Hermot tai henki

maanantai 6. elokuuta 2012 Valeäiti 17 Kommenttia

Aaargh, kommentit on ihania ja niihin on kiva vastata, mutta nyt kylla kannykalla napyttely oli vahan too much, vaikka auringossa istuinkin. Oli siis pakko siirtya kirjoittamaan ihan koneella, vaikka sitten saattekin vahan karsia tasta umlautien puutteesta. Sori.

On niin nimittain hermot kireena askeisen jaljilta, ettei jaksa kannykkaa enaa kaivaa tata stooria varten esiin. Ykkosella on menossa joko aivan jarkky uhman alku, hampaiden tulo, aikaero, matkavasymys, flunssa tai niiden kaikkien yhdistelma. Ihan kaikki on vaikeaa, ihan kaikesta saadaan maailman isoin itku aikaan ja enaa harvoin nahdaan sita ihanaa pikku riiviota joka kikattelee ja nauraa kaikelle. Ennemmin taalla asuu Kuningas Ei, joka potkii tahallaan pikkuvauvoja ja heittelee tavaroita. Siis klassinen "kuka on vienyt mun lapsen ja mika taa tilalle tullut ehkaisyvaline on" - tilanne.

Kohokohtana alkaa olla nukutustilanteet, jotka on viimeisten kuukausien aikana olleet superhelppoja. Sen kun on vienyt lapsen sankyyn niin se on nukahtanut, tai jopa itse pyytanyt paasevansa sinne nukkumaan. Karma taisi huomata antaneensa meille liikaa herkkuja, koska nyt potkitaan perseelle oikein kunnolla. Vietin juuri puoli tuntia keuhkojensa pohjasta huutavan lapsen kanssa. Insinoori oli sita ennen tehnyt samaa puoli tuntia. Oli siis paivauniaika, mutta kun isot pojat jai leikkimaan, ei neitikaan mielestaan tarvitse unia. Koska me paatettiin toisin, oli pakko tapella asia loppuun asti. Istuin siis tuolla vierashuoneessa, pitelin vakisin "apua!" "tonne!" ja "isiiiii!" huutavaa lasta ja mietin etta nainhan niiden piti rauhoittua, vakisin pitelemalla. Odotin millloin alkaa se kirjojen kertoma vaihe, jossa "lapsen itku muuttuu surulliseksi ja han rauhoittuu syliin". Pah. Ehka teidan lapset tekee niin, meidan lisasi kierroksia vaan entisten paalle.

Lopulta luovutin kirjallisuuden ohjeiden seuraamisen ja laskin rimpuilevan kasan sankyynsa huutamaan ja jain vierelle istumaan. En sanonut mitaan, en kaskenyt mitaan, en tehnyt mitaan. Annoin vain huutaa, istuin vieressa ja luin Akkaria. Pari kertaa yritin silittaa lohduksi ja siita seurasi vain kahta kauheampi huuto ja kaden poistyonto. Siispa lapsi nukahti itse omaan huutonsa, mina vieressa.

Nyt seuraa valintavaihe: jatkammeko tata huudatustyylia ja nukkumaan pakottamista, vai yritammeko jotain lempeampia keinoja? Pitaisko ennemmin vaikka leikkia sitten viela se puoli tuntia ja yrittaa udestaan? Palauttaa paivarutiinit tarkemmin seurattaviksi ja valmistella nukkumaan meno ihan superkunnolla? Johtaako pakkonukutus vain ojasta allikkoon jos nukkumaan menemisesta tulee ihan kamalaa, vai onko kyseessa rajojen testaus? Uskoisin etta osa johtuu matkasta, eika nyt kannata mitaan ihmeellista yrittaakaan, mutta toisaalta reissua on viela kaksi viikkoa jaljella, joten on riskina etta naa temput jatkuu sitten kotonakin.

Ja se on muuten ihan varma, etta paivaunista en anna periksi. Se saa luvan nukkua niita vaikka kouluun asti.

Aaargh, kommentit on ihania ja niihin on kiva vastata, mutta nyt kylla kannykalla napyttely oli vahan too much, vaikka auringossa istuinkin....

Facebook-kommentit

Muut kommentit

17 kommenttia :

  1. Oi voi. Voimia kovasti! Hienostihan olette pärjänneet. Ainakin olosuhteet huomioiden. :)
    Meillä oli Matiaksen kanssa tossa noin vuosi sitten sama tilanne nukuttamisen kanssa. Piti aina pakottaa päiväunille huudon ja potkuraivareiden säestyksellä. Kuitenkin muutaman viikon taistelun jälkeen, päikkäreille meneminen oli taas kivaa tai ainakin siedettävää. Uskon siis, että tollanen on juuri sitä koettelua, että pääsiskös näistä noin helpolla kun ei malttais nukkua. Tietysti joillain (yleensä jo Ykköstä vanhemmilla) lapsilla tulee vaan se aika yllättävän aikasin vastaan, että päikkärit ei ole enää tarpeen. Tuskin tässä tapauksessa kuitenkaan kyse siitä. Ehkä päikkärien vähän myöhempi ajankohta voisi toimia? Mutta muistan kyllä kuinka ärsyttävää oli taistella toinen unille. Huh, huh. Tsemppiä ja lisää noita ihania, kivoja "loma"päiviä shoppaillen auringossa. 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla toikin selkeasti viela paikkarit tarvitsee, toivotaan etta taa johtuu vaan rutiinien osittaisesta laiminlyomisesta!

      Poista
  2. Kehtaakohan tällainen yhden lapsen amatööriäiti tulla jakelemaan mitään nukutusNEUVOJA, kun ei tuo omakaan aina niin kauniisti koisaa.. :D

    Meillä on käyty nukutustaistelu jos toinenkin, mutta aina ollaan päädytty loppujen lopuksi miehen kanssa samaan lopputulokseen: helpoiten ja parhaiten nukahtaa lapsi omaan sänkyynsä niin, että vanhempi makaa vierellä ja teeskentelee nukkuvaa. Siis ei hyssyttelyjä, tassutteluja, ei varsinkaan kiinnipitämistä tai mitään kehtolaulujakaan. Varmaankin juuri tuossa Ykkösen iän tienoilla on ollut hankalinta - syystä x - mutta silloinkin kaikenlainen nukahtamiseen puuttuminen on vaan lisännyt kierroksia ja kiristänyt kaikkien hermoja.

    Nythän tuo meidän 2-vee nukkuu omassa huoneessaan (!), päikkäreille nukahtaa yleensä vartissa-puolessa tunnissa, senkin ajan yleensä vaan höpöttelee itsekseen ja muhjuaa peiton kanssa. Luksusta meille! Kaikenlaista pinnasängyn potkimista, puolen tunnin huutoa ja "tahdon pitää kädestä kiinni ja sitten revin sitä" -hommelia on ollut, jos meno on mennyt ihan holtittomaksi niin on todettu vaan että nukuhan nyt, ehkä asetettu laps vaakatasoon ja sitten taas odoteltu hiljaa silmät kiinni.

    Meillä on kyllä aika armeijamaiset unirituaalit sekä päivällä että illalla - syömisen jälkeen potalle, pastilli, luetaan unikirja ja sitten kannetaan poika sänkyyn ja pistetään pupu kainaloon. Siellä lauletaan vielä lyhyt tuutulaulu ja sitten ei mitään. Nukkumaanmenoajat pyritään pitä aika samoina, joskin varsinkin päikkäriaika saattaa heittää tunnilla tai parillakin.

    Teillä tietty nuo matkaolosuhteet tuo omat haasteensa, mutta mä näillä omilla kokemuksillani ehdottaisin just selkeitä rutiineja tai rituaaleja (joista ton ikäiselle voi jo vähän kertoa etukäteen, "ensin tehdään x ja sitten y ja sitten nukkumaan") ja sitten sellaista läsnäolevaa välinpitämättömyyttä. Mä en koe että lasta (kun se ei enää ole vauva) ns. huudatetaan, jos aikuinen kuitenkin on siinä vierellä ja ottaa kontaktia jos itku on oikeasti hätähuutoa eikä sellaista huomionkerjäämistä. Terapialaskuja odotellessa... ;)

    Tsemppiä unijuttuihin, on kyllä ihan huisia lukea teidän extreme-matkasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten suhteenhan neuvoja saa antaa, vaikka niita ei itsella edes olisi..:) Ma luulen etta kyse on juuri siita, etta armeijamaisuus sai nyt reissussa vahan loystya. Tanaan mentiin suoraan lounaalta pesujen kautta unille (niinkuin normaalisti) ja meni lahes normaalisti. Tosin taalla se nukkuu "lattialla" sellaisessa telttasangyssa, josta paasee kivasti pois ja leikkimaan jso ei viela napostelakaan toi nukkuminen. vahan pistaa miettimaan viittiiko viela sittenkaan ottaaa pinniksesta pois...Koska tosiaan kotona meillakin homma meni noin, sinne vaan sankyyn ja nukahteli ittekseen.

      Poista
  3. Oispa ihanaa, jos molemmat lapset nukkus päikkärit, meillä ne on nukkuneet samaan aikaan tasan kerran. Meillä loppu esikoiselta päikkärit siihen, kun se raivos ihan mielipuolisesti niiltä HERÄTTYÄÄN ja sit illalla ois kukkunut ties kuinka myöhään. Jos ensin melkein tunnin nukutat ja sit vielä unien jälkeen tunnin lepyttelet raivoa niin menee motivaatio siihen päikkärihommaan. Vielä nytkin se kiukkuaa kamalasti, jos nukahtaa vaikka autoon.

    Nyt tosin kipeänä se on ottanut kuumeeseensa Panadolia ja painellut itse sänkyynsä nukkumaan, toissailtana joskus kuuden tienoilla, ja palasi sitten seiskalta takaisin. Ja vielä puolenyön aikaan se istui sirkeänä sohvalla kyselemässä, että "mikset sä äiti jaksa leikkiä mun kanssa?" - jaa-a.

    On nää unikuviot aina niin ihania. Joo, ei mulla ollut mitään suuria viisauden sanoja, kunhan vuodatan omia tuntemuksiani kun ei oo omaa blogia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha a:D tervetuloa vaan kanssavuodattamaan, se on ihan sallittua! tai jopa toivottavaa, kylla se kanssakarsimys aina omaa vahentaa.

      Poista
  4. Siis tä on jo pelottavaa kuinka smaoissa tapahtumissa te pyöritte, vain paria kuukautta jäljessä meitä... Meillähän tilanne alkoi sillä että Mairuliini (ykkönen) aloitti vain pyörimään vaunuissa ja uni ei tullut, ei sitten millään. Oli siis siihen päivään asti nukkunut AINA päikkärit ulkona vaunuissa. Siellä se vaan iloisesti höpötteli ja näpräili vaunujen saumoja. Saattoi se kahen tunnin tuuppimisen jälkeen nukahtaa, vartiksi... Sitten koitettiin sisällä, EI... Äiti piti kiinni, EI. Isi makasi lattialla, EI. Mikään ei toiminut. JA sitten kuuden aikaan illalla se oli niin väsynyt että saattoi nukahtaa pystyyn. Ratkaisua ei ole! Kannustavaa, eikö?? Nyt tällä hetkellä tilanne on se että oikeastaan se ei nuku päikkäreitä ja illatkin menee suht ok. Onhan se vähän normaalia kiukkuisempi mutta kyllä sen kestää. Jos sen haluaa koittaa saada nukkumaan niin parhaiten on toiminut sängyn vierellä istuminen. Ihan hiljaa, tekemättä mitän ja tuuppimalla pään aina takaisin tyynyyn kun se sieltä nousee. Joskus se ihan oikeasti jopa nukahtaa...

    Mutta helpotuksen sananen. Oikeastaan meillä on nykyään helpompaa kun päiväuniaikaan ei tarvitse aina olla paikassa X ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitko siis aina tulla tanne kertomaan mita on edessa? Ei tlis sitten ikavana yllatyksena :) Mut toi on oikeasti vahan helpotus tio viimeinen lauseesi, kylla naa paikkarit tyhmasti myos rajoittaakin.

      Poista
  5. Moikka! Me ollaan käyty myös läpi tollanen vaihe tän loman aikana! Nukuttaminen muuttui hankalaksi kun muutettiin alkulomasta mökille (ei kuitenkaan mikään uus paikka kun ollaan siellä oltu melkein joka viikonloppu). E oppi kiipeämään pois matkasängystä, ja ois tehny sitä erittäin mielellään, joten sitä ei voinu enää jättää yksin makkariin rauhottumaan niinkun aiemmin. No siitähän se vasta riemu alkoi, yhtä hihhulointia ja sirkustelua ja kiipeemistä joka IKINEN nukutus, päivin illoin koko kesäloman. Tunnin projekti per kerta. Oikeesti olin välillä valmis pistämään koko lapsen kirpparille myyntiin. Tuli se sieltä sängystä myös päällään alas kerran kun käänsin selkäni puoleksi minuutiksi...

    Koko homma johtunee rutiinien muuttumisesta, välillä oltiin jossain menossa päikkäriaikaan ja illat venyi, aikataulut jousti niinkuin lomalla pitääkin. Tosin nukahtaminen ei onnistunut sitten enää niinäkään päivinä kun rutiinit ja aikataulut oli kohdillaan, se vaihe oli vähän jäänyt päälle. Käytin sitten itsekin tuota rauhota väkisin sylissä, auttoi ainakin vähän siihen pelleilyyn (tilapäisesti). Seuraavaksi olisi ohjelmassa vaihtaa sekä himaan että mökille pinnikset isojen lasten sänkyihin...

    Nyt tultiin kotiin ja tänään päiväkotiin, pari iltaa on (kop kop) menny nukuttaminen ihan ok eikä päiväkodistakaan tullut vihaista palautetta että ootte pilannu tän lapsen kesän aikana. Kyselin siellä varovaisesti aamulla että onko niillä lapsia jotka ei nuku päikkäreitä, mutta kuulemma alle 2v vielä tarvii päiväunia (huh- koska olen sun kanssa samaa mieltä, lapsi tarvii unta -myös päivisin).

    Lopputulema siis se ettei mullakaan oo sulle apua kun en itse keksinyt mitään ratkaisua koko loman aikana. Paitsi että uskon että tilanne helpottaa kotona kun arki palaa, joten koittakaa nauttia lomasta! :)

    Ps. Ootte kyllä aika hurjia (hulluja), hirvee määrä vauvoja ja lapsia!! :D Kiva kun jaksat kirjotella miten teillä menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei jo olla hulluja niin kylla tassa hulluksi tullaan :D Toivotaan etta teillakin paranee meininki kun arki alkaa, uskon etta se vaikuttaa kaikkiin!

      Poista
  6. Auts.. voi kun mullakin olis joku hyva vinkki mutta en voi muuta kun tarjota myotakarsimysta, meilla kans just tossa jossain kahden vuoden tienoilla alkoi nukutusrutiinit joskus kesta toooosi kauan.. ilmeisesti se on just tota oman tahdon kokeilua ihan missa vaan asiassa, paivaunille meneminenhan on just hyva kohde tahtojen taistelulle, *huokaus*. Tanaan meilla kavi sellanen ihme etta pojat nukkui 45min yhta aikaa paivaunia (jonka jalkeen pienempi heratti isomman huudolla..) ja meikalainenkin puolisen tuntia, mika tulee tarpeeseen koska palomies on taas sammutushommissa mahdollisesti koko viikon. Ai niin ja talla viikolla on vuorossa vieroitus tutista, viime yo ja paivaunet meni hyvin eli toivoa on mutta silti hirvittaa etta koska esikoisen maailma kaatuu tohon tutin puutteeseen.. Pakko kuitenkin on kun hammaslaakari ilmoitti sen vaikuttavan jo purentaan vaikka vaan nukahtaessa kayttaa.

    Sori etta tasta tuli oma minipurkaus, kahden pikkuisen kanssa kotona olo yksin yota paivaa on syvalta!! Sinne hyvaa ja rentouttavaa loppulomaa, ihanaa etta oot muuten saanu kunnolla unta!!!!

    -Henkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ja voi tsemppia sinne hurjasti! Kahden kanssa yksin on tosi rankkaa, etenkin illat ja yot kun saa pelata tuplahuutoja. Se on muuten just noin etta taa nukkumaan meno on hirveen kateva tahtojen taistelu. Sita kun ei voi samalla tavalla pakottaa kin vaikkapa hampaiden pesua...

      Poista
  7. Kaikille taas kiitos hyvista neuvoista! Tanaan on noudatettu vanhoja rutiineja orjallisemmin, eika isot pojat ole olleet houkuttamassa leikkeihin. ja kas vain kun han meni suht hyvin nukkumaan, mita nyt kerran nousi sielta takaisin leikkimaan. Mutta ei itkuja, ei raivareita, jes!!

    VastaaPoista
  8. Myötäkärsimystä täältäkin luvassa, ei neuvoja. Jätettiin nyt 1 v. 8 kk:n iässä tutti pois, kun kohtapuoliin on uusi vauva tulossa. Rauhoittuminen unille on välillä aivan älyttömän vaikeaa, lapsi kampeaa pois sängystä (siirtyi keväällä pinniksestä pois) ja väkisin sängyssä pitäminen aiheuttaa maaniset raivohuudot.

    Meillä lapsi nukahtaa parhaiten monotonisella äänellä lukemiseen. Välillä olen lukenut omaa kirjaani, kun en ole enää jaksanut lastenkirjoja tavata. Tutin perään lapsi ei muuten ole kysellyt toisen päivän jälkeen, mistä olen aivan ihmeissäni (osasi kyllä aiemmin vaatia sitä nukkumaan mennessä varsin tiukastikin). Mutta rauhoittuminen siis kestää.

    Lohduttaudun sillä, että helpompi nämä on nyt taistella, kuin vauvan ollessa jo mahan valoisammalla puolen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tata mietinkin, etta miten teilla on mennyt ison sangyn kanssa? Tutin suhteen en edes ala ajatella miten meilla kay, toi on niiiiiin narkomaani. Nyt on menty viela sata askelta taaksepain kun on ollut matkusaminen ja jet lag ja sitten tolla serkulla viela on koko ajan tutti...ollaan luovutettu toistaiseksi, uusi taisto siten kun olosuhteet on stabiilimmat.

      Ja kylla, taistelut on helpompi kayda nyt, jos vain mahan paalla saa rimpuilevan lapsen pidettya! Tsemppia!

      Poista
  9. Me siirrettiin Matias lastensänkyyn pari vkoa sitten. Pinnasänkyyn se nukahti hiljaa itsekseen melkein heti kun sinne vei. Lastensänkyyn ei nukahda itsekseen, ei todellakaan heti eikä odottele nukkumattia erityisen hiljaa... Ehkä joskus kuitenki :)

    Stiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kunhan nukahtaa jotenkin :) Kai tohon isoon sankyyn on vaan pakko siirtya, vaikka se varmasti hankalaa onkin..tamakin kun kohta kampeaa itensa pinnasangysta paa edella pois. Saiskohan jostain aikuisten kokoisia pinnasankyja...? :)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.