Tervetuloa työpisteelleni

perjantai 28. syyskuuta 2012 Valeäiti 18 Kommenttia

Alkuun varoitus: tämä postaus on pitkä kuin flunssakausi ja sisältää paljon kuvia.

On aika paljastaa minkälaisessa luksusläävässä me asumme. Siivoojan jäljistä innostuneena päätin napsia muutaman kuvan sinä aamuna, kun täällä oli melko siistiä. Tai siis myönnetään, oikein siistiä, mutta ei kyllä sellaista asunnonkuvaussiistiä. Tiedättehän, sitä tasoa, jonka aikana otetaan kuvat suoraan Oikotielle ja jolloin sisustetaan muka huolettomasti jätetyillä torkkupeitoilla. Kumpparitkin mätsäisi eteisen tauluun. Sitä tasoa nyt en jaksanut tehdä, eli turhia purnukoita ja säkkejä ei ole siivottu pois näkyvistä, eikä sänkyihin ole pedattu niitä hienoimpia merkkilakanoita (Marimekkoahan ne hienommatkin on, ja alesta nekin. Nyyh).

Tästä nyyhkyalusta huolimatta haluan kertoa, että tykätään meidän (vähän hassusta) kodista aivan älyttömän paljon. Me tykätään siitä niin paljon, että ollaan päätetty hylätä asunnonvaihtohaaveet toistaiseksi. Sellaisia haaveitahan toki on, vaikka tässä ollaan asuttu vasta vuosi. Aina olisi kiva se uusi huone ja oma piha jne, kyl te tiedätte. Lebensraumia. Anyway, asuttiin vielä vuosi ja risat sitten kivassa kaksiossa kaksi kerrosta ylempänä. Siis samassa taloyhtiössä, samassa rapussa. Kasvavan naperon, minihissin ja yleisen pienen epämukavuuden (mm. tuolin kokoinen kylppäri) takia etsittiin uutta, mielellään 3h+sälät kämppää, yhtä hyvällä sijainnilla, ja todettiin hintatason vetelevän aika paljon meidän mukavuusalueen yläreunassa. Ei löytynyt, ei millään. Itseasiassa meidän maksimibudjetilla ei löytynyt yhtäkään kolmiota esim. Töölöstä. Edes remppakuntoista. Sitten eräänä päivänä osui haaviin Se Täydellinen. Oli oikea määrä huoneita, oli kivannäköistä, oli isoa ja hienoa keittiötä, oli kaikkea ihanaa rakastuttavaa. Miksi se on näin "halpa"? Ai, tossa kuvassa näkyy autoja. Fuck, se on katutasossa. 

Ja meidän taloyhtiössä. Kun tultiin ekaa kertaa katsomaan ("mennään edes uteliaisuudesta"), sanoin heti että tämä on i h a n a. Insinööri tarvitsi vielä pari ylimääräistä kertaa vakuuttuakseen ettei katutaso ehkä olekaan seuraava saatanasta, mutta sitten se olikin siinä. Viikossa oli uusi kämppä ostettu ja vanha myyty. Hups vaan ja kamat kannettiin alakertaan. Ja nyt en enää muista, että katutaso voi jollekin olla kynnyskysymys. Sehän on pelkästään mahtava juttu! Saa isot ikkunat, oman sisäänkäynnin (tai itseasiassa kolme), erikoisen asunnon ja kaiken päälle ilmaisen telkkarin kun katselee ohikulkevia ihmisiä. Ne hölmöt peilaa meidän ikkunoista hiuksiaan kohennellen ja nenäänsä kaivellen. Tänne ei siis näe, mutta me nähdään ulos. Hähää vaan kaikille. 

Kämppä on siis edelleen meidän mielestä superkiva, ainoa miinus on hieman puutteellinen äänieristys kun loft on muutettu yksiöstä kolmioksi. Ongelma voidaan lausua myös niin, että nukumme kahdeksi huoneeksi naamioidussa neljän hengen perhepedissä*, jossa kahiseva lakana herättää toisen. Mutta ollaan päätetty, että tässä pärjätään. Joten olkaa hyvät, kuvia ja selittelyitä meidän nykyisestä ja ainakin lähitulevaisuudessakin tulevasta asunnosta!

Kodin hermokeskus - keittiö
Kotiin tullaan sisään omasta ulko-ovesta sisäpihalta, suoraan keittiöön. Keittiössä hengataan ylivoimaisesti suurin osa ajasta. Me varmaan syödään usein, mutta ollaan paljon myös äänievakossa, jotta Ykkönen ja / tai Kakkonen nukkuisi paremmin toisella puolella asuntoa. Mutta onneksi keittiö on tosi kiva; iso ja toimiva ja keittiönpöytä + tuolit on edelleen mun suosikkihuonekalut. Jönsseniksi nimitetty pöytä tuoleineen on joku vanha tanskalainen kalusto noin 60-luvulta, Lahdesta ne meille muutti. Keittiössä on yleensä sotkuisinta, ja sitä toisaalta siivoan eniten. Koko ajan. Viisi kertaa päivässä. Keittiö on muuten myös meidän eteinen, joka on ihan yhtä kätevää ja siistiä kuin miltä se kuulostaakin.

Eteinen, ei ole paljon tätä isompi.

Kiva lamppu, josta
kerrankin voin sanoa leuhkasti:
"Aito Louis Poulsen oli löytö
vanhojen tavaroiden liikkeestä"

Näkymä ulko-ovelta keittiöön

Ja näkymä sen ikkunan edestä,
josta Ravintolapäivänä tarjoiltiin ulos sisäpihalle.

Käytävä olkkariin ja parven raput

Jönssen ja kaverit.

Tämä muoto miellyttää silmää
ihan oikeasti joka päivä. Kivaa.

Joskus keittiössä tapahtuu ihmeitäkin!

..useimmiten lattialla on pari
väisteltävää ohjusta.
HopLop, tarkoitan olohuone
Olkkari, joka myös painiareenana ja trampoliinina tunnetaan. Valitettavan vähän hengaillaan täällä, koska makkarit on suoraan olkkarin kyljessä huonolla äänieristyksellä (liukuovet eli liukkarit ei eristä oikeastaan ollenkaan). Olohuoneen ehdoton kuningas on ihana sohva, joka on ostettu jo viisi vuotta sitten kuulkaa niinkin hienosta design-myymälästä kuin Suomi-Soffa. On palvellut erinomaisesti rähjääntymättä, sotkeentumatta ja minun kyllästymättä, vaikka se on altistettu hurjille Dink-vuosille ja kahdelle vauvalle. En pysty ehkä koskaan siitä luopumaan, vaikka vähän iso onkin. Siinä voi nukkua koko perhe, siinä voi pomppia ja se on pesty jo moneen kertaan. Me love juu. Olkkarissa kivaa on myös iso kirjahylly (jossa kirjoja on lähinnä täytteenä) ja meidän itse tekemä TV-taso, josta en myöskään haluaisi koskaan luopua. Sekin on "jo" viisivuotias eikä kyllästytä yhtään. Kuolemanvaarallinenhan toi koko hökötys on, mutta ei sillä väliä. Kivaa on myös isot ikkunat ja iso huonekorkeus. Tapetti vaihdettiin itse, se varmaan rupeaa joku päivä kyllästyttää.  Iso (paini)matto on joskus kyllä vaihdettava, siinä on jo niin monet vauvat puklaillu pyörinyt. Sohvapöytä on vauvaevakossa, voi olla että jääkin sinne.


Jukka-jakkara ostettiin yksvee lahjaksi Ykköselle,
on ollut kovassa käytössä.
Vieressä liitutauluseinä, joka myös kovassa käytössä.
Ja takana puuhamatto, sekin..arvaatteko jo?


Fiilistelykuvaa. Ja uskokaa pois, tota
kitaraa ei ole  yksikään (meidän) lapsi
yrittänyt hajottaa. Ihme.

Käytävä keittiöön.

Sohva ja assistentit

Makkarista katsottuna. Taas siellä on noi tyypit.

...ja sillä aikaa kun mutsi vaan jotain
kuvailee, me tehdään tähän kasa.

Tee se itse TV-taso (=sata kiloa tiiltä)

Lastenhuone pilkottaa olkkarin toisesta nurkasta

Assistentit vaihteeksi matollaan

Seinään rakennettu kirjahylly
ja ikkunat makkareihin.
Tässä näkyy vähän huonekorkeutta (n. 3,5m)

Käytävällä ne harvat printatut kuvat

Kaapisto, jota kutsumme lastenhuoneeksi
Tee-se-itse makuuhuone, jonka edellinen asukas oli remontoinut ison makkarin päähän. Ihan riittävä, mutta aika koirankoppi. Tänne olisi tarkoitus joskus tunkea myös Kakkonen nukkumaan, hmm. Kerrossänky ratkaisee asian sitten kun haluan rangaista Ykköstä pahemmin Ykkönen on tarpeeksi vanha pysyäkseen siellä hengissä. Pitäisi sisustella seiniä vähän uudestaan ehkä, nykyiset sinänsä kivat örkkimönkiäiset alkaa vähän allekirjoittaneella tulla korvista. Huomaa ison tytön sänky, jossa lapsi pysyy hienosti. Not.

No ei oo ne kivoimmat
lakanat, ne oli pesussa.

Vanerista tehty hevonen odottaa
vielä sotkemistaan maalaamistaan

Vinkki viitonen: peili lastenhuoneessa
ja voit vaklata nukahtiko lapsi syliin.

Örkkimönkiäisiä.

Neljän hengen perhepeti
Aikuisten makuuhuone, eli sänky ja sitä ympäröivät kaapit ja pinnasänky. Tekee tehtävänsä, vaikka vähän pieni onkin. Joskus vielä heivataan sieltä lapset ulos ja käännetään taas sänky "oikeinpäin". Sänky on niin perus, ettei siitä tarvitse kuvia ottaa. Ikean Malm on palvellut meitä tässä(kin) huoneessa hyvin. Tämä huone ja olohuone ovat ne suoraan katutasossa olevat. Asunto on vanha liikehuoneisto, joten nämä ovat ihan oikeat näyteikkunat, joihin on vain lisätty peililasia olevaa ikkunaa ettei sisään näe. Mutta kaksi sisäänkäyntiä täältä löytyy suoraan kadulle, tätä makkarin ovea me oikeasti käytetäänkin melko usein. Saadaan pitkiä katseita aina kun tullaan tästä sisään / ulos, etenkin silloin kun jätän lapset yksin näyteikkunaan ja laitan oven kiinni niin ettei minua näy. No ei niin kauhean usein tapahdu.


Yleensä sängystä löytyy nämä kaverit aamulla.


Pinnasänky, jossa ei juuri nukuta
ja peitto, jota ei juuri käytetä.
Taustalla lamppu, jota ei juuri kätyetä,
ja jonka kaksi edellistä
versiota olen tiputtanut lattialle.

Peili meni seinälle kun lipasto vei lattialta paikan

Assistentti ja yllättävä pehmolelukavallus

Kodin hermokeskus nro 2 (tsihihih), vessa
Ja sitten se tämän kämpän suurin yllätys. Aivan luksusiso kylppäri keskusta-asunnoksi. Siis ihana ihana ihana. Saunakin siellä on, jota ei edes ekalla käynnillä huomattu. Sauna on käytössä harvoin, mutta eilenkin käytiin siellä hyvissä löylyissä. Suurimmat hekumat tässä huoneessa on pesukone + kuivausrumpu, iso suihkukoppi ja lattialämmitys. Tätä nykyä olemme myös Ikeaistamalla tehneet tästä varsin lapsiperheen näköisen.

Hoitopöytähän on jo ihan vitsi,
kaveri heittää voltilla siitä alas.

Kokoontaitettavaa ammetta ei enää
koon puolesta tarvittaisi, mutta hyvä
se on silti! Suosittelen!

Minä sydän pyykkitorni <3

Bonushuone, parvi
Sitten täällä on vielä yksi lisähuone / hukkatila / vierashuone / pölykeräämö / varasto. Käytännössä sisustamaton iso istumakorkeuden parvi, jossa parisänky ja pikkutelkkari. Idyllinen ulko-ovelta nähtynä, vähän pimeä ja ärsyttävän vaikea kuljettava (vauva sylissä etenkin) paikan päällä. Mutta: aivan erinomainen vierashuone, ja pelasti alkuajat Kakkosen kanssa kun me nukuttiin siellä jemmassa. Sai Ykkönen ja Insinööri vähän rauhaa ja me saatiin paljon kääntyilytilaa.

Pötköttelyyn ja B&B-toimintaan hyvä

Täällä me asutaan. Jos saataisiin tämä sama parilla ekstrahuoneella (jos vaikka kunnon makkarit ja kuraeteinen) ja pienellä pläntillä omaa pihaa / ulkovarastolla, en lähtisi tästä ehkä ikinä. Pitänee voittaa lotossa ja ostaa vaikka yläkerran kämppä tai seinänaapuri. Ja sisäpiha, jotta sen voisi muuttaa kivaksi pihaksi...

Minä vielä tässä hei


P.s. Toki jos joku haluaa ostaa tämän vaikka miljoonan euron kohtuulliseen hintaan, voimme harkita muuttoa muuallekin.

*Ilmeisesti nukumme nykyään ihan oikeasti neljän hengen perhepedissä. Viime yönä sängyn reunalle ilmestyi joku hörhö tutti suussa ja pupu kainalossa, eikä suostunut enää poistumaan omaan tilaansa. Joten aamulla olin taas kahden pieruikäisen välissä ahtaasti mutta mukavasti.

Alkuun varoitus: tämä postaus on pitkä kuin flunssakausi ja sisältää paljon kuvia. On aika paljastaa minkälaisessa luksusläävässä me asumm...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

18 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Niitä aamuja

Valeäiti 2 Kommenttia

..kun haluaisit vaan vetää (puhtaat) alkkarit päähän ja ulista.

Ykkösellä oli tänään sellainen aamu.

Ymmärtäähän sen, kyllä muakin harmittaisi jos yöankka ei mahtuiskaan mansikkaveskaan hammasharjan viereen.

..kun haluaisit vaan vetää (puhtaat) alkkarit päähän ja ulista. Ykkösellä oli tänään sellainen aamu. Ymmärtäähän sen, kyllä muakin harmi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Terveisiä sosiaalihuoltoon

torstai 27. syyskuuta 2012 Valeäiti 7 Kommenttia

Puhepata nimeltä Ykkönen porisee päivä päivältä enemmän, tuottaen suurta iloa ja välillä hämmennystä. Etenkin siihen kirottuun päiväuniaikaan sängystä kuuluu usein koko päivän tapahtumat pikaselostuksella. Ykkönen osaa jo ihan hienosti pidempiäkin lauseita, mutta sille on myös muodostunut koko joukko kahden sanan lentäviä lauseita, joita se toistaa joko sopivissa tai ei niin sopivissa väleissä. Alla niistä muutama. Älkää antako tämän vaikuttaa käsityksiinne meidän perheestä.

Normaalit:
Ei haluu! (tästä iso kiitos serkkumiehelle...)
Voi että
Yksi, kaksi, seittämän, seittämän! (sormien lukumäärä)
Äiti nukkuu, herää
Isi töihin, takaisin
Tumpsin tumpsin tonne, pipi
Mikä hätänä?
Älä hermostu (huom: vauvalle, ei äidille)

Vähän arveluttavammat:
Suoraan silmään
Nosta ensin
Ei mahdu

Ja grande finale, nämä tulee yleensä putkeen sanottuna:
Peppu kipee
Punanen pimppi
Temput! (sohvalla mahalla maaten)

Puhepata nimeltä Ykkönen porisee päivä päivältä enemmän, tuottaen suurta iloa ja välillä hämmennystä. Etenkin siihen kirottuun päiväuniaikaa...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Käy se näinkin

Valeäiti 8 Kommenttia

Varasin kuvassa näkyvän aarteen jo etukäteen palkinnoksi päiväunitaistelusta, tai lohdukkeeksi sen häviämisestä. Laskin että se sulaa kätevästi siinä taistellessa.

Ja sitten se mokoma otti ja nukahti kertalaakista. Kauniita unia ja sinne jäi.

Nyt mä oon vaan kaappiläski sokerihiiri joka syö lohduksi ja ihan muuten vaan.

Ja nyt täytyy sitten taas leipoa kun joku on syönyt pakkasen tyhjäksi.


Varasin kuvassa näkyvän aarteen jo etukäteen palkinnoksi päiväunitaistelusta, tai lohdukkeeksi sen häviämisestä. Laskin että se sulaa kätevä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ei mitään uutta länsirintamalla

keskiviikko 26. syyskuuta 2012 Valeäiti 15 Kommenttia

Rakas ystävä,
alan olla lähellä murtumista. Tätä sotaa on nyt käyty viikkoja, ja taistelut tuntuvat väsyttävän minua enemmän joka kerta. Rintamalla on pelottavaa ja rankkaa, kohtaan viholliset usein yksin.

Tänä päivänä käyty taistelu kesti pitkään, liki 180 minuuttia. En voi valehdella ystäväni, minulla oli luovuttaminen lähellä. Suurvalta numero 1 sai minut otteeseensa viekkailla kuvioillaan. Se käytti hyväkseen kaikki taktiikat. Se jopa houkutteli mukaansa suurvallan numero 2, joka liittoutuikin ilomielin. Pahimmillaan taistelin samanaikaisesti kumpaakin vastaan, samassa poterossa.

Ystävä, minulla oli taipuminen lähellä. En enää montaa kertaa voi olla nauramatta, kun Suurvalta 1 seisoo Suurvallan kaksi rinnalla, kaksi pientä taistelijaa ilkikuriset virneet naamallaan. Minun on myös vaikea pitää itseni kylmänä, kun väsymys iskee ruumiseeni. Selkäni suorastaan tärisee kivusta, jonka jatkuva kyykkääminen, nostaminen ja taipuminen saa aikaan. Mutta en voi näyttää kipujani vastapuolelle. On purtava hammasta ja toimittava, kuin minussa ei olisi heikkouksia ollenkaan. Sillä jos ne saavat ne selville, olen mennyttä.

Lähellä on myöskin tilanne, jossa vaivun epätoivoisiin sotarikoksiin. Mieleni tekisi huutaa säädyttömiä ja ilkeitä sanoja, toivoen että näkymätön auktoriteettini saisi vastapuolen luovuttamaan. Tunnen, kuinka käteni painaa kerta kerralta vihaisemmin vastapuolta, miten oma hermostumiseni näkyy ja tuntuu yhä vihaisemmiksi käyvissä nostoissa ja laskuissa. Ystävä, mitä jos menetän hillintäni? Mitä jos aiheutan peruuttamattomia vahinkoja?

Heikkoina hetkinäni haluaisin luovuttaa taistelut, hävitä koko sodan. Mutta tiedän, että tässä on kyse jostain suuremmasta. Tiedän tekeväni hyvää tekemällä ensin vähän pahaa. Mutta luontoni on kovilla, en tiedä kuinka kauan jaksan tätä alati muuttuvaa sotaa. En ole enää nuori nainen, enkä voi luvata että jaksan katsoa tämän sodan loppuun asti. Milloin tämä loppuu? Milloin?

Rakkaat terveiset kaikille kotijoukoille, toivon pääseväni pian vapauteen.

- Naisenne rintamalla

J.k. Lähettäkää suklaata, jos suinkin omilta tarpeiltanne liikenee.

Rakas ystävä, alan olla lähellä murtumista. Tätä sotaa on nyt käyty viikkoja, ja taistelut tuntuvat väsyttävän minua enemmän joka kerta. Ri...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

15 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kahdeksan vuotta tukkaa

tiistai 25. syyskuuta 2012 Valeäiti 8 Kommenttia

Ihmisen hius kasvanee noin kymmenen senttiä vuodessa. Eilisen mittaussession tuloksena tiedän siis, että päässäni asuu 5-6 vuotta vanhoja hiuksia (toim. huom. päässä ei siis ole enää historiaa ajalta ennen Insinööriä. Jotenkin outo ajatus). Koko 58cm:n reuhka alkaakin olla about pisin tukkamalli, jota olen omistanut, vaikka 20% korkeimpiin kampaamohintoihin se onkin aina yltänyt. Pitkähän se on siis ollut jo kymmenen vuotta, ja nyt ensimmäistä kertaa se alkaa olla aidosti tiellä. Onhan toi aina kiinni, superkauniilla suihkunutturalla, mutta silloin tällöin se elää ihan omaa elämäänsä. Viimeinen tikki koitti eräänä yönä, kun huomasin sotkeutuneeni omaan tukkaani. Se kiipesi kainalon alta takaisin toiselle puolelle niin etten meinannut päästä kääntymään. Sanomattakin on selvää, että Kakkosen suussa on päivittäin aika paljon tukkaa.

Tässä kuvassa 8,5 vuotta tukkaa.
Jos tukkaan mahtuu tekemään
majan, onko sitä liikaa?

Ykköselläkin alkaa olla jo jotain hiuksiksi kutsuttavaa päässään. Sitä alkaa olla paikoin niin pitkänä, että pitää välillä pyyhkiä pois tieltä; milloin silmien, milloin ruokalapun. Taitaa olla siis silläkin aika joutua leikkuriin.

Päädyinkin taas kerran sopivasti blogiohjautuneeksi kuluttajaksi, kun bongasin Mamin blogista hyvän kokemuksen ja alennuksenkin läheisestä kampaamosta. Luuri käteen ja nyt on varattu äidin ja tyttären yhteinen kampaaja-aika. Yhteensä kahdeksan vuotta tukkaa laitetaan uuteen uskoon. Hieman jännittää miten eräs antaa tukkaansa leikata. Tai Ykkönen varsinkaan.

Kun on toi ponnarikin aika liikkis.

Ainakin toistaiseksi Ykkönen näyttää olevan kuin äitinsä: heti kun aika on varattu, alkaa nykyinen kuontalo tuntumaan korvaamattoman hienolta. Tänään keksitty jatkuva ponnarin pyytely saa miettimään, pitäiskö sitä sit kuitenkaan...

Ps. Toinen blogijohdannainen "tarve" oli Kakkoselle tilatut Stonzin älysiistit töppöset, jotka saa nyt Mutsin ansiosta hetken ajan ilman toimituskuluja. Meidän pääkallot on jo matkalla.

P.p.s. Muistakaa arvonta! :)

Ihmisen hius kasvanee noin kymmenen senttiä vuodessa. Eilisen mittaussession tuloksena tiedän siis, että päässäni asuu 5-6 vuotta vanhoja hi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Martta kiittää!

maanantai 24. syyskuuta 2012 Valeäiti 11 Kommenttia

Kiitos mahtavien tyyppien, sain pitkästä aikaa sen listan taas seinään kirjoitettua. Nyt joukossa on monta uutta ruokaa, joita vinkkailitte kommenttiboksiin. Kiitos ja kumarrus, meillä ehkä syödään taas tällä viikolla jotain :)


Kiitos mahtavien tyyppien, sain pitkästä aikaa sen listan taas seinään kirjoitettua. Nyt joukossa on monta uutta ruokaa, joita vinkkailitte ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

11 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Päivän ensimmäiset hienot hetket

Valeäiti 2 Kommenttia

Aamulla, noin kello 09.05 Kakkonen tekee "olen juuri syönyt uutta kiinteää ruokaa" -nipat. Tunnin kestävä vesikatko alkoi yhdeksältä. Wet wipet on kuivia ja vauva on varsin mobiili. Seurauksena lievästi kakasta tahriintuneet paita, housut ja kädet. Minulla.

Lähdemme puistoon, minä ilman pipoa. Todella huono idea, jos aikomuksena on jaksaa olla yli kymmenen minuuttia lapsen seurana ulkona.

Syömme lounasta, minä ja Ykkönen liha"pullia" (ne paistettiin eilen pannulla, joten oikeasti se on yksi iso kasa lihamureketta) ja Kakkonen kalastajanpataa. Kaksi syöttötuolia on sijoitettu pöydän eri päihin, pöydällä kalaa ja maitoa = maksimisotku.

Lähdemme siivoojan tieltä pois (jee!) mummilaan. Matkalla autolle eräs päiväuniaikainen keksii napsia kerran syötyjä, mutta useasti tallattuja purukumeja maasta. Kun kolmaskin kielto kaikuu kuuroille korville, nappaan taaperon kainaloon. Saan paheksuvia katseilta vastaantulevalta mieheltä. Hän ei ole ilmeisesti ennen nähnyt kenenkään kävelevän yksi vauva rintarepussa, toinen lähes pää alaspäin mahastaan roikkuen yhden käsivarren päällä, ja toisessa kädessä turvakaukalo.

Lapset nukahtaa matkalla. Valmistelen huolella perilletulon, jotta saisin ykkösen siirrettyä sänkyyn nukkuvana: jätän autoon radion päälle, avaan ovet ja turvaportit, nostan peiton syrjään sängystä ja riisun itseltäni heiluvat laukut. Olen kaukaa viisaana jo autoon mennessä ottanut lapselta kengät pois ja kääntänyt istuimen enemmän makuuasentoon. Varovasti irroitan turvavyöt ja ujutan käteni Ykkösen ympärille. Se ei herää, menestys! Sitten nostan sen ylös ja lähden kuljettamaan kohti sänkyä. Kun Ykkösen sukkahousut ovat jo melkein sen polvissa, huomaan että olemme jääneet turvavyöhön kiinni.

Kun lapsi on huhuillut sängyssä "äitiä" täysin heränneenä puolen tunnin ajan, luovutan. Nostan sen ulos ja ehdotan muumeja. Alan katua lupaustani, kun huomaan että täkäläinen Insinööri on hommannut maltilliset viisi eri laitetta kaukosäätimineen. Aion jo luovuttaa, kunnes rakas esikoiseni, vajaa kaksvee, sanoo "muumi, tossa", ottaa oikean levyn hyllyltä, avaa tottuneesti DVD:n soittimen napista ja asettaa levyn sinne. Kun se painaa vielä kerran oikeaa nappia ja levy sujahtaa sisään, päätän että osaan varmaan jostain sitten painaa play:ta. Viisi, okei kymmenen, minuuttia myöhemmin Muumit rallattelee telkkarissa, ja me istumme Ykkösen kanssa vierekkäin nojatuoleilla. Tästä viiden minuutin päästä Ykkönen on pöydän päällä ja minä bloggaan edelleen. Kun se etenee takalle asti, lopetan bloggaamisen.

Tämä teksti tulee valmiiksi Ykkösen tyhjentäessä kissojen vesi- ja ruokakuppeja lattialle ja Kakkosen syödessä paperikassia. Onneksi tätä päiväunetonta päivää on vielä monen monta tuntia jäljellä.


Aamulla, noin kello 09.05 Kakkonen tekee "olen juuri syönyt uutta kiinteää ruokaa" -nipat. Tunnin kestävä vesikatko alkoi yhdeksäl...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Makaroni-Martta

lauantai 22. syyskuuta 2012 Valeäiti 43 Kommenttia

Tämä aihe taisi tulla teiltä joltain vähän vinkkinäkin, ja pyörii ainakin minulla päivittäin päässä. Tarkemmin sanottuna kaksi kertaa päivässä: "mitä tänään syötäisiin?". Ongelma on paisunut aivan uusiin mittoihin perheen kasvettua kahdesta neljään.

En ole koskaan ollut häävi kokki, leipominen on enemmänkin oma leipälajini (pahoittelut halvasta sanaleikistä). Pyöräytän ihan kelpo sämpylät helposti ja pullani ovat suorastaan hyviä. Se porkkanakakkukin myy aina itsensä hyvin.


Ruokapuoli onkin tyystin eri asia. Osaan seurata ehkä ohjeita vielä jotenkin, mutta yleensä levy on liian kuuma ja "maun mukaan" ohjeistettu maustaminen ahdistaa joka kerta. Mistä minä tietäisin mitä ja kuinka paljon sinne pitää tunkea? Siksi kai leipominen helpompaa onkin; työvaiheet ja määrät on tiukasti määritelty, eikä tekijän tarvitse arpoa mitä on "hyppysellinen".



Dink-aikanamme elimme kaikkien ravitsemussuosituksien vastaisesti, syöden iltaisin lähinnä leipää ja rahkaa. Korkeintaan väänsimme karppihenkistä tunafetasaldea (jota ei olekaan sitten enää näinä päivinä juuri tarvinnut syödä, y ö k) tai jos rehellisiä ollaan, kävimme lähinnä ulkona syömässä. Kallista ja lihottavaa.

Ykkösen kasvaessa ikään, jossa se söi viisi Nestle-äitien tekemää purkkia päivässä, aloitin ryhtiliikkeen. Laskin loputtomasti purkkeja sisältäneet kauppakassit käsistä, oikaisin selän ja avasin keittokirjat. Kai mä perhana jotain sentään osaan itsekin tehdä (sen ikuisen jauhelihaspagun lisäksi). Ylpeänä voin kertoa, että ryhtiliike oli onnistunut ja kehitys huimaa. Nyt osaan tehdä useita ruokia makaronilaatikosta siskonmakkarakeittoon noin vain, ilman ohjeita.


Vedin jopa niin rajun marttakortin hihastani, että aloin suunnitella viikottaista ruokahuoltoa. Listasin ensin paperille kaikki ruoat, jotka osaan / osaamme tehdä ilman ohjeita ja / tai stressiä ja hikikarpaloita. Sitten istuin sunnuntaiaamuna listani ääreen, ja valitsin sieltä noin viisi ruokalajia. Otin huomioon kuinka paljon kotona tulevalla viikolla ollaan, ja yritin saada listalle sekä kasviksia että kalaa riittävästi. Sitten kamat ostoslistalle, autolla kauppaan, satanen tiskiin ja neljän ruokakassin kanssa kotiin. Ultrahienon suorituksesta teki se, että kirjoitin nämä valitut ruokalajit myös liitutaululle viikon menuksi. Ja oli kuulkaa ruokahuolto helppoa! Sen kun katsoi liitutaululta mitä piti tehdä, ja kaapista löytyi siihen tarvittavat ainekset. Ruokatarjonta säilyi vaihtelevana, "mts" -ongelma poistui, kaupassa piti käydä vain kerran viikossa ja rahaakin varmaan säästyi.

Sitten syntyi Kakkonen ja Kreikan kokoiset univelat. Ja hups vaan olemme palanneet elämään, jossa kaapista löytyy aina einespinaattilettuja hätälounaaksi, ja jossa huikeaksi ruoanlaitoksi lasketaan taas se iänikuinen bolognese. Välillä lapset syö lounaaksi makaronia "kesputilla" ja vanhemmat karkkia suklaalla.


Tarvitsen siis taas ryhtiliikkeen, varsinkin kun pöytään on pakko saada Ykköselle päivällisen lisäksi lounas ja välipalat nyt tarhapalveluiden päätyttyä. Mutta ennen kaikkea taidan tarvita inspiraatiota, sillä juuri nyt tunnun muistavan ainoastaan jauhelihasta ja makaronista koostuvia ruokia, enkä jaksa etsiä sitä listaa. Lonkalta heitetty kokkaaminen ei myöskään tuota kovin maittavia tuloksia. (Edellisestä sellaisesta setistä opin ainakin sen, ettei kana, pinaatti, halloumi ja kookoskerma sovi yhteen.)

Siispä ehdotankin teille pientä diiliä. Minä jaan tässä sen yhden ainoan "mun" ruokalajin, joka on hyvä, helppo ja ehkä vähän erilainen, ja pyydän teiltä samaa. Nyt kaikki siis kommentoi reippaasti ja kohta meillä onkin kasassa hyvä setti uusia ruokia ensi viikolle. Ja ei sitten mitään "mausta" tai "oman maun kukaan" -ohjeita kiitos. Vain Idiootti - tai siis Valekokki - varmoja ohjeita otetaan vastaan. Tässä alkuun yksi:

Makaroniton makaronilaatikko
Tämä on versio makaronilaatikosta, jossa makaronit on vaihdettu kokonaan kasviksiin. Hirveen trendikästä karppausta, mutta myöskin hyvää ja vähän ehkä ravintorikkaampaa vaihtelua peruslootalle. Suosittelen tekemään kerralla pari vuokaa, ruoka säilyy hyvin ja sen voi pakastaa.
Näillä aineksilla tulee kaksi pientä uunivuokaa (8 annosta?):
  • Parsakaali
  • Kukkakaali
  • 2-3 porkkanaa
  • Jauhelihaa, mielellään 800g
  • Pari sipulia
  • Valkosipulia halutessasi, 2-3 kynttä
  • 3-4 munaa
  • 8-10 dl maitoa (osan voi korvata kermalla)
  • Juustoa (esim. emmental, mozzarella, mitä vaan oikeastaan. Myös vuohenjuusto pieninä kikkareina tuo kivasti makua).
  • Kasvisliemikuutio, paprikaa, chiliä, valko- ja mustapippuria, juustokuminaa, basilikaa, oreganoa, suolaa...?
1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

2. Pieni kasvikset isoon kattilaan kiehumaan, sekaan voi heittää kasvisiliemikuution. Keitä muutama minuutti, niin että värit vahvistuu mutta ei ole ihan läpikypsiä. Valuta.

3. Paista jauheliha sipulien kanssa, mausta mielesi mukaan. (huom; minä saan ohjeistaa näin koska olen surkea maustamaan ja sinä teet sen varmaan paremmin. Itse laitan yleensä jotain yrttejä (basilika, oregano), vähän chiliä ja paprikaa sekä reilusti juustokuminaa, varmaan myös mustapippuria yleensä.)

4. Sekoita munamaito/kermaseos ja mausta kevyesti suolalla ja valkopippurilla. Sekaan kannattaa laittaa myös osa juustosta.

5. Sörssää! Vuokiin ladotaan kasvikset ja lihat suloiseen sekasotkuun. Päälle lorottelet munamaitoa ja vielä koko komeuden päälle juustoa niin paljon kuin kehtaat.

6. Paista 175 asteessa noin 30-45 minuuttia niin että munamaito on hyytynyt ja juusto alkaa ruskistua.

Huom: munamaidon määrä on melko ohjeellinen ja sitä voi tarvita enemmänkin riippuen siitä kuinka iso vuoka on, kuinka paljon kasviksia jne. samoin lihaa voi olla enemmän tai vähemmän, kyllä sen sitten huomaa kun niitä vuokia latoo. Kunhan munia on suunnilleen 2 per vuoka niin pitäisi pysyä kasassa.

Reseptiä voi muunnella loputtomasti. Kasviksia voi vaihdella lisäten esim paprikaa, kesäkurpitsaa, bataattia, punasipulia, whatever. Ainoa joka tähän ei ironisesti oikein sovi, on makaroni.

Ja näillä puheilla minä lähden nyt juhlimaan nuorta rakkautta ravintola Kuu Kuu:hun. Mukana lapsi, joka ei ole nukkunut päiväunia, ja jonka uniaika alkaisi tunnin päästä. Wish us luck. Ja muistakaa arvonta!

Tämä aihe taisi tulla teiltä joltain vähän vinkkinäkin, ja pyörii ainakin minulla päivittäin päässä. Tarkemmin sanottuna kaksi kertaa päiväs...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

43 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

ARVONTA - Valeäitiyspakkaus 2012

perjantai 21. syyskuuta 2012 Valeäiti 69 Kommenttia

Uusin Valeäitiyspakkaus on nyt julkistettu. Yleisön pyynnöstä pakkaus sisältää ensisijaisesti riittävään onnelliseen äitiyteen tarvittavia tuotteita, palveluita ja opasvihkosia. Pakkaus jaetaan heti, kun sen saaja on selvillä. Pakkauksen sisällöistä ei voi tehdä reklamaatioita, eikä esittää toiveita tulevia pakkauksia varten.

Valeäitiyspakkaus 2012


Pakkauksen sisältö: 
  • Suklaata. Miksi? Siksi.
  • Muumisuklaata. Valinnaisesti joko palkinto lapselle, tai rangaistus (äiti syö sitten tän sun muumisuklaan).
  • Salmiakkia. Jos verenpaine ei vielä ole riittävän korkealla.
  • Korvatulpat.  Vaikka ympärivuorokautiseen käyttöön, jos siltä tuntuu.
  • Särkylääkkeitä. Jos ylläolevat ei tee tehtäviään.
  • Kynsilakka. Kauden värissä. Peittää tehokkaasti oksennuksen ja kakan kynnen alta.
  • Peiteväri silmien alle. Uskoisin että tarvitset tätä.
  • Aikakauslehti. Sain sen ilmaiseksi, nyt sinäkin sait.
  • Mehujehu. Erittäin tahmaisia tahroja estämään, ja retkiä pelastamaan. Tai sitten vain leluksi, niin kuin meillä. 
  • Tröstisar. Jos vaikka seuraava flunssa / pipi menisi vähän vähemmillä huudoilla.
  • Minuutti rauhaa: Paketti rusinoita.
  • 5 minuuttia rauhaa: Kaksi pakettia rusinoita.
  • 10 minuuttia rauhaa: Muumitarroja. 
  • Kortonkeja. Varmat päivät on turman päivät. Laitan kaksi niin riittää koko vuodeksi.
  • Opasvihkonen äidille "Tuhoa se monsteri": tärkeitä numeroita totaaliromahdusta varten.
  • Opasvihkonen isälle "Miten pysyn puolisona": tärkeitä vinkkejä äidin miellyttämiseen.
  • Pakkaus (maksikirje). Paperipussi hengittelemiseen äärimmäisissä tilanteissa, kasvojen asusteiksi niinä päivinä kun et ehtinyt käyttää sitä peiteväriä.
Tämän ihka ensimmäisen Valeäitiyspakkauksen voit saada itsellesi osallistumalla ihka ensimmäiseen arvontaan. Kun nyt kerran oikein tälläiseen lähdetään, tehdään se vaikeasti: jaossa on 1-2 arpaa jokaiselle osallistujalle. Yhden arvan saat jättämällä tähän postaukseen kommentin, jossa kehut minua vuolaasti, tunnustat omat heikkoutesi ja anelet polvillasi kertomalla miten paljon tätä oikein tarvitset. Muista mainita myös kengännumerosi, hiustesi väri tai vähintäänkin jokin nimimerkki. Kekseliäästä nimimerkistä saat rispektiä. Toisen arvan saat, jos naamasi löytyy tilaajalistasta. Kerro (tai valehtele) siitä kommentissa, en jaksa käydä niitä läpi. Niin fiksu en myöskään ole, että saisin Facebookinkin tähän jotenkin yhdistettyä, mutta mainostanpahan sen tässä samalla. Sellainen on siis olemassa.

Arvonta on voimassa kaksi viikkoa, 5.10. asti, ja voittaja arvotaan täysin mielivaltaisesti. Eikö? Fine, voittaja arvotaan jonkun excel-kiepautuksen kautta ihan rehdisti kaikkien arpojen kesken. Onnea vain kaikille!

Uusin Valeäitiyspakkaus on nyt julkistettu. Yleisön pyynnöstä pakkaus sisältää ensisijaisesti riittävään onnelliseen äitiyteen tarvittavia ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

69 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Se oli tässä

torstai 20. syyskuuta 2012 Valeäiti 21 Kommenttia

Ei huolta, en ole lopettamassa blogia, vaikka juttujen määrä (ja taso?) alamäessä ovatkin. En myöskään ole pakenemassa omaa perhettäni tai puolisoani minnekään Huuto.net:in ilmoituksen kautta, vaikka sellaisesta ehkä joskus haaveilen näen pahaa unta.

Vaan nyt se päätös on tehty. Soitin tänään päiväkodin johtajalle, ja ilmoitin että me ei tulla vastaisuudessakaan enää tänne, lopetamme paikan. Puhelimeen vastasi selkeästi kiireinen johtaja, jolla ei ollut edes aikaa kuunnella minun haikeahkoa "kiitos kaikesta, me viihdyttiin kyllä tos..." lopetustani. Sain kiitosheit ja se oli siinä. Ykkönen on nyt sitten taas varmaan jonkin verran onnellisempi lapsi, ja minä parempi äiti, kun sitä hoidetaan ihan kotona. (Huomaa hieman katkera sarkasmi, niin en pidä asennetuomareista, joita tämäkin asia on vähän herätellyt).

Minulle päätös muodostui lopulta helpoksi. Tajusin, että vaikka Ykkönen olisi juuri nyt saanut sen meidän kaipaaman paikkamme (lähemmästä päiväkodista 5-7h päiviä 2 tai 3 viikossa), se ei enää tuntuisi luontevalta. Ollaan päästy niin hyvin tähän arkeen kiinni, että olisi oudon tuntuista viedä toi pieni otus jonkun muun hoidettavaksi, niin hyvin kuin se siellä viihtyykiin. Sitäpaitsi, menen varmaankin vuoden sisällä takaisin töihin, jolloin päivähoitorumba alkaa joka tapauksessa. Lapset saavat kokea siis ihan riittämiin myös sitä puolta.

Varmasti kiroan tätä päätöstä hiljaa itsekseni - tai ääneen vierailla kielillä - talven tullessa, kahden toppahaalarin keskellä, hikeä valuen. Tai ihan kohta, kun lopetan tämän tuttitaiston lopullisesti ja vien sen tolta narkkarilta pois. Tai jo eilen kun sen saamarin tutin perään huutoitkettiin kolme varttia...

Siihen asti nautin tästä vapauden tunteesta, jonka pitkä pohtiminen toi tullessaan. Nyt on yksi iso (?) päätös tehty, varmasti lapselle hyvä vaihtoehto, olemme taas omien päiviemme herroja ja rahaakin säästyy, about siivoojan verran kuussa. Niin juu, se siivoojakin aloittaa ensi maanantaina :) Lisää tälläisiä hyviä päätöksiä sanon minä, ja siirryn tästä verkkokauppoihin kenkiä ostamaan. Täytyyhän siellä puistossa olla kauniit ja epäkäytännölliset jalkineet lämpimät jalat jos siellä kahdesti päivässä täytyy jatkossa seistä.

Vieläyksjuttupeeäs: Onko postaustoiveita? Inspiraatio on ollut hieman hukassa viime viikkoina, joten voisin yhtä hyvin kirjoittaa jostain toivotusta aiheesta. Ainakin lastentarvikkeiden verkkokaupasta on ehdotettu juttuja, onko muita?

Ei huolta, en ole lopettamassa blogia, vaikka juttujen määrä (ja taso?) alamäessä ovatkin. En myöskään ole pakenemassa omaa perhettäni tai p...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

21 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Idiootit huoltsikalla

keskiviikko 19. syyskuuta 2012 Valeäiti 6 Kommenttia

Lähtisin veikkaamaan, ettei meidän perheessä nukuta ihan riittävästi. Perusteluina äskeisen huoltoasemakeikka.

Kävimme siis tankkaamassa. Koska en halunnut jäädä autoon siltä varalta että eräs aloittaa huutokonsertin ajattelin kerrankin olla reilu, tarjouduin maksamaan. Luonnollisesti taka-ajatuksena oli ostaa samalla myös karkkia - ja myös luonnollisesti Insinöörin kortilla. Sitten niihin perusteluihin.

Perustelu 1: päättämättömyys.
Seisoin karkkihyllyn edessä tolkuttoman kauan. Vaihdoin pusseja kädessä varmaan neljä kertaa. Valinta tuntui jotenkin aivan liian vakavalta ja väärän päätöksen seuraukset peruuttamattomilta.

Perustelu 2: puheongelmat, ei sosiaalista korvaa, muistiongelmat, hermostuneisuus.
Kun vihdoin vaapuin yhden tikkarin salmiakkipussin ja suklaapatukan kanssa kassalle, olin jo unohtanut Insinöörin noin kolme minuuttia sitten kertoman korttinsa tunnusluvun. Muistelin sitä hetken paniikissa, samalla kun pelkäsin että myyjä saa minut tästä suuresta korttipetoksesta kiinni. Taisin näyttää aika dorkalta, etenkin kun samalla sopersin hermostuneesti että nämä ja sitten bensaa tosta..öö..no tosta missä toi musta auto on, oisko se..nelosen toisella puolella? Myyjä kohotti toista kulmakarvaa (standardiliike, joka tehdään kun arvioidaan onko vastapuoli kännissä, hullu, pahoissa aikeissa vai ainoastaan idiootti) ja totesi ettei siellä mittarissa kolme koneen mukaan kyllä kukaan mitään tankkaa.

Perustelu 2: nollat taulussa.
Huomaan Insinöörin lähestyvän ovea. Se astuu naurua pidellen sisään ja kysyy kylähullun elkein: "Sori, mä en vissiin tankannu? (...) Annatko sen tankkausluvan uudestaan." Ovi sulkeutuu ja jäämme myyjän kanssa kaksin sisään ihmettelemään. Puhumatta. Kyllä tässä nyt joku on hullu. Odottelemme yhdessä tankkausta, hermostuksissani (nyt sillä on enemmän aikaa huomata etten maksa omalla kortilla) haen vielä yhden pussin karkkia. 

Perustelu 3: liian isot naurut.
Palaan autoon ja kohtaan nauravan Insinöörin. Katseeni ja toki ääneni kysyy että "mitä h****ä...?" ja kuulemma hän ei oikein tiedä. Muuta kuin että siinä seisoi pyssy kädessä, tankkasi menemään ja lopetettuaan huomasi että bensaa oli mennyt sisään 0,07 litraa. Bensapumppu kai jotenkin ei toiminut, mutta hän ei vaan huomannut mitään. Selvä. Ensin se on seissyt pyssy kädessä tankkaamatta, ja toisella kierroksella se on seissyt pyssy kädessä itsekseen pimeydelle nauraen. 

Tässä kohtaa selviää siis, että se ei ole (vielä) (täysin) hullu, mutta ainakin suht nollat taulussa on sekä mies että mittari olleet. Ja sitten seuraa grande finale: Tapaus on juuri paljastunut ns. uutisankaksi (ei se mies ihan niin väsynyt ollutkaan vaan mittarissa vikaa), mutta me nauretaan silti aivan kohtuuttoman paljon. Niin paljon että silmät valuu vettä ja Ykkönenkin ottaa tutin pois suusta nauraakseen ja todetakseen "isi nauraa".

Väsyneillä on halvat huvit, vai miten se nyt meni.

P.s.: Alan epäillä lievää karkkiongelmaa. Ensimmäinen vinkki oli ehkä ne kolme pussia jotka ostin, toinen vinkki ne kaksi tyhjää jotka otin samalla autosta pois. 
P.p.s: Yksi pusseista saattoi olla jotain arvontapalkintoa varten.
P.p.p.s: Saan taas kännykällä julkaistua sekä Facebookiin että Bloggeriin, ehkä tämä tahti tästä taas vähän nousee. 
P.p.p.p.s: Hyv'yöt.

Lähtisin veikkaamaan, ettei meidän perheessä nukuta ihan riittävästi. Perusteluina äskeisen huoltoasemakeikka. Kävimme siis tankkaamassa. ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Olisi omakin piha riittänyt

Valeäiti 6 Kommenttia

Edessä hieno ja mahtava leikkipuisto, jossa ei ole vielä koskaan käyty. On liukumäkeä, keinua, hiekkalaatikkoa, polkuautoa ja ihan mitä vaan.

Ja mihin se parkkeeraa kun vihdoin pääsee vaunuista vapauteen? Metrin päähän vaunuista, ekaan kuralätäkköön.

Sainpahan perusteltua ne saakelin kurahousut.

Edessä hieno ja mahtava leikkipuisto, jossa ei ole vielä koskaan käyty. On liukumäkeä, keinua, hiekkalaatikkoa, polkuautoa ja ihan mitä vaan...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Onnellinen ongelma

tiistai 18. syyskuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Nyt on niin, etten jaksa raportoida viikonlopusta. Se oli niin kiva, etten millään saisi tekstistä tänne sopivaa.

Kerron siis vain että oli illallista, oli häitä, oli nappiin menneitä laulueistyksiä, oli hyvä yöunia, oli brunssia ystävien kanssa, pullosta syöviä vauvoja ja mökillä ilakoivia taaperoita.

Nyt on pullosta hämmentynyt, huonosti nukahtava vauva ja nuhainen taapero. On siivoojan palkannut äiti ja varsin täysi sosiaalinen kalenteri.

On synttärijuhlien stressaamista eli suunnittelua, ja on yhä edelleen päättämättä jätetty päivähoitoasia. On arvonnan pähkäilyä, vähän huonommin nukuttuja öitä ja pinnasänkymatikkaa.

Seuraavaksi yritän taas päästä ruotuun ja kertoa teille jotain myötähäpeän arvoista. Eiköhän sellaista ihan luonnostaan löydy.

Nyt on niin, etten jaksa raportoida viikonlopusta. Se oli niin kiva, etten millään saisi tekstistä tänne sopivaa. Kerron siis vain että ol...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Sen piti mennä pieleen

lauantai 15. syyskuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia



Antakaahan lapset, kun kerron teille sadun.

****
Olipa kerran eräs Valeäiti, joka on välillä aika tyhmä. Sillä tavalla tyhmä, että tekee omasta jo jossain määrin vaivalloisesti elämästään ajoittain todella vaikeaa, epämukavaa ja ketuttavaa. Niinpä eräänä perjantaina oli Valeäiti hoitanut itselleen aivan liian täyden ohjelman, niin kuin hänellä on joskus tapana tehdä. Aamuksi oli sovittu leikkipuistotreffit ja illaksi se oli lupaillut kolmen ruokalajin illallisen kuudelle hengelle.

Vielä edellisenä iltana, raahatessaan isoja ruokakasseja kotiin kahden lapsen itkiessä, Valeäiti mietti "tulikohan tehtyä vähän tyhmästi". Kuin pelkoja vahvistaakseen, sinä samaisena iltana sen suuhun tuli pipi, siltä hajosi hampaasta rauta. Sellainen rauta, joka on sinne hampaisiin istutettu kymmenen vuotta sitten pitääkseen Hollywood-hymyn aisoissa. Se rauta repesi, se repesi oikein kunnolla. Sillä tavalla, että suuhun piti laittaa purukumia tilkkeeksi, ettei kieli vallan revennyt! Yön huolestuneena nukuttuaan, alkoi vihdoin kauan odotettu perjantai.

Kuten arvata saattaa, pieleenhän se meni. Aamulla mentiin kiireellä hammaslääkäriin, joka oli inhottavaa ja hidasta, eikä lapsille meinannut löytyä hoitajaa. Sovituista treffeistä myöhästyttiin pahasti, sekoiltiin kaoottisesti lounaspaikassa, päiväunet menivät pieleen, ja ruokakaupassa ei enää ehditty käydä. Illallista varten ei ehditty siivota, joten vieraat tulivat kotiin, jossa Valeäiti itkuisena ja meikittömänä seisoi juuri pieleen menneen ruoan äärellä. Kala paloi, kakku epäonnistui ja alkukeitto oli kyynelistä vetinen. (...)

***

...Vaan kuinkas sitten kävikään?

En voi oikein uskoa tätä, mutta näillä alkuasetelmilla eilisestä tuli jotenkin maagisesti melkein täydellinen päivä. Hammaslääkäriajan sain aamulla soittamalla, ja lähdimme Insinöörin ja lasten kanssa pikku retkelle. Sillä aikaa kun muu perhe ilakoi superjännässä uudessa puistossa, minä astelin erittäin siistiin ja tehokkaaseen kunnalliseen hammaspäivystykseen. Tulin paikalle puoli tuntia ennen sovittua aikaa, ja silti minut ohjattiin sisään ennen kuin sain edes takin pois päältä. "Ehdittiin jo vähän odotella". Hammas hoidettiin nopeasti, hyvin ja ystävällisesti kuntoon alle kymmenessä minuutissa, ja pääsin jatkamaan treffeille. Aurinko paistoi, lapset oli iloisia, Insinööri ehti sittenkin töihin, ja spora tuli heti pysäkille. Matkalla treffipaikkaan Kakkonen joi aamumaidot pullosta (!!) niin kuin olisi sitä aina tehnyt. Ja minä siis lämmitin maidon menetelmällä sporan penkki, minigrip, termospullo.

Vauvavarikko
Sitten treffailtiin muita ihania mamoja ja lapsia, lapset leikki kiltisti Mokon leikkipaikassa ja me jopa saimme syödyksi täpötäydessä kahvilassa kolmien vaunujen ja viiden lapsen kanssa. Vauvat nukkui ja taaperot söi nätisti rivissä. Siitä paukkasimme ruokakaupan kautta kotiin, jossa Ykkönen nukahti päiväunilleen alle kymmenessä minuutissa. Nostin sen tasan kaksi kertaa takaisin sänkyyn ja se oli siinä. Myös Kakkonen nukahti nätisti ja nukkui pari tuntia. Sain kodin siistiksi, itseni pelikuntoon ja ruoat tehtyä. Iltapäivällä ehdittiin siis lähinnä leikkiä ja hassutella, sekä seurustella erään ihanan kummitädin kanssa. Kun muut vieraat tuli paikalle, oli ruoka valmista ja emäntä onnellinen. Ja vaikka itse sanonkin (sanon, koska vieraatkin niin sanoi), kaikki ruoka oli erinomaisen hyvää ja uudet reseptit oikein maukkaita.
 
Rivi taaperoita
Koko illan lapset käyttäytyi oikein mallikelpoisesti, ja huipentuma oli Ykkösen nukkumaanmeno. Sovittiin sen kanssa että laitetaan yöppäri päälle ja sitten saa vielä valvoa tutti suussa meidän aikuisten kanssa. Se sanoi "joo", otti tutin suuhun, mietti hetken ja sanoi "nukkumaan". Käveli sänkyynsä, meni makaamaan ja jäi yöunille. Heräsi seuraavan kerran klo 7.30. Me muut istuimme iltaa, joimme viiniä, naurettiin, syötiin vielä vähän banoffeeta ja nautimme toistemme seurasta pitkästä aikaa.

Sen lisäksi että meinaan pakahtua jo tämän onnistumisen tuomaan iloon, tilanne on seuraava: Kakkonen on juuri matkalla mummille hoitoon, se palautetaan meille joskus huomenna päivällä.  Ykkönen taas haettiin hetki sitten toisen mummin hoitoon, jonka kanssa se lähtee mökille. Sekin palautetaan vasta joskus huomenna päivällä. Mulla on (siisti) koti täynnä ruokaa, treffit kaverin kanssa kaupungilla puolen tunnin päästä, ja illalla edessä superkivat häät. Mainitsinko jo että elämä on tänään aika helvetin kivaa?

Kliseinen ja sukupuolinormatiivinen
"pojat on poikia" -kuva. Matkalla hoitoon.

Antakaahan lapset, kun kerron teille sadun. **** Olipa kerran eräs Valeäiti, joka on välillä aika tyhmä. Sillä tavalla tyhmä, että teke...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Miksi olemme omaa lajiamme

torstai 13. syyskuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Taitoja, joita ehkä vain äidit osaa:

Aivastaa äänettä
Nalkuttaa puhumatta
Lohduttaa sanomatta
Nukkua unetta
Puhua ymmärtämättä
Ymmärtää puhumatta
Multitaskata keskittymättä
Juosta kävelemättä
Huutaa ääntä korottamatta
Tiskata kolisematta
Ruokkia ravitsematta
Maata lepäämättä
Levätä makaamatta
Leikkiä taantumatta
Riidellä vastapuoletta
Nauraa tajuamatta

Tykätä siitä huolimatta

Taitoja, joita ehkä vain äidit osaa: Aivastaa äänettä Nalkuttaa puhumatta Lohduttaa sanomatta Nukkua unetta Puhua ymmärtämättä Ymmärt...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Arvonta lähestyy

Valeäiti 6 Kommenttia

Seuraajia on enää kolme vailla arvonta, niin kuin aiemmin uhkailin. Kun siis 75. liittyy, lähtee hurja arvontapyörä liikkeelle! Sitä ennen pitäisi vissiin a) opetella näitä blogiarvontakäytäntöjä ja b) keksiä jokin arvontakohde.

Koska aurinkolomaa, tanskalaista mieshierojaa ja kampaajaa ei ole kovin edullista lähettää postitse, ottaisin mielelläni vastaan ehdotuksia. Mitä te haluatte Valeäitiyspakkauksen sisältävän? Mikä himottaisi niin kovasti että jaksatte osallistuakin tähän arvontaan?

Muistakaa siis ettei sitä hierojaa saa.

Edit 16.30: Apua, The Internet on niin voimakas. Tunti meni ja 75 on täynnä. Kiitos, tervetuloa ja nyt niitä ideoita saakeli! 

Seuraajia on enää kolme vailla arvonta, niin kuin aiemmin uhkailin. Kun siis 75. liittyy, lähtee hurja arvontapyörä liikkeelle! Sitä ennen p...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tumpsinkumpsin

keskiviikko 12. syyskuuta 2012 Valeäiti 8 Kommenttia

Viime yönä, kolmen aikaan, kuului lastenhuoneesta kova itku. Insinööri sai aikansa rauhoitella Ykköstä, onnistui siinä lopulta. Arvelin ääneen että varmaan oli kolahtanut pää laitaan kun noin kovasti itki. "se oli kyllä ihan lattialla". Oho. Oli siis tullut yöllä pieni tumpsinkumpsin -tilanne. Jostain syystä en enää sano "mukkelismakkelis", niinkuin muistan ehkä meidän perheen lapsuudessani sanoneen, vaan olen jostain kehittänyt tuon oman, vähintään yhtä tyhmän, sanonnan.

Pikkuhiljaa sitä alkaa kertyä, sellaista lapsiperheen sanavarastoa. Osa lienee lähes yleiskieltä, osa omasta kodista opittua, osa murrekohtaista (kun turkulainen sanoo "haaranatta", se ei puhu pornosta vaan hipasta) ja osa keksittyä.

Meidän omassa perheessä sanotaan siis tumpsinkumpsin, jonka jälkeen pääsee syykkyyn. Joskus täällä saattaa päästä paukku. Illalla käydään hampipesulla ja sitten laitetaan päälle yöppäri.

Mummun luona taidetaan sanoa ainakin "älä hermostu", jos vauva itkee. Niin sanoo Ykkönenkin yhtäkkiä siellä hoidossa oltuaan.

Minun lapsuudenkodissani taas syötiin reekkaleipiä, jonka jälkeen pestiin tassut ja nassut. Lopulta toivotettiin hyv'yöt tai ihan vaan ötyä. Suosikkeihini lukeutuu eta:n kysely yhdellä sanalla: Venduujukam? (huom: paino tavulla ju) Kun pyydetty asia hoituu, vahvistetaan se roger tai CID.

Mihinköhän kummaliisuuksiin tämä meidän perheen oma kieli vielä yltää? Jotenkin tuntuu että oman lapsuuteni englismi tulee korvaantumaan nettismillä. Että lol ja soks vaan sille.

Mitä teillä puhutaan?

Viime yönä, kolmen aikaan, kuului lastenhuoneesta kova itku. Insinööri sai aikansa rauhoitella Ykköstä, onnistui siinä lopulta. Arvelin ääne...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Täysi idiootti

Valeäiti 13 Kommenttia

Kyllä täytyy kumista tyhjää tuolla mun päässä. Ei voi kukaan muu olla näin loputtoman tyhmä.

Vai olisiko jollekin muulle tullut mieleen yrittää ottaa valokuvia?

Kun taustalla on kaksi tuntia kestänyt nukutus. Toinen nukahti vihdoin kamalan tappelun kautta omaan sänkyyn, ja toinen pyöri imetyksen ja kanniskelun kautta lopulta rentoon uneen Anna Puun haastattelua kuunnellen (tänks!).

Ja siinä ylevyydentunnossani, itsestäni niin helvetin ylpeänä, päätin ottaa kuvan voidakseni kehuskella teille. Yksi kuva napattu, ei ongelmaa. Kun hiivin ottamaan toista, se havahtuu lattialaudan natinaan ja huomaa että tutti on tippunut. Pysähdyn niille sijoille. Älä herää, älä herää, älä herää.
"Amma amma ammaaaaaa!!"

Tiedätte kyllä, mitä tapahtui niiden kolmen sekunnin aikana kun syöksyin vaientamaan sen sillä saakelin tutilla. Kyllä vain, keittiössä majailevasta pinnasängystä alkaa lohduton itku.

Puoli tuntia myöhemmin meitä lohduttomia itkijöitä on kaksi: Yksi lapsi, jonka unet on törkeästi keskeytetty. Ja yksi mainittua lasta kanniskeleva, posket mustiksi itkenyt äiti, joka manaa ettei enää ikinä yritä mitään, käyttäen vain v-alkuisia sanoja.

Tässä nyt sit teille se saakelin kuva. Toivottavasti nautitte siitä oikein todella paljon.

Kyllä täytyy kumista tyhjää tuolla mun päässä. Ei voi kukaan muu olla näin loputtoman tyhmä. Vai olisiko jollekin muulle tullut mieleen yr...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

13 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kaksi lasta ja kirahvi

Valeäiti 0 Kommenttia

Ei olla kyllä hetkeen muuttamassa lähiöön. Niin on kivaa, että tylsänä sadepäivänä voi pikaisesti paeta sisätiloihin, joissa lapsi voi juoksennella kuravapaana. Siellä on myös junarata, ilmapalloja, ilmaista leipää ja Haisulit roikkuu katosta. Siellä saa myös vauvan syötettyä, äidinkin jopa! Ja sieltä saa myös mukaansa eräitä Kirahveja.

Hyvää seuraa nämä kolme. Kaksi lastani ja yksi kirahvi.



Kirahvi nyt siis bongattu Kampissa! Jos ihmettelet mistä on kyse, niin tästä:
 
 

Suosittelen lämpimästi osallistumaan, Kirahvi ja sen kaverit on aika kivoja :)

Ei olla kyllä hetkeen muuttamassa lähiöön. Niin on kivaa, että tylsänä sadepäivänä voi pikaisesti paeta sisätiloihin, joissa lapsi voi juoks...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.