Kuopusten kurja kohtalo

tiistai 17. heinäkuuta 2012 Valeäiti 8 Kommenttia

Eräs läheinen keskivartalolihava synnyttää vuoden lopulla minulle kummilapsen. Kummityttöni (se on muuten tällä päätetty) tuleva äiti valmistelee kovasti tulokkaalle hyvää kotia ja Sitä Oikeaa Lastenhuonetta lipastoineen, sänkyineen ja hoitotasoineen. Suuren osan he saa meiltä suoraan lämpimänä Kakkosen käytöstä, mutta hoitotasoa meillä ei ole. Hoitopöytää suunnitellessaan he ovat miettineet tietenkin pöydän ulkonäköä, sijoitusta, korkeutta, varastointitilaa - kaikkea, joka tekee epämiellyttävästä puuhasta mahdollisimman siedettävää ja ergonomisesti kestettävää. Erittäin hyvä ja järkevää, etenkin selkävammaisille vanhemmille.

Pöydän tarkat speksit saivat minut silti tänään vähän hymähtämään sisäisesti, kun vaihdoin Kakkosen vaippoja taas kerran keskellä vessan lattiaa. Siitä on pikkuhiljaa tullut meidän varsinainen hoitopöytä, koska oikealle tasolle vauvaa ei enää uskalla jättää välittömän kääntymis- ja kuolemaansatippumisvaaran vuoksi. Ja koska päivisin täällä pörrää huomiota vaativa, vaarallisia, kalliita ja ärsyttäviä tilanteita aktiivisesti aiheuttava Ykkönen, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa Kakkosen vaipat paikassa, johon sen voi tarvittaessa jättää yksin pieneksi hetkeksi kunnes se huutaa liian kovaa.

Kyllä minäkin esikoiselleni järjestin hienot hoitofasiliteetit, vaikka kuinka internetin aalloilla kuiskailtiin että vaippa nyt vaihtuu vaikka sohvalla, turhia hömpötyksiä nuo pöydät. Pesin kaikki pienet vaatteet pienimmästäkin tahrasta ja taittelin kauniisti paikoilleen, surffasin vaunukauppoja iäisyyden ennen kuin päädyin ostokseeni, mietin, mikä sitteri olisi neidille paras ja ostin varmuuden vuoksi kaikista tarvikkeista uusimman ja kalleimman mallin. Toppahaalareissakin oli paras olla vähintään vuorikiipeilijälle sopiva vedenpitävyys.

Kakkosen kohtalona on sitten saada nämä kaikki tavarat itselleen käyttöön tahraisina, vähän reikäisinä, tyttöväreissä tai tyytyä olemaan kokonaan ilman. Vanhemmat ovat käyttäneet kaiken uutuudenvieähtyksen jo ensimmäiseen lapseen, tarvikkeita ei jaksa samaa tahtia ostella ja vähemmänkin on jo todettu riittävän.

Kuopusten kohtalo on kova. Toiset, kolmannet ja herranjestastekeeköjokuvielä neljännetkin lapset ovat hieman laiminlyötyjä. Ne jätetään sitteriin aina jos ovat huutamatta, kun "äiti käy vähän tuolla laittamassa pyykkiä", niitä heitellään kännyköillä, vaippapaketeilla tai pehmoleluilla päähän (heittäjästä riippuen), niiden silmien päälle astutaan kengillä omissa ristiäisissä, niiden kasvua ja kehitystä verrataan ensimmäiseen lapseen ja kukaan ei tahdo muistaa niiden toisia nimiä. D-vitamiinissa ainoa säännöllisyys on sen unohtaminen, niille ei varata enää vauvauinteja tai muskareita (osataanhan me itsekin), eikä niiden mahansisäisistä ajoista ole mitään muuta dokumenttia kuin ne pari hassua korttiin kirjattua neuvolakäyntiä, jotka kaupunki sille vielä soi. Kaukana ovat viikottaiset mahakuvat, tiheät neuvolatarkastukset ja kokoontumiset perhevalmennusryhmän kanssa.

Toisaalta pienemmät saavat myös paljon sellaista, mistä esikoiset jäävät paitsi. Ne saavat osallistua kaikenlaisiin aktiviteetteihin paljon aiemmin (no katotaan osaako se keinua!), niiden vanhemmat osaa jo lyödä vieraat esineet pois kurkusta ja imaista limat nenästä, niiden isovanhemmat ei enää pelkää niitä ja niiden itkuja niin paljon, niille ei kohdisteta kaikkia oman elämän unelmia, eikä niiden poskia pussailla rikki koko suvun toimesta. Kokemuksesta tiedän myös, että teini-iän iskiessä näillä kutaleilla on paljon joustavammat pelisäännöt ja enemmän taskurahaa.

Ennen kaikkea, kakkoset, kolmoset ja neloset saavat yhden jutun, mistä esikoiset eivät osaa haaveillakaan. Kakkoselle tämä on personal trainer, stand-up koomikko, tulkki, juttelukaveri, lohtusyli, roolimalli, rikoskumppani ja (ensimmäinen) paras ystävä yhdessä paketissa: isosisko.

Eräs läheinen keskivartalolihava synnyttää vuoden lopulla minulle kummilapsen. Kummityttöni (se on muuten tällä päätetty) tuleva äiti valmi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

  1. Lisään vielä yhden tuohon loppuun, opettaja. Minut nimittäin isosisko opetti lukemaan paljon ennen koulun alkua, ja kertotaulutkin osasin jo suurin piirtein samoihin aikoihin.

    Ja ei, ei meilläkään tämä toinen ole saanut sellaista huomiota kuin ensimmäinen. Vaikkei ole vielä maailmassakaan. Mutta esimerkiksi nimistä ei ole ollut puhettakaan, koska kyllähän sen nyt ehtii päättää sen jälkeen kun se syntyy. Eikä se nyt omaa sänkyäkään tarvitse, nukkuu sitten siellä missä nukkuu. Saa siis nähdä mitä traumoja sillä tulee olemaan jo vuoden iässä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ne myös opettaa kaikenlaista. Hyviä ja pahoja tapoja, mulle on ehkä opetettu kahden isomman toimesta enemmän noita jäynäpuolen asioita :D Me päätettiin Kakkosen eka nimi mainoksen perusteella ja toka nimi minuutti ennen kastetta ;)

      Poista
  2. Tuo on kyllä niin totta! Meidän pikkukakkonen on vasta 6vk ja nyt jo käy sääliksi kuinka palvelu on huonontunut sitten esikoisen aikojen.

    VastaaPoista
  3. Tässä on nyt mennyt monta iltaa kun olen selannut blogiasi läpi...Kiitos vertaistuesta! Itsellä pojat 3v ja 3kk ja samoissa mainingeissa mennään. Mies luki auki jäänyttä sivua ja kysyi, että kirjoitanko minä blogia? No ei mun tarvi kun voin nauttia sun teksteistä;)
    T:Hanna

    VastaaPoista
  4. Komppaan niin täysin tota, miten ykkönen saa kaiken huomion, eikä sitä itse juuri ehdi edes hampaita pesemään kun pitää hoitaa (lue:tuijottaa nukkuvaa) vauvaa. Meillä on 3,5v, 2,5v ja 6kk ikäiset mukelot ja musta tuntuu, että se joka jää vähimmälle, on toi keskimmäinen. Se ei ole se iiiiiso, joka osaa kaikkea hienoa, eikä kuitenkaan myöskään enää Vauva, joka saa aina huomiota kuitenkin, koska on vauva.
    Yhden vauvan kanssa en voinut edes kaupassa käydä, koska sehän olisi herranjestas täytynyt ottaa mukaan. Se olisi ollut aivan liian hankalaa. Kahden kanssa sujui jo perus-kauppareissut, ja nyt kolmen kauhukakaran kanssa teen päivisin Ikeakeikkoja, uimarantareissuja ja kävinpä ostamassa niiden kanssa Bauhausista lavuaarit ja vessakaapitkin.(Sain kyllä oman avuliaan palvelijapojan, kun väitin lavuaarin kantamisen olevan vauva sylissä hieman hankalaa.)
    Kolmonen on myös helpoin näistä kaikista, tai ehkä sitä osaa itse ottaa rennommin, niin vauvelikin osaa...Tiedä häntä.
    Tsemppiä sun arkeen! :) -Inkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot uusi lisäys mun superäidit -listaan. En ymmärrä, miten onnistut. Itse kun välttelee Ikeaa melkein ilman lapsiakin...:)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.