Mukavan epäekologista

maanantai 30. heinäkuuta 2012 Valeäiti 8 Kommenttia

Yksi ehdoton lemppari matkustelussa on käydä paikallisessa ruokakaupassa. Siinä, missä vaikka Espanjassa kauppa huumaa tuoksuilla ja mahtavan mehukkailla hedelmillä, Jenkeissä yllättää kaupan visuaalisuus; hauska brändäys ja myyvät hyllyt. Ja se muovi. Kaikki on yksittäispakattua, ja mitä vaan saa ostettua valmiina. Tai vähintään "mix" muodossa. Samalla kun ihmettelen valmiiksi paloiteltuja hedelmäpaloja pusseissaan, kassalla piippaa paloiteltu ja pussitettu parsakaali. Kassamies luonnollisesti ottaa kaikki kamat itse kärrystä, piippaa ne olympianopeudella ja pakkaa ne valmiiksi kasseihin. Täällä tehdään kaikki valmiiksi.

Minussa herää lievä ahdistus, tismalleen sama kuin viisi vuotta sitten täällä käydessäni: miten kamalan helpoksi kaikki on tehty, ja miten kamalan epäekologista. Muovia muovin perään eikä juuri mitään kierrätetä. Viime visiitiltä muistan, että maailmanparannusangsti helpottui parissa päivässä, ja tilalle tuli helpotetusta elämästä nautiskelu. Onhan se nyt aivan sairaan siistiä, että halutessaan voi olla tekemättä itse yhtään mitään ja ostaa vain kaiken valmiina. Samalla kuitenkin luterilainen etiikka sisälläni potkii villisti vastaan. Eihän tämä nyt voi näin, kukas sitä ruokaakin sitten tekee ja ei kai tämä aurinko nyt aina voi paistaa? Kyllä se voi. Arki vaan on kivempaa täällä.

Mutta siinä on kääntöpuolensa. Nämä raukat kun tekee täällä aivan törkeät määrät töitä. Joten arjen on pakko olla helppoa, eihän sitä ehdi muutenkaan edes elää. Täällä ei nurista kahdeksan tunnin päivistä, neljän viikon kesälomista ja alle kolmen vuoden kotiäitiurista. Täällä tehdään vähintään yhdeksän tunnin päivää ja vuosilomat lasketaan päivissä viikkojen sijaan. Entäs se kotiäitiys? No, me ollaan täällä siksi, että kälyni synnytti lapsen, jäi äitiyslomalle (melkein tässä järjestyksessä), sitten vuosilomalle, sitten pitämättömille sairaslomille..ja sai yhteensä kahdeksan viikkoa vapaata.

Onneksi tämä perhe on siitä onnellisessa asemassa, että sukulaiset tykkää käydä Kaliforniassa. Siksipä nuori neiti Kauriinsilmä saa olla varsin pitkään kotona ja menee päiväkotiin vasta hurjassa 7kk iässä. Siinä teille sosiaaliturvaa.

Yksi ehdoton lemppari matkustelussa on käydä paikallisessa ruokakaupassa. Siinä, missä vaikka Espanjassa kauppa huumaa tuoksuilla ja mahtava...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

  1. Itse en oo vielakaan paassy yli tasta epaekologisuudesta, ja on sentaan jo 7 vuotta takana... Ja tyopaivien pituudet on just tota, meilla mies lahtee toihin 6.30 ja tulee kotiin 18.15. Siksi esikoisen paivahoito pari kertaa viikossa on mulle todellinen lifesaver! Mutta auringon paiste ei taallakaan paase loppumaan!

    -Henkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alan vähän kyseenalaistaa omaa nalkutusta siitä että mies lähtee klo 8 ja tulee viiden jälkeen...

      Poista
  2. Siellä ei varmaan kauheasti huudelle "kiintymysvanhemmuuden" perään... ;) On toi silti mun mielestä hirmu kurjaa. Onko sitä edes äiti vielä ehtinyt kunnolla toipua parissa kuukaudessa synnytyksestä ja muusta. Nukkuukohan ne amerikkalaiset vauvat muuten paremmin yönsä, kun miten ne äidit jaksaa olla töissä, jos vaikka joutuvat heräilemään parin tunnin välein yöt läpeensä?

    Olen kyllä itse varsin onnellinen pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne kyllä taida nukkua yhtään sen paremmin :) ranskalaiset lapset taisi olla niitä jotka nukkuu koko ajan, syö mitä vaan eikä ikinä kiukuttele.

      Poista
  3. Mä joskus kattelin netistä kuvia amerikkalaisten ja englantilaisten lasten kouluruuista. Ennen kuin ehdin päivitellä ruuan laatua, ihmettelin jo sitä, miten suuressa osassa kouluista ateriat tarjottiin kertakäyttöastioilla.

    Kai toi on se syy, miksi edelleen niin moni nainen siellä jää kotiin: jos ei halua laittaa ihan vauvoja hoitoon, niin vaihtoehtoja ei juuri ole. Jos siis puoliso tienaa riittävästi... ei kaikilla varmasti ole sitäkään luksusta. Eikä toisaalta kaikki halua lapsia hankittuaan lopullisesti lyödä työhanskoja tiskiin. Kyllä tää meikäläinen systeemi on ihan jees :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tää muovin määrä on aivan käsittämätöntä. Liivinsuojat mm on yksittäispakattuna, siis jokainen omassa muodossaan.

      Poista
  4. Nyt mua ärsyttää ja pahasti... Iso, iso, ISO maa 50 eri osavaltiota ja vähintään yhtä paljon tapoja ja alakulttuureita.

    1.Mies lähtee 7:30, palaa klo 17
    2.Lomaa sillä on vuodessa nelisen viikkoa
    3.Lapset ei ole olleet päivääkään päivähoidossa koska mä olen valinnut olla kotona ja meidän elämä on mukautettu sellaiseksi että se on mahdollista.
    4.Liivinsuojat ei todellakaan ole yksittäispakattuja, toki niitä yksittäispakattuinakin saa
    5. Kiintymysvanhemmuus ON kovassa huudossa ja KAIKKI imettää - VUODEN ei 6kk... ainakin ne "hyvät äidit" ja niitä on paljon
    6. JA muovipussit on muuten KIELLETTY

    Että sellaista täällä MUN amerikassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun ihan vilpitön kiitos tästä kommentista, kivaa että joku kerrankin ärsyyntyy ja on rehellisesti eri mieltä.

      Ihan varmasti olet oikeassa oman osavaltiosi suhteen, mähän en oikeastaan tässä koko Amerikoista pyrkinytkään puhumaan, vaan ihan omista havainnoista siinä perheessä, kaupungissa ja osavaltiossa jossa sillä hetkellä olin. Varmaan osa lauseista oli kirjoitettu turhan yleistävästi, mutta musta se on ihan sallittua kun tämä blogi minun ja minun mielipiteideni ympärillä pörrää. Onnekseni en ole mikään Yhdysvaltojen suurlähettiläs, niin mun ei tarvitsekaan ottaa kaikkea ja kaikkia huomioon.

      Sellaista vielä vähän haastaisin, että jos sun ärsyyntyminen johtui alun alkujaan siitä, että yleistin mielestäsi yhden osavaltion perusteella, niin kyllähän sinäkin katsoit tätä asiaa SUN amerikan suhteen, teidän osavaltion ja omien kokemustesi perusteella.

      Kiva kuitenkin kuulla että sieltä löytyy toisenlaistakin mallia!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.