Mistä on hyvät vanhemmat tehty?

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012 Valeäiti 22 Kommenttia

Eilinen postaus kirvoitti taas kerran rakkaista lukijoista aivan valtavan hyviä kommentteja ja näkemyksiä. Etenkin nimimerkin Viv kommentti sai aivorattaat pyörimään:

"Mä takerrun nyt tuohon hyvään äitiyteen: mua kiinnostaisi kauheasti se virallinen hyvän äidin määritelmä. Äidit sen ilmeisesti määrittelee. (Vai?) Mulla ei ole edes omaa listaa siitä mitkä ehdot hyvän äidin pitää täyttää ja mistä tulee plus- tai miinuspiusteitä.

Ois tosi mielenkiintoista kuulla miksi ihmiset pitävät itseään tai vaikka ystäväänsä hyvänä äitinä. Ihan vilpittömästi, ilman sarvia ja hampaita. Ja pohtia sitten että oisko itse (tai se kaveri) huono(mpi) äiti jos tekisi asioita (vaikka olosuhteiden pakosta) toisin. Ja miettiä sitten uudestaan oliko se peruste sittenkään se millä äidin hyvyyttä voi määritellä. Hyvän äitiyden olemuksesta on tosi vaikea saada otetta!"

Niin, minkälainen on The Hyvä Äiti? Asiaa voisi ajatella puhtaasti tekojen näkökulmasta, jolloin on valittava ensin (kärjistetty) aatesuunta:

Jos neuvolasta kysyy, hyvä äiti syöttää lapselleen 6kk rintamaitoa ja sitten maisteluannoksia oikeassa järjestyksessä mieluiten kotitekoisesta ruoasta. Neuvolaäiti antaa päivittäin D-vitamiinia ja vie lapsensa kahdesti päivässä ulos, mutta muistaa myös pitää laulu-, askartelu- ja halituokioita. Neuvolaäidin lapset ovat vain lyhyitä aikoja hoidossa, silloinkin tuttujen ihmisten luona. Ja päiväkotiin ne menee vasta kolmivuotiaina.

Hippiäidin (tm) kaavan saat, kun lisäät edellä mainittuun sormiruokailun, kantoliinan, kestovaipat ja kirpparit. Lisätään vielä stereotypian vuoksi pesupähkinät ja hamppu kaikissa muodoissaan, en tiedä kyllä mihin sitä sitten käytetään.

Cool-äiti asuu kaupungin keskustassa, pukee lapsensa tarkasti (ja puhtaasti), harrastaa lapsen kanssa kaikkea kivaa ja on ihanan huoleton. Matkoilla käydään usein, samoin kuin ravintolaillallisilla, koska lapsihan kulkee aina mukana siinä missä mekin, eikä rutiineihin ole pakko kangistua.

Suosittu keskivertomutsi mokailee säännöllisesti ja sekoittelee eri aatesuuntia sujuvasti, kuunnellen lähtökohtaisesti sitä kaikessa voittavaa Maalaisjärkeä.

Näistä neljästä (huonosti) kärjistetystä esimerkistä varmaan viimeistään alkaa huomata, ettei hyvässä vanhemmuudessa taida olla kyse siitä, miten lapsi syö, nukkuu, leikkii tai pukeutuu. Ne kaikki ovat varmaankin vain eri tapoja toteuttaa sitä ihan perimmäistä vanhemmuutta, jonka pitäisi olla ehkä jossain vähän syvemmällä. Minä määrittelen hyvän äidin sellaisena, joka kuulee lapsensa henkiset ja fyysiset tarpeet ja osaa tyydyttää ne, ainakin suurimmaksi osin. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä tärkeämpää vanhemmuudessa on välittää lapselle rakkautta, välittämistä, tukea mutta myös omanarvontuntoa ja itsenäisyyttä. Rajat ovat ehdoton lisä, ilman niitä moni näistä asioista jää toteutumatta. Ennen kaikkea hyvä vanhempi luo lapselleen turvallisen olon, niin henkisesti kuin fyysisesti.

Siksi varmaan se vanha "jokainen äiti on omalle lapselleen paras" on jokseenkin lähellä totuutta. Koska kai se hyvä äiti ja isä on loppujen lopuksi se, joka rakastaa lastaan, ja jota lapsi rakastaa.* Silloin ei varmaan ole enää mitään merkitystä pillimehuilla, telkkarin katsomisilla ja merkkivaatteilla.

Mitä mieltä te olette? Mikä tekee hyvän vanhemman? Mitä piirteitä ihailet muissa äideissä ja isissä, joita pidät hyvänä? Ja nyt saa myös sanoa: Miksi joku tuntemasi äiti tai isä ei ole mielestäsi hyvä?


*Pakko lisätä, että tähän kuuluu myös lapsen henkisen ja fyysisen koskemattomuuden kunnioittaminen. Henkinen tai fyysinen väkivalta kun ei valitettavasti lopeta lapsen rakkautta vanhempiinsa, ne tykkää meistä aika helpolla. 

Eilinen postaus kirvoitti taas kerran rakkaista lukijoista aivan valtavan hyviä kommentteja ja näkemyksiä. Etenkin nimimerkin Viv kommentti...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

22 kommenttia :

  1. Tuolla nyt aiemmin nostettiin esille oma hehkutukseni hyvästä äitiydestäni, joten kai täytyy vähän perustellakin. Vastalauseitakin saa esittää ;)

    Valeäiti sen nyt oikeastaan sanoikin: tarpeisiin vastaamista, rakkautta, rajoja, turvaa ja aikaa. Minä siis EN koe olevani hyvä äiti koska/vaikka imetin vuoden, syötin purkkiruokia, en käyttänyt rintareppua, pidän lapsen kotihoidossa, luen kirjoja, en jaksa askarrella, ulkoilen kerran päivässä ellei sada jne jne. Jotkut näistä asioista ovat olleet minulle enemmän tai vähemmän tärkeitä lapsen takia, ei oman hyvyyteni.

    Olen hyvä äiti, koska välitän lapsestani, kuuntelen häntä, huolehdin perustarpeista, asetan rajat, luon turvallisen kodin, halaan ja pussaan. Tätä kaikkea siis yhdessä mieheni kanssa - hänkin on siis vallan loistokas isä ;)

    Minä olen aina ymmärtänyt tuon "jokainen on paras äiti lapselleen"-mantran juurikin niin, että huono tai "huono" äitikin saa lapseltaan pyyteetöntä rakkautta, eikä omaa äitiä korvaa oikein mikään. Huono voi olla laiminlyövä tai korvillelyövä, "huono" sitten se joka vie puolivuotiaan päiväkotiin tai antaa välipalaksi aina jaffaa ja karkkia. Niin ihanaa kuin se olisikin ajatella, ettei oikeasti huonoja äitejä ole (ainakaan meillä Suomessa), ei se taida ihan tottakaan olla. Sen kyllä uskon, että lähes kaikki äitiyttään niinkin paljon kuin blogin verran pohtivat ovat varsin hyviä äitejä - tekivät sitten lapsen ruokinnan, nukkumisen tai liikuttamisen suhteen mitenkin paljon omistani poikkeavia valintoja.

    Minä kai koen olevani hyvä äiti, koska olen tyytyväinen tekemiini valintoihin, päätöksiin tai siihen miten asiat ovat menneet. Kaikki ei ole täydellisesti eikä tietenkään edes omissa käsissä, mutta äitiys on minulle kuitenkin pääasiassa positiivinen asia, ei mikään kilpajuoksu tai syyllistymispesäke. Tyytyväiseltä vaikuttaa myös tuo lapsukainen, se lienee se tärkein hyvyyden mittari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomaisen kattava vastaus, ei vastalauseita :)

      Muakin rupesi ennen kaikkea kiinnostamaan, minkälaisia on huonot äidit tai isät. Kai ne on oikeasti niitä, jotka laiminlyö tai peräti vahingoittaa lapsiaan toistuvasti, niin ettei lapsella ole turvallinen olo vanhempiensa kanssa. Toki niitä on Suomessakin, onneksi varmaan kuitenkin vähemmän kuin monessa "huonommassa" maassa.

      Mulleki äitiys on positiivnen asia, eikä tässä ollut tarkoituskaan tehdä mittaristoa. Uskon että jokainen (hyvä) äiti kuitenkin haluaa jostain saada selvyyden siihen onko hyvä äiti, tai siis rittävän hyvä äiti. Tässähän näitä vastauksia tulee :)

      Poista
  2. Tähän paskaäitipäivään oikein osuva teksti.Koen olevani keskivertoäiti.Niinä päivinä kun pinna palaa ja huudan kitarisat punaisina ja kiikutan jälkikasvua jäähylle useamman kerran tunnissa koen olevani ihan kamala äiti ja täysin epäonnistunut (tänään) mutta onneks on niitäkin päiviä kun lapset leipoo tyytyväisinä ja äiti hyrisee vieressä kun ne on niin ihania.Tiedostan että avain lähes jokaisen dilemman ratkaisuun löytyy omasta käytöksestä,sitä vaan on vaikea muuttaa,yleensä tajuan tilanteen jo mentyä että tässä olis ollu se kasvun paikka itsellä ja taas menin samalla huonoksi havaitulla kaavalla.
    Hyvä äiti on (mielestäni) läsnä lapsilleen.Kuuntelee,keskustelee,kiinnostuu lasten asioista.Puhuu eikä karju,ei vajoa lapsen tasolle..Ystäväni on sellainen äiti.Ammatiltaankin kasvattaja ja sen kyllä huomaa,homma on hanskassa,lapset kuuntelee ja kunnioittaa,mallistahan ne oppii.Ei mikään yli-ihminen kuitenkaan mutta käsittelee omat hermostumisensa aikuismaisesti ei supise kirosanoja ja paisko tavaroita :) Tosi mielenkiintoista lukea muiden kommentteja,oma on aika sillisalaattia,esikoinen tökkii naamaa leikkiampiaisella ja pienempi purkaa dvd-levyjä koteloistaan lattialle.Kirjaston dvd-levyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli mieleen ehkä yksi olennainen osa tätä koko pohdintaa: kukaan ei ole hyvä tai huono vanhempi jatkuvasti. Kai sitä saa ja pitääkin epäonnistua. Eli se jos huudan tai huudat lapsille, ei tee meistä automaattisesti huonoja vanhempia, vaan ehkä vain epäonnistuneita juuri sillä hetkellä?

      Repesin tolle vikalle lauseelle aivan täysin ja luetutin Insinöörilläkin :D :D

      Poista
  3. Hyvä ja ajatuksia herättävä postaus. Tämä aihe jaksaa aina puhututtaa äitejä.

    Mielestäni olen paras äiti pojalleni. "Hyvä" äiti en varmasti joka hetki ole. En aina ole "hyvä" ihminenkään. Virheitä tekee kaikki, mutta se mitä tekee niiden virheiden jälkeen, se on se juttu.

    Tähän yhdyn täysin: "...hyvä äiti ja isä on loppujen lopuksi se, joka rakastaa lastaan, ja jota lapsi rakastaa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä lisäys! Se, miten käyttäytyy epäonnistumisien välissä, on ehkä se oleellinen juttu. Tai ainakin että mihin pyrkii :)

      Poista
  4. On tosiaan meille aideille ihan lempiaihe :D Ma olen ajatellu asiaa taalla aika paljon, kun taa kasitehan on taalla rapakon takana aika erilainen. Monia taalla itseaan hyvina aiteina pitavia katsottaisiin Suomessa oudosti, kun ne menevat takasin toihin vauvan ollessa TOSI pieni. Eras tuttava joutuu laittamaan hoitoon kuusiviikkoisen vauvan, kun yhteiskunta ei vaan tarjoa aitiyslomaa kaikille (ja pisimmillaankin se on 3kk ja palkatonta), eika ole mitaan tyottomyys/toimeentuloturvaa, joten toihiin on PAKKO menna jos ei pelkat puolison tulot riita ja pystyy ite ottaan loparit. Ja taa kyseinen tuttava ei varmasti tule olemaan "huono" aiti. Meilla kaytetaan kestovaippoja ja imetetaan suurin osin siksi etta ei oo varaa muuhun, kun just noita tukia ei saa, ei siksi etta haluan olla "hyva" aiti. Monilla on taalla perhepeti myos juuri siksi ettei ole varaa ostaa vauvalle eri sankyja.

    "Hyva" aiti on siis aika riippuvainen siita missa sattuu elamaan, ja mita enemman on aikaa olla kotona sita miettimassa, sita enemman tulee varmasti paineita tehda kaikki "oikein". Muistaako kukaan meista aikuisista syotiinko tissista vai pullosta, kotona tehtya vai kaupasta ostettua ruokaa, kaytettinko kertiksia vai kestovaippoja ja tyonnettiinko rattaissa vai kannettiinko sylissa??? Sen muistaa, etta yhdessa on tehty juttuja, ruokaa on syoty ja kai vaipoistakin ollaan jo luovuttu, riippumatta siita tapahtuiko se 2- vai 4-vuotiaana.

    Minusta paras maaritelma on Valeaidinkin mainitsema "riittavan hyva aiti", koska joku tekee varmasti aina enemman juttuja lastensa kanssa kuin itse jaksaa, ja niihin itseaan vertailemalla ei paase puusta pitkaan. Itsellani on hyvia ja huonoja paivia, enka kylla yleensa minkaan lasten kanssa tehdyn jutun jalkeen mieti etta: "olinpa nyt hyva aiti", kai se on tarkeinta etta itsella, lapsilla ja mahdollisella puolisolla on ainakin suurimman osan ajasta hyva mieli. Hatunnosto tahan valiin yh-vanhemmille, ootte ainakin mun arjen sankareita koska lasten kanssa yksin oleminen paivasta paivaan on VAIKEAA, ja mullahan on siita vaan joku muutaman paivan kokemus.

    Eli mulla ei kai ole mitaan maaritelmaa, koitan vaan teha mika hyvalta tuntuu ja jos omatunto kauheesti jostain soimaa niin en ehka tee sita enaa uudestaan. En edes aktiivisesti yrita olla lapsilleni tarkein ihminen, toivon vaan etta joku perheen jasen tai ystava on pojille tarkea nyt ja tulevaisuudessa niin etta tuntevat olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi :) Ja heistahan tulee mahdollisesti sitten isia, joten taa sama arvostelu ja maarittely ei lankea heille, "hyva isa" on vissiin paljon helpompi homma kun "hyva aiti".

    -Henkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, yh-vanhemmille kaikki kunnia! todella! Ja sekin on totta, ettei jokapaikassa ole mahdollisuutta olla hyvä äiti vaan sillä mittarilla, milloin lapsi laitetaan hoitoon. Senhän takia mekin ollaan nyt Jenkkeihin lähdössä, ettei ton uuden serkun tarvi vielä mennä hoitoon. Meidän ja muiden sukulaisten avun ansiosta se "joutuu" ulkoupoliseen päivähoitoon "vasta" puolivuotiaana.

      Alan myös tämän keskustelun myötä uskoa pikkuhiljaa, että ekoina ikävuosina on itseasiassa aika vaikeaa olla "huono" vanhempi, kun lapselle riittää juurikin se perusturvallisuus ja välittäminen. Mutta sitten kun pitää oikeasti kasvattaa ja pistää rajoja, alkaa se vaikea osuus jolloin ihmiset pilataan :)

      Voiko senkin tehdä vielä "riittävän" hyvin?

      Poista
    2. En haluu ees ajatella viela murrosikaa ja teinivuosia... Jos asutaan taalla niin ne alkaa hinkua ajokorttia siina 15-16 vuotiaana, APUA! Ja mita sa taalla viela teet, nyt pakkaamaan/nukkumaan/panikoimaan ;)

      Poista
    3. Haha, L ratissa :D :D Täällä mä kuule pakkaan maailman sofistikoituneinta minigrip järjestelmää, panikoin ja himoitsen nukkumaan menoa...;)

      Poista
  5. Eilen tätä jäin pohtimaan ja tulin sellaiseen lopputulemaan että äiti ja / tai isä on hyvä silloin kun lapsen on ihan hyvä olla. Riittävän hyvin ihminen, myös lapsi, mielestäni voi silloin kun hän saa tarpeeksi ravintoa ja suojaa ja tuntee olonsa pääsääntöisesti turvalliseksi, rakastetuksi ja hyväksytyksi. Silloin kun vanhemmat itse ovat terveitä ja voivat hyvin, nuo tavoitteet ovat kyllä saavutettavissa.

    Tätä varmaan moni pitää itsekkäänä, mutta minä pidän vanhempien hyvinvointia ihan mielettömän tärkeänä asiana lasten hyvinvoinnin kannalta. Eikös lentokoneiden pelastautumisohjeissakin opasteta laittamaan happinaamari ensin vanhemmalle itselleen ja vasta sitten lapselle? Usein vanhemmat voivat hyvin, selviytyvät vanhemmuuden mukanaan tuomista haasteista ja pystyvät noudattamaan isoa osaa neuvolan suosituksista. Silloin kun vanhemmat eivät voi hyvin, saattaa olla että lapsen kannalta neuvolan suosituksien kirjaimellista noudattamista tärkeämpää on saada vanhemmat kuntoon. Myös avun pyytäminen ja lastenhoitoa helpottavien apukeinojen käyttäminen voivat olla hyvän vanhemman tekoja.

    Huonoa vanhemmuutta taas voi olla esimerkiksi täydellinen välinpitämättömyys. Sen seurauksena voisin kuvitella olevan turvattomuuden tunnetta ja fyysistäkin huonoa vointia. Huonoa vanhemmuutta on tietysti myös suoranainen ilkeys ja pahuus; väkivalta, alistaminen jne. Mutta jos toimii väärin, tiedostaa sen, haluaa muuttua ja hakee apua, se taas on hyvän vanhemman teko. Myöskään masentunut vanhempi ei minusta automaattisesti ole huono, vaikka masennus lapsenkin hyvinvointiin heijastuisi. Silloin perhe tarvitsee tukea ja rohkaisua jotta arki saadaan taas rullaamaan. Jostain luin että esimerkiksi synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastuu 10-25% äideistä. Se on iso luku! Siihen sisältyy paljon hyviä äitejä.

    Entä onko yksin lapsen hyvinvointi riittävä mittari hyvälle vanhemmuudelle vai pitääkö hyvää äitiyttä / vanhemmuutta laajentaa ympäristö- ja yhteiskuntavastuun puolelle? Kyllähän niinkin tehdään. Kestovaippojen käytössä pääpointtina on yleensä ekonomisuus ja ekologisuus. Kierrätetyt ja luomupuuvillaiset reilun kaupan vaatteet ovat tiedostavan ihmisen valintoja lapselleen, mutta onko lapselle lopulta niin väliä onko paita Prisman alerekistä vai kalliista ja trendikkäästä luomua myyvästä nettikaupasta? Vai hankitaanko niitä luomuvaatteita sittenkin toisia äitejä varten? (Ja onko motiivilla väliä jos lopputuloksena on puhtaampi ja reilumpi maailma?)

    En taida henkilökohtaisesti tuntea ketään sellaista äitiä joka ei olisi hyvä äiti lapselleen. En ainakaan sen perusteella mitä itse olen nähnyt ja kuullut. Moni tekee asiat eri tavalla kuin meillä tehdään mutta huonoksi äidiksi en ketään tuttavistani sanoisi. Omaa edesmennyttä äitini kyllä kritisoin nyt joistakin asioista, mutta nekin asiat ovat sellaisia mitä hän on hyvässä tarkoituksessa tehnyt. Itse toimin nyt toisin. Saa nähdä mitä nuo poikaset haluavat mahdollisen oman jälkikasvunsa kanssa tehdä toisella tavalla. Jotain ihan varmasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VAnhempien hyvinvointi ja itsestään huolen pitäminen on ihan ehdottomasti munkin listalla! NIin nopeasti väsyy hyvätkin vanhemmat jos ei pidä itselleen henkireikiä ja riittävästi lepoa. Ja sitten tulee niitä hirviöitä. Yhteiskunnallista keskustelua näistä aiheista mun mielestä pitääkin käydä, oli se sitten ekologista, ekonomista tai psykologista. Lasten saaminen on kuitenkin niin suuri "rasite" koko yhteiskunnalle, siis myös niiden lasten tulevaisuudelle, että on syytä kyseenalaistaa totuttuja tapoja. Leimaamatta kuitenkaan yksittäistä sukupolvea tai yksittäsitiä vanhempaa, koska meistäkin kaikki (ainakin ne hyvät) tehnee parhaansa omilla resurseillaan. Kaikista ei vaan ole kestovaippojen käyttäjiksi, suodaan se heille ja mulle :)

      Poista
  6. Mun mielestä esim. päihteitä väärinkäyttävät vanhemmat eivät ole hyviä vanhempia vaikka rakastaisivatkin lastaan vaikka kuinka. Mielestäni vanhemmat myös epäonnistuvat osin vanhemmuudessaan, jos eivät esim. eroa huonosta avioliitosta vaan lapset joutuvat kasvamaan sellaisen keskellä. Hyvät äidit ja isät ovat mielestäni siis sellaisia, jotka tarjoavat perusturvallisen, pysyvän ja johdonmukaisesti toimivan arjen.

    Sitten on tietysti kaikkea sellaista pienempää, mitä joskus katselee vähän sivusilmällä ihmetellen esim. leikkipuistoissa. Esim. itseäni suorastaan ärsyttävät vanhemmat, jotka antavat lastensa repiä leluja toisten lasten käsistä eivätkä opasta lapsiaan odottamaan liukumäessä kunnes edellinen on ehtinyt alta pois. En leimaa näitä vanhempia huonoiksi, mutta toivoisin kyllä vähän skarpimpaa otetta lasten tapojen hiomiseen.

    Tällä jaottelulla suurin osa putoaa omassa luokittelussani hyvien vanhempien kategoriaan. Ja hyvä niin.

    En ole itsekään aina neuvolan tädin kanssa ollut samoilla linjoilla, mutta en silti ymmärrä sitä miksi neuvola aina tuomitaan näissä keskusteluissa. En ole esim. raskauden aikaisista syöntirajoituksista löytänyt mitään perustelematonta ja ymmärrän, että neuvolassa pitää suositella esim. rasvatonta maitoa kun se nyt vaan sattuu olemaan yleinen ravitsemussuositus. Varmasti neuvoloissa on eroja, mutta itse olen kyllä ollut erinomaisen tyytyväinen sieltä saamaani palveluun ja neuvoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä neuvolaa tässä tuominnutkaan, tosi hyvähän se on että on laitos joka katsoo miten asiat ehkä pitäisi tehdä ja opettaa sitä meille urpoille. Tosin joskus sielläkin voisi olla joustovaraa ja sitä kuuluisaa maalaisjärkeä, koska sielläkin osataan kyllä syyllistää sitten aika paljon keskivertoäitejä. Meidän neuvola on myös ehkä vähän oolut huono, joten pikkasen mulla on ehkä hampaankolossa.

      Siitä mä olen ehkä vähän eri mieltä, että päihteitä käyttävät on automaattisesti huonoja vanhempia. Tässä on taas monta harmaan aluetta: mitä päihdettä, kuinka paljon, vaikuttaako elämiseen, yrittääkö lopettaa jne. En siis sano että on ok olla narkki ja mutsi, mutta uskoisin että siinäkin ryhmässä on eroja ja voi silti olla supermutsi vaikka ongelmia onkin. Saman voisi nimittäin myös ulottaa vaikkapa tupakointiin, joka on kuitenkin aika vaarallista passiivisesti. (mut siis sä nyt varmaan tarkoiti oikeita "Narkkimutseja", johon on helppo yhtyä; ei ne varmaan kauheen hyviä vanhempia ole kun ei tiedä missä on ja mikä on vuosi :))

      Samoin toi avioerokysymys on hirveen, hirveen vaikea. Toki pitäisi erota, jos on vaikkapa väkivaltaa tai jatkua kovia riitoja. Mutta pahatkin riitakaudet voi mennä ohi, ja lapselle on kuitenkin tärkeää että on kaksi vanhempaa mukana elämässä (mun mielestä, yh-vanhemmat varmaan nyt sitten listii mut tästä.) Jos ei yhdessä niin ainakin aktiivisesti mukana. On sekin vaikeaa lapselle ymmärtää, miksei äiti tai isä ole hänen kanssan enemmän. ETtä tässäkin on hyvin paljon harmaita alueita, eikä avioliitto ja vanhemmuus ole yhteen sidottuja: voi olla vaikka kuinka hyvä vanhempi, vaikka aviopuolisona epäonnstuisikin.

      Poista
  7. Itse ehkä mielummin jättäisin lyömästä mitään adjektiivia äiti sanan eteen. Äiti on äiti ja jos pitää alkaa jotaki "cosmon kyselyä" aiheesta täyttään jotta tietää onko a) hyvä äiti b) huono äiti c) ei äiti lainkaan niin on kyse ihan jostain muusta kuin äitiydestä. Kuinka herkästi sitä mennään sanomaan jotakuta huonoksi ihmiseksi? Ja millä kriteereillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noooo, ehkä ymmärrän sun pointin tässä joo. Mutta sanoisin, että normaali, empaattinen ihminen kyllä välittää myös siitä, onko hän ihmisenä hyvä. Ennen kaikkea tässä olikin kyse oman äitiyden pohtimisesta, eikä muiden arvostelusta. Uskon, että jokainen vanhempi miettii onko onnistunut tehtävässääna vai ei. Kyllä mä myöäs mietin olenko hyvä sisko, vaimo, tytär, työntekijä jne. Lasteni kohdalla kysymys vaan on vakavampi, koska ne ei ole voinut valita mua äidikseen. RAukat ei vielä piiiiitkään aikaan voi sille mitään että mä olen niiden elämää ohjaamassa, joten on tarpeen pitää itselleen kriittistä silmää ja miettiä tekeekö tehtävänsä nimenomaan riittävän hyvin.

      Ja siihenhän tähän on tullut jo mnonta hyvää vastausta :) MItä selkeämmin olemme kaikki riittävän hyviä, välittäviä vanhempia jotka omaa keinokokoelmaansa käyttäen yrittää tehdä parhaansa lastensa eteen.

      Poista
  8. Vielä yhteinen kiitos kaikille kestkusteluun jo nyt osallistuneille, mahtavia näkemyksiä taas kerran :) koska lähden huomenna henkilökohtaiseen helvettiini, en välttämättä ehdi vastaamaan kommenteihin hetkeen. Mutta lupaan että luen niitä jatkuvastai ja pohdin edelleen tätä asiaa omassa pienessä päässäni :)

    VastaaPoista
  9. Olen jutellut aiheesta paljonkin oman äitini kanssa, joka sai kaikki lapsensa 80-luvulla. Hän on moneen otteeseen todennut olevansa kiitollinen siitä, ettei hänen tarvitse kasvattaa lapsia nyt 2010-luvulla. "Hyvän" äitiyden kriteerit ovat tällä hetkellä hänen mielestään tiukemmat kuin 80- ja 90-luvuilla. Tutkimustietoa tulee koko ajan lisää, kumoten edelliset ohjeistukset. Yhteiskunnallista keskustelua käydään valtavasti niin imetyksestä, päivähoidosta, kotihoidosta, luomuruoasta, lasten harrastuksista, siitä saavatko vanhemmat käydä työn ja päiväkodin välissä ruokakaupassa vai eivät, rokotuksista, hedelmöityshoidoista jne. Blogeista löytyy täydellisiä lasten synttärikakkuja, lastenhuoneita, itseommeltuja vaatteita, vaippoja ja vaikka mitä. Nykyteknologia keskustelupalstoineen ja blogeineen tuo kaiken sen tiedon kotiin - enää ei tarvitse mennä kirjastoon tai neuvolaan löytääkseen toimintaohjeen.

    Oma äitini olisi nykymittapuun mukaan täydellinen äiti. Hän imetti, teki ruoat alusta loppuun asti itse, ompeli vaatteet, käytti esikoisella kestovaippoja, oli 10 vuotta kotiäitinä. Mutta hän aina tähdentää, ettei näihin liittynyt silloin mitään ideologiaa tai kultakehän kiillotusta. Imetettiin koska korvikkeisiin ei ollut varaa, itsetehty ruoka tuli isossa perheessä edullisemmaksi, kunnollisia lastenvaatteita ei silloin saanut kaupoista edullisesti, kestovaippoja käytti koska kertiksiä ei ollut vielä tarjolla (toisen lapsen kohdalla oli, ja ne otettiin vastaan suurella ilolla ja "vapautuksena", helpotuksena.), kotona oltiin koska silloin ei ollut vielä subjektiivista päivähoito-oikeutta ja kolmen lapsen päivähoitomaksut olisivat syöneet käytännössä koko hänen palkkansa. (Tosin kotonaolo vei hänen eläkkeensä.) Ja tottakai lapset rokotettiin, kun vanhempieni lähimuistissa oli vielä sukulaislasten poliosairaudet.

    Se ehkä onkin se juttu. Nykyään omaa äitiyttä tulee perustella ideologisilla syillä, asiasta kuin asiasta pitää olla valistunut mielipide. Hyvä äiti on lukenut, valveutunut, osaa perustella kantansa. Luulen että nimenomaan se luo paineita. Jatkuva tietotulva ja oman ideologian perusteleminen.

    Mielenkiintoista on myös se, kuinka aikoinaan äitini sukupolven äidit "vapautti" mm. subjektiivinen päivähoito-oikeus, laajempi valikoima valmisruokia ja kertisvaipat, mutta nyt juuri näitä samoja asioita tyrmätään mediassa jatkuvasti lapsen kannalta huonoina vaihtoehtoina. Ja jos valitsee lapsen kannalta huonomman vaihtoehdon, on itsekäs eli huono äiti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi miten hyvä kommentti kaiken kaikkiaan! Erittäin hyviä pointteja, kyllä meillä äideillä
      (ja isillä) on siinä mielessä rankempaa nykyään, kun joutuu jatkuvasti perustelemaan omia valintojaan "suurelle tuomaristolle".

      Mikähän luterilaisuuden ydin meitä estää käyttämästä apuvälineitä? Työ ei saa olla liian hauskaa - ajattelutapa leimaa selkeästi koko vahemmuuttakin. Lapsen kasvattaminen on oltava kärsimystä.

      Kukaan ei uskalla sanoa esim ääneen että kotiäitinä on ihan kivaa, tai että välillä äitiysloma on ihan oikeasti lomaa. Toki useimmiten ei, ja vastapainona tulee iso vastuu ja ympärivuorokautinen päivystys, mutta kyllä tässä ammatissa keskimääräistä enemmän voi valita työn tahdin ja tyylin. Eikun siis tarkoitan että kärsin kovasti ja uhraan kaiken lapsilleni.

      Poista
  10. Allekirjoitan täysin viimeisimmän anonyymin kommentin hyvästä äitiydestä ja toivoisin itsekin tulevaisuudessa (hamassa) voivani olla äiti ilman älyttömiä ulkoisia paineita, kun sisäisiäkin on varmasti ihan tarpeeksi...

    Pohdin kauan, tunnenko huonoja äitejä ja totesin että tunnen kaksikin. Toinen on huono äiti sanan varsinaisessa merkitysessä, narkki ja ties mitä muuta, ja hänen lapsensa onkin nyt otettuna huostaan ja äiti itse Moiskassa katkolla... Toinen on taas periaatteessa hyvä äiti, mutta mielestäni hän on tehnyt julmetun karhunpalveluksen lapsilleen: kietonut heidät pumpuliin. Ne lapset ovat kertakaikkisesti niin avuttomia, että minua hirvittää, miten he selviävät koulussa (toinen menee jo ensi syksynä), kun pitäisikin itse osata pyyhkiä pylly (eivät sentään enää vaippoja käytä) ja pilkkoa itse oma ruokansa sopiviksi suupaloiksi... Usein tekisi mieli sanoa ko. äidille, että anna herranjumala sen lapsen tehdä itse, vaikka siitä alkuun vähän sotkua tulisikin, mutta en ole vielä uskaltanut. Kohta on varmaan pakko, ettei se lapsiparka ole oikeasti ihan tynnyristä tullut vuoden päästä syksyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten annat sen vaan kasvaa tynnyrissä, kyllä siitä varmaan ihan kelpo kansalainen tulee :) Hyvä että tänne saatiin joku myös kommentoimaan että tietää huonojakin äitejä, uskoisin että muutkin tietää mutta ei vaan kehtaa sitä sanoa tai itselleenkään tunnustaa.

      Se on sitten eri juttu, tarvitseeko siihen mitenkään puuttua jos joku on huono äiti / isä. Siis jos kyseessä ei ole suoranainen terveydellinen uhka lapselle. Eihän toiselle ihmiselle tarvitse välttämättä siitäkään aukoa, jos se ei ihmisenä tai työntekijänä ole kovin hyvä, miksi sitten siitäkään jos ei ole riittävän hyvä vanhempi?

      Poista
  11. Juu, sepä siinä onkin, että mihin tarvitsee puuttua, jos tosiaan lapset kuitenkin voivat sekä fyysisesti että henkisesti suunnilleen hyvin, mutta sepä se mun pelko tässä tilanteessa onkin, että miten ne voivat sitten, kun koulu tosiaan alkaa. Entä jos niitä kiusataan, kun ne on niin avuttomia? Eihän kaikki tietty osaa vaikka perunaa kuoria, mutta toi pyllyn pyyhkiminen saattaa aiheuttaa opettajassakin jo hieman kulmain kohottelua, jos tilanne ei muutu lähiaikoina

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.