Yhden naisen minimaraton

lauantai 1. syyskuuta 2012 Valeäiti 10 Kommenttia

Insinööri palaa kotiin lähitunteina. Olemme pärjänneet uskomattoman hyvin kolmisin, vaikka eilinen olikin melko hasardi päänsärkyineen. Yö nukutuksineen meni hyvin, päivällä oli kivaa, ja suoriuduimme kohtuullisesti jopa noin 70 lapsen synttärijuhlista. Vasta kotimatkalla juhlista iski paha yh-hetki, sellainen, jonka aikana olisin voinut maksaa muutamia kymppejä saadakseni sen toisen käsiparin, tai päästäkseni mihin tahansa muualle, vaikka sinne missä Insinööri oli.

Kello oli seitsemän illalla, kaikki Punavuoren parkkipaikat täynnä, ja ilma kaunis kuin Tuksu morsmaikkuna. Lapset nukahti tietenkin autoon parkkiruutusakkia pelatessani. Löysin lopulta paikan lähes kolmen korttelin päästä kotoa. Lasten tuhistessa ja sateen ropistessa vedin syvään henkeä sammutetussa autossa: nyt pitäisi saada kaksi nukkuvaa lasta onnellisena kotiin. Niillä on kummallakin liian vähän päällä, ja välineinä minulla on yksi rintareppu ja yhdet matkarattaat.

Ykkönen onnistui kohtuullisesti. Sain sen vaunuihin ilman suuria itkuja. Peitin sen jalat harsolla ja työnsin vaunut jalkakäytävän sivuun odottamaan. Sitten Kakkonen: vettä jo valuen avasin oven ja kiskoin märillä käsillä puuvillaan verhotun sankarin rintareppuun. Sen kymmenen sekunnin aikana, jolloin kiinnitin vauvaa ja nostin taas sateenvarjon suojaksemme, tiputin yhden tutin maahan ja ohiajava taksi ryöpsätti sen sata litraa vettä päällemme. Kirosin (yllättäen heränneen) Kakkosen korvaan ja jatkoin. Takaluukusta loput kamat, auto lukkoon, varjo pään päälle jo sitä pudonnutta tuttia pitävällä kädellä ja toisella kädellä Ykkönen vaunuineen suojaan ohikulkevien paheksuvilta katseilta. Rikottuani uudet kenkäni matkarattaiden paskaan jalkajarruun lähdin liikkeelle.

Tähän väliin voin kertoa, että Babyjoggereiden ajo-ominaisuudet yhdellä kädellä, liukkaassa mukulakivessä eivät ole parhaat.

Niiden ansioista seisoin mm. hyvän tovin jo punaisiksi vaihtuneissa liikennevaloissa, yrittäen saada vaunuja 10cm kanttarin yli. Toistettuani tämän operaation neljä kertaa pääsin kotiovelle, tai siis naapurirapun ovelle, josta kuljemme viikonloppuisin loska vaunut ei mahdu portista.

Vaivaiset kolmet rappuset ja kaksi ovea taisteltuani, olimme vihdoin kotioven edessä. Pludattuani sisäpihan lätäkköön (siinä meni ne kangaskengät) huomaan, että olisimme sittenkin päässeet portista, koska tuollahan ne meidän normivaunut on, oven tukkeena. Kun olin tovin yrittänyt tunkea vaunuilla ja rintarepulla sisään paikasta, josta mahtuu yksi laiha aikuinen, totesin että tarvitsen lasten apua. Ykkönen oli onneksi reilu pelaaja ja nousi kiltisti pois avustettuna. Kakkonenkin roikkui sillä aikaa rintarepussa valittamatta, putoamatta ja ehkä vahingoittumatta.

Märkänä ja väsyneenä kuin loppuunkäytetty keittiörättimme sain vihdoin vaunut kasaan (okei ne ei aina kulje hyvin mutta sata hurraata yhden käden taittomekanismille!), koko poppoon sisään, kaikki tavarat (ja lapset) käsistäni ja pääsin pyyhkimään märän tukan otsaltani. Hedari alkoi tehdä tuloaan takaisin ja tajuan ettei särkylääkkeitä enää ole.

Olisin ehkä vaipunut "miksi tein tämän kaiken yksin" monologiin säälisävelessä, ellei olisi tapahtunut kaksi asiaa: 1. Lapset asettautuivat hiljaa ja iloisina lattialle vierekkäin pötköttelemään ja toisiaan paijaamaan. Niitä ei selkeästi harmittanut kastuneet kengät ja väsyneet käsivarret. 2. Löysin laukusta 10 pientä punaista tablettia, joiden muistelisin olevan jenkkiburanaa. Oli mitä oli, riittävä määrä niitä helpotti.

Hymy nousee huulilleni viimeistään siitä tiedosta, että sinä hölmö luit tämän tylsän ja tarkoituksettoman paatoksen loppuun asti. Sun lauantai-ilta on selkeästi aivan liian tylsä, jos multa kysytään.

Insinööri palaa kotiin lähitunteina. Olemme pärjänneet uskomattoman hyvin kolmisin, vaikka eilinen olikin melko hasardi päänsärkyineen. Yö n...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

  1. Heh, sanoisin että mun lauantai-ilta OLIS tylsä ilman sun blogias! Löysin tän aluks sun kommenttejen kautta (muistaakseni Onian blogista alunperin), kiinnitin huomiota nimimerkkiis ja mielenkiintosiin kommentteihin. Päätin kerran tulla kurkkaamaan sun blogia (okei, mulla saattoi olla sillon tylsää..) ja se oli virhe! Pääsen täältä kyllä pois mutta kohta löydän itteni taas täältä! Ahmin sun kaikki uudet postaukset ja jumituin etenkin niihin jenkkiläturinoihin. Tuleva aviopuolisoni on nimittäin kanadalainen, ja tuleva kotini toisella (väärällä?:)) puolella merta. Oli mukava saada elävästi kirjoitetuista postauksista esimakua tuleviin mummolareissuihin.
    Anyways, pointtini oli että loistava blogi! Eipä tule olemaan tylsää enää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni, meitsi on siis aivan saturday night fever kotiäideille, jes! :) Hui Kanada, sehän on ihan eri maailma! :)

      Poista
  2. Hah! Mä luin tän vasta su aamuna klo 7.50. Eikä mun lapsi ole edes kotona. WHAT?!
    Todistettavasti mun elämä on tylsää. :D

    Emilia

    VastaaPoista
  3. Mäkin luin tämän vasta sunnuntaiaamuna :D Mutta myönnän, että mun elämä on ainakin puoliksi tylsää ;) Eilen juhlittiin miehen kolmekymppisiä, mutta mä olen tullut pojan kanssa kotiin jo klo 18, kun mies jatko sieltä vielä mökille poikaporukan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin perus, kaikki kiva loppuu aikanaan..ei, vaan klo 18 jos sinulla on pieniä lapsia. Aikaeron ainoa hyvä puoli on se, että iltaa on voinut surutta jatkaa vaikka ysiin :)

      Poista
  4. Uusi suosikkiblogini on löytynyt, kiitos! <3
    - Miia

    VastaaPoista
  5. Mä myös luen joka jutun tai oon lukenu jo jonkun aikaa, mut on vaan jääny kommentoimatta aiemmin. Sulla on niin hauska ja mukaansatempaava tyyli kirjottaa, et sitä on ilo lukee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos! :) sitäpaitsi muistelisin että olet ennenkin kommentoinut? Teretulemast joka tapauksessa :)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.