No miten se sitten meni?

tiistai 31. heinäkuuta 2012 Valeäiti 5 Kommenttia

Perjantai-aamu, klo 09.59. Seison kotioven edessä Kakkonen rintarepussa, Ykkönen istuu rattaissa uusi pöllö(valjas)reppu selässään innosta puhkuen. Vähäiset matkatavarat kantoon, hip ja hei ja matkalla ollaan!

Sunnuntai, klo 02. Seison kalifornialaisessa autotallissa, venyttelen kipeää selkääni ja lasken sekunteja makuuasentoon. Vaatteet on kulahtaneet päälle, paidan rinnuksessa on kaikkea tomaattikastikkeesta kuolaan, hikeen ja kyyneliin. Chicagon lentokentän saastat kutittaa niskassa yhden nopean lattianukahduksen jäljiltä. Lapsilla on silmät väsymyksestä ja itkusta punaisena ja posket kuolan, hien, kyynelten ja yleisen lian mustaamat.

Sen yhden kerran se saatiin jalkatilaan
nukkumaan.  Sitten Kakkonen itki.

26,5 tunnin aikana ehtii aika monta kertaa toivoa että olisi perillä, kotona tai vaikka kuollut yksin. Lopun odottaminen alkoi Helsinki-Vantaalla. Tulimme paikalle neuvoja noudattaen jo kolme tuntia ennen koneen lähtöä. Insinööri lähti viemään autoa parkkiin ja minä seisoin yksin odottamassa check-in:n aukeamista yksi lapsi rintarepussa, yksi rattaissa ja ympärillä kahden ihmisen vaativa kamaröykkiö. odotin kai saavani sympatiaa ja pikaisen ohjauksen tiskille "tulkaa te vain ensin". Ja paskat. Sen sijaan sain kolme kertaa käskyn siirtyä "kauemmas" kunnes lopulta kysyin mihin karavaani olisi sitten hyvä asettaa.

Tiskillä ojensin passit kauniisti hymyillen, valmistautuen pyytämään vauvakoria, joita ei netistä pystynyt etukäteen varaamaan. Täti laittoi lippua tulostumaan mitään kysymättä, joten ajattelin varmistaa onnistuiko korin saaminen. "Niin joo teillä on sitten kaksi lasta sylissä". No, joo, niin on. "joo nää kaikki paikat on varattu, eikä vierekkäisiä paikkoja voi muutenkaan antaa kun lasten happimaskeja on vain yksi per rivi". Romahdus. Käytin tahtomattani kyynelkikkaa jo nyt, laihoin tuloksin.

The Minigrip-bag!
Täti kehoitti kysymään vielä portilla uusia paikkoja, ja tarjosi upgradea bisnekseen hintaan 360€ / nenä. Lähdimme apein mielin harkitsemaan.

Matkalla portille saimme testata valjasreppua oikein kunnolla, sen tuoma turvallisuuden tunne oli kyllä ihan mukava. Ykkönen viiletti ympäri lentokenttää niin kovaa kuin pääsi, väistellen välillä vastaantulevia ihmisiä, useimmiten ei.

Portilla odotti meidän lisäksi useita lapsiperheitä, mm eräs äiti joka oli yksin matkalla 2 ja 3v tyttäriensä kanssa. Vanhempi niistä pisti menemään kaikkien aikojen raivaria, samalla kuin äitinsä yritti saada heidän paikkojaan vaihdettua, jotta olisivat kaikki vierekkäin. Siis alle kolmevuotiaat oli sijoitettu eri paikkaan äitinsä kanssa. Tässä vaiheessa oli ilmiselvää sekä se, että O.Järvinen on oikeassa sanoessaan että American Airlines on maailman huonoin lentoyhtiö, samoin kuin se, että meidän toive uusista paikoista on täysin epärealistinen. Kone oli ylibuukattu, lapsiperheitä täynnä, pavelutaso huono ja yleisesti stressitaso kova. Siispä tiskille kortin kanssa ja "kaksi upgradea kiitos".

Nappia painamalla mukavuuteen!
Todiste.
Yhdeksän tuntia myöhemmin voin sanoa investoineeni erittäin kannattavasti. En tajua miten oltaisiin selvitty täysjärkisinä economyssa, kun luksusluokassakin tuskan määrä oli välillä aikamoinen. Lähinnä fyysisen tuskan, sillä kotiäitiydessä ei juuri istumalihaksia treenata. Sen seurauksena särky selässä, lonkissa ja niskassa oli aikamoinen. Vaikka penkki oli iso, sähköisesti säädettävä ja lähes makuuasentoon menevä, ei se poista epämukavuutta vanhemmalta, joka tasapainoilee lapsen ja ruoan välillä, eikä turhautumista lapselta kun ei saa kävellä ja on vaikea nukahtaa. Kävelyretket economyn puolella oli nekin sitäpaitsi sangen epämukavia: rahvaan parissa oli meluisaa ja ahdasta, ja siellä haisi pierulle.

Silti, ensimmäiset kahdeksan tuntia meni suhteellisen hyvin. Neuroottisesti suunniteltu hoitolaukku erikokoisine minigripeineen toimi erinomaisen hyvin, ja iPad viihdytti Ykköstä riittävästi. Kakkonen taas oli oikein mallikelpoinen ja itki vain kerran väsymystään. Eikä kukaan heitellyt eritteitä paikkoihin, joissa niitä ei saisi olla. (Itseasiassa koko poppoo selvisi perille asti ilman yhtäkään vaatteen vaihtoa!) Sitten tuli iltaunien aika. Voi apua.

Kakkonen ja kiva iPad-hetki.
Ensin oli nukahtamisen tuska. Ihan yhtä vaikeaa on lapsillekin (ainakin meidän) löytää uni vieraassa paikassa ja oudossa asennossa. Sitten tuli heräämisen tuska. Ykkönen itki laskeutumisen aiheuttavaa pakkoherätystä juuri niin riipaisevan tuskaisesti kuin miltä minustakin tuntuu kolmesti joka yö. Se nyt vaan on ihan perseestä herätä kesken yöunien vain tunnin nukuttuaan. Joten sitten itkettiin. Ja itkettiin. Kakkonen nukkui sillä aikaa tyytyväisenä bisnespenkissä ja siirtyi rintareppuun nukkuen maahantulojonoon asti.

Chicagossa oli edessä seuraava haaste, kuuden ja puolen tunnin vaihto. Alun kaaoksesta (nälkäinen vauva rintarepussa, väsynyt taapero rattaissa ja edessä turvatarkastus) selviydyttyämme alkoi maratonmatkamme todellinen haaste selvitä. Oma väsymys oli nimittäin unohtunut stressilistalta. Tässä vaiheessa olimme siis matkustaneet jo yli puoli vuorokautta lapsia jatkuvasti hoitaen ja sylissä pitäen, matkustussäätöjä hoitaen, ilman unta. Ja sisäinen kello sanoo 02.

Kävelessämme kauppojen ja ruokapaikkojen ohi, oli tällä mamalla melkein itku silmässä väsymyksestä. Kroppa särki joka puolelta ja outo ruokailurytmi + unenpuute sai aikaan rytmihäiriön. Joten suuntasimme kulutushulluuden sijasta kentän kaukaisimpaan nurkkaan, levitimme kamat - ja kävin lattialle nukkumaan. Pari torkahdusta laitapuolen kulkijan stylellä, ja jaksoi taas. Tosin nyt Ykkönenkin oli vihdoin nukahtanut rattaisiin ja Kakkonenkin nukkui tyytyväisenä tyhjien limupullojen vieressä. Joten vietimme Insinöörin kanssa päivän ensimmäisen kahdenkeskisen laatuajan klo 05 aamulla omaa aikaa, sipsejä syöden.

Uni tuli lopulta.
Muut matkustajat poistui, yksi nukkui. Sille naurettiin.
Edessä oli enää yksi pieni neljän tunnin lento ja siihen liittyvät kauhedet: Ykkösen herättäminen taas kesken unien, economyyn ahtautuminen (yök, rahvasta!) ja Kakkosen imettäminen minipenkissä vieressä istuvaa sotilasmiestä tönien. Ja sitten taas yksi Ykkösen herätys, Kakkosen nukutus jne. Kun vihdoin pääsimme lankomiehen kyytiin lentokentällä, voisi kuvitella helpotuksen olevan aikamoinen. Nyt vaan kaikki nukkuu, eikö? Ei, koska lapsemme ei vaan osaa. Kakkonen huusi kolmen vartin matkasta ekat viisi ja vikat viisitoista minuuttia kotoista autohuutoaan. Lopulta seisoin kuitenkin siellä autotallissa ja vaivaisen tunnin päästä olin sängyssä nukahtamassa. Herätäkseni tietenkin jo parin tunnin päästä syöttämään. Mutta sitten saatiinkin jo pannareita ja elämä hymyili taas.

Ennen seuraavaa horroria kolmen viikon päästä, olisi hyvä muistaa muutama opittu juttu:

  • Omat ruoat lapselle hyvä, tomaattipohjaiset huono
  • Pitkä lusikka hyvä, leveä ja liian lyhyt BabyBjörn huono
  • Business-luokka hyvä, economy huono
  • Lentoyhtiö X hyvä, American Airlines huono
  • Oma paikka edes yhdelle lapselle ehdoton, nykytilanne varsin huono.
  • Nukkuva lapsi hyvä, kaikki muut tilat huono
  • Siispä pitkillä matkoilla yölento hyvä, päivälento huono.

Koska näistä isolle osalle en voi tällä reissulle enää mitään, tyydyn nauttimaan olotilastani nyt ja huumaamaan itseni paluumatkalle.

Perjantai-aamu, klo 09.59. Seison kotioven edessä Kakkonen rintarepussa, Ykkönen istuu rattaissa uusi pöllö(valjas)reppu selässään innosta p...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mukavan epäekologista

maanantai 30. heinäkuuta 2012 Valeäiti 8 Kommenttia

Yksi ehdoton lemppari matkustelussa on käydä paikallisessa ruokakaupassa. Siinä, missä vaikka Espanjassa kauppa huumaa tuoksuilla ja mahtavan mehukkailla hedelmillä, Jenkeissä yllättää kaupan visuaalisuus; hauska brändäys ja myyvät hyllyt. Ja se muovi. Kaikki on yksittäispakattua, ja mitä vaan saa ostettua valmiina. Tai vähintään "mix" muodossa. Samalla kun ihmettelen valmiiksi paloiteltuja hedelmäpaloja pusseissaan, kassalla piippaa paloiteltu ja pussitettu parsakaali. Kassamies luonnollisesti ottaa kaikki kamat itse kärrystä, piippaa ne olympianopeudella ja pakkaa ne valmiiksi kasseihin. Täällä tehdään kaikki valmiiksi.

Minussa herää lievä ahdistus, tismalleen sama kuin viisi vuotta sitten täällä käydessäni: miten kamalan helpoksi kaikki on tehty, ja miten kamalan epäekologista. Muovia muovin perään eikä juuri mitään kierrätetä. Viime visiitiltä muistan, että maailmanparannusangsti helpottui parissa päivässä, ja tilalle tuli helpotetusta elämästä nautiskelu. Onhan se nyt aivan sairaan siistiä, että halutessaan voi olla tekemättä itse yhtään mitään ja ostaa vain kaiken valmiina. Samalla kuitenkin luterilainen etiikka sisälläni potkii villisti vastaan. Eihän tämä nyt voi näin, kukas sitä ruokaakin sitten tekee ja ei kai tämä aurinko nyt aina voi paistaa? Kyllä se voi. Arki vaan on kivempaa täällä.

Mutta siinä on kääntöpuolensa. Nämä raukat kun tekee täällä aivan törkeät määrät töitä. Joten arjen on pakko olla helppoa, eihän sitä ehdi muutenkaan edes elää. Täällä ei nurista kahdeksan tunnin päivistä, neljän viikon kesälomista ja alle kolmen vuoden kotiäitiurista. Täällä tehdään vähintään yhdeksän tunnin päivää ja vuosilomat lasketaan päivissä viikkojen sijaan. Entäs se kotiäitiys? No, me ollaan täällä siksi, että kälyni synnytti lapsen, jäi äitiyslomalle (melkein tässä järjestyksessä), sitten vuosilomalle, sitten pitämättömille sairaslomille..ja sai yhteensä kahdeksan viikkoa vapaata.

Onneksi tämä perhe on siitä onnellisessa asemassa, että sukulaiset tykkää käydä Kaliforniassa. Siksipä nuori neiti Kauriinsilmä saa olla varsin pitkään kotona ja menee päiväkotiin vasta hurjassa 7kk iässä. Siinä teille sosiaaliturvaa.

Yksi ehdoton lemppari matkustelussa on käydä paikallisessa ruokakaupassa. Siinä, missä vaikka Espanjassa kauppa huumaa tuoksuilla ja mahtava...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tyttö ja valtameri

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Kello 04.22 kuuluu telttasängystä rajua rapinaa, ja ulos mönkii iloinen Ykkönen. Classic. Loppuperhe olisi varmaan nukkunut jo lähes normaalin yön, mutta täällä me nyt sitten kaikki hengaillaan.

Sillä aikaa kun odotellaan muiden heräämistä rakkaiden lastemme iloääniin (lue: kiljahduksia, huutelua, kitinää ja epämääräistä mölinää), on hyvää aikaa vähän päivittää kuulumisia.

Tätä kirjoittaessani takana on erittäin pitkä matkustaminen, sen päätteeksi nukuttu neljän tunnin "yöuni", ja pitkä, mutta aurinkoinen päivä. Päivään mahtui iloisia jälleennäkemisiä, ihan uusien pienten serkkuihmisten tapaamisia, niitä pannareita, supermehukkaita avokadoja ja miljoona muuta pientä juttua, jotka tässä maassa on kivoja. Kuten Jelly Beansit, kiertämällä avattavat olutpullot ja metrin leveät mikroaaltouunit. Ja se aurinko. Ah.

Viimeistään Newport Beachillä, bikinit ylläni (ekaa kertaa tänä vuonna), totesin horrormatkan olleen kaiken tuskan ja väsymyksen arvoinen.

Katselin Ykköstä tähänastisen elämänsä kohokohdassa, ja mielestäni alkoi pyyhkiytyä yli vuorokauden kestänyt epämukavuuden huipentuma. Miten voikaan pieni ihminen tulla noin onnelliseksi siitä, että kylmä vesi tulee aina suurella voimalla takaisin, kunnes maa katoaa jalkojen alta ja tyyppi meinaa kaatua? Kikatus ja riemunkiljahdukset kuului varmaan Havaijillle asti. Ykkösen rakkauslistan kärjessä on tähän asti ollut tiukka skaba veden ja hiekan välillä. Nyt kun se tietää, että ne voi saada yhdessä paketissa, ei paluuta ole. Me saadaan varmaan viettää vielä aika monta överistressaavaa ja onnellista hetkeä rannalla.

Mutta nyt kello on 6.40 ja makaan sängyssä, vierellä uinuva Kakkonen. Telttasänky rapisee taas, mutta tutin maiske kuuluu niin kovaa että toi biitsibeibe saattaa jopa kohta nukahtaa.

Siispä over and out, palaamme taas asiaan kun meidän sisäinen kello sanoo jotain järkevää.

Ps. Jet lagin paras puoli? No second breakfast tietenkin! Saiskohan taas yhden tai kolme pannaria...

Pps. Rapina olikin ehkä toi Insinööri, joka tunki itsensä myös telttasänkyyn. Ykkösellä on huisin hauskaa ja Kakkonenkin heräsi jo. Tässä mitään päiväunia enää saada. Mrr.

Ppps. On toisenlaisiakin tapoja tutustua valtameren aaltoihin. Eräs toinen pieni pellavapää suuttui kuulemma aikanaan verisesti kun "järvi hyökkäsi päälle".



Kello 04.22 kuuluu telttasängystä rajua rapinaa, ja ulos mönkii iloinen Ykkönen. Classic. Loppuperhe olisi varmaan nukkunut jo lähes normaal...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Pelastavat pannarit

lauantai 28. heinäkuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Oi apua. Hengissä ollaan ja kaikki meni äärimmäisen hyvin, mutta a i v a n käsittämättömän rankka reissu silti. Tarkempi raportti myöhemmin, mutta sanon vaan ettei bisnesluokkakaan pelasta, kun sylissä on vuorokauden putkeen lapsi. Matkan aikana nähtiin kaikki shampanjasta likaisen lentokentän lattialla "nukkumiseen". Ei enää ikinä tätä kiitos. Paitsi tietty kolmen viikon päästä.

26,5h matkustamisen jälkeen kuuma suihku, puhtaat vaatteet ja kasa oikeita amerikkalaisia pannareita tuntui niin hyvältä että itku melkein tuli. Aurinko paistaa ja elämä edessä!


Oi apua. Hengissä ollaan ja kaikki meni äärimmäisen hyvin, mutta a i v a n käsittämättömän rankka reissu silti. Tarkempi raportti myöhemmin,...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ajatelkaa meitä lämmöllä

perjantai 27. heinäkuuta 2012 Valeäiti 4 Kommenttia

..koska nyt se alkoi. Pieni päiväretki. Lähdimme tasan kello 10 niin kuin pitkin, Kakkonen nukahti itsekseen takapenkille ja kaman määrä on siedettävä. Varsin hyvin menee siis toistaiseksi. Paitsi että kurjuuden määrähän on vakio, joten Ykkösen nenä valuu kuin ränni.

Mut ihan sama, me mennään nyt! Se on moro!

Ps. Yritän vähän päivitellä matkankin aikana, mutta kommentteihin en varmaan ehdi vastata. Laittakaa niitä silti, niitä on aina niin kiva lukea :)


..koska nyt se alkoi. Pieni päiväretki. Lähdimme tasan kello 10 niin kuin pitkin, Kakkonen nukahti itsekseen takapenkille ja kaman määrä on ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kuinka mökki ostetaan

torstai 26. heinäkuuta 2012 Valeäiti 6 Kommenttia

Omistamme nyt mökin. Ostaminen oli helppoa kuin heinänteko, ja samalla saimme hyvää reissuharjoitusta! Näin se menee:

Sopikaa mökin ostosta suvun kesken, idealla "eiköhän tämä osata ihan keskenään hoitaa". Huomatkaa sitten että paperit hyökkäävät päällenne kuin naiset alennusmyyntiin, ja hommatkaa lakimies taistelemaan sotaanne. Valitkaa sitten pari eri pankkia, joista yksikään ei tarkalleen tiedä, mitä kaikkia papereita tarvitaan. Pyytäkää, että pankit palaavat jokaisen paperin jälkeen uudella pyynnöllä, mielellään mahdollisimman vaikealla (kuten dokumentti, joka on niin vanha ettei musteesta juuri saa selvää). Varmistakaa vielä, että yksi kaupan osapuolista asuu Yhdysvalloissa, jolloin mukaan astuu valtakirjoja, notaareja ja pikakirjeitä.

Viikkokausia papereita pyöriteltyänne, sopikaa kaupantekopäiväksi suurta matkaanne edeltävä päivä, ja katsokaa ettei kaikki matkavalmistelut ole vielä valmiina. Tapaamisajan on hyvä olla keskellä taaperon päiväuniaikaa. Lähtekää kaupantekoon vähin, eli jo likaantunein vaattein (muut on jo pakattu), ilman minkäänäköistä hoitolaukkua. Pari vaippaa käsilaukussa riittänee.

Tehdessäsi kaupan ensimmäistä osaa ensimmäisessä pankissa, imetä yhtä lasta, sotke kassahenkilön pöytä kahvilla ja lahjontarusinoilla, ja katso että kummatkin lapset vääntävät sitä itseään vaippoihinsa, mieluiten äänekkäästi.

Kun sitten kannat päiväunetonta, kakalta haisevaa ja rajusti rimpuilevaa taaperoa kauppakeskuksen halki, on eduksi jos ne pukluiset housusi ovat lisäksi liian isot ja alkavat tippua jalastasi. Vievätpähän ainakin huomion pois imetyspaidastasi, joka on maidosta märkä, ja jonka kahvitahran vierestä pilkottaa imetysliivit vähän auki unohtuneesta aukosta.

Kaupanteon loppuvaiheessa voit hämätä taaperoa muumeilla, jolloin se huutaa innoissaan "muumipappaaaa" keskellä pankkia täysin palkein. Allekirjoita ne sata paperia, joista et ymmärrä enää mitään, etkä jaksa univelaltasi yrittääkään. Seuraa vain muiden esimerkkiä ja toivo ettet juuri myynyt munuaisiasi.

Kun (mökki-?)kaupat on tehty ja vauvakin taas herännyt, voi olla hyvä idea viedä koko poppoo ruuhkaiseen ravintolaan syömään. Ruokaa odottaessa saatat muistaa, ettei taapero ole edelleenkään nukkunut päiväuniaan, eikä syönyt neljään tuntiin. Vauva haisee muuten taas, ja vaipanvaihtopiste on yksi vessakoppi, jonka oven kahva jää käteen.

Kun istut pöntön päällä imettämässä, toivoen ettei joku vangitse sinua sinne ovea sulkemalla, kuulet ehkä taaperosi huutavan väsymyksestä. Lahjokaa se jäätelötötteröllä, jonka viisaasti annatte sen käteen autolle kävelyn ajaksi. Ruokalappuna toiminee taas servietit sen unohtamanne oikean ruokalapun tilalla.

Sitten voikin alkaa itkuinen matka kohti kotia, jossa on edessä enää pienimuotoista pakkaamista (=kaikki) ja valmistelua (=kaikki). Onneksi öisin on hyvä säheltää.

Mutta hei: avaimet on taskussa, ja lainan sekä työn määrää kasvatettu taas oleellisesti! Hyvä me!

Omistamme nyt mökin. Ostaminen oli helppoa kuin heinänteko, ja samalla saimme hyvää reissuharjoitusta! Näin se menee: Sopikaa mökin ostost...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Matkustustreeniä

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Ennen isoa matkaa on hyvä lähteä hetken mielijohteesta Lahteen yöksi mökkikauppoja varten. Ei ole kuulkaa pakkaukset valmiina, laskut maksettuina ja koti siistinä, mutta kai ne sitten ehtii tehdä to-pe yönä...

Jotta tunnelma olisi oikea perjantaina alkavaa matkustusmaratonia ajatellen, Kakkonen väänsi ensimmäiset kakat Kasarmitorilla, siis noin minuutin ajettuamme.

Ei se mitään. Etupenkillä on vallan hyvä opetella ad hoc vaipanvaihtoa. Oppi numero 1: muovipussi toimii mahtavana vaihtoalustana ja lisäksi siihen saa kaikki roskat homman valmistuttua. Oppi numero 2: vaimon olisi hyvä auttaa vaikkapa wet wipeja ojentamalla, eikä esim. kirjoittaa tapahtumasta reaaliaikaista selostusta blogiinsa. Kuulemma.

Edit: ja kun lapsi oli palautettu puhtaina vaippoineen turvakaukaloon, se puklasi itsensä märäksi. Oppi numero 3: never leave the house without plenty of wet wipes.



Ennen isoa matkaa on hyvä lähteä hetken mielijohteesta Lahteen yöksi mökkikauppoja varten. Ei ole kuulkaa pakkaukset valmiina, laskut makset...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mistä on hyvät vanhemmat tehty?

Valeäiti 22 Kommenttia

Eilinen postaus kirvoitti taas kerran rakkaista lukijoista aivan valtavan hyviä kommentteja ja näkemyksiä. Etenkin nimimerkin Viv kommentti sai aivorattaat pyörimään:

"Mä takerrun nyt tuohon hyvään äitiyteen: mua kiinnostaisi kauheasti se virallinen hyvän äidin määritelmä. Äidit sen ilmeisesti määrittelee. (Vai?) Mulla ei ole edes omaa listaa siitä mitkä ehdot hyvän äidin pitää täyttää ja mistä tulee plus- tai miinuspiusteitä.

Ois tosi mielenkiintoista kuulla miksi ihmiset pitävät itseään tai vaikka ystäväänsä hyvänä äitinä. Ihan vilpittömästi, ilman sarvia ja hampaita. Ja pohtia sitten että oisko itse (tai se kaveri) huono(mpi) äiti jos tekisi asioita (vaikka olosuhteiden pakosta) toisin. Ja miettiä sitten uudestaan oliko se peruste sittenkään se millä äidin hyvyyttä voi määritellä. Hyvän äitiyden olemuksesta on tosi vaikea saada otetta!"

Niin, minkälainen on The Hyvä Äiti? Asiaa voisi ajatella puhtaasti tekojen näkökulmasta, jolloin on valittava ensin (kärjistetty) aatesuunta:

Jos neuvolasta kysyy, hyvä äiti syöttää lapselleen 6kk rintamaitoa ja sitten maisteluannoksia oikeassa järjestyksessä mieluiten kotitekoisesta ruoasta. Neuvolaäiti antaa päivittäin D-vitamiinia ja vie lapsensa kahdesti päivässä ulos, mutta muistaa myös pitää laulu-, askartelu- ja halituokioita. Neuvolaäidin lapset ovat vain lyhyitä aikoja hoidossa, silloinkin tuttujen ihmisten luona. Ja päiväkotiin ne menee vasta kolmivuotiaina.

Hippiäidin (tm) kaavan saat, kun lisäät edellä mainittuun sormiruokailun, kantoliinan, kestovaipat ja kirpparit. Lisätään vielä stereotypian vuoksi pesupähkinät ja hamppu kaikissa muodoissaan, en tiedä kyllä mihin sitä sitten käytetään.

Cool-äiti asuu kaupungin keskustassa, pukee lapsensa tarkasti (ja puhtaasti), harrastaa lapsen kanssa kaikkea kivaa ja on ihanan huoleton. Matkoilla käydään usein, samoin kuin ravintolaillallisilla, koska lapsihan kulkee aina mukana siinä missä mekin, eikä rutiineihin ole pakko kangistua.

Suosittu keskivertomutsi mokailee säännöllisesti ja sekoittelee eri aatesuuntia sujuvasti, kuunnellen lähtökohtaisesti sitä kaikessa voittavaa Maalaisjärkeä.

Näistä neljästä (huonosti) kärjistetystä esimerkistä varmaan viimeistään alkaa huomata, ettei hyvässä vanhemmuudessa taida olla kyse siitä, miten lapsi syö, nukkuu, leikkii tai pukeutuu. Ne kaikki ovat varmaankin vain eri tapoja toteuttaa sitä ihan perimmäistä vanhemmuutta, jonka pitäisi olla ehkä jossain vähän syvemmällä. Minä määrittelen hyvän äidin sellaisena, joka kuulee lapsensa henkiset ja fyysiset tarpeet ja osaa tyydyttää ne, ainakin suurimmaksi osin. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä tärkeämpää vanhemmuudessa on välittää lapselle rakkautta, välittämistä, tukea mutta myös omanarvontuntoa ja itsenäisyyttä. Rajat ovat ehdoton lisä, ilman niitä moni näistä asioista jää toteutumatta. Ennen kaikkea hyvä vanhempi luo lapselleen turvallisen olon, niin henkisesti kuin fyysisesti.

Siksi varmaan se vanha "jokainen äiti on omalle lapselleen paras" on jokseenkin lähellä totuutta. Koska kai se hyvä äiti ja isä on loppujen lopuksi se, joka rakastaa lastaan, ja jota lapsi rakastaa.* Silloin ei varmaan ole enää mitään merkitystä pillimehuilla, telkkarin katsomisilla ja merkkivaatteilla.

Mitä mieltä te olette? Mikä tekee hyvän vanhemman? Mitä piirteitä ihailet muissa äideissä ja isissä, joita pidät hyvänä? Ja nyt saa myös sanoa: Miksi joku tuntemasi äiti tai isä ei ole mielestäsi hyvä?


*Pakko lisätä, että tähän kuuluu myös lapsen henkisen ja fyysisen koskemattomuuden kunnioittaminen. Henkinen tai fyysinen väkivalta kun ei valitettavasti lopeta lapsen rakkautta vanhempiinsa, ne tykkää meistä aika helpolla. 

Eilinen postaus kirvoitti taas kerran rakkaista lukijoista aivan valtavan hyviä kommentteja ja näkemyksiä. Etenkin nimimerkin Viv kommentti...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

22 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Banushibar + water

tiistai 24. heinäkuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Kah, minustahan se varsinainen Martta kuoriutui! Syötiin tänään Insinöörin kanssa take away lomasushit viineineen.

Ykkönen katseli kaiholla vieressä, mutta sylkäisi hänelle annetun lohimakin yksiselitteisesti pois. On muuten lähes eka ruokalaji, josta se kieltäytyy.

Koska tikuilla oli kuitenkin kiva leikkiä, ja piti päästä tekemään samaa kuin vanhemmat, loihdin mielikuvituksestani uuden ruokalajin: banushin.

Banaani siivuiksi ja tikulla suuhun. Täydestä meni. Hitto mä oon näppärä.
Kovat mutsit vois tunkea vielä vaikka melonia tämän "bakirullan" sisään.

(Viiniä se sai vaan haistella, en halua vielä vankilaan.)


Kah, minustahan se varsinainen Martta kuoriutui! Syötiin tänään Insinöörin kanssa take away lomasushit viineineen. Ykkönen katseli kaiholl...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kasvavan kurjuuden käyrä

Valeäiti 15 Kommenttia

Eksyin taas blogimaailmaan erään päiväunihetken aikana. Päädyin selailemaan Täti-ihmisen arkistoja, joista löytyi tämä)kin) mielenkiintoinen keskustelu: äitiydessä pakollinen kurjuuden maksimointi. Kaikki pitää aina olla niin helvetin vaikeaa, tai jos ei ole niin odotahan vaan kun...

Huomasin tämän jo Ykköstä odottaessani. Kanssamahakkaat tai jo kerran sen tehneet kysyi miten menee, tarkoittaen "listaahan vaivasi, kiitos"*. Jos vastasin että tosi hyvä olo, ihanaa kun mahaa alkaa tulla ja potkut tuntua, sain vakiovastauksena "kyllä siihen mahaan kuule ehtii vielä kyllästyä ja ne potkutkin alkaa olla aika kipeitä". (Nyt voin sanoa kaksi kertaa viisaampana, että väärässä olitte. Olen kummassakin raskaudessa tykännyt sekä metrimahasta että kung-fu-potkuista ihan loppumetreille saakka. Mulla on niitä ikävä.) Raskauksien jälkeen alkaa aina "odotahan vaan kun tulee hampaita / kääntyminen / käveleminen / you-name-it. Ja lopulta ikuinen valttikortti "kyllähän se vielä yhden kanssa menee, mutta..." Ilmeisesti meillä suomalaisilla on olemassa kurjuuden vakio. Jos jokin menee hetkellisesti hyvin, se korvaa kohta kahta kauheampi kurjuus.


Kaatuminen on kurjaa. Toisille.

Noniin, nyt te viisastelette siellä että no mitäs se tämä blogi sitten on, jollei juurikin tuota kurjuutta ja siitä valittamista? Totta turisette. Mutta antaakahan kun käännän takkini hetkeksi. Ensinnäkin, Täti-ihmisen postauksen ja siihen tulleiden kommentien joukossa piilee se salainen viisaus: jollet kärsi, et ole hyvä äiti. Äitiys (ja joo vanhemmuus mutta ennen kaikkea äitiys) tulee olla kärsimystä, tai et ole äiti ollenkaan. Äiti on uhrautuja ja mitä enemmän uhrautuu kestovaippojen, perhepetien, imetyksen ja muun muodossa, sitä suurempi äiti. Ja jos jokin meneekin helposti, kohta tulee kauheampaa, koska sellaista se äitiys on.

Ja sitten jotkut kirjoittelee blogeja, joissa ne kauhistelee näitä kamalia asioita ja on niin ylpeitä omasta ulosannistaan kun kerrankin joku uskaltaa sanoa ääneen että äitiys on vaikeaa (huomaa itseironia). Onia osui niin oikeaan kommentissaan, kun totesi että itseasiassa sitä harva uskaltaa sanoa ääneen, että on mielestään hyvä äiti. Niin totta! Aina jos noin tekisikin mieli sanoa tai ajatella, sen on tultava muodossa hyvä äiti, mutta... tai hyvä äiti, vaikka.... Tässä teille siis yksi tunnustus: olen mielestäni hyvä äiti. Ei siihen mitään lisättävää.

Pettymyksen harjoittelua
Olen siis hyvä äiti, eli kärsin. Minulla on lisäksi yksi teoria tästä kasvavan kärsimyksen kaavasta: se on totta. Vauvojen kasvaessa tai jopa lisääntyessä ongelmatilanteetkin todella kasvaa tai lisääntyy. Ja koska elämä on vaiheittaista, helppoa vaihetta usein seuraa vaikea vaihe. Mutta niinhän se pitääkin mennä. Silloin saamme tilaisuuden oppia ja kasvaa uusiin tilanteisiimme, rauhoittuen välissä seesteisesti. Eihän siitä mitään tulisi, että heti lapsen synnyttyä niitä olisikin yhtäkkiä kaksi, toisella uhma ja toisella koliikki. Hieman epämotivoivaa jatkaa silloin tässä työssä, sanoisin. Siksi aloitamme 1-tason vaikeuksista (se itkee aika paljon ennen syöttöä), siirtyäksemme 10-tason vaikeuksiin (lapseni on joutunut nuorisovankilaan) alempien tasojen kautta (väkivaltainen uhmakohtaus kaupassa, kakkaa jokapaikassa ja vaipat loppu).

Kärsimyksen ilmituontia

(Melkein) Kaikkeen kasvaa. Rakas ystäväni menetti juuri läheisensä. Vaikkakin murheen kutistama, hän osasi löytää tilanteesta suuren viisauden: me kasvamme menetyksiin ja pettymyksiin koko elämämme, vauva-ajasta alkaen. Mitäpä muutakaan se uhma on, kuin menetykseen ja pettymykseen tottumista. Samoin kipuilumme teini-iästä aikuistumiseen: Kuinka pahalta tuntuukaan ensimmäisen rakkauden loppuminen, tai opiskelupaikatta jääminen. Miten hirveästi sairaudet meitä koettelevat, miten vaikeaa seurata sivusta läheisten kärsimistä. Kipu kasvaa vähitellen, ja tässä kolmekympin kriisissä alamme lähestyä elämän vaikeimpia hetkiä - avioerot, vanhempien menetys, työpaikkojen menetys.  Joihinkin kipuihin ei voi eikä pidä tottua koskaan, mutta niihin "tavallisimpiin" me harjoittelemme jo pienestä pitäen. Edelleenkin olen siis sitä mieltä, että valittaminen on ok. Se kuuluu tähän harjoitteluun.


Ensimmäisten vuosien treenit.
Kuva Kottarainen.
  

Joten hyvät äidit ja isät: Antaa sen pudonneen legon harmittaa, antaa sen itkevän vauvan ärsyttää. Ollaan sitten vähän vahvempia (ja parempia) kun elämään osuu niitä isoja epäreiluuksia. Siinä sivussa olemme hyviä äitejä ja hyviä lapsia, elämän koulimia.

Ja sitten välillä voidaan juhlia.

*Tiedän syyllistyväni itse säännöllisesti samaan, mutta tarkoitusperäni ovat puhtaan empaattiset. Koska onhan se loppuraskaus aika pirun raskasta, vaikka olo "hyvä" olisikin. Huomaatte tämän kyllä kohta kun vauvanne syntyvät. Yhtäkkiä se jalka nouseekin noin vaan ja kumartaminen on kivaa.  

Eksyin taas blogimaailmaan erään päiväunihetken aikana. Päädyin selailemaan Täti-ihmisen arkistoja, joista löytyi tämä)kin) mielenkiintoine...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

15 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Vinkki viitonen (ja linkkikaaos)

maanantai 23. heinäkuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Mä olen niin ohjailtavissa.

Olen huomannut viime aikoina ihan pelottavan monen ostopäätökseni / himotuskohteeni perustuvan blogeihin. Sitähän ne tutkimuksetkin sanoo, toiset kuluttajat ovat luotettavimmat suosittelijat. Mutta olen mä silti vähän pettynyt yllättynyt, miten helposti lankean kaikkeen ihan ihmeelliseen ja ei-niin-minuun blogien takia. Olen jäänyt jo kauan sitten seuraamaan kahta blogia (Vaatefriikki Tampereelta ja Liian Täydellinen Uskoakseni Ehkä Edes Siihen), joiden pukeutumis- ja etenkin kirjoitustyyli, elämät ja blogit ovat todella kaukana omastani. Ja silti, kun olen käynyt tsekkaamassa näiden naisten blogit, saatan huokailla sydänmekkojen tai pastelliväristen neuletakkien perään. Siis minä, mustiin pukeutuva epänainen. Pahimmillaan tämä on johtanut ihan ihmeellisiin ostopäätöksiin, kuten erääseen sinapin kanssa yhteensointuvaan oranssiin kynsilakkaan. Ihan intopinkeänä sen ostin, ja laitoin kynsiini. Kotona katsoin että onpa muuten aivan helvetin rumaa kynsilakkaa, mut voi miten kiva.*

Erityisen pahaksi tämä piirre menee lastenvaate- ja tarvikehankinnoissa. Ei tarvitse kuin tsekata Oi Mutsi Mutsi, Visuaalisesti Vaativa, Mami Go Go, puhumattakaan Inton ja Sohvin varusteista, ja johan paukkasin tänäänkin KappAhlissa katsomassa oisko niitä kivoja haalareita siellä. Ja pitäiskö mennä Kalasatamaan? Ja kato hei Nakke miten mageet legginsit ja tollaset lenkkarit on Ykköselle saatava.

Välillä voin sentään perustella nämä uudet "tarpeeni" ihan järjellä, ja Insinöörikin hyväksyy ne. Niinpä meille on nyt matkalla kolme Mehujehua, ja seuraavaksi on ehkä sittenkin saatava se vuoden ajan ylenkatsomani Stokken tarjotin (miten se voi maksaa 50€??), jos en satu nyt arvonnassa voittamaan.

Joten siis, se vinkki viitonen: käykääpä osallistumassa ja hieno Playtray voi olla teidän lapsenne sotkettavana!


 *Ja kun valitin tätä ostostani toiselle äidille, hän arvasi heti mistä blogista oli kyse. Tiedoksi vähittäiskaupalle, ottakaa jo nää blogaajat kunnolla haltuun.

Mä olen niin ohjailtavissa. Olen huomannut viime aikoina ihan pelottavan monen ostopäätökseni / himotuskohteeni perustuvan blogeihin. Sitä...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Pim!

Valeäiti 0 Kommenttia

Pyykkiä tulemaan, kuivat kaappiin. Astiat paikalleen ja pöydän putsaus. Kutikutikuti! Kiinan keisari! Nyt mä jynssään ton kun se aina jää. Oliko meillä vielä karkkia? Oho vai meikkasit itsellesi mustan posken? Mentäiskö Lintsille? Päivitänpä blogin. Laitanko nää kuvat Facebookiin? Oota mä otan kuvan! Käykää kaupassa, pitäiskö mun leipoa? Mitähän me pakattais mukaan. Laitan lisää pyykkiä tulemaan! Kutikutikuti!

IltapäiväkahviOD + alkava lomastressi = parasta.

Pyykkiä tulemaan, kuivat kaappiin. Astiat paikalleen ja pöydän putsaus. Kutikutikuti! Kiinan keisari! Nyt mä jynssään ton kun se aina jää. O...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Nalkutuksen teoriaa, toinen käytännön harjoitus

Valeäiti 4 Kommenttia

Vaimo: "Hei voisitsä pliis laittaa nää maitojauheet aina takaisin paikalleenkin käytön jälkeen, siihen ei oikeesti mee kuin kaksi sekuntia". 

 Mies: "Mä en tehny eilen maitoa" 

 "---" 

Prkl. 

Päivän opetus: Nalkuta aina heti kun tilanne on päällä, epätoivotun teon jälkeen. Myöhemmin voi käydä joskus hassusti.

Vaimo: "Hei voisitsä pliis laittaa nää maitojauheet aina takaisin paikalleenkin käytön jälkeen, siihen ei oikeesti mee kuin kaksi seku...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Ensimmäinen valmistautuminen check!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012 Valeäiti 4 Kommenttia

Lapseni on koirani.

Lapseni on koirani.

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Lomalomalomalomaloma!

Valeäiti 0 Kommenttia

Perjantaina se alkoi, Insinöörin viisiviikkoinen loma. Pari hurraa-huutoa tähän väliin, kiitos!

Nyt aion nostattaa lapseni ja kantamukseni aina erään muskelimiehen toimesta, sillä välin kun itse siemailen viiniä ja otan aurinkoa.

Loma on aloitettu toistaiseksi perinteiseen tyyliin: päänsäryllä, nalkutuksella ja siivouksella. Ehdittiinpä välissä käydä myös erään ihanan pienen miehen ristiäisissä (onnea onnea onnea vielä!) vähän esiintymässä. Lauloin äidin toiveesta ihkun Tarzan-biiisin, ja Insinööri säesti. Olisi ollut vähän priimampi esitys, jos a) oltaisiin ehditty harjoitella vähän enemmän kuin pari tuntia ennen show:ta ja b) Kakkonen ei olisi alkanut juuri biisin alettua kitistä, päätyen mun syliin koko touhun ajaksi. Mutta kivaa oli ja naiset itki - selkeästi riittävän hyvin siis onnistuttu.

Lomasuunnitelmia olisi kaikenmaailman mökkeilyt, lintseilyt ja ehkä Tampereenkin valloitus, mutta realistisesti aika taitaa mennä jenkkireissuun ja mökin ostoon. Kivaahan sekin.

Herra Collinsin säestämänä kaikille kivaa sunnuntaita!


Perjantaina se alkoi, Insinöörin viisiviikkoinen loma. Pari hurraa-huutoa tähän väliin, kiitos! Nyt aion nostattaa lapseni ja kantamukseni...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Nalkutuksen teoriaa - käytännön harjoitus

Valeäiti 0 Kommenttia

Vaimo: "Muistatsä nyt mitä sun piti sieltä kaupasta tuoda?"

Mies: (närkästyneesti): "joo joo, kolme asiaa". 

"niin mitkä ne kolme oli?"

(silmiä pyöritellen): "kananmunia, romaine-salaattia..."

"..."

"..."

"niin?"

"..."

"...no kerro sitte mikä se vika oli".


I rest my case.

Vaimo: "Muistatsä nyt mitä sun piti sieltä kaupasta tuoda?" Mies: (närkästyneesti): "joo joo, kolme asiaa".  &q...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Tuttinarkomaanin repsahdus

perjantai 20. heinäkuuta 2012 Valeäiti 4 Kommenttia

Ykkönen on aina ollut kova tyttö syömään tuttia. Koska tiedossa oli uuden tuttitelineen, eli pikkusisaren, syntymä, emme oikeastaan ikinä yrittäneetkään Ykköstä tutista vieroittaa, korkeintaan vähentää. Olimme jo hyvässä vauhdissa keväällä, kunnes viikon sairaalakeikka palautti tytsin tiukasti kiinni lohtuvälineeseensä. Eräiden isovanhempien suorasta kettuilusta hienotunteisesta vihjailusta huolimatta olemme antaneet maiskutuksen käydä suunnilleen aina jos tarvitsee, nukkumisesta pipeihin ja muihin harmituksiin.

Viime viikkoina tutti on onneksi jäänyt vähän itsestäänkin vähälle käytölle, joten viime päivinä olen aktiivisesti yrittänyt iskostaa "tutti on vain nukkumista varten" mantraa. En ole antanut tuttia kiukkuhetkinä, enkä edes pieniin pipeihin (silloin kun käsi tai pää jää kahden oven väliin, tutin kyllä saa. Niinkuin tänään iltapäivällä).

Tänään Ykkösellä oli jostain syystä isosti hiekkaa vaipassa jo ennen puistoa, ja aamu oli yhtä itkupotkuraivaria toisensa perään. Tai oikeastaan yhtä raivaria, joka ei missään vaiheessa loppunut. Päänsärystä kärsivä äiti ei ilmeisesti huomioi riittävästi kahta lasta. Kun pelihousut repesi lopullisesti (tietenkin ne repesi, koska päälle laitettiin mekko aaaagh), Ykkönen aloitti täyden volyymin ulinan krokotiilikyynelten säestämänä. Samalla se tajusi että hei, nyt kun mua kyrsii, niin tutti olis kiva. Joten tie vei äidin käsilaukulle. Ei löytynyt. Sitten se spottasi imuvehkeensä keittiön pöydältä.

Ängettyään itseään ensin marttyyrin ottein normaalia pidemmän tovin tuolille (eikä mua edes kukaan viitsi auttaa byäääää), se jäi seisomaan tuttinsa eteen. Itku jatkui ihan yhtä kovana kuin ennenkin, mutta jotain muutakin tapahtui. Se ei ottanut tuttiaan. Se otti sen kyllä käteen, katseli sitä kaihoisasti, välillä vihaisesti minuun, ja sitten taas tuttiaan. Näytelmä oli jännittävä. Kuin olisi seurannut tammikuussa karppaajan taistelua juuri leivottua korvapuustia vastaan. Sen ilmeestä näki että teki ihan hirrrrveästi mieli laittaa se tutti suuhun. Ja että toisaalta, ei sitä kyllä kuuluisi laittaa. Sofien valinta jatkui muutaman minuutin, kunnes se repsahti ja laittoi sen suuhun. Kun ei se äitikään lohduttanut. Mutta ilme oli kyllä aika samanlainen kuin sillä kanelia suupielistään pyyhkivällä +3kg naisella; harmitti ihan vietävästi että lankesi, mutta ei sitä enää suustakaan sylkäistä kun kerran repsahti (olisko jossain toinen?).

Saa nähdä, miten tämän tuttinarkomaanin kanssa käy, kun lupaamani tuttikeijut tulevat kylään lokakuussa maagisen kahden vuoden rajalla.

Ykkönen on aina ollut kova tyttö syömään tuttia. Koska tiedossa oli uuden tuttitelineen, eli pikkusisaren, syntymä, emme oikeastaan ikinä yr...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

4 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Jos Väinollä olisi uhmaikä

torstai 19. heinäkuuta 2012 Valeäiti 5 Kommenttia

Insinööri sai minut tyrskähtämään aikamoiseen kikatussessioon tässä eräänä iltana. Oli Ykkösen nukkumaanmenoaika, ja aika laittaa yöppärit päälle. Jahtasimme siis sohvalla riehuvaa nakupelleä, yrityksenä saada se hetkeksi aloilleen vaipan laittoa varten.

Sitten Insinööri lasautti: "kun sanotaan aina, että vanhukset palautuu takaisin vauvoiksi, niin aaattele jos se olisi kirjaimellista. Että Väinö-ukkia pitäisi jahdata vanhainkodin sohvalla'".

Miettikääpä oikeasti, jos elämän ehtoopuolella palautuisimme pikku taaperoiksi. Hoitajat tai toivottavasti omat lapsemme kävisivät päivittäin luonamme ja yrittäisivät saada meitä ruotuun.  

"Äläs nyt Reino heittele sitä ruokaa!" 

"Tules Sirpa nätisti tänne niin saat mansikoita" 

"Hienosti tuli kakka pottaan, hyvä!" 

"Joo mutta kyllä Oiva saa katsoa sitä sinun keppiäsi" 

"EI saa purra!" 

"Toisten rollaattoria EI viedä!" 

"Sylje se kivi nyt heti pois suusta. Sylje."

Ja oikein kiltit vanhukset saisi palkinnoksi muumitarroja.

Insinööri sai minut tyrskähtämään aikamoiseen kikatussessioon tässä eräänä iltana. Oli Ykkösen nukkumaanmenoaika, ja aika laittaa yöppärit p...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hiekkalover in the making

Valeäiti 0 Kommenttia

Rakastuminen oli välitön ja lopullinen.

Rakastuminen oli välitön ja lopullinen.

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Rohkea sushin syö

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012 Valeäiti 10 Kommenttia

Horror-reissun lähestyessä kuulen yhä enemmän "miten te uskallatte" -kommentteja. No eihän me uskalletakaan, vaan mennään vaan. Jotenkin siitä varmaan vaan selvitään. Se on ehkä tärkein asennemuutos, jonka olen tässä neljän kuukauden ja miksei niiden edeltävän 17 kuukaudenkin aikana oppinut.

Jos elää niin kuin minä (ennen), ja miettii aina mitkä kaikki asiat voi mennä pieleen, ei juurikaan elä. Silloin istuu kotona lasten ateria-aikoihin ja aikatauluttaa kaiken muun ohjelman lapsen rutiineiden ympärille, ettei ongelmia tulisi. Silloin myös vastataan kaikkiin tapahtumakutsuihin ensisijaisesti "ei" ja vasta ahdistuksen, valmistautumisen ja pohdinnan jälkeen "ehkä".

Viimeistään silloin kun näitä ipanoita yhtäkkiä olikin jo kaksi, kävi selväksi ettei oman elämän pelkurimainen unohtaminen lasten tahtiin eläminen aina riitä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita syntyi ihan kotonakin, ilman erityisohjelmaa. Kyllästyin myös aika pian kököttämään vain nk. helpoissa paikoissa, siltä varalta että "joku tilanne" tulee vastaan. Joten olen lähtenyt liikeelle. Menen, kun kutsu tulee, kutsun kun siltä tuntuu. Vaikka saarireissulle, tai mökille. Tai sushille kahden hereillä olevan ja nälkäisen lapsen kanssa.

Tiukasta ilmeestäni huolimatta tilanne oli varsin leppoisa.
Suussa vaan sattuu olemaan herkkusushia.
Ehkä 90% kerroista asiat sujuu paljon paremmin, kuin päänisisäisissä kauhuskenaarioissa olisin kuvitellut. Etenkin Ykkösen kanssa kaikki etukäteen pelkäämäni tilanteet on menneet aina paremmin kuin "piti". Matkustaminen on ollut suhteellisen kivutonta, lääkärikeikat nopeilla huudoilla ohi ja ohimenneet päikkärit tai keskenjääneet yöunet aiheuttaneet vain vähän harmia. Ja toistaiseksi moni tilanne kahdenkin kanssa on mennyt helposti, vaikka odotin täyttä katastrofia.

Sanoisin, että tämä (minulle) uusi asennoituminen elämään on päinvastoin tuonut aika paljon kivaa tullessaan. Ilman sitä en olisi varmasti ikinä pystyttänyt kahvilaa Ravintolapäivänä, en edes AEL (aikana ennen lapsia). Enkä varmaan olisi saanut tänä tuikitavallisena keskiviikkona herkullista sushia puolipahan itsetehdyn kalakeiton sijaan. Enkä ainakaan olisi päässyt näkemään, miten kikseissä Ykkönen oli lauttamatkasta Isoon Vasikkasaareen, tai vuohen syöttämisestä Fallkullassa. Nämä kaikki ovat asioita, joita en ajatellut uskaltavani tehdä "yksin" eli ilman Insinööriä, sitä toista näistä kahdesta vastuussa olevaa aikuista.

Yksi syö, yksi leikkii.
Toki tämä kaikki hurjuus (huomaa sarkasmi) vaatii vähän valmistatumistakin. Matkassa on ainakin aina hyvä olla rattaiden lisäksi rintareppu tms. kantoväline, johon vauvan saa köytettyä kiinni silloin kun kakka niin sanotusti osuu tuulettimeen. Ja kyllä, se osuu sinne ihan tasaisin väliajoin. Milloin huomaan olevani leikkipuistossa vaunu-uniin puetun vauvan kanssa, joka heräsikin nälkäänsä, päälläni täysin imetysepäystävälliset vaatteet päällä ja kaatosateessa; milloin löydän itseni kantamasta uhmailevaa parivuotiasta lonkalla pienemmän roikkuessa rintarepussa; milloin kyykkään vauva kädessäni itsensä telonutta taaperoa nostamaan. Ja milloin pyydän ventovierasta nostamaan Ykkösen keinuun tai auttamaan sen vaunuihin tai meidät ovesta ulos.

Rintarepun lisäksi mukana onkin oltava aina annos nöyryyttä ja järkeä* - apua on pyydettävä, eikä ihan jokaiseen tilanteeseen pidä itseään tunkea. Ainakin luonnonvesistä on syytä pysyä poissa, jos ei ole varma pystyykö hetkenä X nappaamaan lapsen pois vesistä. Ja itseasiassa sitä taaperoa ei kannattaisi nostella yhdellä (kipeällä) kädellä (ja selällä) jos 8 kilon sätkivä hiekkasäkki on samaan aikaan tyylillä Y vasemmassa kädessä. Voi myös olla terveellistä miettiä, minä päivinä itsestään löytää riittävästi seikkailuenergiaa. Sen ei tarvitse aina tapahtua sinä aamuna kun "heräät" vauvan kanssa vietetyn unettoman yön jälkeen. Niinä päivinä seikkailuiksi riittää aamukahvin valmistus niin että lapset pysyy hengissä.

Mutta jos elämään jaksaa vielä hetken suhtautua seikkailuna, saattaa edessä olla kaikkea kivaa. Vaikkapa matka Ameriikkaan. Kyllä nää seikkailut kuitenkin aina ihan kivoja lopulta on, niihin pitää vaan vähän valmistautua ja hyväksyä se tosiasia, ettei mihinkään eteen tulevaan olisi mitenkään voinut valmistautua. Joten: alan tässä pikkuhiljaa valmistelemaan to do -listaa ensi viikon perjantaita varten. Koska uskokaa tai älkää, paniikki on hiljalleen vaihtumassa matkakuumeeseen. (wish us luck).


Päivän kuvista ja niiden takana olevista mukavista päivistä suurkiitos Kauniaisten mamalle :) 


*Ja erityisen mieluusti mukavia sukulaisia, ystäviä ja ystäväperheitä, jotka auttavat tilanteessa kuin tilanteessa :)

Horror-reissun lähestyessä kuulen yhä enemmän "miten te uskallatte" -kommentteja. No eihän me uskalletakaan, vaan mennään vaan. Jo...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

10 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Koitti se tämäkin päivä

tiistai 17. heinäkuuta 2012 Valeäiti 11 Kommenttia

...että lapseni nukahtaa kissanpentuna, eli kesken leikin.

Toivottavasti yö menee taas hyvin. Päiväunille herra on nukahtanut niin mahtavan hienosti koko päivän, että toivo herää.

Aloitin tänään silti varmuuden vuoksi myös maidottoman ruokavalion. Arvatkaa vaan tekeekö nyt suklaata mieli.

...että lapseni nukahtaa kissanpentuna, eli kesken leikin. Toivottavasti yö menee taas hyvin. Päiväunille herra on nukahtanut niin mahtava...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

11 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Kuopusten kurja kohtalo

Valeäiti 8 Kommenttia

Eräs läheinen keskivartalolihava synnyttää vuoden lopulla minulle kummilapsen. Kummityttöni (se on muuten tällä päätetty) tuleva äiti valmistelee kovasti tulokkaalle hyvää kotia ja Sitä Oikeaa Lastenhuonetta lipastoineen, sänkyineen ja hoitotasoineen. Suuren osan he saa meiltä suoraan lämpimänä Kakkosen käytöstä, mutta hoitotasoa meillä ei ole. Hoitopöytää suunnitellessaan he ovat miettineet tietenkin pöydän ulkonäköä, sijoitusta, korkeutta, varastointitilaa - kaikkea, joka tekee epämiellyttävästä puuhasta mahdollisimman siedettävää ja ergonomisesti kestettävää. Erittäin hyvä ja järkevää, etenkin selkävammaisille vanhemmille.

Pöydän tarkat speksit saivat minut silti tänään vähän hymähtämään sisäisesti, kun vaihdoin Kakkosen vaippoja taas kerran keskellä vessan lattiaa. Siitä on pikkuhiljaa tullut meidän varsinainen hoitopöytä, koska oikealle tasolle vauvaa ei enää uskalla jättää välittömän kääntymis- ja kuolemaansatippumisvaaran vuoksi. Ja koska päivisin täällä pörrää huomiota vaativa, vaarallisia, kalliita ja ärsyttäviä tilanteita aktiivisesti aiheuttava Ykkönen, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa Kakkosen vaipat paikassa, johon sen voi tarvittaessa jättää yksin pieneksi hetkeksi kunnes se huutaa liian kovaa.

Kyllä minäkin esikoiselleni järjestin hienot hoitofasiliteetit, vaikka kuinka internetin aalloilla kuiskailtiin että vaippa nyt vaihtuu vaikka sohvalla, turhia hömpötyksiä nuo pöydät. Pesin kaikki pienet vaatteet pienimmästäkin tahrasta ja taittelin kauniisti paikoilleen, surffasin vaunukauppoja iäisyyden ennen kuin päädyin ostokseeni, mietin, mikä sitteri olisi neidille paras ja ostin varmuuden vuoksi kaikista tarvikkeista uusimman ja kalleimman mallin. Toppahaalareissakin oli paras olla vähintään vuorikiipeilijälle sopiva vedenpitävyys.

Kakkosen kohtalona on sitten saada nämä kaikki tavarat itselleen käyttöön tahraisina, vähän reikäisinä, tyttöväreissä tai tyytyä olemaan kokonaan ilman. Vanhemmat ovat käyttäneet kaiken uutuudenvieähtyksen jo ensimmäiseen lapseen, tarvikkeita ei jaksa samaa tahtia ostella ja vähemmänkin on jo todettu riittävän.

Kuopusten kohtalo on kova. Toiset, kolmannet ja herranjestastekeeköjokuvielä neljännetkin lapset ovat hieman laiminlyötyjä. Ne jätetään sitteriin aina jos ovat huutamatta, kun "äiti käy vähän tuolla laittamassa pyykkiä", niitä heitellään kännyköillä, vaippapaketeilla tai pehmoleluilla päähän (heittäjästä riippuen), niiden silmien päälle astutaan kengillä omissa ristiäisissä, niiden kasvua ja kehitystä verrataan ensimmäiseen lapseen ja kukaan ei tahdo muistaa niiden toisia nimiä. D-vitamiinissa ainoa säännöllisyys on sen unohtaminen, niille ei varata enää vauvauinteja tai muskareita (osataanhan me itsekin), eikä niiden mahansisäisistä ajoista ole mitään muuta dokumenttia kuin ne pari hassua korttiin kirjattua neuvolakäyntiä, jotka kaupunki sille vielä soi. Kaukana ovat viikottaiset mahakuvat, tiheät neuvolatarkastukset ja kokoontumiset perhevalmennusryhmän kanssa.

Toisaalta pienemmät saavat myös paljon sellaista, mistä esikoiset jäävät paitsi. Ne saavat osallistua kaikenlaisiin aktiviteetteihin paljon aiemmin (no katotaan osaako se keinua!), niiden vanhemmat osaa jo lyödä vieraat esineet pois kurkusta ja imaista limat nenästä, niiden isovanhemmat ei enää pelkää niitä ja niiden itkuja niin paljon, niille ei kohdisteta kaikkia oman elämän unelmia, eikä niiden poskia pussailla rikki koko suvun toimesta. Kokemuksesta tiedän myös, että teini-iän iskiessä näillä kutaleilla on paljon joustavammat pelisäännöt ja enemmän taskurahaa.

Ennen kaikkea, kakkoset, kolmoset ja neloset saavat yhden jutun, mistä esikoiset eivät osaa haaveillakaan. Kakkoselle tämä on personal trainer, stand-up koomikko, tulkki, juttelukaveri, lohtusyli, roolimalli, rikoskumppani ja (ensimmäinen) paras ystävä yhdessä paketissa: isosisko.

Eräs läheinen keskivartalolihava synnyttää vuoden lopulla minulle kummilapsen. Kummityttöni (se on muuten tällä päätetty) tuleva äiti valmi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

8 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mikä päivä tänään on?

maanantai 16. heinäkuuta 2012 Valeäiti 6 Kommenttia

Ensin olin aika varma että on maanantai. Selkä kramppasi heti aamusta niin, etten pysty juurikaan lapsia nostamaan. Jääkaappissa hyppii taas vain valo tyhjiä hyllyjä pitkin ja pyykkejä on kasaantunut se seitsemän koneellista. Ulkona sataa ja Ykkönen huutaa heti aamulla "Puistoon!".

Sitten alkaakin näyttää enemmän perjantailta. Ykkönen olikin tyytyväinen kotona pyykkikasoja kaivellen (joo on tosi siistiä ja hygieenistä, ismo*) ja Kakkonenkin möllötteli onnellisena harvoin syöden. Huomasin olevani aika virkeä kun lähdettiin puistoon ja sitten tajusin että Kakkonen heräsi vain kaksi kertaa syömään koko yönä, klo 01 ja 06. Siis paras yö aikoihin! Muutenkin tuntuu että se lääkärin ohje on ollut elämäni pelastus. Kakkonen on nyt aika tottunut 3-4h syöttöväleihin ja yöt menee jatkuvasti paremmin. Olen kyllä suht varma että joku allergia sillä on, joten maidottoman ruokavalion valmistelut on jo tehty.

Hyvin alkaneen sadepäivän kruunasi hyvin syövä Ykkönen, joka sanoi "joo" kun kysyin mennäänkö nukkumaan, kiipesi sänkyyn, otti pupun kainaloon ja laittoi silmät kiinni. Sen jälkeen on ollut hiljaista. Siis täysin hiljaista, koska Kakkonen, tuo maailmanhuonoinnukkumaan-vauva, nukkuu edelleen vaunuissa ulkona. En nyt ole edes tajunnut katsoa kellosta, mutta heittäisin että se on nukkunut yhtä mittaa nyt ainakin kaksi tuntia.

Jotta ymmärtäisitte, miten outoa tämä on, voin kertoa esimerkin normaalista unesta Kakkosen kanssa: eilinen kotimatka mökiltä (1h45min) meni taas pysähdellessä huutavan vauvan takia. Nyt pysähdykset (eli syliin ottaminen) ei edes auttaneet. Raukka huusi ensin vartin, sitten pysähdyttiin hetkeksi sylittelemään. Matka jatkui, ja Kakkonen huusi koko jäljellä olevat kolme varttia. Aika kypsää kun ei pysty lohduttamaan ollenkaan. Joten nyt olen täällä suu auki, tekisi mieli mennä vaunuihin katsomaan onko se hengissä.

Jahas, se heräsi.


*Mahtava teinix-termi, jonka nuori 32v veljeni opetti viikonloppuna. Jos joku on yhtä N00b kuin minä, se tarkoittaa Ihan Sama Mulle Oikeesti. Siis aivan parasta.

Ensin olin aika varma että on maanantai. Selkä kramppasi heti aamusta niin, etten pysty juurikaan lapsia nostamaan. Jääkaappissa hyppii taas...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

6 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Päivän menovinkki muillekin hitaille

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Jos joukossa on vielä muitakin kaltaisiani uunoja, niin tiedoksi teille että Fallkullan kotieläintila oli aivan mahtava (aamu)päiväretkikohde lasten kanssa. Ykkönen oli jo riittävän vanha arvostamaan tätä maksutonta hupia, ja jopa Kakkonenkin käyttäytyi riittävän hyvin.

Malmilla sijaitseva tila on kesällä auki klo 10 alkaen joka päivä. Sunnuntaisin siellä on perhepäivä, jolloin on varmaankin myös jotain ohjelmaa. Me kävimme tilalla tuikitavallisena perjantaina mukanamme 3v, 1v9kk, 4kk ja -4kk lapset. Lapset saivat syöttää vuohia, ihastella lampaita, paijata heppoja ja nauraa possuille.

Tilalla oli myös lehmiä, pupuja ja ilmeisesti kissojakin, mutta ensimmäisen puolen tunnin jälkeen mielenkiinto kohdistui lähinnä talon nurkalla sijaitsevaan kiviröykkiöön. Onneksi emme olleet maksaneet niistä elukoista sinänsä mitään.

Tilalla oli myös lasten maatila minikokoisine aittoineen, huusseineen ja saunoineen. Menosta päätellen siellä oli kaikenikäisillä vekaroilla aivan äärettömän hauskaa.

Sitten kun eläimet kyllästyttää (vartti tulosta), voi istahtaa käteisellä toimivaan kahvioon ja heti ruokailun jälkeen surauttaa taas kotiin päikkäreille. Helppoa, nopeaa, halpaa ja äitipisteitä ropisee elämysosastolle.

Jos joukossa on vielä muitakin kaltaisiani uunoja, niin tiedoksi teille että Fallkullan kotieläintila oli aivan mahtava (aamu)päiväretkikohd...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Huvilaa tai ainakin huussia

Valeäiti 0 Kommenttia

Nyt on kuulkaa varsin lähellä tuo keski-ikäistyminen ja -luokkaistuminen, sillä parin viikon sisällä omistan suunnilleen kymmenyksen hyttysiä, puskaa, saunaa, laituria, kylmää uimavettä ja vanhoja korttipelejä. Mökkiä.

Olemme vaivihkaa muuttuneet mökkiväeksi viime viikkoina, vaikkei nimet ole vielä edes lopullisissa papereissa: Wannabe-crocsit on ostettu, kesän viikonlopuista lähes kaikki on vietetty tuolla mökiksi naamioidulla työleirillä, jalat, kädet, naama ja sielu on uusia hyttypuremia ja vanhoja rupia täynnä ja selkä on kipeänä "maa-mansikooden" poimimisesta arvon neidille. Olen mökkihousujen päässä täydestä landeistumisesta.

Olemme ostamassa Insinöörin perheen kanssa heidän sukunsa vanhaa mökkiä. Mökki on ollut suvun yhteiskäytössä jo vuosikymmeniä, mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana se ei ole ollut oikein kenenkään huolilistalla. Paikat ovat päässeet siis ränsistymään isosti. Tekstiilit ovat kostuneita, iso tontti on puskaa ja villikasveja täynnä (seassa toki myös mansi- ja mustikoita), nuket ovat päättömiä ja keksipurkit vanhentuneet vuonna 1998. Viimeiset merkinnät saunakirjassakin ovat ajalta, jolloin mainitseminen arvoista oli se kuinka monta kertaa Insinööri serkkuineen kävi uimassa. Ja viereen on piirretty heppoja Insinöörin siskon toimesta. Ihan pari vuotta sitten siis.

Mökillä on sähkö, mutta ei juoksevaa vettä. Rakkauden, rahan ja käytön tarpeessa ovat mökin kaikki huoneet, piha, huussi, ranta, laituri ja saunarakennus. Siis lähes kaikki. Siellä on liikaa puita, eli paljon varjoa ja paljon hyttysiä. Siellä on epämääräinen joukko vanhoja astioita ja ruoanlaittofasiliteettinä toimii itsemuurattu grilli pihakeittiössä.

Joko nyt kysytte mielessänne miksi olemme ostamassa tämän kaaoksen? Koska siitä tulee ihan sairaan hieno. Jos tämä olisi Huvila&Huussi, ihastelisitte tunnin päästä sitä muodonmuutosta, jonka puutarhatyökalut, valkoinen maali ja Ikea voivatkaan saada aikaan. Sen sijaan te ja me saamme odottaa useita vuosia, että projektimme alkaa tuottaa kunnolla hedelmää. Mutta hyvä siitä tulee, uskokaa pois.

Tässä mökissä jos jossain on sitä kuuluisaa potentiaalia: se sijaitsee upeissa maisemissa veden äärellä, alle kaksi tuntia Helsingistä isolla tontilla, jonka pihalle pääsee autolla, mökki on iso ja rakennusoikeuttakin on vielä jäljellä.

Minussakin alkaa näkyä potentiaalia mökinomistajaksi. Poimin vapaaehtoisesti marjoja ensimmäistä kertaa elämässäni, vaihdan vaippoja saunalla, tiskaan kylmässä joessa ja mietin, mihin alppiruusut kannattaisi siirtää. Ja olen tämän kaiken keskellä ihmeellisen tyytyväinen. Voin vain kuvitella miten iso virne naamallani on sitten kun juon kylmää spritzeriä mahtavalla terassillamme fatboylla makoillen ja vahdin puolilaiskasti rinteessä juoksevia lapsia.

Siihen asti puunaan, siivoan, remontoin ja sisustan. Ja matkalla löydän kaikkea jännää vanhasta Monopolista kuvassa näkyviin peppupyyhkeisiin. Nam.

P.s. Saatanpa myös hyödyntää tätä blogia jonkinmoisena päiväkirjana raksan edistymisestä. Lukekoot ken haluaa.



Nyt on kuulkaa varsin lähellä tuo keski-ikäistyminen ja -luokkaistuminen, sillä parin viikon sisällä omistan suunnilleen kymmenyksen hyttysi...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Mitähän se suunnittelee?

lauantai 14. heinäkuuta 2012 Valeäiti 2 Kommenttia

Kuvassa näkyvä johto on omenakoneiden laturipiuha. Sohvan uudelleen järjestämisestä päätellen Ykkösellä on joku mahtava iCouch-idea.

Jäämme odottamaan tulevaa innovaatiota. Tai tulipaloa.

Kuvassa näkyvä johto on omenakoneiden laturipiuha. Sohvan uudelleen järjestämisestä päätellen Ykkösellä on joku mahtava iCouch-idea. Jäämm...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Peiteltyä paniikkia

torstai 12. heinäkuuta 2012 Valeäiti 40 Kommenttia

Erehdyin katsomaan kalenteria. Siellä oli merkattuna kahden viikon päähän totaalinen p****halvaus: "huomenna jenkkeihin". SE koittaa siis ihan kohta. Mannerten ylitys, yksi pisimmistä mahdollisista lentomatkoista ja pahimmista aikaeroista kahden alle kaksivuotiaan kanssa.

On siis aika panikoida.

Noin. Nyt sitten siihen järkevään puoleen, eli organisoitumiseen. Ehkä tärkein on sentään suoritettu, Kakkosen passi on vihdoin ja viimein haussa ja tullee ensi viikon aikana postitse kotiin. Se kaikkien aikojen pakkausrumbapaniikki saa myös odottaa vuoroaan lähtöä edeltävään viikkoon. Menen mentaliteetilla kaikkeavoiostaa ja luotan perillä odottavan vauvaperheen voimaan. Mutta se paniikin aihe: ne lennot.

Menin ja katsoin lentoaikataulua. Kun heräsin keittiön lattialta pikaisen pyörtymisen jälkeen tajuihini, ajattelin kysyä täältä parhaat vinkit selvitytymiseen. Lennämme nimittäin ensin päivää vasten pitkän lennon mannerten yli, jonka jälkeen odotamme viisi tuntia keskellä yötä Chicagossa lentääksemme vielä kuuden tunnin lennon. Ja näiden jälkeen istutaan vielä autossa kaksi tuntia.

Tämähän tarkoittaa siis ensinnäkin sitä, että Ykkösen päiväuniaika kuluu käytännössä Helsinki-Vantaalla (hurraa) ja että saavumme viideksi tunniksi odottamaan noin kello 23 meidän omaa aikaa, eli aivan totaalisen keskellä yötä. Voin vain kuvitella, miten yhteistyöhaluinen, iloinen, energinen ja reipas rakas Ykköseni on tämän matkan ajan. Toinen lento saattaa mennä nukkuessa, jos oikein tsägä käy. Mutta ensimmäinen kulunee siis päiväunia nukkumatta, superväsyneenä ja tylsistyneenä koko hurjat yhdeksän tuntia.

On mietittävä sotasuunnitelmat kuntoon. Ratkaistavia ongelma-alueita on ainakin neljä:

1. Lentokentät, toimenpiteet (boarding, security): 
  • Miten kuljetetaan kaksi sylilasta, etenkin jos rattaita ei saa viedä portille asti? Manduca Kakkoselle ja turvatarkistuksen jälkeen kentän rattaat Ykköselle, meniskö niin? Olisko valjaat tarpeen? Tai valium?
  • Miten pakataan kaikki tärkeimmät dokumentit heti saataville? Mun käsilaukkuun kai vaan kaikki.
  • Miten selvitään nesterajoituksista? Tuttipullo ja lastenruoka ok vietävä, muita täytyy minimoida rajusti. Käsidesi muistettava. 
  • Miten minimoidaan kannettavan kaman määrä? Tarvitaan ainakin se käsilaukku, lapsia (x2), hoito-/viihdykelaukku (ks. kohta 2), vaihtovaatelaukku (sekä aikuisille että lapsille mooooonta vaatekertaa, turvakaukalo (jos koneessa tilaa).
2. Lennot
  • Apuameeiselvitä
  • Ykkösen viihdytyskeinot? ehdotuksia kaivataan. Paljon.
  • Kummankin nukkumapaikka? Ollaan maksettu vain kahdesta penkistä, joten oletetaan että ei saada oikeasti muuta. Kakkonen nukkunee Manducassa jos pakko, Ykkönen...sylissä? Jaloissa? Ei ollenkaan?
  • Ruokailu? Kakkosen baari kulkee mukana (muistettava siihen liittyvät tykötarpeet ja pukluvaarat), Ykkönen syönee koneen ruokaa? Vai saako se kun ei ole penkkiäkään? Pitääkö ostaa erikseen, pitääkö ottaa mukaan? Snackseja varmasti joo. 
  • Vaippabisnes: Kokemuksena Rooman reissu Ykkösen ollessa 8kk, jolloin kaikki kolme vaatekertaa oli jo Rooman lentokentällä käytettynä ja palasin takaisin vähiten kakkaisiin. Oletetaan siis että nipoja, sepoja ja vaikka mitä -pa tulee useita. Kaikilta. Ainakin lapsilta. Miten tää hanskataan?
  • Mihin kaikkeen pitää varautua? Tauteihin, kakkoihin, huutoon, avieroon, unettomuuteen?
3. Lentokentät, odottelu
  • Mihin viedä energiaa täynnä oleva taapero ja millä kun rattaat on ruumassa? 
  • Entä univelkainen taapero? 
  • Mistä saadaan ruokaa?
 4. MMEA (muut mahdolliset esilletulevat ahdistukset): 
  • Mitä jos lennot myöhästyy tunteja? 
  • Mitä jos kamat ei tuu perille?
  • Mitä jos kummatkin lapset huutaa koko ajan?
  • Miten aikaero (10h) hallitaan pienten lasten rytmissä? 
  • Mistä saa riittävästi keinoja ja kärsivällisyyttä tämän kaiken toteuttamiseen?
  • Voinko mä jäädä vaan kotiin?
AUTTAKAA, pliis. Olette varmasti kokeneempia.

Erehdyin katsomaan kalenteria. Siellä oli merkattuna kahden viikon päähän totaalinen p****halvaus: "huomenna jenkkeihin". SE koitt...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

40 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Hirveen kätevää

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Syöttää lapselle sisään samaa väriä mitä yleensä tulee ulos. Tulee katsos samanväriset tahrat vaatteisiin.

P.s. Kakkonen kääntyi tänään ihan itse mahalleen, hurraa!
P.p.s. Ihan on itsetehtyä sosetta. Ja kohta aion leipoa. I'm going full Martha.

Syöttää lapselle sisään samaa väriä mitä yleensä tulee ulos. Tulee katsos samanväriset tahrat vaatteisiin. P.s. Kakkonen kääntyi tänään i...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Pussillinen uusia keinoja on parempi kuin yksi vanha

tiistai 10. heinäkuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Vielä kerran minä täällä hei, sitten menen nukkumaan Kakkosen viereen. Sain teiltä nimittäin niin paljon neuvoja ja vertaistukea Unikoulu-juttuun, että ajattelin vähän päivittää miten nyt menee. Lyhyesti: Paremmin!

Kävin eilen 4kk neuvolassa ja lääkärissä, ja jatkettiin samasta aiheesta. Sain ensinnäkin hyvät lappuset perinteisestä unikoulusta (jota ei onneksi kutsuttu "tassutteluksi" koska se on yökällökamala-termi siinä missä "liinailu" tai "kestoilu").  Lisäksi sain tietenkin paljon lohdutusta ja selkään taputusta, joka aina tuntuu hyvältä. Mutta merkitsevin juttu oli reipas naislääkäri, joka oli kerrankin riittävän jämpti. Ei tullut sitä "voihan se aina olla jotain allergiaakin mutta voihan se olla jotain muutakin ja nää vauvathan on tälläisia", vaan sanoi suoraan että miksi sillä nyt maitoallergia yhtäkkiä olisi? Ja ei, sen ei tarvitse syödä kahden tunnin välein, opeta se 3-4h syöttötaukoihin niin eipä kaipaa yölläkään niin usein.

Jännä, miten näitä juttuja ei muista tai ei ole tullut ajatelleeksi, mutta oikeassahan se lääkäri on. Ja näin mä olen toiminut Ykkösenkin kanssa aikoinaan, en vaan ole muistanut tai aktiivisesti tajunnut ettei Kakkonen ole enää vastasyntynyt. On tehtävä juttuja vähän toisin kuin kaksiviikkoisen pötkäleen kanssa. Se on ensinnäkin opetettava pois siitä tissille nukahtamisesta. Jos maitokooma tulee, siitä herätään röyhylle, sori vaan. Lisäksi sen on syötävä vähemmän, eihän se edes aina itke nälkäänsä ennen kuin mä isken jo "varmuuden vuoksi" tissiä suuhun. Siskonsa veti tässä iässä vain 5 syöttöä päivässä, joten luulisi tollekin jötkäleelle riittävän vähempi. Lääkäri oli siinäkin oikeassa, että tietty ateriaväli on tottumuskysymys: aluksi sitä tulee vituttamaan ettei ruokaa saakaan koko ajan, mutta kohta se tottuu ja oppii syömään enemmän kerralla, ihan niin kuin meidän aikuistenkin pitäisi. Ja vielä yksi juttu: jos se herää unilta, ei se tarkoita automaattisesti että se on hereillä ja virkeä ja valmis touhuihin. Sen voi yrittää nukuttaa uudestaan. Idiootti minä.

No mutta nyt olen taas viisaampi, joten olen varsin onnistuneesti nukuttanut herran jo 4-5 kertaa omaan sänkyyn, ilman syliä. Äsken nukutin sen yöunille tunti syömisestä vain olemalla sen vieressä sängyn luona ja se nukahti itsekseen. Samoin tänään olen syöttänyt sen 3h välein, ei mikään ongelma. Ja tunkenu sille naamaan lounaaksi vielä ison annoksen porkkanaa, ei mikään ongelma. Ja jopa syöttänyt vähän korviketta pullosta, eikä sekään mikään ongelma. Nyt kun tähän pakettiin vielä saataisiin jostain vähän vähemmän väsyneet vanhemmat, jotka jaksaisi ensi yönä sylittää sen takaisin uneen syöttämisen sijasta, niin uskon että meidän ongelmat helpottaisi jo tällä viikolla.

Kiitos teille ihanat vertaistukijat, palaan tähän kun ansiostanne lapseni nukkuu 5h pätkiä (hahahaha)!

Vielä kerran minä täällä hei, sitten menen nukkumaan Kakkosen viereen. Sain teiltä nimittäin niin paljon neuvoja ja vertaistukea Unikoulu-ju...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.

Useampi tuhat sanaa kesästä

Valeäiti 0 Kommenttia

















Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.