No miten se sitten meni?

tiistai 31. heinäkuuta 2012 Valeäiti 5 Kommenttia

Perjantai-aamu, klo 09.59. Seison kotioven edessä Kakkonen rintarepussa, Ykkönen istuu rattaissa uusi pöllö(valjas)reppu selässään innosta puhkuen. Vähäiset matkatavarat kantoon, hip ja hei ja matkalla ollaan!

Sunnuntai, klo 02. Seison kalifornialaisessa autotallissa, venyttelen kipeää selkääni ja lasken sekunteja makuuasentoon. Vaatteet on kulahtaneet päälle, paidan rinnuksessa on kaikkea tomaattikastikkeesta kuolaan, hikeen ja kyyneliin. Chicagon lentokentän saastat kutittaa niskassa yhden nopean lattianukahduksen jäljiltä. Lapsilla on silmät väsymyksestä ja itkusta punaisena ja posket kuolan, hien, kyynelten ja yleisen lian mustaamat.

Sen yhden kerran se saatiin jalkatilaan
nukkumaan.  Sitten Kakkonen itki.

26,5 tunnin aikana ehtii aika monta kertaa toivoa että olisi perillä, kotona tai vaikka kuollut yksin. Lopun odottaminen alkoi Helsinki-Vantaalla. Tulimme paikalle neuvoja noudattaen jo kolme tuntia ennen koneen lähtöä. Insinööri lähti viemään autoa parkkiin ja minä seisoin yksin odottamassa check-in:n aukeamista yksi lapsi rintarepussa, yksi rattaissa ja ympärillä kahden ihmisen vaativa kamaröykkiö. odotin kai saavani sympatiaa ja pikaisen ohjauksen tiskille "tulkaa te vain ensin". Ja paskat. Sen sijaan sain kolme kertaa käskyn siirtyä "kauemmas" kunnes lopulta kysyin mihin karavaani olisi sitten hyvä asettaa.

Tiskillä ojensin passit kauniisti hymyillen, valmistautuen pyytämään vauvakoria, joita ei netistä pystynyt etukäteen varaamaan. Täti laittoi lippua tulostumaan mitään kysymättä, joten ajattelin varmistaa onnistuiko korin saaminen. "Niin joo teillä on sitten kaksi lasta sylissä". No, joo, niin on. "joo nää kaikki paikat on varattu, eikä vierekkäisiä paikkoja voi muutenkaan antaa kun lasten happimaskeja on vain yksi per rivi". Romahdus. Käytin tahtomattani kyynelkikkaa jo nyt, laihoin tuloksin.

The Minigrip-bag!
Täti kehoitti kysymään vielä portilla uusia paikkoja, ja tarjosi upgradea bisnekseen hintaan 360€ / nenä. Lähdimme apein mielin harkitsemaan.

Matkalla portille saimme testata valjasreppua oikein kunnolla, sen tuoma turvallisuuden tunne oli kyllä ihan mukava. Ykkönen viiletti ympäri lentokenttää niin kovaa kuin pääsi, väistellen välillä vastaantulevia ihmisiä, useimmiten ei.

Portilla odotti meidän lisäksi useita lapsiperheitä, mm eräs äiti joka oli yksin matkalla 2 ja 3v tyttäriensä kanssa. Vanhempi niistä pisti menemään kaikkien aikojen raivaria, samalla kuin äitinsä yritti saada heidän paikkojaan vaihdettua, jotta olisivat kaikki vierekkäin. Siis alle kolmevuotiaat oli sijoitettu eri paikkaan äitinsä kanssa. Tässä vaiheessa oli ilmiselvää sekä se, että O.Järvinen on oikeassa sanoessaan että American Airlines on maailman huonoin lentoyhtiö, samoin kuin se, että meidän toive uusista paikoista on täysin epärealistinen. Kone oli ylibuukattu, lapsiperheitä täynnä, pavelutaso huono ja yleisesti stressitaso kova. Siispä tiskille kortin kanssa ja "kaksi upgradea kiitos".

Nappia painamalla mukavuuteen!
Todiste.
Yhdeksän tuntia myöhemmin voin sanoa investoineeni erittäin kannattavasti. En tajua miten oltaisiin selvitty täysjärkisinä economyssa, kun luksusluokassakin tuskan määrä oli välillä aikamoinen. Lähinnä fyysisen tuskan, sillä kotiäitiydessä ei juuri istumalihaksia treenata. Sen seurauksena särky selässä, lonkissa ja niskassa oli aikamoinen. Vaikka penkki oli iso, sähköisesti säädettävä ja lähes makuuasentoon menevä, ei se poista epämukavuutta vanhemmalta, joka tasapainoilee lapsen ja ruoan välillä, eikä turhautumista lapselta kun ei saa kävellä ja on vaikea nukahtaa. Kävelyretket economyn puolella oli nekin sitäpaitsi sangen epämukavia: rahvaan parissa oli meluisaa ja ahdasta, ja siellä haisi pierulle.

Silti, ensimmäiset kahdeksan tuntia meni suhteellisen hyvin. Neuroottisesti suunniteltu hoitolaukku erikokoisine minigripeineen toimi erinomaisen hyvin, ja iPad viihdytti Ykköstä riittävästi. Kakkonen taas oli oikein mallikelpoinen ja itki vain kerran väsymystään. Eikä kukaan heitellyt eritteitä paikkoihin, joissa niitä ei saisi olla. (Itseasiassa koko poppoo selvisi perille asti ilman yhtäkään vaatteen vaihtoa!) Sitten tuli iltaunien aika. Voi apua.

Kakkonen ja kiva iPad-hetki.
Ensin oli nukahtamisen tuska. Ihan yhtä vaikeaa on lapsillekin (ainakin meidän) löytää uni vieraassa paikassa ja oudossa asennossa. Sitten tuli heräämisen tuska. Ykkönen itki laskeutumisen aiheuttavaa pakkoherätystä juuri niin riipaisevan tuskaisesti kuin miltä minustakin tuntuu kolmesti joka yö. Se nyt vaan on ihan perseestä herätä kesken yöunien vain tunnin nukuttuaan. Joten sitten itkettiin. Ja itkettiin. Kakkonen nukkui sillä aikaa tyytyväisenä bisnespenkissä ja siirtyi rintareppuun nukkuen maahantulojonoon asti.

Chicagossa oli edessä seuraava haaste, kuuden ja puolen tunnin vaihto. Alun kaaoksesta (nälkäinen vauva rintarepussa, väsynyt taapero rattaissa ja edessä turvatarkastus) selviydyttyämme alkoi maratonmatkamme todellinen haaste selvitä. Oma väsymys oli nimittäin unohtunut stressilistalta. Tässä vaiheessa olimme siis matkustaneet jo yli puoli vuorokautta lapsia jatkuvasti hoitaen ja sylissä pitäen, matkustussäätöjä hoitaen, ilman unta. Ja sisäinen kello sanoo 02.

Kävelessämme kauppojen ja ruokapaikkojen ohi, oli tällä mamalla melkein itku silmässä väsymyksestä. Kroppa särki joka puolelta ja outo ruokailurytmi + unenpuute sai aikaan rytmihäiriön. Joten suuntasimme kulutushulluuden sijasta kentän kaukaisimpaan nurkkaan, levitimme kamat - ja kävin lattialle nukkumaan. Pari torkahdusta laitapuolen kulkijan stylellä, ja jaksoi taas. Tosin nyt Ykkönenkin oli vihdoin nukahtanut rattaisiin ja Kakkonenkin nukkui tyytyväisenä tyhjien limupullojen vieressä. Joten vietimme Insinöörin kanssa päivän ensimmäisen kahdenkeskisen laatuajan klo 05 aamulla omaa aikaa, sipsejä syöden.

Uni tuli lopulta.
Muut matkustajat poistui, yksi nukkui. Sille naurettiin.
Edessä oli enää yksi pieni neljän tunnin lento ja siihen liittyvät kauhedet: Ykkösen herättäminen taas kesken unien, economyyn ahtautuminen (yök, rahvasta!) ja Kakkosen imettäminen minipenkissä vieressä istuvaa sotilasmiestä tönien. Ja sitten taas yksi Ykkösen herätys, Kakkosen nukutus jne. Kun vihdoin pääsimme lankomiehen kyytiin lentokentällä, voisi kuvitella helpotuksen olevan aikamoinen. Nyt vaan kaikki nukkuu, eikö? Ei, koska lapsemme ei vaan osaa. Kakkonen huusi kolmen vartin matkasta ekat viisi ja vikat viisitoista minuuttia kotoista autohuutoaan. Lopulta seisoin kuitenkin siellä autotallissa ja vaivaisen tunnin päästä olin sängyssä nukahtamassa. Herätäkseni tietenkin jo parin tunnin päästä syöttämään. Mutta sitten saatiinkin jo pannareita ja elämä hymyili taas.

Ennen seuraavaa horroria kolmen viikon päästä, olisi hyvä muistaa muutama opittu juttu:

  • Omat ruoat lapselle hyvä, tomaattipohjaiset huono
  • Pitkä lusikka hyvä, leveä ja liian lyhyt BabyBjörn huono
  • Business-luokka hyvä, economy huono
  • Lentoyhtiö X hyvä, American Airlines huono
  • Oma paikka edes yhdelle lapselle ehdoton, nykytilanne varsin huono.
  • Nukkuva lapsi hyvä, kaikki muut tilat huono
  • Siispä pitkillä matkoilla yölento hyvä, päivälento huono.

Koska näistä isolle osalle en voi tällä reissulle enää mitään, tyydyn nauttimaan olotilastani nyt ja huumaamaan itseni paluumatkalle.

Perjantai-aamu, klo 09.59. Seison kotioven edessä Kakkonen rintarepussa, Ykkönen istuu rattaissa uusi pöllö(valjas)reppu selässään innosta p...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

  1. huh, tuli ihan ahdistus kun ajattelin koko matkaa. Ei voi kuin toivottaa suuret tsempit paluumatkalle! Ja eiköhän tästä reissusta riitä juttua pitkäksi aikaa, ja ainakin ansaitset extreme-äitiyden pisteet kotiin ;)

    VastaaPoista
  2. Hyvin te veditte! Mä tiesin, että tuolla suunnittelulla kyllä selviää. Turkish Airlinesin 4+5+12h oli kyllä luksusta tuohon verrattuna.

    Mutta argh, mä unohdin mun "hyvät neuvot" -listalta, että AA:lla EI KOSKAAN saa lentää mannerten välistä. Aina Finskillä NYKiin ja sieltä eteenpäin vaikka kolmella vaihdolla, jollei lentoyhtiöiden allianssille ole vaihtoehtoja. Jälkiviisaus..:)

    Nauttikaa! Se NIIN on sen arvoista!

    t.Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi aaargh! Muistetaan tämä seuraavalla kerralla kun ei enää ikinä lähdetä näin kauas...;)

      Poista
  3. I am really grаteful tо the ownеr οf this ωeb page ωho haѕ ѕhareԁ this gгeat агticlе at hеre.


    Feel frее to surf to my blog poѕt .
    .. payday loans online no credit check
    My web page: Payday Loans Online

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.