Oksettavan hauskaa

maanantai 2. heinäkuuta 2012 Valeäiti 7 Kommenttia

Ykkösen ja Kakkosen ihanat neljä- ja kuusvee pikkuserkut pistäytyivät tänään kylässä. Treffejä on yritetty järjestää Kakkosen syntymästä asti, mutta tielle on aina tullut jokin satunnainen oksennus, kaverin synttärit, kevätflunssa tai muuten vain vaikeat aikataulut.

Tänään pojat tuli vihdoin vanhempineen meitä moikkaamaan. Huikean suuret miehet aiheutti ensin Ykkösessä jännitysreaktion. Se tuntui miettivän, miten noin isojen poikien kanssa oikein leikitään. Pojatkin sai käyttää aika paljon luovuutta keksiessään leikkejä pienten taaperoiden leluilla. Kun sohva oli rymytty lyttyyn, Barbapapat oli käyneet kummankin päässä hattuina ja kaikki pullat oli mahassa, alkoi pienen pieni tylsyys kaihertaa pojissa. Ratkaisuksi otettiin luonnollisesti elektroniikka käyttöön ja isin kännykkä pitikin poikien peput naulittuna parven vierassänkyyn hyvän tovin.

Ykkönen sen sijaan oli vähän toisella linjalla. Päästyään vihdoin yli poikien vanhasta iästä (ja siksi varmasti suuresta ylivertaisuudesta häneen nähden), se yritti kaikkensa saadakseen poikien huomion itseensä. Kun keittiöstä katsahti parvelle, näkyi kaksi pellavapäätä ihan hiljaa kännykän yli kumartuneena - ja yksi hiestä punainen pellavapää, välillä sen varpaat, sitten taas kädet, sitten polvt, kunnes koko tyyppi taas rämähti kikattaen parven suojapleksiä päin. Keinot oli monet, pojilla kiinnostus nolla, ja Ykkösellä aivan superhauskaa itsekseen ympyrää pyörien.

Kun Ihanat Pojat vihdoin lähti ja jätti Ykkösen taas yksin meidän tylsään elämään, alkoi tietenkin raju väsymyskiukuttelu. Joka taas yhdessä aiempien riehumisten kanssa johti jo varsin tutuksi tulleeseen riemulaattaan. Lakanat pyykkiin, kohtaloonsa alistunut lapsi suihkun alle, päälle uudet vaatteet, pushal ja takaisin nukkumaan. Ja siellä se nukkuu nyt aivan hiljaa.

Pistää miettimään, onko tämä Onerva Oksentaja ihan oma lajityyppinsä? Onko teillä muilla vastaavia yskästä / riehusta / liian myöhäisestä maidosta oksentavia vekaroita? En nyt laske tähän mukaan sen tänään vierailleen pikkuserkun kaltaisia outouksia, jotka kuulemma oksentaa joskus ihan huvikseen vain muita vekaroita hauskuuttaakseen. Sehän on vaan Jackass to be.

Ykkösen ja Kakkosen ihanat neljä- ja kuusvee pikkuserkut pistäytyivät tänään kylässä. Treffejä on yritetty järjestää Kakkosen syntymästä ast...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

7 kommenttia :

  1. Meil on tää nuorempi yskälaattaaja. Mä sympatiseeraan, nimittäin mäkin flunssasena saan varoa takahampaiden harjauksen kanssa. Ja isommaltakin, jonka edellisestä oksusta oli aikaa jo melkein 2 v., mä onnistuin taannoin flunssan yhteydessä tökkäämään hammasharjalla iltapalat lattialle. Muuten noi onkin sitten pitäneet safkat mahassaan kiitettävän hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kans aina lukenu Ykkösen yskälaattaajaksi, mutta nyt on kyllä jo myönnettävä että se on myös riehu- ja pullalaattaaja. Täytyy vissiin vähän vähemmän syöttää herkkuja jos meinaa myös riehua kuin hullu.

      Poista
  2. Myöhäinen kommentti, mutta meidän keskimmäinen oksensi pienenä yskästä, kuumeen nousemisesta, kiukuttelusta (raivari kaikilla herkuilla = ensin tunti-pari huutoa, lopuksi pissat housuihin ja oksennus lattialle tai johonkin vielä hankalampaan paikkaan) ja uskomatonta kyllä neiti oksensi myös jos erehtyi sanomaan 'otapa vielä pari lusikallista' jos hän oli mielestään jo mahansa täyteen syönyt. Eli fyysistä ja henkistä huonoa oloa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. omg, tää meidän tapaus siis kuulostaa helpolta tohon nähden! Oksentaminen on niin nihkeetä kun se sotkee niin paljon ja pahasti...

      Poista
  3. 3- ja 6-vuotiaan yskäykät löytyy täältä myös... 6v nykyisin jo melko harvoin enää tätä ihanuutta harrastelee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk. Me oltiin toivottu että tää olis jo nähty kin ei oo hetkeen tullu...no, Samapa tuo, laattaa joutuu kuitenkin koko ajan siivoamaan :D

      Poista
    2. Mutta hei voin lohduttaa että kun nuo on noin isoja jo ja päiväkodissa pienempikin ollut jo 2 vuotta niin nykyisin meillä ihan oikeesti sairastetaan tosi harvoin!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.