Ihan itte ei aina pärjää

perjantai 31. elokuuta 2012 Valeäiti 15 Kommenttia

Tarvitseeko lasten kanssa pärjätä aina ja ikuisesti itse, kun "ne on kerran itse tehty?" Tätä kysymystä on valitettavasti saanut pohtia Onia, joka on fiksusti järjestämässä kotiinsa ylimääräisiä käsiä tulevan synnytyksen ja sitä seuraavan kauhukuukausien ihanan vauvahuurun ajaksi. Valitettavasti Onia sai tämän hienon päätöksensä tueksi kannustusten lisäksi muutamia "miksi niitä lapsia tehdään jos oikein etukäteen pitää huolehtia avusta" -kommentteja. Ajatuksena lienee ollut "Kai sitä ihan itsekin pärjäisi, kun kerran ennekin on pärjätty". Aivan niin, ja ennen oli muuten myös paljon helpompaa vaikka ei ollut autoja, antibiootteja eikä kännyköitä. Eikä hössötetty mistään listerioista, käyttäkää nyt maalaisjärkeä senkin hysteerikot! Oli muuten myös poliota ja synnytykseen kuolevia äitiä ja niiden lapsia, mutta ei nyt jumituta siihen.

On aivan sairaan ärsyttävää, että meissä suomalaisissa asuu "itse olet taakkasi kantaman" -periaate. Täällä on pärjättävä itekseen, turha tulla rutisemaan. Opiskelijana, äitinä, työntekijänä ja vanhuksena saisit olla kiitollinen, että me veronmaksajat annamme sinulle vaikka mitä rahallisia tukia - kuka sitä sen lisäksi vielä ihmisen apuakin tarvitsee? Jotenkin on vaan ilmeisen väärin, jos isommat lapset vie hoitoon, vaikka itse on vauvan kanssa kotona. Samoin on arveluttavaa jos pyytää ventovieraan doulan synnyttämään kanssaan (kuinka moni muka tuntee kätilönsä jotenkin etukäteen?) tai herranjestas vaikka siivojan kotiinsa auttamaan pölykoiravalmennuksessa. Suorastaan säälittäviä ovat ne ihmiset, joilla asuu au pair, tai jotka työllistävät huoltamon työntekijöitä (siis etkö osaa itse renkaita vaihtaa?). Jos palveluita ostavia ihmisiä ei luokitella lastensa kiduttajiksi, rikkaiksi paskoiksi tai laiskoiksi, ovat he vähintään uusavuttomia. Myös läheisten orjuuttaminen on kohtuutonta, kyllä aikuisen ihmisen pitäisi itse omat asiansa hoitaa.

Minä harkitsin tänään soittamista MLL:ään, neuvolaan, presidentille, 112:een tai ihan minne vain, jotta saisin vähän apua ja heti. Heräsin aamulla päänsärkyyn, joka vei näkökyvyn, järjen ja jalat alta. En saanut vauvaa nostettua syliin ilman, että oksennus käväisi suussa. En todellakaan saanut kakkavaippaa vaihdettua, ja Ykkösen* ruokkiminen sai itkemään kivusta. Tietenkin tämä oli se päivä, jona Insinööri lähti kahdeksi päiväksi polttareihin ja kummatkin isovanhemmat oli matkoilla. Mutta minäpä satun olemaan one lucky bastard: puhelimestani löytyi vielä ainakin kymmenen eri nimeä, perheenjäsentä ja ystävää, joille soittaa. Jo toinen tärppäsi, ja sain ihanan siskoni avuksi. Alle tunnissa oli lapset viety puistoon ja minä sain levätä vielä kaksi tuntia lääkkeiden voimalla sohvalla. Vielä senkin jälleen tuli pullatarjoilu ja lasten leikitysapu. Ja kaiken muun hyvän päälle illalla äidinhoitovuoroon astui vielä Kakkosen kummitäti, joka miehineen piti minulle seuraa, kävi ruokakaupassa, piirsi ainakin sata pupua Ykköselle ja sai Kakkosenkin kikattamaan onnellisena.


Nyt, kymmenen lääkkeen ja kaksien päiväunien jälkeen, olen saanut iltatoimet tehtyä ja päänsäryn taltutettua järkeviin mittoihin. Istun sohvalla Kakkonen sylissä ja katson rauhassa telkkaria. Enkä itke kivusta. Mihinkään näistä en olisi varmasti yksinäni tänään kyennyt, en olisi todellakaan pärjännyt ihan itse.


Kiitos, kiitos, kiitos, kun olette elämässäni. Sekä tänään auttaneet, että kaikki te joiden tiedän olleen valmiita myös auttamaan. Meillä on kyllä niin maailman paras tukiverkko, johon minä ainakin mielelläni nojaan. Ja aion jatkossakin pyytää apua, kun sitä tarvitsen, vaikka se minusta kuinka uusavuttoman tai pullamössön tekisi.


* Yksi itku tuli liikutuksesta, niin ihana oli pieni Ykkönen. Kun sanoin että äidillä on tänään pää tosi kipeä, meni pieni suu huolesta mutruun hetkeksi. Sitten se istui viereeni lattialle, paijasi hellästi päätä ja toisteli kuiskaten "tosi kipee". 


P.S. Pahoittelen kuvien puutetta, koneet ja kännykät ja internet ja kaikki ovat niin täynnä etten saa kuvia julki. Hoidetaan kuntoon jossain vaiheessa. Kommentteihin vastailen myös ihan kohta :)

Tarvitseeko lasten kanssa pärjätä aina ja ikuisesti itse, kun "ne on kerran itse tehty?" Tätä kysymystä on valitettavasti saanut p...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

15 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Äitiysuralla

torstai 30. elokuuta 2012 Valeäiti 15 Kommenttia

Olen hämmentynyt. Minusta on jotenkin tullut vahingossa se tyyppi, joka minusta ei ikinä pitänyt tulla. Tämä ajatus on pyörinyt päässä nyt muutaman päivän, sillä ihan hetki sitten huomasin olleeni tasan kaksi vuotta kotona. Kaksi vuotta.

Kun vuonna 2010 jäin töistä pois Ykköstä odottamaan (sitä muuten odotettiinkin sitten vielä seitsemän viikkoa. Perhana, vieläkin turhauttaa) toistin pomoilleni heidän varmasti useaan kertaan kuulemaansa valhetta: "mä tuun varmaan jo jonkun neljän kuukauden päästä takaisin, katotaan nyt jäänkö edes millekään hoitovapaalle".  Kuukaudet vieri, kotona oli joko kamalaa tai kamalan kivaa, ja yhtäkkiä oli taas kesä. Äitiysloma oli aikaa sitten loppunut, ja olin siirtynyt huomaamattani sille hoitovapaalle. Insinööri ei töninyt selkään, että menehän siitä, minun vuoro, eikä minun aivoissani kaikesta huolimatta pyörineet excelit ja powerpointit.

Toki kotona oli aika sairaan tylsää enimmäkseen, ja alkoi pikkuhiljaa huimata päässä kun ei harrastanut siellä mitään järkevää aivotoimintaa. Silti sisäinen palo toimistorotaksi oli jotenkin aika pienellä liekillä. Sitten muut mamat palasivat yksi kerrallaan sorviensa ääreen. Pomotkin alkoi vähän kyselemään, että mitäs jos tulisit taas jotain tulosta tekemään. Oli pakko miettiä asiaa, ja päättää jokin paluuaika. Koska en edelleenkään halunnut olla mitään kolmea vuotta kotona, päätin, että vuoden vaihde on oiva aika palata töihin. Ykkönen olisi silloin varmaankin kypsä hoitoon 1v2kk iässä ja minä varmaankin...kypsä.

Sitten tuli kaksi viivaa. Palaveri, jonka aikana piti vähän sopia töihinpaluusta, muuttuikin puolikiusalliseksi öö mulla alkaakin sitten taas äitiysloma helmikuussa -tunnustukseksi. Onneksi minulla sattuu olemaan maailman mukavimmat pomot (kiss kiss, saisko jotain bonareita?), jotka kuulemma osasivat melkein jo moista odottaa ja tyytyivät odottaa minua vielä lisää.

Nyt on se toinenkin ulkona, äitiysloma hyvässä vauhdissa ja kohta taas varmaan kevät. Ja alan pikkuhiljaa kuulla taas sitä kuiskutusta, ootko töihinpaluuta miettinyt? No olenhan minä, lähes päivittäin. Mutta tässäpä kohtaamme ongelman.

Minä viihdyn kotona.

Noin, nyt se on tunnustettu. Vaikka kuinka täällä marisen ja märisen ja kirjoitan kokonaista blogia sen pohjalta, ei kotona olekaan oikeasti niin kurjaa. Oikeasti tykkään kyllä siitä, että elämänrytmi on hidastunut. Sisäinen suorittajani on muuttunut varsin armolliseksi nautinto ensin - kaveriksi. Yhdelle päivälle riittää ihan hyvin että saatiin vaikkapa ruokaa tehtyä ja jäljet siivottua. Ennen olisin vaatinut hyvää ja tuloksellista työpäivää, sitten kunnon hikirääkkiurheilu, sitten jokin uusi hieno kokkaus ja ystäviin yhteydenpitoa ja lopulta vielä jotain laatuaikaa miehen kanssa. Koska en mihinkään noihin yltänyt, olin puolet ajasta itseeni tyytymätön. Ja en sitten millään haluaisi palata siihen, että yksi unohtunut sähköposti on jollain mittarilla muka kauhean kamalaa. Kun eihän se ole. Kaikki ne ihmiset menee niiden sähköpostien takana kotiinsa illalla, syö ruokaa, katsoo telkkaria ja kaivaa nenää sohvallaan kun puoliso ei näe. Ei niitäkään kiinnosta se unohtunut raportti siinä Kymppiuutisten ohessa (aamulla varmaan taas kiinnostaa, mutta se on eri juttu).

Mutta sitten, toisaalta. Kun joku kysyy minulta, mitä teen (oikeaksi) työkseni. Voi sitä kysyjää. Starttaan monologin, jonka aikana runoilen kuin Sarasvuo, heilutan käsiä kuin Kamu ja suuni vaahtoaa kuin se olisi juuri nähnyt muffinssin. Ja auta armias, jos joku pohtii jotain verkko/digi/nettimaailman uusia tuulia, tai kun keksin sen päivän kolmannen liikeidean. Aivot aloittaa järkyttävän rumban, jonka aikana muka keksin aivan superhyvänmaailmaaparantavan rahasampon. Olen jopa keksinyt mahdollisia asiakkaita, joille voisi tehdä projekteja. Siis myyntiä, apua.

Jokin on siis heräämässä, mutta en uskalla sen antaa oikein äänensä kuulua. Koska vaikka kohta tulee se kolme vuotta täyteen, en ole ihan vielä valmis tästä luopumaankaan. Tiedostan aivan liian selvästi, että saan sanoa kotiajalle hyvästit, kun ensimmäistä kertaa haen lukulasini kaapista pölyttymästä. Ei siitä sitten enää niin vain palata kotiin. Ja toisaalta osaan laskea, ja ymmärrän miten vähän omia lapsiaan näkee kun työelämä palaa arjen tahdittajaksi. Sitä paitsi missä ihmeen välissä te työssäkäyvät vanhemmat haahuilette? Milloin te muka näette puolisoitanne kahden kesken?

Huomenna menen vähän kahville toimistolle. Aion haistella sitä ilmaa, katsella niitä työpisteitä ja miastella sitä koko päivän seissyttä kahvia. Aion kysellä, mitä ne siellä oikein nykyään tekee ja osaisinko minäkin vielä. Aion miettiä, voisinkohan jo kohta? Jotta mietintä olisi vielä vaikeampaa, otan lapset mukaan. Jos ne käyttäytyy hyvin, näen silmissäni ahdistuneen kiireiset kollegat ja ilmattoman näköiset neukkarit, jos ne käyttäytyy huonosti, saatan huomata miten mielenkiintoinen uusi asiakkuus on tullutkaan.

Tai sitten menen vain entistä enemmän sekaisin ja ratkaisen asian sitten joskus jollain hihasta otetulla metodilla. Kuten tänne tulevien kommenttien perusteella.

Olen hämmentynyt. Minusta on jotenkin tullut vahingossa se tyyppi, joka minusta ei ikinä pitänyt tulla. Tämä ajatus on pyörinyt päässä nyt m...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

15 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Puistoon koko rahalla

tiistai 28. elokuuta 2012 Valeäiti 8 Kommenttia

Nyt SE on tehty.

Eteisessä roikkuu kuravaatteet, välikausihaalari ja toppahaalari. Niiden mielestä meillä asuu 92 tai 98cm pitkä suhteellisen sukupuoleton lapsi, "reipas tyttö" tai "ihana poika".

Mut nyt on, saa luvan kelvata. Näillä (ja vielä puuttuvilla asusteilla, kuten kengät. Terkkuja Hullulle Shoppailumummille, koko 23 ja mikä väri vaan, ks. kuva!) pitäisi pärjätä seuraavaan kesään asti puistossa säällä kuin säällä. Itsellenihän on tasan yksi sään- mutta ei katseenkestävä vaate, sekin saa luvan kelvata. Pikkumies Kakkonen taas on saanut jo aikaa sitten yhden alehaalarin ja ison kasan tuttujen poikien vanhoja. Eiköhän niistäkin jotain aina löydy.

Pistä möyryten vaan.

Koska ketään ei kuitenkaan kiinnosta, kerron mistä kaikki nämä on ostettu:
  • Sadesetti on Stadiumista, jossain halvennuksessa hintaa taisi olla 35€. Kurahousut ainakin toimineet vallan hyvin, vaikka kahluusaappaiksi niistäkään ei sentään ole (Terkut Ykköselle). Saappaat on erään Jalmarin vanhat, ja se mitä en tänään sen äidille uskaltanut kertoa, on että yksi pohjallinen saattaa olla "sijotettu muualle". Uudet saappaat pitäisi kuitenkin jo koon puolesta hankkia, suosituksia?
  • Vk-haalari (eli välikausi niin kuin meidän äitien keskuudessa kevättä ja syksyä kutsutaan. Ei siis v***t kiinnostaa, vaikka niin voisi ajatella) on P.O.P.:n ja ihan normaalihintaisena ostettu ripsipidennysten hinnalla (120€). Tätä haalaria on niin moni kehunut maasta taivaisiin, että ajattelin kokeilla. Jos oikein hyvin menee, se kävisi koko talven, koska sisällä on irroitettava fleecehaalari. Tosin nythän toi naulakossa seuraavana roikkuva vaatekappale söi tämän "järki"perustelun. 
  • Viimeisenä siis The Toppahaalari, jota voisi melkein Blogihaalariksikin kutsua. Sen on moni muukin kaunis ja viisas käynyt hankkimassa, ja hyvältähän se näytti livenäkin. Vedenkestävyys sama kuin Ticket to Heavenissa, joka viime talvena on todistettu kurahousujen veroiseksi (Crap, nyt menetin sadevarusteidenkin ostoperusteen.), mutta hintaa vain puolet. Tämä Kappahlin hieno ja ilmeisen hyvä verme oli siis 80€, ja koska jokaäiti on kuponkiäiti, liityin myös samalla Clubiin saaden -25% hinnasta ja maksoin koko reuhkasta alle 60€.  Jäljelle jäi vain vaikea päätös: väriksi tylsän tyylikäs musta vai välitön rakkauteni, migreeni? Lähetin kysymyksen Insinöörille, joka ratkaisi pelin toivomaani suuntaan: "TV-haalari!". 80-luvulla televisiota katsoneet tietää, mitä tämä tarkoittaa.
Ja näin sain kaikki ostokset perusteltua yhdellä hyvällä alennuksella! Nähtäväksi jää, onko yhdessäkään vaatteessa kokoarvaus tehty oikein. Mun ammattitaidolla nämä hankinnat pitäisi tehdä lapselle sovittaen sinä päivänä kun niitä vaatteita tarvitaan. Puolustuksena sanon, että yritin kyllä sovittaa tota 98cm haalaria liikkeessä. Lopetin kun myyjä katsoi säälien / paheksuen, eikä kuullut meidän jatkokysymyksiä Palosireenin yli. Olenkin Ykkösen puolesta päättänyt että se on seuraavan pimeän kauden ajan keskimäärin 94cm pitkä. Ei sillä, että mulla olisi mitään hajua kuinka pitkä se on juuri nyt, mutta tällä mennään.

Kerrottakoon myös, että matkalla kotiin kahden nälkäisen (unohdin lounasajan, hups vol.2) ja kiukkuisen lapsen kanssa, aiheutin kuvamateriaalia Wikipedian entryille "Lapsiperhehelvetti" ja "Kotiäiti". Ykkönen sai ennen tätä insidenttiä kävellä aika paljon, mutta Stockan edessä sporakiskojen ja ihmisten kaaoksessa päätin nostaa sen vaunuihin takaisin. Seurauksena luonnollisesti valtavat krokotiilinkyyneleet, suuri suru ja elämän epävääryys. Samalla näen että meidän spora on juuri tulossa, joten lähdin juoksemaan tuplarattaat kolisten kohti sporaa. No niin, tarkemmat äidit olisivat tätä urheilusuoritusta ennen laittaneet sille pyhää vihaa kasvattavalle lapselleen valjaat päälle. Koska en ole sellainen äiti, pääsin harjoittelemaan kätilöiden työasentoja nappaamalla melkein eturenkaalle (tai sen alle) ehtineen, turvakaaren alta sukkulana sujahtavan kiljukaulan vauhdissa syliin. Spora meni, paheksuvat katseet tuli. Oh well.

Nyt SE on tehty. Eteisessä roikkuu kuravaatteet, välikausihaalari ja toppahaalari. Niiden mielestä meillä asuu 92 tai 98cm pitkä suhteelli...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Saippuakuplia ja kiiltävää kultaa

sunnuntai 26. elokuuta 2012 Valeäiti 4 Kommenttia

Kirkon kellot ovat mahtipontiset, lähes pelottavat. Ne kaikuvat kovaa ja pitkään, laulavat kaikille että tänään on juhlat. Alttarille asettunut Sulhanen näprää hikisillä kämmenillään selän takana, kättelee itseään hermostuksen hallitsemiseksi. Vastatärkätty vuokrapuku on kuuma ja hiostava, päässä pyörii pelko näkyvistä hikipisaroista otsalla.

Piilossa sakastissa odottaa uusilla, keittiön lattialla sisäänajetuilla kengillään seisova morsian isänsä vierellä, kumpikin ilmeettömänä. Morsian jännittää. Ei saa itkeä ettei meikit valu, huuli kävisi puraistavana, mutta punaa pitää varoa. Olo on kuin prinsessalla, jonka lumo saattaa haihtua hetkessä. Kompastuminen, mekon repsottaminen, kampauksen hajoaminen tai äkilliset vatsavaivat ovat kaikki varsin todennäköisen tuntuisia vaaroja juuri nyt. Vähintäänkin hiki yrittää puskea valkeaa, tai itseasiassa “norsunluista “, mekkoa vasten vaikka tuntuu että on kylmä, posket haluaisivat punoittaa meikin alla.

Vihdoin ovet aukeavat ja musiikki alkaa. Morsiamen hermostuneen onnellinen katse osuu ensimmäisenä meihin viimeisinä tulleisiin, häpeäpenkille. Vastauksena tulee yhtä suuri hymy kuin morsiammellakin. Isä ei hymyile vieläkään, pidättelee tunteitaan ettei vain itketä. Mihin hitaasti kävelevä kaksikko uskaltaa katsoakaan, se kohtaa iloisia ilmeitä. Morsian on ihailtu, ja juuri niin kaunis kuin odottaa voisi. Niin kaunis, että hän tuntuu suorastaan aateliselta, ihmiseltä jonka seurassa tulee olla kunnioittava, ja jolle ei uskalla puhua rahvaan asioita.

Häät. Niitä on ollut viime vuosina paljon, parhaimmillaan seitsemän vuodessa. Melkein ensimmäiset aikuisiällä näkemäni häät olivat omat kolme vuotta sitten. Vaikka jossain vaiheessa polttari- ja hääkautta alkaa melkein puuduttaa hoitajarumba, lahjojen haku ja ainainen tukkakriisi, viimeistään kirkossa nousee kyynel silmään.

Häät ovat kaiken budjettiväännön, teemavärien ja ohjelman koostamisen keskellä kaunis, onnellinen ja tunteellinen juhla. Omat häät olivat ehkä ennen kaikkea superhauska juhla, jota järjestettiin pitkään ja jonka lopullinen toteen tuleminen oli lähinnä tarkkaan suunnitellun esityksen keskeltä seuraamista. Se romanttinen puoli oli läsnä vahvemmin viikkoina ennen Sitä Päivää: yhdessä suunnittelu, odottaminen ja jännittäminen oli kai sitä kuuluisaa “häähuumaa”, jonka aikana leijuttiin melkoisen vaaleanpunaisen pilven kantamina.

Oman jännityksen ja järjestämisen päätyttyä olen alkanut tunteelliseksi hölmöksi muiden häissä. Niissä voi nauttia pelkästään siitä romantiikan hehkusta, miettimättä missä järjestyksessä alttarilta pitikään poistua. Kuunnella sieltä takarivistä kaunista musiikkia ja papin puhetta, katsella edessä istuvien sukulaisten liikuttuneita ilmeitä. En ole uskonnollinen, mutta jostain syystä juuri hääkirkko saa minut aina vallan tunteikkaaksi. Tahdon lupaus, joka kirkossa annetaan sekä papin kannustavan realistiset sanat avioliiton luonteesta muistuttavat taas, mitä ne kaksi sormusta omassa vasemmassa merkitsevät:

“Uskossa ja avioliitossa on yhteistä armo. On oltava armollinen toiselle ja itselleen. Vaikka joskus tuntuisi siltä, että se alun kipinä on kadonnut, ei tunne enää sitä samaa paloa kuin joskus tavatessa, ei peli ole vielä menetetty. On annettava itselle ja toiselle armoa ja tahdottava jatkaa kumppanuutta”. 
 (Lainaus eilisistä häistä muistikuvan perusteella)

Niin se vain on. Elämän ruuhkan keskellä ei aina ehkä tunne sitä kipinää, mutta siitä ei ole syytä huolestua. On oltava armollinen itselleen ja toisilleen. Jos kumpikin tahtoo, perustuu yhteiselämä jaettuun kumppanuuteen, yhdessä rakennettuun arkeen. Alla on se tärkeä tunneside, joka ei katkea niinäkään aikoina kun ei juuri tee mieli murutella. Yksikin yhdessä naurettu vitsi tuo sen kipinän kyllä hetkeksi taas elämään. Häissä parasta onkin nähdä, miten kaksi ystävää lupaavat (edelleen) tahtoa, olla armollisia toisilleen.

Häät muistuttaa omankin avioliiton peruspilareista, miksi yhdessä ollaan ja miten niin pysytään; on saatava toinen nauramaan ja uskomaan, luottamaan ja tukemaan. Häissä juhlitaan keskinäistä tahtoa ja silloin muistan että ollaan tiimi, ihan hyvä sellainen.

Ja on ne illan viimeiset matomuuvit tanssilattiallakin aina ihan viihdyttäviä. Tällä kertaa jouduimme jättämään ne välistä, koska kaksi aikaerotapausta piti hakea kotiin kukkumaan.
 



(Kuvat tällä kertaa Timo Pyykönen, ehkä maailman paras häävalokuvaaja :)










 

Kirkon kellot ovat mahtipontiset, lähes pelottavat. Ne kaikuvat kovaa ja pitkään, laulavat kaikille että tänään on juhlat. Alttarille asettu...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Leipä kertoo luonteesta

Valeäiti 4 Kommenttia

Arvaatteko kumpi on mun lautanen, ja kumpi insinöörin?

Arvaatteko kumpi on mun lautanen, ja kumpi insinöörin?

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hurja perjantai

perjantai 24. elokuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Mahtavan kestitsimisen jälkeen (kiitos taas ihana Kauniaisten perhe <3) saapui tämä perhe kahdeksalta illalla kotiin väsyneinä, onnellisina ja mahat täynnä herkkuja.

Yllätyksekseni toisiksi nuorin meistä jäikin suoraan yöunilleen, vanhin sammui heti sen perään ja nyt toi nuorinkin simahti baarin tiskille.

Ja mua ei väsytä y h t ä ä n. Joten täällä hengaan, katson telkkaria, luen blogeja, suunnittelen elämää ja odotan milloin yöhulinat taas alkaa.

Kaiken tämän tylsyyteni keskellä päätin aloittaa sellaisen oikean blogin aktiviteetit, arvonnat! Hurraa, turhaa roinaa ilmaiseksi tuntemattomalta tyypiltä! Jotta hommaan saadaan tavoitteellisuutta, sovitaan että arvon "jotain" (siis varmaan tosi makeeta kamaa ja varmaan jotain sponsorilta saatua), kun tilaajia on 75. Se on sopivan pyöreä luku, ja suunta sinne päin on yhä vauhdikkaampi. Joten eiköhän sinne vielä tämän vuoden puolella päästä ja joku onnekas voittaa rullan vessapaperia ja buranaa. Tai jotain muuta yhtä tarpeellista, keksin ja kerron sitten.

Hyvää yötä, jatkan laatuaikaani Ewanin kanssa.

Mahtavan kestitsimisen jälkeen (kiitos taas ihana Kauniaisten perhe <3) saapui tämä perhe kahdeksalta illalla kotiin väsyneinä, onnellisi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Oma piha, ainakin melkein

Valeäiti 5 Kommenttia

Tämän "rytmin" hyvä puoli on se, että aamu alkaa naapurin päiväkodin päiväuniaikaan. Voi siis ottaa kello kahdentoista (aamu)kahvinsa puistoon ja toivotella tyhjälle puistolle hyvästejä ihan kansainvälisesti.

Btw, en olisi tätä päivää ihan uskonut näkeväni, mutta sen lisäksi että mulla on päälläni kaksi hurjaa väriä yhtäaikaa, puin ne samat lapsellenikin. Yök. Me mätsätään.

Raukka saanee siis kulkea mustana goottina kun talvikausi pian alkaa.


Tämän "rytmin" hyvä puoli on se, että aamu alkaa naapurin päiväkodin päiväuniaikaan. Voi siis ottaa kello kahdentoista (aamu)kahvi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vauvauinnin suosituin perhe

Valeäiti 0 Kommenttia

Vauvauinnissa kuultua, jonkun muun aviomies lapsestaan:

"...sitten se ei suostunut menemään saunaan, ja sieltä tullessakaan ei mikään enää onnistunut kun siellä pukkarissa joku lapsi huusi kuin palosireeni."

Arvaatteko kenen lapsi? Minä arvasin, jo ennen kuin näin Ykkösen itkusta punaiset silmät sen ja Insinöörin tullessa sieltä pukkarista ulos.

Palosireenivaihetta edelsi mahtava puolituntinen altaassa. Tultiin ensinnäkin paikalle myöhässä, ilman käteistä Kakkosen uimavaipan ostoa varten. Tunti alkoi minun vielä vääntäessä liian pientä vaippaa eräiden Michelinreisien yli (ei omien).

Tunnin aikana Ykkönen huusi kaikkeen "EI!", sukelsi vain hämättynä tai puolipakotettuna ja löi kaiken lisäksi päänsä vesiliukumäessä. Voitte kuvitella mikä ilme on lapsella, jonka uimaohjaaja on tonäissyt alas liukumäestä, ja joka joutuu uppeluksiin heti päänsä löytyään. Pakko tunnustaa että nauroin vähän samalla kuin lohdutin. Niin oli kertakaikkisen petetty ja tyrmistynyt lapsonen.

Kaikesta katastrofista huolimatta suurin suru tuli, kun altaasta piti poistua. Jätin Insinöörin selviytymään "Uimaan! Uimaaaaaan!!!" huutojen keskelle ja lähdin hienosti suoriutuneen ensikertalaisen (Kakkonen) kanssa suihkuun. Siellä jätin sen mahalleen lattialle (alustalle kuitenkin) oman pikapesun ajaksi, tai siis siksi aikaa kunnes joku toinen äiti huomautti että sun vauvan naama on saippuavaahdossa.

Sitten unohdetun turvakaukalon haettuani istuin vihdoin odottamassa Insinööriä ja Palosireeniä, ja kuulin alussa mainitun vuodatuksen.

Loppuhetket jahtasimme tutin perään ulisevaa taaperoa ympäri uimalan tiloja, yrittäen saada sitä syömään jotain. Luovutimme kun lapsi kyykkäsi nurkassa kukkaruukkujen takana kuin mikäkin ilkikurinen alzheimerpotilas.

Mitä tästä opimme? Ei kannata mennä väkisin uimaan jos koko perhe on jet lagissa, vaikka se kuinka hunajaa maksaakin.

Ps. Huomaatte ehkä että kello on kaksi yöllä. Täällä kukun kun eilen nukuttiin ekat järkevän mittaiset unet, ei kovin järkevään aikaan (05-13). Jos jouluun mennessä helpottaisi...?

Vauvauinnissa kuultua, jonkun muun aviomies lapsestaan: "...sitten se ei suostunut menemään saunaan, ja sieltä tullessakaan ei mikään...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hämärän rajamailla

keskiviikko 22. elokuuta 2012 Valeäiti 5 Kommenttia

Kolme viikkoa sitten itkin Kaliforniassa jet lagin kamaluutta ja anelin pikaista helpotusta. Helpotus tuli 3-4 päivässä ja sinä aikana Ykkönen itki tasan kerran pakkoherätystä. Silti olin sitä mieltä että aak iik ihan kamalaa ja hidasta ja eihän tämä ole näin syvältä sitten kotona. Eihän? Enkä suostunut uskomaan vastausta, jonka sain: se on valitettavasti vaikeampaa toiseen suuntaan.

No juu, jos haluaa törkeästi valehdella ja vähätellä, on totta että se on vaikeampaa. Jos taas kohtaa asiat realistisesti, voisi kuvailla että tulet kärsimään univajeesta tavalla, joka saa ensimmäiset viikot vastasyntyneen kanssa näyttämään kylpylälomalta.

Koska tällä kierroksella ei nukuta päikkäreitä ihanan vauvan tuhistessa vieressä, ei kahvitella omien päikkäreiden jälkeen, eikä ainakaan olla itse missään välissä nukkumassa hyvillä mielin. Jos saisitkin nukkua, tiedät että se on väärin ja karhunpalvelus oman jet lagin voittamiseksi. Sitten kun olisi oikea aika nukkua, lasten sisäinen kello valitsee toisin.

Tällä kierroksella yritetäänkin pitää lapset hereillä väkisin ainaisen nukuttamisen sijaan. Sitten yritetään herättää ne väkisin, sen sijaan että hyssyteltäisiin kattiloiden kolinaa. Tämä toistetaan useita kertoja päivässä, lasten ollessa jokaisen valvotus/herätystaistelun välissä unikiukuissaan kuin suoraan manaajasta, vaimon esittäessä Norman Batesin äitiä.

Yöllä farssi käännetään toisinpäin, ja yritetään kaikin voimin pitää unessa lapsia, joiden mielestä kello kolme aamulla olisi tosi hyvä aika leikkiä. Ja siihen asti kanniskellaan tunnin välein matkastressiään huutavaa vauvaa. Tunnin ajan.

Kukaan ei nuku silloin kuin haluaisi, eikä kukaan nuku tarpeeksi. Ulkona oleva "kesäinen" sää ei auta yhtään, sillä kroppa tarvitsisi auringonvaloa ymmärtääkseen yön ja päivän eron. Eikä harmauteen ole kiva mennä tekemään "jotain". Niinpä haahuilemme täällä asuntomme seinien sisällä, niihin välillä puoliunessa törmäten, ja minä lasken tunteja taaksepäin ymmärtääkseni heittääkö ne nyt taas "yöunilleen" vai voisiko antaa nukkua. Tasaisin väliajoin yritän herätellä seurakseni matkalaukkupujotteluun noita muita zombeja, yleensä huonoin tai vähintään ikävin tuloksin. Ne katsoo takaisin punaiset silmät päässä pyörien, turvonneiden luomiensa raoista tirkistellen, vaatien lisää lepoa. Ja minä natsitan samalla itse kipeästi unta kaivaten: kyllä nyt on herättävä.

On myönnettävä; menomatkan aamuneljän herätykset oli ihan lastenleikkiä. Sen kuin meni itsekin ensin kahdeksalta, sitten yhdeksältä ja lopulta vasta kymmeneltä nukkumaan. Iltaisin vähän väsytti, mutta pidettiin itsemme kiireisinä kunnes uni sai tulla. Nyt olen epätoivon partaalla. Tuntuu ettei tämä tule ikinä helpottamaan, etenkään kun uskon meidän tekevän jatkuvasti jotain "väärin"; unia vääriin aikoihin vääriä määriä. Hyvänä puolena ei toisaalta itsellä ole perinteistä jet lagia. En todellakaan herää pirteänä "väärään aikaan". En herää, enkä ainakaan pirteänä.

Ehkä tätä kestäisi vähän paremmin, jos ei takana olisi jo puoli vuotta huonoa unta muutenkin ja kirsikkana vielä kaksi lähes täysin unetonta yötä matkustamisen takia. En vaan kestä. (Vielä lomalla oleva) Insinööri ehdotti luontevaa tapaa, jossa nukutaan juuri silloin kuin nukuttaa, kellot kääntyköön omaa tahtia. Minusta se kuulostaa liian helpolta, ei kai aikaeroa niin voi hoitaa. Eihän?

Sanokaa siis nyt että kohta helpottaa. Tai kertokaa edes, milloin. Ja miten. Voin odottaa kauankin jos joku antaa järkevät neuvot sekä takarajan kärsimykselle. Ihan vaikka huomisenkin jaksan vielä odottaa.

P.s. Tätä kirjoitan, koska yritän pitää itseäni hereillä juuri päättyiden 3,5h "päiväunien" jälkeen. Kakkonen nukkuu rinnalla, koska en jaksa kuunnella nyt sitä huutoa jonka äskeisen herääminen aiheutti. Ykkönen ja Insinööri kuorsaavat samoin edelleen, enkä löydä itsestäni voimia niidenkään herättämiseksi. Just nyt kaikista mahtavinta olisi luovuttaa kokonaan ja mennä itsekin takaisin nukkumaan. Mutta en pysty kärsimään siitä taas yöllä tunnin välein. Aaargh. Muutin juuri mieleni. Ei matkustetakaan enää ikinä mihinkään.

Kolme viikkoa sitten itkin Kaliforniassa jet lagin kamaluutta ja anelin pikaista helpotusta. Helpotus tuli 3-4 päivässä ja sinä aikana Ykkön...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Pitkä lento pienten lasten kanssa? Onnistuu!

tiistai 21. elokuuta 2012 Valeäiti 7 Kommenttia

Tässä kun suojelen lentokoneen lattialla nukkuvaa vauvaa jaloillani, on hyvä kirjoittaa asioita tästä matkasta muistiin. Ei tässä nukkuakaan uskalla ettei joku kävele ton yli, esim. minä itse. Tätä kirjoittaessa paluumatkaa on takana 15h ja jäljellä on noin 4,5h. Kello on "meidän aikaa" 19.55, joten lapset on nukahtaneet, ihan niin kuin täydellisten lasten kuuluukin. Muutamaa pikkuseikkaa lukuunottamatta tämä matka on mennyt törkeän hyvin (siitä tämän tekstin otsikko). Niin hyvin, että uskallan kertoa teille (ja itselleni), miten tämä homma oikeaoppisesti hoidetaan. Tässä se tulee:

Älä lennä American Airlinella. Valitse aina British Airways tai Virgin Atlantic.

Väärä valinta.

Vuorokauden ajalla ei niin väliä, mitkään rytmit ei kuitenkaan mene oikein tai teidän kannalta järkevästi. Yritä valita arkipäivät ylibuukkausten välttämiseksi. EDIT: Bullshit. Jet lag on ihan kamala kaveri, ja vielä pahemmaksi se menee jos saavutte perille aamulla. Yritä siis saada lennot niin että olette paikallista aikaa perillä illalla tai yöllä. Ei se haittaa että se tarkoittaa päivän yli lentämistä, ei ne yölennollakaan välttämättä nuku vaan on vain väsyneitä ja kiukkuisia.
*
Jos olet rikas, osta ainakin yksi ylimääräinen istuin (tai upgrade businekseen!). Jos et, varaa netistä hyvät paikat (eka rivi bisneksen jälkeen, vauvakorin kanssa tai ilmankin). Tämä onnistuu, jos hoidit kohdan 1 oikein. AA ei anna varata, eikä checkata, netissä, jos matkaat yli merten lasten kanssa.
Mene ajoissa, 3h ennen, kentälle. Se ei juuri auta mihinkään, mutta ainakin voit sanoa yrittäneesi ja pelivaraa on vähän enemmän.
*
Mukaan sateenvarjorattaat ja kantovehje. Rattaissa kulkee vuoroin joku lapsista ja vuoroin joku laukuista. Kävelevälle lapselle selkään jokin erikoinen reppu, jonka sisään lasten hupparit (koska ne on kevyet ja pehmustavat). Reppu toimii hyvänä tunnusmerkkinä, jos lapsi häviää ("sillä on sininen pöllö selässä") ja siihen voi kirjoittaa palautusosoitteen. Mahdollisella hihnalla on sitäpaitsi kätevä kaataa karkuun yrittävä lapsi selälleen niiden pehmeiden huppareiden päälle.
*
Pakkaa käsimatkatavaraksi ultimate hoitolaukku: iso säkki, joka täytetään minigrip-järjestelmällä ja viihdykkeillä. Minigrip-järjestelmän ytimessä on vaippa-setit: Yksi 2 tai 4 litran pussi per lapsi, jossa (pussin pohjalta suuaukkoon) yksi tyhjä maximinigrip likavaatepussiksi, yksi varavaatesetti, 5-6 vaippaa, kertakäyttöinen hoitoalusta (valinnainen), mini-minigripissä wet wipeja sekä yksi "yleisharso". Tämän paketin otat aina mukaan ko. lapsen kanssa vessaan ja pärjäätte minkä tahansa kakkakatastrofin sattuessa.
*
Ultimate hoitolaukussa on myös helposti otettavissa paketti wet wipeja, parit lempilelut, purkkiruokia (EI tomaattipohjaisia, EI kalanhajuisia), pussista imettäviä hedelmäruokia, ruokakaukalo, lusikka (purkkeihin sopiva, eli pitkä ja kapea) ja nokkamuki /-pullo (muista täyttää turvatarkastuksen jälkeen!), viihdykkeet (ks. alempi kohta) sekä varatutteja. Vaikeammissa taskuissa on mm. lääkkeet (ainakin laastarit, supot ja nenäsumute sekä ehdottomasti itsellesikin buranaa.), pipot, hanskat, korvatulpat (muille), rusinat, minipullo fairya ja käsidesi. 
*
On tärkeää, että hoitolaukusta löytyy about kaikki maailmanloppua varten, mutta että se ei ole liian täynnä. Kuivaharjoittele kotona pakkaamisen optimoimiseksi: istu keittiön tuolilla polvet toista tuolia vasten rimpuileva lapsi sylissä (tai osaa esittävä aviomies jos lapsi on onnellinen sillä hetkellä), laita laukku edessä olevan tuolin alle ja yritä ottaa laukusta tutti, rusina-aski ja juomapullo. Sitten laita ne takaisin samoille paikoille. Älä kiroile millään tunnetulla kielellä, ettei lapsi opi näppäriä kiristyskeinoja.
*
Toisena käsimatkatavarana on iso säkki täynnä täydennyksiä: lisää vaippoja (laukuissa yhteensä oltava yksi vaippa per matkustustunti) ja harsoja, sekä vaihtovaatekertoja koko perheelle. Sitten jos sössit kohdan 1 ja Maailman Paskin Lentoyhtiö pakottaa sinut luopumaan portilla tästä laukusta, älä tee niin kuin me, vaan yritä muistaa ottaa niitä vaippoja sieltä mukaan. Niiden kuuden vaipan kanssa ei ole kiva jännätä, minkälaiset aamukakat tulee.
*
Viihdykkeet: osta tabletti. Sitten lataat siihen esim. SoundTouchin, Rasmus-Nallen ja Muumeja (huom: viimeksi mainittu pitää tehdä hyvissä ajoin ennen matkaa. Varaa operaatioon Muumi-DVD, kaksi vuorokautta, yksi insinööri ja kolme viinipulloa). Vuokraa iTunesista uusin Disney - elokuva. Ota mukaan myös yksi luettava kirja ja yksi tarrakirja. Viihdykkeitä ei kannata roudata liiikaa; jos vekara temppuilee eikä joku kelpaa, ei se toinenkaan kelpaisi. Satsaa videoihin ja helppoihin peleihin. Kuten sanottu, jos pihistelit ekstrapenkissä tai bisnesluokassa, osta edes se tabletti. Maksaa itsensä takaisin myös matkalla ja kotona. Oikeasti.
*
Pue itsesi ja lapset mukaviin, helposti puettaviin ja päällä pysyviin vaatteisiin. Kuivaharjoittele: mene vauva sylissä vessaan, pysyttele neliömetrin sisällä pöntöstä. Saatko housut takaisin jalkaan? Bonusta, jos vaatteista ei helposti näy kolme peetä: puklu, pissa, paska. Imettäjät jättäköön nk. imetyspaidat kotiin, ota ennemmin löysä, pitkä (mutta viileä) paita, jonka alle saat koko vauvan tungettua. Muista kunnon tsunaminkin imevät liivinsuojat (ja varasetti), nyt ei todellakaan hippeillä millään villalapasilla. Jalkaan mukavat kengät, jotka saat helposti jalkaan. Testaa tämäkin keittiön tuolilla; pyydä aviomiestä juoksemaan kohti ulko-ovea alasti kikattaen oikean tunnetilan saavuttamiseksi. Omistautuva puoliso tekee tämän kakat pakaroissa vilkkuen.
*
Syö itse tuhdisti kotona ja lentällä, ja jätä lentokoneen safka taaperolle. Se on juuri sopivan mauton setti kaikkea sekalaista sälää, jolla saat taas puoli tuntia lasta viihdytettyä. Etkä kuitenkaan pystyisi syömään sitä ruokaa itse kun kummallakin on yksi kaiken tuhoava lapsi sylissä.
*
Varaudu henkisesti siihen, että mitä tahansa voi tapahtua. Teille voi ihan oikeasti kaikille tulla oksennustauti. Me skipattiin se tällä kertaa, tykätään siitä enemmän synnytyksen aikana.
*
Laske jo menneitä tunteja, älä jäljellä olevia. Se loppuu kyllä joskus.
*
Jos lapsia on vain yksi, onnitteluni! Olet käytännössä lomalla, ota siis mukaan myös omat viihdykkeet. Helppoa kuin heinänteko. Sitäpaitsi alle neljän tunnin lennoille voi kahdenkin kanssa lähteä iloisesti vaikka pelkkää käsiveskaa heilutellen.

***

Ja päivän yllätys? Reissu oli heittämällä tämän kaiken arvoista. Mietin jo mihin suunnataan seuraavaksi, ja milloin. Jos vaikka jonnekin 4-10h lennon päähän...

Tässä kun suojelen lentokoneen lattialla nukkuvaa vauvaa jaloillani, on hyvä kirjoittaa asioita tästä matkasta muistiin. Ei tässä nukkuakaan...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Rento vapaapäivä biitsillä Valeaidin tapaan

sunnuntai 19. elokuuta 2012 Valeäiti 3 Kommenttia

Supersuosittu (*insert sarkastinen katse*) Valeäidin tapaan saa nyt jatkoa, talla kertaa vuorossa on rantahuvittelu lapsiperheena. (Ilman umlauteja viela, pardon me). 

Olette siis paattaneet lahtea perheen kesken hieman rannalle auringosta ja meresta nauttimaan, loistoajatus! Syokaa siis kasa pannukakkuja tervehenkinen aamiainen, tapelkaa vaatteista ja hammaspesusta pukeutukaa ripeasti ja lahtekaa matkaan lounasaikaan heti herattyanne. Voitte tarvittaessa pysayttaa auton viela kolme kertaa lahdon jalkeen ja juosta ovia lukitsemaan, puuttuvia tavaroita hakemaan ja ajotielle jaaneita leluautoja noukkimaan.

Kun olette vihdoin loytaneet autolle parkkipaikan, ja lapset ovat huutaneet itsensa matkan aikana uneen levanneet, on aika aloittaa rantahuvittelut. Kun noudatat alla olevia ohjeita tarkasti, voit vamistaa koko perheen ilon, onnen ja kaiken kaikkiaan ylitsevuotavan rakkauden, joka vuotaa varmasti myos muulle rantakansalle!

  • Lastaa kaikki tavarat autosta kantojuhtien (sina ja puolisosi) paalle. Ala unohda rintarepussa roikkuvaa burritoa, jota tulee haukkana suojella laserin tapaan tappavalta auringolta kadella X. Muista myos se kitiseva taapero joka just nyt ei haluaisi kavella koko matkaa. Pida huoli etta se kaatuu kerran tai kaksi kavelyn aikana, jolloin toinen teista joutuu kantamaan myos lasta niiden kahden aurinkovarjon, kahden aurinkotuolin ja kahden muun kassin lisaksi. Valitse uhrisi ja pystyta leirinne heidan viereen. 
  • Yrita yhtaaikaisesti pystyttaa aurinkovarjot, avata rantatuolit, levittaa alusta johon vauvan voi laskea ja vahtia viela ettei taapero karkaa heti mereen. Tiuski miehelle, joka ei tee mitaan edellamainituista asioista riittavan nopeasti tai edes oikein. Hytkyttele vauvaa siina toivossa etta se lopettaisi huutamisen.
  • Tavarat levitetty, kadet vapaana ja lapset tallella? Hienoa! On aika rasvata ja vaatettaa, tunnetaan myos nimella "ranneote liukkaasta ankeriaasta". Pida yhdella kadella ankeriasta paikallaan samalla kun suihkutat sen paalle taatusti epaterveellista aurinkorasvaa. Kisko silta vaatteet pois ja yrita saada uimavaippa tilalle ennen kuin amerikkalaiset kupsahtaa siita kaikesta (valkoisesta) paljaasta ihosta. Jos saat viela UV vaatteet ja hatun paahan, voisit oikeastaan palkita itsesi lasillisella. Sen sijaan voit lahettaa lapsen merta kohti miehen kanssa ja syoksya itse pelastamaan hiekkaa syovaa vauvaa. Senhan jo tiestikin, etta istuva vauva kaatuu Murphyn lain mukaisesti aina naama edella teravaan junaradan palaan, hiekkaan tai omaan kakkaansa / pukluunsa.
  • Pyllistellessasi bikineissa kohti naapurin uhreja, saatat huomata ajoissa etta vauva on aiheuttamassa klassista sepa-tilannetta. Tai sitten huomaat sen myohassa ja voit nostaa sinappiset vauvan housut aurinkoon "puhdistumaan". Nappaa jattiboksi wetwipeja ja uusi vaippa, ja aloita operaatio "vedeton painepesuri". Oleellista on ottaa ainakin kolme wipea valmiiksi esiin, koska isoisani sanontaa mukaillen paska ei valu ylamakeen mutta paskainen vauva kaantyy kylla vaikka ylospain. Kun olet pyyhkinyt kakat ja operaatiosta seuranneet hiekanjyvat suunnilleen vauvasta ja itsesti pois, voit halutessasi "pesta" omat katesi viela yhdella wipella. 
  • Noin, nyt on vauva puhdas, taapero meressa onnellisena ja kaikilla aurinkorasvaa. Seuraavaksi taapero kavelee marilla ja hiekkaisilla jaloillaan vauvan alustalle ja nappaa kassista niilla hiekkaisilla kapaloillaan "vahan snackia". On selkesti kasilla lounasaika, joten yrita keksia taaperolle jotain parempaa syomista kuin sipsit ja ranskikset. 
  • Luovuta tuttitaistelu taas kerran ja anna se ikuisesti ulisevalle taaperolle.
  • Kaiva hiekkakuoppa, joka ei juuri taaperoa kiinnosta. Koska mikaan muukaan ei auta, voi olla jarkevaa tajuta etta silla on paikkariaika. Tietenkin, johan tasta huvista on nautittu tunnin verran. 
  • Koska vauvakin ulisee, sillakin lienee jo nalka. Iske taapero miehen syliin nukahtamaan ja imeta itse vauvaa mahdollisimman siveellisesti alastomuutta vihaavien amerikkalaisten ymparoimana. 
  • Nyt seuraa paivan yllatysmomentti: taapero nukahtaa miehen syliin, ja vauva sinun rinnalle. Laske turva-ajan (ts. aika, jonka jalkeen omaa kulmakarvaa tai lasta voi liikuttaa herattamatta) kuluttua lapsi nukkumaan alustalle, ja vauva siihen viereen. Ota Loch Nessiakin harvinaisemmasta tilanteesta kuva, ja varaudu heittamaan kamera nopeasti pois, silla ohikaveleva idiootti reipas kuuden lapsen isa herattaa vauvan alle kymmenessa sekunnissa, ja karmea huuto alkaa. Sensuroi aidot tunteesi taaperon vuoksi tottumuksesta, ja sihise sen ihanan v-sanan sijaan "kirosana kirosana!".
  • Kun vauva on taas onnellinen, leikkimassa aurinkolasisi suussaan, todetkaa yhdessa miehen kanssa etta on varmaan parempi lahtea kotiin. Heti kun taapero heraa tokkuraisena biitsitorkuiltaan, pakatkaa koko komeus takaisin autoon (kohta 1 takaperin), ja ajakaa kohti pitstopia vauvan huudon saestamana. Unohtakaa vaatteenvaihdot, kai ne uimavaipat viela kestaa. Perilla hiekkainen, aliravittu ja huonosti nukkunut taapero voi esitella seka typeryyttanne etta hienoa sanavarastoaan konkreettisen esimerkin kautta: "Pissa". 
Johan jaksaa!

Se kesti oikeasti noin kolme sekuntia.

Aamulla ehti hyvin myos hoitaa Woodya.

Supersuosittu (*insert sarkastinen katse*)   Vale ä idin tapaan saa nyt jatkoa, talla kertaa vuorossa on rantahuvittelu lapsiperheen a . (...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

3 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Jes! Ei!

lauantai 18. elokuuta 2012 Valeäiti 6 Kommenttia

Tiedättekö sen fiiliksen kun innostuu jostain täysillä ja sekuntia myöhemmin pettyykin? Tyyliin "ai niin JES kotona odottaa karkkipussi, EI saatana, karkkilakko"? Näinä JES-EI -hetkinä tulee yleensä sanottua juurikin nämä kaksi sanaa peräkkäin ääneen ja sitten joutuukin jo selittämään muille, mitä kivaa melkein tapahtui.

Viimeksi eilen jouduin sanallistamaan pettymykseni Insinöörille. Olin nähkääs huomannut aiemmin, että blogia on kohta kommentoitu 1000 kertaa. Niinpä päätin, että 1000. kommentoija saa jotain pientä yllätystä. Sitten eilen tuhat tuli täyteen. JES!

EI perkele. Se oli mun oma sisko.

Ja se nyt ei kyllä saa (enää) mitään ylimääräistä pientä kivaa.

Tiedättekö sen fiiliksen kun innostuu jostain täysillä ja sekuntia myöhemmin pettyykin? Tyyliin "ai niin JES kotona odottaa karkkipussi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Miksi ne (ja me) lihoo

Valeäiti 4 Kommenttia

Amerikkalaisten sanotaan olevan maailman lihavin kansa. Täällä ikuisen kauneuden osavaltiossa pläskiä ei kovin paljon näy, mutta ollaan me silti yksi lihavuuden takia pyörätuolilla shoppailevakin nähty. Ja itsehän olen hyvää vauhtia matkalla samaan suuntaan (onneksi parin päivän päästä alkaa tiukka kaurapuuroruisleipänäännytys. Hahahhahaha, kuka uskoi?), eikä toi Insinöörinkään maha ole ennen turvavöiden väliin tolla tavalla pullistunut. Ykkönen nyt on ihan oma itsensä, sen ruoka-ajat on välillä vähän unohtuneet biitsien ja shoppailun välissä, hups. Ja Kakkonen nyt on Kakkonen; niin tiukka rulla että naapurinkin lapset tietää jo kuka on "Burrito-Manno". Perheemme yhteenlaskettu elopaino elää joka tapauksessa vahvaa nousukautta.

Ollaanhan me syöty vähän niin kuin lomalla syödään, toki. Mutta on tämä "läskiintyminen" kuitenkin osin vähän salakavalastikin käynyt, ja on pistänyt miettimään mikä täällä oikein lihottaa.

Syitä on monta. Hyötyliikunta on ensinnäkin suhteellisen mahdotonta, kun juuri mihinkään ei pääse kävellen. Kotona Suomessa vartin kävelymatka on "ihan vieressä", alle puoli tuntia on "vähän matkan päässä". Vastaavasti täällä kaikkialle ajetaan autolla puoli tuntia, vähemmän on naapurissa. Mutta kävellen ei mennä mihinkään. Ostareiden parkkiksilla on tarkkaan määritelty missä päin on Macy's, Nordström tai Cheesecake Factory (mums), jotta auton osaa jättää oikeaan paikkaan - eli minimikävelyn päähän. Yleisestikin täällä eletään mukavasti ja helposti, eikä luterilaisen kärsimyskunnian kautta. Kun siivooja ostetaan rajan takaa, bensan tankkaa joku muu ja ruokaostoksetkin siirtyy kärrystä suoraan takaisin kärryyn pussitettuna, ei itse tarvitse liikuttaa muuta kuin setelilihaksia.

Toki ruokakulttuuri on toinen erittäin suuri syy. Rasvaa, sokeria ja suolaa käytetään aika surutta ja annoskoot on ihan juuri niin naurettavat kuin luulisikin*. Ruokalistoissa on hienosti kalorit merkattu oikeita valintoja edistääkseen, mutta ei siellä ravintolassa voi kyllä yhtäkään hyvää valintaa tehdä kun "lean" vaihtoehdotkin alkaa 600 kalorista ja ne loput on tonnin, kahden luokkaa.

Tämäkään ei vielä tee meistä amerikkalaisista lihavia, kotonakin voi syödä ja kaupasta saa vaikka mitä kevyttäkin ainesta. Viimeinen naula arkussa on välipalat. Ah, ne ihanat välipalat: pitaleipäsnacksit, juustotikut, juotavat jugurtit, myslipatukat, marjapiirakat...niitä täällä vedellään aivan käsittämättömät määrät. Niin paljon, että lastenvaunuissa täytyy olla kolme mukitelinettä ja ruokatarjotin. Niin paljon, että lapsille myydään purkkeja, joissa on kahvat ja joustava kansi josta pienen käpälän saa sisään menettämättä yhtään herkunjyvää. Nämä meidän ihanat serkkupojatkin syövät aamulla huonosti, lounaalla kitsaasti ja sitten iltapäivällä kysellään "onko mitään snackia?". Välillä vastaan stoalaisesti "juo vähän vettä", välillä tarjoan oman rouskunnan seasta samaa snackia.**

Meidän perheellä on siis pian raju kurinpalautus edessä. Koska tällä hetkellä mulla ei ole mitään oikeutta nillittää päiväkodin pikku jälkkäreistä (kerran ne sai kokonaisen kuorrutetun donitsin per lapsi). Ykkönen syö päivittäin jotain uppopaistettua, jotain sipsiksi luokiteltavaa, mehuja ja muroja.

Kuten sanottu, parin päivän päästä se on kaurapuuroa ja ruisleipää. Siihen asti syön kuin huomista ei olisi (ja kuin housut ei puristaisi kolmen viikon tauon jälkeen).

* Lankomiehen mukaan kyseessä on take away -kulttuuri, eikä kaikkea ole tarkoituskaan syödä kerralla. Hah. Taitaa herra olla vieroittunut minulle tutummasta lautanen tyhjäksi -kulttuurista.

**Näistä ei onneksi kuitenkaan tule ylipainoisia poikia. Lätkätreenejä ja -matseja on vähintään kolmesti viikossa (mm. nyt sunnuntaina klo 6.45. Siis what??), ja välipäivinä niiltä vaaditaan 100 punnerrusta ja vatsalihasta. Ja viikonloppuisin ne viettää kaiken ajan vedessä riehuen ja surffaten. Tehkää ite perässä.

Amerikkalaisten sanotaan olevan maailman lihavin kansa. Täällä ikuisen kauneuden osavaltiossa pläskiä ei kovin paljon näy, mutta ollaan me s...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Niin lähellä, niin kaukana

keskiviikko 15. elokuuta 2012 Valeäiti 4 Kommenttia

Eräs nimeltä mainitsematon vauva *Kakkonen* on keksinyt pelleillä alle kahden tunnin sykleillä öisin. Kiva. Se siis selittää pienen hiljaisuuden täällä päässä. Jaksan ehkä tänään kirjoittaa vielä toisen jutun, kunnes sammun kuin teekkari kirjastossa, mutta siltä varalta etten jaksakaan: elo sujuu täällä paremmin ja paremmin (kaupunkiretki Lagunaan mm oli täysi success), vapaapäivä oli aivan hell yeah ja multa on sekä nahka että rahat palanu.

Reissua on nyt siis todella vähän (tj 4!) jäljellä, ja mulla alkaa olla jo yksi jalka ja nenänpääkin kodin puolella. Huomaan miettiväni niitä peijakkaan välikausihaalareita, neuvolakäyntejä, lainalyhennyksiä ja muita pakollisia arkeen laskeutumisia (Visa-laskua tosin en vielä halua miettiä). Samalla teen mielessäni listausta asioista, joita tulee ikävä. (Pyrin toki kyllä ostamaan koko Kalifornian mukaani, mutta tuohon yhteen uuteen matkalaukkuunkaan ei ihan kaikki mahdu). Kuitenkin ehkä vielä enemmän mietin, mitä kaikkea on jo nyt ikävä kotona odottavista asioista.

Ainakin nämä ovat alkaneet kummitella harhaisina hetkinä, joina luulen nukkuvani unissa:

  • Oma tuttu sänky, sekä aikuisille että lapsille
  • Ihana, raikas, juotavanmakuinen hanavesi
  • Öisin yli 1,5h pätkissä nukkuva vauva. Apua.
  • Oma keittiö
  • Tutut ruokatarvikkeet. Kuten riisi, joka valmistetaan keittämällä, eikä mikrossa.
  • Sohva, jossa voi pompiipompii!!
  • Suihku, jonka jälkeen hiukset on oikeasti puhtaat ja jokseenkin harjattavissa
  • Tuplarattaat
  • Vain kaksi lasta (tänään niitä oli muuten jo kuusi. Kolme esiteiniä ja kolme vauvaa. Yksi esiteineistä (ei edes sukulainen!) meinasi vähän lentää seinään kun yritti "You can't tell me what to do". Yksi tiukka katse ja "are you kidding me!?" onneksi riitti. Nulikat, prkl)
  • Leipominen, kitchen aid, hyvä leipä
  • Järkevä annoskoko. Kaikessa. Siis hoh hoh tätä.
  • Ja siitä seurauksena: Maha, joka ei näytä taas uudelta raskaudelta
  • Kävelyetäisyys kauppoihin, kahviloihin ja puistoihin
  • Oma tietokone
  • Vauvauinti, hesari, päiväkoti, arki
  • Pieni, sympaattinen, vihreä Helsinki

Toisaalta jään rajusti kaipaamaan teitä:

  • Sitä, ettei tarvitse koskaan miettiä "pitäiskö ottaa takki". Minä sydän lämpimät illat.
  • Aurinko ja lempeä kesätuuli. Minä sydän kuumat päivät.
  • Ranta ja sen aallot
  • Mikrossa valmistuva riisi, kolmessa minuutissa pöytään.
  • Kotiutuminen autolla talliin. Mikä helpotus siihen ainaiseen kamahelvettiin.
  • Snacksit. Miksi Suomesta saa vain sipsejä, nachoja ja pähkinöitä? Markkinarako!
  • Kaikkia lapsia rakastavat tuntemattomat ihmiset, jotka pysäyttävät karavaanimme nähdäkseen juuri meidän pallerot. Ja kertoakseen, että noin kauniin vauvan pitäisi mennä vauvanruokamainoksiin. Ja sitten kun kuulee sen kauniin vauvan iän, toteaa "oh my god, he's a little tank! Love it!". Läski mikä läski.
  • Starbucksin kahvi
  • Ranch-kastike ja korianteri salaateissa. Hei näitä saa Suomestakin!
  • Kokolattiamatto, jossa vauvan on niin helppo olla. Kiitän tätä upouusista taidoista: se ryömii ja istuu. Toivottavasti ne riittää vakuuttamaan neuvoltädin hyvästä hoidosta, vaikka lapsi on ruskettunut, mustelmilla ja edelleen täysin vailla kiinteää ruokaa.
  • Olkkari heti keittiön vieressä
  • Cold Stone Creamery, Pinkberry, Jamba Juice, Jelly Beans, kunnon meksikolainen...nams.
  • Kolme pientä pellavapäätä <3
Toivon, että kummatkin listat auttavat mua kestämään sitä seuraavaa lentomatkahelvettiä. Onneksi se alkaa kivaan kellonaikaan, herätys 04.00 ja silleen.

p.s. uusia lukijoita taas tullut reilusti, kiitti moi ja tervetuloa!

Se liikkuu koko ajan, joka paikassa.
Ahh, kunnon salsaa. Ja margaritoja. Ahh.
Ihan vain muistutuksena. Sopivaa.
Palmuja ja aina sininen taivas.
Siis ihan aina.

Eräs nimeltä mainitsematon vauva *Kakkonen* on keksinyt pelleillä alle kahden tunnin sykleillä öisin. Kiva. Se siis selittää pienen hiljaisu...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

There's a snake in my boot!

sunnuntai 12. elokuuta 2012 Valeäiti 4 Kommenttia

Ne teistä, jotka tunnistavat otsikon sitaatin, jakavat kanssani erään rakkauden. Toy Story 2 ja 1 (tässä järjestyksessä) ovat ehdottomia lemppareitani animaatioiden sarjassa.

Yksi menneisyyteni likaisista salaisuuksista on työhistoria lelumyyjänä Stockmannilla. Parin vuoden aikana opin paljon lapsista, kuten että niitä ei kannata hankkia (hups), eikä ainakaan pienellä ikäerolla (hupsistasaatana), eikä aikanaan ottaa niitä mukaansa joululahjaostoksille (vielä kokeilematta). Opin myös rakastamaan tuota kaikkien sankaricowboyta, Woodya. Kanssani kärsivän lelunaisen, Riinan (pus hei), kaulassa alati killuva mini-Woody aiheutti rajua kateutta ja hetkellistä harkintaa hyvästä harhautuksesta ja anastuksesta.

Joten kun Insinööri kertoi Ykkösen ihastuneen kerran näkemäänsä Woody-nukkeen, tartuin epäröimättä tilaisuuteen tuhlata lisää ja syöksyin täällä lähimpään Disney-storeen.

Ja siellä hän oli, vaivaisella 25$ hinnalla Ykkösen uusi paras kaveri. Vekara näemmä tulee äitiinsä kun rakastui iloiseen lehmipoikaan ihan saman tien. Vartissa se oli nukahtanut päiväunilleen tyypin kanssa tiukassa haliotteessa.

Elokuvaminäänsä täysin muistuttava nukke on siitä lähtien kulkenut joka paikkaan mukana sängystä vaunuihin, huudellen tuttuja iskulauseitaan. Sille syötetään vesimelonia ja välillä se laitetaan pusun kautta sänkyyn nukkumaan. Ykkönen huutaa kovaan ääneen "Jeeee-haaaaw!":t Woodyn perässä ja antaa välillä vauvojenkin kokeilla "vudi"a. Vauvat taas rakastaa sen helposti jäystettävää hattua.

Minähän olen onnesta soikeana kun saan elää pitkäaikaista haavettani lapseni kautta. Etenkin kun siellä saappaan pohjassa ihan oikeasti luki Andy. Voih.

Ne teistä, jotka tunnistavat otsikon sitaatin, jakavat kanssani erään rakkauden. Toy Story 2 ja 1 (tässä järjestyksessä) ovat ehdottomia lem...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Eräs puhelu

perjantai 10. elokuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Yksi tyttö, kaksi kännykkää (yksi kummallakin korvalla):

"Moi!"
"Kuka?"
"Ei kuulu mitään!"
"El-Joa, äiti ja isi"
(tekonaurua)

"Osta! Myy!"*

Hyvä siitä tulee.

*(toim. huom. pakotettu isän toimesta)

Yksi tyttö, kaksi kännykkää (yksi kummallakin korvalla): "Moi!" "Kuka?" "Ei kuulu mitään!" "El-Joa, ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Liikkuva Burrito

torstai 9. elokuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Kakkonen täytti tänään 5kk. Sen kunniaksi se oppi ryömimään. Metrin edettyään sen matka loppui kovaan tv-tasoon. Kun pää oli kopsahtanut sitä vasten jo kolme kertaa, pyysin Insinööriä auttamaan kaveria. "höpö höpö, oppikoot kääntymään. Sehän on Suomesta, eli melkein Siperiasta kotoisin".

Autettiin kuitenkin miestä hädässä ja tossa se jo matkaa uudelleen kohti päänahanrapsutinta. Mönkii menemään miehekkäällä kyynärpäätaktiikalla.

(Kuvan alalaidassa näkyvät pöksyt oli lähtöpiste.)

Kakkonen täytti tänään 5kk. Sen kunniaksi se oppi ryömimään. Metrin edettyään sen matka loppui kovaan tv-tasoon. Kun pää oli kopsahtanut si...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Nyt tiedän paremmin

Valeäiti 3 Kommenttia

Jos tälläinen kyltti olisi ollut Suomessakin, ei legomieskuvaa (ks yläbanneri) olisi ikinä päässyt syntymään.

Jos tälläinen kyltti olisi ollut Suomessakin, ei legomieskuvaa (ks yläbanneri) olisi ikinä päässyt syntymään.

Facebook-kommentit

Muut kommentit

3 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Onko siellä kivaa?

keskiviikko 8. elokuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Ilmeisesti Facebookissa hengailee aika väsynyt hahmo, kun moni on kysynyt "onko teillä siellä ollenkaan kivaa vai onko vaan rankkaa?". No tuota, mitähän tähän sanoisi.

On meillä kivaa, ja on meillä välillä vähän kovaakin. Ennen kaikkea täällä on juuri sitä, mitä (monen mielestä pessimistisesti) ajattelin: samaa arkea eri olosuhteissa. Ihan kuin kotonakin, täällä mennään aamulla puistoon, sitten kotiin lounasta tekemään ja syömään, päikkäreiden aikana on tuskaisen tylsää ja yritetään pitää vauva(t) tyytyväisenä eli hiljaisena, sitten välipalaa, ehkä jotain tekemistä ja lopulta kuumeisesti töissäkäyvien odottelua.

Terkut Suomeen.
Erona kotioloihin on tällä viikolla tuskainen (normisti ihana) kuumuus, ja rikkinäinen ilmastointi, jotka tekevät meistä kaikista kiukkuisia.* Ja se aurinko, joka yhä edelleen ruskettaa mun kauniin valkoisia vauvoja, vaikka kuinka niitä suojaan.

Lisäksi täällä on se yksi ekstravauva, ja toisaalta Insinööri apuna. On siis (vähän väsynyttä) seuraa ja miljöö on parempi. Mutta joka paikkaan pitää ajaa autolla vähintään vartti, ja lapsemme tykkää huutaa autossa. Ja logistiikka on muutenkin vähän hankalaa 3-5 lapsen kanssa. Joten elämämme rajoittuu vahvasti tähän taloon ja sen ympäristöön.

Lapsenvahti skarppina.
Oikeastaan alan kuitenkin jo olla aika zen sen kanssa, ja osaan nauttia myös näistä pienistä iloista, joita näissä olosuhteissa normityöni tekeminen aiheuttaa. Kuten herkkuusmoothie maauimalassa, iso kasa pyjamakansaa aamulla sängyssä, hävyttömän hyvät avocadot ja lupa olla rönttävaatteissa ja flipareissa ihan koko ajan. Lämpimät illat, takuuvarma lämpö ja Starbucksin vastajauhetut kahvipavut kotikahvina on nekin ihan kivoja.

Pyjamakasan kuningas ja alamaiset.

Kiität minua tästäkin sitten riparipuheen aikana.

Ruokakaupassa käy sitäpaitsi joku muu (lompakkoineen) ja tuo sieltä aina kilon rasiat peukalon kokoisia musti- ja mansikoita. Silti olen suht fiiliksissä että kohta koittaa lauantai.

* on ihmisiä, jotka ei kykene mihinkään muuhun kuin raivoon, jos on nälkä, ja sitten sellaisia, joista unen puute tekee kamalia. Sitten on minä, joka murhaan kaikki lähelle tulevat jos en saa nukkua, mutta voin olla vaikka päivän syömättä, ja joka lisäksi kiehun heti kun on liian kuuma. Usein selittämätön ketutus loppuu kun riisun vaatteet. Ja siitäpä aiheutuu kiusallisia tilanteita.

Ilmeisesti Facebookissa hengailee aika väsynyt hahmo, kun moni on kysynyt "onko teillä siellä ollenkaan kivaa vai onko vaan rankkaa?&qu...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Nuorena se on väännettävä

Valeäiti 0 Kommenttia

Ykkönen pääsee täällä pois sängystä omin avuin. Niinpä katsoin parhaaksi jäädä tänään oven taakse väijyyn päiväunille jättämisen jälkeen. Kuulin kun "joku" availi liukuovia ja tassutteli tottuneen kuuloisesti ympäri huonetta. Uteliaisuuteni heräsi ja heittäydyin lattialle makaamaan, oven alta kurkistelemaan.

Näin paljaat tassut, joiden varpaat osoitti liukuoviin päin. Sitten ne kääntyivät osoittamaan ovea kohti. Siinä ne seisoi hetken ihan hiljaa, kuin karkaamista miettien. Sitten ne päättivät kuitenkin jatkaa huoneen tutkimista ja suuntasivat kohti kirjahyllyä. Kun näkyviin tuli jalkapohjat ja kävi selväksi että "joku" oli juuri asettunut mukavaan lukuasentoon sänkyä vasten, päätin astua peliin.

Pidättelin nauruani, kun näin minkä eepoksen hän oli levittänyt jalkojensa päälle luettavaksi. Niin oli pieni siihen ekaan aukeamaan uppoutunut ja keskittynyt, että nostin koko paketin takaisin sänkyyn nukahtamaan.

Ja sinne se nukahti, elämäntapakirjansa alle.


Ykkönen pääsee täällä pois sängystä omin avuin. Niinpä katsoin parhaaksi jäädä tänään oven taakse väijyyn päiväunille jättämisen jälkeen. Ku...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kolmea vaille oikea blogi

Valeäiti 10 Kommenttia

Aika kreisiä, tätä blogia tilaa jo 47 ihmistä. Niin monen ihmisen tietokoneelle pläjähtää nämä turhuudet saman tein, lupaa kysymättä.

Kun aloitin tämän vuolaan vuodatuksen alttarin puoli vuotta sitten, katselin ihmeissäni muita blogeja, joilla oli kymmeniä, jopa yli 50 tilaajaa. Joku jopa valitti että 50 mentyä rikki häntä on vähän alkanut ahdistaa suuri lukijajoukko ja on miettinyt tarkemmin anonymiteettiä. Naurahdin itsekseni moisia ongelmia, minä ja mun kuusi ihanaa (tuttua) lukijaa pärjätään oikein hyvin näin. Ne on ne "oikeat blogit", joilla on sitten tollasia ongelmia. Ja sitten niitä lukijoita tuli lisää, ja lisää. Enkä enää tunnekaan teitä kaikkia, ainakaan "oikeasti".

Kolmen klikkauksen jälkeen naamoja on tuolla sivussa 50, ja minäkin voin kehittää jonkun ahdingon. Puoli vuotta yhdestä hetken mielijohteesta, ja mulla on oikeasti oikea blogi. Nöyrin kiitokseni siis taas teille.

Aika kreisiä, tätä blogia tilaa jo 47 ihmistä. Niin monen ihmisen tietokoneelle pläjähtää nämä turhuudet saman tein, lupaa kysymättä. Kun ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kuin kuuta nousevaa

tiistai 7. elokuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Ollaan sovittu, etta ensi lauantaina Insinoorin sisko miehineen ottaa koko viiden lapsen katraan vuorostaan hoitoonsa, ja me saadaan pitaa vapaapaiva. Alunperin ajatuksena oli menna koko viikonlopuksi San Franciscoon, mutta lompakko ei veny lentoihin, eika peppu kesta vahintaan kuuden tunnin matkaa suuntaansa.

Joten, pitaydytaan ihan "vain" taalla Laguna Beachin alueella. Vapaapaivasta sovittiin eilen ja nyt paani sisalla pyorii hurja suunnitelmaratas. Oisko mitaan: aamulla surffaamaan ja rannalle makaamaan muutamaksi tunniksi. Ilman aurinkovarjoa. Sitten jonnekin mahdollisimman pieneen ja epalapsiystavalliseen ihanuuteen lounaalle, vaikkapa sushille. Kylkeen tietenkin valkkaria. Auto kohti outletteja ja isoja ostoskeskuksia, ja illalla sitten palaneena ja rahattomana jonnekin kivaan ravintolaan syomaan. Kylkeen tietenkin kaljaa ja viinia. Sitten kotiin kun silta tuntuu, yoksi kuitenkin.

TJ 5.

Ollaan sovittu, etta ensi lauantaina Insinoorin sisko miehineen ottaa koko viiden lapsen katraan vuorostaan hoitoonsa, ja me saadaan pitaa v...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hermot tai henki

maanantai 6. elokuuta 2012 Valeäiti 17 Kommenttia

Aaargh, kommentit on ihania ja niihin on kiva vastata, mutta nyt kylla kannykalla napyttely oli vahan too much, vaikka auringossa istuinkin. Oli siis pakko siirtya kirjoittamaan ihan koneella, vaikka sitten saattekin vahan karsia tasta umlautien puutteesta. Sori.

On niin nimittain hermot kireena askeisen jaljilta, ettei jaksa kannykkaa enaa kaivaa tata stooria varten esiin. Ykkosella on menossa joko aivan jarkky uhman alku, hampaiden tulo, aikaero, matkavasymys, flunssa tai niiden kaikkien yhdistelma. Ihan kaikki on vaikeaa, ihan kaikesta saadaan maailman isoin itku aikaan ja enaa harvoin nahdaan sita ihanaa pikku riiviota joka kikattelee ja nauraa kaikelle. Ennemmin taalla asuu Kuningas Ei, joka potkii tahallaan pikkuvauvoja ja heittelee tavaroita. Siis klassinen "kuka on vienyt mun lapsen ja mika taa tilalle tullut ehkaisyvaline on" - tilanne.

Kohokohtana alkaa olla nukutustilanteet, jotka on viimeisten kuukausien aikana olleet superhelppoja. Sen kun on vienyt lapsen sankyyn niin se on nukahtanut, tai jopa itse pyytanyt paasevansa sinne nukkumaan. Karma taisi huomata antaneensa meille liikaa herkkuja, koska nyt potkitaan perseelle oikein kunnolla. Vietin juuri puoli tuntia keuhkojensa pohjasta huutavan lapsen kanssa. Insinoori oli sita ennen tehnyt samaa puoli tuntia. Oli siis paivauniaika, mutta kun isot pojat jai leikkimaan, ei neitikaan mielestaan tarvitse unia. Koska me paatettiin toisin, oli pakko tapella asia loppuun asti. Istuin siis tuolla vierashuoneessa, pitelin vakisin "apua!" "tonne!" ja "isiiiii!" huutavaa lasta ja mietin etta nainhan niiden piti rauhoittua, vakisin pitelemalla. Odotin millloin alkaa se kirjojen kertoma vaihe, jossa "lapsen itku muuttuu surulliseksi ja han rauhoittuu syliin". Pah. Ehka teidan lapset tekee niin, meidan lisasi kierroksia vaan entisten paalle.

Lopulta luovutin kirjallisuuden ohjeiden seuraamisen ja laskin rimpuilevan kasan sankyynsa huutamaan ja jain vierelle istumaan. En sanonut mitaan, en kaskenyt mitaan, en tehnyt mitaan. Annoin vain huutaa, istuin vieressa ja luin Akkaria. Pari kertaa yritin silittaa lohduksi ja siita seurasi vain kahta kauheampi huuto ja kaden poistyonto. Siispa lapsi nukahti itse omaan huutonsa, mina vieressa.

Nyt seuraa valintavaihe: jatkammeko tata huudatustyylia ja nukkumaan pakottamista, vai yritammeko jotain lempeampia keinoja? Pitaisko ennemmin vaikka leikkia sitten viela se puoli tuntia ja yrittaa udestaan? Palauttaa paivarutiinit tarkemmin seurattaviksi ja valmistella nukkumaan meno ihan superkunnolla? Johtaako pakkonukutus vain ojasta allikkoon jos nukkumaan menemisesta tulee ihan kamalaa, vai onko kyseessa rajojen testaus? Uskoisin etta osa johtuu matkasta, eika nyt kannata mitaan ihmeellista yrittaakaan, mutta toisaalta reissua on viela kaksi viikkoa jaljella, joten on riskina etta naa temput jatkuu sitten kotonakin.

Ja se on muuten ihan varma, etta paivaunista en anna periksi. Se saa luvan nukkua niita vaikka kouluun asti.

Aaargh, kommentit on ihania ja niihin on kiva vastata, mutta nyt kylla kannykalla napyttely oli vahan too much, vaikka auringossa istuinkin....

Facebook-kommentit

Muut kommentit

17 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ensimmäisen ja seuraavan lapsen ero

sunnuntai 5. elokuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

En olisi ehkä Ykköstä kehdannut ihan näin jättää nukkumaan. Kuva biitsikatastrofin ajalta.

En olisi ehkä Ykköstä kehdannut ihan näin jättää nukkumaan. Kuva biitsikatastrofin ajalta.

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Se on loma nyt

Valeäiti 0 Kommenttia

Muutama hyvä hetki, satoja euroja kortin viilausta sekä käynnit Pinkberryssä ja The Cheesecake Factoryssa - ja kaikki mielipaha on unohdettu.

Heti valituksen jälkeen homma alkoi luistaa. Serkkuvauva oppi luottamaan meihin ja söi paremmin, Kakkonen oppi istumaan (melkein) ilman tukea ja ryömi (!) ensimmäiset senttinsä, ja Ykkönen aiheutti äidilleen melkein ilon kyyneleet antamalla ihan oma-aloitteisesti pusuja pitkästä aikaa. Kaiken hyvän päälle Kakkonen nukkui yhden 8h pätkän, josta minäkin sain kuusi tuntia autuutta. Ennenkuulumatonta.

Viikko päättyi siis kuitenkin iloon. Tänään on käyty Serkkupoikien lätkämatsissa hytisemässä ja otettu aurinkoa pihalla. Loppupäivästä vietettiinkin pitkästä aikaa laatuaikaa poikaystäväni Visan kanssa. Meillä oli Visan kanssa, niin kuin aina, taas tosi kivaa ja yksissä tuumin roudasimme suuren lastin uutta materiaa eli onnea kotiin.

Melkein tosin sain hyvän postausaiheen tänne kun keksimme mennä sinne Juustokakkutehtaalle klo 20. Tiedätte mitä se tarkoittaa. Onneksi hyvä ja nopeasti toimitettu ruoka piti Karppialtaalla riehutetun (ks. kuva) pikkuneidin tyytyväisenä riittävän pitkään (kymmenisen minuuttia, eli aterioiden hotkaisun verran) ja nyt posotetaan jo kotiin kahden nukkuvan lapsen taktiikalla.

Tämähän alkaa tuntua lomalta! Ainakin jos mahan pullistumia ja lompakon tyhjenemisiä katsoo. Älkää katsoko.

Muutama hyvä hetki, satoja euroja kortin viilausta sekä käynnit Pinkberryssä ja The Cheesecake Factoryssa - ja kaikki mielipaha on unohdettu...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Lapsen suusta kuultuna, osa 2

lauantai 4. elokuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

"Se on niinkuin tosi iso ja se menee ympäri, ympäri, ympäri, se on tehty ilmasta".

Nämä Kalifornian serkut ovat vuosien mittaan hieman ulkosuomalaistuneet. 8v ja 10v pojat kyllä puhuvat tosi hyvin suomea, mutta joskus seassa tulee vähän englismiä, tai suoranaista siansaksaa, riippuen siitä kuinka innostuneesti asiasta puhutaan.

Vauvojen päiväuniaika ("ne nukkuu silti?") vietettiin eilen Aliasta pelaamalla (ja salaa Eminemejä popsien). Tulipa taas huomattua miten vaikea kieli suomi oikein on. Yllä kuvattu hurrikaaniselostus oli vielä helppo ymmärtää, mutta miten selitetään "raakkua" pojalle joka kysyy "kotka?" kun sanon että tiedätkö korpin?

Kaikenmaailman etu- ja takaliitteet on myös todella hankalia. Miten selität että onnekas ja onnellinen onkin eri asiat, tai että peli on epäreilu mutta häviäjä on onneton? Tai että matala voi olla joko syvän tai korkean vastakohta?

Hyvin pojat silti pärjäsi ja voittivat kumpikin reilusti Insinöörin. No okei, ehkä vähän epäreilusti, ne sai aika paljon apua. Pelin aikana keksittiin sitäpaitsi paljon hyviä uusi termejä, kuten terveenhoitaja.

Henkilökohtaisesti illan paras anti oli pienemmän serkkumiehen ihmettely kun sai tietää syntymävuoteni:

"Ai niin nuori? Minä ajattelin että vanhempi kun niin pitkä"

Loppukeskustelu ei ehkä ollutkaan sitten ihan niin mieleinen:

"Kuinka vanha sä sitten ajattelit että oon?"
"no ehkä neljäkymmentä".

P.s. Ykkösen lukihäiriö saa yhä moninutkaisempia piirteitä. Tai onhan se kai loogista että Joelin nimi onkin "El-Joa".


"Se on niinkuin tosi iso ja se menee ympäri, ympäri, ympäri, se on tehty ilmasta". Nämä Kalifornian serkut ovat vuosien mittaan ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Täydellinen leikkipuisto

perjantai 3. elokuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Ette ehkä tiedä tätä, mutta olen jo pitkään miettinyt uraa leikkipuistokriitikkona. Puistot on liian pieniä tai liian isoja, niissä ei ole penkkejä tai varjoa, tai on varjoa liikaa, tai sitten niissä on vaan liikaa liian isoja lapsia. Suuri ongelma on myös laitteisto; löytyykö minun lapsellenib sopivaa tekemistä, entä jos on eri-ikäiset lapset mukana? Kampissa Lastenlehto täyttää aika monta vaatimusta, mutta siinäkin on puutteensa.

Mutta nyt kuulkaa. Luulen että olen löytänyt täydellisen puiston, tai ainakin lähellä sitä.

Siellä oli avaruusaluksia ja ainakin kaksikymmentä erikokoista ja -muotoista liukumäkeä. Siellä oli hiekkaa, nurmikkoa ja pehmeää asfalttia. Isojen puiden alla oli isot varjot, ja penkit joissa äidit voi istua vaunuja työnnellessään. Eri-ikäisille lapsille löytyi omat alueensa, mutta kaikki riittävän lähellä toisiaan. Pienempien alueen ympäri kulki rata, jonka nimi voisi olla baby-go-to-sleep: monimuotoinen alusta nukutti Kakkosen hetkessä, ja koko ajan näin missä Ykkönen viiletti.

Puistossa oli niin siistejä härpättimiä, että itekin olisin halunnut kokeilla. Vähän kokeilinkin. Oli piknik-pöydät, temppuradat ja pyörivät satelliitit. Siellä juoksi jopa pupuja.

Tämä puisto oli niin success, että koko 5kk-32v porukkamme viihtyi erinomaisesti. Räpsin sata kuvaa ja fiilistelin.

Lämmin suositus siis Laguna Hillsistä :)

Ps. Tänään on ollut huikeasti parempi päivä, sovitaanko että nyt helpottaa?


Ette ehkä tiedä tätä, mutta olen jo pitkään miettinyt uraa leikkipuistokriitikkona. Puistot on liian pieniä tai liian isoja, niissä ei ole p...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.