Ihan itte ei aina pärjää

perjantai 31. elokuuta 2012 Valeäiti 15 Kommenttia

Tarvitseeko lasten kanssa pärjätä aina ja ikuisesti itse, kun "ne on kerran itse tehty?" Tätä kysymystä on valitettavasti saanut pohtia Onia, joka on fiksusti järjestämässä kotiinsa ylimääräisiä käsiä tulevan synnytyksen ja sitä seuraavan kauhukuukausien ihanan vauvahuurun ajaksi. Valitettavasti Onia sai tämän hienon päätöksensä tueksi kannustusten lisäksi muutamia "miksi niitä lapsia tehdään jos oikein etukäteen pitää huolehtia avusta" -kommentteja. Ajatuksena lienee ollut "Kai sitä ihan itsekin pärjäisi, kun kerran ennekin on pärjätty". Aivan niin, ja ennen oli muuten myös paljon helpompaa vaikka ei ollut autoja, antibiootteja eikä kännyköitä. Eikä hössötetty mistään listerioista, käyttäkää nyt maalaisjärkeä senkin hysteerikot! Oli muuten myös poliota ja synnytykseen kuolevia äitiä ja niiden lapsia, mutta ei nyt jumituta siihen.

On aivan sairaan ärsyttävää, että meissä suomalaisissa asuu "itse olet taakkasi kantaman" -periaate. Täällä on pärjättävä itekseen, turha tulla rutisemaan. Opiskelijana, äitinä, työntekijänä ja vanhuksena saisit olla kiitollinen, että me veronmaksajat annamme sinulle vaikka mitä rahallisia tukia - kuka sitä sen lisäksi vielä ihmisen apuakin tarvitsee? Jotenkin on vaan ilmeisen väärin, jos isommat lapset vie hoitoon, vaikka itse on vauvan kanssa kotona. Samoin on arveluttavaa jos pyytää ventovieraan doulan synnyttämään kanssaan (kuinka moni muka tuntee kätilönsä jotenkin etukäteen?) tai herranjestas vaikka siivojan kotiinsa auttamaan pölykoiravalmennuksessa. Suorastaan säälittäviä ovat ne ihmiset, joilla asuu au pair, tai jotka työllistävät huoltamon työntekijöitä (siis etkö osaa itse renkaita vaihtaa?). Jos palveluita ostavia ihmisiä ei luokitella lastensa kiduttajiksi, rikkaiksi paskoiksi tai laiskoiksi, ovat he vähintään uusavuttomia. Myös läheisten orjuuttaminen on kohtuutonta, kyllä aikuisen ihmisen pitäisi itse omat asiansa hoitaa.

Minä harkitsin tänään soittamista MLL:ään, neuvolaan, presidentille, 112:een tai ihan minne vain, jotta saisin vähän apua ja heti. Heräsin aamulla päänsärkyyn, joka vei näkökyvyn, järjen ja jalat alta. En saanut vauvaa nostettua syliin ilman, että oksennus käväisi suussa. En todellakaan saanut kakkavaippaa vaihdettua, ja Ykkösen* ruokkiminen sai itkemään kivusta. Tietenkin tämä oli se päivä, jona Insinööri lähti kahdeksi päiväksi polttareihin ja kummatkin isovanhemmat oli matkoilla. Mutta minäpä satun olemaan one lucky bastard: puhelimestani löytyi vielä ainakin kymmenen eri nimeä, perheenjäsentä ja ystävää, joille soittaa. Jo toinen tärppäsi, ja sain ihanan siskoni avuksi. Alle tunnissa oli lapset viety puistoon ja minä sain levätä vielä kaksi tuntia lääkkeiden voimalla sohvalla. Vielä senkin jälleen tuli pullatarjoilu ja lasten leikitysapu. Ja kaiken muun hyvän päälle illalla äidinhoitovuoroon astui vielä Kakkosen kummitäti, joka miehineen piti minulle seuraa, kävi ruokakaupassa, piirsi ainakin sata pupua Ykköselle ja sai Kakkosenkin kikattamaan onnellisena.


Nyt, kymmenen lääkkeen ja kaksien päiväunien jälkeen, olen saanut iltatoimet tehtyä ja päänsäryn taltutettua järkeviin mittoihin. Istun sohvalla Kakkonen sylissä ja katson rauhassa telkkaria. Enkä itke kivusta. Mihinkään näistä en olisi varmasti yksinäni tänään kyennyt, en olisi todellakaan pärjännyt ihan itse.


Kiitos, kiitos, kiitos, kun olette elämässäni. Sekä tänään auttaneet, että kaikki te joiden tiedän olleen valmiita myös auttamaan. Meillä on kyllä niin maailman paras tukiverkko, johon minä ainakin mielelläni nojaan. Ja aion jatkossakin pyytää apua, kun sitä tarvitsen, vaikka se minusta kuinka uusavuttoman tai pullamössön tekisi.


* Yksi itku tuli liikutuksesta, niin ihana oli pieni Ykkönen. Kun sanoin että äidillä on tänään pää tosi kipeä, meni pieni suu huolesta mutruun hetkeksi. Sitten se istui viereeni lattialle, paijasi hellästi päätä ja toisteli kuiskaten "tosi kipee". 


P.S. Pahoittelen kuvien puutetta, koneet ja kännykät ja internet ja kaikki ovat niin täynnä etten saa kuvia julki. Hoidetaan kuntoon jossain vaiheessa. Kommentteihin vastailen myös ihan kohta :)

Tarvitseeko lasten kanssa pärjätä aina ja ikuisesti itse, kun "ne on kerran itse tehty?" Tätä kysymystä on valitettavasti saanut p...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

15 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Viinipullo odottaa palkintona sitten joskus ;) Ja sata vauvanhoitokeikkaa.

      Poista
  2. En ole koskaan omassa kaveripiirissä kuullut kenenkään ajattelevan että avun pyytäminen olisi jotenkin paheksuttavaa. Päinvastoin, monet tukeutuvat kavereihin, isovanhempiin, sisaruksiin, tuttaviin ja myöntävät ihan suoraan että tulee kyllä tarpeeseen, ei pärjättäisi ilman. Aina kuitenkin löytyy joku joka on eri mieltä ja hämmentää soppaa melkeinpä siinä provosointimielessä. Onhan se hienoa jos pärjää yksin, mutta jos tätä pitää erikseen korostaa, niin silloin en enää jaksa ymmärtää. Täällä ainakin käytetään häikäilemättömästi hyväksi innokasta hoitoapua jos siihen on tarvetta, enkä koe olevani pullamössöä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti tässä oli paljon kyse netti-ilmiöstä: täällä on niin helppo provota ja pullamössöttää. Mäkin uskoisin että kaikki jotka voi, käyttää apuja paljonkin.

      Poista
  3. Onnellisia ne jotka saa apua ja tukea kun sitä tarvitsee, tukiverkkoa pitää olla. Mut musta tuntuu välillä että sitä on vähän liikaakin... Mummit, kummit ja kumminkaimat tarjoavat (tyrkyttävät) lastenhoitoapua vaikka sille ei ole tarvetta. Esiin vedetään se "tekee ihan hyvää olla yksinkin" -kortti - mikä on kauniisti ajateltu ja pitää toki paikkansa, mutta jos ei vaan oo hinkua viinilasilliselle / shoppailemaan / kauneushoitoihin / muuhun "itsensä hemmotteluun" (lenkit ja jumpat on sitten asia erikseen), niin onko _pakko_ lähteä pois lasten luota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo pakko, oo kotona vaan! Kunhan muistat joskus käydä muuallakin, vaikka ei mieli tekis. Se on kaikkien kannalta parempi että tekee joskus mieli poiskin :)

      Meillä on muuten joskus ollu kiusallisia tilanteita kun Ykkönen vierasti aika paljon, eikä voinut "antaa" ihan kaikkien hoitaa, vaikka kovasti tarjosivat. Että kiitos, mutta en mä teille sitä anna hoitoon :)

      Poista
    2. niin siis mä nyt just sanoin ihan niin kuin sulle aina sanotaan :D En siis tarkoittanu että on mentävä väkisin viinille ja shoppaamaan, lenkit ja jumpat ajaa ihan hyvin saman asian. Mun mielestä on kuitenkin hyvä, että ottaa vähänkin omaa aikaa joskus, vaikka sitä ei muka tarvitsisi. Ei se pahaakaan tee.

      Poista
  4. ...jatkoksi edelliseen - tää meni kyllä ohi sun postauksen aiheesta, mutta on asia jota olen miettinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä mietintä onkin, voisipa tästäkin kirjoittaa joskus!

      Poista
  5. Tässä oli varmaan kommentteineen kaikkineen enemmän kyseessä apu tarpeeseen kuin apu koska haluaa viinilasilliselle :) Ei kai mitään ole pakko tehdä jos ei halua (paitsi nukkua, syödä, tehdä töitä?). Olen kolmen lapsen äiti ja harvoin hinkuan shoppailemaan/kauneushoitolaan, mutta kyllä se ilta siellä täällä kavereiden kera piristää. Tuntuu että tässäkin esitettiin nyt kaksi eri äärilaitaa - äidit jotka lykkivät lapsiaan hoitoon jatkuvasti, koska haluavat irrotella ja äidit jotka eivät koskaan lähde lastensa luota pois. On siinä se keskitiekin. On _ihan normaalia_ haluta sitä omaakin aikaa, jotkut tarvitsevat sitä enemmän, jotkut vähemmän. Rikkaushan se tukiverkko on jos se mahdollistaa tämän. Meillä isä hoitaa lapsia jos haluan omaa aikaa, mutta on se kiva välillä päästä puolisonkin kanssa kahdestaan johonkin, ilman lapsia ja tässä kummit ja kaverit auttaa. Ei kumpikaan - irrottelu tai kotona pysyminen - ole hyvän äitiyden merkki. Pääasia että pyrkii löytämään kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan lähtökohtaisesti täällä esitellään yleensä kaksi äärilaitaa: my way ja muut idiootit :) koska en ole mikään puolueeton julkaisu, en aina jaksa olla niin kovin ymmärtäväinen ja harmaa, joskus (aina?) on kiva olla mustavalkoinenkin.

      Tässä tosin olikin kyseessä lähtökohtaisesti huonot vertailupäät, koska ensimmäinen kitinä oli lähinnä aasinsilta siihen että tarvitsin ja sain apua omalta verkoltani :)

      Poista
  6. Serkkuni kerran sanoi mulle, että "Kyllä meidän itse täytyy lapsistamme huolehtia, kerran ollaan niitä itse haluttukin". Kaameeta sontaa, sanon minä. Jos haluaa elää martyyrina oma hyvinvointi unohtaen, niin siitä vaan. Tai jos haluaa lopettaa oman elämän elämisen ja elää vain lasten kautta, niin onneksi olkoon. Uskoisin kuitenkin, että onnellisimmat lapset ja aikuiset elävät perheissä, joilla on hyvät tukiverkot ja riittävästi myös "omaa aikaa". On myös ihan täyttä puppua, että "ennenkin on pärjätty". Kysyin mummilta, miten hän hanskasi kolme alle 3-vuotiasta ja suurehkon maatalon emännyyden 50-luvulla. No, oli piikaa, renkiä, maatalousharjoittelijaa, lapsenlikkaa ja isovanhempia. Väittäisin, ettei pienten lastenvanhemmat ole koskaan olleet niin yksin kuin nykypäivänä. Tukiverkot kunniaan! -Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, mitähän tollaisessa tilanteessa oikein osaisi vastata?

      IHmeellistä että lasten suhteen tulee tälläinen reaktio. Sehän on sama kuin vastaisi stressaavista töistä valittavalle "itsepähän olet töihin mennyt". No okei, ei nyt ihan sama, mutta enivei: ei ihmisille voi aina nillittää siitä että jokin asia on ollut _ihan oma valinta_ ja siitä ei siis sovi valittavan.

      Erittäin hyvä huomio, että vanhemmat nykyään on yksin! ihan varmasti on noin.

      Poista
  7. Saatuani lapsen jenkeissä, olen minäkin pohtinut tuota suomalaista "yksin on pärjättävä" -mentaliteettia. Onneksi on takuulla myös paljon sukuja ja ystäväpiirejä, joissa autetaan, mutta siltikin muutama asia on täällä toisin ja toivon, että itse voisin ainakin Suomeen palattuani tuoda jotain hyviä puolia täkäläisestä kulttuurista tullessani:

    - Täällä meitä tunnuttiin pitävän vähän kummina, kun EI OTETTU doulaa mukaan (synnytin kätilön kanssa, mikä on vähemmistönä täällä ah niin medikalisoituneessa kulttuurissa; luonnollisuutta siis korostettiin). No, ehkä ne ei enää ihmetelleet kun näkivät kuinka hienosti mies hoiti hommansa.

    - Kovasti monelta suunnalta, mm. sairaalasta kyseltiin, onko meillä sukulaisia tai muuta apuna kotona. (No ei ollut :)

    - Täällä on ihan normi, että ystävät ja naapurit laittavat ruokapiirin pystyyn uuden vauvan perheelle: me saimme lämpimän ruuan eri opiskelukavereilta ja ystäviltä kotiimme niin monesti, että meidän ei tarvinnut kokata ensimmäisiin kahteen viikkoon. Täällä hommaa varten on perustettu jopa nettipalvelu, jolla kuka tuo mitäkin ja milloinkin -koordinointi onnistuu helpoimmin. Voiko mahtavampaa olla? Tämän haluan toteuttaa ystävilleni joskus Suomessa!

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.