Viikonloppu ja minä olen loppu

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012 Valeäiti 0 Kommenttia

Kyllä voikin ihminen aiheuttaa itse itselleen täyden viikonlopun. Se oli niin touhuntäyteinen, ettei minusta irtoa tänään mitään hassun hauskaa, terävän sarkastista tai osuvan oivaltavaa. Raportoin siis vain sitten tylsästi siitä viikonlopusta, mutta palkitsen teitä kuitenkin parilla kuvalla (vauvoja ja koiranpentuja!).

Hiki alkoi oikeastaan puskea jo loppuviikosta, kun pääsin torstaina pitkästä aikaa tyttöjen iltaan. Käytiin vähän kaupoilla (no jos pari mekkoa tarttuu mukaan niin onpa paha) ja sushilla (no jos pari lasia viiniä juo niin onpa paha) ja sitten jo tulikin Insinööriltä viesti että Kakkonen itkee itkemistään eikä syö pullosta. Kipikapi kotiin, josta löytyi flunssainen vauva ja surkeat yöunet.


Perjantaina sitten lähes unettoman yön jälkeen heti ensimmäiseksi leipomaan porkkanakakkua, jonka olin luvannut eräille ihanille kotiin palaajille sunnuntaiseksi brunssiherkuksi. Tehdäkseni elämäni vielä vaikeammaksi, sössin koko helvetin kakun (vanilliinisokeri ei ole kanelia, vanilliinisokeri ei ole kanelia, vanilliinisokeri ei ole kanelia) ja sain tehdä saman kakun vielä toisen kerran samana päivänä. Perjantaina oli lisäksi sovittu kahden mahtavan kaverin kanssa treffit, joten eliminoin omat lepomahdollisuuteni. Tietenkin samana päivänä Insinöörillä oli töissä virkistyspäivä, eli minä koko päivän ja illan yksinhuoltajana. Jossain vaiheessa iltapäivää tajusin että alan olla aika väsynyt, eikä ilta kahden lapsen kanssa, joista toinen potentiaalisesti huutaa koko illan ja yön, varsinaisesti houkuta. 

Perjantain treffit, aamuvuoro.
Kuvassa Kakkonen ja
3kk vanhempi kaveri,
joka painaa saman verran.
Haa, mummi hätiin! Ihana Lahden mummi kääntyi ympäri ajettuaan jo tunnin kohti kotiaan ja haki Ykkösen yökylään. Mikä vapauden tunne! Vain yksi lapsi! Bileeeeeet!!! Ja voitteko uskoa, mitä päässäni sekuntia myöhemmin liikkui? Nyt voin vihdoin siivota! Say what? Kun tajusin oman typeryyteni, kompromissasin ja hain kaupasta kaljaa, karkkia, sipsiä ja uusimman Olivian. Ja sen jälkeen imuroin. Dorka.


Lauantai ei kalvennut yhtään perjantaille tekemisen määrässä.  Lähdimme heti aamusta Ykkösen perässä kohti Järvi-Suomea mahdollista tulevaa kesämökkiämme katsastamaan (siitä lisää joskus myöhemmin). Kahdeksan tuntia myöhemmin olimme taas tien päällä, viipottamassa kovaa vauhtia kotiin ehtiäkseni erään ihanan leidin 30v kekkereihin. Mainittakoon että matkan varrella koettiin kliseisen ihana kahden lapsen vanhempien hetki: Takapenkin kaikki asukkaat huutavat niin kovaa kuin kurkuista lähtee, eikä etupenkkiläisillä ole mitään jakoa saada itkua loppumaan. Olisi pitänyt ehkä videoida se tilanne, jossa meillä kummallakin on käsi yhden huutavan lapsen poskella, Insinööri ajaa ja minä laulan huudon yli ankkalauluja. Korvaamatonta ehkäisykamaa! 

Kotona suoritin pikavalmistautumisen juhliin (tukka sai jäädä aamusuihkun jälkeiselle nutturalleen, hyttysine kaikkineen), syötin Kakkosen ja jätin Insinöörin oman onnensa nojaan kahden lapsen kanssa. Ajattelin että käväisen juhlissa nopeasti ja sitten äkkiä univelkoja makselemaan. Neljä tuntia myöhemmin löysin itseni tanssimasta nyrkki pystyssä, korot kopisten ja räppilyriikkaa huutaen (tyhjä) skumppalasi kädessä. Onnen keskellä mieleen alkoi hiipiä ajatus: Kohta se herää ehkä syömään ekan kerran. Siellä on kyllä maitoa, mutta syököhän se tänään pullosta? Ilmaisin huoleni kaverille, joka totesi että kyllä Insinööri varmaan ilmottaisi jos näin olisi. Seuraa välitön paskahalvaus; Fuck, missä mun kännykkä on? Kännykkä löytyi, samoin kuin kymmenen minuttia sitten tullut viesti Insinööriltä: olisi aika tulla kotiin, Kakkonen huutaa. Kellon lyödessä 00.40 hetkeni Tuhkimona oli ohi ja juoksin korot kirskuen baarista kotiin, muuntuakseni itse taas baariksi. 

Sunnuntaiaamu valkeni täplikkäänä.
Taisi pari hyttystä löytää Ykkösenkin
lauantaina. Laskin ainakin 20
puremaa raukan naamasta.
Ja sitten koitti sunnuntai, tuo levon päivä. No ei. Puolikrapulainen Vähän väsynyt päivä aloitettiin luonnollisesti leipomalla, koska edessä oli sen aiemmin mainitun brunssin lisäksi taas ihanan ystävän babyshower, johon olin tietenkin idioottina luvannut leipoa. Samaan syssyyn vetäisin myös aamukahvit erään toisen ihanan ystävän kanssa. Sitten mentiin brunssille niitä kotiin palaajia tapaamaan, ja sieltä suoraan hippulat vinkuen babyshowereihin. Kun pysäköin autoa kahdeksan aikaan sunnuntai-iltana, alkoi tämän viikonlopun taisteluväsymys olla jo melkoinen. Maha kaikista päivän herkuista todella kipeänä kömmin vielä hetkeksi hyttystensyömän Ykkösen kanssa sohvalle halimaan ja mietin: onpas meillä ihan älyttömän paljon näitä ihania ystäviä ja ihania viikonloppujuttuja. Mutta miksi me tungettiin ne kaikki samaan viikonloppuun?

Saldoksi jäi kymmeniä tavattuja ystäviä, useita kauan kaivattuja halauksia, lukemattomia hyviä nauruja, kaksi uutta mekkoa, muutamia tuhansia hyttysiä, usean vyötärömakkaran edestä herkkuja, riittävästi alkoholiannoksia, 350km ajoa ja kolme leivottua kakkua. Huh.


Sunnuntain babyshowereissa alkoi jo
Kakkoseltakin kisakunto loppua.
Samoin kuin pienen pieneltä karvakaverilta,
joka löysi Kakkosen vierestä hyvän lepopaikan.

Ensi viikonloppuna otan rennommin, lupaan pyhästi. Paitsi että olisi yhdet tuparit/babyshowerit. Ja olen muuten luvannut sunnuntaina mennä kirpparille myymään elämäni ensimmäisen kerran. Ja pitäisköhän leipoa jotain?

Kyllä voikin ihminen aiheuttaa itse itselleen täyden viikonlopun. Se oli niin touhuntäyteinen, ettei minusta irtoa tänään mitään hassun ha...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

0 kommenttia :

Kerro vaan, ihan rohkeasti.