisesta" ;)
  • 8.15 Päivän ensimmäinen imetys
  • 8.50 sänkyyn nukahtamaan, selän silitystä ja tassua. Rauhoittuu nukahtamaan yksin kymmenessä minuutissa. Esikoinen katselee random valikoimaa videoita YouTubesta samaan aikaan…
  • 9.01 nukahtaa yksin sänkyyn. Nukkuu tunnin, kunnes isosisko menee ystävällisesti herättämään. Olisi nukahtanut taas uudestaan silittelyyn, mutta lähdettiin puistoon, joten herätin sen julmasti.
Isoin juttu oli se kuinka helposti nukahti aina jos heräsi. Nukahti illallakin kummallakin herätyskerralla kevyeen tassuun, ei todellakaan tarvinnut ottaa syliin. Itse asiassa nyt tuntuu siltä että sitä nimenomaan ei pidä ottaa syliin, että se on ollut meidän ongelma. Yösyötönkin jälkeen oli kuulemma hetken pyörinyt itsekseen, mutta rauhoittunut hyssyttelyyn kaukaa.

So far so good, jos me näin jaksetaan edetä, tästä voi vielä seurata oikeita yöuniakin!

Voi herranjestas ja huh hah hei, miksi tätä ei tehty aiemmin? Takana siis aivan erinomainen yö, helppo nukutus ja päiväunetkin hienosti taka...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Sota alkakoot

torstai 18. lokakuuta 2012 Valeäiti 12 Kommenttia

Kiitos taas kerran teille kaikille, todella hyviä vinkkejä tulvi! Sähköpostiin napsahti myös heti meidän perhevalmennusryhmän kahdelta jäseneltä jokin hieno kirjakin aiheeseen liittyen, mähän sanoin että se tuskainen synnytyskeskusteluryhmä on ollut meille lottovoitto :)

Anyway, vinkkienne ja omien muistisopukoiden virkistämisen jälkeen oman blogin ja parin kirjan parissa, olemme päätyneet jonkilaiseen strategiaan.

Taktiikka on nyt seuraava:
  • Pinnasänky on siirretty keittiöön, jotta yöhuudattaminen häiritsee vähemmän Ykköstä ja minua
  • Insinööri nukkuu parvella, ja hoitaa hulinat
  • Kakkonen söi 21.15, ja jäi hereille kuin tietäen että edessä on rankka yö
  • Nyt yritetään nukuttaa se tohon sänkyyn ilman mitään apuja, on nyt pyörinyt siellä hyvän tovin tyytyväisenä
  • Seuraava syöttö aikaisintaan neljä tuntia edellisestä (eli eka vasta 01.15), välissä paijataan sängyssä ja sitten nostetaan syliin kun hysteria alkaa
  • Yritetään nukuttaa uudestaan aina itsekseen sänkyyn, ei syliin tai selän paijaamiseen
Mähän tosiaan muistin vasta teidän kommentteja lukiessa, että olen ennenkin kysynyt teiltä tätä, ja toteuttanutkin menestyksekkäästi sitä pick-up-put-down -metodia. Joten vähän ehti jo toivo herätä. Vielä pari viikkoakin sitten se kello 24 huudattaminen kun toi kaksi hurjaa yötä, jolloin eka syöttö oli vasta aamukuuden aikaan.

Siispä: toivottakaahan meille oikein erittäin hyvää yötä, ja Insinöörille hurjasti käsilihaksia, malttia ja korville kestävyyttä! Ja mulle aika paljon rautaisia hermoja, jotta kestän kuunnella huutoa makkarissa. Niin ja vielä Ykköselle oikein, oikein syviä unia, jotta se ei joutuisi valvomaan toisten huutaessa.

Noniin, tästä se alkaa. Pinnasängystä kuuluu lupaava mölinä, ja minä olen ehkä henkisesti valmis.

EDIT 22.05: Se nukkuu. Se nukkuu. Se nukkuu!!! Se nukahti I T S E! Tai siis toki siihen tassutteluun, mutta edes syliin en kertaakaan ottanut. Katseli mua anellen ja kärsien "mutsi miks sä et ota mua syliin" ja vastasin ajatuksissani "koska sun pitää oppia nukahtaa ihan itse, se tekee sulle hyvää". Hyvä, hyvä, hyvä alku!

Kiitos taas kerran teille kaikille, todella hyviä vinkkejä tulvi! Sähköpostiin napsahti myös heti meidän perhevalmennusryhmän kahdelta jäsen...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Olkaa minun unineuvontapuhelin

Valeäiti 27 Kommenttia

Nukuin viime yönä korkeintaan tunnin pätkissä. Hermo meni. Niinpä meillä aloitetaan tänään unikoulu, ei yhtään myöhemmin. Enää pitäisi tietää, mitä h*****ä se kuuluisa unikoulu tarkoittaa. Joo tajuan tassutukset ja huudatukset ja muut tekniikat, mutta en löydä mistään "strategiaa", johon tämä koko homma perustuisi. Jos tavoitteena on jättää yösyötöt kokonaan pois tai ainakin vähentää niitä vaikkapa yhteen kertaan yössä, miten pitää toimia? Aloitanko siirtämällä ekaa syöttöä väkisin vaikka kello kolmeen kello 24 sijaan? Vai kello kuuteen? Mitä jos vauva huutaa tunnin tai kaksi sylissä (niin kuin se on aiemmissa yrityksissä tehnyt), mitä jos se vaan ei rauhoitu vaan vetää pahemmille kierroksille koko ajan? Pitääkö oikeasti koko ajan vain silittää selkää vai voiko kyykätä ja sheikata beibeä kunnes liike on riittävän iso? Mitä tolle isommalle lapselle tehdään kun se raukka herää? Menenkö minä parvelle nukkumaan, hoitaako Insinööri tämän kaiken vai tuleeko vauvalle liian iso ikävä mua (välillä sen huudot loppuu vain myn sylissä, vaikka ei rintaa saisikaan)? Voidaanko kouluttaa vain yönukutuksilla, pitääkö sinänsä hyvin toimivat päiväunetkin ottaa tähän nukutustouhuun mukaan?

Mä en T I E D Ä. Olisin soittanut unineuvontaan, mutta se on sairaana. Siis se yksi tyyppi, jonka numeron neuvola osasi antaa. On luettu Unihiekkaa Etsimässä ja googletettu niin maan perhanasti, mutta vieläkään kukaan ei ole antanut mulle edes mallia, jota voisin soveltaa. Siis tyyliin: "tee näin: 1. yö...".

Internet on kuitenkin hyvä ja viisas, ja te etenkin. Siispä tukeudun nyt teihin! Kertokaahan kiltit heti ja nyt, millä ohjeilla opetataan 7kk lapsi nukkumaan läpi yön, tai ainakin yli kolmen tunnin pätkissä? Kauanko jatketaan ilman tuloksia, milloin todetaan ettei ole valmis nukkumaan? Kuinka nopeasti jotain tuloksia pitäisi näkyä?

Taustatietoa
  • Vauva ei osaa nukahtaa itse sänkyyn (joo mä tiedän että tämä on se perusongelma). Nukahtaa päivällä ekoille unille rinnalle tai vaunuihin ja toisille yleensä vaunuihin. Tätä en pidä enää ongelmana, koska ne ekat unet jatkuu kuitenkin tunnin ja toiset yli kaksi. 
  • Syö kiinteitä jo melko hyvin, rintaa selkeästi vähemmän päivisin
  • Yöllä ei varmuudella ole nälkä, on nukkunut jopa 6-8h pätkiäkin parit elämänsä aikana. Selkeästi vääntelehtii yöllä rinnalla, kun ei ole oikeasti nälkä. 
  • Nukahtaa rinnalle noin klo 21. Herää siitä useita kertoja vähän itkemään, ekan kerran sen puolen tunnin unen jälkeen. Klo 24 herää kunnolla itkemään. Yleensä luovutan ja syötän sen, koska olen juuri itse nukahtanut. Siitä sitten klo 02, 04, 05... ja aina jos on nukahtanut mun viereen niin herää tunnin päästä itkemään. Herää aamuunsa klo 7.
  • Sen kaksi kertaa kun ollaan saatu se klo 24 nukahtamaan uudestaan ilman rintaa, se on saattanut nukkua tooooosi pitkään. Ja sitten taas ei.
Odotan teiltä nyt vähän kuuta taivaalta, toimittakaa se kiitos :)

Nukuin viime yönä korkeintaan tunnin pätkissä. Hermo meni. Niinpä meillä aloitetaan tänään unikoulu, ei yhtään myöhemmin. Enää pitäisi tietä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

27 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Synnytysvideoiden jälkeen

keskiviikko 17. lokakuuta 2012 Valeäiti 12 Kommenttia

"Mä kuulin että siellä pakotettiin isät puhumaan keskenään tunteista"
"Ja sit siellä katotaan synnytysvideo, siis kuka sellaisen haluaa nähdä?"
"Enkä todellakaan ole puhumassa imetyksestä tuntemattomien ihmisten kanssa"
"Meidän ryhmässä ainakin oli pelkkiä hulluja"
"Joo ei mekään sinne todellakaan enää mennä"

Kuntien tarjoama perhevalmennus kärsii paljolti (osin ansaitusti) ennakkoluuloista. Moni tuntemamme perhe on jättänyt leikin kesken niiden muutaman ensimmäisen kerran jälkeen. Ei ihme sinänsä, joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä kerätään arkiaamuisin kolmeksi tunniksi puhumaan tunteista, synnytyksestä ja imetyksestä. Niiltä osin se ennakkoluulo pitää nimittäin paikkansa, noista jutuista siellä oikeasti puhutaan.

Mutta jos pääsee omista koulufläsäreistään ja teiniangsteista yli, voi saada aika paljon. Ensinnäkin ne kamalat keskustelu aamuisin saattavat olla ihan oikeasti hyödyksi. Tee kuten koulussa: punastele ja mökötä, teeskentele ettet kuuntele. Mutta säilö ne jutut salaa korvan taa, saatat tarvita niitä.

Toisekseen, perhevalmennus muuttuu kullanarvoiseksi vasta vauvojen synnyttyä. Etenkin ensimmäisen lapsen kanssa on erittäin hyödyllistä jutella muiden samanikäisten vauvojen vanhempien kanssa. Kun paikalla on myös alan ammattilainenkin, on melko varmaa että saat tapaamisissa vertaistukea, neuvoja ja ideoita. Kannattaa siis ainakin kerran kokeilla.

Sokerina kakun päällä on sitten ne "hullut", ne muut vanhemmat ja perheet. Kun yhdistävänä tekijänä on vain samoihin aikoihin hedelmöittyneet munasolut, on tietenkin suuri riski että ryhmässänne on muitakin kuin sielunkumppaneitasi. Tai sitten käy niin kuin meille, ja muutama kunnan järjestämä tapaaminen tuokin useita rakkaita ystäviä elämääsi.

Me tapasimme oman ryhmämme melkein kaksi vuotta sitten, Betanian perhekahvilassa. Siitä eteenpäin, melkein vuoden päivät, olimme täällä todella paljon. Kävimme vauvahieronta- ja kukkuluuruukerhot, laulelimme tiistaisin ja tapasimme toisiamme muuten vain kahvia juoden, lasten leikkiessä rauhassa taustalla. Betania oli meille kuin yhteinen olohuone. Ykkönen oppi kävelemäänkin siellä.

Tämän sadepäivän kunniaksi palasin Betaniaan ihmettelemään yli vuoden tauon jälkeen. Meitä kohtasi uudet lapset, mutta sama ystävällinen vastaanotto, samat lelut, sama mukava meininki ja edelleen herkulliset euron pullat ja 50 sentin kahvit.

Niin, entä ne muut hullut? Niistä hulluista tuli meille todella tärkeä verkosto. Niin lapset kuin äiditkin ovat edelleen keskenään läheisiä ystäviä. Pidimme yhteiset yksivuotissynttärit, vierailimme ristiin kaksivuotiaiden juhlissa. Soittelemme viikottain, lähetämme avautumistekstiviestit korvatulehdusten ja kiukkupäivien keskellä. Mikä parasta, nyt jo kahdella muullakin perheelle on taas vauva kuvioissa, ja kolmaskin kahden perheen lapsi on syntymässä.

Perhevalmennus, tuo legendaarinen kammotus, toi meille ja minulle enemmän kuin olisin ikinä uskonut.

Sen kunniaksi ilmoitin Ykkösen tänään Ilo liikkua - kerhoon. Ja myös toisenkin meidän ryhmäläisen, mutta se ei vielä tiedä sitä. Aion herättää Betania-perinteen uudestaan henkiin.

"Mä kuulin että siellä pakotettiin isät puhumaan keskenään tunteista" "Ja sit siellä katotaan synnytysvideo, siis kuka sella...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mitä oikeat äidit tekisi

tiistai 16. lokakuuta 2012 Valeäiti 6 Kommenttia

Löysin tälläisen muistilapun kännykästä. Kesällä on ilmeisesti ollut ainakin aikeena yrittää olla enemmän sellainen oikea äiti. Sellainen, jolta löytyy nenäliina.

Löysin tälläisen muistilapun kännykästä. Kesällä on ilmeisesti ollut ainakin aikeena yrittää olla enemmän sellainen oikea äiti. Sellainen, j...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Jossittelua

Valeäiti 15 Kommenttia

Ykkösen täytettyä kaksi olen miettinyt kovasti, millaista elämä olisi sen normi ikäeron kanssa. Siis kaksi lasta, kaksi vuotta. Selvennettäköön, että (nykyään) tämä 17kk ikäero ei ole mun mielestä mitenkään pieni, mutta moni sitä edelleen kommentoi. Puistossa moni toteaa että "sulla taitaa olla aika kiireistä", tai että "noilla sun pojilla ei taida olla kovin iso ikäero". Ensinnäkin, minkä minä sille voin, että punainen on mun mielestä kiva väri, samoin sininen. Niinpä kumpikin androgyynihkö lapseni on puettu arvailuväriin, jonka tulos on melkein aina väärä. Toisekseen, ei se nafti puolitoista vuotta nyt niiiin pieni ikäero ole. Näissä puistoissa pörrää mm. eräs äiti kahden samankokoisen lapsensa kanssa, joiden ikäero on 13kk. Hänkin on hengissä. Olen kuullut jopa vauvoista, jotka syntyvät yhtäaikaa. Niidenkin äideillä on joskus meikkiä.

Silti, moni asia olisi varmaan toisin. Suurin ero tulee varmasti Ykkösen omatoimisuudessa, niin hyvässä kuin pahassakin.

Jos Kakkonen syntyisi nyt:
  • Olisin ehtinyt välissä töihin. En osaa sanoa onko tämä plussa vai miinus. 
  • Raskaus, ainakin sen loppu, olisi varmaan ollut astetta helpompi, kun sylissä ei ole jatkuvasti kymppisäkki tahtoikää ja osaamattomuutta sen sisäisen kymppisäkin lisäksi.
  • Välttyisin siltä järkyttävältä kantorumbalta, jota alussa kohtasin: turvakaukalo vauvoineen yhdessä kädessä, toisessa vain sisätiloissa kävelevä taapero. Tai yksi rintarepussa, mutta käsissä samat painot. Tai yksi mahallaan jäisessä maassa, toinen huutavana vaunuissa...ymmärrätte varmaan. Ykkösen mobiliteetti on varsin suotuisa asia nykyään. 
  • Suuri osa päivittäisistä kävelyistä kuluisi toisaalta yhden maanitteluun toisen huutaessa. Alkuaikoina Kakkonen huusi lähes kaikki vaunumatkat, jotka siksi taitoin lähes juosten kaksi lasta kyydissä. Nyt Kakkonen suostuu onneksi möllöttämään alakerrassakin sen kolmen vartin ajan, jonka Ykkönen käyttää korttelin ympäri tutkimiseen kävelemiseen.
  • Toisaalta tuplaratashankinta olisi vielä vaikeampaa, kun pitäisi miettiä pärjäisikö ilman. Nyt tuntuu että pärjäisi, mutta kyllä se aika pirusti helpottaa että sen isommankin spagetin saa vaunuihin taklattua kun kiukku iskee.
  • Ei tarvitsisi nostaa yhtä lasta syöttötuoliin samalla kun imettää toista. Toki se oppi ensimmäisten viikkojen aikana itsekin kiipeämään sinne, mutta poistuminen vaati silti apukäsiä. Niinpä laskeskelin jatkuvasti milloin kannattaa imettää, jotta Ykkösen nostelun tarve olisi minimissä.
  • Ei tarvitsisi myöskään epätoivoisesti silitellä pinnasängyssään herännyttä huutajaa, samalla kun se herättänyt huutaja on nännimonnina. Ergonomian minimivaatimukset eivät ihan täyttyneet. 
  • Esikoinen osaisi välillä myös sanallisesti kertoa, mikä sitä vituttaa.
  • Meillä saattaisi olla muutama kuukausi edes vähän parempaa unta takana. Toisaalta mitä hyötyä siitä olisi, viikko vastasyntyneen kanssa ottaa kyllä luulot pois. Eipähän ehditty tottua.
  • Oltaisiin ehkä ehditty tehdä kaikki Ison Tytön Jutut Ykkösen kanssa: pois pinnasängystä, tutista eroon, pottakoulua. Nyt tuohon kaikkeen menee varmaan aika paljon kauemmin, mutta eihän sekään toisaalta haittaa. 
  • Osa vauvakamoista olisi ehkä pitänyt ostaa uudestaan, nyt ne siirtyy suoraan käytöstä seuraavalle.
  • Alkava uhma olisi varmasti pahempi, pikkuveli saisi enemmän turpaan. Ykkönen ei ole koko 7kk aikana osoittanut oikeastaan mitään mustaukkaisuutta, ja veikkaan että tämä johtuu iästä. Koska nyt omistustahtoa ja mustasukkaisuutta kyllä löytyy vaikkapa junavaunuja kohtaan ihan eri tavalla kuin aiemmin. Ne ovat HÄNEN.
  • Lapset eivät olisi yhtäaikaisesti pahassa uhmaiässä (2,5v) ja pahassa tahtoiässä (1v). Odotan innolla.
  • En olisi ehkä aloittanut koko blogia. Kukin valitkoon itse onko tämä hyvä vai huono asia.

Ykkösen täytettyä kaksi olen miettinyt kovasti, millaista elämä olisi sen normi ikäeron kanssa. Siis kaksi lasta, kaksi vuotta. Selvennettäk...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

15 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kilppari bussissa

maanantai 15. lokakuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

"Kilppari!"
"Missä?"
"Bussissa, kilppari bussissa!"
Kyllä siitä kilppari löytyy jos oikein katsoo.

"Kissa!"
"Täh, missä muka?"
"Tuolla!" (osoittaa ikkunaa)
"No kappas, niinpäs onkin. Mitähän se kissa siellä tekee?" 
"Syö!"
"Mitä se syö?" 
"Kännykkää! Kissa syö kännykkää!*"

Ja kun takaoven avaa, toiselta puolelta löytyi tälläinen.


Kyllä nää kaksi aina päivän iloksi saa käännettyä. 

*Kyllä, kaikki lauseet vaativat huutomerkin. Kaikki on niin siistiä.

"Kilppari!" "Missä?" "Bussissa, kilppari bussissa!" Kyllä siitä kilppari löytyy jos oikein katsoo. ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Pienet voitot, isot häviöt

Valeäiti 12 Kommenttia

Tätä päivää, ja elämää yleensä, voi kai aina katsoa kahdelta kantilta. Pienet voitot voi kai joskus korjata isot häviöt. Kokeillaanpa.

Pieni voitto: Sain nukkua aamulla tunnin pidempään Insinöörin hoitaessaan lapsia (kiitos <3).
Iso häviö: Yöllä valvottiin kaksi tuntia normaalien perusherätysten lisäksi.

Pieni voitto: Ykkönen pissasi aamulla pottaan.
Iso häviö: Sitä ennen se oli pissannut meidän sänkyyn.

Pieni voitto: Kakkonen nukkui vaunuissa kaksi tuntia.
Iso häviö: Sitä edelsi puolentoista tunnin huutohelvetti nukutus, jonka aikana huomionkipeä Ykkönen piirsi vahaliidulla TV-tasoon ja huopakynällä uusiin sukkiksiinsa.

Pieni voitto: Kakkonen söi hyvin lounasta, sekä itse että lusikalla syötettynä.
Iso häviö: Tämä tapahtui Ykkösen nukutusaikaan, jolloin nukahtamisen sijaan leikittiin hauskaa "ärsytä mutsi hermoromahduksen partaalle sängystä poistumalla" -leikkiä.

Pieni voitto: Osasin luovuttaa ajoissa, ja nukkumisen sijasta menimme kaikki yhdessä suihkuun.
Iso häviö: Suihku oli pakollinen (ks. seuraava kohta).

Pieni voitto: Ykkönen osasi hienosti kertoa, että Kakkoselta oli tullut kakka.
Iso häviö: Mainittu "iso kakka" tuli Kakkosen istuessa ja leikkiessä vessan lattialla, ilman vaippaa. Suihkussa kakkaa löytyi ainakin minun käsivarrestani, Kakkosen päälaelta ja suupielestä, ja kaikista mahdollisista tekstiilipinnoista.

Pieni voitto: Sain tukkani pestyä.
Iso häviö: Kakkatahroja saattaa silti vielä löytyä.

Pieni voitto: Ykkönen nukahti lopulta kolmelta päiväunilleen minun laulaessa Sinistä hetkeä.
Iso häviö: Sitä ennen istuin sohvalla ja itkin, tiuskittuani taas vihaisesti lapselle samalla kun heittelin sitä liian ronskisti takaisin sänkyyn.

Pieni voitto: Sain siivottua keittiön ja laitettua juhlien jämät pakkaseen. Porkkanakakut laitoin rasioihin annoskokoina pahan päivän varalle.
Iso häviö: Voipi olla, ettei porkkanakakkua enää tämän päivän jälkeen ole jäljellä.

Pieni voitto: Olemme sopineet, että ensi viikonloppu pyhitetään Kakkosen unikouluttamiseen, uskon että se helpottaa päivä-, ilta- ja yönukutuksia.
Iso häviö: Tänään on vasta maanantai.

Tätä päivää, ja elämää yleensä, voi kai aina katsoa kahdelta kantilta. Pienet voitot voi kai joskus korjata isot häviöt. Kokeillaanpa. Pi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

12 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Sokeripöly laskeutuu

sunnuntai 14. lokakuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Harvoin tuntuu näin hyvältä maata sohvalla yöppärissä.

Kaksipäiväisen synttärijuhlinta on nyt takana, erittäin onnistuneesti. Neuroottinen suunnittelu työlistoineen ja jokapäiväisine leipomisineen teki tästä suorastaan helppoa. Okei, huikea synttärikakku* valmistui perjantaina vasta klo 01.15, mutta siitä eteenpäin olikin todella lungia. Hommat oli itseasiassa niin hyvin hanskassa, että viikonlopun aikana ehdittiin käydä myös ystävien uudessa kodissa kylässä "pientä maalaushommaa" ihastelemassa, toisten luona vaatekutsuilla ja vielä isolla porukalla, suunnilleen sadan lapsen voimin, sunnuntaibrunssilla.

Ja sitten jossain välissä oli yhdet 40 ihmisen ja yhdet 14 ihmisen juhlat.

Lauantain juhlissa elettiin yksi hullu tunti, kun tuvassa oli alle metrin mittaisia kääpiöitä yli suositusten ja lisää ihmisiä lappasi ovesta sisään nopeammin kuin skumppaa ehti kaataa. Sen tunnin aikana en nähnyt Ykköstä juurikaan (kuulin kyllä sen kiljahdukset kun se availi paketteja puoliksi), Kakkosen olemassaolon unohdin täysin. Se oli onnekseen löytänyt monta hyvää turvapaikkaa erinäisten kummien ja ristiäispappien sylistä.

Kahteen juhlaan mahtui paljon ihania ihmisiä, valtava lapsilauma (oikeasti niitä taisi olla enimmillään kymmenen, vaikka Insinöörin arvion mukaan "joku ainakin viisitoista"), hurja määrä ihania lahjoja, ilmapalloeläimiä, aivan liikaa porkkanakakkua ja marenkia, sekä monen monta iloisen ikimuistoista hetkeä. Seitsemältä Ykkönen vaelsi meidän sänkyyn pötköttelemään ja esitti toiveen "kylpyyn". Niinpä päivänsankari robottiveljineen (maailman hauskin kuva tulossa) pestiin vielä juhlallisesti vieraiden läsnäollessa ja lähetettiin nukkumaan. Me saatiin vielä nauttia kavereiden seurasta, kunnes monelle niistäkin tuli yhtäkkiä väsy. Kakkosen tunnin kestänyt huutoshow ei varmasti vaikuttanut tähän.

Oli miten oli, huutoshow päättyi Insinöörin, Kakkosen ja minun nukahtamiseen sohvalle telkkarin ääreen. Onnellisina ja rättiväsyneinä. Tämä ilta näyttäisi päätyvän melko samaan. Ensin joidenkin pitää vain tuhota toi vajaa skumppendaali.

Oli aivan mahtava viikonloppu, kiitos kaikille osallisille!

P.s. Silti vähän tuntuu ettei tätä kyllä jatkossa voida tehdä kaksi kertaa vuodessa. HopLopissakin on puolensa.

*Kuvia kakusta, pienestä robottimiehestä ja muista huikeista teoista seuraa heti kun kamera suostuu juttelemaan tietokoneen kanssa.

Harvoin tuntuu näin hyvältä maata sohvalla yöppärissä. Kaksipäiväisen synttärijuhlinta on nyt takana, erittäin onnistuneesti. Neuroottinen...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kuin normaali ihminen

lauantai 13. lokakuuta 2012 Valeäiti 13 Kommenttia

Tuntuu jo aika kaukaiselta ne ajat, kun kotioven sulkeutuessa alkoi ajastin tikittää: kaksi tuntia ja olet kotona, riisut takkia jo porttikongilla, jonne vauvan hysteerinen huuto raikaa.

Vastahan se oli, kun ilta-aikaan liekani oli niin lyhyt, ettei kotoa oikeastaan kannattanut poistuakaan. Kun vain minä ja ulokkeeni kelpasivat. Pulloa ei todella kunnioitettu, korviketta ei nielty. Tanssitunnille pääsin imettämällä urheiluvaatteet päällä, juoksemalla tunnille ja sieltä heti sen päättyttyä pois, ja silti vastassa oli karjuva vauva ja kyspynyt mies. Aina.

Olen aika kovapintainen ja pystyn kyllä lähtemään kotoa, vaikka vauva itkisikin. Ymmärrän, ettei se sitä oikeasti traumatisoi, ja että oma aika on kriittistä minulle kotona jaksamisen kannalta. Eikä se kotiinpaluuitkukaan niin kamalaa ollut, että sen vuoksi olisi tanssitunti kannattanut skipata. Mutta kyllä se silti alkoi vähän ketuttaa. Aina viimeinen tunti kaupungilla ennen kotiinpaluuta oli kännykän tuijottelua, Sen Puhelun odottelua ja huutoon valmistautumista. Rentoudu siinä sitten ystävien kanssa vaatteista puhuen.

Ja sitten menimme neuvolaan. Puhuttiin tädin kanssa, joka ymmärsi ja sympatiseerasi, tajusi ettei kahden lapsen kanssa unikoulutus, pottakoulutus ja rytmien hakeminen välttämättä suju noin vain. Ainakaan näillä yöunilla. Kuitenkin yhdessä todettiin, että olisihan se hyvä jos saataisiin imetystä vähennettyä, kiinteiden määrää siten lisättyä ja ehkä yöunia parannettua vähän kanniskelemalla. Sovittiin että Insinööri auttaa öisin. Näinhän me oltiinkin jo tehty, ja saatu ihan valtava muutos aikaan jo parissa päivässä. Kakkonen oli juuri edellisenä yönä nukkunut koko elämänsä pisimmän yhtäjaksoisen unipätkän, ja heräsi vasta puoli kuudelta aamulla ensimmäisen kerran. Neuvolasta saatiin ehkä se viimeinen itsevarmuus, nyt me kyllä hoidetaan tämä homma kotiin.

Kahden hyvän yön jälkeen tuli sitten eilinen päivä ja ilta. Ensin päivä, jonka aikana Kakkonen ei syönyt juuri ollenkaan maitoa, jouduin suorastaan väkisin tarjoamaan seitsemän tunnin jälkeen. Ja kiinteät tietenkin upposi. Päiväunia se veti kahdet, joista toiset taas kerran 2,5h. Sitten ilta, ja tämä on se suurin voitto: lähdin kotoa kello kuusi illalla, takki auki, mutta en vauvan takia. Se oli syönyt "joku pari tuntia sitten" eikä "takki päällä ovensuussa istuen", enkä tiennyt milloin se haluaisi syödä seuraavan kerran. Lähdin silti kiireessä ja totesin että pärjätkööt. Ei ollut maitoja pumpattu, ei vauvaa juuri imetetty, ei kelloa tuijoteltu. Palasin kotiin puoli yhdeksältä illalla, eli liian myöhään. Olin varma että ovella on vastassa aivan superväsynyt vauva hirveän nälän kanssa ja sen mukainen huuto.

Vastassa oli hiljainen koti, keittiötä siivoava mies ja nukkuvat lapset. Puurolautaset oli kaluttu tyhjiksi, lisäruokaa oli hoidettu vielä marjoista ja leivistä. Montakohan lasta sillä oikein oli ollut syömässä, eiväthän nyt minun lapseni noin paljon syö...?

"Noooo, mites täällä meni?"

"Oikein hyvin!" (näyttää videon, jossa
kaikki kolme syö iltapalaa ja kikattaa)

"...Mut mä en saanu pidettyä tota vauvaa millään hereillä,
se vaan sammui syliin". 

Just, sellainenhan se mun vauva onkin aina ollut. Not.

Jotenkin tuntuu, että asiat on nyt pienestä kiinni ja jokin muutos on tulossa. Joka tapauksessa olen mahtavan iloinen jo näistä muutoksista. Tässähän tuntee itsensä vallan täysiarvoiseksi ihmiseksi, joka saakin taas mennä ja tulla miten huvittaa. I H A N A A.
                                                                                                                         

Tuntuu jo aika kaukaiselta ne ajat, kun kotioven sulkeutuessa alkoi ajastin tikittää: kaksi tuntia ja olet kotona, riisut takkia jo porttiko...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hullu paljon maksaa, fiksu ei mene ollenkaan

perjantai 12. lokakuuta 2012 Valeäiti 10 Kommenttia

Teksti sisältää mainoslinkin (merkitty *)

Tänä vuonna vältyn siltä jo pakonkin sanelemana. Tuplarattaiden työntely Hullareilla on muutenkin aika idioottihommaa (ei ne tilaa vie normaaleja enempää, mutta kahdesta lapsesta tulee kahdesti paheksuvia katseita), mutta supertyhmää siitä tekisi tämä jättisynttäriviikonloppu. Sitäpaitsi viimeksi iski vähän pimeä hetki ja mitään-en-osta muuttui kolminumeroiseksi visalaskuksi. Onneksi venäläisittäin palautin siitä puolet.

Keltaisia kasseja olen bongannut muutamia kaupungilla, mitään haamuhuhuiluja en ole kuullut, enkä ole työpaikalla kuuntelemassa mitä kaikki ovat ostaneet, samalla kun syödään jonkun tuomia mokkapusuja. Kaksi päivää olen siis jo niitä lähes kokonaan vältellyt. Sitten menin ja käväisin siellä verkkokaupassa*. Apua. Tämähän vie koko hulluuden pois hulluista päivistä, ja tekee shoppailusta lähes fiksua. Jonottamatta, penkomatta, hikoilematta ja tungeksimatta lasten kengät ja ne ihanat laukut.
Varmaan pitäis käydä nämä ostamassa.
Kuva Stockmann.com*

Onneksi synttärihulinat pitää mut ehkä aika kiireisenä vielä tämänkin päiväuniajan, eikä kauppaan tarvitse mennä. Tai siis surffata. Iik.

P.s. Ollaan oltu hieman touhukkaita, sanoisin. Lastenhuoneen katto ja seinä on maalattu, yksi porkkanakakku ja pinaattifetapannari on leivottu, marenkeja on tehty kolme satsia ja olen tehnyt koristeluja. Siis mitä helvettiä, minä mitään koristele. Varsinkaan jollakin lehdillä. Yäk. 

P.p.s. Tänään oli aika vahvasti Ihan Oikea Äiti tunne: heräsin vauvan itkuun puoli kuudelta (vasta!!!), ja imettääkseni jouduin ensin siirtämään päälläni makaavan 12kg taaperoa, joka nojasi päällään mukavasti henkitorveeni. Selittää näkemäni kuristusunen, mutta ei sitä, miten voin olla heräämättä kun kahvaton kuula möyrii sulokkaasti päälleni ja hakeutuu siinä (itselleen) mukavaan uniasentoon.

P.P.p.s Nyt on sitten eka mainoslinkki ever tungettu tänne. Nyt on sielu myyty.

Teksti sisältää mainoslinkin (merkitty *) Tänä vuonna vältyn siltä jo pakonkin sanelemana. Tuplarattaiden työntely Hullareilla on muutenki...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vinkkejä tytön elämään

torstai 11. lokakuuta 2012 Valeäiti 8 Kommenttia

Tänään on Ykkösen syntymäpäivän lisäksi muutenkin tärkeä päivä: tyttöjen päivä. Tyttöjen asema maailmassa on edelleen naurettavan huono, vaarallinen ja törkeä. Oikea lottovoitto ei olekaan syntyä Suomeen, vaan syntyä miehenä. Toki Suomessa on elämä varsin mallillaan, tytöilläkin. Mutta silti, ei ole tytön elämä helppoa vaikka miten onnelassa asuisi (eikä miehenkään tai poikienkaan, mutta niistä minä en tiedä tarpeeksi). 

Kun noin 2,5 vuotta sitten sain tietää saavani tyttären, mieleni valtasi suuret tunteet. Päällimmäinen niistä oli onni, olin ehkä salaa sittenkin toivonut saavani tytön. Olisihan se niin kivaa nähdä oma pienoismalli, ja ihmetellä mitä kaikkea meissä on samaa ja mitä ei. Samalla kuitenkin mieltä painoi suuri huoli. Olisihan se niin kamalaa nähdä oma pienoismalli, ja kauhistella mitä kaikkea meissä on samaa... Myös ulkopoliittiset kysymykset nousivat mieleen. Insinöörin ensimmäiset sanat päästyämme kahden kesken fiilistelemään, kertovat kaiken: "Nyt on tuhat mulkkua huolehdittavana". Vapautan Insinöörin tässä heti ja totean, että ei se normaalisti noin härskejä puhu, se vain viittasi härskiin vitsiin (jonka oli varmaan oppinut roisilta vaimoltaan): "Teinipojan vanhemmat joutuvat huolehtimaan yhdestä mulkusta. Teinitytön vanhemmat tuhannesta". Oli siis alettava huolehtia niistä tuhansista mulkuista, jotka yrittää panna halvalla.

Teinitytöt, tai tytöt yleensä, ovatkin kai aika usein siinä viattoman uhrin asemassa. Syöttinä, jonka miehet saalistavat jos hame on liian lyhyt. Huonosti palkattuina, kotiin jumahtaneina ja aliarvostettuina. Tai vaihtoehtoisesti kovaäänisinä feministeinä, jotka vihaavat miehiä, pornoa ja yhteiskuntaa noin niin kuin muutenkin. En todellakaan aio tässä ja nyt kuvitella, että ymmärtäisin sukupuolten välisestä tasa-arvosta tai sen puutteesta kertoakseni täällä jotain järkevää siihen liittyen. En edes osaa sanoa, onko väärin että pojille ja tytöille on eriaiheiset synttärikortit (koska mitä sitten jos 2v kortissa on poika traktorin kanssa, voi kai tytöllekin antaa lahjaksi pojan kuvan, jos traktorit on se pääjuttu?), tai että lapsesta kysytään ensimmäisenä sukupuolta. (Ei sitä tässä vaiheessa voi oikein harrastusten tai ammatinkaan perusteella luokitella, joten jos luokitella haluaa niin miksei sitten kromosomien mukaan.)
 
On tässä etujakin.

Minulla itselläni on ollut erinomaisen hyvä elämä tyttönä tähän asti. Olen saanut kulkea suht koskemattomana lyhyidenkin helmojen kanssa (satunnaisia baari-idiootteja en laske suureksi fyysiseksi loukkaukseksi), löytänyt jonkinlaisen sovinnon nykyisen naisihanteen ja oman peilikuvan kesken, löytänyt hyviä ystäviä ja vältellyt huonoja, päässyt elämässä omilla ansioilla eteenpäin ja mielestäni saanut aina ihan tasoani vastaavaa kohtelua, en ikinä yli tai ali oman sukupuoleni takia. Vanhempi ovat tehneet hyvää työtä: osaan luottaa sekä itseeni että läheisiini, ja ajattelen että kaikesta selviää jotenkin.

Silti tytön kasvattaminen pelottaa huolella. Tuleekohan siitä fiksu? Onkohan se sosiaalinen? Kaunis?* Saako se paljon kavereita, osaako olla puukottamatta selkään? Kiusataanko sitä, kiusaako se muita? Tykkääkö se tytöistä, pojista vai kaikista ja onkohan sillä mulle mitään väliä? Löytääkö se Sen Oikean vai liian monta väärää? Miten se kokee naisihanteen, minäkuvan, kalorit? Osaanko olla puristelematta inhoten omia läskejäni sen nähden? Osaanko antaa sille eväät itsevarmuuteen, ylpeyteen ja samalla nöyryyteen? Saanko minä lapsenlapsia? Osaakohan se laulaa?

Oleellisia ja turhanpäiväisiä kysymyksiä, miljoona vastausta saamatta. Niitä odotellessa yritän opettaa Ykköselle, että:
  • Naiset voi tehdä ihan kaikkea mitä miehetkin, paitsi helikopterin.
  • Prinsessatkin voi ajaa mopolla, helma pitää vain nostaa turvaan.
  • Uskottavuus syntyy tiedosta, katsekontaktista ja matalasta äänestä. Älä kimitä.
  • Kukaan ei voi puolestasi päättää osaatko tai pystytkö, mutta itse voit kyllä hidastaa itseäsi huolella.
  • Elämässä saa itseasiassa aika usein toisenkin mahdollisuuden, käytä ne viisaasti.
  • Siksi kannattaa myös välillä erehtyä, joten yritä.
  • Jos mokailee huolella, on seuraukset pienemmät jos siitä kertoo vanhemmilleen.
  • Meikatessa tulee tehtyä rajuja virheitä, mutta onneksi niistä oppii.
  • Jos näytät rintaa, älä näytä reittä. Jos näytät reittä, älä näytä rintaa. Tämä ei liity turvallisuuteen, vaan tyylikkyyteen.
  • Epiduraali on ystävä.
*Hurskaasti voisin sanoa, että lapseni on aina silmissäni kaunis, mutta kyllä minä toivoisin että lapsistani tulisi ihan objektiivisestikin mukiin menevän näköisiä ulkomuodoiltaan. Se helpottaisi elämässä, valitettavasti. 

Kuva google.

Tänään on Ykkösen syntymäpäivän lisäksi muutenkin tärkeä päivä: tyttöjen päivä. Tyttöjen asema maailmassa on edelleen naurettavan huono, v...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Taitava kaksivuotiaani

Valeäiti 16 Kommenttia


11.10.2010 
50cm / 3,3 kg

 

11.10.2012
88cm / 11,7 kg

"Puhuu selviä lauseita.
Hyvät motoriset taidot.
Kasvu tasaista.
Taitava 2-vuotias"

Rakas Ykkönen, täytät tänään kaksi vuotta. Onnea! Kävimme syntymäpäiväsi kunniaksi neuvolassa, jossa täti kiitteli sinua varsin taitavaksi pieneksi tytöksi. Osaat piirtää, hyppiä tasajalkaa, koota palapelejä ja potkia palloakin. Näistä asioista oli täti tyytyväinen ja siksi kirjoitti sinulle korttiin "taitava 2-vuotias".

Neuvolassa unohdettiin kuitenkin mitata, punnita ja huomioida ne tärkeimmät kehitysaskeleesi ja taitosi. Osaat pussata, halata, kiittää ja pyytää anteeksi. Olet kiltti pieni tyttö ja iso iso sisko, joka tuo veljelle heti ensimmäisenä aamulla uuden lelun. Naurat melkein koko ajan, etenkin kun pääset ulos kävellen maailmaa tutkimaan. Sitäkin enemmän puhut ja selostat omaa elämääsi. Välillä saatat kesken nauravan juttelusi pysähtyä ja huomata "tuli röyhy". Jos sinulla on tylsää, niin kuin tuolla energiamäärällä aika usein on, sinä alat hermostua. Silloin kaipaat huomiota tavalla millä hyvänsä ja pakotat minut reagoimaan ennen kuin veljesi saa tuta seuraukset. Silloinkin teet vain jotain vähän tuhmaa; piirrät lattiaan tai istut pikkuveljen päälle. Sinusta kuitenkin näkee, ettet halua silloinkaan veljeäsi satuttaa: teet vihaisetkin tekosi varoen.

Useimmiten tylsyytesi saa katkaistua laulamalla, sillä sinusta on tullut melkoinen kultakurkku. Aloitat välittömästi laiva-laulun tai hämähämähäkin, jos vain mainitsenkin laulamisen. Jos radiossa soi Anna Puu, laulat heti alusta asti mukana sillä yhdellä osaamallasi kohdalla: "sanotaaaaaaan". Jos muut eivät heti tajua laulaa yhtä kovaa ja innolla kuin sinä, käsket meitä topakasti liittymään mukaan, joko nimi kerrallaan käskemällä tai toteamalla yksinkertaisesti "kaikki laulaa". Joskus riittää pelkkä "laa laa", ja sitä pyydät isääsikin laulamaan, vastoin omaa parastasi. Juhlissa taputat kun laulut loppuu, ja pyydät "lisää laulua".

Lauluharrastuksesi ilahduttaa minua kovasti, mutta varmasti yhtä paljon isäsi nauttii siitä, että olet kovasti moottoriajoneuvojen perään. Tiedät että meillä on musta auto (tosin joskus erehdyt luulemaan että se on isin auto, hmph) ja kadulla nimeät sukkelasti muita ajoneuvoja: milloin ne ovat isoja, milloin punaisia ja milloin yksinkertaisesti hienoja. Traktorit ovat edelleen kovassa huudossa, nyt osaat myös erottaa nosturit, pakut ja rekat.

Osaat jo melkein surffata.

Olet jo niin reipas, että sinut halutaan hoitoon mummiloihin ihan muuten vain, vaikka meillä ei menoja olisikaan. Sinuahan se ei haittaa, vilkuitat iloisesti ovelta ja huutelet "heippa!" merkkinä siitä, että vanhempien olisi jo aika lähteä. Hoidosta palattuasi kerrot meille omallla tavallasi kaiken, mitä siellä teitte. Mummit saavat siis olla varuillaan, nykyään on jo kiinni jäämisen vaara! Sanavarastosi kasvaakin päivittäin huimaa vauhtia, niin kovaa vauhtia ettemme ehdi kirjoittaa kaikkea hauskaa ylös. Olet usein erittäin tarkka havannoimaan äänettömiäkin asioita ("Äiti väsyttää") ja välillä satut sanomaan oikein osuvasti vaikket ihan itse ymmärtänytkään ("Talvi tulee. Mustaa").

Sinulla on ihana vaalea tukka, jota kävimme jännittävästi ihan vähän leikkaamassa kampaajalla. Uteliaat silmäsi ovat edelleen vaaleansiniset ja olet vieläkin varsin siro rakenteeltasi. Iso pikkuveljesi on enää pari hassua kiloa sinua kevyempi. Sinulla on pikkuvarpaassa luomi, ihan samassa kohdassa kuin minullakin. Sinulla kihertää suu kun mahaa kutitetaan, ja kulmakarvat menevät ryppyyn kun sinua harmittaa. Sinulla on pienen pienet huulet, ja pehmeät posket, jotka käännät minun pussattavikseni suuressa armossasi, kun pyydän suukkoa.

Siellä se menee taas. Minun tehtäväni on katsoa kaukaa.
Olet ihana. Minä, isäsi ja pikkuveljesi olemme aivan hullaantuneita sinuun. Jopa niinä hetkinä kun heittäydyt spagetiksi lattialle ja ulvot elämän vääryyttä, läikehtii syvällä sisälläni (toisina päivinä todella syvällä ja sitä saa kaivella) lämpö. Ja ylpeys: on sillä ainakin tahtoa. Sillä tahdollasi sinä valloitat maailmaa päivä päivältä, nykyään yhä kauempana minusta. Sinun opetellessa maailmaa ja sen tapoja, opettelen itse olemaan metrin kauempana, heti puuttumatta, liikaa neuvomatta, aina varoittamatta. Osaat kyllä jo itsekin. 

Minä rakastan sinua pieni palleroni. Liikaa, ehdoitta ja aina.

11.10.2010  50cm / 3,3 kg   11.10.2012 88cm / 11,7 kg "Puhuu selviä lauseita. Hyvät motoriset taidot. Kasvu tasaista....

Facebook-kommentit

Muut kommentit

16 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Matkalla on!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Nyt on Valeäidin terveiset lähteneet ympäri Suomen, tarkkailkaa postianne!

Helga, laitahan osoitteesi niin saat sinäkin lähetyksen (ks. aikaisempi "onneksi olkoon" postaus).

Vielä kerran lämpimästi onnea Heinille ja muille palkituille!

Nyt on Valeäidin terveiset lähteneet ympäri Suomen, tarkkailkaa postianne! Helga, laitahan osoitteesi niin saat sinäkin lähetyksen (ks. ai...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Olen (ehkä) myynyt sieluni

Valeäiti 20 Kommenttia

Syksyn tullessa on mainostajain nenätkin selkeästi heränneet, niin paljon äitiblogeissa tällä hetkellä keskustellaan kaupallisuudesta. Ilmeisen moni on siis saanut yhteistyöpyyntöjä, lahjusehdotuksia ja muuta mukavaa tai häiritsevää, valitse puolesi. Liisan blogissa aiheesta käydään nyt hyvää, monipuolista ja vaikeaa keskustelua: mikä on äitiblogin mainospaikan hinta, onko siinä etiikkaa ja ennen kaikkea pitäiskömunkin?

Liisan alkuperäinen pointti asiaan oli mainospaikan hinta, ja kysymys siitä osaavatko naiset hinnoitella oman bloginsa, potentiaalisesti oman perheensä yksityisyyden, oikein. Keskustelussa tuli nopeasti myös esille, että monia lukijoita ärsyttää äitiblogien kaupallisuus, sillä kulutushysteriaa ei haluta tukea ja koetaan, ettei mainosvoimat sovi omaan blogiin.

No, apua. Tämä on tosi vaikea kysymys. Aiheesta on ollut minullakin nyt viikon verran teksti työpöydällä, sitä "oikeaa" näkökulmaa, mielipidettä ja kirjoitusasua odotellen. Vähän vihjasinkin aiemmin, että aion ehkä lähteä tähän suureen rahasampoon itse mukaan. Minun kohdallani yhtälö on tosi helppo: ne tekstit, joissa nyt on ollut linkkejä (kuten aikaisempi Iittala-postaus), voisi tuottaa minulle vähän roposia.

Tämä on kolmas kerta kun kirjoitan tämän tekstin. Joka kerta se päätyy kuulostamaan selittelevältä, anteeksipyytävältä tai vain sekavalta. Kokeillaan oikoa vähän mutkia: Moni on siis sitä mieltä, että nk. äitiblogit ovat parhaimmillaan ilman mainoksia, toisaalta tuotepostaukset ovat selkeästi suosittuja, mutta sitten taas jotkin blogit menettävät sen "jonkin" otteensa ja ryhtyvät pelkiksi mainospaikoiksi.

Oma kantani on vieläkin epämääräinen. Minua ei haittaa tuotepostaukset ollenkaan, päinvastoin. Saan niistä hyvää tietoa hyvistä (ja huonoista!) tuote- ja palvelukokemuksista, parhaimmassa tapauksessa jopa pieniä alennuksia. Silti huomaan itsekin viihtyväni parhaiten blogeissa, joissa on paljon sitä omaa arkea ja sen pohdintaa, hyviä valokuvia ja syviä aatteita. Lukijana hyväksyn blogimainonnan ja -yhteistyöt täysin, jopa toivon niitä! Kirjoittajanakin olen mainosten kannalla, mutta niihin liittyy muutama rajoite. On ensinnäkin oltava hyvin tarkka siitä, millä tavalla ja mitä suostuu omassa blogissaan markkinoimaan. Lisäksi on pidettävä huolta, ettei mainostamisesta tule itseisarvo, vaan jotakin joka kulkee siinä sivussa silloin kuin sille on luonteva paikka. Tärkeimpänä olette tietenkin te, arvon lukijat. En halua muutaman euron hinnalla pyllistää teille, jotka ette mainoksista pidä, toisaalta uskon että moni myöskin ottaisi ilolla vastaan vaikkapa saadut alennukset.

Tekemättä asiasta tämän vaikeampaa, aion pikkuhiljaa kokeilla, miten tämä voisi toimia. Onneksi tämä on varsin helppoa, koska minun ei tarvitse käytännössä tehdä mitään ihmeellistä. Sama lafka, joka tarjoaa nuo laidan bannerit, tarjoaa myös linkkimainontaa. Eli jos kirjoitan postauksen, jossa on tuotelinkki ja huomaan että tuotteen valmistaja on osa tätä mainosverkkoa, voin hakea linkkiin yhden tunnisteen, jonka avulla saan jokaisesta klikkauksestanne jotain minimaalisia senttejä.  Käytännössä siis teksti, jonka kirjoitan joka tapauksessa, voi tuottaa minulle vaatimatonta tuloa, mutta teille lukijoille mikään ei muutu. Sama teksti, sama linkki, samat kakkakatastrofit Valeäidin tapaan.

Oleellinen kysmys on se, olisinko kirjoittanut saman tekstin ilman mainostajaa. Uskon ja toivon että olisin, näin ainakin ajatuksissani tämä homma menee. Enkä minä nyt täällä muutenkaan mitenkään hirveästi ole tuotteita tai palveluita esiin nostanut, oma kulutukseni ei todellakaan ole yleensä kehumisen arvoista. Ostan väärään aikaan väärää kokoa ja tyhmää materiaalia, kuka nyt sellaisesta haluaisi lukea?

En näemmä millään osaa kirjoittaa tätä tekstiä järkevästi, johodonmukaisesti enkä fiksusti. Oikeastaan minun ei olisikaan mikään pakko tätä tekstiä edes kirjoittaa, mutta arvostan teitä sen verran että haluan asian tässä ja nyt tuoda esiin: täällä voi tulevaisuudessa olla linkkejä, joiden klikkaaminen tuo minulle rahaa. Näin. Jos se alkaa hiertää teitä kovasti, ymmärrän häipymisen takavasemmalle. Toisaalta kuulisin mieluusti ennen kuin häivytte, että on alkanut ketuttaa, jolloin voin tarkastella omaa kirjoitustyyliäni ja miettiä olenko luisumassa mainosblogiksi. Aina on mahdollista lopettaa koko touhu. 

Ensimmäisiä "maksullisia" linkkejä odotellessa mietin vielä, merkkaanko tälläisia linkkejä sisältävään tekstiin jonkin tunnisteen? "Tässä tekstissä on myyty sielu mainostajalle linkkien muodossa"?

Mielipiteitä, kommentteja ja vastaväitteitä otetaan vastaan nyt enemmän kuin koskaan.

Syksyn tullessa on mainostajain nenätkin selkeästi heränneet, niin paljon äitiblogeissa tällä hetkellä keskustellaan kaupallisuudesta. Ilmei...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

20 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.