Väritetty viikkoraportti

maanantai 10. syyskuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Onia kirjoitti jokin aika sitten hauskan viikkoraportin, jonka idean pöllin tässä ja nyt. Osin siksi, että raporttia oli mielestäni hauska lukea, siitä sai hyvän kuvan toisten arjesta ja touhuista. Ja osin siksi, että viime viikko oli kaikessa kauheudessaan ja ihanuudessaan erittäin täynnä asioita, joista en silloin ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa ja joita en enää kunnolla muista. Onneksi joistain jutuista olen matkan varrella ottanut jopa kuvia, joten voin niihin nojaten ainakin keksiä osan viikon tapahtumista. Tulin myös teille luvanneeksi, että jossain vaiheessa kerron "vasikoivasta esikoisesta, vaaranhetkistä Korkeasaaressa, Isojen Tyttöjen Sängystä, ilkeistä koirista mekkokaupoissa ja toivottavasti pulloa rakastavasta Kakkosesta", joten tässä tulee. Osa jutuista perustuu todellisuuuteen (?), osa muistikuviin, osa kameran kuviin ja osa varmaan sitten silkkaan mielikuvitukseen tai haaveisiin.

Kuten aina, kirjoittaja pidättää oikeuden materiaalin laatuun ja totuuspohjaan.

***

Maanantai: 
On aika palata arkeen, nuhainen Ykkönen menee tarhaan ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen. Aamu tuntuu tahmealta. Heräämme aikaisin ensimmäistä kertaa viikkoihin, ja treenaamme aamurutiineja. Iloinen Ykkönen lähtee tarhaan ja minä jään pohtimaan suuria kysymyksiä; onko tarha meidän juttu kuitenkaan? Valinnan vaikeuden tuskassa, omatuntoani helpottaakseni menen Full Martha -moodiin; siivoan, pyykkään, kokkaan, valmistan sormi- ja soseruokaa, viihdytän, käyn ruokakaupassa - olen kotiäiti. Iltapäivällä haemme tarhassa mahtavasti viihtyneen lapsukaisen kotiin ja menemme pitkän kaavan mukaan puistoon.

Illalla olo on taas suhteellisen levollinen, ehkä ihan kivaa että arki onkin taas täällä. Pumppaan parhaani mukaan maitoja varastoon lauantain häitä varten. Se on lievän haastavaa, koska saan maitoa tulemaan vain samalla imettäen, ja Kakkonen on...aika iso.

***

Tiistai: 
Lentomatkoilla ja aikaerotaisteluissa huonoille tavoille opetettu Kakkonen on alkanut tavoitella huonojen yöunien maailmanennätystä, ja nukkuu enää 45 minuutin pätkissä. Olen vielä suhteellisen pirteä kuitenkin, ja iltapäivällä on taas ihan kivaa kävellä Ykkösen tarhalle. Ykkösestä on kahdessa tarhapäivässä tullut taas monta astetta puheliaampi, lauseet ovat selkästi pidempiä. Lauseet ovat nyt niin pitkiä, että hoitajan kysyessä "onko kakka?" on kovin helppo vasikoida kaveri taputtamalla sitä olkapäälle: "ei, Benillä on kakka". Niinhän sillä kuulemma oli.

Päikkärit jäävät tänään jostain syystä väliin, sängystä kuuluu vain "valivalivali". Nostan yhä nuhaisemman lapsen suosiolla välipalalle, näin ainakin ehditään sovittuihin Korkeasaaritreffeihin paremmin. Odotettuamme bussia 20 minuuttia ja matkattuamme siinä toiset samanmoiset, olemme vihdoin perillä Korkeasaaressa. Lapset jaksaa koko pitkän matkan hienosti, minä en. Olen kerrankin raahannut järkkärin mukaan ja napsin kuvia ajankulukseni bussissa. Siitä loppuu akku sillalla matkalla saareen. Perillä on kuitenkin mahtavaa: elukat ovat virkeinä, kuulemme jopa tiikerin ulvovan. Retki saa myös hurjia piirteitä Ykkösen otettua turpakäräjää asvaltin kanssa (lapsi hävisi) ja vietettyämme klassisen kymmenminuuttisen Mammuttikuopassa; törmäsimme kuopassa toiseen (sittemmin tutuksi osoittautuneesen) perheeseen, joka pyyhki parhaillaan housuttomalta ykköseltään sitä itseään pois jaloista. Samaan aikaan sekä heidän että meidän kakkonen alkavat huutaa, jonka jälkeen myös ykkösiä alkaa kyrsiä. Kaikki itkee, puhelimet soi, ilmassa leijuu kakan haju ja minä nauran. Classic.

Yritän taas pumpata päivän aikana, mutta se on lähes mahdotonta kun joku on imenyt minut kuiviin yön aikana. Illalla leivon vielä porkkanakakun yleiseen väsymykseen, harmitukseen ja makeanhimoon tulevian kahvittelujen varjolla.


Jo matkalla näkyi leijonia.

Korkeasaaren siistein juttu?


Ihan oikea jellona!

Nallet oli melko jännittäviä.

Eikun tämähän se oli,
se Korkeasaaren siistein juttu.


 
Keskiviikko: 
Aamulla laulaa taas rintapumppu, melkein turhaan. Ykkönenkin osaa jo sanoa "äiti pumppaa". Hei Kakkonen, oliskohan aika opetella juomaan sitä korviketta?

Herran menu.
Ykkönen menee taas tarhaan räkää valuvana, niinhän ne kaikki muutkin. Iltapäivän hakureissulla odottaa taas iloinen vekara, mutta muuten lapsia on paikalla enää vähän. Siitä tietää aina viimeistään että flunssa odottaa. Ei olekaan mikään yllätys, että Ykkönen vetää lähes kolmen tunnin päikkärit ja herää selvästi lämpimänä. Harjoittelemme kotona yhteisruokailua; Ykkönen aikuisten tuolissa nenä juuri ja juuri pöydän tasolla, Kakkonen syöttötuolissa "kouraruokaillen". Samalla kun tähtään ruokaa Kakkosen naamassa ammottavaan aukkoon, huomaan siellä kielen alla jotain ihan uutta, jotain terävää. Ensimmäinen hammas on täällä! Uskaltaisiko toivoa nyt parempia unia?

Melkein tarpeeksi iso jo.
Painumme iltapuistoon, josta jatkamme hetken mielijohteesta sushille koko perheen voimin. Hyvä mielijohde muuten, mutta mukaan voisi pakata vaikkapa lapsille ruokaa ja sille kipeälle lapselle tutin, ottaen huomioon että ajankohdaksi valikoitui jo melkein nukkumaanmenoaika. Saatiinkin kunnon show aikaiseksi kun ensimmäisen kymmenen minuutin aikana Ykkönen tökkäsee itseään tikulla silmään, otsaan tai ehkä poskeen, johonkin kuitenkin josta tulee kunnon huuto. Muuten selviydymme järkyttävällä sotkulla kunnialla hienosta ateriastamme. Ykkönen syö banaania "sushina" ja maistelee tikuilla wasabin maustamaa soijaa onnesta soikeana. Uudenmaankadun Sushibaria voi siis täydellä sydämellä suositella myös lapsiperheille!

***

Torstai: 
Flunssa on täällä. Ykkönen herää vähän lämpimänä, mutta suuntamme silti sovitusti mummin kanssa mekko-ostoksille lauantain häitä varten. Korkeavuorenkadun Valkoinen Elefantti jättää kylmäksi sekä valikoimiltaan (kuulemma klassisia, pienillä hihoilla varustettuja mekkoja ei ole olemassa) että palvelultaan. Omistajamatami ilmoittaa kalseaan sävyyn, että "toi lapsi ei oikein sovi tähän sovittamiseen, voisko se vaikka istua tossa tuolilla", johon totean naarasleijonan tavoin vähintään yhtä kalseasti takaisn "toi lapsi saa nyt olla just niin pitkään mumminsa sylissä kuin haluaa, koska toi sun koirasi pelästytti sen". Kaupan kassalla todella istui koko toimituksen ajan sellainen pieni räksyttäjäkoira, joka pelästytti Ykkösen aivan totaalisesti. Sen sijaan, että agressiivisesti käyttäyvyä koira olisi esim pistetty ruotuun tai edes takahuoneeseen piiloon, saamme ohjeen "kyllä se kohta varmaan nukahtaa, älkää vaan menkö lähelle kun se ei tykkää lapsista".

Se eka hammas on tuolla jossain.
Ensin taitaa kuitenkin nukahtaa Ykkönen, joka täysin traumatisoituneena ja yhä kipeämpänä sammuu mumminsa syliin. Epäilykset heräävät; se taitaa olla tosi kipeä. Ja tottahan toki, lounasaikaan mennessä sen otsalla voisi paistaa kanamunia. Raahaan pesueeni takaisin kotiin lepäämään, ja vaivaisten kolmen tunnin päikkäreiden jälkeen mittaan Ykköseltä 39,6 asteen kuumeen. Annan Buranan ja tunnin päästä se on edelleen täysin veto pois. Siis aivan totaalilöysä. Kun se ei jaksa edes katsoa muumeja, eikä edes oikeastaan kieltäytyä niistä (pään heiluttaminen on selkeästi liikaa), soitan Terveysneuvontaan, jossa kehoitetaan katsomaan vielä "tunteroinen" ja lähtemään sitten Lastenklinikalle. Sen tunnin ajan olen superhuolissani, ja myös melko kädetön: miten hoidetaan kahta lasta kun kumpikin on todella pahasti sylin tarpeessa? Kuume laskee lopulta vähän, mutta loppuillaksi nousee takaisin lähelle neljääkymppiä. Toinen soitto Terveysneuvontaan, jossa tällä kertaa valitettavasti huono auttaja, joka ei kuuntele minua. Päädyn lähettämään Ykkösen Insinöörin kanssa iltaretkelle, kun kuume on edelleen yli 39 yhdeksältä illalla, monen lääkkeen jälkeen.

Onneksi käy klassiset, ja Ykkönen tervehtyy juuri sillä hetkellä, kun lääkäriin lähdetään. Iloinen yöretkeilijä pakkaa tarvikkeensa, huolehtii että isilläkin on uppari ja sinne meni. Lääkärisetä toteaa että kyseessä on tavallinen flunssa, enkä minä ole koskaan ollut onnellisempi hysteerisenä äitinä.  Takaisin tullessa Insinööri ja Ykkönen saavat ihastella SM-tason ilotulitusta, joista Ykkönen raportoi kotona "PUM!". Torstaina käy muuten myös kahveilla eräs vastikään kihlautunut nuori pari, joten porkkanakakulle tuli hyvä syykin.

***
Perjantai
Ja sitten se koittaa: ensimmäinen yö sitten sunnuntain kun Kakkonen nukkuu vähän pidempiä pätkiä. Kahden tunnin unipätkät ovat hurjaa luksusta, ja saavat minut suorastaan virkistyneeksi. Tämän seurauksena saan myös vähän pumpattuakin.

Haaveissain vain olet sä mun. Syöty jo,
Edelleen kuumeinen pieni toipilas, sen pikkuveli ja minä käymme toimistolla. Lapset käyttäytyy hienosti, mutta saan silti pienen innostuksen mahdollisesta töihinpaluusta joskus tulevaisuudessa. Karma antaa minulle kerrankin jotain hyvääkin, ja lapset nukahtaa kumpikin rattaisiin sopivasti. Pääsen siis pizzalounaalle vanhojen työkavereiden kanssa, melkoista luksusta sekin.

Ykkönen vetää taas maratonpäikkärit, joiden aikana nukkuu tautinsa pois. Lämpö herätessä 36,2 eikä se enää nouse muuta kuin illalla hetkeksi.

Illaksi ajamme anoppilaan, Mukkilaan, jossa leikittäjiä löytyy taas enemmän kuin lapsia. Kakkonen nukkuu koko matkan, ennenkuulumatonta. Illalla leikitään ja jutellaan, ja minä pamautan Kakkosen pään apupöydän reunaan kesken Kiinan keisarin. Pikku itku ja leikki jatkukoon! Nukkumaan mennään ajoissa, kaikilla on ilmeisesti univelkaa (ja yhdellä varmaan vähän pää kipeä).

***
 
Lauantai
Taas kahden tunnin pätkissä nukuttu yö, mahtavaa! Aamulla tapahtuu jotain todella outoa. Minä ja Insinööri heräämme klo 8, mutta kukaan muu ei. Seuraavaksi herää vasta puoli kymmenen aikaan Ykkönen ja sen huonetoverit Mummu ja Ukki. On kai se laatuaikaa tälläinenkin.

Tänään on vuorossa häät. Tunti ennen häihin lähtöä Insinööri keksii tarvitsevansa uuden puvun. Teemme siis jonkin sortin maailmanennätyksen ja matkaamme kauppakeskukseen (7min), etsimme pukuja myyvän kaupan (4min), Insinööri valitsee puvun (5min), sovittaa sitä (2min) ja myyjä lyhentää sen sopivaksi (10min). Matkoilla ja kaupassa kirjoitan kännykällä ensimmäisen version tästä raportista, jonka Blogger myöhemmin hävittää. Tattis.

Palaamme takaisin (7min) ja suoritamme ennätystahtisen valmistautumisen lounaineen, syöttöineen, silittämisineen ja viime hetken pumppailuineen (yhteensä 35min). Perillä nappaan hintalappuja pois Insinöörin puvusta. Häissä on superkivaa, ja hoidostakin kuuluu hyvää: Kakkonen on syönyt pullosta. Tätä lisää!


 
***

Sunnuntai
Tahmea aamu taas kerran, nyt siitä voi syyttää ihan vain itseään. Imettävän naisen ei pitäisi valvoa viinin voimalla ja olla juomatta vettä. Milloinkohan sen opin.
Onneksi tämä jäi vähemmälle.
Koska en ole enää opiskelija, joudun vaihtamaan pizzan, Frendit-maratonin ja irtokarkit mökkitalkoisiin. Siispä lapset kyytiin, tunnin ajomatka neljännen kerran tänä viikonloppuna, ja mökille. Suunnittelemme taas kerran tulevaa keittiöremonttia, lapset nukkuvat milloin missäkin. Tiputan kameran kivilattialle kolmannen kerran tänään, ja tällä kertaa se menee myös rikki. Makkarat ja karjalanpiirakat syötyämme lähdemme vihdoin kotia kohti. Ensimmäiset puoli tuntia menee mukavasti nukkuen (minä ja Kakkonen), loput huutaen (ensin Ykkönen ja arvaatte kyllä missä järjestyksessä me muut). Joudun taas tilanteeseen, jossa istun vinottain kahden turvaistuimen välissä, melkein siihen mahtuen, pidellen sormia korvissa kun mikään ei ole auttanut ja huuto vain jatkuu. Nieleskelen itkua, jonka alkava oma flunssa (?), väsymys, turhautuminen ja neuvottomuus saavat aikaan. 45 minuuttia myöhemmin saavumme vihdoin ärsyttävän sotkuiseen elämää nähneeseen kotiin, ja Ykkönen saa vihdoinkin nukahtaa pitkään odotettuun uutuuteen: Isojen Tyttöjen Sänkyyn. Se nukahtaa sinne heti ja nukkuu läpi yön, täysin ongelmitta.


***

Näin, siinä se kai oli. Meidän viikko. Tämä viikko on alkanut ihan samoissa merkeissä, paitsi että nyt tiedän ettei Ykkönen saa muuta tarhapaikkaa nykyisen lisäksi ja harkitsen tosissani sen kotiin ottamista. Olen myös nukuttanut menestyksekkäästi yhden päiväunet Isojen Tyttöjen Sänkyyn, ja odotukset onnistumisesta jatkossakin ovat kovat. Lisäksi kurkussani asuu ehkä pieni siili, jonka toivisin lähtevän muualle pesimään ihan vaikka tahdonvoimalla.

Jos jaksoit tänne asti, kiitos ja hyvää yötä, toivon että tämä tuleva viikko on vähän rauhallisempi.

Onia kirjoitti jokin aika sitten hauskan viikkoraportin , jonka idean pöllin tässä ja nyt. Osin siksi, että raporttia oli mielestäni hauska ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.